2. päivä: Sándor Petöfi ja pusta-iskelmät

Sunnuntaipäivä on jo pitkällä kun Susivuoret astelevat Tonavan rantaan. Aamu on käytetty siten kun heillä on tapana loma-asunnossaan matkan ensimmäisenä päivänä eli korjaillen kulloisenkin asunnon pikku puutteita ja keräämällä turhat ja usein suorastaan kammottavat koriste-esineet kaappiin piiloon Annikkia ärsyttämästä. Vilho korjaa wc:n ovenkahvan ja suihkuletkun pidikkeen, vaihtaa pari palanutta hehkulamppua ja saa astianpesukoneenkin sellaiseen kuntoon, että sitä voikin käyttää. Annikki järjestelee keittiön kaapit uuteen uskoon ja komentaa Vilhon vielä panemaan paikalleen makuuhuoneen valaisimen repsottavan kuupan. Näiden askareittensa jälkeen Susivuoret ovat tyytyväisiä asuntoonsa, jonka siisteydessä ei ole moittimista. Kohtuullisen vuokran takeena on lähes poikkeuksetta IKEA-huonekalut ja tällä kertaa niiden joukossa ei ole käyttökelvottomia hökötyksiä. 

Szabadság hid eli Vapaudensilta tärisee kun raitiovaunu ajaa sitä pitkin kohti Gellért-kukkulaa Budan puolella Tonavaa.  Annikki ja Vilho ylittävät voimakkaasti virtaavan joen vihreää rautasiltaa pitkin kävellen. He tähyilevät sillalta Kalliokirkkoa ja sen ympärillä olevia lukuisia monumentteja mutta kääntyvät Gellért furdön eli Gellér -kylpylän kohdalla kohti Petöfin siltaa. 

Sitä pitkin takaisin Pestin puolelle kävellessään Annikki ja Vilho pohtivat mahtaako kukaan  Suomessa enää tuntea Sándor Petöfin runoutta. Ei Annikinkaan mieleen tule yhtään tämän Unkarin kansallisrunoilijan riimiä vaikka hän muistelee niitä muinoin lukeneensa. Unkari ja sen kulttuuri taisivat olla Suomessa 1920-luvun jälkeen suosittuja viimeksi 60-luvulla. Siitä ovat todisteena kymmenet suomalaiset pusta-aiheiset iskelmät, joita Vilho soittaa illalla Spotifyistä.

1. päivä: Sukulaisiin Budapestiin

Toisin kuin Vilho, Annikki juo lasillisen proseccoa lentoyhtiön loungessa ennen koneeseen nousua. Koko lennon ajan voisi sitten nukkua ja jättää koneessa tarjottavan mustikkamehulitkun kokonaan väliin.

Eipä Annikki ehdi torkahtaa kuin hetken kun jo aletaan laskeutua Budapestiin. Tällaiset lyhyet, suorat lennot ovat Annikin mieleen. Ei sitä enää huvikseen istuskele lomallaan lentokoneissa, lentokentillä odottelemisesta puhumattakaan. Toissapäiväinen kolmetuntinen Düsseldorfin kentällä, jonne tiistaisen lento-onnettomuuden uhrien muistolle tuodut lukuisat kynttilät ja kukat vielä toivat erityisen ankean tunnelman, riittää taas vähäksi aikaa näytteeksi lentomatkailun huonoista puolista.

Annikki on siis lähes pirteä astuessaan Budapestin Ferenc Liszt -lentokentän tuloaulaan. Ei kuitenkaan niin pirteä, että olisi osannut ostaa kioskista tarpeeksi monta matkalippua. Bussimatka Köbánya-Kispetin metroasemalle nimittäin vaatii yhden lipun ja metromatka keskustaan toisen. Onneksi metroaseman sisääntulotunnelissa on virkailija, jolta saa ostettua puuttuvat liput - tosin pienen maanittelun jälkeen. Leimatut liput Budapestissä täytyy ehdottomasti olla sillä itäeurooppalaisia perinteitä kunnioittaen liputta matkustusta yrittävät napataan kyllä kiinni. Nykypäivänä seurauksena ei liene enää karkotus pustalle vaan rikkeestä selviää tuntuvilla sakoilla.

Vanha metrojuna mennä kolistelee melkoista kyytiä. Susivuoret ovatkin Kalvin Térillä ja perillä asunnollaan oletettua aikaisemmin. Kauaa ei kadulla kuitenkaan tarvitse odotella ennen kuin isäntä saapuu päästämään Annikin ja Vilhon sisälle taloon. Laszlo on hyvin vähäpuheinen ja esiteltyään asunnon nopeasti, kehottaa mahdollisissa ongelmatilanteissa soittamaan vaimolleen Alizille. Tältä tuleekin vielä illalla sähköposti, jossa halutaan varmistaa, että kaikki on OK. 

Kaikki on tosiaan OK. Annikin vuokraama asunto on tilava ja mukava ja erinomaisella paikalla kansallismuseon ja kauppahallin puolessa välissä. Kuten aina, asunnossa on kaikenlaista pientä korjattavaa mutta sitä Susivuoret miettisivät vasta seuraavana päivänä. Tärkeintä on iskostaa mieleen positiivinen ensivaikutelma. 

Susivuorille lähes tärkein ensivaikutelma on se, mitä havaitaan paikallisessa ruokakaupassa. Eivät he toki suoraan laukkaa supermarkettiin vaan pistäytyvät ensin virkistäytymään läheiseen pikaravintolaan. Kebabia ja muita turkkilaisia sapuskoja tarjoavassa paikassa syödään hyvät salaatit. Annikki ei ole vielä täysin sisäistänyt forinttien ja eurojen suhdetta ja sählää kassalla setelinippunsa kanssa. Vilho rauhoittelee, että satasia maksanut ateria on puoli-ilmainen.

Eipä muuten ollut kebabravintoloita - vege- ja vegaaniruokia tarjoavista ruokapaikoista puhumattakaan - Budapestissä silloin kun Annikki täällä viimeksi vieraili. Nykyisten kasvisravintoloiden paikalla oli ns. maitobaareja ja vaatimattoman näköisiä ruokaloita, joista sai valtavia liharuoka-annoksia. Kaupatkin olivat nykyiseen verrattuna kovin kotikutoisia ja esim. kalliita merkkivaatteita oli Budapestistä turha hakea. Mutta noista ajoista on jo yli parikymmentä vuotta. Nyt Budapest on kuin mikä tahansa Euroopan pääkaupunki. Huono taloustilanne ja vähäosaisten yhä kurjistuva asema on ajanut myös Budapestin kaduille asunnottomat ja muut onnettomat. Ensimmäinen Susivuorten merkille panema todiste siitä, että unkarilaiset ja suomalaiset ovat ns. sukulaiskansoja, on kadulla hortoilevat lukuisat juopot. 

Enemmistö lauantai-iltapäivänä Pestissä hortoilevista on kuitenkin "karttakäsiä" ja "kamerakauloja". Susivuoret ovat hieman yllättyneet turistien määrästä maaliskuisessa Budapestissä mutta onhan ensi viikolla pitkäperjantai, joka voisi selittää ainakin suomalaismatkailijoiden suhteellisen paljouden. 

Annikin ja Vilhon oma hortoilu vie vääjäämättömästi Tonavan rantaan ja suureen kauppahalliin. Myyntitiskit ovat jo sulkeutumassa ja Susivuoret tekevät ruokaostoksensa alakerran ruokakaupassa. Saaliiseensa tyytyväisinä he palaavat asunnolleen ja pyhittävät loppuillan asunnolla lepäilyyn. Annikki yrittää hyvää Hungária-kuohuviiniä siemaillessaan opetella matkaoppaan avulla muutaman fraasin unkaria mutta edes tuikitärkeä köszönöm ei tahdo millään jäädä päähän. Unkari ja suomi muka sukulaiskieliä! Kuinkahan monta kertaa Annikki on joutunut kertomaan ulkomaalaisille tuttavilleen kuinka etäisiä sukulaisia nämä kaksi ei-indoeurooppalaista kieltä keskenään ovat. Unkarin kielen ymmärtämisessä suomalaista ei auta yhtään sen suomen kanssa samantapainen kieliopillinen rakenne kun yhteistä alkuperää olevia sanoja on alle kymmenen. Nukkumaan mennessään Annikki ei edelleenkään osaa sanoa unkariksi kuin vain sen, minkä oppi tulomatkan tienvarsimainoksesta; macskaeledel eli kissanruoka.

0. päivä: Atlantin rannalta pustalle

Annikin tekisi mieli heti töistä tultuaan heittäytyä sohvalle torkuille. Vaikka hän on kuolemanväsynyt, sitä ei auta tehdä. Vilhokin olisi kohta kotona ja jos kaikki ei olisi silloin valmista huomisaamuista lähtöä varten, alkaisi armoton ripitys. Annikin mielestä Vilho valmistelee ja hermoilee yhteisiä lomamatkoja aivan liian perusteellisesti. Helpommalla Annikki olisi päässyt jos olisi lentänyt Madridista suoraan lomakohteeseen. Silloin ei olisi tarvinnut matkustaa koko eilispäivää ja olla sen päälle Vilhon moitittavana.

Kuudentoista tunnin kotimatka kolmine lentoineen ja niihin liittyneinä hankaluuksineen on syynä Annikin pohjattomaan väsymykseen. Pitikin tärkeän työmatkan osua juuri loman alle. Muutenkin viimeinen viikko töissä ennen loman alkua on aina erittäin kiireinen ja nyt kasautuneita työtehtäviä on tämän työmatkan takia erikoisen paljon. Jos kahta pitkää matkustuspäivää ei lueta mukaan, Annikin matka Santiago de Compostelaan oli toki erittäin antoisa. Pitkien työrupeamien lisäksi hän ehti käydä verestämässä muistoja Vilhon kanssa pari vuotta sitten tehdystä Galician matkasta, jolloin käytiin myös tässä Pyhän Jaakobin kaupungissa. Katedraalin ohella kaupungin mieleenpainuvimpia nähtävyyksiä on Annikin mielestä sen lukuisat mereneläviä tarjoavat pikkuravintolat. Tällä kertaa hän herkutteli mustekaloilla, erilaisilla simpukoilla ja äyriäisillä kollegoidensa kanssa, jotka hän johdatti konstailettomaan ravintolaan katedraalin lähellä. Annikin illallisseurue kehui kilvan Annikin heille tilaamia ruokia ja viiniä ja kiitteli häntä siitä, ettei kokemus galicialaisesta ruokakulttuurista jäänyt edellisiltaisen aterian varaan. Virallinen illallinen yhdessä Espanjan hienommista paradoreista oli nimittäin melkoinen pettymys. Dos Reis Católicos eli satoja vuosia vanha, entinen pyhiinvaeltajien suuri sairaala on puitteiltaan upea mutta siellä tarjottu ruoka oli jokseenkin mautonta. Santiagosta kotoisin olevan illan isännän valitsemat viinit olivat sentään erinomaisia.

Annikin ei nyt tosiaankaan auta jäädä muistelemaan Galician merellisiä herkkuaterioita. Nyt on keskityttävä siihen, että koti jää sellaiseen kuntoon, että huomenna voi lähteä pariksi viikoksi kaukana merestä sijaitsevaan maahan, joka on ruokakulttuuriltaan lähes Galician vastakohta. Vai onko se sittenkään? Jos mustekalan korvaa ankalla, simpukat häränlihalla,  tomaatin paprikalla ja Albariñon Egri Bikavérillä, yhtäläisyyksiä alkaakin löytyä!

6. päivä: Beguin the beguine - Leuvenin Grand Béguinage

Kotiinpaluupäivänä Susivuoret lähtevät hyvissä ajoin kohti Brysseliä koska Annikki on keksinyt, että matkan varrella voitaisiin käydä Leuvenin kuuluisassa yliopistokaupungissa.

Matkalla Annikki yrittää useaan otteeseen saada hyvää kuvaa olkikattoisista taloista, joita on yllättävän paljon. Aivan uusissakin omakotitaloissa on paksuja olkikattoja. Ilmeisesti olki on katemateriaalina niin hyvä, että siitä tehdään nykyäänkin kattoja, eikä pelkästään maalaistaloihin. Suomessahan olkikattoja ei ole osattu tehdä enää vuosikymmeniin ja eestiläiset sitä piti kutsua hätiin kun Suomessa tarvittiin olkikatot ulkoilmamuseon rakennuksiin. 

Louvainissa eli Leuvenissa Susivuoret toistavat vakiokuvionsa eli auto parkkiin kaupungin laidalle ja kovaa laukkaa keskustaan. Tällä kertaa Annikki huomaa supermarketin pihalta hyvän ilmaisen parkkipaikan. Muualta sellaista ei tunnu löytyvän. Kävelymatka Leuvenin vanhaan kaupunkiin, jossa Grand Béguinage eli Groot Begijnhof on, ei ole pitkä ja ainoaksi pieneksi hankaluudeksi osoittautuu vilkas polkupyöräliikenne. Samoin kuin Hollannissa, ei jalankulkija eikä autoilija ole täällä arvossa vaan kadut ja jalkakäytävät täyttävät pyöräilijät. Eniten parkkeerattuja pyöriä on yliopistorakennusten edessä olevilla jalkakäytävillä. Osa fillareista näyttää olevan kaupungin katolisen yliopiston omaisuutta.

Vilinän keskittyessä yliopiston kulmille, itse Béguinage'issa, jonka noin sadassa talossa on nykyään yliopiston opiskelijoiden ja vierailevien tutkijoiden asuntoja, on hiljaista. Enimmäkseen 1600-luvulta peräisin olevat punatiiliset rakennukset ovat kaikki asuttuja ja hyvässä kunnossa. Pihoilla olevat kaivot eivät sentään liene enää käytössä. Kolmen hehtaarin alueelle levittäytyvä, muurien ympäröimä Béguinage perustettiin jo 1200-luvulla. Kukoistuskauttaan tämä etupäässä uskonnollinen järjestelmä eli 1600-luvulla, jolloin se tarjosi turvapaikan Alankomaiden katolisille.

Aikansa kierreltyään Béguinage'in mukulakivikujilla, Susivuoret suunnistavat keskustorille katsomaan Leuvenin kaupungintaloa. Sen valkoinen julkisivu runsaine veistoksineen on komea. Kaupungintaloa, samoin kuin sitä vastapäätä olevaa Sint Pieterskerkiä alettiin rakentaa jo 1400-luvulla. Annikki muistelee, että tässä Pyhän Pietarin kirkossa olisi muutama merkittävä taideteos mutta niiden tutkimisen sijasta Susivuoret suunnistavat lounaalle. Tarjolla tietysti olisi Leuvenin maailmanlaajuisesti kenties tunnetuinta tuotetta, Stella Artois -olutta mutta Susivuoret eivät lageroluesta välitä. 

Brysselin lentokentälle saapuessaan Annikki ja Vilho ovat hyvin ravittuja mutteivät liian kylläisiä juodakseen viimeiset munkkioluensa. Sitä kun ei tiedä koska on seuraavan kerran tilaisuus saada iso lasillinen tätä tummaa, pehmeänmakuista juomaa muutamalla eurolla. 

5. päivä: Kolmella kielellä Aachenissa

Matka Belgiasta Saksaan taittuu lähes huomaamatta moottoritietä pitkin. Mitä lähemmäksi rajaa ja Rotterdamin  liittymää tullaan, sitä enemmän tietä hallitsevat suuret rekka-autot.

Vilhomobiili jätetään tälläkin kertaa vanhankaupungin ulkopuolelle ja Akeniin eli ranskalaisittain Aix-la-Chapelleen ja saksalaisittain Aacheniin  mennään jalan. Jalankulkutunnelin ja kaupunginportin kautta päästääkin helposti lähelle Aachenin katedraalia, joka on päivän pääkohde. Katedraalille vievän kävelykadun varrella on useita pikkukauppoja, joiden ikkunat ovat täynnä toinen toistaan hienompia levyjä yhtä Aachenin kuuluisimmista tuotteista, Aachener Printeniä. Paluumatkalla Annikki pujahtaakin yhteen puotiin hakemaan näyteannoksen tästä herkusta.

Itse katedraali on toki suuri mutta ei tee ulkoapäin mitään poikkeuksellista vaikutusta. Erityisen Kaiserdomista tekee sen Palatine-kappelin mosaiikkiloisto. Kappelin katon ja seinät peittävät, etupäässä kultasävyiset mosaiikit tehtiin 700-luvun lopussa Kaarle Suuren toimesta ja Ravennan San Vitalen mosaiikkien innoittamina. Aachenin mosaiikeissa on toki paljon samaa kuin parisataa vuotta varhaisemmissa, Theodoruksen aikaisissa Ravennan mosaiikeissa mutta kokonaisuutena niiden tyyli on erilainen. Sen Annikki ja Vilho pystyvät helposti toteamaan. Hehän perehtyivät perusteellisesti Ravennan mosaiikkeihin vain muutama kuukausi takaperin. 

Annikki ja Vilho ihailevat mosaiikkeja aikansa mutta Wölfenin eli pronssisuden käpälää silitettyään he päättävät jättää Kaarle Suuren museon tällä kertaa väliin. Aachenin vaikuttaa sen verran mukavalta paikalta, että tänne voisi tulla uudestaan vaikka viikonloppulomalle, kaksikkomme tuumaa alkaessaan palata autolleen. 

Susivuorten paluureitti vie ranskankielisen Belgian ja Maastrichin käytävän kautta Neerpeltiin. Aachenin tihkusade muuttuu Belgian puolella sumuksi, joka peittää näkyvistä pellot ja niityt sekä tien. Vilhon on siis sytytettävä sumuvalot.  Sumun vähitellen hälvetessä Annikki huomaa, että  Valloniassa maasto on kumpuilevaa ja vaihtelevampaa kuin tasaisessa Flanderissa.

Fleronin pikkukaupungissa Susivuoret pysähtyvät lounaalle. Ravintolassa, samoin kuin kaupoissa, kaikki asiointi täällä Valloniassa tapahtuu ranskaksi eikä hollanninkielestä kuulu eikä näy merkkiäkään. Vasta Hollannin puolelle saavuttaessa opasteissa on jälleen hollantia.

Maastrichin lähellä Susivuoret kävelevät Maas-joen rantaan savista polkua pitkin. Suvannossa polskii tukkasotkia, haapanoita, kyhmyjoutsenia ja nokikanoja ja rannalla vaanii harmaahaikara iltapalaansa. Hämärtyvä ilta alkaa olla sen verran viileä, että kävelyretki jää lyhyeksi. Paras lähteä frieten-kioskin kautta takaisin kämpille, Susivuorer päättävät.

4. päivä: Eindhoven - salmiakkia valotornista

Sangen tukevan frieten-painotteisen illallisensa ansiosta Susivuoret haukkaavat vain kevyen aamiaisen kunnes hyppäävät taas Vilhomobiiliin. Päivä on tasaisen harmaa eli juuri sellainen kuin Annikki arveli Flanderissa  aina olevan. 

Matka parinkymmenen kilometrin päähän naapurimaahan vie tasaisten peltomaiden. Maisema, eikä mikään muukaan muutu niin, että huomaisi ylittävänsä valtakunnanrajan. Ei edes kieli.

Jätettyään Vilhomobiilin kaupungin laidalle käveltyään pari kilometriä kaupungin keskustaan, Susivuoret havaitsevat kyllä eroa hollanninkielisen Belgian ja Hollannin välillä. Osa eroista, kuten hollantilaisten tietty nuhjuisuus ja välinpitämättömyys kanssaihmisten suhteen voi toki selittyä sillä, että nyt ollaan Hollannin viidenneksi suurimmassa kaupungissa Eindhovenissa eikä belgialaisessa pikkukaupungissa. Suurin ero näkyy tietysti supermarketissa, jossa Susivuoret luonnollisesti pistäytyvät. Kun Belgiassa ei näy jälkeäkään salmiakkimakeisista, naapurimaassa niitä on monta hyllyllistä. Annikki lastaa ostoskoriinsa useita erilaisia pusseja ja laatikoita tuliaisiksi salmiakinhimoisille ystävilleen. Myös teevalikoimat ovat toista luokkaa kuin isoissakaan belgialaisessa marketeissa. Erilaisia oluita hollantilaiskaupassa ei ole kuin nimeksi mutta esim. eteläafrikkalaisia viinejä - arvatenkin siirtomaahistorian takia - on paljon. Myös portviinivalikoima on yllättävän laaja. Vilho kiinnittää siihen huomionsa koska perusportviini maksaa Hollannissa vähemmän kuin Portugalissa. Ehkä sen laadussakin on jotain eroa.

Salmiakkia ja edellä mainittuja juomia lukuun ottamatta muu peruselintarvikevalikoima on hyvin samanlainen molemmissa maissa. Hinnat taitavat vain olla Hollannissa hitusen Belgiaa halvemmat. Susivuoret eivät kuitenkaan tarvitse muuta kuin salmiakkia ja kävely Eindhovenin torialueellakaan ei johda ostoksiin vaikka tarjolla olisi mm. houkuttelevannäköisiä hedelmiä, vihanneksia, juustoja ja muita tuotteita. 

Eindhovenin teollisuuskaupunki tuhottiin melkein täysin toisessa maailmansodassa eikä sen vanhasta kaupungista ole paljon jäljellä. Senkin lähes pilaavat epämääräiset baarit ja coffee shopit, jotka aamupäivästä näyttävät suorastaan luotaantyöntäviltä. Uusi, osittain pienen kanavan ylle ulottuva taidemuseo näyttää rakennuksena mielenkiintoiselta mutta Susivuoret eivät tunne olevansa nyt niin innostuneita nykytaiteesta, että vaivautuisivat katsomaan sitä sisältäpäin. Myös Philipsin komeaa, 1900-luvun alussa rakennettua Lichttorenia tutkaillaan vain kadulta päin. 

Viimeinen Eindhovenin kulttuurikohde, jonne Susivuoret päätyvät, on PSV:n Philips Stadion keskustan itäreunalla. Päivä on sen verran harmaa ettei kaksikkomme tunne suurta intoa tehdä tämän mittavampaa kulttuuriretkeä vaan kävelee takaisin autolleen ja ajelee peltoaukeiden halki sievään Neerpeltiinsä.

3. päivä: Kissa kierroksella eli maraton Kattevennenissä

Annikki kävelee reipasta vauhtia pysähtyen välillä kuuntelemaan mustarastaan ja peipon liverrystä. Tuntuu, että hän on Kattevennenissä lintuja lukuun ottamatta aivan yksinään. Ulkoilutie kaartaa kiinni olevan pienen planetaarion takaa pyökkimetsään ja Annikki kuulostelee tikkojen koputuksia. Sellaisia ei kuulu mutta ohilentävä mustarastas viheltää voimakkaasti.

Annikki on lähtenyt kiertämään vastapäivään maratonreittiä, jonka Vilho juoksisi seitsemän kertaa. Vielä ei Vilhoa eikä edes häntä hurjempaa vauhtia juoksevia matatoonareita tule vastaan vaan Annikki voi kaikessa rauhassa nauttia sunnuntaiaamun rauhasta ja kirpeästä, aurinkoisesta säästä.

Kolmisen tuntia Annikki jaksaa seurata maratoonareita ja tarjota ohijuoksevalle Vilholle tankkausapua ennen kuin lähtee pitämään omaa tankkaustaukoaan. Vilho antoi Annikin käyttöön maratoonareiden ruokakupongin ja kertaalleen maratonreitin kävellyt Annikki päättää nyt mennä maneesiin yhteyteen pystytettyyn ruokalaan katsomaan, mitä sillä irtoaisi. Annikin saaliina on lautasellinen maukasta keittoa, juustosämpylä ja iso pallomainen lasillinen tummaa olutta. 

Annikki yhyttää Vilhon vielä pari kertaa maratonreitin varrella ennen kuin Vilho juoksee maaliviivan yli. Vilhon huokaistessa kovan suorituksensa jäljiltä, Annikki nappaa Vilhon saaman mitalin ja käy vaihtamassa sen. Hän nimittäin huomaa, ettei mitali olekaan samanlainen kuin muiden maratoonareiden vaan maalialueella touhuavat kisajärjestäjät ovat sekoittaneet maratonmitalin puolimaratoonareiden prenikkaan. Kuten aina "yhdessä juostuilta" maratoneilta palatessa, tämäkin, oikea mitali ripustetaan Annikin kaulaan ja siinä se heiluu Annikin yrittäessä pysyä Vilhon perässä tämän jo marssiessa kohti autoa.

***

Ilta on vielä myöhäisen lounaan  jälkeen kaunis ja Susivuoret lähtevät ns. palauttavalle kävelylle läheisen kanaalin rantaan. Ilta-auringossa näkymät aina Antverpeniin asti johtavan kanaalin rannalla ovat kuin flaamilaistaiteilijan maisemamaalauksessa ja Annikki yrittää vangita hienon valoefektin valokuvaan. Aurinko laskee kuitenkin pian ja Susivuoret alkavat palata takaisin asunnolle. Sitä ennen on koettava yksi paikallinen erikoisuus eli käytävä frieten-kioskilla.

Friteerattuja eli suomalaisittain ranskalaisia perunoita myyviä pikaruokaloita ja kioskeja on Neerpeltinkin kokoisessa paikassa useita. Susivuoret suunnistavat sen kummenpaa valintaa tekemättä asuntoaan lähinnä olevaan take away -paikkaan. Se osoittautuu kovin suosituksi ja friteeraustiskin tuntumassa on kaikenikäistä väkeä odottamassa tilaustensa valmistumista. Annosten tilaus ja jakelu sujuu nopeasti ja säntillisesti ilman mitään selkeää jonotussysteemiä. Belgialaiset ovat niin kohteliaita, ettei mitään erillistä järjestelmää tarvita; yhteistuumin vain todetaan, että nyt on tiedän ja nyt tiedän vuoronne. Annikkikin saa vuorollaan tehtyä hollanninkielisen tilauksensa mutta kun sen kerrotaan olevan valmis, hän ei ensin ymmärräkään höyryävän kassin olevan hänelle. Kun kukaan muista asiakkaista ei siihen tartu, tiskin takana oleva iloinen rouva toistaa annosten nimet edellistä hitaammin hollanniksi ja silloin Annikki uskoo, että iso paperikassi sisältää hänen ja Vilhon "pienen" iltapalan.

Aidot belgialaiset ranskalaiset perunat osoittautuvat erinomaisiksi ja mutta niitä on todella paljon. Ensi kerralla otetaan kyllä pieni, tai korkeintaan keskikokoinen annos, Susivuoret päättävät napsiessaan maukkaita perunapaloja toisensa jälkeen. Belgialaiset perunat ovat kovin täyttäviä vaikkeivät vaikuta kovin rasvaisilta. Läpeensä friteerausöljyn tahrima paperipussi todistaa toista.

2. päivä: Kattevennen eli kissa olutkupilla

Munkkiolut osoittautui sen verran mielenkiintoiseksi, että Vilho jää vielä nukkumaan Annikin lähtiessä aamupäivällä kävelylle. Kyllä Annikinkin väsähtänyt olemus kertoo, että 0,75 litran pullo maukasta 10 %:sta tummaa juomaa on vaikutukseltaan toista kuin se 0,25 litran putilka 2,25 %:sta Kriekiä eli kirsikkalambic-olutta, joka on hänen tavanomainen olutkiintiönsä.  

Pakkasyön jälkeinen aurinkoinen lauantaiaamupäivä on Neerpeltissä hiljainen kun Annikki kävelee sen pääkatua ensin leipomoon ja sitten ruokakauppaan. Leipäkaupasta Annikki ostaa valikoiman sämpylöitä myyjän kehuessa jokaista valittua sämpylälaatua erikseen. Annikki vain nyökkäilee hyväksyvästi vaikkei saa hollanninkielisestä esityksestä juurikaan selvää. Leivonnaisia valitessaan Annikki ei tarvitse apua vaan osoittaa epäröimättä herkullisen näköisiä omena- ja kirsikkatorttuja. 

Ruokakaupassa Annikki harmittelee, etteivät he viivy Belgiassa kuin muutaman päivän. Tosi hyvännäköisiä endiivejä ja brysselinkaaleja saisi todella edullisesti mutta pienemmätkin myyntierät ovat vähintään kilon pusseja. Ehkä maanantaina saisi hankittua torilta tai jostain toisesta kaupasta alle kymmenen endiiviä. 

Annikki on jo nauttinut brunchinsa - mukaanlukien yli puolet kirsikkatortusta - Vilhon vihdoin ilmestyessä keittiön puolelle. Annikki selostaa Vilholle pikkukaupungin olemattomia nähtävyyksiä ja kehottaa Vilhoa pikaisesti valmistautumaan ajamaan kohti Genkiä. Huomisella maratonpaikalla olisi hyvä käydä ennen kuin lyhyt päivä kääntyy illaksi. 

Vilhon maratonharrastushan se tietysti on tuonut Susivuoret helmikuussa eli täysin matkailukauden ulkopuolella Belgiaan. Maraton  juostaisiin huomenna aamulla ja sitä ennen olisi selvitettävä tapahtuman käytännön järjestelyt. Matkaa paikkaan, josta maraton alkaisi ei ole kuin reilu parikymmentä kilometriä ja Kattevennenin ulkoilualue hevostalleineen ja maneeseineen löytyy helposti. 

Maratonin reitti osoittautuu kulkevan flanderilaisittain harvinaisissa maisemissa eli mäkisessä metsässä. Kattevennen on osa Hoge Kempenin kansallispuistoa ja siksi maratonilla ei tarvitse juosta lainkaan pikatien laitaa vaan reitti on on lähes kokonaan mäntyjen keskellä kulkevaa ulkoilutietä. Belgian ainoaa, Limburgiin vuonna 2006 perustettua kansallispuistoa ei voi tietenkään verrata suomalaisiin, monelta osin luonnontilaisiin kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin. Flanderilainen kansallispuisto on paremminkin hoitometsä tiheine ulkoilureitteineen. 

Tarkastettuaan maratonin ilmoittautumis- ja lähtöalueen sekä huomisaamuna käytössä olevan parkkialueen, Susivuoret palaavat ruokakaupan kautta takaisin Neerpeltiin. Vilhon käydessä tihkusateessa pienellä iltalenkillä, Annikki touhuaa keittiössä kuin päätön kana konsanaan. Hän siis valmistaa illalliseksi täytettyjä lihakääryleitä, joita täällä päin maailmaa kutsutaan nimellä l'oiseau sans tête. Muihin päättömyyksiin ei ole tänä iltana syytä ryhtyä sillä aamulla täytyy lähteä uudestaan ja hyvissä ajoin Kattevenneniin.

1. päivä: Belgialaista kaahausta Neerpeltiin

Lentokentän parkkihallista ulos ajaessaan Vilho vielä tutkiskelee tämänkertaisen Vilhomobiilin ominaisuuksia kun takapuskuriin kiinni ilmestynyt auto pusertaa väkisin ohi. Vaikka ahtaalla ulostulorampilla on vain kolmenkympin nopeusrajoitus, iso belgialaisauto katoaa vilauksessa horisonttiin. 

Annikin ja Vilhon viiden päivän automatkalla Belgiaan saadaan todeta vielä monta kertaa, että belgialainen ajotapa poikkeaa selvästi naapurimaiden ajokulttuurista. Se on yhtä hermostunutta ja itsekästä, muttei kuitenkaan samalla tavalla aggressiivista kuin Suomessa. Tasaisen tyyniin hollantilaisiin ja perin säntillisiin ja kohteliaisiin saksalaisiin sekä joustaviin ranskalaisiin verrattuna belgialaiskuskit ovat kovin kärsimättömiä volvojensa ja audiensa ratissa.

Matka kahdeksankaistaista moottoritietä Brysselin lentokentältä kohti Flanderia sujuu kuitenkin mukavasti. Annikki laskee tien laidassa tasatahtiin vilkkuvia tuulivoimaloita Vilhon keskittyessä ajamaan oikeasta liittymästä Hasseltia kohti vievälle tielle. Susivuorten tämäniltainen määränpää kun on lähellä Hollannin rajaa sijaitseva Neerpelt. 

Susivuorten mielestä Neerpelt näyttää ensisilmäykseltä oikein siistiltä ja mukavalta pikkukaupungilta, varsinkin heidän bongattua ison supermarketin, joka olisi vielä tunnin ajan auki. He päättävätkin käväistä ruoka- ja juomaostoksilla ennen majapaikkaan menoa. Kaupassa Annikki latoo ostoskoriin iltapala- ja aamiaistarvikkeita ja Vilho sanoo hakevansa muutaman oluen. Annikki ihmettelee kun ei näe isossa kaupassa yhtään olutpulloa kunnes Vilho kertoo, että olutosasto on kokonainen iso huone myymälän perällä. Annikki ei tunnetusti ole oluenystävä mutta Vilhon lailla lastaa ostoskoriinsa muutaman erikoisen kiinnostavan näköisen pullon. Muutama olutmerkki on Annikille nimenä tuttu mutta Vilho tietää kertoa, ettei valtaosaa näistä oluista löydy Suomesta. Valikoiman lisäksi myös oluen verotus näyttää olevan toista kuin kotoisassa monopolissamme. Väkevien oluiden litrahinnat ovat neljänneksen siitä kuin mitä ne olisivat Suomessa.

Hetken päästä Annikki jo latoo koreita munkkiolutpulloja jääkaappiin, josta hänen on täytynyt ottaa yksi hylly pois. Samppanjakorkilla suljetut suuret olutpullot kun kehotetaan säilyttämään pystyasennossa. Ennen olutkassien purkamista Annikki ja Vilho ovat tietysti vastaanottaneet ja tarkastaneet vuokraamansa asunnon ja tutustuneet pikaisesti isäntäväkeen. Flaaminkielinen pariskunta on mukava ja esitteli tarkkaan lämmityksen, kodinkoneiden, internetin jne. käytön. Itse asuntokin on tilava ja käytännöllinen. Kaikki tarpeellinen tuntuu löytyvän ja loft-asunnon kunnossa ja siisteydessä ei ole moittimista. 

Sen verran väsyneitä Annikki ja Vilho ovat työpäivän jälkeisestä matkustamisesta, että päättävät ennen unten maille kömpimistä syödä iltapalan ravintolan sijaan asunnolla ja kenties maistaa sitä kuulua munkkiolutta.