Annikki kävelee reipasta vauhtia pysähtyen välillä kuuntelemaan mustarastaan ja peipon liverrystä. Tuntuu, että hän on Kattevennenissä lintuja lukuun ottamatta aivan yksinään. Ulkoilutie kaartaa kiinni olevan pienen planetaarion takaa pyökkimetsään ja Annikki kuulostelee tikkojen koputuksia. Sellaisia ei kuulu mutta ohilentävä mustarastas viheltää voimakkaasti.
Annikki on lähtenyt kiertämään vastapäivään maratonreittiä, jonka Vilho juoksisi seitsemän kertaa. Vielä ei Vilhoa eikä edes häntä hurjempaa vauhtia juoksevia matatoonareita tule vastaan vaan Annikki voi kaikessa rauhassa nauttia sunnuntaiaamun rauhasta ja kirpeästä, aurinkoisesta säästä.
Kolmisen tuntia Annikki jaksaa seurata maratoonareita ja tarjota ohijuoksevalle Vilholle tankkausapua ennen kuin lähtee pitämään omaa tankkaustaukoaan. Vilho antoi Annikin käyttöön maratoonareiden ruokakupongin ja kertaalleen maratonreitin kävellyt Annikki päättää nyt mennä maneesiin yhteyteen pystytettyyn ruokalaan katsomaan, mitä sillä irtoaisi. Annikin saaliina on lautasellinen maukasta keittoa, juustosämpylä ja iso pallomainen lasillinen tummaa olutta.
Annikki yhyttää Vilhon vielä pari kertaa maratonreitin varrella ennen kuin Vilho juoksee maaliviivan yli. Vilhon huokaistessa kovan suorituksensa jäljiltä, Annikki nappaa Vilhon saaman mitalin ja käy vaihtamassa sen. Hän nimittäin huomaa, ettei mitali olekaan samanlainen kuin muiden maratoonareiden vaan maalialueella touhuavat kisajärjestäjät ovat sekoittaneet maratonmitalin puolimaratoonareiden prenikkaan. Kuten aina "yhdessä juostuilta" maratoneilta palatessa, tämäkin, oikea mitali ripustetaan Annikin kaulaan ja siinä se heiluu Annikin yrittäessä pysyä Vilhon perässä tämän jo marssiessa kohti autoa.
***
Ilta on vielä myöhäisen lounaan jälkeen kaunis ja Susivuoret lähtevät ns. palauttavalle kävelylle läheisen kanaalin rantaan. Ilta-auringossa näkymät aina Antverpeniin asti johtavan kanaalin rannalla ovat kuin flaamilaistaiteilijan maisemamaalauksessa ja Annikki yrittää vangita hienon valoefektin valokuvaan. Aurinko laskee kuitenkin pian ja Susivuoret alkavat palata takaisin asunnolle. Sitä ennen on koettava yksi paikallinen erikoisuus eli käytävä frieten-kioskilla.
Friteerattuja eli suomalaisittain ranskalaisia perunoita myyviä pikaruokaloita ja kioskeja on Neerpeltinkin kokoisessa paikassa useita. Susivuoret suunnistavat sen kummenpaa valintaa tekemättä asuntoaan lähinnä olevaan take away -paikkaan. Se osoittautuu kovin suosituksi ja friteeraustiskin tuntumassa on kaikenikäistä väkeä odottamassa tilaustensa valmistumista. Annosten tilaus ja jakelu sujuu nopeasti ja säntillisesti ilman mitään selkeää jonotussysteemiä. Belgialaiset ovat niin kohteliaita, ettei mitään erillistä järjestelmää tarvita; yhteistuumin vain todetaan, että nyt on tiedän ja nyt tiedän vuoronne. Annikkikin saa vuorollaan tehtyä hollanninkielisen tilauksensa mutta kun sen kerrotaan olevan valmis, hän ei ensin ymmärräkään höyryävän kassin olevan hänelle. Kun kukaan muista asiakkaista ei siihen tartu, tiskin takana oleva iloinen rouva toistaa annosten nimet edellistä hitaammin hollanniksi ja silloin Annikki uskoo, että iso paperikassi sisältää hänen ja Vilhon "pienen" iltapalan.
Aidot belgialaiset ranskalaiset perunat osoittautuvat erinomaisiksi ja mutta niitä on todella paljon. Ensi kerralla otetaan kyllä pieni, tai korkeintaan keskikokoinen annos, Susivuoret päättävät napsiessaan maukkaita perunapaloja toisensa jälkeen. Belgialaiset perunat ovat kovin täyttäviä vaikkeivät vaikuta kovin rasvaisilta. Läpeensä friteerausöljyn tahrima paperipussi todistaa toista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti