15. päivä: Valladolidissa ei hienostella edes katedraaliaukiolla

Erkkeri-ikkunat, jollaiset on Annikin ja Vilhon asunnossakin, näyttävät olevan tyypillistä valladolidilaisille kaupunkitaloille. Art deco -tyylisten rakennusten lisäksi erkkereitä, tosin vähemmin koristein, on myös niitä uudemmissa taloissa. Sateisena jatkuvana säässä Valladolid näyttää kuitenkin vähän rähjäiseltä. Osa keskustan rakennuksista on sangen huonossa kunnossa ja monesta arvorakennuksesta on enää pystyssä vain julkisivu.

Eläväisempää Valladolidia edustavat El Campillon kauppahalli kala- ja liha- ja muine elintarviketiskeineen sekä läheisellä Plaza de Españalla olevat vihannes- ja hedelmäkojut. Annikki ja Vilho eivät pysähdy tekemään ruokaostoksia vaikka mieli tekisi. Myös Pasaje Gutiérrez eli v. 1886 rakennettu art nouveau -tyylinen katettu kauppakuja vain vilkaistaan nopeasti. Vähän pimeältä ja hiljaiselta se näyttääkin ja Susivuoret jatkavat matkaansa kohti 1300-luvulla rakennettua Santísimo Salvadorin kirkkoa. Sen edessä olevalta pieneltä aukiolta näkyy jo kaupungin katedraalin korkein torni. Katedraalille päästäkseen Susivuoret oikaisevat poikkikadulle, jonka varrella on yksi yliopiston uudemmista rakennuksista  ja  purkukunnossa oleva vanha kerrostalo.

Valladolidin katedraalista piti aikanaan tulla Euroopan suurin kirkko. Mahtailevaa kirkkoa alettiin tehdä vanhojen kollegiaattikirkkojen paikalle ja v. 1589 projektin tavoitteeksi asetettiin valtavan katedraalin rakentaminen. Mutta Valladolid menetti asemansa yhdistyneen Espanjan kuningaskunnan pääkaupunkina jo v. 1531 ja hovin muutettua Madridiin, rakennusprojekti joutui rahoitusvaikeuksiin.  Kun katedraali v. 1668 vihittiin käyttöön, alkuperäisestä rakennussuunnitelmasta oli toteutettu alle puolet. Tänä päivänäkin renessanssityylinen La Santa Iglesia Catedral Metropolitana de Nuestra Señora de la Asunción on selvästi keskeneräinen vaikka siihen on vuosisatojen varrella lisäilty torneja ja muita rakenteita.

Katedraalin fasadi on Annikista tyyliltään vähän sekava. Jylhä sivusta on sitä yksinkertaisempi ja katedraalin takaosassa olevat rauniot tekevät kokonaisuudesta aika karun. Katedraalin edustalla on pari mukavan näköistä kahvilaa mutta pientä aukiota hallitsevat parkkihallin sisäänkäynti ja sen laidalle rakennettu tylyn näköinen suuri kerrostalo. Valladolid ei ole kaupunki, jossa turistit parveilevat  pittoreskissa vanhassakaupungissa. Vaikka kaupungin mahtava historia on läsnä, Valladolidissa eletään vahvasti  opiskelu- ja teollisuuskaupungin nykypäivää.

Kaupungin keskusaukiolla, Plaza Mayorilla, ei sielläkään ole takerrettu menneeseen. Rakennustyömaan metelissä Annikki ja Vilho vain vilkaisevat nopeasti suuren aukion laidalla olevat kauniit rakennukset kaarikäytävineen. Kuten Valladolidissa sopii odottaakiin, heti kulman takana, El Teatro Zorrillaa vastapäätä on El Corte Inglés. Annikille on muuten selvinnyt, että José Zorrilla oli Valladolidista kotoisin ollut romantikan ajan runoilija ja näytelmäkirjailija. Muutamia Zorrillan näytelmiä saatetaan esittää tänäkin päivänä päätelleen siitä, että niistä on uusia käännöksiä 2000-luvulta. Annikkia Don Juan Tenorio ei kuitenkaan kiehdo edes Halloweenin aikaan ja hän haluaa ostoksille.

Vilhon kanssa Annikin on turha yrittää pieniin muotiliikkeisiin sukkuloimaan. Ei hänellä ole syytäkään päivittää garderobiaan. Espanjassa oikeastaan vain Barcelonassa ja Madridissa pukeudutaan muodikkaasti eikä muualla maassa tunneta yhtä kovaa halua näyttäytyä tyylikkäänä kaupungilla. Annikki on kuitenkin tarvitsevinaan uuden käsilaukun. Sään muututtua kirkaan aurinkoisesta pilviseksi ja Susivuorten liikkuessa katedraaleilla kylämuseoiden ja  vuoristolaitumien sijaan, konjakinvärinen nahkalaukku ei sovikaan enää Annikkin asuun.  Kaiken huipuksi Vilho haukkuu Annikin milanolaista laukkua rumaksi. Ei käytännöllinen iso käsilaukku kuulu Annikinkaan suosikkeihin mutta eihän Susivuorten retkille voi ottaa mukaan mitään kallista hienoa laukkua. Annikin tämän matkan tyylikkäin ”merkkituote” taitaa olla hänen Deuterin reppunsa.

Susivuoret astuvat tihkusateesta tavarataloon ja Annikin sujahtaessa sen laukkuosastolle, Vilho menee tutkimaan tuliaiset mielessään alakerran ruokaosastoa. Koska ei aio hankkia kallista laukkua, Annikki ohittaa nopeasti Pedro Garcían, Carolina Herreran, Tousin ja muiden tunnettujen espanjalaisten muotitalojen osastot. Toki yhtenä syynä on se, että Annikkin suosimien laukkusuunnittelijoiden sanelemana syksyn trendivärit ovat vaalean harmaa ja tummansininen.

Annikki löytää nopeasti kivan, arkilaukuksi sopivan Adolfo Dominguezin laukun. Kun myyjä vielä etsii hänelle viininpunaisen laukun kanssa täsmälleen samanvärisen lompakon, Annikki  lähtee tyytyväisenä etsimään Vilhoa esitelläkseen tälle ostoksensa.