Eipä Annikki ehdi torkahtaa kuin hetken kun jo aletaan laskeutua Budapestiin. Tällaiset lyhyet, suorat lennot ovat Annikin mieleen. Ei sitä enää huvikseen istuskele lomallaan lentokoneissa, lentokentillä odottelemisesta puhumattakaan. Toissapäiväinen kolmetuntinen Düsseldorfin kentällä, jonne tiistaisen lento-onnettomuuden uhrien muistolle tuodut lukuisat kynttilät ja kukat vielä toivat erityisen ankean tunnelman, riittää taas vähäksi aikaa näytteeksi lentomatkailun huonoista puolista.
Annikki on siis lähes pirteä astuessaan Budapestin Ferenc Liszt -lentokentän tuloaulaan. Ei kuitenkaan niin pirteä, että olisi osannut ostaa kioskista tarpeeksi monta matkalippua. Bussimatka Köbánya-Kispetin metroasemalle nimittäin vaatii yhden lipun ja metromatka keskustaan toisen. Onneksi metroaseman sisääntulotunnelissa on virkailija, jolta saa ostettua puuttuvat liput - tosin pienen maanittelun jälkeen. Leimatut liput Budapestissä täytyy ehdottomasti olla sillä itäeurooppalaisia perinteitä kunnioittaen liputta matkustusta yrittävät napataan kyllä kiinni. Nykypäivänä seurauksena ei liene enää karkotus pustalle vaan rikkeestä selviää tuntuvilla sakoilla.
Vanha metrojuna mennä kolistelee melkoista kyytiä. Susivuoret ovatkin Kalvin Térillä ja perillä asunnollaan oletettua aikaisemmin. Kauaa ei kadulla kuitenkaan tarvitse odotella ennen kuin isäntä saapuu päästämään Annikin ja Vilhon sisälle taloon. Laszlo on hyvin vähäpuheinen ja esiteltyään asunnon nopeasti, kehottaa mahdollisissa ongelmatilanteissa soittamaan vaimolleen Alizille. Tältä tuleekin vielä illalla sähköposti, jossa halutaan varmistaa, että kaikki on OK.
Kaikki on tosiaan OK. Annikin vuokraama asunto on tilava ja mukava ja erinomaisella paikalla kansallismuseon ja kauppahallin puolessa välissä. Kuten aina, asunnossa on kaikenlaista pientä korjattavaa mutta sitä Susivuoret miettisivät vasta seuraavana päivänä. Tärkeintä on iskostaa mieleen positiivinen ensivaikutelma.
Susivuorille lähes tärkein ensivaikutelma on se, mitä havaitaan paikallisessa ruokakaupassa. Eivät he toki suoraan laukkaa supermarkettiin vaan pistäytyvät ensin virkistäytymään läheiseen pikaravintolaan. Kebabia ja muita turkkilaisia sapuskoja tarjoavassa paikassa syödään hyvät salaatit. Annikki ei ole vielä täysin sisäistänyt forinttien ja eurojen suhdetta ja sählää kassalla setelinippunsa kanssa. Vilho rauhoittelee, että satasia maksanut ateria on puoli-ilmainen.
Eipä muuten ollut kebabravintoloita - vege- ja vegaaniruokia tarjoavista ruokapaikoista puhumattakaan - Budapestissä silloin kun Annikki täällä viimeksi vieraili. Nykyisten kasvisravintoloiden paikalla oli ns. maitobaareja ja vaatimattoman näköisiä ruokaloita, joista sai valtavia liharuoka-annoksia. Kaupatkin olivat nykyiseen verrattuna kovin kotikutoisia ja esim. kalliita merkkivaatteita oli Budapestistä turha hakea. Mutta noista ajoista on jo yli parikymmentä vuotta. Nyt Budapest on kuin mikä tahansa Euroopan pääkaupunki. Huono taloustilanne ja vähäosaisten yhä kurjistuva asema on ajanut myös Budapestin kaduille asunnottomat ja muut onnettomat. Ensimmäinen Susivuorten merkille panema todiste siitä, että unkarilaiset ja suomalaiset ovat ns. sukulaiskansoja, on kadulla hortoilevat lukuisat juopot.
Enemmistö lauantai-iltapäivänä Pestissä hortoilevista on kuitenkin "karttakäsiä" ja "kamerakauloja". Susivuoret ovat hieman yllättyneet turistien määrästä maaliskuisessa Budapestissä mutta onhan ensi viikolla pitkäperjantai, joka voisi selittää ainakin suomalaismatkailijoiden suhteellisen paljouden.
Annikin ja Vilhon oma hortoilu vie vääjäämättömästi Tonavan rantaan ja suureen kauppahalliin. Myyntitiskit ovat jo sulkeutumassa ja Susivuoret tekevät ruokaostoksensa alakerran ruokakaupassa. Saaliiseensa tyytyväisinä he palaavat asunnolleen ja pyhittävät loppuillan asunnolla lepäilyyn. Annikki yrittää hyvää Hungária-kuohuviiniä siemaillessaan opetella matkaoppaan avulla muutaman fraasin unkaria mutta edes tuikitärkeä köszönöm ei tahdo millään jäädä päähän. Unkari ja suomi muka sukulaiskieliä! Kuinkahan monta kertaa Annikki on joutunut kertomaan ulkomaalaisille tuttavilleen kuinka etäisiä sukulaisia nämä kaksi ei-indoeurooppalaista kieltä keskenään ovat. Unkarin kielen ymmärtämisessä suomalaista ei auta yhtään sen suomen kanssa samantapainen kieliopillinen rakenne kun yhteistä alkuperää olevia sanoja on alle kymmenen. Nukkumaan mennessään Annikki ei edelleenkään osaa sanoa unkariksi kuin vain sen, minkä oppi tulomatkan tienvarsimainoksesta; macskaeledel eli kissanruoka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti