Normandiassa on myrskyn jäljiltä 60.000 taloutta sähköttä. Pariisissa toisena pääsiäispäivänä on aurinkoista mutta voimakas tuuli puhaltaa taivaalle tuon tuostakin tummia pilviä, joista sataa hetken ajan rankasti vettä. Susivuoret onnistuvat tekemään kauppareissunsa kastumatta ja istuvat jo kotisohvalla iltapäiväkahvia ja lähikonditorian leivonnaisia nauttimassa kun musta pilvi ropisuttaa ranskalaiselle parvekkeelle herneenkokoisia rakeita. Raekuuron jälkeen Père Lachaisen yllä näkyy komea sateenkaari.
Ennen kahvituokiotaan Annikki ja Vilho ovat jo käyneet kävelyllä Vincennesin suunnalla. Susivuorten päivän retkikohteena ei kuitenkaan ollut Château de Vicennes vaan sen lähistöllä oleva suuri Decathlon-urheilukauppa. Annikki on tallannut suosikkikengillään jo niin monet sadat kilometrit rikkonaista asfalttia ja mukulakiviä, että hän tarvitsisi uudet suurkaupunkikävelyn erikoiskengät. Toisia sellaisia ei vaan ole helppo löytää sillä Annikin kaupunkikengille asettamat vaatimukset ovat kovat: pitkiin kaupunkikävelyihin tarkoitettujen jalkineiden täytyy olla kevyet ja vedenpitävät, kapealestiset, kanta- ja päkiävaimennetut ja mukavat jalassa sekä tyylikkäät. Lisäksi kengät eivät saa olla helteelläkään kuumat eivätkä ne saa näyttää lenkkareilta tai tennareilta. Ei Annikki löydä nytkään sellaisia jalkineita, jotka olisivat yhtä hyvät kuin hänen vanhat, nyt sisärakenteiltaan pahasti kuluneet kenkänsä. Viime syksynä Annikki sai tilattua nettikaupasta erittäin hyvät nykyisiä korvaavat kengät mutta hän ei kelpuuttanut niitäkään Pariisin kengikseen. Ainakaan Pariisin arrondissementteihin 1. - 6. hän ei lähde kengissä, joissa on muutama, vaikkakin hyvin huomaamaton vauhtiraita. Jos raitoja, hileitä tms. on, niitä pitää sitten olla kunnolla kuten Annikin toisissa Pariisin kengissä, joissa musta kiiltonahka, hopeakoristeet ja isot sivuvetoketjut sekä piilokorot kätkevät niiden urheilujalkinelestin.
Tosiasia kuitenkin on, että Pariisissakin voi aivan hyvin lompsia kaikkialla vaikka minkälaisissa urheilutossuissa. Linttaan astutut likaiset tennarit kuuluvat täälläkin alle viisikymppisten univormuun. Vaikka Annikki on aikaa sitten lakannut päivittelemästä sitä, miksi joku viitsii talvipakkasillakin kulkea ohutpohjaisissa märissä kesätennareissa, ei hän voinut toissapäivänä kuin ihmetellä eräänkin muotiliikkeen kenkävalikoimaa. Näyteikkunassa oli toistasataa maksavia tennareita, joissa oli jo valmiiksi likaläikkiä ja kumipintojen naarmuja ja kulumia. Kai tuohon hintaa kuuluu mukaan myös piintynyt hienhaju, Annikki kauhisteli.
Sen verran Annikki antaa periksi jalkine- ja tyylikkyysvaatimuksistaan, että ostaa itselleen edulliset huippukevyet kävelykengät. Kai nekin jotkut urheilujalkineet ovat olevinaan kun urheilukauppa ne hänelle myy. Kenkien pinkit tereet ainakin olisivat aivan passelit tänne Périphériquen eli Pariisin kehätien tuntumaan, jossa iso osa väestä on pukeutunut ns. vapaa-ajan asuihin. Vapaa-aikaa täällä 20e arrondissementissa Porte de Montreuilin kulmilla vietetään kirpputorilla pyörien, parturin tuolissa istuen ja ennen kaikkea katuterasseilla juoden lasista teetä tai kahvia. Ranskaa ei tässä naapurustossa juuri kuule puhuttavan vaan sen lukuisissa kahviloissa, kebab-baareissa, islamilaisissa lihakaupoissa jne. asioidaan isovanhempien kielellä. Kun olet tämmöisessä paikassa syntynyt ja ikäsi täällä asunut, niin onko se sitten ihme, että Ranskan maajoukkueen sijasta halutaankin edustaa Maghrebia, Vilho pohdiskelee. Annikki raportoi nimittäin hänelle pari päivää sitten lehdessä olleesta jutusta, joka listasi toistakymmentä ranskalaista jalkapalloilijaa, jotka ovat valinneet Ranskan sijaan vanhempiensa tai isovanhempiensa afrikkalaisen kotimaan maajoukkueekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti