Susivuorten on lauantaiaamuna jatkettava matkaansa niin aikaisin, että he syövät kevyen aamiaisen hotellihuoneessaan. Sitten he kantavat mahdollisimman vähän meluten tavaransa puuportaita pitkin alakertaan ja pimeänä olevan ruokasalin kautta parkkipaikalla odottavalle autolleen.
Matkaa Bilbaoon on alle sata kilometriä ja se taittuu isoista tietyömaista huolimatta nopeasti. Ennen kuin Susivuoret pääsevät lentokentälle Annikki alkaa jo puhua seuraavasta matkasta Pohjois-Espanjaan. Vilho yrittää vähän toppuutella Aragonian ja Baskimaan vuoristoihin ja kukkuloihin ihastunutta Annikkia; jospa nyt matkustettaisiin ensi kotiin ja mietitään sitten parin, kolmen kuukauden päästä koska palataan Espanjaan. Tai vaikka sillä välin Espanjasta itsenäistyneeseen Kataloniaan. Annikki ei Katalonian itsenäisyyspyrkimysten toteutumiseen usko. Sen sijaan lentomatkan välilaskun aikana Münchenissä hän alkaa uskoa, että on mukava palata kotiiin. Puigdemont sen sijaan voi kotiinpaluusta vain haaveilla.
maanantai 13. marraskuuta 2017
sunnuntai 12. marraskuuta 2017
7. päivä: Elguetalaisten yhteisessä olohuoneessa
Annikki katselee huoneen ranskalaiselta parvekkeelta kuinka Elgetan alapuolella oleva laakso kietoutuu iltahämärään. Elgetan kapeilla kujilla puolestaan alkavat syttyä katulamput ja väki keräytyy pikkukaupungin pariin baariin aperitiiville.
Susivuoretkin lähtevät iltakävelylle ennen kuin aurinko laskee kokonaan. Elgetan vilkkain paikka perjantai-iltana on kirkon kulmilla. Pikkulapset juoksentelevat ympäri kirkon edessä olevaa aukiota aikuisten jäädessä keskenään juttelemaan kadunvarteen. Ilmeisesti Elgeta (espanjaksi Elgueta) ei ole Baskimaan suurimpia turistikohteita sillä paikalliset asukkaat seuraavat tarkkaan kuinka Susivuoret ihailevat kirkontornia ja leipomo-kahvilan näyteikkunaa. Tietysti kadulla vastaan tulevat elguetalaiset tervehtivät Susivuoria kuin vanhoja tuttuja.
Kirkonluontoa löytyy Elgetan ainoa aukioleva ruokakauppa. Sekä Annikki että Vilho löytävät pienestä puodista mieleistä juotavaa; Annikki pullollisen Baskimaan omaa valkoviiniä eli Txakolia ja Vilho ”Simppaa” eli kaikilla Espanjan autonomisella alueillakin saatavilla olevaa, taatusti tasalaatuista Don Simonin tölkkiviiniä. Tsakoli tulee nauttia kylmänä ja hotellihuoneessa Annikki virittää muinaisilta Tallinnan lauttamatkoilta tutun ”jääkaapin” kylpyhuoneen pesualtaaseen. Oikeaoppinen Txakoli-jääkaappi olisi tietysti ollut vuoristopuroista vetensä saava vedenottopaikka. Ensimmäistä kertaa Tsakoliin ja Baskimaahan tutustuessaan Susivuoret tapasivat nimittäin maastoretkellään reippaan pappaporukan, joka jätti viinipullonsa lähteeseen jäähtymään siksi aikaa kun tekivät lenkin rinnepoluilla. Yhtä kaikki, Annikin Tsakoli ehtii hyvin jäähtyä sillä välin kun Susivuoret käyvät illallisella.
Koska Susivuorille annettu ulko-oven avain käy oveen, josta tullaan kadulta suoraan majatalon pieneen ravintolasaliin, he ovat tietysti käyneet tutkimassa sen ja viereisen keittiön etukäteen. Pienen keittiön suuri kaasuliesi ja korilliset tuoreita vihanneksia riittivät Susivuorille vakuudeksi siitä, että heidän on parasta illastaa oman majapaikkansa alakerrassa. Susivuorten jo saadessa annoksensa, ruokasalin neljä muuta pöytää alkavat täyttyä paikallisista lapsiperheistä, eläkeläisistä ja seitsemän hengen naisporukasta. Kun mukaan lasketaan vielä hotellihuoneisiin vievän portaikon toiselle puolella olevaan baariin lasillisen ääreen kokoontunut tusina eri-ikäisiä kanta-asiakkaita, kuulostaa perjantai-ilta Elgetassa hyvinkin riehakkaalta. Ravintolaan voisi jäädä koko illaksi kuuntelemaan iloista puheensorinaa mutta heti Susivuorten juotua viimeiset lasilliset Txakolia, Annikki käy baarin puolella maksamassa laskun. Samalla hän pääsee käyttämään baskin kielen ”taitoaan” eli sanomaan Eskerrik asko!
Baskimaalle voi tosiaan sanoa ”Kiitos”. Niin mukavaa, kaunista ja siistiä täällä on, Annikki miettii katsellen hammasharja kädessään taivaalla loistavaa täysikuuta.
Susivuoretkin lähtevät iltakävelylle ennen kuin aurinko laskee kokonaan. Elgetan vilkkain paikka perjantai-iltana on kirkon kulmilla. Pikkulapset juoksentelevat ympäri kirkon edessä olevaa aukiota aikuisten jäädessä keskenään juttelemaan kadunvarteen. Ilmeisesti Elgeta (espanjaksi Elgueta) ei ole Baskimaan suurimpia turistikohteita sillä paikalliset asukkaat seuraavat tarkkaan kuinka Susivuoret ihailevat kirkontornia ja leipomo-kahvilan näyteikkunaa. Tietysti kadulla vastaan tulevat elguetalaiset tervehtivät Susivuoria kuin vanhoja tuttuja.
Kirkonluontoa löytyy Elgetan ainoa aukioleva ruokakauppa. Sekä Annikki että Vilho löytävät pienestä puodista mieleistä juotavaa; Annikki pullollisen Baskimaan omaa valkoviiniä eli Txakolia ja Vilho ”Simppaa” eli kaikilla Espanjan autonomisella alueillakin saatavilla olevaa, taatusti tasalaatuista Don Simonin tölkkiviiniä. Tsakoli tulee nauttia kylmänä ja hotellihuoneessa Annikki virittää muinaisilta Tallinnan lauttamatkoilta tutun ”jääkaapin” kylpyhuoneen pesualtaaseen. Oikeaoppinen Txakoli-jääkaappi olisi tietysti ollut vuoristopuroista vetensä saava vedenottopaikka. Ensimmäistä kertaa Tsakoliin ja Baskimaahan tutustuessaan Susivuoret tapasivat nimittäin maastoretkellään reippaan pappaporukan, joka jätti viinipullonsa lähteeseen jäähtymään siksi aikaa kun tekivät lenkin rinnepoluilla. Yhtä kaikki, Annikin Tsakoli ehtii hyvin jäähtyä sillä välin kun Susivuoret käyvät illallisella.
Koska Susivuorille annettu ulko-oven avain käy oveen, josta tullaan kadulta suoraan majatalon pieneen ravintolasaliin, he ovat tietysti käyneet tutkimassa sen ja viereisen keittiön etukäteen. Pienen keittiön suuri kaasuliesi ja korilliset tuoreita vihanneksia riittivät Susivuorille vakuudeksi siitä, että heidän on parasta illastaa oman majapaikkansa alakerrassa. Susivuorten jo saadessa annoksensa, ruokasalin neljä muuta pöytää alkavat täyttyä paikallisista lapsiperheistä, eläkeläisistä ja seitsemän hengen naisporukasta. Kun mukaan lasketaan vielä hotellihuoneisiin vievän portaikon toiselle puolella olevaan baariin lasillisen ääreen kokoontunut tusina eri-ikäisiä kanta-asiakkaita, kuulostaa perjantai-ilta Elgetassa hyvinkin riehakkaalta. Ravintolaan voisi jäädä koko illaksi kuuntelemaan iloista puheensorinaa mutta heti Susivuorten juotua viimeiset lasilliset Txakolia, Annikki käy baarin puolella maksamassa laskun. Samalla hän pääsee käyttämään baskin kielen ”taitoaan” eli sanomaan Eskerrik asko!
Baskimaalle voi tosiaan sanoa ”Kiitos”. Niin mukavaa, kaunista ja siistiä täällä on, Annikki miettii katsellen hammasharja kädessään taivaalla loistavaa täysikuuta.
perjantai 10. marraskuuta 2017
7. päivä: Aragoniasta takaisin Baskimaahan
Tunti siihen aina menee ja aamiaisen kanssa puoli tuntia kauemmin. Susivuoret ovat niin monta kertaa panneet loma-asuntonsa ja itsensä lähtökuntoon, että he tietävät, että kun Annikin kännykkä hälyttää aamulla klo 8:30, Vilho starttaa auton klo 10:00.
Susivuorille on vielä yksi lomapäivä jäljellä mutta on parasta käyttää se siirtymiseen lähemmäksi Bilbaoa, josta ylihuomenna lennättäisiin kotiin Suomeen. Annikin lajiteltua roskat kierrätyspisteen laatikoihin, ollaan jo tutulla tiellä matkalla Aínsaan. Sen vanhankaupungin ohitettuaan pariskuntamme pääsee tielle N-260, joka tunnetaan nimellä El Eje Pirenaico eli Pyreneiden akseli.
Nimensä mukaisesti tie kulkee komeissa vuoristomaisemissa. Mitään isoja kaupunkeja matkan varrelle ei osu mutta muutama pikkukaupunki ja kylä kuitenkin. Annikki kiinnittää huomiota siihen, että useampi kuin yksi pikkukylä näyttää autiolta kun niiden vanhoista kivisistä taloista puuttuvat katot ja ikkunat. Vilho muistuttaa, että Aragonian vuoristoseutu kärsi paljon sisällissodan taisteluista ja muusta hävityksestä.
Jacan varuskuntakaupunkia lähestyttäessä ollaan jo Vilholle tutuissa maisemissa. Maa on paljon kuivempaa ja pellot isompia ja tasaisempia kuin idempänä vuoristoalueella. Ja aivan kuin Vilho kertoi, isohaarahaukkoja näkyy joka puolella, myös sen bensa-aseman yllä, jonne Susivuoret pysähtyvät tankkaamaan auton. Samalla he käyvät hakemassa viimeiset tuliaiset ja pientä välipalaa viereistä supermarketista. Siellä on heti ovensuussa pari hyllyä aragonialaisia tuotteita, joista Annikki valitsee kaunisetikettisen pullon vermúta eli paikallista vermuttia sekä rasiallisen simpukoita bechemet-kastikkeessa. Simpukkatuotteita löytyy lisää säilykehyllystä ja lopulta Susivuorilla on yhteensä viisi rasiaa erilaisia sydän- ja sinisimpukoita.
Jacasta matka jatkuu Yesa-jokea seuraten kohti Nafarraoan eli Navarran pääkaupunkia Pamplonaa. Chiara-navigaattori väittää Susivuorten kyntävän pelloilla ja vuorenrinteillä mutta kyllä he kiltisti ajavat uutta pikatietä pitkin. Teillä on useita jyrkkyydeltään jopa 10%:n nousuja ja laskuja. Siltä varalta, että jarrut pettäisivät pitkissä alamäissä, tieltä voi ajaa jarrutuskaistalle. Siinä vauhti vähenee autonrenkaiden upotessa löysään soraan.
Evässalaattinsa Annikki pääse syömään järvimaisemissa, tosin ei aivan totutunlaisissa. Pyreneillä ei ole sellaisia vuoristojärviä kuin Alpeilla vaan täällä järvet ovat järjestään jokien tulva-altaita. Tämäkin, Embalse de Yesa on Yesa-joen juoksua säännöstelevä tekojärvi. Paikallisista tekojärvi tuntuu kelpaavan mainiosti uima- ja kalastupaikaksi ja rannalla hengailuun mutta Annikista se sopisi karuine rantoineen ja vedenpohjasta törröttävine kuolleine puineen apokalyptisen elokuvan kuvauspaikaksi.
Pamplonan Annikki ja Vilho kiertävät ohitustietä pitkin mutta kääntyvät pienemmälle tielle ennen kuin se muuttu maksutieksi. Ei parin euron tietulli Susivuorten taloutta kaataisi mutta heistä on mukavampi ajaa hiljaisia pikkuteitä pitkin, joilta Vilhokin ehtii edes vähän nähdä muutakin kuin edessä, takaa ja molemmilla sivuilla sujahtelevia autoja. Toki tälläkin tiellä on erityistä tarkkuutta vaativia paikkoja sillä tie- ja siltatyömailta tulevat kuorma-autot ajavat aika kyytiä kurveissa.
Baskimaassa vuoret ja kukkulat vihreämpiä ja pehmeämpipiirteisiä kuin itäisemmillä vuorilla. Matkan viimeinen etappi on ajaa kiemurtelevaa tietä kukkulan laella ja läpi kaupunginportista Elgetan pikkukaupunkiin. Annikin varaama majapaikka casa ruralissa on aivan keskustassa. Mutta niin ovat kaikki muutkin Elgetan talot sillä ei kaupungissa ole pääkadun lisäksi kuin muutama muu katu ja maaseutu alkaa jo ensimmäisen sivukadulle takaa.
Saatuaan avaimet, Vilho käy viemässä auton parkkiin aivan talon eteen ja kantaa matkalaukut yläkerran huoneeseen Annikin kavutessamme reppuineen ja pusseineen perässä. Vanhan talon portaat ja puulattiat narisevat äänekkäästi mutta siellä ei taida olla muita hotellivieraita, joita Susivuorten kolaaminen häiritsisi. Hotellin hiljaisuuden lisäksi samaan viittaa se, että keskuslämmitystä ei ole pantu päällä vaan huoneeseen on tuotu irtopatteri. Kun suihku, internet ja teeveekin toimivat moitteettomasti, Susivuoret ovat tyytyväisiä halpaan huoneeseensa. Annikki ihailee vain hetken näkymiä ranskalaiselta parvekkeelta alas vehreää laaksoon ennen kuin etsii telkkarista uutiskanavan nähdäkseen Puigdemont-farssin viimeiset käänteet.
Espanja on odotetusti antanut Puigdemontista ja hänen neljästä ministeristään kansainvälisen pidätysmääräyksen. Belgialaiset voisivat halutessaan hakea Puikkarin saman tien lukkojen taakse mutta ilmeisesti he lykkäävät asiaa maanantaihin. Tuomarien lähtiessä jo varhain viikonlopun viettoon, Puikkarille ja kumppaneille annetaan tilaisuus paeta Espanjan ja EU:n lain kouraa. Toisaalta heillä on vielä mahdollisuus ilmoittautua tuomarille Madridissa mutta Puigdemont ei aio palata Espanjaan ilman syytesuojaa. Kataloniassa perjantai on hieno ilta lähteä kaduille parveilemaan. Tänään Barcelonassa mukaan otetaan kyltit, joissa vaaditaan vangittujen jo katalonialaispoliitikkojen vapauttamista.
Susivuorille on vielä yksi lomapäivä jäljellä mutta on parasta käyttää se siirtymiseen lähemmäksi Bilbaoa, josta ylihuomenna lennättäisiin kotiin Suomeen. Annikin lajiteltua roskat kierrätyspisteen laatikoihin, ollaan jo tutulla tiellä matkalla Aínsaan. Sen vanhankaupungin ohitettuaan pariskuntamme pääsee tielle N-260, joka tunnetaan nimellä El Eje Pirenaico eli Pyreneiden akseli.
Nimensä mukaisesti tie kulkee komeissa vuoristomaisemissa. Mitään isoja kaupunkeja matkan varrelle ei osu mutta muutama pikkukaupunki ja kylä kuitenkin. Annikki kiinnittää huomiota siihen, että useampi kuin yksi pikkukylä näyttää autiolta kun niiden vanhoista kivisistä taloista puuttuvat katot ja ikkunat. Vilho muistuttaa, että Aragonian vuoristoseutu kärsi paljon sisällissodan taisteluista ja muusta hävityksestä.
Jacan varuskuntakaupunkia lähestyttäessä ollaan jo Vilholle tutuissa maisemissa. Maa on paljon kuivempaa ja pellot isompia ja tasaisempia kuin idempänä vuoristoalueella. Ja aivan kuin Vilho kertoi, isohaarahaukkoja näkyy joka puolella, myös sen bensa-aseman yllä, jonne Susivuoret pysähtyvät tankkaamaan auton. Samalla he käyvät hakemassa viimeiset tuliaiset ja pientä välipalaa viereistä supermarketista. Siellä on heti ovensuussa pari hyllyä aragonialaisia tuotteita, joista Annikki valitsee kaunisetikettisen pullon vermúta eli paikallista vermuttia sekä rasiallisen simpukoita bechemet-kastikkeessa. Simpukkatuotteita löytyy lisää säilykehyllystä ja lopulta Susivuorilla on yhteensä viisi rasiaa erilaisia sydän- ja sinisimpukoita.
Jacasta matka jatkuu Yesa-jokea seuraten kohti Nafarraoan eli Navarran pääkaupunkia Pamplonaa. Chiara-navigaattori väittää Susivuorten kyntävän pelloilla ja vuorenrinteillä mutta kyllä he kiltisti ajavat uutta pikatietä pitkin. Teillä on useita jyrkkyydeltään jopa 10%:n nousuja ja laskuja. Siltä varalta, että jarrut pettäisivät pitkissä alamäissä, tieltä voi ajaa jarrutuskaistalle. Siinä vauhti vähenee autonrenkaiden upotessa löysään soraan.
Evässalaattinsa Annikki pääse syömään järvimaisemissa, tosin ei aivan totutunlaisissa. Pyreneillä ei ole sellaisia vuoristojärviä kuin Alpeilla vaan täällä järvet ovat järjestään jokien tulva-altaita. Tämäkin, Embalse de Yesa on Yesa-joen juoksua säännöstelevä tekojärvi. Paikallisista tekojärvi tuntuu kelpaavan mainiosti uima- ja kalastupaikaksi ja rannalla hengailuun mutta Annikista se sopisi karuine rantoineen ja vedenpohjasta törröttävine kuolleine puineen apokalyptisen elokuvan kuvauspaikaksi.
Pamplonan Annikki ja Vilho kiertävät ohitustietä pitkin mutta kääntyvät pienemmälle tielle ennen kuin se muuttu maksutieksi. Ei parin euron tietulli Susivuorten taloutta kaataisi mutta heistä on mukavampi ajaa hiljaisia pikkuteitä pitkin, joilta Vilhokin ehtii edes vähän nähdä muutakin kuin edessä, takaa ja molemmilla sivuilla sujahtelevia autoja. Toki tälläkin tiellä on erityistä tarkkuutta vaativia paikkoja sillä tie- ja siltatyömailta tulevat kuorma-autot ajavat aika kyytiä kurveissa.
Baskimaassa vuoret ja kukkulat vihreämpiä ja pehmeämpipiirteisiä kuin itäisemmillä vuorilla. Matkan viimeinen etappi on ajaa kiemurtelevaa tietä kukkulan laella ja läpi kaupunginportista Elgetan pikkukaupunkiin. Annikin varaama majapaikka casa ruralissa on aivan keskustassa. Mutta niin ovat kaikki muutkin Elgetan talot sillä ei kaupungissa ole pääkadun lisäksi kuin muutama muu katu ja maaseutu alkaa jo ensimmäisen sivukadulle takaa.
Saatuaan avaimet, Vilho käy viemässä auton parkkiin aivan talon eteen ja kantaa matkalaukut yläkerran huoneeseen Annikin kavutessamme reppuineen ja pusseineen perässä. Vanhan talon portaat ja puulattiat narisevat äänekkäästi mutta siellä ei taida olla muita hotellivieraita, joita Susivuorten kolaaminen häiritsisi. Hotellin hiljaisuuden lisäksi samaan viittaa se, että keskuslämmitystä ei ole pantu päällä vaan huoneeseen on tuotu irtopatteri. Kun suihku, internet ja teeveekin toimivat moitteettomasti, Susivuoret ovat tyytyväisiä halpaan huoneeseensa. Annikki ihailee vain hetken näkymiä ranskalaiselta parvekkeelta alas vehreää laaksoon ennen kuin etsii telkkarista uutiskanavan nähdäkseen Puigdemont-farssin viimeiset käänteet.
Espanja on odotetusti antanut Puigdemontista ja hänen neljästä ministeristään kansainvälisen pidätysmääräyksen. Belgialaiset voisivat halutessaan hakea Puikkarin saman tien lukkojen taakse mutta ilmeisesti he lykkäävät asiaa maanantaihin. Tuomarien lähtiessä jo varhain viikonlopun viettoon, Puikkarille ja kumppaneille annetaan tilaisuus paeta Espanjan ja EU:n lain kouraa. Toisaalta heillä on vielä mahdollisuus ilmoittautua tuomarille Madridissa mutta Puigdemont ei aio palata Espanjaan ilman syytesuojaa. Kataloniassa perjantai on hieno ilta lähteä kaduille parveilemaan. Tänään Barcelonassa mukaan otetaan kyltit, joissa vaaditaan vangittujen jo katalonialaispoliitikkojen vapauttamista.
maanantai 6. marraskuuta 2017
6. päivä: El Cañon de Añisclo — Annikki ja Katalonia kuilun partaalla
Hyvin nukutun yön jälkeen Annikki on pirteä ja vetää jo aamukahdeksalta olohuoneen ikkunan kaihtimet ylös. Lämpömittari näyttää +8 astetta mutta eiköhän päivä lämpene tästä sillä taivas on lähes pilvetön. Susivuorten lähtiessä matkaan lämpöasteita on jo +12.
Kaksikkomme suuntaa jälleen Ordesa - Monte Perdidon kansallispuistoon ja tällä kertaa sen eteläisimpään osaan. Läheisestä Escalonan kylästä menee maantiekartan mukaan kaksikin tietä Buerbaan mutta toinen niistä on suljettu. Sen Annikki tiesikin sillä vuokraemäntä on merkannut ajantasaiset reittiohjeet asunnolla olevien opaslehtisten karttoihin. Vilho kääntää auton kapeammalle, hyvin nopeasti korkealle vuorenrinteeseen nousevalle tielle.
Vuoristoteiltä on hienot näkymät Valle de Vióon ja sen takana oleville vuorille. Onneksi tiellä ei ole lainkaan liikennettä sillä ei ole ollenkaan mukavaa ajaa mutkaisella ja kapealla tiellä toivoen, että kaaharit malttaisivat pysyä edes puoliksi omalla kaistallaan. Annikki ei halua päätyä alas rotkoon ja jyrkänteen yllä partioivien korppikotkien ruoaksi.
Buerban parin talon kylässä Susivuoret kääntyvät pohjoiseen kohti Cañón de Añiscloa. Tien laidalla on parikin levikettä, joista on mahtava näkymä 10 kilometrin pituiseen, korkeiden vuorten väliin revenneeseen syvään Añisclon kanjoniin. Vilho parkkeeraa auton näköalapaikan viereen ja Susivuoret jatkavat jalan matkaansa vieläkin alempana rinteessä olevalle isommalle parkkipaikalle. Sieltä lähtee rengasreitti, jota pitkin pääsee ylittämään kanjonin pohjalla virtaavan Bellós-joen. Kävelyreitillä on jonkin verran nousua ja laskua mutta se on portaineen ja kaiteineen hyvin helppokulkuinen. Se Annikin on kuitenkin todettava, ettei polku sovi korkeanpaikankammosta kärsiville. Sen verran hurja pudotus kahdelta sillalta on kanjonin pohjalle.
Susivuoret kiertävät rengasreitin myötäpäivään eli he menevät ensin vilkaisemaan raunioina olevaa pientä vesimyllyä sekä komeaa putousta, jonka kohdalla ensimmäinen kävelysilta on. Annikki tähystää sillan alla virtaavaan kirkkaaseen veteen varmana siitä, että joenpohjassa makaa kännykkä jos toinenkin. Itse hän unohti puhelimensa asunnolle joten ei ole vaaraa, että hänen iPhonensa lipeäisi kädestä pudoten kanjoniin. Kameranhihnansa Annikki pitää tiukasti kaulansa ympärillä räpsiessään kuvia putouksesta.
Annikkia huvittaa reitin opastaulut. Miksi niissä täytyy erikseen mainita, että tästä ja tästä paikasta on spektaakkelimainen näkymä kun ko. näkymä on nenän edessä? Nämä opastaulut kun eivät kuitenkaan ole näkövammaisia varten.
Seuraava silta on paljon matalammalla eli kohdassa, jossa Aso-joki yhtyy Bellós-jokeen. Sillan jälkeen polku nousee pystysuoran kallioseinämä juurelle, jossa on luolamainen La Ermita Rupestre de San Úrbez. Perimätiedon mukaan alueen nimikkopyhimys San Úrbez asui luolassa erakkona 700-luvulla. Annikki vähän ihmettelee erakkopaimenen asuntovalintaa. Ehkä siihen oli syynä jumalaiset maisemat. Erakkonahan Pyreneillä olisi muslimivalloittajista huolimatta voinut elää aivan missä tahansa, vaikka puolen kilometrin päässä jostain pikkukylästä.
Noin viisisataa vuotta San Úrbezin kuoleman jälkeen erakkoluolaan rakennettiin pieni kappeli sekä maantieltä kappelille johtava, joen ylittävä kivisilta El Puente de San Úrbez. Vanha kaarisilta on pyörryttävän korkealla El Congosto d’as Cambras -nimisen rotkon yllä. Sillass on sentään turvallisen tuntuiset kaiteet sen yläpuolella olevaan moderniin betonisiltaan verrattuna. Kai betonisilta hiekoitetaan hyvin sillon kun San Úrbezin prosessiot tulevat liukkaaseen vuodenaikaan kappelille.
Paluu Escalonaan on tehtävä samaa vuoristoteitä pitkin kuin tulo kanjonille. Tietä alaspäin ja itään mennessä maisemat ovat melko erilaiset kuin ylöspäin tullessa. Viimeinen pysähdys on jyrkänteen levikkeelle, josta Annikki ottaa muutaman kuvan sen alapuolella liitelevistä korppikotkista. Paitsi että hankikorppikotkat ovat kauhistuttavan suuria, ne rääkyvät selkäpiitä karmivasti. Siinä vaiheessa kun siipiväliltään lähes kolmimetrinen petolintu kaartaa kohti Annikkia, tämä katsoo parhaaksi nousta nopeasti takaisin autoon.
***
Puigdemont pakoilee edelleen neljän muun katalonialaispoliitikon kanssa Espanjan keskushallintoa sekä toimittajia ja muita korppikotkia Brysselissä. Viisitoista muuta vielä viikko sitten autonomisena olleen Katalonian aluehallinnon johtajaa on matkustanut Madridiin ilmoittautumaan oikeuden kuultavaksi. Atochan rautatieasemalla heitä odotti vähemmän lämmin vastaanotto madridilaisten heiluttaessa Espanjan lippuja ja vaatiessa poliitikkoja vastuuseen teoistaan. Yleisen sekasorron aiheuttamisen ja valtion varojen tuhlaamisen lisäksi kansan syytöslistalla on mm. perheiden hajottaminen ja taloudellisten tappioiden tuottaminen. Mahtoivatkohan Puikkari kumppaneineen ajatella, mitä taloudellista vahinkoa itsenäisyyssekoilu aiheuttaa Katalonialle itselleen. Sadat yritykset ja mm. kaksi isoa pankkia ovat sen takia jo jättäneet Katalonian. Freixenet ja Codoníu ovat nekin siirtämässä pääkonttoreitaan pois Barcelonasta vaikka ne ovat yrityksiä, joiden päätuote on katalonialainen cava.
Viralliset syytteet itsenäisyysjulistukseen osallistuneille poliitikoille ovat ainakin kapina ja siihen yllyttäminen ja valtion varojen kavaltaminen ja käyttäminen laittomien vaalien järjestäminen. Yhdeksän ”puikkaristia” passitetaan vankilaan odottamaan erityisoikeudenkäyntiä ja Katalonian talousasioista vastannut Santi Vila, joka oli livennyt joukosta päivää ennen itsenäisyysjulistusta, välttää ainakin toistaiseksi vankilan 50 000 euron takuita vastaan.
Myöhäisuutiset tietävät kertoa, että Freixenet on päättänyt sittenkin pitää pääkonttorinsa Kataloniassa. Se ei kyllä vielä pelasta Kataloniaa kuilun reunalta.
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
5. päivä: Kotiseuturetkellä Salinas de Sinissä
Pyhäinpäivänä Susivuoret eivät lähde heti aamusta retkeilemään vaan käyvät aamukahvikupit kädessään tutkimassa talonsa pientä puutarhaa. Annikki sulkee perässään ilmeisesti pihapiirissä liikuskelevien lampaiden varalta pystytetyn aidan portin mutta se ei Viskeriä pidättele. Kissa kiipeää tottuneesti portin yli ja liittyy Susivuoren seuraan puutarhakierrokselle. Kasvimaalla on monenlaisia vihanneksia kuten sekä pieniä että jättimäisiä tomaatteja, papuja, kurkkuja, sipuleita, kaaleja ja salaattia. Näkyy siellä kasvavan parsakin ja joku parimetrinen tunnistamaton kasvi. Sivummalla rehottaa mm. rosmariini sekä koristekasveja. Pienellä nurmikolla on pari puutarhakalusteryhmää sekä puinen koju, johon on vedetty sähkövalo. Kojussa paljastuu olevan iso avogrilli ja pari työtasoa. Polttopuut löytyvät kojun takaa. Täällä kelpaisi kyllä grillailla, Vilho toteaa. Koska Annikki ei ole onnistunut löytämään lähikaupoista mitään erityisen hyvin grillattavaksi sopivaa, grilli jää nyt testaamatta. Kaiken kaikkiaan Susivuoret ovat syöneet hyvin kevyesti siihen nähden, miten usein he ravaavat ruokakaupassa.
Eivät he tänäänkään syö kunnollista lounasta vaan lähtevät kävelylle ilman eväitä. He kääntyvät kotipihastaan noin sadan metrin päässä olevalle kylän pienelle kirkolle ja käyvät kurkkaamassa sen edessä olevan leikkikentän takana solisevaa Cinca-joen haaraa. Täälläkin on kyltti, joka varoittaa joenpinnan äkillisestä vaihteluista vedenkorkeuden säännöstelyn seurauksena. Vuoristossa on paljon pieniä vesivoimaloita, jotka on liitetty joko putouksiin tai korkealta vuorelta johdettuihin vesiputkiin. Jatkettuaan matkaansa mäkeä ylös ja joen ylittävälle sillalle, Susivuorille selviää, että Salinas de Sin saa sähkönsä joen putouksesta.
Sillan ylitettyään Annikki ja Vilho kääntyvät aluksi maatilan aidanviertä kulkevalle reitille GR19, joka vie Siniin. Sinne asti Susivuoret eivät pääse mutta he kiipeävät kuitenkin niin korkealla, että Sinin kylä ja sen takana kohoavat vuoret tulevat komeasti näkyviin. Mäntyvyöhykkeellä päästyä Vilho poimii Annikille polulle pudonneen komean kävyn.
Vuoristopolulla on merkkejä sorkkaeläimistä mutta vuohia tai kauriita Susivuoret eivät näe. Niiden sijaan polun yli vilistää pieni hiiri ja männyissä ja tammissa lennähtelee tiaisia ja närhiä. Korkean vuorenjyrkänteen yllä kaartelee valkopäisiä hanhikorppikotkia.
Raikkaan vuoristoilman ja asunnon hyvän lämmityksen ansiosta Annikki on valmis nukkumaan heti Susivuorten kevyen illallisen jälkeen. Hän ei jaksa Vilhon lailla kuunnella Puigmontin belgialaiselle yksityiselle tv-kanavalle ranskaksi antamaa lausuntoa, jota espanjalaiset kanavat kilvan ruotivat. Eiköhän samat uutiskuvat pyöri teeveessä koko huomisenkin päivän.
4. päivä: Valle de Pineta ja Los Llanos de La Larri — Annikki ihailee Parque Nacional de Ordesa y Monte Perdidon vesiputouksia ja vuoria
Aamulla Annikki tutkii vuokraemännältä saatua karttaa, johon tämä merkitsi Susivuorille sopiviksi arvioimiaan retkeilyreittejä. Vaihtoehtoja päiväretkikohteeksi on useita sillä Susivuorten majapaikka Salinas de Bielsassa on aivan kahden Pyreneiden kansallispuiston, Parque Nacional de Ordesa y Monte Perdido ja Parque Nacional Posets-Maladeta, tuntumassa.
Annikki päättää, että tänään lähdetään Valle de Pinetaan, jossa kulkee GR11:n lisäksi sitä helpompiakin kävelyreittejä. GR11 eli El Gran Recorrido 11 on Pyreneillä itä-länsisuunnassa kulkeva 840 kilometrin La Senda Pirenaica, joka on Annikille enimmäkseen aivan liian vaikeakulkuinen. Vilhohan sinne tietysti halajaisi mutta hänenkin on tyytyminen huomattavasti lyhyempään patikointiin Cinca-joen putoukselle La Larriin.
Susivuoret ajavat ensin Bielsasta pientä vuoristotietä pitkin Pinetaan ja jättävät auton laakson parkkipaikalle. Sieltä lähtee reitti Cinca-joen rantaa pitkin kohti edessä nousevia vuoria. Syksy on tähän asti ollut koko Espanjassa poikkeuksellisen sateeton ja Cinca on lähes kuivillaan. Joenrannan kyltti kuitenkin varoittaa, että kuivanakin aikana sade voi hetkessä aiheuttaa vaarallisen tulvan. Susivuorten syksyisillä Espanjan matkoilla yksi tavanomaisista uutiskuvista on lyhyidekin rankkasateiden tuloksena syntynyt tulva, joka vie mennessään niin puut ja autot kuin ihmisetkin. Nyt taivas on täysin pilvetön ja Susivuoret ylittävät huoletta joen.
Lehtimetsässä kulkeva leveä kävelytie kapenee poluiksi, joka vie Cascada de La Larrille. Putouksen jyly kuuluu kauaksi veden syöksyessä ylhäältä vuorilta kallioon kovertuneeseen altaaseen. Turkoosi vesi houkuttelee uimaan mutta se on syystä kielletty. Vaikka putouksen alle jotenkin pääsisikin, sieltä olisi aika mahdotonta päästä pois ainakin jos on erehtynyt kastautumaan jäätävän kylmässä vedessä.
Porrastettu polku nousee vielä reilusti ylemmäksi ja Annikilla on hiukset märkinä muustakin kuin putouksesta nousevasta vesihöyrystä hänen päästessään putouksen ylittävälle sillalle. Kun vettä riittää näin paljon kuivan kesänkin jälkeen, ei ihme, että pohjoisespanjalaisissa taloissa on hyvät vedenpaineet eikä vettä tarvitse säännöstellä.
Jylisevältä putoukselta reitti jatkuu kivistä tietä pitkin La Larrin ylätasangolle. Annikki pääsee kuin pääseekin patikoimaan GR11-polulle kun Susivuoret oikaisevat pari tien mutkaa sitä pitkin. Los Llanos de La Larri pehmeine nurmimattoineen ja harvassa kasvavine piikkipensaineen on todella kaunis paikka vuorten syleilyssä. Susivuoret loikoilevat hetken auringossa kevyitä eväitään syöden ja kiikaroiden ympäröiville, yli kolmen kilometrin korkeuteen kohoaville vuorille. Vaikka Susivuoret ovat kiivenneet yli 1640 metrin korkeuteen, Annikista tuntuu, että he ovat vasta vuorten juurella. Niin jylhiltä ja kaukaisilta vaaleat huiput Pico de la Canalas ja Blancas de La Larri sekä tumma Monte Perdido hänestä näyttävät.
Paluumatkalla takaisin Pinetan laaksoon Annikki täyttää vesipullonsa La Larrin vesiputouksen vieressä valuvasta hanasta. Juomavettä ei kuitenkaan tarvita samaan tapaan kuin auringossa ylöspäin mentäessä. Polun laskeuduttua pari, kolmesataa metriä alemmas varjoisaan metsään ilma viilenee niin, että Annikki pukee takin päälleen.
***
Ennen Salinas de Bielsaan palaamistaan Susivuoret käyvät vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä Ainsassa. Tie sinne vie Cinca-joen vartta ja matkalle osuu vaikuttavan näköinen rotko El Congosto de Las Devotas sekä komea vuorenhuippu Peña Montañesa. Ainsan pikkukaupungista Susivuoret onnistuvat löytämään aukiolevan kaupan; pienemmissä kylissä kuten Escalonassa ja Labuerdassa putikiit ovat pyhäinpäivän aattona kiinni jo ennen viittä.
Salinasin asunnolle päästyään Annikki panee pyykinpesukoneen pyörimään ja Vilho lämmittää pikalounaaksi purkillisen ranskalaista pataruokaa. Sen jälkeen Annikki avaa chimichurri-pullon. Argentiinassa tyypillisen, ilmeisesti baskilaista alkuperää olevan maustekastikeen Castilla - La Manchassa tehty versio sisältää mm. Las Pedroñerasin purppuranväristä IGP- valkosipulia ja greippiä. JR Suarez Monederon pedroñeraslainen chimichurri on Susivuorten Baleaarien matkan grillauskokemusten perusteella mainio tuote lihan marinoimiseen. Aragonialainen naudanliha, toisin kuin Ranskasta ostettu périgordilainen luomuankanliha, jota Annikki eilen valmisti, tarvitsee nimittäin pientä esivalmistusta ennen paistamistaan.
Lihan marinoituessa Susivuoret katsovat telkkarista europelejä ja seuraavat Puigdemontin, tai paremminkin häntä jahtaavien reportterien edesottamuksia pariltakin uutiskanavalta. Suurta närkästystä koko Espanjassa on Kataloniaa myöten herättänyt se, että Puikkari on valinnut asianajajakseen ETA-terroristeja puolustaneen Paul Bekaertin. Hänen välityksellään Puigdemont ilmoittaa, että voisi vastata Espanjan oikeuslaitoksen kysymyksiin ja syytöksiin etänä Brysselistä. Annikista koko itsenäisyysseikkailu olisi pitänyt hoitaa virtuaalisesti etänä.
Annikki päättää, että tänään lähdetään Valle de Pinetaan, jossa kulkee GR11:n lisäksi sitä helpompiakin kävelyreittejä. GR11 eli El Gran Recorrido 11 on Pyreneillä itä-länsisuunnassa kulkeva 840 kilometrin La Senda Pirenaica, joka on Annikille enimmäkseen aivan liian vaikeakulkuinen. Vilhohan sinne tietysti halajaisi mutta hänenkin on tyytyminen huomattavasti lyhyempään patikointiin Cinca-joen putoukselle La Larriin.
Susivuoret ajavat ensin Bielsasta pientä vuoristotietä pitkin Pinetaan ja jättävät auton laakson parkkipaikalle. Sieltä lähtee reitti Cinca-joen rantaa pitkin kohti edessä nousevia vuoria. Syksy on tähän asti ollut koko Espanjassa poikkeuksellisen sateeton ja Cinca on lähes kuivillaan. Joenrannan kyltti kuitenkin varoittaa, että kuivanakin aikana sade voi hetkessä aiheuttaa vaarallisen tulvan. Susivuorten syksyisillä Espanjan matkoilla yksi tavanomaisista uutiskuvista on lyhyidekin rankkasateiden tuloksena syntynyt tulva, joka vie mennessään niin puut ja autot kuin ihmisetkin. Nyt taivas on täysin pilvetön ja Susivuoret ylittävät huoletta joen.
Lehtimetsässä kulkeva leveä kävelytie kapenee poluiksi, joka vie Cascada de La Larrille. Putouksen jyly kuuluu kauaksi veden syöksyessä ylhäältä vuorilta kallioon kovertuneeseen altaaseen. Turkoosi vesi houkuttelee uimaan mutta se on syystä kielletty. Vaikka putouksen alle jotenkin pääsisikin, sieltä olisi aika mahdotonta päästä pois ainakin jos on erehtynyt kastautumaan jäätävän kylmässä vedessä.
Porrastettu polku nousee vielä reilusti ylemmäksi ja Annikilla on hiukset märkinä muustakin kuin putouksesta nousevasta vesihöyrystä hänen päästessään putouksen ylittävälle sillalle. Kun vettä riittää näin paljon kuivan kesänkin jälkeen, ei ihme, että pohjoisespanjalaisissa taloissa on hyvät vedenpaineet eikä vettä tarvitse säännöstellä.
Jylisevältä putoukselta reitti jatkuu kivistä tietä pitkin La Larrin ylätasangolle. Annikki pääsee kuin pääseekin patikoimaan GR11-polulle kun Susivuoret oikaisevat pari tien mutkaa sitä pitkin. Los Llanos de La Larri pehmeine nurmimattoineen ja harvassa kasvavine piikkipensaineen on todella kaunis paikka vuorten syleilyssä. Susivuoret loikoilevat hetken auringossa kevyitä eväitään syöden ja kiikaroiden ympäröiville, yli kolmen kilometrin korkeuteen kohoaville vuorille. Vaikka Susivuoret ovat kiivenneet yli 1640 metrin korkeuteen, Annikista tuntuu, että he ovat vasta vuorten juurella. Niin jylhiltä ja kaukaisilta vaaleat huiput Pico de la Canalas ja Blancas de La Larri sekä tumma Monte Perdido hänestä näyttävät.
Paluumatkalla takaisin Pinetan laaksoon Annikki täyttää vesipullonsa La Larrin vesiputouksen vieressä valuvasta hanasta. Juomavettä ei kuitenkaan tarvita samaan tapaan kuin auringossa ylöspäin mentäessä. Polun laskeuduttua pari, kolmesataa metriä alemmas varjoisaan metsään ilma viilenee niin, että Annikki pukee takin päälleen.
***
Ennen Salinas de Bielsaan palaamistaan Susivuoret käyvät vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä Ainsassa. Tie sinne vie Cinca-joen vartta ja matkalle osuu vaikuttavan näköinen rotko El Congosto de Las Devotas sekä komea vuorenhuippu Peña Montañesa. Ainsan pikkukaupungista Susivuoret onnistuvat löytämään aukiolevan kaupan; pienemmissä kylissä kuten Escalonassa ja Labuerdassa putikiit ovat pyhäinpäivän aattona kiinni jo ennen viittä.
Salinasin asunnolle päästyään Annikki panee pyykinpesukoneen pyörimään ja Vilho lämmittää pikalounaaksi purkillisen ranskalaista pataruokaa. Sen jälkeen Annikki avaa chimichurri-pullon. Argentiinassa tyypillisen, ilmeisesti baskilaista alkuperää olevan maustekastikeen Castilla - La Manchassa tehty versio sisältää mm. Las Pedroñerasin purppuranväristä IGP- valkosipulia ja greippiä. JR Suarez Monederon pedroñeraslainen chimichurri on Susivuorten Baleaarien matkan grillauskokemusten perusteella mainio tuote lihan marinoimiseen. Aragonialainen naudanliha, toisin kuin Ranskasta ostettu périgordilainen luomuankanliha, jota Annikki eilen valmisti, tarvitsee nimittäin pientä esivalmistusta ennen paistamistaan.
Lihan marinoituessa Susivuoret katsovat telkkarista europelejä ja seuraavat Puigdemontin, tai paremminkin häntä jahtaavien reportterien edesottamuksia pariltakin uutiskanavalta. Suurta närkästystä koko Espanjassa on Kataloniaa myöten herättänyt se, että Puikkari on valinnut asianajajakseen ETA-terroristeja puolustaneen Paul Bekaertin. Hänen välityksellään Puigdemont ilmoittaa, että voisi vastata Espanjan oikeuslaitoksen kysymyksiin ja syytöksiin etänä Brysselistä. Annikista koko itsenäisyysseikkailu olisi pitänyt hoitaa virtuaalisesti etänä.
3. päivä: Ranskalaisten ostaessa ja myydessä pastista, Annikki viettää hiljaiseloa Salinas de Sinissä
Vain muutaman kilometrin päässä Ranskan rajalta on kylttejä, jotka mainostavat supertarjouksia Ricardista ja muista ranskalaisista pastisjuomista. Myöhemmin Susivuorille paljastuu, että Bielsan pohjoispuolella on merkillinen, ranskalaisturisteille suunnattu kauppakeskittymä. Siinä on jotain samaa kuin valtavassa brittituristeille tarkoitetussa viinakaupassa, jonka Susivuoret näkivät muutama vuosi sitten Pohjois-Ranskassa. Siellä Roscoffissa on maantietunnelin sijaan satama, josta pääse lautalla Englantiin ja Irlantiin. Viinaksien rahtaaminen rajan yli tuntuu olevan yleiseurooppalainen ilmiö vaikka Annikki on mieltänyt sen olevan enemmänkin Pohjoismaiden ja Baltian välinen asia.
Pastista kahden litran pulloista juovista ranskalaisista ei parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Salinas de Bielsassa näy kuitenkaan jälkeäkään. Viiden talon kylä, josta Susivuoret ovat vuokranneet loma-asunnon, on hyvin rauhallinen. Annikin purkaessa matkalaukkuaan ja ostoskasseja, Vilho asettelee puutarhakalusteet talon eteen aurinkoon. Lokakuun lopussa Vilhon on ihana juoda paitahihasillaan pieni oluensa ulkona terassilla, josta on hienot näkymät vuorille. Annikin lisäksi Vilhon seuraan liittyy naapuritalon Visker-kissa, joka kursailematta hyppää Vilhon syliin.
Päiväuniensa jälkeen Susivuoret lähtevät käväisemään Bielsassa päätyen aikaisemmin ihmettelemäänsä turistikauppaan. Tavallisia ruoka- ja taloustarvikkeita kaupassa on vain nimeksi. Sen päämyyntituotteet ovat nimittäin em. pastispullolaatikot, tynnyreistä litroittain myytävät väkevät viinit ja sangría, jättikokoiset makeispussit ja kopiohajuvedet. Espanjalaisia viinejä ei ole kuin muutama pullo mutta erilaisia viinaksia on hyllykaupalla. Tulevatko ranskalaiset tosiaan ostamaan pastista ja vodkaa Espanjasta? Uskomattominta kaupassa on kuitenkin sen matkamuisto-osasto. Siellä ei ole mitään Alto Aragóniin ja Pyreneihin viittaavaa vaan krääsä koostuu flamencopuvuista, paellapannuista ja muusta Espanjan aurinkorannikolle kuuluvasta tavarasta. Susivuoret käyvät kahdessa muussakin samanlaisessa kaupassa, joista viimeisestä Annikki onnistuu sentään löytämään purkillisen paikallista maitoa.
Pastista kahden litran pulloista juovista ranskalaisista ei parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Salinas de Bielsassa näy kuitenkaan jälkeäkään. Viiden talon kylä, josta Susivuoret ovat vuokranneet loma-asunnon, on hyvin rauhallinen. Annikin purkaessa matkalaukkuaan ja ostoskasseja, Vilho asettelee puutarhakalusteet talon eteen aurinkoon. Lokakuun lopussa Vilhon on ihana juoda paitahihasillaan pieni oluensa ulkona terassilla, josta on hienot näkymät vuorille. Annikin lisäksi Vilhon seuraan liittyy naapuritalon Visker-kissa, joka kursailematta hyppää Vilhon syliin.
Päiväuniensa jälkeen Susivuoret lähtevät käväisemään Bielsassa päätyen aikaisemmin ihmettelemäänsä turistikauppaan. Tavallisia ruoka- ja taloustarvikkeita kaupassa on vain nimeksi. Sen päämyyntituotteet ovat nimittäin em. pastispullolaatikot, tynnyreistä litroittain myytävät väkevät viinit ja sangría, jättikokoiset makeispussit ja kopiohajuvedet. Espanjalaisia viinejä ei ole kuin muutama pullo mutta erilaisia viinaksia on hyllykaupalla. Tulevatko ranskalaiset tosiaan ostamaan pastista ja vodkaa Espanjasta? Uskomattominta kaupassa on kuitenkin sen matkamuisto-osasto. Siellä ei ole mitään Alto Aragóniin ja Pyreneihin viittaavaa vaan krääsä koostuu flamencopuvuista, paellapannuista ja muusta Espanjan aurinkorannikolle kuuluvasta tavarasta. Susivuoret käyvät kahdessa muussakin samanlaisessa kaupassa, joista viimeisestä Annikki onnistuu sentään löytämään purkillisen paikallista maitoa.
3. päivä: Annikki pakenee Oksitaniasta Aragoniaan, Puigdemont Kataloniasta Flanderiin
Aamulla taivas on tihkusateessa harmaa Annikkin katsellessa asunnon ulkoportailta kuinka matkalaukku toisensa perään kasataan läheisen pyhiinvaelluskeskuksen aulaan. Lourdes’sa on lokakuun viimeisenä maanantainakin vilkas pyhiinvaelluspäivä.
Susivuorten vaellus jatkuu kohti Pyreneitä ja aurinkoa. Pouzacissa he pysähtyvät juomaan ranskalaiset maitokahvit rapeiden voisarvien kera. Samalla he täydentävät ruoka- ja juomavarastonsa suuressa Intermarchéessa. Ranskalaiset ovat kovia purnaamaan supermarkettien ylivallasta ja tosiasia on, että ranskalaisista pikkukylistä on turha etsiä ruokakauppaa. Toisin kuin vaikka Espanjassa ja Italiassa, Ranskan sivutiellä saa ajella kymmeniä kilometrejä näkemättä ainuttakaan vihannes- tai lihakauppaa tai muuta pientä elintarvikeliikettä. Leipäkauppaa tai baariakaan ei löydy kuin aniharvasta ranskalaisesta kylästä. Naapurimaista pienemmissäkin kylissä on vähintään yksi kahvila, josta voi aamulla hakea tuoreen leivän.
Toisaalta ranskalaiset suuret supermarketit juusto-, leikkele-, vihannes-, kala- ja lihaosastoineen ovat Annikista taivaallisia. Monenlaisia herkkuja tarjoavien palvelutiskien lisäksi niissä on tietysti uskomattoman laajat valikoimat paikallisia säilykkeitä ja muita erikoisuuksia ja tietenkin metrien mittaiset viinihyllyt. PySusivuoret yrittävät muistaa kohtuuden rajat mutta heidän ostoskorinsa täyttyvät nopeasti. Annikki epäilee jo nyt, etteivät he pysty syömään esim. kaikkia ostamiaan leikkeleitä lomaviikkonsa aikana ja valitsee sellaisia tuotteita, jotka voi tarvittaessa viedä Suomeen asti.
Supermarketin aula on täynnä valtavia ruukkukrysanteemejä ja asiakkaita, jotka valitsevat suuresta värivalikoimasta oikeanlaista kukkaa vietäväksi pyhäinpäivänä hautausmaalle. Suomessahan pyhäinpäivä on siirretty lauantaipyhäksi mutta La Toussaint eli El Día de Todos los Santos on aina marraskuun ensimmäisenä päivänä. Annikki perustelee ruokahamstraustaan silläkin, että täällä päin maailmaa pyhäinpäivä on jo ylihuomenna. Vaikka ranskalaiset hypermarketit ovat auki keskiviikkona, Espanjan pikkukaupat ovat takuulla kiinni pyhäinpäivänä.
***
Ranskan Les Pyrénées-Atlantiques’in vaihduttua L’Occitanie’in ilmasto ja maisemat ovat alkaneet yhä enemmän miellyttää Annikkia. Hän pitää paljon enemmän kumpuilevasta ja yhä vuoristoisemmaksi käyvästä maastosta kuin tasamaasta ja sen kosteudesta. Toisin on Katalonian ”vallankumousjohtaja” Carles Puigdemontin laita. Tämä on paennut Brysseliin ja uutisten mukaan aikoo hakea Belgiasta turvapaikkaa. Annikista se on aivan mahdoton ja naurettavakin ajatus. Hänestä Vilhon Puikkariksi nimeämän Puigdemontin olisi pitänyt edes vähän tutustua maansa lähihistoriaan ja perustuslakiin sekä perehtyä taloustieteeseen ennen ryhtymistä julistamaan Kataloniaa itsenäiseksi. Espanjan keskushallinnon pantua artiklan 155 täytäntöön ja peruutettua Katalonian autonomian ja erotettua sen aluejohtajat sekä poliisijohdon, Puigdemontia uhkaa 30 vuoden vankeustuomio kapinasta ja siihen lietsomisesta sekä valtion varojen kavaltamisesta. Tuskin näyttävä pako toiseen EU-maahan auttaa Katalonian tai edes Puigdemontin ja viiden muun erotetun parlamentaarikon asemaa. Annikki ei usko hetkeäkään, että Puigdemontin lausumat epäilyt mahdollisen oikeudenkäynnin puolueettomuudesta ja reiluudesta johtaisivat siihen, että verisen sisällissodan ja ETA-terrorismin kärsineen maan hallitus painaisi Katalonian itsenäisyysseikkailun villaisella ja jättäisi vallankumousjohtajat tuomitsematta. Edes se, että katalonialainen Girona voitti eilen sensaatiomaisesti Real Madridin 2-1, ei auta Puigdemontia.
***
Jo Aure-joen laaksossa, kymmeniä kilometrejä ennen Ranskan ja Espanjaan rajaa, tienvarren kyltit ilmoittavat, että Le tunnel d'Aragnouet-Bielsa on auki. Espanjaan päästäisiin siis alittamalla Pyreneet kolmen kilometrin tunnelia pitkin. Tunnelitien laskeuduttua toistasataa metriä Espanjan puolelle Pyreneitä Aragoniaan, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta kuumasti. Korkea vuoristo toimii ilmastonjakajana jättäen kostean atlanttisen sään Ranskan puolelle Oksitaniaan.
Susivuorten vaellus jatkuu kohti Pyreneitä ja aurinkoa. Pouzacissa he pysähtyvät juomaan ranskalaiset maitokahvit rapeiden voisarvien kera. Samalla he täydentävät ruoka- ja juomavarastonsa suuressa Intermarchéessa. Ranskalaiset ovat kovia purnaamaan supermarkettien ylivallasta ja tosiasia on, että ranskalaisista pikkukylistä on turha etsiä ruokakauppaa. Toisin kuin vaikka Espanjassa ja Italiassa, Ranskan sivutiellä saa ajella kymmeniä kilometrejä näkemättä ainuttakaan vihannes- tai lihakauppaa tai muuta pientä elintarvikeliikettä. Leipäkauppaa tai baariakaan ei löydy kuin aniharvasta ranskalaisesta kylästä. Naapurimaista pienemmissäkin kylissä on vähintään yksi kahvila, josta voi aamulla hakea tuoreen leivän.
Toisaalta ranskalaiset suuret supermarketit juusto-, leikkele-, vihannes-, kala- ja lihaosastoineen ovat Annikista taivaallisia. Monenlaisia herkkuja tarjoavien palvelutiskien lisäksi niissä on tietysti uskomattoman laajat valikoimat paikallisia säilykkeitä ja muita erikoisuuksia ja tietenkin metrien mittaiset viinihyllyt. PySusivuoret yrittävät muistaa kohtuuden rajat mutta heidän ostoskorinsa täyttyvät nopeasti. Annikki epäilee jo nyt, etteivät he pysty syömään esim. kaikkia ostamiaan leikkeleitä lomaviikkonsa aikana ja valitsee sellaisia tuotteita, jotka voi tarvittaessa viedä Suomeen asti.
Supermarketin aula on täynnä valtavia ruukkukrysanteemejä ja asiakkaita, jotka valitsevat suuresta värivalikoimasta oikeanlaista kukkaa vietäväksi pyhäinpäivänä hautausmaalle. Suomessahan pyhäinpäivä on siirretty lauantaipyhäksi mutta La Toussaint eli El Día de Todos los Santos on aina marraskuun ensimmäisenä päivänä. Annikki perustelee ruokahamstraustaan silläkin, että täällä päin maailmaa pyhäinpäivä on jo ylihuomenna. Vaikka ranskalaiset hypermarketit ovat auki keskiviikkona, Espanjan pikkukaupat ovat takuulla kiinni pyhäinpäivänä.
***
Ranskan Les Pyrénées-Atlantiques’in vaihduttua L’Occitanie’in ilmasto ja maisemat ovat alkaneet yhä enemmän miellyttää Annikkia. Hän pitää paljon enemmän kumpuilevasta ja yhä vuoristoisemmaksi käyvästä maastosta kuin tasamaasta ja sen kosteudesta. Toisin on Katalonian ”vallankumousjohtaja” Carles Puigdemontin laita. Tämä on paennut Brysseliin ja uutisten mukaan aikoo hakea Belgiasta turvapaikkaa. Annikista se on aivan mahdoton ja naurettavakin ajatus. Hänestä Vilhon Puikkariksi nimeämän Puigdemontin olisi pitänyt edes vähän tutustua maansa lähihistoriaan ja perustuslakiin sekä perehtyä taloustieteeseen ennen ryhtymistä julistamaan Kataloniaa itsenäiseksi. Espanjan keskushallinnon pantua artiklan 155 täytäntöön ja peruutettua Katalonian autonomian ja erotettua sen aluejohtajat sekä poliisijohdon, Puigdemontia uhkaa 30 vuoden vankeustuomio kapinasta ja siihen lietsomisesta sekä valtion varojen kavaltamisesta. Tuskin näyttävä pako toiseen EU-maahan auttaa Katalonian tai edes Puigdemontin ja viiden muun erotetun parlamentaarikon asemaa. Annikki ei usko hetkeäkään, että Puigdemontin lausumat epäilyt mahdollisen oikeudenkäynnin puolueettomuudesta ja reiluudesta johtaisivat siihen, että verisen sisällissodan ja ETA-terrorismin kärsineen maan hallitus painaisi Katalonian itsenäisyysseikkailun villaisella ja jättäisi vallankumousjohtajat tuomitsematta. Edes se, että katalonialainen Girona voitti eilen sensaatiomaisesti Real Madridin 2-1, ei auta Puigdemontia.
***
Jo Aure-joen laaksossa, kymmeniä kilometrejä ennen Ranskan ja Espanjaan rajaa, tienvarren kyltit ilmoittavat, että Le tunnel d'Aragnouet-Bielsa on auki. Espanjaan päästäisiin siis alittamalla Pyreneet kolmen kilometrin tunnelia pitkin. Tunnelitien laskeuduttua toistasataa metriä Espanjan puolelle Pyreneitä Aragoniaan, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta kuumasti. Korkea vuoristo toimii ilmastonjakajana jättäen kostean atlanttisen sään Ranskan puolelle Oksitaniaan.
2. päivä: Lourdes
Susivuorten matka Bayonnesta Pau’hon on kuin ajelua Pohjanmaalla. Maisema on tasaisen tylsä ja uinuvat kylät eivät ole millään tavalla mieleenpainuvia. Viiniköynnöksistä ei näy vilaustakaan vaan pelloilla kasvaa maissia. Annikista on hullua, että Pyreneiden häämöttäessä taustalla, lähes jokaisen talon pihassa kasvaa banaani. Atlantin läheisyys varmaan vaikuttaa ilmastoon niin, että banaanisatoa saatetaan päästä korjaamaankin.
Vasta tien alkaessa Paun jälkeen kiemurrella kukkuloilla, näkymät paranevat. Lourdes’issa Susivuorille tulee taas kinaa Chiaran kanssa mutta Annikin komennossa pikkukaupungissa löydetään oikeaan osoitteeseen. Tosin ”oikea” osoite osoittautuu vääräksi. Portinpielessä on majatalosta San Matteo kertovat kyltit ja taloa vartioiva iso koira on ystävällinen mutta kaikki muu viittaa siihen, etteivät matkailijat ole tervetulleita tähän taloon. Annikki yrittää turhaan soittaa pariin kyltissä mainittuun numeroon kun Vilho viittelöi, että talon yläkerran ikkunasta kutsutaan ”madamea”. Sujuvasti italiaa puhuva ystävällinen rouva tulee opastamaan Susivuoret noin sata metriä katua eteenpäin, josta löytyy toinen talo ja Annikin vuokraama asunto.
Vuoden 1858 Neitsyt Marian ilmestykset Grotte de Massabiellessä ovat tietysti syynä siihen, että Lourdes’ta löytyy Susivuorille sopiva edullinen majapaikka ja kymmenittäin muitakin, nimiltään etupäässä katoliseen uskontoon viittaavia hotelleja. Ilman Mariaa piskuista kylää ei olisi tänä päivänä olemassakaan. Nyt Lourdes on yksi katolisten tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja ja siellä käy peräti kuusi miljoonaa matkailijaa vuodessa.
Ilmestysluolan kupeeseen rakennetun La basilique de l'Immaculée-Conceptionin tornit näkyvät Susivuorten ulko-ovelta ja sinne vie kotikadulta oikoreitti pitkiä portaita pitkin. Kaksikkomme kääntyy kuitenkin Lourdes’n vanhaan kaupunkiin, jossa on vastassa useita matkamuistomyymälöitä. Niissä myydään kaikenlaisen krääsän lisäksi erikokoisia pulloja ja kanistereita, joihin voi ottaa sanktuaariolta mukaansa pyhää vettä. Annikki ostaa samanlaisen pienen kääntöveitsen kuin Vilho osti aikanaan Santiago de Compostelasta. Annikin veitsen puiseen kahvaan kaiverrettu ”Lourdes”.
Italilaisten pikkuliikkeiden lisäksi Annikkia hämmästyttää se, että Lourdes’sa on lukuisia srilankalaisia ravintoloita. Ovatkohan niiden henkilökunta ja asiakkaat kaikki sukua toisilleen? Srilankalaisten lisäksi näkyy muutamia, etupäässä ranskalaisia turisteja mutta kaiken kaikkiaan pikkukaupungissa on hyvin hiljaista. Ainoa riehakkaampi porukka on ryhmä meluavia filippiiniläisiä, jotka popcornia syöden painelevat sanktuaariolle. Sinne Susivuoretkin päätyvät.
Les sanctuaires de Lourdes kolmine basilikoineen ja niiden edessä oleva iso aukio ajavat kyllä asiansa katolisten massatapahtumien näyttämönä mutta ei kompleksia kovin kauniiksi voi sanoa. Ainakin La basilique Notre-Dame-du-Rosairen ulkopuolella olevan kaarikäytävän sekalaiset mosaiikit edustavat Annikkn mielestä toritaiteen kaikkein kamalampia tyylisuuntauksia. Aurinko ehtii jo laskea ja lepakot alkavat lennellä kuunvalossa kun Susivuoret käyvät vihmomassa itseään pyhällä vedellä, jota saa vanhimman kirkon sivulla olevista hanoista. Tämä riittää heille pyhiinvaelluskokemukseksi Lourdes’ta eivätkä he käy katsomassa sen tarkemmin luolaa, jossa Marian ilmestykset tapahtuivat.
Annikin ja Vilhon hortoillessa sanktuaariolla, kaupunki on hiljennyt entisestään ja moni ravintola on ehtinyt panna ovensa kiinni. Susivuoret onnistuvat kuitenkin saamaan iltapalaa ja lasilliset viiniä ja olutta keittiönsä jo sulkeneesta tavernasta. Heidän palatessaan asunnolleen, sanktuaarion kellot alkavat soida iltapalveluksen merkiksi. Annikki ottaa kotiportailta valokuvan nyt valaistuista basilikoista ja vääntää sitten yötä vasten lämmityksen suuremmalle.
Vasta tien alkaessa Paun jälkeen kiemurrella kukkuloilla, näkymät paranevat. Lourdes’issa Susivuorille tulee taas kinaa Chiaran kanssa mutta Annikin komennossa pikkukaupungissa löydetään oikeaan osoitteeseen. Tosin ”oikea” osoite osoittautuu vääräksi. Portinpielessä on majatalosta San Matteo kertovat kyltit ja taloa vartioiva iso koira on ystävällinen mutta kaikki muu viittaa siihen, etteivät matkailijat ole tervetulleita tähän taloon. Annikki yrittää turhaan soittaa pariin kyltissä mainittuun numeroon kun Vilho viittelöi, että talon yläkerran ikkunasta kutsutaan ”madamea”. Sujuvasti italiaa puhuva ystävällinen rouva tulee opastamaan Susivuoret noin sata metriä katua eteenpäin, josta löytyy toinen talo ja Annikin vuokraama asunto.
Vuoden 1858 Neitsyt Marian ilmestykset Grotte de Massabiellessä ovat tietysti syynä siihen, että Lourdes’ta löytyy Susivuorille sopiva edullinen majapaikka ja kymmenittäin muitakin, nimiltään etupäässä katoliseen uskontoon viittaavia hotelleja. Ilman Mariaa piskuista kylää ei olisi tänä päivänä olemassakaan. Nyt Lourdes on yksi katolisten tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja ja siellä käy peräti kuusi miljoonaa matkailijaa vuodessa.
Ilmestysluolan kupeeseen rakennetun La basilique de l'Immaculée-Conceptionin tornit näkyvät Susivuorten ulko-ovelta ja sinne vie kotikadulta oikoreitti pitkiä portaita pitkin. Kaksikkomme kääntyy kuitenkin Lourdes’n vanhaan kaupunkiin, jossa on vastassa useita matkamuistomyymälöitä. Niissä myydään kaikenlaisen krääsän lisäksi erikokoisia pulloja ja kanistereita, joihin voi ottaa sanktuaariolta mukaansa pyhää vettä. Annikki ostaa samanlaisen pienen kääntöveitsen kuin Vilho osti aikanaan Santiago de Compostelasta. Annikin veitsen puiseen kahvaan kaiverrettu ”Lourdes”.
Italilaisten pikkuliikkeiden lisäksi Annikkia hämmästyttää se, että Lourdes’sa on lukuisia srilankalaisia ravintoloita. Ovatkohan niiden henkilökunta ja asiakkaat kaikki sukua toisilleen? Srilankalaisten lisäksi näkyy muutamia, etupäässä ranskalaisia turisteja mutta kaiken kaikkiaan pikkukaupungissa on hyvin hiljaista. Ainoa riehakkaampi porukka on ryhmä meluavia filippiiniläisiä, jotka popcornia syöden painelevat sanktuaariolle. Sinne Susivuoretkin päätyvät.
Les sanctuaires de Lourdes kolmine basilikoineen ja niiden edessä oleva iso aukio ajavat kyllä asiansa katolisten massatapahtumien näyttämönä mutta ei kompleksia kovin kauniiksi voi sanoa. Ainakin La basilique Notre-Dame-du-Rosairen ulkopuolella olevan kaarikäytävän sekalaiset mosaiikit edustavat Annikkn mielestä toritaiteen kaikkein kamalampia tyylisuuntauksia. Aurinko ehtii jo laskea ja lepakot alkavat lennellä kuunvalossa kun Susivuoret käyvät vihmomassa itseään pyhällä vedellä, jota saa vanhimman kirkon sivulla olevista hanoista. Tämä riittää heille pyhiinvaelluskokemukseksi Lourdes’ta eivätkä he käy katsomassa sen tarkemmin luolaa, jossa Marian ilmestykset tapahtuivat.
Annikin ja Vilhon hortoillessa sanktuaariolla, kaupunki on hiljennyt entisestään ja moni ravintola on ehtinyt panna ovensa kiinni. Susivuoret onnistuvat kuitenkin saamaan iltapalaa ja lasilliset viiniä ja olutta keittiönsä jo sulkeneesta tavernasta. Heidän palatessaan asunnolleen, sanktuaarion kellot alkavat soida iltapalveluksen merkiksi. Annikki ottaa kotiportailta valokuvan nyt valaistuista basilikoista ja vääntää sitten yötä vasten lämmityksen suuremmalle.
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
2. päivä: Euskadista ja Iparraldesta Lanasiin — baskinkieli vaihtuu oksitaaniin
Aamuauringon paistaessa Annikki on taas hyvällä tuulella. Häntä ei harmita edes kotiin unohtunut matkalaukun avain sillä lempilaukku on nyt auki ja yhä käyttökelpoisessa kunnossa.
Susivuoret eivät ole varanneet hotelliaamiasta ja pakattuaan matkalaukut autoonsa, he kävelevät lähimpään kahvilaan juomaan cafe con lechet croissantin kera. Paikasta saisi kaikkea muutakin hyvää kuten vastapuristettua appelsiinimehua mutta tuoremehut tulivat juuri juotua hotellihuoneessa. Kahvista virkistyneenä Susivuoret palaavat autolleen ja lähtevät Donostiasta kohti Irunin rajakaupunkia.
Irunissa näkyy olevan satama mutta juuri muuta Susivuoret eivät ohiajaessaan kaupungista näe. Tienvarren kyltit väittävät ainakin parin kilometrin matkalla, että Ranskaan on matkaa 1 km. Johan meidän olisi pitänyt jo moneen kertaan olla Ranskan puolella, Annikki ihmettelee. Vasta kun baskin- ja espanjankieliset kyltit vaihtuvat ranskan- ja baskinkielisiin ja tie huononee, Annikki uskoo, että valtakunnan raja on ylitetty. Ensimmäinen maalikylä Ranskan puolella on Saint-Jean-de-Luz, joka on muuten Bixente Lizarazun kotikaupunki. Mukavan näköinen pikkukaupunki on Donostian ja Irunin lailla Atlanttiin laskevan joen suulla.
Ennen Biarritzia Susivuoret poikkeavat Atlantin rannassa. Annikki haluaisi käydä valtameressä kahlaamasa mutta uskoo Vilhoa, joka sanoo sen vain johtavan siihen, että hienoa hiekkaa on sitten kaikki varusteet ja auto täynnä. Rantaloma jää siis lyhyeksi. Myös Biarritzin kierros on lyhyt. Muutamaa isoa rantahotellia lukuun ottamatta rantalomakaupunki on siistin ja viehättävän näköinen mutta lokakuun viimeisenä sunnuntaina kovin hiljainen. Seuraavaksi Annikki ehtii nähdä vilaukselta Baionan eli Bayonnen La Cathédrale Sainte-Marien. Ihan kaunis tämäkin, L’Adour- ja La Nive -jokien yhtymäkohdassa sijaitseva, Didier Deschampsin kotikaupunki.
Ranskassa ei ilmoitella kyltein provinssien ja departtementien vaihtumisesta mutta Susivuorten pistäytyessä ainoassa aukiolevaksi huomaamassaan ruokakaupassa, Annikki arvaa, että ollaan tultu Pyrénées Atlantiques’ta ja Iparraldesta eli Ranskan Baskimaalta Landes’iin. Herkkuhyllystä Annikki nimittäin nappaa ostoskoriinsa Bayonnen kinkun ja Sakarin eli voimakkaaksi mainitun baskilaisen maustekastikkeen lisäksi purkillisen Landes’in ankkapateeta.
Anglet’ssa Susivuoret hankkiutuvat riitoihin autonavigaattorinsa kanssa. Chiara eli Susivuorten autonavigaattori on väliin hyvin omapäinen löytäessään takapihojen kautta kulkevia ”oikoreittejä” ja Annikin off line -tilassa olevat appsit eivät taas osaa Chiaran lailla välttää maksuteitä. Annikin otettua komentovastuun navigoinnista, sopu ja sopiva reitti kuitenkin löytyvät ja Susivuorten matka kohti Pau’ta ja Lourdes’ia etenee mukavasti.
1. päivä: Annikki tapaa Vilhon Donostiassa
Bilbaon lentoasema on pienempi kuin Annikki muistikaan. Tai eihän oikeastaan muistanut sitä lainkaan, ainoastaan lyhyen automatkan lentokentältä kaupungin toisella puolella olevalle asunnolle. Annikki oli nimittäin edellisen kerran Bilbaoon saapuessaan äkillisen virustaudin kourissa, eikä tulopäivänään pystynyt juurikaan tekemään havaintoja kaupungista ja sen lentokentästä.
Jotain tuttua Bilbaoon tulossa Annikista sentään on; hieman kostea, lempeän lämmin sää. Annikki taittelee kevyen takkinsa reppuunsa ja toteaa, että hän tarvitsee juomavettä eikä päällysvaatteita. Matkatavara-aulan automaatti ei toimi mutta lentoaseman ulko-oven tuntumassa on pieni baari, josta Annikki saa kaipaamansa vesipullon.
Bussipysäkille ei ole kuin muutama metri ja sen opastaulu kertoo, että seuraava bussi lähtisi 20 minuutin päästä ja lippu maksaa 17 euroa (eikä älyttömät 17,10 € kuten bussifirman verkkosivulla ilmoitetaan). Hetken kolmikielistä taulua tutkittuaan, Annikki huomaa siinä pienen piirroksen, joka ohjaa ostamaan bussilipun etukäteen tuloaulan lippukioskista. Annikki käväisee hakemassa matkalipun. Tosin ei lippukioskista, joka myy vain paikallisbussin lippuja vaan sen vieresessä olevasta lippuautomaatista. On se sitten kumma, etteivät opastaulut, lentokenttien viralliset sivut ja edes bussifirmojen omat sivut pysty kertomaan yhtä lentokenttäbussia tarvitseville matkailijoille oleellisista asiaa eli sitä, mistä matkalippu on hankittava. Bussia odotellessaan Annikki ehtii neuvoa paria nuorta miestä ostamaan liput automaatista ja rauhoitella kahdenkymmenen euron seteliä heiluttelevaa eläkeläisrouvaa. Automaattilippua kun ei saa kuin kortilla mutta kuljettajalta voi varmaan ostaa lipun käteisellä vaikkei sitä missään kerrotakkaan. Koska epätietoisia turisteja on lopulta alle tusina, bussi lähtee vain viisi minuuttia aikataulusta myöhässä heidän kaikkien saatua matkalippunsa, joko automaatista tai kuljettajalta.
Heti bussiin päästyään Annikki lähettää taas Vilholle viestin. Tämä vastaa olevansa jo hotellilla ja tulevansa Annikkia bussille vastaan. Ilahtunut Annikki antaa Vilholle ohjeet saapua tunnin päästä Puente Maria Cristinan itäpäähän, jossa on Donostian bus geltokiak eli linja-autoasema.
Annikin bussimatka Bilbaon lentokentältä Donostiaan eli ainakin elokuvaväen paremmin nimellä San Sebastián tuntemaan Baskimaan kaupunkiin taittuu pikatietä pitkin reilusti alle puolessatoista tunnissa. Osa ohi vilahtavista maisemista on Annikille entuudestaan tuttuja mutta Donostian uusi, pääosin maan alla oleva linja-autoasema ei herätä Annikissa muistoja. Annikin ja Vilhon edellinen, pikavisiitiksi luonnehdittava käynti Donostiassa taisi suuntautua Kuursaalin kulmille ja Bahía de La Conchan hiekkarannoille eikä rantakaupungin ahtaille kaduille.
Annikkin noustua linja-auton uumenista Maria Cristina -sillalle, hän näkee heti muita jalankulkijoita päätä pitemmän Vilhon. Tämä on varmaan aikeissa soittaa Annikille mutta nostaa katseensa kännykästä juuri parhahiksi huomatakseen kadun toisella puolella vilkuttavan Annikin. Nyt Susivuoret jatkavat matkaa yhdessä.
Vilhon napattua Annikkin matkalaukun, Susivuoret ylittävät Urumea-joen ja suuntaavat katedraalin sivuitse Donostian rantabulevardille. Sieltä ei ole pitkä matka yliopistorakennusten takana ylärinteessä olevalle hotellille, jonka pihaan Vilho on jättänyt auton. Sää on mukavan aurinkoinen ja donostialaiset nauttivat lauantai-iltapäivän oluensa ja viinilasillisensa terasseilla ja baarien ovensuuussa. Susivuoret eivät pysähdy istumaan baarin terassille vaan ajattelevat tulevansa myöhemmin takaisin illallispaikkaa etsimään. Se ajatus jää pelkäksi aikomukseksi sillä lopulta Susivuoret syövät iltapalansa hotellihuoneessaan. Annikin päivä on ollut ilman syntynyttä riidanpoikastakin sen verran raskas, ettei hän jaksa parin tunnin torkkujenkaan jälkeen lähteä kaupungille. Ilta menee siis tv-uutisia seuraten. Samalla juodaan pullollinen cavaa mutta sitä ei pidä tulkita kannanotoksi itsenäisen Katalonian puolesta. Annikista Carles Puigdemontin eilinen Katalonian yksipuolinen itsenäisyysjulistus on aivan älytön teko. Samaa mieltä on Espanjan keskushallinto ja iso osa katalonilaisistakin. Espanjan lippuja oltiin vasta laskemassa Barcelonassa saloista kun Espanjan otti käyttöön perustuslakinsa artiklan 155 ja mm. erotti aluejohtaja Puigdemontin. Mitenhän tämä sekoilu oikein päättyy ja mitä katalonialaiset mahtavat ajatella itsenäisyydestä sitten kun Katalonia on saamassa potkut EU:sta ja La Ligasta?
Jotain tuttua Bilbaoon tulossa Annikista sentään on; hieman kostea, lempeän lämmin sää. Annikki taittelee kevyen takkinsa reppuunsa ja toteaa, että hän tarvitsee juomavettä eikä päällysvaatteita. Matkatavara-aulan automaatti ei toimi mutta lentoaseman ulko-oven tuntumassa on pieni baari, josta Annikki saa kaipaamansa vesipullon.
Bussipysäkille ei ole kuin muutama metri ja sen opastaulu kertoo, että seuraava bussi lähtisi 20 minuutin päästä ja lippu maksaa 17 euroa (eikä älyttömät 17,10 € kuten bussifirman verkkosivulla ilmoitetaan). Hetken kolmikielistä taulua tutkittuaan, Annikki huomaa siinä pienen piirroksen, joka ohjaa ostamaan bussilipun etukäteen tuloaulan lippukioskista. Annikki käväisee hakemassa matkalipun. Tosin ei lippukioskista, joka myy vain paikallisbussin lippuja vaan sen vieresessä olevasta lippuautomaatista. On se sitten kumma, etteivät opastaulut, lentokenttien viralliset sivut ja edes bussifirmojen omat sivut pysty kertomaan yhtä lentokenttäbussia tarvitseville matkailijoille oleellisista asiaa eli sitä, mistä matkalippu on hankittava. Bussia odotellessaan Annikki ehtii neuvoa paria nuorta miestä ostamaan liput automaatista ja rauhoitella kahdenkymmenen euron seteliä heiluttelevaa eläkeläisrouvaa. Automaattilippua kun ei saa kuin kortilla mutta kuljettajalta voi varmaan ostaa lipun käteisellä vaikkei sitä missään kerrotakkaan. Koska epätietoisia turisteja on lopulta alle tusina, bussi lähtee vain viisi minuuttia aikataulusta myöhässä heidän kaikkien saatua matkalippunsa, joko automaatista tai kuljettajalta.
Heti bussiin päästyään Annikki lähettää taas Vilholle viestin. Tämä vastaa olevansa jo hotellilla ja tulevansa Annikkia bussille vastaan. Ilahtunut Annikki antaa Vilholle ohjeet saapua tunnin päästä Puente Maria Cristinan itäpäähän, jossa on Donostian bus geltokiak eli linja-autoasema.
Annikin bussimatka Bilbaon lentokentältä Donostiaan eli ainakin elokuvaväen paremmin nimellä San Sebastián tuntemaan Baskimaan kaupunkiin taittuu pikatietä pitkin reilusti alle puolessatoista tunnissa. Osa ohi vilahtavista maisemista on Annikille entuudestaan tuttuja mutta Donostian uusi, pääosin maan alla oleva linja-autoasema ei herätä Annikissa muistoja. Annikin ja Vilhon edellinen, pikavisiitiksi luonnehdittava käynti Donostiassa taisi suuntautua Kuursaalin kulmille ja Bahía de La Conchan hiekkarannoille eikä rantakaupungin ahtaille kaduille.
Annikkin noustua linja-auton uumenista Maria Cristina -sillalle, hän näkee heti muita jalankulkijoita päätä pitemmän Vilhon. Tämä on varmaan aikeissa soittaa Annikille mutta nostaa katseensa kännykästä juuri parhahiksi huomatakseen kadun toisella puolella vilkuttavan Annikin. Nyt Susivuoret jatkavat matkaa yhdessä.
Vilhon napattua Annikkin matkalaukun, Susivuoret ylittävät Urumea-joen ja suuntaavat katedraalin sivuitse Donostian rantabulevardille. Sieltä ei ole pitkä matka yliopistorakennusten takana ylärinteessä olevalle hotellille, jonka pihaan Vilho on jättänyt auton. Sää on mukavan aurinkoinen ja donostialaiset nauttivat lauantai-iltapäivän oluensa ja viinilasillisensa terasseilla ja baarien ovensuuussa. Susivuoret eivät pysähdy istumaan baarin terassille vaan ajattelevat tulevansa myöhemmin takaisin illallispaikkaa etsimään. Se ajatus jää pelkäksi aikomukseksi sillä lopulta Susivuoret syövät iltapalansa hotellihuoneessaan. Annikin päivä on ollut ilman syntynyttä riidanpoikastakin sen verran raskas, ettei hän jaksa parin tunnin torkkujenkaan jälkeen lähteä kaupungille. Ilta menee siis tv-uutisia seuraten. Samalla juodaan pullollinen cavaa mutta sitä ei pidä tulkita kannanotoksi itsenäisen Katalonian puolesta. Annikista Carles Puigdemontin eilinen Katalonian yksipuolinen itsenäisyysjulistus on aivan älytön teko. Samaa mieltä on Espanjan keskushallinto ja iso osa katalonilaisistakin. Espanjan lippuja oltiin vasta laskemassa Barcelonassa saloista kun Espanjan otti käyttöön perustuslakinsa artiklan 155 ja mm. erotti aluejohtaja Puigdemontin. Mitenhän tämä sekoilu oikein päättyy ja mitä katalonialaiset mahtavat ajatella itsenäisyydestä sitten kun Katalonia on saamassa potkut EU:sta ja La Ligasta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)