Metromatka 9-linjalla taittuu kuin musiikkiklubilla. Kolme varsin taitavaa nuorukaista soittaa ja laulaa popkappaleen toisensa perään. Rahaa he eivät kierrä kerjäämässä, toisin kuin muutama laitapuolen kulkija. Susivuoret nousevat metrosta La Muetten asemalla ja kävelevät Le Jardin du Ranelaghin ohi Le Musée Marmottan-Monet’n etuovelle. Vastassa on turvatarkastus, jonka hoitavat Pariisissa poikkeuksetta mustat miehet.
Taidemuseon erikoisnäyttely on nimeltään L’art et l’enfant ja esitteen mukaan nähtävillä on Ranskan maalaustaiteen mestariteoksia Cézannesta Picassoon. Ensimmäinen sali on saada Annikin kääntymään kannoiltaan. Pallinaamaisten ylimystön lasten muotokuvat eivät häntä tosiaankaan kiinnosta. Varsinkaan kun niiden edessä tungeksii tätilauma opastaan kuunnellen ja täysin muista näyttelyvieraista piittaamatta. Esillä olevat taulut kuitenkin paranevat sitä mukaa kun näyttely kertaa kuvin lapsen aseman muuttumista perheen ja yhteiskunnan jäsenenä.
Vaihtuvan näyttelyn saleista on laskeuduttava museon alakertaan, jossa on merkittävä Claude Monet’n maalausten kokoelma. Monet’n pojan lahjoitettua lukuisat isänsä maalaukset Musée Marmottanille, sen nimi muutettiin muotoon Marmottan-Monet. Heti portaiden alapäässä on koko Monet’n edustamalle tyylisuunnalle nimen antanut työ Impression. Soileil levant. Annikki ja Vilho katselevat tätä Le Havressa sekä mm. Lontoossa ja Norjassa maalattuja töitä tarkkaan. Annikki on jo unohtanut, mikä järjetön päähänpisto vei taitelijan aikanaan Norjaan. Ei hän siellä tietenkään kauaa viihtynyt vaan valitteli samoin kuin Annikin Oslossa asuva ranskalainen ystävä sitä, kuinka Norjassa on kauhea talvi ja kelvotonta ruokaa.
Suurimman osan alakerran saleista täyttävät Givernyn puutarhan lumpeita ja muuta kasvillisuutta hehkuvin värein kuvaavat maalaukset. Susivuoret käyttävät niiden tutkimiseen hyvän tovin sillä paksuista väripinnoista löytyy aina vaan uusia ulottuvuuksia. Annikki ja Vilho risteilevät moneen kertaan pyöreän keskussalin puolelta toiselle pohtien sitä, miten taiteilija on pystynyt kutakin taulua maalatessaan huomioimaan sen, miltä läheltä katsottuna hahmoton värimassa näyttää metrien päästä. Kuten Vilho huomauttaa, Monet’n työt eivät pääse esim. Musée d’Orsayn pienissä, pimeissä saleissa täysin oikeuksiinsa sillä niitä on pystyttävä katsomaan myös matkan päästä. Annikin mielestä taiteilijalle on täytynyt kehittyä aikamoinen rutiini hänen tehdessään kymmeniä maalauksia samoista aiheista. Onhan useimpien maalausten viimeistelyyn kulunut eräitäkin vuosia. Niitä ei todellakaan ole tehty siten, että jo vanhuuden vaivoista kärsinyt sangen tukeva Monet olisi juossut puutarhansa reunalta toiselle tekeillä olevia maalauksiaan arvioiden. Sitä varten hänellä oli suuret ateljét. Annikki ei ole Givernyssä koskaan vieraillut vaikka hänen äitinsä on puutarhasta ja valtavasta L’Atelier des Nymphéasta hänelle monesti innostuneesti kertonutkin. Puutarha on jo nyt auki yleisölle mutta maaliskuun loppu on Annikista liian varhainen aika siihen, että se näyttäytyisi parhaassa loistossaan.
Poistumisreitti Monet-osastosta vie suoraan museon kauppaan, jossa on pariisilaismuseoiden tapaan erittäin hyvä kokoelma taidekirjoja. Annikki selaa niitä vain ohimennen sillä yhdellekään kirjalle ei ole tilaa eikä todennäköisesti lukijaakaan Susivuorten kodissa Suomessa. Annikki sormeilee ällistyneenä kumista lumpeenkukkaa ja ehtii piloillaan ehdottaa Vilholle lummeaiheisten superpallojen ostamista ennen kuin kiiruhtaa miehensä perään museon perusnäyttelyyn.
Musée Marmottanin vanhin osa käsittää taidehistorioitsija Paul Marmottanin ja hänen poikansa Jules’in omat kokoelmat, jotka ovat etupäässä 1300-luvun italialaisia maalauksia. Ne Annikki ja Vilho kiertävät nopeasti ja pysähtyvät vasta saleihin, jossa on museon lahjoituskokoelmat impressionistien ja jälki-impressionistien tauluja. Täytynee joskus lukea loppuun se jonnekin kirjahyllyn perukoille unohtunut elämäkerta yhdestä harvasta naistaitelijasta, Berthe Morisot’sta, tunnettujen ranskalaismaalarien suuressa joukossa, Annikki miettii. Nämä maalaukset eivät vaan ole Annikista Morisot'n mielenkiintoisimpia töitä vaan hän pitää niitä jotenkin persoonattomina ja pikkusievinä.
Annikki kurkkii myös ensimmäisen keisarikunnan eli empiretyyliin sisustettuihin huoneisiin, joissa kiiltelevät kullatut, siivekkäät leijonat ja muu empirehuonekalujen, -kattokruunujen ja -koriste-esineiden vakioväki. Lopuksi Susivuoret tekevät nopean kertauskierroksen erikoisnäyttelyyn ja Monet-saleihin ja poistuvat uutta tätiporukkaa väistellen museosta.
Marmottanien talo on aivan Bois de Boulognen vieressä jokseenkin varakkaan väen 16e arrondissementissa. Vilho huomaa museota vastapäätä olevan talon ulko-oven hienot rautakoristeet, joissa kaksi mustaa kissa vaanii köynnöksistössä pikkulintuja. Hetken päästä Annikki huomaa aivan samannäköisen mustan kissan kiipeävän puuhun läheisessä puistikossa. Hienolla kaulapannalla varustettu kissa jää puun oksalle istumaan Annikin ja Vilhon jatkaessa matkaansa viherkaistaa pitkin Périphériquen yli Bois de Boulognen puistoon.
Puistossa he kiertävät sen pienen järven, Lac Inférieurin pysähdellen kuuntelemaan tiltaltin ja pyrstötiaisen sirkutusta. Matalassa järvessä on useita nokikanoja hautomassa kelluvissa pesissään mutta liejukanat, sinisorsat ja kanadanhanhet vasta suunnittelevat pesimistä.
Puiston pohjoispuolella olisi yksi Pariisin uusista taidemuseoista, Fondation Louis Vuitton. Annikkia ei nyt huvita kävellä edestakaisin katsomaan Frank Gehryn suunnittelemaa museorakennusta ja kun sen kokoelmat ja näyttelyt eivät häntä juuri kiinnosta, jää koko museo näkemättä. Kuvien perusteella rakennus näyttää hyvin samalta kuin muutkin isot Gehryn luomukset kuten esim. Guggenheim Bilbao Museoa. Siellä Annikki taisi käväistä sisälläkin muttei kyllä sen näyttelysaleissa asti.
Annikki ja Vilho poistuvat puistosta Venäjän suurlähetystön kohdalla. Annikki sydämistyy sen vieressä olevasta, lähes samaa tyyliä edustavasta Claude Debussylle omistetusta monumentista. Kyllä yksi hänen lempisäveltäjistään olisi ansainnut tyylikkäämmän muistomerkin.
Avenue Georges Mandelia pitkin Susivuoret pääsevät Cimetière Passylle, jonka korkean muurin suojaan Debussy on haudattu. Palais de Chaillot’n edustalla he tapaavat päivän ensimmäiset turistit. Selfiehärpättämiä sojottaa väisteltäväksi asti kun Annikki kipittää Jardin du Trocadéron portaille ottamaan perinteisen turistikuvan Eiffel-tornista.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
tiistai 29. maaliskuuta 2016
10. päivä: Tous les garçons et les filles
Illalla Susivuoret katsovat tv:stä dokumenttia yhdestä Vilhon suosikkiartistista, Françoise Hardysta. Yli seitsemänkymppinen, huipputyylikäs Hardy analysoi elämäänsä ja uraansa ja välissä tietenkin nähdään filmiä hänen esiintymistään aina 1960-luvun alusta näihin päiviin asti. Dokkari on Annikista hienosti tehty eikä siinä ole jälkeäkään jälkiviisaudesta ja kaunistelusta. Françoise Hardy ja hänen Korsikalla asuva aviomiehensä kertovat kumpikin omalla tavallaan muusikon ja julkkiksen elämästään ja ei aina niin auvoisesta avioliitostaan. Heidän nyt nelikymppinen muusikkopoikansakin tavataan dokkarissa ja hänenkin puheensa kuulostavat Annikista vilpittömiltä.
Françoise Hardyn ensimmäisiä hittejä oli Tous les garçons et les filles, joka melankolisuudessaan kuuluu Annikinkin lempibiiseihin. Dokkarin nähtyään Annikki on kuitenkin hieman yllättynyt siitä, että sama fatalistinen surumielisyys tuntuu seuraavan Hardya koko hänen elämänsä ajan.
Françoise Hardyn ensimmäisiä hittejä oli Tous les garçons et les filles, joka melankolisuudessaan kuuluu Annikinkin lempibiiseihin. Dokkarin nähtyään Annikki on kuitenkin hieman yllättynyt siitä, että sama fatalistinen surumielisyys tuntuu seuraavan Hardya koko hänen elämänsä ajan.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
10. päivä: Porte de Montreuil eli urheilutossuja Maghrebin väreissä
Normandiassa on myrskyn jäljiltä 60.000 taloutta sähköttä. Pariisissa toisena pääsiäispäivänä on aurinkoista mutta voimakas tuuli puhaltaa taivaalle tuon tuostakin tummia pilviä, joista sataa hetken ajan rankasti vettä. Susivuoret onnistuvat tekemään kauppareissunsa kastumatta ja istuvat jo kotisohvalla iltapäiväkahvia ja lähikonditorian leivonnaisia nauttimassa kun musta pilvi ropisuttaa ranskalaiselle parvekkeelle herneenkokoisia rakeita. Raekuuron jälkeen Père Lachaisen yllä näkyy komea sateenkaari.
Ennen kahvituokiotaan Annikki ja Vilho ovat jo käyneet kävelyllä Vincennesin suunnalla. Susivuorten päivän retkikohteena ei kuitenkaan ollut Château de Vicennes vaan sen lähistöllä oleva suuri Decathlon-urheilukauppa. Annikki on tallannut suosikkikengillään jo niin monet sadat kilometrit rikkonaista asfalttia ja mukulakiviä, että hän tarvitsisi uudet suurkaupunkikävelyn erikoiskengät. Toisia sellaisia ei vaan ole helppo löytää sillä Annikin kaupunkikengille asettamat vaatimukset ovat kovat: pitkiin kaupunkikävelyihin tarkoitettujen jalkineiden täytyy olla kevyet ja vedenpitävät, kapealestiset, kanta- ja päkiävaimennetut ja mukavat jalassa sekä tyylikkäät. Lisäksi kengät eivät saa olla helteelläkään kuumat eivätkä ne saa näyttää lenkkareilta tai tennareilta. Ei Annikki löydä nytkään sellaisia jalkineita, jotka olisivat yhtä hyvät kuin hänen vanhat, nyt sisärakenteiltaan pahasti kuluneet kenkänsä. Viime syksynä Annikki sai tilattua nettikaupasta erittäin hyvät nykyisiä korvaavat kengät mutta hän ei kelpuuttanut niitäkään Pariisin kengikseen. Ainakaan Pariisin arrondissementteihin 1. - 6. hän ei lähde kengissä, joissa on muutama, vaikkakin hyvin huomaamaton vauhtiraita. Jos raitoja, hileitä tms. on, niitä pitää sitten olla kunnolla kuten Annikin toisissa Pariisin kengissä, joissa musta kiiltonahka, hopeakoristeet ja isot sivuvetoketjut sekä piilokorot kätkevät niiden urheilujalkinelestin.
Tosiasia kuitenkin on, että Pariisissakin voi aivan hyvin lompsia kaikkialla vaikka minkälaisissa urheilutossuissa. Linttaan astutut likaiset tennarit kuuluvat täälläkin alle viisikymppisten univormuun. Vaikka Annikki on aikaa sitten lakannut päivittelemästä sitä, miksi joku viitsii talvipakkasillakin kulkea ohutpohjaisissa märissä kesätennareissa, ei hän voinut toissapäivänä kuin ihmetellä eräänkin muotiliikkeen kenkävalikoimaa. Näyteikkunassa oli toistasataa maksavia tennareita, joissa oli jo valmiiksi likaläikkiä ja kumipintojen naarmuja ja kulumia. Kai tuohon hintaa kuuluu mukaan myös piintynyt hienhaju, Annikki kauhisteli.
Sen verran Annikki antaa periksi jalkine- ja tyylikkyysvaatimuksistaan, että ostaa itselleen edulliset huippukevyet kävelykengät. Kai nekin jotkut urheilujalkineet ovat olevinaan kun urheilukauppa ne hänelle myy. Kenkien pinkit tereet ainakin olisivat aivan passelit tänne Périphériquen eli Pariisin kehätien tuntumaan, jossa iso osa väestä on pukeutunut ns. vapaa-ajan asuihin. Vapaa-aikaa täällä 20e arrondissementissa Porte de Montreuilin kulmilla vietetään kirpputorilla pyörien, parturin tuolissa istuen ja ennen kaikkea katuterasseilla juoden lasista teetä tai kahvia. Ranskaa ei tässä naapurustossa juuri kuule puhuttavan vaan sen lukuisissa kahviloissa, kebab-baareissa, islamilaisissa lihakaupoissa jne. asioidaan isovanhempien kielellä. Kun olet tämmöisessä paikassa syntynyt ja ikäsi täällä asunut, niin onko se sitten ihme, että Ranskan maajoukkueen sijasta halutaankin edustaa Maghrebia, Vilho pohdiskelee. Annikki raportoi nimittäin hänelle pari päivää sitten lehdessä olleesta jutusta, joka listasi toistakymmentä ranskalaista jalkapalloilijaa, jotka ovat valinneet Ranskan sijaan vanhempiensa tai isovanhempiensa afrikkalaisen kotimaan maajoukkueekseen.
Ennen kahvituokiotaan Annikki ja Vilho ovat jo käyneet kävelyllä Vincennesin suunnalla. Susivuorten päivän retkikohteena ei kuitenkaan ollut Château de Vicennes vaan sen lähistöllä oleva suuri Decathlon-urheilukauppa. Annikki on tallannut suosikkikengillään jo niin monet sadat kilometrit rikkonaista asfalttia ja mukulakiviä, että hän tarvitsisi uudet suurkaupunkikävelyn erikoiskengät. Toisia sellaisia ei vaan ole helppo löytää sillä Annikin kaupunkikengille asettamat vaatimukset ovat kovat: pitkiin kaupunkikävelyihin tarkoitettujen jalkineiden täytyy olla kevyet ja vedenpitävät, kapealestiset, kanta- ja päkiävaimennetut ja mukavat jalassa sekä tyylikkäät. Lisäksi kengät eivät saa olla helteelläkään kuumat eivätkä ne saa näyttää lenkkareilta tai tennareilta. Ei Annikki löydä nytkään sellaisia jalkineita, jotka olisivat yhtä hyvät kuin hänen vanhat, nyt sisärakenteiltaan pahasti kuluneet kenkänsä. Viime syksynä Annikki sai tilattua nettikaupasta erittäin hyvät nykyisiä korvaavat kengät mutta hän ei kelpuuttanut niitäkään Pariisin kengikseen. Ainakaan Pariisin arrondissementteihin 1. - 6. hän ei lähde kengissä, joissa on muutama, vaikkakin hyvin huomaamaton vauhtiraita. Jos raitoja, hileitä tms. on, niitä pitää sitten olla kunnolla kuten Annikin toisissa Pariisin kengissä, joissa musta kiiltonahka, hopeakoristeet ja isot sivuvetoketjut sekä piilokorot kätkevät niiden urheilujalkinelestin.
Tosiasia kuitenkin on, että Pariisissakin voi aivan hyvin lompsia kaikkialla vaikka minkälaisissa urheilutossuissa. Linttaan astutut likaiset tennarit kuuluvat täälläkin alle viisikymppisten univormuun. Vaikka Annikki on aikaa sitten lakannut päivittelemästä sitä, miksi joku viitsii talvipakkasillakin kulkea ohutpohjaisissa märissä kesätennareissa, ei hän voinut toissapäivänä kuin ihmetellä eräänkin muotiliikkeen kenkävalikoimaa. Näyteikkunassa oli toistasataa maksavia tennareita, joissa oli jo valmiiksi likaläikkiä ja kumipintojen naarmuja ja kulumia. Kai tuohon hintaa kuuluu mukaan myös piintynyt hienhaju, Annikki kauhisteli.
Sen verran Annikki antaa periksi jalkine- ja tyylikkyysvaatimuksistaan, että ostaa itselleen edulliset huippukevyet kävelykengät. Kai nekin jotkut urheilujalkineet ovat olevinaan kun urheilukauppa ne hänelle myy. Kenkien pinkit tereet ainakin olisivat aivan passelit tänne Périphériquen eli Pariisin kehätien tuntumaan, jossa iso osa väestä on pukeutunut ns. vapaa-ajan asuihin. Vapaa-aikaa täällä 20e arrondissementissa Porte de Montreuilin kulmilla vietetään kirpputorilla pyörien, parturin tuolissa istuen ja ennen kaikkea katuterasseilla juoden lasista teetä tai kahvia. Ranskaa ei tässä naapurustossa juuri kuule puhuttavan vaan sen lukuisissa kahviloissa, kebab-baareissa, islamilaisissa lihakaupoissa jne. asioidaan isovanhempien kielellä. Kun olet tämmöisessä paikassa syntynyt ja ikäsi täällä asunut, niin onko se sitten ihme, että Ranskan maajoukkueen sijasta halutaankin edustaa Maghrebia, Vilho pohdiskelee. Annikki raportoi nimittäin hänelle pari päivää sitten lehdessä olleesta jutusta, joka listasi toistakymmentä ranskalaista jalkapalloilijaa, jotka ovat valinneet Ranskan sijaan vanhempiensa tai isovanhempiensa afrikkalaisen kotimaan maajoukkueekseen.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
9. päivä: Pääsiäissunnuntai Père Lachaisen hautausmaalla
Vilho on nukkunut pääsiäissunnuntain vastaisen yön kuumeisena levottomasti ja tietää kertoa, että yöllä satoi vettä. Aamulla sää on aurinkoinen mutta ilmassa on sateen uhkaa. Ranskan luoteisrannikolle on iskemässä kunnon myrsky ja Pariisissakin on kohtalaisia tuulenpuuskia. Annikki tuo Vilholle mehua ja jugurtin vuoteeseen ja kömpii itsekin sinne takaisin lepäilemään.
Yöpöydän kellon näyttäessä jo puoltapäivää, Annikki siirtää sen kesäaikaan. Kello onkin siis jo yksi kun Annikki ja Vilho pääsevät liikkeelle. Annikki ottaa iPadin mukaansa sillä siihen ladatun appsin avulla pariskuntamme voisi suunnistaa viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla. Kävellessään ympäri hautausmaata jokusen muun kännyköitään tai paperikarttojaan tutkivan matkailijan joukossa, Susivuoret pohtivat sitä, kuinka merkillinen harrastus on kierrellä bongaamassa merkkihenkilöiden hautoja.
Tällä kertaa Susivuoret käyvät katsomassa noin tusinan verran eri taiteilijoiden hautamuistomerkkejä. Niistä esimerkiksi Amedeo Modiglianin ja Yves Montandin & Simone Signoret’n hautakivet ovat hyvin vaatimattomia lukuisiin mahtisukujen mausoleumeihin ja kansalliskirjailijoiden hautamonumentteihin verrattuna. Tosin haudattiinhan esim. Moliérekin ensin kastamattomien lasten hautausmaalle ja sinnekin vain kuninkaan poikkeusluvalla ennen kuin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin reilun sadan vuoden päästä tänne kunniapaikalle La Fontainen viereen.
Annikin ja Vilhon kuljeskellessa hautapaasien välissä iPadia pyöritellen, eräs pappa kysyy etsivätkö he jotain tiettyä hautaa. Annikin vastattua, että Sarah Bernhardtin, pappa johdattaa heidät suorinta tietä sen luo selittäen samalla, että juuri tätä hautamuistomerkkiä onkin vähän vaikea löytää. Kiittäessään papparaista avusta, Annikki kysyy tältä, että eikö tällä hautausmaalla ole lainkaan kissoja. Pappa kertoo, että kyllä niitä on muttei kovin monta. Yksi niistä on hänen pieni ystävänsä, “petit ami”, jota varten hänellä on pienessä laukussaan pussillinen kissan kuivaruokaa.
Annikki on jo kääntymässä kohti Paul Éluardin hautaa kun Vilho viittoilee hautamuistomerkin suuntaan, jonka ympärille on aseteltu perunoita. Annikki arvaa heti, että kyseessä on Antoine-Augustin Parmentierin hauta. Onhan tämä 1700-luvun farmaseutti kuuluisa nimenomaan siitä, kuinka hän tutki ja edisti perunan käyttöä elintarvikkeena. Nälänhätää perunalla torjuneen varhaisen ravintotieteilijän kunniaksi ranskalaiset kutsuvat suomalaisillekin tuttua ruokalajia, liha-perunasoselaatikkoa nimellä hachis parmentier.
Hautausmaan uusimman osan täyttävät monellakin tavoin karmivat, eri keskitysleireillä murhattujen muistoksi pystytetyt suuret monumentit. Père Lachaisen sukuhautoihin ja kolumbaarioon tehdään jatkuvasti uusiakin hautauksia. Yksi viimeisimmistä sinne haudatuista on marraskuisessa Bataclanin terrori-iskussa kuollut nuori nainen, jonka hautakivi on peitetty valokuvin ja tuorein kukkasin.
Pari tuntia hautausmaalla kierreltyään, Susivuoret palaavat kotiin lounaalle. Illansuussa Vilho tuntee itsensä huonovointiseksi ja hänellä nousee uudestaan kuumetta. Vilho-paran maatessa paksun täkin alla vuoteessa, Annikki lueskelee sohvalla romaania ja silmäilee tv:ta, jossa ranskalaislapset valmistautuvat heidän pääsiäisen kohokohtaansa La chasse aux oeuf de Pâques eli pääsiäismunien metsästykseen.
Yöpöydän kellon näyttäessä jo puoltapäivää, Annikki siirtää sen kesäaikaan. Kello onkin siis jo yksi kun Annikki ja Vilho pääsevät liikkeelle. Annikki ottaa iPadin mukaansa sillä siihen ladatun appsin avulla pariskuntamme voisi suunnistaa viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla. Kävellessään ympäri hautausmaata jokusen muun kännyköitään tai paperikarttojaan tutkivan matkailijan joukossa, Susivuoret pohtivat sitä, kuinka merkillinen harrastus on kierrellä bongaamassa merkkihenkilöiden hautoja.
Tällä kertaa Susivuoret käyvät katsomassa noin tusinan verran eri taiteilijoiden hautamuistomerkkejä. Niistä esimerkiksi Amedeo Modiglianin ja Yves Montandin & Simone Signoret’n hautakivet ovat hyvin vaatimattomia lukuisiin mahtisukujen mausoleumeihin ja kansalliskirjailijoiden hautamonumentteihin verrattuna. Tosin haudattiinhan esim. Moliérekin ensin kastamattomien lasten hautausmaalle ja sinnekin vain kuninkaan poikkeusluvalla ennen kuin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin reilun sadan vuoden päästä tänne kunniapaikalle La Fontainen viereen.
Annikin ja Vilhon kuljeskellessa hautapaasien välissä iPadia pyöritellen, eräs pappa kysyy etsivätkö he jotain tiettyä hautaa. Annikin vastattua, että Sarah Bernhardtin, pappa johdattaa heidät suorinta tietä sen luo selittäen samalla, että juuri tätä hautamuistomerkkiä onkin vähän vaikea löytää. Kiittäessään papparaista avusta, Annikki kysyy tältä, että eikö tällä hautausmaalla ole lainkaan kissoja. Pappa kertoo, että kyllä niitä on muttei kovin monta. Yksi niistä on hänen pieni ystävänsä, “petit ami”, jota varten hänellä on pienessä laukussaan pussillinen kissan kuivaruokaa.
Annikki on jo kääntymässä kohti Paul Éluardin hautaa kun Vilho viittoilee hautamuistomerkin suuntaan, jonka ympärille on aseteltu perunoita. Annikki arvaa heti, että kyseessä on Antoine-Augustin Parmentierin hauta. Onhan tämä 1700-luvun farmaseutti kuuluisa nimenomaan siitä, kuinka hän tutki ja edisti perunan käyttöä elintarvikkeena. Nälänhätää perunalla torjuneen varhaisen ravintotieteilijän kunniaksi ranskalaiset kutsuvat suomalaisillekin tuttua ruokalajia, liha-perunasoselaatikkoa nimellä hachis parmentier.
Hautausmaan uusimman osan täyttävät monellakin tavoin karmivat, eri keskitysleireillä murhattujen muistoksi pystytetyt suuret monumentit. Père Lachaisen sukuhautoihin ja kolumbaarioon tehdään jatkuvasti uusiakin hautauksia. Yksi viimeisimmistä sinne haudatuista on marraskuisessa Bataclanin terrori-iskussa kuollut nuori nainen, jonka hautakivi on peitetty valokuvin ja tuorein kukkasin.
Pari tuntia hautausmaalla kierreltyään, Susivuoret palaavat kotiin lounaalle. Illansuussa Vilho tuntee itsensä huonovointiseksi ja hänellä nousee uudestaan kuumetta. Vilho-paran maatessa paksun täkin alla vuoteessa, Annikki lueskelee sohvalla romaania ja silmäilee tv:ta, jossa ranskalaislapset valmistautuvat heidän pääsiäisen kohokohtaansa La chasse aux oeuf de Pâques eli pääsiäismunien metsästykseen.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
8. päivä: Le Samedi Saint eli hiljainen lauantai Saint Germain des Prés'n melussa
Pyykki pyörimään, astianpesukone päälle ja Annikki on valmis päivän kaupunkikierrokselle. Vaikka hän on yöllä herännyt viiltävään polvikipuun, matkaan lähdetään jalan. Kyllä Annikki voi särkylääkkeen voimalla aina muutaman kilometrin kävelylenkin tehdä kun nyt ei ole sen lisäksi tarkoitus mennä kiertelemään tuntikausiksi museosaleihin.
Bastiljin ja Bassin de l’Arsenalin ohitettuaan Susivuoret kääntyvät kaksiosaiselle Pont de Sullylle, joka vie heidät Institut de Monde Araben eteen. Siitä alkaa Boulevard Saint Germain, joka johtaa Quartier Latinin halki aina Hôtel National des Invalidesille ja Napoleonin haudalle asti. Latinalaiskortteli vetää paljon turisteja ja heitä on bulevardin kuulujen kahviloiden Les Deux Magots, Café de Flore, Le Procope ja Brasserie Lipp katuterasseillakin. Mahtaneeko sekaan mahtua enää yhtään pariisilaista älykköä? Ainakaan Place Sartre-Beauvoirilla heitä ei näy.
Vilhoa ei Saint Germainen kuhina miellytä ja Annikinkin on myönnettävä, että 6e arrondissement on meluisempi ja pölyisempi kuin hän muistikaan. Kahviloiden ulkopöytien ja hamppareiden väisteleminen rahjustavien mummojen ja löntystelevien turistien seassa on jokseenkin rasittavaa. Vilho olisi ollut valmis kääntymään jo Clunyn kulmilla tutun kirjakaupan kohdalta kohti Seinen rantaa mutta Annikki halusi jatkaa bulevardia pitkin aina tänne Abbaye de Saint Germain des Prés'lle asti. Viisisataaluvulla perustetusta benediktiiniläissluostarista ei ole jäljellä kuin luostarikirkko. Kirkon edustalla keski-ikäinen mies katsoo pitkään Annikin uutta italialaista kevättakkia ja mutisee jotain sellaista kuin “excellant choix”. Samoilla kulmilla kommentoitiin samaan tapaan aikanaan Annikin oranssia mokkajakkua. Silloinen kommentoija taisi olla pari-, kolmekymmentä vuotta tämänpäiväistä nuorempi.
Romaanista tyyliä edustava Église de Saint Germain des Prés on kai Pariisin vanhin kirkko ja siellä pyöriikin pari turistia kirkon seinä- ja lasimaalauksia tähystellen. Tai ehkä he ovat tulleet katsomaan René Descartes’n hautaa. Tämä Krstiina-kuningattaremme Ruotsin kylmyydessä kuollut ranskalaisfilosofihan sai 1800-luvun alussa kolmannen hautapaikkansa Saint Germain des Prés'tä.
Annikki ja Vilho jatkavat matkaansa L’Université Paris Descartes’n viertä Institut de Francen edustalle ja ylittävät Seinen Pont des Arts'ia pitkin. Sen sijaan, että suuntaisivat suoraan Rue de Rivolille ja kohti yhdellä kaupungin vanhimmista aukioista seisovaa yksinäistä tornia La Tour Saint-Jacque, Susivuoret pujahtavat portista Le Louvren sisäpihalle Cour Carréelle. Sieltä matka jatkuu Centre Pompidoulle ja Fontaine Stravinskylle. Säveltäjän nimikkosuihkulähteesssä ei ole kuin loraus vettä ja siksi sen härvelit eivät ole nyt liikkeessä.
Marais’n pikkukatuja pitkin päästään takaisin Place de Bastillelle, jolta alkaa viimeinen vilkas katuosuus. Kotikortteleissa meno rauhoittuu ja ilmanlaatu paranee kadun noustessa loivasti mäkeä ylös. Kotiovella Vilho pysäyttää sporttrackerinsa. Susivuorten pienelle kävelylenkille tuli pituutta yli 12 kilometriä. Yhdessä Annikin aamuisen liha- ja leipäkauppakierroksen kanssa se arvatenkin tarkoittaa sitä, ettei illalla särkylääkkeeksi riitä punaviinilasillinen.
Bastiljin ja Bassin de l’Arsenalin ohitettuaan Susivuoret kääntyvät kaksiosaiselle Pont de Sullylle, joka vie heidät Institut de Monde Araben eteen. Siitä alkaa Boulevard Saint Germain, joka johtaa Quartier Latinin halki aina Hôtel National des Invalidesille ja Napoleonin haudalle asti. Latinalaiskortteli vetää paljon turisteja ja heitä on bulevardin kuulujen kahviloiden Les Deux Magots, Café de Flore, Le Procope ja Brasserie Lipp katuterasseillakin. Mahtaneeko sekaan mahtua enää yhtään pariisilaista älykköä? Ainakaan Place Sartre-Beauvoirilla heitä ei näy.
Vilhoa ei Saint Germainen kuhina miellytä ja Annikinkin on myönnettävä, että 6e arrondissement on meluisempi ja pölyisempi kuin hän muistikaan. Kahviloiden ulkopöytien ja hamppareiden väisteleminen rahjustavien mummojen ja löntystelevien turistien seassa on jokseenkin rasittavaa. Vilho olisi ollut valmis kääntymään jo Clunyn kulmilla tutun kirjakaupan kohdalta kohti Seinen rantaa mutta Annikki halusi jatkaa bulevardia pitkin aina tänne Abbaye de Saint Germain des Prés'lle asti. Viisisataaluvulla perustetusta benediktiiniläissluostarista ei ole jäljellä kuin luostarikirkko. Kirkon edustalla keski-ikäinen mies katsoo pitkään Annikin uutta italialaista kevättakkia ja mutisee jotain sellaista kuin “excellant choix”. Samoilla kulmilla kommentoitiin samaan tapaan aikanaan Annikin oranssia mokkajakkua. Silloinen kommentoija taisi olla pari-, kolmekymmentä vuotta tämänpäiväistä nuorempi.
Romaanista tyyliä edustava Église de Saint Germain des Prés on kai Pariisin vanhin kirkko ja siellä pyöriikin pari turistia kirkon seinä- ja lasimaalauksia tähystellen. Tai ehkä he ovat tulleet katsomaan René Descartes’n hautaa. Tämä Krstiina-kuningattaremme Ruotsin kylmyydessä kuollut ranskalaisfilosofihan sai 1800-luvun alussa kolmannen hautapaikkansa Saint Germain des Prés'tä.
Annikki ja Vilho jatkavat matkaansa L’Université Paris Descartes’n viertä Institut de Francen edustalle ja ylittävät Seinen Pont des Arts'ia pitkin. Sen sijaan, että suuntaisivat suoraan Rue de Rivolille ja kohti yhdellä kaupungin vanhimmista aukioista seisovaa yksinäistä tornia La Tour Saint-Jacque, Susivuoret pujahtavat portista Le Louvren sisäpihalle Cour Carréelle. Sieltä matka jatkuu Centre Pompidoulle ja Fontaine Stravinskylle. Säveltäjän nimikkosuihkulähteesssä ei ole kuin loraus vettä ja siksi sen härvelit eivät ole nyt liikkeessä.
Marais’n pikkukatuja pitkin päästään takaisin Place de Bastillelle, jolta alkaa viimeinen vilkas katuosuus. Kotikortteleissa meno rauhoittuu ja ilmanlaatu paranee kadun noustessa loivasti mäkeä ylös. Kotiovella Vilho pysäyttää sporttrackerinsa. Susivuorten pienelle kävelylenkille tuli pituutta yli 12 kilometriä. Yhdessä Annikin aamuisen liha- ja leipäkauppakierroksen kanssa se arvatenkin tarkoittaa sitä, ettei illalla särkylääkkeeksi riitä punaviinilasillinen.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
7. päivä: Annikki vesi kielellä
Keittiöstä leviää herkullisia tuoksuja ja Annikki nousee sohvalta kurkistamaan, mitä Vilho siellä puuhailee. Liedellä porisee parikin kattilaa ja Vilho kertoo käyttäneensä ruokaa valmistaessaan kaikkia keittiöstä löytämiään sipuleita ja mausteita. Annikki maistaa lihapadan lientä ja nyökkää tyytyväisenä; Provencen yrtit ja Maghrebin tulinen harissa on loistava makuyhdistelmä.
Vaikka Annikista on mukavaa laittaa ruokaa ulkomailla, juuri nyt hän ei olisi jaksanut ryhtyä kokkaamaan. Hän suunnittelee paistavansa ankanlihan vasta huomenna kun olisi ostanut siihen sopivan Pinot Noir -viinin. Pääsiäisaterian lammaskin on vielä hankkimatta sillä kahden lähimmän boucherien valikoima ei Annikkia tänään innostanut. Huomenna ehtisi käväistä kolmannessa lihakaupassa, josta Annikki toissa päivänä hankki ainekset Vilhoa kovasti miellyttäneeseen ateriaan Paupiette de veau.
Susivuorten matkaillessa Vilho laittaa usein lounasta mutta päivällisten ja illallisten valmistamisesta vastaa yleensä Annikki. Hänen täytyy kuitenkin olla innostumatta liikaa toreilla ja herkkukaupoissa ruokaostoksia tehdessään. Jos loma-asunnon jääkaappi täyttyy paikallisista herkuista, Annikin mahdollisuudet päästä ravintolaan syömään jotain sellaista, jota hän ei itse osaa tai viitsi laittaa, ovat vähissä. Ranskassa hänen toiveenaan on aina päästä syömään ravintolaan, jonka tarjontaan kuuluvat Les fruit de mer. Vaikka Pariisi on kaukana Ranskan todellisista osteri-, simpukka- ja hummeriseuduista, löytyy pääkaupungista monen monituista ravintolaa, joista näitä merenherkkuja saa kohtuuhintaan. Onneksi Vilhokin pitää nilviäisistä ja äyriäisistä ja Annikki onkin varma, että löytää aivan lähipäivinä itsensä sinisimpukkapadan äärestä.
Vaikka Annikista on mukavaa laittaa ruokaa ulkomailla, juuri nyt hän ei olisi jaksanut ryhtyä kokkaamaan. Hän suunnittelee paistavansa ankanlihan vasta huomenna kun olisi ostanut siihen sopivan Pinot Noir -viinin. Pääsiäisaterian lammaskin on vielä hankkimatta sillä kahden lähimmän boucherien valikoima ei Annikkia tänään innostanut. Huomenna ehtisi käväistä kolmannessa lihakaupassa, josta Annikki toissa päivänä hankki ainekset Vilhoa kovasti miellyttäneeseen ateriaan Paupiette de veau.
Susivuorten matkaillessa Vilho laittaa usein lounasta mutta päivällisten ja illallisten valmistamisesta vastaa yleensä Annikki. Hänen täytyy kuitenkin olla innostumatta liikaa toreilla ja herkkukaupoissa ruokaostoksia tehdessään. Jos loma-asunnon jääkaappi täyttyy paikallisista herkuista, Annikin mahdollisuudet päästä ravintolaan syömään jotain sellaista, jota hän ei itse osaa tai viitsi laittaa, ovat vähissä. Ranskassa hänen toiveenaan on aina päästä syömään ravintolaan, jonka tarjontaan kuuluvat Les fruit de mer. Vaikka Pariisi on kaukana Ranskan todellisista osteri-, simpukka- ja hummeriseuduista, löytyy pääkaupungista monen monituista ravintolaa, joista näitä merenherkkuja saa kohtuuhintaan. Onneksi Vilhokin pitää nilviäisistä ja äyriäisistä ja Annikki onkin varma, että löytää aivan lähipäivinä itsensä sinisimpukkapadan äärestä.
7. päivä: Le douanier Rousseau - Annikki ajaa bussilla päämääränään Musée d'Orsay
Kotikatu on sateesta märkä Annikin ja Vilhon kävellessä puolen korttelin päähän bussipysäkille. Bussia ei tarvitse kauaa odotella ja pian he ovatkin kuin sight seeing -ajelulla Rue de Rivolilla. Bussi kääntyy ahtaasta portista Louvren edessä olevalle aukioilla ja jatkaa Seinen yli Quai Voltairelle. Musée d’Orsayn kohdalla Susivuoret jäävät bussista ja kävelevät kadun yli museon edessä kiemurtavan jonon hännille. Vaikka jono museon turvatarkastukseen ja lippukassalle on pitkä, se vetää hyvin eikä Annikin ja Vilhon tarvitse pitkään seisoskella ulkona koleahkossa säässä.
Annikki ostaa 16 euron billet jumelét, joilla pääsisi Orsay-museon lisäksi Musée l’Orangeriehin. Annikki käy Orsayssa aina Pariisissa ollessaan sillä sen ranskalaisen maalaustaiteen kokoelma 1800- ja 1900-luvun vaihteesta on vertaansa vailla. Orsayssa on yleensä aina joku kiinnostava vaihtuva näyttely, jossa on teoksia taidemuseon omien kokoelmien ulkopuoleltakin. Tänään erikoisnäyttely on Le douanier Rousseau - L’Innocence archaïque. Susivuoret suuntaavat ensimmäiseksi sinne.
Henri Rousseaun (1844-1910) maalauksia monipuolisesti esittelevä näyttely laajentaa Annikin käsitystä “Tullimiehen” taiteesta. Näyttelyssä on kymmenien Rousseaun töiden lisäksi myös muiden taiteilijoiden, mm. Picasson ja Gaugainin maalauksia, joiden syntyyn Rousseaun teokset ovat vaikuttaneet. Näyttelyn viimeinen sali on omistettu Rousseaun mielikuvituksellisille viidakkokuville. Suurten kuvapintojen kätköissä, lehvästöihin sulautuen lymyää kymmenittäin villieläimiä, joiden maalaamisen tämä tarinan mukaan milloinkaan Pariisista poistunut taiteilija haki mallia kaupungin eläintarhasta.
Rousseau-näyttely yksinäänkin riittäisi päivän kulttuurianniksi mutta Susivuoret käyvät urheasti katsomassa kaikki Annikin lempimaalaukset museon kolmessa kerroksessa. Ainostaan keskihallin veistokset sekä art deco -huonekalut ja -koriste-esineet jätetään nyt tutkimatta. Melkein kaikki Orsayn maalaukset ovat Annikille tuttuja jo vuosikymmenten takaa taidekirjojen sivuilta ja niiden näkeminen “livenä” on hänestä aina yhtä kiehtovaa. Tauluja vaan on isossa museossa liikaa ja vaikka kiertäisi kaikki salit, on keskityttävä vain muutamaan teokseen. Tällä kertaa Annikki viipyy pisimpään Paul Cézannen hedelmäasetelmia tarkastellen.
Annikki ostaa 16 euron billet jumelét, joilla pääsisi Orsay-museon lisäksi Musée l’Orangeriehin. Annikki käy Orsayssa aina Pariisissa ollessaan sillä sen ranskalaisen maalaustaiteen kokoelma 1800- ja 1900-luvun vaihteesta on vertaansa vailla. Orsayssa on yleensä aina joku kiinnostava vaihtuva näyttely, jossa on teoksia taidemuseon omien kokoelmien ulkopuoleltakin. Tänään erikoisnäyttely on Le douanier Rousseau - L’Innocence archaïque. Susivuoret suuntaavat ensimmäiseksi sinne.
Henri Rousseaun (1844-1910) maalauksia monipuolisesti esittelevä näyttely laajentaa Annikin käsitystä “Tullimiehen” taiteesta. Näyttelyssä on kymmenien Rousseaun töiden lisäksi myös muiden taiteilijoiden, mm. Picasson ja Gaugainin maalauksia, joiden syntyyn Rousseaun teokset ovat vaikuttaneet. Näyttelyn viimeinen sali on omistettu Rousseaun mielikuvituksellisille viidakkokuville. Suurten kuvapintojen kätköissä, lehvästöihin sulautuen lymyää kymmenittäin villieläimiä, joiden maalaamisen tämä tarinan mukaan milloinkaan Pariisista poistunut taiteilija haki mallia kaupungin eläintarhasta.
Rousseau-näyttely yksinäänkin riittäisi päivän kulttuurianniksi mutta Susivuoret käyvät urheasti katsomassa kaikki Annikin lempimaalaukset museon kolmessa kerroksessa. Ainostaan keskihallin veistokset sekä art deco -huonekalut ja -koriste-esineet jätetään nyt tutkimatta. Melkein kaikki Orsayn maalaukset ovat Annikille tuttuja jo vuosikymmenten takaa taidekirjojen sivuilta ja niiden näkeminen “livenä” on hänestä aina yhtä kiehtovaa. Tauluja vaan on isossa museossa liikaa ja vaikka kiertäisi kaikki salit, on keskityttävä vain muutamaan teokseen. Tällä kertaa Annikki viipyy pisimpään Paul Cézannen hedelmäasetelmia tarkastellen.
6. päivä: Annikki ja hänen ajatuksensa hortoilevat Promenade Plantéella
Annikki ärtyy entisestään kun Vilho on koko aamun kuin puulla päähän lyöty. Mies ei kuule eikä ymmärrä mitään, mitä Annikki selostaa päivän ohjelmaksi. Annikki toteaa kuitenkin olevansa itsekin kovin väsynyt ja alamaissa ja suunnitelmat museokäynneistä hylätään kohtalaisessa yhteisymmärryksessä.
Annikin mieliala paranee vasta kun Susivuoret nousevat 12e arrondissementissä Coulée verte René-Dumont’ille eli Promenade Plantéelle. Käväisy viherraitin alla olevassa suuressa urheiluliikkeessä kuitenkin vahvistaa Annikin mielikuvaa siitä, että Euroopan talouslama vaikuttaa vahvasti myös Pariisissa. Ei Annikki itsekään raaski ostaa uutta paitaa Vilhon kymmenen vuotta sitten Paris Saint-Germainin Parc des Princes -stadionilta ostetun PSG-paidan päivittämiseksi.
Annikki on usein manannut sitä, mikä ihmeen kohtalotar ohjaa jalkapalloa satunnaisesti seuraavan kannattamaan jotain tiettyä - ja yleensä huonosti menestyvää joukkuetta. Jalkapallofaniushan kun on etupäässä pelkkää kärsimystä kuten Annikin tuttu italialainen viinintuottaja hänelle taannoin luennoi. Tämän venetolaisen viinitilallisen poika oli jo koululaisena intohimoinen interista ja tuohon aikaan Milanon Internazionale rämpi Italian Serie A:n kärkiviisikon, vai oliko se peräti kärkikymmenikön takana sarjataulukossa. Siitä huolimatta poika seurasi isänsäkin kärsiessä uskollisesti viikko viikosta ja pettymys pettymyksestä toiseen Interin pelejä. Annikin tuskaa tuottavaksi tifoamisen kohteiksi muodostuivat vuosia sitten - ja hänen tahdostaan täysin riippumatta - Olympique Marseille ja Club Atlético de Madrid. Molemmat jalkapalloseurat ovat tuottaneet stadioneillaan Annikille unohtumattomia, suuren pettymykseen johtaneita elämyksiä. Sittemmin sekä OM että Atlético ovat jopa voittaneet maansa mestaruuden, samoin kuin Vilhon PSG, jonka kannattajat julistivat taannoin mieleenpainuvasti stadionillaan, etteivät "kaikki nämä vuodet ilman pokaaleja ole mitenkään vähentäneet meidän uskoamme seuraamme". Annikin todellinen La squadra del cuore on tietenkin Chievo Verona, jonka pelejä hän on nähnyt useitakin Stadio Marc’Antonio Bentegodilla Veronassa. Chievo on Serie A:n parhaita joukkueita mutta kaudesta toiseen se joutuu kamppailemaan sarjapaikastaan suurseurojen ja median väheksymänä. Sinä päivänä – joka uskollisen kannattajan mielestä tietenkin joskus koittaa – kun Chievo voittaa Lo Scudetton, Annikki on taatusti juhlimassa sitä Veronassa.
Annikki on useasti pohtinut ex-kollegansa ja hyvän ystävänsä Juhanin kanssa sitä, että heidän olisi oman terveytensä kannalta parasta tyystin lopettaa jalkapallon seuraaminen. Mutta kaksikon suunnitelmat boikotoida milloin mitäkin MM- ja EM-kisoja tai mestareidenliigaa, Serie A:sta tai La Ligasta puhumattakaan, ovat vuosi toisensa jälkeen kuitenkin johtaneet siihen, että jokainen matsi katsotaan kisojen ja kauden katkeraan loppuun asti ja otteluita puidaan etu- ja jälkikäteen aina kun Annikki ja Barçaa kannattava Juhani tapaavat.
***
Illalla Ranskan EM-kisoihin valmistautuvat maajoukkueet pelaavat ystävyysotteluita. Turvatoimet ovat tietysti stadioneilla huipussaan eikä terroritekoja ole sattunutkaan sitten tiistaisten Brysselin pommi-iskujen. Sen sijaan uutiset kertovat että sekä Belgiassa että Ranskassa on pidätetty useita henkilöitä epäiltyinä sellaisten valmistelusta. Toinen illan uutisaihe on ranskalaisen ammattiyhdistysväen sekä lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden mielenosoitukset uutta, mm. viikottaista työaikaa pidentävää lakia vastaan. Suuttumus La loi El Khomria vastaan on saanut Pariisin koululaiset mellakoimaan ja polttamaan roska-astioita ja pari autoakin. Eipä taida mellakointi auttaa vaan Ranskassakin on ryhdyttävä palkanalennuksiin työttömyyden ollessa nyt huippulukemissa.
Useallakin tv-kanavalla tyylikkäästi pukeutuneet, vahvasti sanomaansa eläytyvät rouvat ennustavat huomiseksi pilvistä säätä ja muutamaa sadekuuroa. Kun mennään aikaisin nukkumaan, huominen pitkäperjantai olisikin mainio päivä käydä taidemuseossa, Susivuoret tuumivat Annikin hakiessa jääkaapista chablis-pullon.
Annikin mieliala paranee vasta kun Susivuoret nousevat 12e arrondissementissä Coulée verte René-Dumont’ille eli Promenade Plantéelle. Käväisy viherraitin alla olevassa suuressa urheiluliikkeessä kuitenkin vahvistaa Annikin mielikuvaa siitä, että Euroopan talouslama vaikuttaa vahvasti myös Pariisissa. Ei Annikki itsekään raaski ostaa uutta paitaa Vilhon kymmenen vuotta sitten Paris Saint-Germainin Parc des Princes -stadionilta ostetun PSG-paidan päivittämiseksi.
Annikki on usein manannut sitä, mikä ihmeen kohtalotar ohjaa jalkapalloa satunnaisesti seuraavan kannattamaan jotain tiettyä - ja yleensä huonosti menestyvää joukkuetta. Jalkapallofaniushan kun on etupäässä pelkkää kärsimystä kuten Annikin tuttu italialainen viinintuottaja hänelle taannoin luennoi. Tämän venetolaisen viinitilallisen poika oli jo koululaisena intohimoinen interista ja tuohon aikaan Milanon Internazionale rämpi Italian Serie A:n kärkiviisikon, vai oliko se peräti kärkikymmenikön takana sarjataulukossa. Siitä huolimatta poika seurasi isänsäkin kärsiessä uskollisesti viikko viikosta ja pettymys pettymyksestä toiseen Interin pelejä. Annikin tuskaa tuottavaksi tifoamisen kohteiksi muodostuivat vuosia sitten - ja hänen tahdostaan täysin riippumatta - Olympique Marseille ja Club Atlético de Madrid. Molemmat jalkapalloseurat ovat tuottaneet stadioneillaan Annikille unohtumattomia, suuren pettymykseen johtaneita elämyksiä. Sittemmin sekä OM että Atlético ovat jopa voittaneet maansa mestaruuden, samoin kuin Vilhon PSG, jonka kannattajat julistivat taannoin mieleenpainuvasti stadionillaan, etteivät "kaikki nämä vuodet ilman pokaaleja ole mitenkään vähentäneet meidän uskoamme seuraamme". Annikin todellinen La squadra del cuore on tietenkin Chievo Verona, jonka pelejä hän on nähnyt useitakin Stadio Marc’Antonio Bentegodilla Veronassa. Chievo on Serie A:n parhaita joukkueita mutta kaudesta toiseen se joutuu kamppailemaan sarjapaikastaan suurseurojen ja median väheksymänä. Sinä päivänä – joka uskollisen kannattajan mielestä tietenkin joskus koittaa – kun Chievo voittaa Lo Scudetton, Annikki on taatusti juhlimassa sitä Veronassa.
Annikki on useasti pohtinut ex-kollegansa ja hyvän ystävänsä Juhanin kanssa sitä, että heidän olisi oman terveytensä kannalta parasta tyystin lopettaa jalkapallon seuraaminen. Mutta kaksikon suunnitelmat boikotoida milloin mitäkin MM- ja EM-kisoja tai mestareidenliigaa, Serie A:sta tai La Ligasta puhumattakaan, ovat vuosi toisensa jälkeen kuitenkin johtaneet siihen, että jokainen matsi katsotaan kisojen ja kauden katkeraan loppuun asti ja otteluita puidaan etu- ja jälkikäteen aina kun Annikki ja Barçaa kannattava Juhani tapaavat.
***
Illalla Ranskan EM-kisoihin valmistautuvat maajoukkueet pelaavat ystävyysotteluita. Turvatoimet ovat tietysti stadioneilla huipussaan eikä terroritekoja ole sattunutkaan sitten tiistaisten Brysselin pommi-iskujen. Sen sijaan uutiset kertovat että sekä Belgiassa että Ranskassa on pidätetty useita henkilöitä epäiltyinä sellaisten valmistelusta. Toinen illan uutisaihe on ranskalaisen ammattiyhdistysväen sekä lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden mielenosoitukset uutta, mm. viikottaista työaikaa pidentävää lakia vastaan. Suuttumus La loi El Khomria vastaan on saanut Pariisin koululaiset mellakoimaan ja polttamaan roska-astioita ja pari autoakin. Eipä taida mellakointi auttaa vaan Ranskassakin on ryhdyttävä palkanalennuksiin työttömyyden ollessa nyt huippulukemissa.
Useallakin tv-kanavalla tyylikkäästi pukeutuneet, vahvasti sanomaansa eläytyvät rouvat ennustavat huomiseksi pilvistä säätä ja muutamaa sadekuuroa. Kun mennään aikaisin nukkumaan, huominen pitkäperjantai olisikin mainio päivä käydä taidemuseossa, Susivuoret tuumivat Annikin hakiessa jääkaapista chablis-pullon.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
5. päivä: Impressio Jacquemart-André-museosta
Vilho jää keittelemään aamukahvia Annikin käväistessä kulman takana olevassa leipomossa. Parin croissantin ja rapeakuorisen maalaisleivän lisäksi hän ostaa vastustamattoman herkullisen näköiset vadelmatortut. Kello on jo yli puolen päivän ennen kuin Susivuoret ovat nousseet aamiaispöydästä ja ovat valmiina kävelemään katua alas metroasemalle. Annikki ostaa automaatista kymmenen metrolippua hintaan 14.10 euroa ja pian Susivuoret ovat metrovaunussa matkalla kohti Pariisin ns. suuria bulevardeja.
Miromesnilin asemalta he nousevat Boulevard Haussmannille ja ovat tuotapikaa Musée Jacquemart-Andrén portilla. Vartijan tarkastettua pikaisesti Annikin käsilaukun, Susivuoret ohjataan museon lippukassalle ja sieltä edelleen hulppeaan kaupunkipalatsiin, jossa sen rakennuttajan, pohatta E. Andrén ja hänen vaimonsa N. Jacquemartin koriste-esine- ja maalauskokoelma on museoituna.
Annikkia eivät 1800-luvun interiöörit koriste-esineineen innosta ja museon italialaisten maalausten kokoelmakin on hänestä sangen keskinkertainen. Muutaman Mantegnan ja Botticellin lisäksi nähtävänä on pari-, kolmekymmentä muuta uskonnollisaiheista italialaismaalareiden taulua 1400- ja 1500-luvuilta. Annikki onkin lähtenyt Jacquemart-Andrén museoon siksi, että siellä on näyttely L’atelier en plein air - Les impressionnistes en Normandie. Näyttely on varsin virkistävä valikoima impressionistien Normandiassa tekemiä ulkoilmamaalauksia. Näyttelyn perusteella kaikki 1800-luvun, ainakin nykyään nimekkäät ranskalaistaiteilijat tungeksivat Normandian rannoille maalaustelineineen ja olihan joukossa mukana myös englantilainen J.M.W. Turner, joka maalasi utuisia akvarellejaan mm. Jumiègesissä.
***
Museolta Annikki ja Vilho kävelevät Boulevard Haussmania ja Avenue de Friedlandia pitkin Arc de Triomphelle. Kahdeksannen kaupunginosan liikkeet ja ravintolat ovat astetta hienompia kuin Susivuorten kotikulmilla 11e arrondissementissä. Täällä ravintoloiden katetuilla terasseilla pukumiehet ja tyylikkäät rouvat syövät lounaaksi ostereita ja tartarpihvejä. Riemukaarelta lähtevälle Pariisin kuuluisimmalla kadulla olisi sitten MacDonalds ja muita roskaruokapaikkoja.
Riemukaarella Annikki ihmettelee jälleen kerran Avenue des Champs-Élysées’n leveyttä ja pituutta. Hän ei jaksakaan helposti kipeytyvän polvensa takia kävellä sitä pitkin Luxorin obeliskille, saati asunnolle asti, vaan Susivuoret hyppäävät ennen Place de la Concordea metroon. Lähikauppaansa Susivuoret menevät muka ostamaan kahvia mutta unohtavat tietysti kahvipaketin ja palaavat asunnolleen tuoremehun ja mansikkarasian kanssa.
Miromesnilin asemalta he nousevat Boulevard Haussmannille ja ovat tuotapikaa Musée Jacquemart-Andrén portilla. Vartijan tarkastettua pikaisesti Annikin käsilaukun, Susivuoret ohjataan museon lippukassalle ja sieltä edelleen hulppeaan kaupunkipalatsiin, jossa sen rakennuttajan, pohatta E. Andrén ja hänen vaimonsa N. Jacquemartin koriste-esine- ja maalauskokoelma on museoituna.
Annikkia eivät 1800-luvun interiöörit koriste-esineineen innosta ja museon italialaisten maalausten kokoelmakin on hänestä sangen keskinkertainen. Muutaman Mantegnan ja Botticellin lisäksi nähtävänä on pari-, kolmekymmentä muuta uskonnollisaiheista italialaismaalareiden taulua 1400- ja 1500-luvuilta. Annikki onkin lähtenyt Jacquemart-Andrén museoon siksi, että siellä on näyttely L’atelier en plein air - Les impressionnistes en Normandie. Näyttely on varsin virkistävä valikoima impressionistien Normandiassa tekemiä ulkoilmamaalauksia. Näyttelyn perusteella kaikki 1800-luvun, ainakin nykyään nimekkäät ranskalaistaiteilijat tungeksivat Normandian rannoille maalaustelineineen ja olihan joukossa mukana myös englantilainen J.M.W. Turner, joka maalasi utuisia akvarellejaan mm. Jumiègesissä.
***
Museolta Annikki ja Vilho kävelevät Boulevard Haussmania ja Avenue de Friedlandia pitkin Arc de Triomphelle. Kahdeksannen kaupunginosan liikkeet ja ravintolat ovat astetta hienompia kuin Susivuorten kotikulmilla 11e arrondissementissä. Täällä ravintoloiden katetuilla terasseilla pukumiehet ja tyylikkäät rouvat syövät lounaaksi ostereita ja tartarpihvejä. Riemukaarelta lähtevälle Pariisin kuuluisimmalla kadulla olisi sitten MacDonalds ja muita roskaruokapaikkoja.
Riemukaarella Annikki ihmettelee jälleen kerran Avenue des Champs-Élysées’n leveyttä ja pituutta. Hän ei jaksakaan helposti kipeytyvän polvensa takia kävellä sitä pitkin Luxorin obeliskille, saati asunnolle asti, vaan Susivuoret hyppäävät ennen Place de la Concordea metroon. Lähikauppaansa Susivuoret menevät muka ostamaan kahvia mutta unohtavat tietysti kahvipaketin ja palaavat asunnolleen tuoremehun ja mansikkarasian kanssa.
4. päivä: La France en alerte
Annikki huomaa heti herättyään uutisotsikon, joka kertoo, että Brysselissä on räjähtänyt pommi. Hän ei kuitenkaan ryhdy heti selvittämään sitä, miten isosta jutusta olisi kysymys vaan aloittaa aamutoimensa kaikessa rauhassa. Annikki käväisee kotikorttelin boulangeriessa ostamassa tuoreita voisarvia aamiaiseksi muttei malta olla pistäytymättä myös pâtisseriessa ja boucheriessa ennen kuin palaa asunnolle keittämään ranskalalaisen aamukahvin café au lait.
Aamiaisen jälkeen Susivuoret avaavat tietokoneet ja tv:n. Brysselissä on pari tuntia sitten tehty itsemurhaiskut sekä lentokentälle että metroon. Vähä vähältä yhä suurempia uhrilukuja kertovat uutiset synkistät Annikin aurinkoisena alkaneen päivän. Hän on vihainen ja surullinen tällaisista järjettömistä, julmista teoista.
Tämänkertaisen Pariisin loman uutislähetykset ovat valitettavasti jo nyt osoittautuneet aiheeltaan paljon karmeammiksi kuin vuosikymmen sitten. Täytyy vain toivoa, ettei näitä täysin turhia ja typeriä terroristihyökkäyksiä tehdä lisää vaikka nyt pelätään, että seuraavat iskut tehdään Ranskaan. Brysselissä kaupungin kaikki julkinen liikenne on pysäytetty ja lentokenttä suljettu. Viranomaiset käskevät ihmisiä pysymään sisätiloissa ja juuri siellä, missä he tällä hetkellä ovat. Kaupungissa on meneillään mittava terroristijahti vaikka se on muuten täysin lamaantunut. Annikki ei halua vielä ajatella tarkemmin sitä, että hänen on määrä matkustaa kuukauden päästä Brysseliin. Hän ei voi muuta kuin toivoa, että siihen mennessä tilanne Belgiassa olisi rauhoittunut eikä korkeimman kansallisen hälytystilan tarvitsisi silloin olla enää voimassa.
Ranskakin on heti nostanut valmiuttaan terrorismin varalta. Pariisiin saapuu satoja poliiseja ja mm. julkisen liikenteen solmukohtia valvotaan entistäkin tarkemmin. Annikki kuitenkin päättää, että tänään ei ole hyvä päivä lähteä ajelemaan metrolla Pariisin vilkkaimmille paikoille. Susivuoret käväisevätkin vain läheisellä Cimetière Père Lachaisella. Hautausmaalla on rauhallista kunnes puiden latvuksista alkaa raikua kimeä rääkynä. Voi pahus: Pariisissakin on mm. Rooman ja Barcelonan tapaan näitä kirkkaanvihreitä papukaijoja. Kirkuvien vihreiden kaijojen näkeminen on nimittäin Susivuorten kielessä merkki siitä, että viininjuontia on vähennettävä!
***
Iltapäivällä Annikki ja Vilho päättävät kävellä lähemmäksi Seinen mutkaa nähdäkseen paremmin La Tour Eiffelin. Torni valaistaisiin tänä iltana Belgian värein.
Lämmin päivä on houkutellut Pariisin kahviloiden ja baarien pienet katuterassit täyteen väkeä. Annikki panee merkille baarien happy hour -hintoja mutta Susivuoret eivät malta pysähtyä lasilliselle kallista olutta tai halpaa valkoviiniä. He kulkevat määrätietoisesti Marais’n kortteleissa kohti Seinen rantaa. Hôtel de Sensen kohdalle he kääntyvät Seinen ylittävälle Pont Marielle väistääkseen Hôtel de Villen ympärillä olevan kuhinan. Suuren kaupungintalon edusta on eristetty liikenteeltä ja siellä on kymmenittäin vahvasti aseistautuneita valtion poliiseja. Viranomaisia aseineen näkyi tavanomaista enemmän myös synagogan ja teattereiden edustalla ja Susivuorten lähestyessä Île Saint-Louisia, Seinen suurta rantakatua, Voie Gerorge Pompidouta pitkin kiitää parinkymmenen poliisiauton letka pillit soiden. Mutta Seinen pikkusaarella on hiljaista ja rauhallista. Täällä Pariisin hienostoalueella ei ole edes kerjäläisiä. Annikki ja Vilho pysähtyvät tutun veitsikaupan ikkunan eteen tutkimaan sen Opinel-valikoimaa. Susivuorilla on jo muutama Opinel-veitsi mutta niitä on niin lukuisia eri kokoja ja malleja, että tekisi mieli ostaa taas yksi hieno ranskalaispuukko tai pihviveitsisarja. Niiden hinnat vaan ovat turhan korkeita ja Annikki on varma, että ainakin perusopineleja löytää tätä tyylikästä pikkukauppaa halvemmalla esim. urheilukauppaketjujen valikoimista.
De la Tournelle -sillalta Annikki kuvaa ilta-auringossa kylpevän Notre Damen ja toisella suunnalla olevan Institut du Monde Araben. Myös alhaalla Seinen rannassa aasialaista hääparia kuvaava kameramies yrittää saada katedraalin mahtumaan kuvaansa. Hääkuvasessio kestää niin kauan, että hihattomassa hääpuvussaan oleva morsian on Annikin mielestä jo aivan palelluksissa. Ilta on vielä lämmin mutta auringon painuessa alemmaksi, se viilenee koko ajan.
Île de la Citéllä Susivuoret pysähtyvät hetkeksi ihailemaan katedraalin fasadia mutta jatkavat pian matkaansa kohti Pont Neufiä, joka on nimestään huolimatta Pariisin nykyisistä silloista vanhin. Sillan keskikohdalta näkyy hyvin Eiffel-torni ja Susivuoret päättävät, etteivät he jatka tämän pidemmälle. Täältäkin olisi riittävästi kävelymatkaa takaisin asunnolle. Auringon laskiessa ilta kuitenkin viilenee niin tuntuvasti, etteivät Susivuoret sittenkään jää odottamaan sitä, että torni alkaisi loistaa punaisena, keltaisena ja mustana. Jos belgialaisvärein valaistu Eiffel ei näy olohuoneen ikkunasta kurkottamalla, sitä voi katsoa tv:stä, Annikki päättää kaksikon palatessa Seinen oikealle rannalle.
Sillan pielessä oleva La Samaritainen suuri tavaratalo on yhä vain remontissa ja näyttää siltä, ettei kuulua art nouveau -tyylistä tavarataloa tulla enää avaamaankaan vaan sen tiloihin tulee mm. asuntoja. Rakennustyömaan ohitettuaan Annikki ja Vilho suuntaavat Rue de Rivolille, jonka muotiliikkeiden ikkunoiden eteen Annikki pysähtelee katsomaan, minkälainen on pariisilaismuoti tänä keväänä. Päätrendi on tietysti sama kuin se on ollut jo vuosikymmeniä. Kevätvaatteet ovat siis merimieshenkisiä sini-valko-punakuvioisia mekkoja ja nehän hoikille pariisittarille sopivatkin. Annikki on Vilhon lailla kiinnittänyt huomiota siihen, ettei pääkaupungissa ylipainoisia naisia juuri näy.
***
Iltapalaa syödessään Susivuoret seuraavat uutislähetyksiä mutta Annikkia terrorismiuutiset kiukuttavat niin paljon, että hän vaihtaa kanavalle, jossa näytetään amerikkalaista elokuvaa ja ihme kyllä ei-dubattuna. Elokuvassa George Clooney hortoilee Italiassa tappamassa viattomia ihmisiä ja Annikkia alkaa ärsyttää leffan typerryttävä typeryys. Abruzzon maisemat ovat toki komeita muttei se kyllä riitä hänen mielestään syyksi suoltaa filmille tuonlaatuista moskaa. Annikki meneekin aikaisin nukkumaan ja päättää, ettei katso väkivaltauutisia eikä - filmejä kuin vasta seuraavana aamuna ja vain tarkistaakseen, ettei Ranskassa ole tapahtunut mitään hälyttävää.
Aamiaisen jälkeen Susivuoret avaavat tietokoneet ja tv:n. Brysselissä on pari tuntia sitten tehty itsemurhaiskut sekä lentokentälle että metroon. Vähä vähältä yhä suurempia uhrilukuja kertovat uutiset synkistät Annikin aurinkoisena alkaneen päivän. Hän on vihainen ja surullinen tällaisista järjettömistä, julmista teoista.
Tämänkertaisen Pariisin loman uutislähetykset ovat valitettavasti jo nyt osoittautuneet aiheeltaan paljon karmeammiksi kuin vuosikymmen sitten. Täytyy vain toivoa, ettei näitä täysin turhia ja typeriä terroristihyökkäyksiä tehdä lisää vaikka nyt pelätään, että seuraavat iskut tehdään Ranskaan. Brysselissä kaupungin kaikki julkinen liikenne on pysäytetty ja lentokenttä suljettu. Viranomaiset käskevät ihmisiä pysymään sisätiloissa ja juuri siellä, missä he tällä hetkellä ovat. Kaupungissa on meneillään mittava terroristijahti vaikka se on muuten täysin lamaantunut. Annikki ei halua vielä ajatella tarkemmin sitä, että hänen on määrä matkustaa kuukauden päästä Brysseliin. Hän ei voi muuta kuin toivoa, että siihen mennessä tilanne Belgiassa olisi rauhoittunut eikä korkeimman kansallisen hälytystilan tarvitsisi silloin olla enää voimassa.
Ranskakin on heti nostanut valmiuttaan terrorismin varalta. Pariisiin saapuu satoja poliiseja ja mm. julkisen liikenteen solmukohtia valvotaan entistäkin tarkemmin. Annikki kuitenkin päättää, että tänään ei ole hyvä päivä lähteä ajelemaan metrolla Pariisin vilkkaimmille paikoille. Susivuoret käväisevätkin vain läheisellä Cimetière Père Lachaisella. Hautausmaalla on rauhallista kunnes puiden latvuksista alkaa raikua kimeä rääkynä. Voi pahus: Pariisissakin on mm. Rooman ja Barcelonan tapaan näitä kirkkaanvihreitä papukaijoja. Kirkuvien vihreiden kaijojen näkeminen on nimittäin Susivuorten kielessä merkki siitä, että viininjuontia on vähennettävä!
***
Iltapäivällä Annikki ja Vilho päättävät kävellä lähemmäksi Seinen mutkaa nähdäkseen paremmin La Tour Eiffelin. Torni valaistaisiin tänä iltana Belgian värein.
Lämmin päivä on houkutellut Pariisin kahviloiden ja baarien pienet katuterassit täyteen väkeä. Annikki panee merkille baarien happy hour -hintoja mutta Susivuoret eivät malta pysähtyä lasilliselle kallista olutta tai halpaa valkoviiniä. He kulkevat määrätietoisesti Marais’n kortteleissa kohti Seinen rantaa. Hôtel de Sensen kohdalle he kääntyvät Seinen ylittävälle Pont Marielle väistääkseen Hôtel de Villen ympärillä olevan kuhinan. Suuren kaupungintalon edusta on eristetty liikenteeltä ja siellä on kymmenittäin vahvasti aseistautuneita valtion poliiseja. Viranomaisia aseineen näkyi tavanomaista enemmän myös synagogan ja teattereiden edustalla ja Susivuorten lähestyessä Île Saint-Louisia, Seinen suurta rantakatua, Voie Gerorge Pompidouta pitkin kiitää parinkymmenen poliisiauton letka pillit soiden. Mutta Seinen pikkusaarella on hiljaista ja rauhallista. Täällä Pariisin hienostoalueella ei ole edes kerjäläisiä. Annikki ja Vilho pysähtyvät tutun veitsikaupan ikkunan eteen tutkimaan sen Opinel-valikoimaa. Susivuorilla on jo muutama Opinel-veitsi mutta niitä on niin lukuisia eri kokoja ja malleja, että tekisi mieli ostaa taas yksi hieno ranskalaispuukko tai pihviveitsisarja. Niiden hinnat vaan ovat turhan korkeita ja Annikki on varma, että ainakin perusopineleja löytää tätä tyylikästä pikkukauppaa halvemmalla esim. urheilukauppaketjujen valikoimista.
De la Tournelle -sillalta Annikki kuvaa ilta-auringossa kylpevän Notre Damen ja toisella suunnalla olevan Institut du Monde Araben. Myös alhaalla Seinen rannassa aasialaista hääparia kuvaava kameramies yrittää saada katedraalin mahtumaan kuvaansa. Hääkuvasessio kestää niin kauan, että hihattomassa hääpuvussaan oleva morsian on Annikin mielestä jo aivan palelluksissa. Ilta on vielä lämmin mutta auringon painuessa alemmaksi, se viilenee koko ajan.
Île de la Citéllä Susivuoret pysähtyvät hetkeksi ihailemaan katedraalin fasadia mutta jatkavat pian matkaansa kohti Pont Neufiä, joka on nimestään huolimatta Pariisin nykyisistä silloista vanhin. Sillan keskikohdalta näkyy hyvin Eiffel-torni ja Susivuoret päättävät, etteivät he jatka tämän pidemmälle. Täältäkin olisi riittävästi kävelymatkaa takaisin asunnolle. Auringon laskiessa ilta kuitenkin viilenee niin tuntuvasti, etteivät Susivuoret sittenkään jää odottamaan sitä, että torni alkaisi loistaa punaisena, keltaisena ja mustana. Jos belgialaisvärein valaistu Eiffel ei näy olohuoneen ikkunasta kurkottamalla, sitä voi katsoa tv:stä, Annikki päättää kaksikon palatessa Seinen oikealle rannalle.
Sillan pielessä oleva La Samaritainen suuri tavaratalo on yhä vain remontissa ja näyttää siltä, ettei kuulua art nouveau -tyylistä tavarataloa tulla enää avaamaankaan vaan sen tiloihin tulee mm. asuntoja. Rakennustyömaan ohitettuaan Annikki ja Vilho suuntaavat Rue de Rivolille, jonka muotiliikkeiden ikkunoiden eteen Annikki pysähtelee katsomaan, minkälainen on pariisilaismuoti tänä keväänä. Päätrendi on tietysti sama kuin se on ollut jo vuosikymmeniä. Kevätvaatteet ovat siis merimieshenkisiä sini-valko-punakuvioisia mekkoja ja nehän hoikille pariisittarille sopivatkin. Annikki on Vilhon lailla kiinnittänyt huomiota siihen, ettei pääkaupungissa ylipainoisia naisia juuri näy.
***
Iltapalaa syödessään Susivuoret seuraavat uutislähetyksiä mutta Annikkia terrorismiuutiset kiukuttavat niin paljon, että hän vaihtaa kanavalle, jossa näytetään amerikkalaista elokuvaa ja ihme kyllä ei-dubattuna. Elokuvassa George Clooney hortoilee Italiassa tappamassa viattomia ihmisiä ja Annikkia alkaa ärsyttää leffan typerryttävä typeryys. Abruzzon maisemat ovat toki komeita muttei se kyllä riitä hänen mielestään syyksi suoltaa filmille tuonlaatuista moskaa. Annikki meneekin aikaisin nukkumaan ja päättää, ettei katso väkivaltauutisia eikä - filmejä kuin vasta seuraavana aamuna ja vain tarkistaakseen, ettei Ranskassa ole tapahtunut mitään hälyttävää.
tiistai 22. maaliskuuta 2016
3. päivä: Etuoikeutettu Annikki polttaa herkkukaloreita Pariisin kaduilla
Lämmin auringonpaiste tervehtii Annikkia ja Vilhoa kun he lähtevät aamupäivällä kävelemään kohti Place de la Bastillea. Susivuorilla ei näytä edelleenkään olevan muita suunnitelmia kuin vain kuljeskella Pariisin kaduilla. Museoita ja muita nähtävyyksiä he miettinevät vasta parin päivän päästä kotiuduttuaan kunnolla kaupunkiin.
Bastiljin aukiolla Colonne de Juilletin huipulla oleva kullattu Le Génie de la Liberté kimmeltää auringonloisteessa. Susivuoret tähyävät niska kenossa vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen muistoksi pystytettyä pylvästä ja sen “vapaudenhenkeä” sekä aukion laidalla olevaa suurta oopperataloa. Pariskuntamme ei ole kiinnostunut Opéra Bastillen musiikkitarjonnasta vaan jatkaa kulttuuria vieroksuvaa vaellustaan Rue de la Roquettea pitkin ällistellen kadun sushiravintoloiden suurta määrää. Japanialaista ruokaa tarjoavia paikkoja ei kymmenen vuotta sitten ollut koko Pariisissa yhteensä niin montaa kuin nyt tässä parin, kolmen korttelin alueella. Uutta ovat myös lukuisat pelkkiä luomuelintarvikkeita myyvät kaupat.
Susivuoret tekevät ruokaostoksensa Place Léon Blumin kulmilla olevassa sokkeloisessa supermarketissa ja siellä Vilhonkin ostoskoriin päätyy luomutuote eli paketti Bio-voikeksejä Bretagnesta. Annikki viipyy pitkään tutkimassa pyykinpesuaineita, jotka ovat Ranskassa hämmästyttävän kalliita. Pesuainepaketti, jonka Annikki saa Suomessa alle neljällä eurolla, maksaa täällä yli kympin. Annikki jättää arvokkaat pesuainepaketit hyllyyn ja päättää, että ostaa pesuaineen lähikaupasta, jossa hän muistaa nähneensä niitä pienempinä ja halvempina paketteina.
Pyykinpesukoneen hyristessä Annikki loikoilee vuoteessa isolle sisäpihalle katsellen. Siellä on taas rauhallista nokivaristen ajettua närhet matkoihinsa. Pihan aurinkoisella puolella olevaan lehmukseen näyttää tulleen yhdessä päivässä isot silmut mutta varjoisassa nurkassa oleva yksinäinen koivu on vielä aivan paljas. Annikki on jo vaipumassa uneen kun Vilho hihkaisee olohuoneesta katsomaan, mitä ihmettä lähimmän tuijan latvassa tapahtuu. Siellä lepattaa pitkä kangas- tai muovisuikale, joka pian häviää oksien kätköön. Nokivarikset taitavat rakentaa pesää onnistuttuaan nappaamaan tavanomaisesta poikkeavaa materiaalia sen rakennusaineeksi.
***
Iltapäivällä Susivuoret kävelevät meluista bulevardia pitkin aina Gare du Lyonille ja Seinen rantaan asti. Austerlitzin sillalta näkyy sekä Cathédrale Notre Dame että Bercyn korkeat talot. Paluumatkalla alitetaan taas Promenade Plantée. Vanhan Vincennesin radan paikalle tehty, lähes viiden kilometrin pituinen jalankulkijoiden puistotie on Susivuoria miellyttävä tuttu reitti. Tällä kertaa he eivät nouse katupölyn ja -melun yläpuolelle kävelemään kauniiden kukkien ja pensaiden lomaan vaan jatkavat vaellustaan vilkasta katua pitkin suorinta reittiä takaisin asunnolleen. Matkalla toki poiketaan isohkossa MonoPrix'issä, jossa on Annikin riemuksi paljon erilaisia jänisaiheisia tavaroita. Vilhoa on aina harmittavinaan kun pääsiäisen alla kaupat Keski-Euoopassa ovat täynnä suklaajäniksiä ja mitä moninaisempia jänistuotteita. Jo pari viikkoa sitten Saksassa Vilho murjotti kun Annikin nimikkoeläimiä, jäniksiä loikki joka paikassa kun taas susista ei näkynyt vilaustakaan. Ei Vilho silloinkaan ollut tosissaan nyrpeä osterhaasen ylivallasta vaan jopa osti Annikille Lyypekin hienoimmasta marsipaanikaupasta kauniin jänisaiheisen mukin, joka oli täytetty marsipaanijäniksillä. Annikki tutkii aikansa mm. jäniksillä koristeltuja cocktailtikkuja ja kuuden pienen posliinijäniksen pakettia mutta jättää nämä turhat koriste-esineet ostamatta. Sen sijaan jäniskuvioisia keittiöpyyhkeitä ja paperilautasliinoja hän pitää välttämättömyystarvikkeina ja kiiruhtaa ne käpälissään kassalle ennen kuin Vilho ehtii häntä estää.
Alakerran ruokaosastolta Annikki löytää jo pariin otteeseen etsimänsä herkun eli pinnaltaan mustaksi paistetun mutta sisältä kuohkean Poitoun juustokakun. Vilhon tutkiessa viinihyllyä, Annikki ihailee juustotiskiä, jossa on tarjolla kymmeniä erilaisia juustoja. Lopulta Annikki valitsee pienen tuhkapintaisen, pastöroidusta vuohenmaidosta tehdyn homejuuston. Se ja villisika-pâté olisivat sopiva iltapala rapean patongin ja punaviinilasillisen kanssa nautittavaksi.
***
Illalliseksi Susivuoret syövät normandialaista naudanlihaa olevat tournedos’t ja jälkiruoaksi ranskalaisia, todella herkullisia mansikoita. Annikki tuntee itsensä sangen etuoikeutetuksi ja hyväosaiseksi. Täällä monenkirjavien ihmiskohtaloiden suurkaupungissa hän se vaan lomailee ja herkuttelee monta kertaa päivässä kun samaan aikaan Pariisin kaduilla ihmiset kaivelevat roska-astioita. Vilho on samaa mieltä siitä, että kodittomien ja kerjäläisten määrä Pariisissa on lisääntynyt kymmenessä vuodessa. Aikaisemmin asunnottomien pääjoukkoa tuntui olevan alkoholisoituneet keski-ikäiset miehet, jotka viettivät päivänsä kadunvarsien puistikoissa. Nyt kadulla eläjien joukossa on paljon naisiakin, joista vanhimmat ovat perin kurjassa kunnossa olevia mummoja.
Bastiljin aukiolla Colonne de Juilletin huipulla oleva kullattu Le Génie de la Liberté kimmeltää auringonloisteessa. Susivuoret tähyävät niska kenossa vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen muistoksi pystytettyä pylvästä ja sen “vapaudenhenkeä” sekä aukion laidalla olevaa suurta oopperataloa. Pariskuntamme ei ole kiinnostunut Opéra Bastillen musiikkitarjonnasta vaan jatkaa kulttuuria vieroksuvaa vaellustaan Rue de la Roquettea pitkin ällistellen kadun sushiravintoloiden suurta määrää. Japanialaista ruokaa tarjoavia paikkoja ei kymmenen vuotta sitten ollut koko Pariisissa yhteensä niin montaa kuin nyt tässä parin, kolmen korttelin alueella. Uutta ovat myös lukuisat pelkkiä luomuelintarvikkeita myyvät kaupat.
Susivuoret tekevät ruokaostoksensa Place Léon Blumin kulmilla olevassa sokkeloisessa supermarketissa ja siellä Vilhonkin ostoskoriin päätyy luomutuote eli paketti Bio-voikeksejä Bretagnesta. Annikki viipyy pitkään tutkimassa pyykinpesuaineita, jotka ovat Ranskassa hämmästyttävän kalliita. Pesuainepaketti, jonka Annikki saa Suomessa alle neljällä eurolla, maksaa täällä yli kympin. Annikki jättää arvokkaat pesuainepaketit hyllyyn ja päättää, että ostaa pesuaineen lähikaupasta, jossa hän muistaa nähneensä niitä pienempinä ja halvempina paketteina.
Pyykinpesukoneen hyristessä Annikki loikoilee vuoteessa isolle sisäpihalle katsellen. Siellä on taas rauhallista nokivaristen ajettua närhet matkoihinsa. Pihan aurinkoisella puolella olevaan lehmukseen näyttää tulleen yhdessä päivässä isot silmut mutta varjoisassa nurkassa oleva yksinäinen koivu on vielä aivan paljas. Annikki on jo vaipumassa uneen kun Vilho hihkaisee olohuoneesta katsomaan, mitä ihmettä lähimmän tuijan latvassa tapahtuu. Siellä lepattaa pitkä kangas- tai muovisuikale, joka pian häviää oksien kätköön. Nokivarikset taitavat rakentaa pesää onnistuttuaan nappaamaan tavanomaisesta poikkeavaa materiaalia sen rakennusaineeksi.
***
Iltapäivällä Susivuoret kävelevät meluista bulevardia pitkin aina Gare du Lyonille ja Seinen rantaan asti. Austerlitzin sillalta näkyy sekä Cathédrale Notre Dame että Bercyn korkeat talot. Paluumatkalla alitetaan taas Promenade Plantée. Vanhan Vincennesin radan paikalle tehty, lähes viiden kilometrin pituinen jalankulkijoiden puistotie on Susivuoria miellyttävä tuttu reitti. Tällä kertaa he eivät nouse katupölyn ja -melun yläpuolelle kävelemään kauniiden kukkien ja pensaiden lomaan vaan jatkavat vaellustaan vilkasta katua pitkin suorinta reittiä takaisin asunnolleen. Matkalla toki poiketaan isohkossa MonoPrix'issä, jossa on Annikin riemuksi paljon erilaisia jänisaiheisia tavaroita. Vilhoa on aina harmittavinaan kun pääsiäisen alla kaupat Keski-Euoopassa ovat täynnä suklaajäniksiä ja mitä moninaisempia jänistuotteita. Jo pari viikkoa sitten Saksassa Vilho murjotti kun Annikin nimikkoeläimiä, jäniksiä loikki joka paikassa kun taas susista ei näkynyt vilaustakaan. Ei Vilho silloinkaan ollut tosissaan nyrpeä osterhaasen ylivallasta vaan jopa osti Annikille Lyypekin hienoimmasta marsipaanikaupasta kauniin jänisaiheisen mukin, joka oli täytetty marsipaanijäniksillä. Annikki tutkii aikansa mm. jäniksillä koristeltuja cocktailtikkuja ja kuuden pienen posliinijäniksen pakettia mutta jättää nämä turhat koriste-esineet ostamatta. Sen sijaan jäniskuvioisia keittiöpyyhkeitä ja paperilautasliinoja hän pitää välttämättömyystarvikkeina ja kiiruhtaa ne käpälissään kassalle ennen kuin Vilho ehtii häntä estää.
Alakerran ruokaosastolta Annikki löytää jo pariin otteeseen etsimänsä herkun eli pinnaltaan mustaksi paistetun mutta sisältä kuohkean Poitoun juustokakun. Vilhon tutkiessa viinihyllyä, Annikki ihailee juustotiskiä, jossa on tarjolla kymmeniä erilaisia juustoja. Lopulta Annikki valitsee pienen tuhkapintaisen, pastöroidusta vuohenmaidosta tehdyn homejuuston. Se ja villisika-pâté olisivat sopiva iltapala rapean patongin ja punaviinilasillisen kanssa nautittavaksi.
***
Illalliseksi Susivuoret syövät normandialaista naudanlihaa olevat tournedos’t ja jälkiruoaksi ranskalaisia, todella herkullisia mansikoita. Annikki tuntee itsensä sangen etuoikeutetuksi ja hyväosaiseksi. Täällä monenkirjavien ihmiskohtaloiden suurkaupungissa hän se vaan lomailee ja herkuttelee monta kertaa päivässä kun samaan aikaan Pariisin kaduilla ihmiset kaivelevat roska-astioita. Vilho on samaa mieltä siitä, että kodittomien ja kerjäläisten määrä Pariisissa on lisääntynyt kymmenessä vuodessa. Aikaisemmin asunnottomien pääjoukkoa tuntui olevan alkoholisoituneet keski-ikäiset miehet, jotka viettivät päivänsä kadunvarsien puistikoissa. Nyt kadulla eläjien joukossa on paljon naisiakin, joista vanhimmat ovat perin kurjassa kunnossa olevia mummoja.
2. päivä: Nostalgiakävely Place de la Républiquelle
Mustarastas aloittaa liverryksensä sisäpihan jättimäisen tuijan latvassa jo aamukuudelta. Pian lauluun yhtyy nokivaris raakkunallaan ja Annikki on täysin hereillä. Lintujen aamukonserttia lukuun ottamatta naapurustossa on palmusunnuntain aamuna täysin hiljaista ja Annikki jatkaa loikoiluaan kaikessa rauhassa.
Pari, kolme tuntia myöhemmin Vilho alkaa keitellä aamukahvia Annikin availlessa hartaana jugurttipurkkiaan. Annikin hartaus juontaa lähes neljänkymmenen vuoden takaiseen muistoon hänen ensimmäiseltä Pariisin matkaltaan. Annikin ensimmäisen varsinaisen ulkomaanmatkan yksi huippukokemuksista oli maistaa ranskalaista jugurttia — aikana, jolloin koti-Suomessa myytiin vain paria, joko kitkerän tai vetisenmakuista jugurttia. Pientä valikoimaa tosin paikkasi se, että nykyään vakiintuneesta sanasta “jugurtti” oli tuolloin käytössä ainakin viisi erilaista kirjoitusasua. Ranskalainen jugurtti tuntuu ja maistuu Annikista edelleenkin ihanan pehmeältä ja tässä purkissa on vielä erityisen paljon hänen erikoisherkkuaan kirsikoita.
***
Pariisin taivas on edelleen harmaa ja Annikki varustautuu villashaalein ja sormikkain Susivuorten lähtiessä aamupäivän kävelylenkilleen. Ensimmäiseksi käväistään asunnon ikkunasta näkyvässä kirkossa, jossa on meneillään palmusunnuntain kirkonmenot. Kirkkokansalla on käsissään palmunlehtiä toimittavat, siunattaviksi tuodut oksansa. Annikki ei tahdo tunnistaa, mistä kasvista, ehkä puksipuusta, on kyse. Ainakaan oksat eivät ole oliivipuusta, jonka oksia esim. provencelaiset siunauttavat palmusunnuntaina. Toisaalta onhan palmusunnuntai ranskaksi suurpiirteisesti Dimanche des Rameaux erittelemättä sen tarkemmin symbolisen oksan kasvitieteellistä lajia. Uusgoottilainen Basilique Notre Dame du Perpétuel Secours on muuten yksi viidestä Rooman paavillisen basilika Santa Maria Maggioren ns. basilica minoreista ja siitä merkkinä kirkon ulkoseinässä on nähtävissä paavi Paolo VI:n vaakuna vuodelta 1966.
Kirkosta poistuttuaan Susivuoret kääntyvät perin tutuksi luulemalleen kadulle Chemin Vert. Tätä länsipäästään kiinalaisten vaatetukkukauppiaiden värittämää sivukatua he ovat kulkeneet lukuisia kertoja lähtiessään Saint Ambroisen kulmilta kohti jotain Pariisin kymmenistä museoista. Kadun itäpäässä Annikki huomaa yllätyksekseen, että sieltä näkyy Montparnassen pilvenpiirtäjä. Sitä ei ole kyllä ennen tullut näin hyvin nähtyä Pariisin oikealta rannalta Rive droite.
Susivuorten askel vie vääjäämättä heidän vanhalle asunnolleen Avenue Parmentierilla, tuolla Ranskan “peruna-apteekkarin” nimikkokadulla. Annikki pysähtyy tutun boucherien eteen ja yllättyy siitä, etteivät viiriäisten ja Bressen kanan hinnat ole kymmenessä vuodessa nousseet juuri lainkaan. Eipä silti, että se Susivuoria juuri liikuttaisi. Gourmet-siivekkäät jäivät edelliselläkin matkalla ostamatta. Silloin siihen vaikutti Susivuorten tulotason kanssa negatiivisesti korreloivan saituuden lisäksi myös heidän silloisen asuntonsa vaatimaton, uuniton keittiö. Nyt pariskunnan keittiö on niin täynnä ruokatarvikkeita, että Annikki tekee vain ikkunaostoksia.
Seuraavasta korttelista löytyy tuttu hedelmäkauppa Susivuorten vanhan “kotitalon” ovenpielestä. Vastapäinen FranPrix on näköjään remontoitu mutta hedelmäkauppa on entisellään ja mitä syytä sitä olisikaan muuttaa. Sen sijaan kulmantakaiselle internet-salille ei ole varmaan ollut kysyntää moneen vuoteen eivätkä Susivuoret löydä enää itsepalvelupesulaakaan, jonne he panivat pyykkinsä pyörimään internet-paikan tietokoneita käyttäessään.
***
Tutun Saint Ambroisen metroaseman kohdalta Susivuoret kääntyvät Boulevard Voltairelle kohti Place de la Républiquea. Voltairen risteytyessä Boulevard Richard Lenoirin kanssa Susivuorten on väisteltävä Square du Bataclanilta jalkakäytävälle levittäytyvää kirpputoria. Myytävät vaatteet, astiat, huonekalut ja muut tavarat ovat järjestään perin nuhjuisia. Pitkään jatkunut talouslama vaikuttanee siihen, että kauppoja näyttää kuitenkin syntyvän.
Aukiolta ei voi olla huomaamatta kadun toisella puolella olevaa BaTaClan-klubia, jota moni pysähtyy kuvaamaan. Uteliaiden ohikulkijoiden lisäksi marraskuun järjettömästä iskusta ei muistuta muu kuin suljettuun ulko-oveen kiinnitetty A4-kokoinen viesti, jonka sisältöä Susivuoret eivät mene lukemaan.
Place de la Républiquella jättimäisen tasavallan monumentin jalusta on kokonaan kynttilöiden ja muistoesineiden peitossa. Lukuisat viestit julistavat, etteivät terroristit pysty nujertamaan Pariisia!
Suurelta aukiolta Susivuoret palaavat sivukatuja pitkin takaisin asunnolleen. Boulangeriet ja muutama ruokakauppa ovat auki ja Annikki ja Vilho pistäytyvät ostamassa välipalaksi patongin ja leikkeleitä.
***
Illalla, Annikin puuhaillessa keittiössä kanipataa valmistaen, Vilho soittaa äidilleen. Annikin äidin tapaan, Vilhonkin äiti intoutuu muistelemaan omia Pariisin matkojaan ja sitä, kuinka ranskankieltä taitamattomiakin palveltiin kahviloissa sydämellisesti. Annikki onkin ihmetellyt sitä jatkuvasti kuulemaansa juttua siitä kuinka ynseitä pariisilaiset ovat kielitaidottomia turisteja kohtaan. Itse hän ei ole milloinkaan jäänyt ilman ystävällistä palvelua missään päin Ranskaa vaikka hänen ranskankielentaitonsa on perin puutteellinen.
***
Illallisen jälkeen Vilho panee soimaan Annikin lempimusiikkia, Anouar Brahemin levyn Le Voyage de Sahar. Sen rauhoittavat sävelet yhdessä lasillisen kanssa monivivahteista Savoijin valkoviiniä saavat Annikin unohtamaan häntä päivän aikana ahdistaneen ihmislajin ylivertaisen pahuuden ja tyhmyyden.
Pari, kolme tuntia myöhemmin Vilho alkaa keitellä aamukahvia Annikin availlessa hartaana jugurttipurkkiaan. Annikin hartaus juontaa lähes neljänkymmenen vuoden takaiseen muistoon hänen ensimmäiseltä Pariisin matkaltaan. Annikin ensimmäisen varsinaisen ulkomaanmatkan yksi huippukokemuksista oli maistaa ranskalaista jugurttia — aikana, jolloin koti-Suomessa myytiin vain paria, joko kitkerän tai vetisenmakuista jugurttia. Pientä valikoimaa tosin paikkasi se, että nykyään vakiintuneesta sanasta “jugurtti” oli tuolloin käytössä ainakin viisi erilaista kirjoitusasua. Ranskalainen jugurtti tuntuu ja maistuu Annikista edelleenkin ihanan pehmeältä ja tässä purkissa on vielä erityisen paljon hänen erikoisherkkuaan kirsikoita.
***
Pariisin taivas on edelleen harmaa ja Annikki varustautuu villashaalein ja sormikkain Susivuorten lähtiessä aamupäivän kävelylenkilleen. Ensimmäiseksi käväistään asunnon ikkunasta näkyvässä kirkossa, jossa on meneillään palmusunnuntain kirkonmenot. Kirkkokansalla on käsissään palmunlehtiä toimittavat, siunattaviksi tuodut oksansa. Annikki ei tahdo tunnistaa, mistä kasvista, ehkä puksipuusta, on kyse. Ainakaan oksat eivät ole oliivipuusta, jonka oksia esim. provencelaiset siunauttavat palmusunnuntaina. Toisaalta onhan palmusunnuntai ranskaksi suurpiirteisesti Dimanche des Rameaux erittelemättä sen tarkemmin symbolisen oksan kasvitieteellistä lajia. Uusgoottilainen Basilique Notre Dame du Perpétuel Secours on muuten yksi viidestä Rooman paavillisen basilika Santa Maria Maggioren ns. basilica minoreista ja siitä merkkinä kirkon ulkoseinässä on nähtävissä paavi Paolo VI:n vaakuna vuodelta 1966.
Kirkosta poistuttuaan Susivuoret kääntyvät perin tutuksi luulemalleen kadulle Chemin Vert. Tätä länsipäästään kiinalaisten vaatetukkukauppiaiden värittämää sivukatua he ovat kulkeneet lukuisia kertoja lähtiessään Saint Ambroisen kulmilta kohti jotain Pariisin kymmenistä museoista. Kadun itäpäässä Annikki huomaa yllätyksekseen, että sieltä näkyy Montparnassen pilvenpiirtäjä. Sitä ei ole kyllä ennen tullut näin hyvin nähtyä Pariisin oikealta rannalta Rive droite.
Susivuorten askel vie vääjäämättä heidän vanhalle asunnolleen Avenue Parmentierilla, tuolla Ranskan “peruna-apteekkarin” nimikkokadulla. Annikki pysähtyy tutun boucherien eteen ja yllättyy siitä, etteivät viiriäisten ja Bressen kanan hinnat ole kymmenessä vuodessa nousseet juuri lainkaan. Eipä silti, että se Susivuoria juuri liikuttaisi. Gourmet-siivekkäät jäivät edelliselläkin matkalla ostamatta. Silloin siihen vaikutti Susivuorten tulotason kanssa negatiivisesti korreloivan saituuden lisäksi myös heidän silloisen asuntonsa vaatimaton, uuniton keittiö. Nyt pariskunnan keittiö on niin täynnä ruokatarvikkeita, että Annikki tekee vain ikkunaostoksia.
Seuraavasta korttelista löytyy tuttu hedelmäkauppa Susivuorten vanhan “kotitalon” ovenpielestä. Vastapäinen FranPrix on näköjään remontoitu mutta hedelmäkauppa on entisellään ja mitä syytä sitä olisikaan muuttaa. Sen sijaan kulmantakaiselle internet-salille ei ole varmaan ollut kysyntää moneen vuoteen eivätkä Susivuoret löydä enää itsepalvelupesulaakaan, jonne he panivat pyykkinsä pyörimään internet-paikan tietokoneita käyttäessään.
***
Tutun Saint Ambroisen metroaseman kohdalta Susivuoret kääntyvät Boulevard Voltairelle kohti Place de la Républiquea. Voltairen risteytyessä Boulevard Richard Lenoirin kanssa Susivuorten on väisteltävä Square du Bataclanilta jalkakäytävälle levittäytyvää kirpputoria. Myytävät vaatteet, astiat, huonekalut ja muut tavarat ovat järjestään perin nuhjuisia. Pitkään jatkunut talouslama vaikuttanee siihen, että kauppoja näyttää kuitenkin syntyvän.
Aukiolta ei voi olla huomaamatta kadun toisella puolella olevaa BaTaClan-klubia, jota moni pysähtyy kuvaamaan. Uteliaiden ohikulkijoiden lisäksi marraskuun järjettömästä iskusta ei muistuta muu kuin suljettuun ulko-oveen kiinnitetty A4-kokoinen viesti, jonka sisältöä Susivuoret eivät mene lukemaan.
Place de la Républiquella jättimäisen tasavallan monumentin jalusta on kokonaan kynttilöiden ja muistoesineiden peitossa. Lukuisat viestit julistavat, etteivät terroristit pysty nujertamaan Pariisia!
Suurelta aukiolta Susivuoret palaavat sivukatuja pitkin takaisin asunnolleen. Boulangeriet ja muutama ruokakauppa ovat auki ja Annikki ja Vilho pistäytyvät ostamassa välipalaksi patongin ja leikkeleitä.
***
Illalla, Annikin puuhaillessa keittiössä kanipataa valmistaen, Vilho soittaa äidilleen. Annikin äidin tapaan, Vilhonkin äiti intoutuu muistelemaan omia Pariisin matkojaan ja sitä, kuinka ranskankieltä taitamattomiakin palveltiin kahviloissa sydämellisesti. Annikki onkin ihmetellyt sitä jatkuvasti kuulemaansa juttua siitä kuinka ynseitä pariisilaiset ovat kielitaidottomia turisteja kohtaan. Itse hän ei ole milloinkaan jäänyt ilman ystävällistä palvelua missään päin Ranskaa vaikka hänen ranskankielentaitonsa on perin puutteellinen.
***
Illallisen jälkeen Vilho panee soimaan Annikin lempimusiikkia, Anouar Brahemin levyn Le Voyage de Sahar. Sen rauhoittavat sävelet yhdessä lasillisen kanssa monivivahteista Savoijin valkoviiniä saavat Annikin unohtamaan häntä päivän aikana ahdistaneen ihmislajin ylivertaisen pahuuden ja tyhmyyden.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
1. päivä: Sous de ciel gris de Paris
Vain pari minuuttia siitä kun asunnon vuokraemäntä on poistunut toivottaen Susivuorille hyvää lomaa, Annikin puhelin pärähtää soimaan. Unohtikohan madame jotain Annikki tuumii kännykkäänsä hamuten. Soittaja onkin Annikin äiti, joka kuultuaan Annikin jo olevan Pariisissa, tiedustelee kaupungin säätä ja sitä, onko kissoja näkynyt. Pariisin taivas on tasaisen harmaa eikä ainakaan suurella sisäpihalla, jonne Annikki tähyilee olohuoneen ikkunasta ole yhtään kissaa. Niitä on varmaankin viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla, joka pilkottaa naapuritalojen välistä.
Pariisi on Annikin äidin lempikaupunki ja äitinsä kanssa Annikki on viimeksi kaupungissa ollutkin. Selostettuaan äidilleen tämänkertaisen pariisilaisasuntonsa sijainnin ja näkymät, Susivuoret asettuvat taloksi vuokraamaansa asuntoon Pariisin 11e arrondissementissä. Kaupunginosa on samoista syistä sama, jossa Susivuoret viimeksikin asuivat. Se on kohtuuhintainen ja rauhallinen, tavallisten pariisilaisten asuinalue, jossa on paljon hyviä leipä-, vihannes- ja lihakauppoja ja pieniä supermarketteja sekä kahviloita ja bistroja ilman turhaa turistihössötystä. Viereisten arrondissementtien ollessa 3. ja 4., useimmat kaupungin nähtävyyksistä ovat kuitenkin kävelymatkan päässä. Annikki tosin epäilee, että tällä kertaa kaukaisempiin Le boulevard périphériquen sisäpuolisiin kaupunginosiin jouduttaisiin menemään metrolla. Vielä kymmenen vuotta sitten Annikki kiersi Vilhon perässä kaikki Pariisin 20 arrondissementtiä jalan.
Tämänkertainen asunto on aika sokkeloinen mutta valoisa. Asunnon erikoisuutena ovat afrikkalaiset koriste-esineet ja sen isännän ilmeisesti itsensä tekemät lukuisat lasiset lampunvarjostimet. Aikansa valokatkaisimia napsuteltuaan Annikki saa valot syttymään myös pöytävalaisimeen, jonka lasivarjostimeen on kuvattu ilveksen naama. Asunnon monikulttuurista sisusta täydentävät sen kiinalainen kaappi ja sohvapöytä ja intialaiset tuikkuastiat sekä jotain omituista modernia maalaustyyliä edustava makuuhuoneen taulu. Kummallisista yksityiskohdista huolimatta asunto on oikein mukava ja siellä on harvinaisen paljon säilytystilaa omille tavaroille. Lyhyeksi aikaa vuokrattavat pariisilaisasunnot kun tuppaavat olemaan täynnä omistajien kirjoja, vaatteita, soittimia ja kaikkea mahdollista muuta tavaraa. Vilho vähän kiukuttelee asunnon kovaa vuokraa mutta Annikki vakuuttaa, että Pariisin nykyiseen hintatasoon suhteutettuna näin suuri ja erittäin hyvin varusteltu asunto kaupungin keskustassa on suorastaan edullinen.
Lähikaupoista tultua Vilho ihmettelee sitä, miten pariskuntamme sai kulumaan pariin ostoskassilliseen niin paljon rahaa. Annikin latoessa ostoksia jääkaappiin ja ruokakaappeihin, Vilho tutkii kauppakuitteja. Lopulta seitsemänkymppiä ei olekaan paljon puolen viikon elintarvikkeista ja lukuisista viinipulloista.
Kauppareissun jälkeen Annikki jää olohuoneen sohvalle järjestelemään varusteitaan Vilhon mennessä suoraan torkuille. Kauaa ei Annikkikaan jaksa katsella kirkontornien taustalla harmaana roikkuvaa taivasta vaan kömpii Vilhon viereen päiväunille.
Pariisi on Annikin äidin lempikaupunki ja äitinsä kanssa Annikki on viimeksi kaupungissa ollutkin. Selostettuaan äidilleen tämänkertaisen pariisilaisasuntonsa sijainnin ja näkymät, Susivuoret asettuvat taloksi vuokraamaansa asuntoon Pariisin 11e arrondissementissä. Kaupunginosa on samoista syistä sama, jossa Susivuoret viimeksikin asuivat. Se on kohtuuhintainen ja rauhallinen, tavallisten pariisilaisten asuinalue, jossa on paljon hyviä leipä-, vihannes- ja lihakauppoja ja pieniä supermarketteja sekä kahviloita ja bistroja ilman turhaa turistihössötystä. Viereisten arrondissementtien ollessa 3. ja 4., useimmat kaupungin nähtävyyksistä ovat kuitenkin kävelymatkan päässä. Annikki tosin epäilee, että tällä kertaa kaukaisempiin Le boulevard périphériquen sisäpuolisiin kaupunginosiin jouduttaisiin menemään metrolla. Vielä kymmenen vuotta sitten Annikki kiersi Vilhon perässä kaikki Pariisin 20 arrondissementtiä jalan.
Tämänkertainen asunto on aika sokkeloinen mutta valoisa. Asunnon erikoisuutena ovat afrikkalaiset koriste-esineet ja sen isännän ilmeisesti itsensä tekemät lukuisat lasiset lampunvarjostimet. Aikansa valokatkaisimia napsuteltuaan Annikki saa valot syttymään myös pöytävalaisimeen, jonka lasivarjostimeen on kuvattu ilveksen naama. Asunnon monikulttuurista sisusta täydentävät sen kiinalainen kaappi ja sohvapöytä ja intialaiset tuikkuastiat sekä jotain omituista modernia maalaustyyliä edustava makuuhuoneen taulu. Kummallisista yksityiskohdista huolimatta asunto on oikein mukava ja siellä on harvinaisen paljon säilytystilaa omille tavaroille. Lyhyeksi aikaa vuokrattavat pariisilaisasunnot kun tuppaavat olemaan täynnä omistajien kirjoja, vaatteita, soittimia ja kaikkea mahdollista muuta tavaraa. Vilho vähän kiukuttelee asunnon kovaa vuokraa mutta Annikki vakuuttaa, että Pariisin nykyiseen hintatasoon suhteutettuna näin suuri ja erittäin hyvin varusteltu asunto kaupungin keskustassa on suorastaan edullinen.
Lähikaupoista tultua Vilho ihmettelee sitä, miten pariskuntamme sai kulumaan pariin ostoskassilliseen niin paljon rahaa. Annikin latoessa ostoksia jääkaappiin ja ruokakaappeihin, Vilho tutkii kauppakuitteja. Lopulta seitsemänkymppiä ei olekaan paljon puolen viikon elintarvikkeista ja lukuisista viinipulloista.
Kauppareissun jälkeen Annikki jää olohuoneen sohvalle järjestelemään varusteitaan Vilhon mennessä suoraan torkuille. Kauaa ei Annikkikaan jaksa katsella kirkontornien taustalla harmaana roikkuvaa taivasta vaan kömpii Vilhon viereen päiväunille.
0. päivä: Päivän uutinen - Annikki palaa Vilhon kanssa Pariisiin
Pariisin marraskuisesta terroristi-iskusta on nyt tasan neljä kuukautta. Jokohan Annikin anoppi olisi lakannut murehtimasta sitä, että Vilho vaimoineen on matkustamassa “vaaralliseen” paikkaan. Se taitaa olla turha toivo sillä ainahan äiti (aikamies)pojastaan huolehtii. Ei siinä auta sekään, että Vilho on monta kertaa vakuuttanut, että Susivuoret matkustavat tälläkin kertaa aivan tavalliseen, perusturvalliseen eurooppalaiseen kaupunkiin eikä heillä ole pienintäkään aikomusta riskikäyttäytymiseen. Pari henkisesti nyrjähtänyttä tyhjäntoimittajaa ei vaikuta siihen, missä Susivuoret lomailevat. Vaikka huumehöyryiset terroristit onnistuivatkin murhaamaan kymmeniä ihmisiä Pariisissa viime marraskuussa, ei Ranska matkailumaana ole mitenkään verrattavissa esim. sisällissotaan käyvään Syyriaan, diktatoriseen Pohjois-Koreaan tai edes liikennehäirikköjen ja juoppojen Suomeen.
Illalla, Annikin aloittaessa pakata laukkuaan ja selatessa samalla sähköposteja, iPadin näyttöön tärähtää Le Figaron uutinen: Pariisin iskusta etsitty terroristi on pidätetty Brysselin Molenbeekissä. Ranskan tv näyttää, kuinka iskujen pääepäiltyä, Salah Abdeslamia raahataan poliisiautoon. Annikki arvelee, että tämä tulee varmasti olemaan ranskalaisten uutisten ykkösaiheita koko Susivuorten loman ajan.
Annikin ja Vilhon edellisestä Pariisin matkasta on niin monta vuotta, että on mielenkiintoista nähdä, miten Ranskassa tiedotusvälineet ovat kehittyneet noista ajoista, jolloin uutisointi oli muutaman surkean päivittäisen tv-uutislähetyksen ja perinteisten päivälehtien varassa. Somella ei tuolloin ollut nykyisenkaltaista mediaroolia kun esim. Twitteriäkin oltiin vasta julkaisemassa. Annikki muistaa miten Susivuoria ärsytti kymmenen vuoden takainen niukka uutistarjonta. Ranskan tv:ssä ei oikeastaan ollut vielä varsinaisia uutiskanavia ja sen pääkanavan uutislähetyksissä oli maalis-huhtikuun aikana vain kolme aihetta ja niitä jokaista käsiteltiin päivittäin koko neljän viikon ajan. Tästä päivittäisestä kertauksesta johtuen Annikki muistaa vieläkin ne ns. uutisaiheet loputtomasti toistettuine filminpätkineen. Kuukauden uutisanti oli silloin tällainen: 1) ranskalaiset osoittavat peloissaan mieltään karhuja (kyllä! kyseessä olivat nuo perin harvinaiset metsäneläimet) vastaan, jollainen ehkä kenties mahdollisesti oli nähty Keski-Ranskassa, 2) takavuosien tennistähti Yannick Noahin poika Joakim aloitti koripallouransa NBA:ssa ja 3) CPE eli Contrat Première Embauche. Saadakseen selvää siitä, mistä tässä nuorten työllistymistä edistämään luodusta CPE-työsopimuksessa oli oikeastaan kyse, Annikin piti lukea Le Monde -lehden rutikuiva monisivuinen artikkeli. Sen sijaan karhut ja Joakimin Le Monde mainitsi Le Figaron ja muiden päivälehtien tavoin vain lyhyesti ja ainoastaan parina päivänä. Koska ranskalaisista tv-kanavista ja lehdistöstä ei ollut kertomaan sen paremmin maailman kuin kotimaankaan tapahtumista, Annikki osti muutaman kerran lehtikioskista italialaisia päivälehtiä. Esim. La Repubblicassa kirjoitettiin analyyttisesti parhaillaan vasta hiipumassa olevista levottomuuksista Pariisin lähiöissä sekä käynnissä olevasta yliopisto-opiskelijoiden lakosta. Ranskalaismediaa nämä banlieu-mellakat eivätkä Sorbonnen sulkeneet barrikadit juuri kiinnostaneet.
Jottei täysin vaipuisi muistelmaan edellistä yhdessä Vilhon kanssa tehtyä Pariisin matkaa, Annikki vilkuilee uutislähetyksessä meneillään olevaa katuhaastattelua. Ilta taitaa olla Pariisissa viileä sillä toimittaja hytisee toppatakissaan ja kaulaliinassaan. Ohikulkijat näyttävät kaikki pukeutuneen tummiin talvivaatteisiin ja monilla heistä on myssy päässään. Annikki päättääkin, että hän lähtee matkaan poplarin sijaan mustassa takissaan, jonka alle sopii hyvin lämmin neuletakki. Matkalaukkuun hän kuitenkin pakkaa heleänvärisen kevättakkinsa. Ensi viikoksi Pariisiin on luvattu melko lämmintä säätä ja jos aurinko vähänkin pilkahtaa, pariisittaret vaihtavat oitis tummat talvivarusteensa tyylikkäisiin kevätvaatteisiin. Näin Annikkikin aikoo tehdä vaikka Susivuoret tuskin tulevat flaneeraamaan Pariisin kaikkien hienoimmilla alueilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)