Kotikatu on sateesta märkä Annikin ja Vilhon kävellessä puolen korttelin päähän bussipysäkille. Bussia ei tarvitse kauaa odotella ja pian he ovatkin kuin sight seeing -ajelulla Rue de Rivolilla. Bussi kääntyy ahtaasta portista Louvren edessä olevalle aukioilla ja jatkaa Seinen yli Quai Voltairelle. Musée d’Orsayn kohdalla Susivuoret jäävät bussista ja kävelevät kadun yli museon edessä kiemurtavan jonon hännille. Vaikka jono museon turvatarkastukseen ja lippukassalle on pitkä, se vetää hyvin eikä Annikin ja Vilhon tarvitse pitkään seisoskella ulkona koleahkossa säässä.
Annikki ostaa 16 euron billet jumelét, joilla pääsisi Orsay-museon lisäksi Musée l’Orangeriehin. Annikki käy Orsayssa aina Pariisissa ollessaan sillä sen ranskalaisen maalaustaiteen kokoelma 1800- ja 1900-luvun vaihteesta on vertaansa vailla. Orsayssa on yleensä aina joku kiinnostava vaihtuva näyttely, jossa on teoksia taidemuseon omien kokoelmien ulkopuoleltakin. Tänään erikoisnäyttely on Le douanier Rousseau - L’Innocence archaïque. Susivuoret suuntaavat ensimmäiseksi sinne.
Henri Rousseaun (1844-1910) maalauksia monipuolisesti esittelevä näyttely laajentaa Annikin käsitystä “Tullimiehen” taiteesta. Näyttelyssä on kymmenien Rousseaun töiden lisäksi myös muiden taiteilijoiden, mm. Picasson ja Gaugainin maalauksia, joiden syntyyn Rousseaun teokset ovat vaikuttaneet. Näyttelyn viimeinen sali on omistettu Rousseaun mielikuvituksellisille viidakkokuville. Suurten kuvapintojen kätköissä, lehvästöihin sulautuen lymyää kymmenittäin villieläimiä, joiden maalaamisen tämä tarinan mukaan milloinkaan Pariisista poistunut taiteilija haki mallia kaupungin eläintarhasta.
Rousseau-näyttely yksinäänkin riittäisi päivän kulttuurianniksi mutta Susivuoret käyvät urheasti katsomassa kaikki Annikin lempimaalaukset museon kolmessa kerroksessa. Ainostaan keskihallin veistokset sekä art deco -huonekalut ja -koriste-esineet jätetään nyt tutkimatta. Melkein kaikki Orsayn maalaukset ovat Annikille tuttuja jo vuosikymmenten takaa taidekirjojen sivuilta ja niiden näkeminen “livenä” on hänestä aina yhtä kiehtovaa. Tauluja vaan on isossa museossa liikaa ja vaikka kiertäisi kaikki salit, on keskityttävä vain muutamaan teokseen. Tällä kertaa Annikki viipyy pisimpään Paul Cézannen hedelmäasetelmia tarkastellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti