Mustarastas aloittaa liverryksensä sisäpihan jättimäisen tuijan latvassa jo aamukuudelta. Pian lauluun yhtyy nokivaris raakkunallaan ja Annikki on täysin hereillä. Lintujen aamukonserttia lukuun ottamatta naapurustossa on palmusunnuntain aamuna täysin hiljaista ja Annikki jatkaa loikoiluaan kaikessa rauhassa.
Pari, kolme tuntia myöhemmin Vilho alkaa keitellä aamukahvia Annikin availlessa hartaana jugurttipurkkiaan. Annikin hartaus juontaa lähes neljänkymmenen vuoden takaiseen muistoon hänen ensimmäiseltä Pariisin matkaltaan. Annikin ensimmäisen varsinaisen ulkomaanmatkan yksi huippukokemuksista oli maistaa ranskalaista jugurttia — aikana, jolloin koti-Suomessa myytiin vain paria, joko kitkerän tai vetisenmakuista jugurttia. Pientä valikoimaa tosin paikkasi se, että nykyään vakiintuneesta sanasta “jugurtti” oli tuolloin käytössä ainakin viisi erilaista kirjoitusasua. Ranskalainen jugurtti tuntuu ja maistuu Annikista edelleenkin ihanan pehmeältä ja tässä purkissa on vielä erityisen paljon hänen erikoisherkkuaan kirsikoita.
***
Pariisin taivas on edelleen harmaa ja Annikki varustautuu villashaalein ja sormikkain Susivuorten lähtiessä aamupäivän kävelylenkilleen. Ensimmäiseksi käväistään asunnon ikkunasta näkyvässä kirkossa, jossa on meneillään palmusunnuntain kirkonmenot. Kirkkokansalla on käsissään palmunlehtiä toimittavat, siunattaviksi tuodut oksansa. Annikki ei tahdo tunnistaa, mistä kasvista, ehkä puksipuusta, on kyse. Ainakaan oksat eivät ole oliivipuusta, jonka oksia esim. provencelaiset siunauttavat palmusunnuntaina. Toisaalta onhan palmusunnuntai ranskaksi suurpiirteisesti Dimanche des Rameaux erittelemättä sen tarkemmin symbolisen oksan kasvitieteellistä lajia. Uusgoottilainen Basilique Notre Dame du Perpétuel Secours on muuten yksi viidestä Rooman paavillisen basilika Santa Maria Maggioren ns. basilica minoreista ja siitä merkkinä kirkon ulkoseinässä on nähtävissä paavi Paolo VI:n vaakuna vuodelta 1966.
Kirkosta poistuttuaan Susivuoret kääntyvät perin tutuksi luulemalleen kadulle Chemin Vert. Tätä länsipäästään kiinalaisten vaatetukkukauppiaiden värittämää sivukatua he ovat kulkeneet lukuisia kertoja lähtiessään Saint Ambroisen kulmilta kohti jotain Pariisin kymmenistä museoista. Kadun itäpäässä Annikki huomaa yllätyksekseen, että sieltä näkyy Montparnassen pilvenpiirtäjä. Sitä ei ole kyllä ennen tullut näin hyvin nähtyä Pariisin oikealta rannalta Rive droite.
Susivuorten askel vie vääjäämättä heidän vanhalle asunnolleen Avenue Parmentierilla, tuolla Ranskan “peruna-apteekkarin” nimikkokadulla. Annikki pysähtyy tutun boucherien eteen ja yllättyy siitä, etteivät viiriäisten ja Bressen kanan hinnat ole kymmenessä vuodessa nousseet juuri lainkaan. Eipä silti, että se Susivuoria juuri liikuttaisi. Gourmet-siivekkäät jäivät edelliselläkin matkalla ostamatta. Silloin siihen vaikutti Susivuorten tulotason kanssa negatiivisesti korreloivan saituuden lisäksi myös heidän silloisen asuntonsa vaatimaton, uuniton keittiö. Nyt pariskunnan keittiö on niin täynnä ruokatarvikkeita, että Annikki tekee vain ikkunaostoksia.
Seuraavasta korttelista löytyy tuttu hedelmäkauppa Susivuorten vanhan “kotitalon” ovenpielestä. Vastapäinen FranPrix on näköjään remontoitu mutta hedelmäkauppa on entisellään ja mitä syytä sitä olisikaan muuttaa. Sen sijaan kulmantakaiselle internet-salille ei ole varmaan ollut kysyntää moneen vuoteen eivätkä Susivuoret löydä enää itsepalvelupesulaakaan, jonne he panivat pyykkinsä pyörimään internet-paikan tietokoneita käyttäessään.
***
Tutun Saint Ambroisen metroaseman kohdalta Susivuoret kääntyvät Boulevard Voltairelle kohti Place de la Républiquea. Voltairen risteytyessä Boulevard Richard Lenoirin kanssa Susivuorten on väisteltävä Square du Bataclanilta jalkakäytävälle levittäytyvää kirpputoria. Myytävät vaatteet, astiat, huonekalut ja muut tavarat ovat järjestään perin nuhjuisia. Pitkään jatkunut talouslama vaikuttanee siihen, että kauppoja näyttää kuitenkin syntyvän.
Aukiolta ei voi olla huomaamatta kadun toisella puolella olevaa BaTaClan-klubia, jota moni pysähtyy kuvaamaan. Uteliaiden ohikulkijoiden lisäksi marraskuun järjettömästä iskusta ei muistuta muu kuin suljettuun ulko-oveen kiinnitetty A4-kokoinen viesti, jonka sisältöä Susivuoret eivät mene lukemaan.
Place de la Républiquella jättimäisen tasavallan monumentin jalusta on kokonaan kynttilöiden ja muistoesineiden peitossa. Lukuisat viestit julistavat, etteivät terroristit pysty nujertamaan Pariisia!
Suurelta aukiolta Susivuoret palaavat sivukatuja pitkin takaisin asunnolleen. Boulangeriet ja muutama ruokakauppa ovat auki ja Annikki ja Vilho pistäytyvät ostamassa välipalaksi patongin ja leikkeleitä.
***
Illalla, Annikin puuhaillessa keittiössä kanipataa valmistaen, Vilho soittaa äidilleen. Annikin äidin tapaan, Vilhonkin äiti intoutuu muistelemaan omia Pariisin matkojaan ja sitä, kuinka ranskankieltä taitamattomiakin palveltiin kahviloissa sydämellisesti. Annikki onkin ihmetellyt sitä jatkuvasti kuulemaansa juttua siitä kuinka ynseitä pariisilaiset ovat kielitaidottomia turisteja kohtaan. Itse hän ei ole milloinkaan jäänyt ilman ystävällistä palvelua missään päin Ranskaa vaikka hänen ranskankielentaitonsa on perin puutteellinen.
***
Illallisen jälkeen Vilho panee soimaan Annikin lempimusiikkia, Anouar Brahemin levyn Le Voyage de Sahar. Sen rauhoittavat sävelet yhdessä lasillisen kanssa monivivahteista Savoijin valkoviiniä saavat Annikin unohtamaan häntä päivän aikana ahdistaneen ihmislajin ylivertaisen pahuuden ja tyhmyyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti