15. päivä: Budapestin kesästä Helsingin kevääseen

Budapestiin on tullut kesä. Susivuorten paluulento kotimaahan on vasta illalla ja Annikki haluaisi jättää matkatavarat säilytykseen pyöriäkseen täydellä teholla auringossa kylpevässä kaupungissa. Vilho on kuitenkin oikeassa sanoessaan, että nyt otetaan kaikki tokajipulloja ja paprikatahnoja pursuavat laukut mukaan ja otetaan tämä viimeinen lomapäivä rauhallisesti. Koska on vilkas viikonloppu, Annikki hylkää myös ajatuksensa mennä Széchenyin kylpylään vaikka Budapestin kylpylät jäävät siten  tällä kertaa kokematta.

Rauhallisesti Susivuoret ottavatkin. Ensimmäinen pysähdys on jo  parinkymmenen metrin päässä ulko-ovesta. Annikki pujahtaa Zoo Caféseen sen kissoja tapaamaan. Jääköön Vilho ulos penkille seuraamaan toisenlaisten kisujen puuhia. Annikin juodessa cappuccinoaan, kääpiösiili kiipeilee hänen kameransa päällä ja yrittää tunkea myös käsilaukkuun. Annikki virittää siilille ruokalistasta katoksen, jonka alle se menee päiväunilleen. Koska kääpiökanit ryhtyivät juuri syömään, ei Annikki halua häiritä niitäkään. Hän vain silittelee kookasta, pehmeäturkkista kissaa, joka aikansa suuren maaoravaterraarion edessä väijyttyään tulee Annikin jalkoihin kiehnäämään. Kissaa harmittaa selvästi se, että oravat pääsivät pakenemaan sen lasiseinään kilpistynyttä hyökkäystä. Kahvilan kahta muuta kissaa eivät mokomat, puunrunkoa pitkin katonrajaan asti kiivenneet nököhampaat kiinnosta, vaan ne vetelevät sikeitä marsu- ja chinchillahäkkien päällä maaten. Annikin maksettua kahvinsa, tarjoilija käy pyyhkimässä pöydän desinfiontiaineella ja Annikki käy toistamiseen pesemässä kätensä ja huuhtelee ne vielä pöydässä olevalla käsidesillä. Kaikki kahvilan eläimet näyttävät terveiltä ja hyvinvoivilta mutta ne, samoin kuin Annikki, voivat silti kantaa ties mitä pöpöjä.

Kotikadulta päästyään Annikki ja Vilho kääntyvät kohti Tonavan rantaa ja istahtavat siellä aurinkoiselle terassille, jossa Vilho juo oman cappuccinonsa. Juoma on Vilhosta oikein hyvää, mikä vähän yllättää Annikin. Vilholla on nimittäin tapana moittia Pellinin paahtimon kahvia makuelämyksenä melko keskinkertaiseksi. Ei Annikkikaan pidä veronalaista Pelliniä Italian parhaana kahvimerkkinä mutta puolustaa silti aina vanhan kotikaupunkinsa kahvipaahtimoa. Budapestissä ja Veronassa on molemmissa kova, kalkkipitoinen vesijohtovesi ja kenties kahvi on siitä keitettynä parhaimmillaan. Tai sitten budapestiläiseen Pellini-kahviin on otettu vesi samanlaisesta pikkuruisesta mineraalivesipullosta, jollainen tuodaan naapuripöytään.

Tonavalle päin antava terassi on mainio paikka tarkkailla ohikulkijoita ja jokiristeilijöiltä purkautuvia turisteja. Tonavan rantatietä polkee monikymmenpäinen pyöräilijäjoukko, joka on pukeutunut tyylikkäisiin 1920-luvun asuihin. Mukana on myös vanhanmallisella tandempyörällä ajava pariskunta lemmikkikoirineen. Turistit puolestaan vaeltavat lämmöstä pöllämystyneinä kohti suurta kauppahallia mutta heidän suuaukinen joukkonsa harvenee jokaisen terassin kohdalla. Ruotsalaisseurue ohittaa Annikin ja Vilhon valitseman paikan ja suunnistaa viereiselle ahtaalle terassille, jossa on halvempaa olutta.

Aurinko hyväilee niin mukavan veltostuttavasti, että Annikki ja Vilho istuvat terassilla tyhjien kuppiensa ääressä kunnes heidän tulee nälkä. Ravintola, johon terassi kuuluu, näyttää selvästi hienommalta kuin ne ruokapaikat, joissa pihit Susivuoret tavallisesti lounastavat. Annikkia kuitenkin miellyttää avara, tyylikäs ruokasali ja lähes huomaamaton, mutta silti tehokas palvelu. Kun ruokalistan unkarilaiset erikoisuudet osoittautuvat kohtuuhintaisiksi, Vilho nostaa matkalaukut ruokasalin puolelle ja tilaa pötyä pöytään. Pian Vilho saa eteensä - tietysti - gulassin. Tällä kertaa se on tosi herkullinen lammasgulassi  strapachkan kera.  Strapachka osoittautuu slovakkien ja Unkarin palóc-vähemmistön suosimaksi, eräänlaiseksi pekonilla, laardilla ja lampaanjuustolla höystetyksi pastaksi. Se on siis hyvin täyttävää. Annikkikaan ei halua jälkiruokaa syötyään vasikankyljyksiä Temesvárin tapaan eli tomaattikastikkeen ja vihreiden papujen kera. Vaikka Annikin annos ei kaipaa mitään lisää, on hänen otettava pöydällä olevasta kauniista rasiasta yksi pieni kide. Rasiassa nimittäin lukee Le Saunier de Camargue ja siinä on violettiin vivahtavaa suolaa Camargue'ista. Annikkihan ei ole koskaan maistanut Camargue'in suolakukkia vaikka on käynyt kyseisillä suola-altailla Provencessa. Hän kun ei ole sen tason suolahifistelijä, että maksaisi kymmeniä euroja pikkupurkista, jonka pääsisältö on sangen epäterveellistä natriumkloridia.

***

Loppupäivänkin Annikki ja Vilho viettävät terassilla ohikulkijoita tarkkaillen. Nyt Susivuorten aurinkokeitaana on Ferenciek terillä sijaitseva Café Pio. Vasta kahvilan sisätiloissa käytyään Annikki huomaa, että kahvila on saanut nimensä italialaisen, pari vuotta sitten pyhimykseksi julistetun kapusiinimunkki Padre Pion mukaan. Kahvilan asiakkaat tarvitsevatkin pyhimysmäistä kärsivällisyyttä saadakseen tilauksensa täytetyiksi. Vaikka lukuisat tarjoilijat hyörivät innokkaasti terassilla eivät he oikein saa vastaanotettua ja toimitettua asiakkaiden tilauksia. Susivuoret saavat kuitenkin juomansa nopeasti sillä Vilho ei jää tutkimaan pitkää listaa vaan tilaa mutkattomasti lasilliset kuivaa valkoviiniä heti ensimmäisen tarjoilijan käväistessä heidän pöydässään.

Kolmen maissa aurinko porottaa jo niin kuumasti, että Annikki alkaa hivuttaa tuoliaan aurinkovarjon suojaan. Valosta ja lempeästä tuulenvireestä pitää kuitenkin nauttia täysimääräisesti. Huomiseksi Suomeen näytetään luvatun kylmää ja sateista eli ties koska tulisi seuraava tilaisuus vetelehtiä iltapäivän auringossa. Vilho juo vielä toisen viinilasillisen mutta Annikki kertoo tarjoilijalle haluavansa samaa, jota naapuripöydän budapestiläisrouvat nauttivat korkeista, jäämurskalla täytetyistä laseistaan. Juoma osoittautuu oivallisen raikkaaksi, mehevistä sitruunoista puristetuksi mehuksi.

***

Padren Pion suojeluksesta ei ole kuin pari askelta metroasemalle, josta M3 vie Susivuoret suoraan Kőbánya-Kispestiin ja bussi 200E:n pysäkille. Juuri lentokentälle saavuttaessa Annikki kuulee ja näkee bussin avoimesta ikkunasta töyhtökiurun. Kiurut laulelevat varmasti nyt jo myös Suomessa mutta entä haarapääskyt, joita Annikki näki viikko sittten lentelemässä Tonavan yllä? Ensimmäiset pääskyt ovat kyllä ehtineet Suomeen mutta eihän "yksi pääsky kesää tee". Toisaalta; kesään ei ole "pääskysestä päivääkään". Käteviä nuo toisensa kumoavat sananlaskut, tuumaa Annikki kaivaessaan päällystakkiaan laukustaan.

Lentokentän check in ja turvatarkastus sujuvat tutuksi tulleeseen unkarilaiseen tapaan; virkailijoita on paljon ja he ovat ystävällisiä mutta kaikkea toimintaa leimaa epäkäytännöllisyys ja hitaus. Ei Annikilta ja Vilholta kuitenkaan kauaa mene kun he ovat jälleen ravintolapöydän ääressä nauttimassa gulassia ja valkoviiniä. Vilhon gulassikeitto on hyvää ja hyvin kuumaa. Vaikka keitot, kuuminakin, ovat mainiota matkapäivien ruokaa, Annikki ei sellaista nyt halua vaan käyttää viimeiset satasensa lasilliseen kylmää juomaa. Se on tietysti unkarilaisista viineistä sitä, joka on eniten Annikin mieleen eli Tokajin Furmint-rypäleestä tehtyä rutikuivaa valkoviiniä.

Lyhyt lento Helsinkiin ja loputkin kotimatkasta sujuvat vaivattomasti. Annikin purkaessa matkatavaroitaan, kylmä sade alkaa ropista pihamaalle. Hän alkaakin heti kysellä Vilholta sitä, mikä on Susivuorten seuraava matkakohde. Mikä voisi olla gulassin ja Tokajin vastakohta?

14. päivä: Kameleonttigulassia

Perjantaina Susivuoret alkavat jo pakkailla laukkujaan huomista kotiinpaluuta varten. Annikin pienehkö laukku on vain puolillaan ja se sinetöi päätöksen lähteä tekemään lisää tuliaishankintoja. Jouluksi voisi ostaa vaikka sitä kuuluisinta Tokajin juomaa eli jalohomeista makeaa viiniä.

Annikki ei vieläkään muista Tokajin viinien luokitusta mutta eiköhän kyseessä ole sitä hienompi juoma, mitä kalliimpi viinipullo on. Vilho on paremmin perillä puttonyos-systeemistä (katso: Vilhon Tokajin lyhyt oppimäärä ) ja tutkii hartaasti kullanväristä viiniä sisältäviä pieniä pulloja. Kun Annikki ostaa vielä lentokentältä hyvään hintaan 6 puttonyosin pullon, koossa on koko numerosarja. Oikeastaan Annikin ja Vilhon ei olisi mitään syytä haalia niin montaa jälkiruokaviiniä kun he nauttivat niitä vain jouluisin. Onneksi näitä viinejä voi säilöä useita vuosia.  Annikki tutkii uteliaisuuttaan myös kuohuviinihyllyjä ja tekee uuden Törley-ennätyksen: 16 eriväristä etikettiä! Unkarilainen kuohuviini on kuitenkin parhaimmillaan paikan päällä juotuna ja siksi Törleyt ja niitä maistuvimmiksi osoittautuneet Hungária-pullot saavat jäädä hyllyyn.  

Corvin-aukiolla liikennevaloissa seistessään Annikin huomio kiinnittyy ohiajavaan mustaan autoon. Auto muuten ihan tavallisen näköinen mutta sitä ohjaa autonkuljettaja ja sen takaosassa on tummennetut lasit. Lisäksi sen etuovessa on Zwackin logo. Meniköhän siinä joku Zwackin tirehtööreistä? Sen perusteella, mitä Annikki luki Zwackin suvun ja heidän Unicum-juomansa ihmeellisistä vaiheista, hän pitää sitä hyvinkin mahdollisena. Sen verran tiukoista paikoista Zwackit ovat vuosikymmenten ja vallanpitäjien vaihtuessa joutuneet selviytymään,  ettei heitä tahdo uskoa (nykyisellä) asemallaan mahtaileviksi öykkäreiksi,  joita ei saisi istumaan pienen, tavallisen Fordin takapenkille.

***

Vilho on jo jonkun aikaa kärttänyt gulassia, joka on vähintään joka toisen budapestiläisravintolan ruokalistalla. Lounaaksi Vilho saakin eteensä pienen metalliastian täynnä höyryävän kuumaa gulassikeittoa. Mutta se on tässä, lähinnä englantilaista pubia muistuttavassa paikassa sangen vaatimattoman makuista. Vasta Annikin pöytään pyytämä tulinen paprikasose saa keitoksen maistumaan. Baaritiskin tuntumassa hihkuvat britit eivät tunnu lisämausteita kaipaavan vaan heiluvat iloisina litran tuopit käsissään. Annikki ihmettelee, mikä tuo kolmi-nelikymppisen miesporukan Budapestiin. Halpa olut, on Vilho tietävinään.

Vilhon ottaessa nokkaunet Annikki käväisee aivan asunnon lähellä olevassa kahvilassa. Se on juuri se paikka, jonka ikkunan eteen Susivuoret ovat joka kerta ohikulkiessaan pysähtyneet. Kahvilan ikkunalla nimittäin makaa usein iso kissa. Kahvilan nimi, Zoo Cafè, antaa ymmärtää, että sisällä on muitakin eläimiä ja Susivuoret ovat pari kertaa nähneetkin kun lapset silittelevät siellä marsuja. Annikin tuskin astuttua sisään kahvilaan, häneen käsiinsä yritetään työntää monella kiemuralla oleva, päätään ojenteleva käärme. Vaikkei käärmeitä kammoakkaan, Annikki ei ryhdy heti alkajaisiksi tekemään lähituttavuutta parimetrisen matelijan kanssa.

Annikin päästyä istumaan pöydän ääreen, hänen käsivarrelleen ilmestyy kirkkaanvihreä kameleontti. Häntineen kymmensenttinen suomumatelija alkaa kiivetä kohti Annikin olkapäätä. Estääkseen kameleonttia kätkeytymästä hiuksiinsa, Annikki huijaa eläimen kävelemään toiselle käsivarrelleen ja palauttaa sen terraarioonsa. Kameleonttien, gekkojen ja muiden liskojen sekä useiden eriväristen käärmeiden lisäksi kahvilassa on pari papukaijaa ja isot akvaariolliset kaloja sekä joukko nisäkkäitä. Niitä Annikki tulisi varmasti katsomaan toisenkin kerran.

***

Ilta on vielä lämmin ja kaupungin terassit ovat  täynnä Susivuorten lähtiessä illalliselle. Läheisellä Ráday utcalla on monta mukavannäköistä ravintolaa, joista Susivuoret nopeasti valitsevat yhden, joka tarjoaa Vilhon edelleen himoitsemaa gulassia. Tällä kertaa gulassikeitto tuodaan korvallisessa ruukussa ja se on erittäin maukasta. Vilhon lusikoidessa täyttävää alkuruokaansa, Annikki syö suuren salaattiannoksen, jonka päällä on isot siivut paistettuna unkarilaista juustoa, jonka vaikeasti lausuttavan nimen Annikki on jo unohtanut. Juusto muistuttaa kainuulaista leipäjuustoa mutta siinä on vieno savun maku. Juusto on joko savustettu tai  sitten se on paistettu laardissa, jota Unkarissa käytetään paljon ruoanvalmistuksessa.  Pääruokansa kanssa Annikki tilaa lasillisen Egerin punaviniä ja se sopiikin hyvin yhteen budapestiläisittäin valmistetun naudanlihan kanssa. Vilho taistelee vielä suuren sianliha-annoksensa kanssa Annikin kaataessa itselleen toisen lasillisen aterian aluksi nautittua valkoviniiä. Annikin valitsema,  Balatonin Olasz Riesling -viini kuuluu Vilhon luokituksen mukaan ns. helppo-ottoisiin viineihin. Vaikka unkarilaisen rypälelajkkeen nimessä onkin sana Riesling ei se ole sukua Reinin laakson Riesling-rypäleeen kanssa. Unkarilaisista rypäleistä tehty juoma on miedomman makuista kuin saksalaiset riesling-viinit ja sopii mainiosti Budapestin lämpimään iltaan.

13. päivä: Hungaroringin viimeinen kierros

Takaisin Budapestiin ajaisi moottoritietä pitkin yhdessä hujauksessa mutta Susivuoret eivät tavoilleen uskollisena suuntaa tullitielle. He luuhaavat kaikki kylät ja pikkukaupungit Egerin ja Budapestin välillä maksullista M3-moottoritietä myötäilevää pienempää tietä seuraten.

Vaikka kyläraiteilla vastaan tulee isoja traktoreita maatalouskoneineen, pelloilla kevättyöt tehdään suurelta osin käsipelin. Koskahan Suomessa on viimeksi voinut nähdä isolla pellolla kymmenen hengen joukon kuokkien varressa?  Myös viinitarhoissa ahkeroidaan porukalla. Tai ehkä sanoa "ahkeroidaan" on vähän liioittelua. Pelloilla ja viinitarhoissa on nimittäin sama systeemi kuin rakennus- ja tietyömailla ja esim. puistotyöntekijöiden ja pysäköinninvalvojien partioissa. Jos kyseessä on kymmenen hengen työporukka, siitä pari, kolme duunaria näyttää huhkivan tosissaan, toiset pari polttelevat tupakkaa ja loput ovat jonkin sortin työnjohtajia, jotka seisoskelevat joutilaina. Unkarilainen systeemi ei vaikuta järin tehokkaalta mutta tällä tavoin maan virallinen työttömyysaste lienee Suomea matalampi.

Gyöngyösiä lähestyttäessä avolouhokset ja kuonakasat peittävät näkymät Sárhegy- ja Mátras-vuoristoihin. Gyöngyösin kaupunkikaan ei näytä kauniilta vaan suuret, harmaat asuinbunkkerit tekevät siitä perin kolhon näköisen. Laitakaupungin supermarketti sen sijaan on Annikista ja Vilhosta mukavan värikäs paikka heidän tehdessään siellä tuliaisostoksia. Ostoskoriin lastataan iso valikoima paprika- ja valkosipulitahnoja ja tulisuudeltaan eriasteisia paprikajauheita. Vilho sujauttaa paprikatuubien- ja pussien sekaan myös pienen, puisen leikkuulaudan. Sille, samoin kuin monenmoisille paprikatuotteille löytyisi kyllä käyttöä Vilhon keittiössä. Annikilla taas on mielessä toisenlaiset keitokset hänen tutkiessaan erikokoisia Unicum-pulloja.

Susivuorten verkkainen ajelu johtaa lopulta Budapestiin ja autovuokraamolle. Päivän teeman mukaisesti auton palautuskaan ei suju samaa tahtia kuin formularadalla. Annikki saa nauttia hyvän tovin lämpimästä auringonpaisteesta ennen kuin kaikki paperit on kuitattu ja Vilhomobiili siirtyy takaisin vuokraamon haltuun.

***
Ajettuaan lähes Unkarin ympäri, Vilho nukkuu asunnolla ansaitut päiväunet Annikin setviessä matkan aikana kertynyttä kuittipinoa ja lataillessa pesukonetta. Avoimista ikkunoista tulvii sisään auringonvaloa ja pyykit kuivuvat hetkessä. Iltakin on niin lämmin, että Budapestin lukuisat terassit täyttyvät lempeästä säästä nauttivista ihmisistä.

Annikkia huvittaa edelleen suomalaisiskelmien pakkomielle pustasta. Jopa sellaisissa lauluissa kuin Budapestin sillat ja Budapestin yössä höpistään pustasta ja mustalaisviuluista. Eihän Budapest missään pustalla ole. Eikä ainakaan tänäpäivänä baareista mitään viulumusiikkia kuulu vaan meno on lähinnä sellaista kuin Unkarissakin vime vuonna listoille nousseessa George Ezran biisisssä ja videossa Budapest. Sitä Annikki ei halua kuulla vaan Vilho saa soittaa läppäristään matkan viimeisen Unkari-aiheisen kappaleen, joka on tietysti Jethro Tullin klassikko Budapest.

13. päivä: Egerin aurinko

Eilisiltaisen tuhlaamisen jälkeen - menihän Susivuorten mahtavaan illalliseen juomarahoineen peräti 10 000 forinttia eli vähän yli 30 € - forintit alkavat olla vähissä ja Annikki päättää maksaa majapaikan euroilla. Nyt viisikymppinen on iso raha ja sen sijaan Annikin on etsittävä eurolompakostaan kahdenkympin seteli ja pyydettävä Vilholta sen jatkoksi muutama kolikko. Vaikka Budapestissäkin majoittuminen ja varsinkin ravintolassa syöminen on halpaa Suomen hintatasoon verrattuna, muualla Unkarissa se on todella edullista. Etsiessään Egeristä yöpaikkaa, Annikki jopa hylkäsi muutaman muuten passelilta vaikuttavan hotellin ja vierastalon liian halvalta tuntuvan hinnan takia.

Tähtikirkasta yötä on seurannut aurinkoinen ja lämmin päivä. Annikki ja Vilho käyvät katsomassa Egerin minareettia tarkemmin auringonloisteessa mutta sen parvekkeelle kaksikkomme ei kiipeä. Sen sijaan Annikki lähtee kapuamaan löytämäänsä oikopolkua kaupunkia ylhäältä päin hallitsevalle linnalle.  Kinttupolku nouseekin niin jyrkästi, että Annikki on vaarassa lentää selälleen ja vieriä rinnettä alas ryteikköön. Hetken huokaistuaan ja lintujen aamukonserttia kuunneltuaan hän kuitenkin onnistuu ponkaisemaan linnanportin edessä olevalle tasanteelle Vilho perässään.

Moneen kertaan uudelleenrakennettu Egerin linna ei itsessään Susivuoria niin kovasti kiinnosta mutta linnalta on hyvät näkymät kauniiseen kaupunkiin ja sitä ympäröiville kukkuloille viinitarhoineen. Hetken kirkon raunioilla ja linnanmuureilla kierreltyään kaksikko laskeutuu takaisin kaupunkiin kuljeskelemaan sen sievillä kujilla. Mukavan pienen vanhan kaupungin lisäksi matkailijoita vetää Egeriin sen turkkilainen kylpylä ja Szépasszonyvölgyn eli Kauniiden naisten laakson lukuisat viinikellarit. Vaikka Susivuoria tuntuvat aina viinit kiinnostavan, he eivät ryhdy Egerin viinien maisteluun kaupungin viinibaareissa tai läheisillä viinitiloilla. Egerin ja sen koillispuolella oleva Tokajin viinialueet vaatisivat perusteellista paneutumista ja siihen ei Susivuorten aika ja maltti tällä kertaa riitä. Kenties retken Unkarien pohjoisille viinialueille voisi yhdistää suunnitelmissa olevaan Puolan ja Karpaattien kierrokseen?

12. päivä: Egerin tähdet

Annikki ja Vilho vapautuvat pustan taikapiiristä kun edessä alkaa näkyä Karpaattien vuoristo. Kumpuilevassa maastossa suora tie muuttuu Egerin viinitieksi, joka mutkittelee loivasti viinitarhojen keskellä. Egerin kaupunkiin saavutaan kuudelta illalla kun aurinko alkaa jo laskea.

Vilhon kurvatessa auton egeriläisen viiniliikkeen pihaan, jonka yläkerrassa Susivuorten seuraava majapaikka on, isäntäväki tulee saman tien toivottamaan heidät tervetulleeksi. Vilhoa rouvan pedanttisuus tuntuu vähän häiritsevän mutta Annikki on tyytyväinen siitä, että kaikki asiat selitetään ja sovitaan yhdellä kerralla ja yksiselitteisesti. Kerrankin ei tarvitse kysyä erikseen mitään avainten palautuksesta, wifin käytöstä, auton parkkeeraamisesta tms. Vain pilkuntarkka henkilö- ja matkustustietojen täyttö on Annikista turhaa.

Tähdet ovat jo syttyneet Egerin taivaalle kun Susivuoret kävelevät pikkukatua alas kaupungin vanhaan keskustaan. Tähtien loistaessa itse kaupunki näyttää hyvin pimeältä valaistua minareettia lukuun ottamatta. Géza Gárdonyin romaanissaan Egerin tähdet kuvaama Egerin piiritys v. 1552 taisi päättyä ottomaanien voittoon, Annikki päättelee Vilhon kerrottua, että ottomaanien minareetti on 1600-luvulta.

Pimeiltä kaduilta Susivuoret päätyvät väistämättä valaistulle Dobó térille eli katedraalin edessä olevalle aukiolle. Sen laidalla olevista ravintoloista on kuin onkin muutama auki. Tavallisesti Annikki ja Vilho välttelevät kaupunkien paraatipaikalla olevia, yleensä hintavia ravintoloita ja kahviloita ja etsivät vähän syrjemmältä arkisempia ruokapaikkoja. Pikkuisessa Egerissä ei iltakymmeneltä taida olla siihen mahdollisuuksia ja hetken ulko-ovella ruokalistaa tutkittuaan Susivuoret astuvat rohkeasti sisään ravintolaan, jonka valkoliinaisissa pöydissä palavat kynttilät.

Ravintolan palvelu on tyylikästä ilman turhaa hienostelua ja hössötystä. Susivuoret saavat rauhassa tutkia monikielistä ruokalistaa sekä pitkää viinilistaa. He päätyvät tilaamaan oikein tähtiaterian. Vilho syö alkajaisiksi erittäin maukkaan kauriinlihakeiton ja pääruoaksi hampurilaisen nimellä tarjottavan mainion naudanlihapihvistä ja kasviksista rakennetun kokonaisuuden. Annikin eteen tuodaan - ei enempää eikä vähempää - puolikas paistettua ankkaa. Lintu ei onneksi ole valtavan suuri mutta Annikki saa askarrella inkivääri-hunajakastikkeella silatun, rapeaksi paistetun ankan kanssa aikansa. Ankan kanssa tarjottava punakaali on sekin todella herkullista ja Annikki saa ohjeen kuinka sitä valmistetaan käyttäen raaka-aineina kaalin lisäksi mm. karamellisoitua sokeria ja valkoviiniä. Vilhon valitsema pullollinen Egerin viiniä kruunaa aterian. Susivuoret ovat hyvin tyytyväisiä kävellessään takaisin majataloonsa Egerin tähtitaivasta ihaillen.

12. päivä: Yli pustan

Annikin päivä alkaa kirkastua kun Pécsin viinialueen jäätyä taakse sadekuurot loppuvat kokonaan ja aurinko alkaa paistaa. Annikin Pécsin sateessa ja tuulesssa kastunut takki kuivuu nopeasti lämpimässä autossa.

Kaksikkomme seuraa Tonavaa vastavirtaan eli  pohjoiseen kohti Budapestiä. Tonavan varrella olevien kylien nimet ovat tietysti lähes kaikki Duna-alkuisia. Suuri virta ylitetään Dunafödvárin kohdalla ja sieltä Vilho ohjaa auton suoraan itään. Kiskunsagin kansallispuistossa maasto alkaa muuttua tasaiseksi ja Keckemetin jälkeen avautuu Nagy Alföld eli suuri tasanko, pusta.

Pustan ylitys tapahtuu viivasuoraa tietä pitkin. Vaikka mutkia ja mäkiä ei ole, liikenneonnettomuuksien vaara on ilmeinen. Tie on nimittäin välillä huonokuntoinen sortuvine reunoineen ja unkarilaiset tuppaavat ajamaan kovaa vauhtia aivan toistensa takapuskurissa kiinni uhkarohkeita ohituksia kärkkyen. Ilmeisesti pusta on se paikka, jossa unkarilaiskuskilta lähtee järki päästä. Tätäkö se suomalaisiskelmien pustan taika on? Budapestissä ajetaan nimittäin sangen maltillisesti satunnaisia punaisia päin ajamisia lukuun ottamatta. Leimallisinta unkarilaisessa kaupunkiajossa on, Itävallan tapaan, yletön kohteliaisuus jalankulkijoita kohtaan. Annikki epäilee, ettei Itävalta-Unkarin monarkkiseen tyyliin tottunut jalankulkija selviäisi Helsingin liikenteessä hengissä kuin enintään kolme ja puoli minuuttia.

Ensimmäistä osoitusta pustan autoilijaa hullaannuttavasta vaikutuksesta ei tarvitse kauaa odotella. Edessä vilkkuvat lukuisten hälytysajoneuvojen valot merkiksi siitä, että iso rekka on onnistuttu ajamaan täysin suoralla tiellä kumolleen tien poskeen. Rekkaliikenne on suuren pustan halkaisevalla tiellä sen verran vilkasta, että välttääkseen todistamasta kaikkia järjettömiä ohituksia, Susivuoret pysähtyvät useita kertoja taukopaikoille jatkaakseen matkaansa vasta kun tie on jälleen tyhjä. Kosteikon suojelualueelle pysähdyttäessä nähdään haikaroiden lisäksi mm nokikanoja, silkkiuikkuja, joutsenia ja rantasipi. Vilhon kiikaroidessa sorsalintuja, Annikki huomaa neljä kaurista, jotka kahlailevat läheisellä vettä tulvivalla niityllä. Vilhon saatua videokameransa esiin, kauriista kolme häipyy ruovikkoon mutta neljäs jää rauhallisesti kuvausetäisyydelle poseeraamaan. 

Paikoin tasangolle kertynyt vesi uhkaa tulvia tielle asti. Ojia, ja tuskin salaojiakaan pustalla ei ole. Minne ja miksi vesi loputtomalta tasangolta ohjattaisiinkaan? Kesällä pustalla on takuulla niin kuumaa ja kuivaa, että kaikki keväällä sinne kertynyt vesi tulee tarpeeseen.  Kosteikkojen muuttolintujen lisäksi pustalla nähdään lukuisia hiirihaukkoja ja jalohaukkoja. Annikin nähdessä ruskosuohaukan, päivän haukkalaskuri räpsähtää lukemaan 52. Jännittävin haukkahavainto on se kun suuri haukka jahtaa tasangolla säntäilevää jänistä. Saalistaja hämääntyy jäniksen nopeista suunnan vaihdoksista ja siitä, että samoilla apajilla lentelee pari jyrsijäjahdissa olevaa pienempää haukkaa. Jänis pääsee tällä kertaa karkuun. Yhtä onnekas ei ollut yksi pustan lukuisista fasaaneista, joka on päätynyt hiirihaukan lounaaksi.

Annikki ja Vilho kurkkivat kateellisina auton ikkunasta lounastavaa haukkaa sillä heille ei ole ateriaa tiedossa. Vielä hetki sitten tien varrella oli tasaisin väliajoin ruokaa tarjoavia tavernoita ja majataloja mutta sitten kun Susivuoret malttaisivat lounastaa, ainoat pustan halkovalla tiellä näkyvät kyltit mainostavat hevostiloja ja ratsastusretkiä. Hevosia näkyykin monella laitumella mutta ravitsemus- ja majoituspalveluita tarjoavat tilat ovat melko kaukana tiestä. Susivuoret eivät viitsi lähteä tarkistamaan, olisiko niistä joku auki. Siitä ei olisi takeita sillä moniin hevostilojenkin kyltteihin on lisätty sana Eladó eli "myytävänä". On siis tyydyttävä kevyisiin matkaeväisiin ja siihen, ettei meno pustalla olekaan aivan yhtä riehakasta kuin iskelmässä Yli pustan, jossa "viulut riemua soittaa kun pustan poikki meidän käy tie". Vai olisiko pusta pitänytkin ylittää yöllä tähtien loisteessa? Eivät kai kymmenet suomalaisiskelmät, joissa kerrotaan öisen pustan hurjasta menosta voi olla täysin mielikuvituksen tuotetta!

12. päivä: Eksyttävä sade Pécsissä

Annikki ja Vilho ovat hyvin tyytyväisiä majapaikkaansa Pécsissä. Rauhallisen huoneistohotellin edulliseen hintaan kuuluu monipuolinen aamiainen ja parkkipaikka aivan kaupungin keskustassa. Susivuoret jättävätkin autonsa hotellin tyhjentyneelle parkkipaikalla ja lähtevät jalan tutustumaan Pécsin vanhaan kaupunkiin.

Aamu on alkanut sateisena ja sade ja tuuli vain voimistuvat Susivuorten astellessa vanhan kaupungin muurien sisäpuolelle Szent Péterille eli Pyhälle Pietarille omistetulle katedraalille. Vilhon jäädessä roplaamaan videokameraansa holvikäytävän suojaan, Annikki kävelee sateenvarjonsa kanssa katedraalin toiselle puolelle. Sen jälkeen Annikki ei näe Vilhosta enää vilaustakaan. Aivan kuin sadevesi olisi huuhtonut Vilhon sinne pelättyyn katuojaan.

Annikki pyörii katedraalin ympäristössä Vilhoa etsien muttei löydä tätä sen enempää katedraalin kryptasta, viereisestä museosta, kuin piispanpalatsiltakaan. Hän tähyilee joka suuntaan sateiseen kaupunkiin muttei näe Vilhoa missään. Annikki käy pari kertaa autollakin muttei Vilho ole sielläkään sadetta pitämässä. Vasta kun sadevesi alkaa sekoittua Annikin kyyneliin hänen huhuillessaan Vilhoa katedraalin takaisilla rauniolla, Annikki kuulee takanaan Vilhon kutsun. Annikin kirkkaanpunainen sateenvarjo on auttanut Vilhon löytämään takaisin Annikin luo!

Vilho ei ollutkaan pudonnut raunioihin eikä päätynyt katuojaan. Hän oli käynyt katsomassa Pécsin paleokristillisiä nähtävyyksiä, jotka olisivat kovasti kiinnostaneet Annikkiakin. Vilho tarjoutuu lähtemään Annikin kanssa uudelleen varhaiskristilliselle mausoleumille mutta Annikki sanoo, että nyt on parasta jatkaa matkaa. Kun seuraavan kerran päädytään Unkariin, tullaan sitten tutustumaan Pécsiin aurinkoisena päivänä ja ajan kanssa. Vaikka Annikin aamu kaupungissa sai vähän harmittavan käänteen, hänen saamansa kuva Pécsistä on positiivinen. Unkarin tärkeimmän yliopistokaupungin vanha keskusta on viehättävä ja siellä riittäisi Annikille varmasti muutakin nähtävää kuin hänen aiottua perusteellisemmin tutkimansa katedraalin ympäristö.

Lue myös Vilhon sateinen kierros Pécsissä

11. päivä: Balatonilta Pécsiin eli kuinka elintaso laskee laskeuduttaessa kukkuloilta peltoaukeille

Balaton-järven eteläkärkeä lähestyttäessä kukkulat ovat madaltuneet tasaisiksi pelloiksi ja niityiksi, hienot jugend- ja funkkishuvilat vaihtuneet niitä paljon vaatimattomiksi pieniksi taloiksi ja kiiltävät Audit ja BMW:t savuttaviksi Trabanteiksi ja Wartburgereiksi. Maaseudun pikkukylissä on pysähtänyt tunnelma eikä kylien läpi vievällä kapealla ja kuoppaisella tiellä ole montakaan kulkijaa. Somogyn alue ei selvästikään ole Unkarin vaurainta ja vireintä seutua.

Kaikkein ränsistyneimmissä kylissä, joissa ei ole yhtään kauppaa tai muutakaan näkyvää liiketoimintaa, asukkaat ovat järjestään hyvin tummia. Etninen tausta ja ulkoilmaelämä näyttävät täälläkin korreloivan vaatimattoman elintason kanssa. Liekö kyse köyhyydestä vai perinteestä, Annikki pohtii nähdessään, että pyykit on pyykkinarulle ripustamisen sijasta säännönmukaisesti huiskittu pihapuiden oksille kuivumaan. 

Kirkonkylissä huonokuntoisten mökkien joukossa alkaa olla enemmän kauniisti maalattuja taloja ja tienvartta reunustavat kukkivat omenapuut. Sähkötolpissa olevissa kattohaikaroiden pesissä on jo haudonta käynnissä.

Peloilla ja kosteikoissa näkyy kattohaikaroiden lisäksi jalo- ja harmaahaikaroita. Peltojen yllä ja puidenlatvoissa on myös hiiri- ja tuulihaukkoja vaanimassa saalista. Illan alkaessa hämärtää, metsänreunoista tulee myös kauriita ruokailemaan orastaville viljapelloille. 

Päivän ajelun jälkeen Susivuoret saapuvat Pécsin kaupunkiin, joka sai reilu viisitoista vuotta sitten UNESCOn kaupunkien rauhanpalkinnon suvaitsevaisuudestaan vähemmistöjä ja Balkanin sodan pakolaisia kohtaan. Onkohan Pécs saanut pitää palkintonsa vai onko se liittynyt Unkarin ksenofobisen nykypolitikan kannattajiin?

11. päivä: Budapestin harmaasta byrokratiasta Balatonin turkoosiin rauhaan

Aamulla metro kuljettaa Annikin ja Vilhon kaupungin pohjoispuolelle, Ujpest-Központin suuntaan. Pääsisäisen jälkeisenä arkiaamuna metromatkustajat, Annikki ja Vilho mukaanlukien, eivät vaikuta kovinkaan pirteiltä. Opiskelijat haukottelevat ja töihin matkaavat torkahtelevat. Väsähtänyttä tunnelmaa korostaa metrovaunun heikko valaistus ja budapestiläisten iloton vaatetus. Kaupungilla kulkiessa Annikki on pannut merkille, etteivät unkarilaiset juuri vaatteilla koreile. Varakaskin väki pukeutuu hillitysti tai suorastaan synkästi. Nuorisolla on tietysti oma, yleiseurooppalainen pukeutumistyylinsä mutta Budapestissä sekin on ankean väritön. Annikin hehkuvan oranssi kaulahuivi tuntuu olevan kaupungin ainoa väriläiskä. Myös korkokengät ovat harvinainen näky Budapestissä. Toisin kuin naapurimaissa, enemmistö naisista painelee kadulla matalissa kävelykengissä.

***

Gyöngyösi utcan metroaseman vierestä löytyy autovuokraamo, josta Vilho on varannut Susivuorille menopelin muutamaksi päiväksi. Vilho päivittelee sitä, kuinka kansainvälisen vuokraamon toimistossa voidaan toimia näin toivottoman hitaasti ja tehottomasti. Susivuoret ovat ainoat asiakkaat ja heitä "palvelee" yhteensä neljä työntekijää. Yksi heistä on jonkinlainen pomo, joka vahtii sen tollon toimia, joka käyttää puoli tuntia vuokraussopimuksessa tarvittavien tietojen kirjaamiseen tietokoneelle. Ensin tämä on yrittänyt saada Vilhon kirjoittaman tiedot tyhjälle paperille, josta olisi sitten kopioinut ne koneelle. Vilho kieltäytyy ja kehottaa tolloa katsomaan ruutua tarkemmin; kaikki löytyy jo sieltä. Allekirjoituksia toki tarvitaan vielä puoli tusinaa eikä auton luovuttaminen kadulla suju sekään ilman älytöntä papereiden ja allekirjoitusten kanssa sähläämistä. 

Kun Vilho vihdoin starttaa vuokraamon edessä tämänkertaisen Vilhomobiilin, hän ajaa sen aluksi kulman taakse parkkiin. Äskeisen byrokratiapläjäyksen jälkeen autoon ja tulevaan matkareittiin täytyy tutustua kaikessa rauhassa ennen kuin lähtee ajelemaan Budapestin aamuruuhkaan.

Lukuisista tietöistä ja niistä johtuvista edestakaisista kaistanvaihdoissa huolimatta Vilho saa ainakin Annikin mielestä helposti ohjattua Vilhomobiilin Tonavan toiselle puolelle ja kaupungista ulos vievälle pääväylälle. Matkalla nähdään se toinen roomalainen amfiteatteri, jota Susivuoret eivät Aquincumin retkellään jaksaneetkaan kävellä katsomaan.

Cappuccinon mittainen tauko pidetään heti kun on päästy Balaton-järveä kohti vievälle tielle. Huoltoaseman yhteydessä olevassa tavernassa Annikki hyödyntää sen ilmaista wifiä. Unkarissa verkkoon pääsy tuntuu olevan helpompaa kuin lähes missään muualla Euroopassa. Budapestinkin asunnossa ja lähes kaikissa kaupungin kahviloissa ja ravintoloissa on nopea ja suojattu ilmainen yhteys.

Maisema muuttuu nopeasti kumpuilevaksi ja Balatonia lähestyttäessä näkyy kunnon kukkuloita. Susivuoret kiertävät järven sen länsireunaa pitkin ja laskeutuvat aivan sen rantaan Balatonfüredin pikkukaupungin jälkeen. Päivä on kovin tuulinen ja Balatonin turkoosista vedestä nousee vaahtopäitä. Matalan järven vesi on tosiaan samean turkoosia. Veden saippuamaisuus johtuu Vilhon mukaan sen sisältämistä monista mineraaleista. Tihanyn niemenkärjestä pääsisi hetkessä lautalla järven vastarannalle mutta Susivuoret palaavat tästä Balatonin kapeimmasta kohdasta takaisin järven länsirantaa pitkin kulkevalle tielle. 

Kuten tavallista, Annikki ja Vilho ovat päätyneet rantalomapaikkaan täysin kauden ulkopuolella. Balatonin pensionaatit ja rantabaarit ovat kiinni. Myös hienot rinnehuvilat ovat nyt tyhjillään. Kesäkuumalla Balatonilla käy taatusti kuhina ja Budapestistä tulevat junat pysähtelisivät joka seisakkeella ja asemalla.

Lukuisten nimiltään Balaton-alkuisten pikkupaikkakuntien läpi ajetttua Annikki huomaa etteremin eli ravintolan, joka näyttää olevan auki. Vilho tekee hallitun u-käännöksen ja parkkeeraa Vilhomobiilin rustiikkisen talon eteen Vonyarcvashegy-nimisessä maalikyläsä. Ravintolassa on takassa palavasta tulesta huolimatta kylmä mutta palvelu on lämminhenkistä. Annikki ja Vilho tavailevat hetken ruokalistaa ja päätyvät tilaamaan annokset, jotka osoittautuvat erinomaisiksi valinnoiksi. Suurelle puulautaselle aseteltu lajitelma lihavartaita säilöttyjen ja tuoreiden vihannesten kera on kovasti Vilhon mieleen. Annikki syö tuoreita, paistettuja kalafileitä ja yrittää arvailla, mistä unkarilaisesta kalalajista on kyse. Kala muistuttaa maultaan ahventa mutta maussa on mukana mutamainen vivahde. Yhtäkaikki, Balatonin valkoviini sopii sen kanssa hyvin. Myöhemmin Annikki selvittää, että harcsa on monni, jota kalastetaan Balaton-järvestä. Kalan kanssa tarjotaan persiljalla höystettyjä keitettyjä perunoita. Ne ovat - siis keitetyiksi perunoiksi - erinomaisia. Annikki ei  kuitenkaan yritä selvittää niiden lajiketta vaikka onkin faijansa lailla tarkka perunoiden alkuperästä ja laadusta.

Tyytyväisinä, kylläisinä ja vain muutamaa tuhatta forinttia köyhempinä Susivuoret jatkavat  matkaansa. Balatonin raikkaita valkoviinejä tuottavilta viinitarhoilta pitäisi päästä illaksi Unkarin kuohuviinipääkaupunkiin, Pécsiin.

10. päivä: Annikki Belvárosin kissaportsarina

Toisena pääsiäispäivänä kaupungilla on vieläkin hiljaisempaa kuin eilen. Tai eiväthän Susivuoret tiedä kuinka vilkas aamupäivä on ollut sillä he astuvat ulko-ovesta vasta reilusti puolen päivän jälkeen. Aamu on käytetty loikoilemiseen ja kotiaskareisiin sekä huomisen "etelänmatkan" valmisteluun.

Monet kotikaupunginosan, Belvárosin ravintoloista ovat pääsiäisenä kiinni. Annikki ja Vilho luopuvat ajatuksestaan kävellä illastamaan läheisen yliopiston kulmille ja päätyvät naapurikorttelin tuttuun turkkilaisruokalaan. Susivuoret luetaan ilmeisesti jo hyviksi kanta-asiakkaiksi sillä annosten koko on suurentunut sitten edelliskerran. Maittavat ja täyttävät sapuskat eivät edelleenkään maksa paljon mitään.

Susivuorten palatessa asunnolleen, he ovat kuulevinaan kissan nau'untaa. Kun Annikki avaa porraskäytävän oven, hänen ohitseen kadulle sujahtaa oranssi kissa. Kyseessä taitaa olla sama kaveri joka rellesti pihalla pari yötä sitten. Ilmeisesti kissa käy vakituisesti iltalenkillä sillä naapuri vakuuttaa Susivuorille, että oli ihan oikein päästää kissa alaovesta ulos. Parin tunnin kuluttua kuvio toistuu päinvastaiseen suuntaan. Vilhon kuultua kadulta naukaisuja, Annikki menee avamaan porraskäytävän ovea. Kuullessaan Annikin liikkuvan portaissa, kissa naukuu entistä kovempaa ja alkaa roikkua ulko-oven kahvassa. Annikin raotettua ovea, kissa rynnistää salamana portaisiin ja katoaa ylempiin kerroksiin. Toivottavasti kolli ei ole kovin aamuvirkku sillä aamuvarhaisella Annikki ei kyllä lähtisi päästämään sitä taas ulos vaikka se kuinka naukuisi ovella.

9. päivä: Hösök tere - sankarit eläintarhassa

Pääsiäissunnuntain aamuna Budapestin keskustassa ei ole Annikin ja Vilhon lisäksi liikkeellä kuin muutama muu turisti. Annikin ja Vilhon käännyttyä itään Rákóczi-kadulle, italialais- ja espanjalaisperheet saavat kadota keskenään parlamenttitalon, synagogan ja suuren kauppahallin muodostamaan Bermudan kolmioon. 

Vasta Puskás Ferenc stadionin edessä olevan päärautatieaseman kulmilla on jälleen kuhinaa. Sitten vastaan alkaa tulla kiertoajelubusseja. Annikki ja Vilho ihmettelevät mitä turisteille näytettävää suuren puiston laidalla oikein on. Suuret, rapistuneet jugendhuvilat tuskin ovat kiertoajelijoiden pääkohde. Hösök Terille eli Sankareiden aukiolle päästyään Susivuoret ymmärtävät, mistä on kysymys. Mahtipontinen aukio monumentteineen ja museoineen on juuri sellainen klassinen kohde, jonne turistit väkisin tuodaan. Turistien ihmetellessä sankaripatsasta, paikalliset oikaisevat aukion poikki laajan puistoalueen pääsiäisrientoihin. Lapsiperheiden suosikki on tietysti puiston pohjoisreunalla oleva eläintarha ja sinne Annikki ja Vilhokin suunnistavat. 

Eivät eläintarhat Susivuorten suosikkinähtävyyksiin kuulu mutta se, että sinne nyt mennään kertoo jotain Budapestistä matkailukohteena. Esimerkiksi Madridin eläintarhassa Susivuoret vierailivat oltuaan kaupungissa neljä viikkoa ja käytyään kaksi kertaa El Pradossa, kolmasti Museo Reina Sofíassa, kerran Thyssen-Bornemisza-museossa ja parissa, kolmessa muussa taidenäyttelyssä. Vaihtoehtona päiväkävylle eläintarhassa olisi kenties ollut käynti Kansallismuseossa mutta Vilholle kuulemma riittää nähdä Szent István korona kuvattuna viinipullon etikettiin. Ei Annikkikaan halua tulla toistamiseen suljetuksi museon aarrekammioon Unkarin ensimmäisen kuninkaan, Pyhän Tapanin kruunua pällistelemään. Museon arkeologinen kokoelma lienee Annikin muistin mukaan kohtuullisen kiinnostava mutta parempi on viettää päivä raikkaassa ulkoilmassa kuin pölyisissä museosaleissa.

Eläintarhakäynti ei ole kaikilta osiltaan raikas sillä sää on vielä niin viileä, että mm. kirahvit ja norsut ruokitaan tallinhajuisissa sisätiloissa. Norsunpoikanen kerää taitavasti kärsällään kaalinpaloja muttei ylety katosta roikkuvaan heinäkoriin. Sieltä emonorsu saa Vilhon mukaan norsujen trendiruokaa eli nyhtöheinää. Panttereilla, tiikereillä, sarvikuonoilla ja virtahevoilla on kovin pienet aitaukset mutta muuten eläinten asumukset ovat hyvää keskitasoa. Virtahevot eivät tosin vaikuta siltä, että niitä edes kiinnostaisi suurempi aitaus. Ne nimittäin vain makaavat uima-altaassaan kuin perunat kattilassa. Myös koalat ja laiskiaiset ovat lajityypilliseen tapaansa umpiunessa. Sen sijaan esim. muurahaiskarhu ja mesimäyrät ovat hyvin aktiivisia ja tapiirit kiiruhtavat juoksujalkaa hoitajansa luo ruokittaviksi ja rapsutettaviksi.

Susivuoret kiertävät tunnollisesti kaikki osastot eri mantereiden kala- ja käärmetaloja myöten. Amazonia-talossa Annikki on vaikuttunut valtavan, päätään pystyssä pitävän anakondan majesteetillisesta olemuksesta. 

Kolmituntinen kiertely häkiltä toiselle vaatii tietysti välipalaa. Susivuoret syövät yleensä niin kovasti halveksimansa hampurilaiset. Mutta pienessä ulkoilmaravintolassa ei olekaan tarjolla amerikkalaisten ketjuravintoloiden mautonta höttöä vaan erittäin maukkaat, pihvin lisäksi kaalilla ja sipulilla täytetyt sämpylät. 

Paluumatka tehdään metrolla. Keltainen metrolinja on asemien puuleikkaus- ja takorautakoristeista päätelleen Budapestin ja samalla manner-Euroopan vanhin.

***

Myös illallinen nautitaan kansainvälisessä ilmapiirissä. Pienessä thai-ravintolassa on paikallisten lisäksi ainakin saksalainen ja englantilainen pariskunta sekä äänekäs (tietysti) amerikkalaiskolmikko. Palvelu ja itse neljän ruokalajin kasvisateria ovat erinomaisia. Vasta cocktailiaan siemaillessaan Annikki huomaa, että seinällä oleva taulu kertoo Yoko Ononkin käyneen tässä ravintolassa. Hänkin on varmaan tullut tänne syömään paikan edullisten hintojen tähden, Annikki tuumaa Vilhon maksaessa pientä laskua.

8. päivä: Menneisyyden ja tulevaisuuden raunioita Aquincumissa

Tonavan vartta pohjoiseen kolistelevan paikallisjunan ohitettua parlamenttitalon, näkymät alkavat käydä aina vain nuhjuisemmiksi. Turistien innolla kuvaamien koristeellisten siltojen ja monumentaalirakennusten ja huolella hoidettujen patsaspuistikoiden sijaan maisemaa hallitsevat suuret neuvostotyyliset kerrostalorivit ankeina pihoineen. Myös itse Budapestin pohjoisin lähiöihin vievä H5-juna on perin kulahtanut. 

Prameiden rakennusten ja pronssipystien lailla poissaolollaan loistavat myös turistit sekä matkalipuntarkastajat. Keskustassa on metrolaiturille niin turistin kuin paikallisen kadullaeläjän turha edes yrittää ilman leimattua lippua mutta paikallisjuna-asemilla ei tarkastajia näy. Vilho on tapansa mukaan kovin huolissaan siitä, että Annikki kipitti juuri lähdössä olevaan junaan leimaamatta kiireellä ostamiaan matkalippuja. Annikki ei jaksa moisesta asiasta stressata. Kun asemalla ja junavaunussa ei edes ole lipunleimauslaitteita, tuskin nykypäivän Unkarissa joutuu pustalle vaikka piletti olisikin leimaamatta. Mutta Annikin on turha selittää Vilholle sitä, että 16 000 forintin sakolla uhataan vain junassa tupakoitsijoita, hampurilaisten syöjiä, metelöitsijöitä ja niitä, joilla ei ole minkäänlaista matkalippua.

Susivuoret jäävät junasta Aquincumissa, seisakkeella, joka näyttää olevan keskellä ei mitään. Tarkemmin katsottuna rautatien länsipuolella, aivan seisakkeen kohdalla on roomalaisen amfiteatterin rauniot. Antiikin Aquincum on tetysti se syy,  että kevätlomallaan perin vetelät Susivuoret ovat lähteneet liikkeelle reilusti ennen puoltapäivää.

***

Aurinko paistaa sen verran kirkkaasti, että Vilho panee lakin päähänsä ja Annikkikin kaivaa käsilaukustaan aurinkolasit. Heidän Che Guevara - ja Sofia Loren -lookinsa sulautuvat hyvin joukkoon - ketään muuta museolle ja arkeoparkiin vievällä tiellä ei ole. Vilhon antiikin aikaisten matkaoppaiden ja samoihin lähteisiin perustavien verkkosivujen tietämä lippuluukku on Annikin arvion mukaan ollut suljettuna sitten Unkarin viimeisimmän kansannousun. Nykyiselle sisäänpääsyportille päästäkseen on ohitettava koko arkeologinen alue. Sinne aidan takaa kurkkiessaan Annikki ihmettelee, missä ovat kissat, jotka erottamattomasti kuuluvat roomalaisraunioille. Paikallinen raidallinen misse tavataan vasta museokaupan ovella, jossa se nauttii auringon lämmöstä ilman pienintäkään aikomusta johdattaa hölmöjä turisteja vanhoja kiviä kiertämään.

Kissan välinpitämättömyys ei Annikkia ja Vilhoa lannista vaan he kiertelevät arkeologisilla alueella kolmatta tuntia. Mitään kovin ennennäkemätöntä ei roomalaisen varuskuntakaupungin jäänteillä ole, mutta lämmin, aurinkoinen päivä kukkivien magnoliapuiden alla houkuttelee tutkimaan huolellisesti kaikki alueen thermet, macellummit, forumit jne. Vaikkei roomalaistalon rekonstruktio huonekaluineen ja keittiövälineineen kaikkine yksityiskohtineen vakuutakkaan Annikkia, hänestä se on mainio tapa esitellä parintuhannen vuoden takaista elämänmenoa. Myös kohtuukokoinen uusi museo - se neukkuaikainenhan on jätetty tyhjänä rapistumaan  - on ihan pätevä. Museon erikoisin esine on Aquincumin muinaiselta paloasemalta löydetyt urut. Sellaisiksi 1930-luvulla esiin kaivetut metalliputket on ainakin rekonstruoitu.

Museoalueelta Annikki ja Vilho lähtevät kävelemään etelään, jossa tiettävästi olisi lisää roomalaiskaupungin jäänteitä. Suuren supermarketin kohdalla heidän intonsa taivaltaa pölyistä ja meluista pikatien laitaa kuitenkin lopahtaa ja kaupassa pistäydyttyään he oikaisevatkin Kaszásdűlőn asemalle hypätäkseen junaan. Sitä ennen Annikki on laskenut marketin mittavassa viinihyllyssä olevan 13 erilaista Törleytä. Ne eivät kuitenkaan Annikkia enää kiinnosta. Hän on nimittäin löytänyt valkoviinipullon, jonka kyljessä lukee zöld veltelini. Tämän täytyy olla sitä kaipaamaasi unkarilaista Grüner veltliner -rypäleestä tehtyä viiniä, hän ilmoittaa pikkuruista tokaji-pulloa tutkivalle Vilholle.

***

Illalla avataan kuitenkin punaviinipullo. Egri bikavér on ihan kelvollista Annikin laittaman kaurispaistin kanssa. Paistin valmistaminen täysin käyttämättömältä vaikuttaneessa kiertoilmauunissa onnistui hyvin mutta jotakin se tuntuu vielä kaipaavaan. Muistaessaan kuinka herkullista oli Sloveniassa syöty kauris hapankirsikkakastikkeessa, Annikki keksii lorauttaa lihan päälle Meggyliköriä. Kirsikkalikööri tekeekin ateriasta täydellisen.

7. päivä: On siis kevät, kuljetaan Tonavan rantaan

Liisa Akimofia mukaillen, tuuli kyllä tuulee mutta sade ei jaksa kun Annikki ja Vilho kulkevat Tonavan rantaan. He ovat päässeet liikkeelle edellispäiviä aikaisemmin ja ovat hakeutuneet taas Tonavan rantakadulle vaikka eilisestä voimistunut tuuli on lennättää Annikin jokeen. Syynä kaksikollemme harvinaiseen reippauteen on se, että heidän asuntoansa tultiin siivoamaan aamupäivällä ja he haluavat olla poissa siivoajan tieltä. 

Joenvarren laitureissa on useita risteilyaluksia mutta jokiristeilyt eivät oikein tunnu menevän tällä säällä kaupaksi. Myös laiturit, joilla Tonavan rannalta toiselle sukkuloivat vuoroveneet pysähtyvät, ovat vailla odottavia matkustajia. Susivuoret kävelevät rantaa pitkin aina Országházille eli parlamenttitalolle asti. Rakennus on valtava ja Annikki joutuu kävelemään sen edessä olevan aukion toiselle laidalle saadakseen kaikki tornit mahtumaan kuvaan. Parlamenttitalon edessä pariin telttakatokseen on kiinnitetty banderolleja. Niistä Annikki lukee, että kyse on korruptoituneiden mafiosopolitiikkojen vastustamisesta.

Matkalla parlamenttitalolta katedraalille nähdään ties kuinka monta patsasta eri aikakausilta. Myös art nouveau -tyylisten rakennusten julkisivuissa keikkuu jos jonkinlaista hahmoa. Váci utcaa lähestyttäessä ilmaan leviää houkuttelevia tuoksuja lukuisista kojuista ja ulkoilmaravintoloista. Ajatus syömisestä ulkoilmassa ei kuitenkaan houkuta sillä taivaalta alkaa ropista rakeita. 

Aurinkoisessa mutta perin viileässä kevätsäässä tehty kävelylenkki johtaa väistämättä päiväuniin. Jääkaappi olisi täynnä elintarvikkeita mutta kun kumpaakaan heistä ei kiinnosta alkaa laittaa päivällistä, Annikki ja Vilho marssivat läheiseen thai-ravintolaan. Sieltä irtoaa viidellä tonnilla hyvät annokset juomineen. Palvelu on niin nopeaa, että Susivuoret ehtivät käväistä aterian päätteeksi vielä kauppahallin supermarketissa täydentämässä juomavarastoaan. Kuplaveden lisäksi tarvitaan Meggyliköriä eli kovasti Annikin mieleen olevaa kirsikkalikööriä. Puolen litran pullo tätä  20 %:n vahvuista ja esim. saksalaisia ja tanskalaisia kirsikkalikööreitä huomattavasti vähemmän makeaa juomaa maksaa alle neljä euroa. Vilho ei kuitenkaan tarjoa illalla Annikille Meggyliköriä eikä edes salmiakkia vaan toista Unkarin erikoisuutta, Unicumia. Tavanomaiselta väkevältä katkerolta maistuvan Unicum Zwackin sijaan Vilho kaataa Annikin lasiin söpöstä pienestä pyöreästä pullosta Unicum szilvaa eli luumulla kesytettyä versiota klassikkojuomasta. Se onkin niin erinomainen yömyssy, että Annikki kömpii vuoteeseen jo Matteus-passion ensitahdit kuultuaan. 

6. päivä: Annikki valmistuu pääsiäiseen

Yöllä kadulta kuuluu kissatappelun ääntä ja Vilho näkeekin ikkunasta kuinka hävinnyt osapuoli eli keltaraidallinen kissa pakenee kovaa vauhtia asuntoa vastapäätä olevan koulun pihalle. Kissojen satunnaisia yhteenottoja lukuun ottamatta illalla ja yöllä Susivuorten asuintalossa on täysin hiljaista. Vasta seitsemän jälkeen aamulla alkaa porraskäytävästä kuulua lukkojen ropina ja askelten kopina. Talon jokaisessa asunnossa on ulko-oven lisäksi metallinen kalteriovi ja lukkoja täytyy avata ja sulkea 2-6 kappaletta päästäkseen lähtemään töihin. 

Annikki ja Vilho eivät luonnollisestikaan ole lähdössä aamuvarhaisella minnekään vaan Vilho roplaa heidän asuntonsa lukkoja vasta puolen päivän jälkeen. Ennen Központi Vásárcsarnokiin menoa Vilhon on vaihdettava rahaa. Suuren kauppahalliin päästyään Annikki kun takuulla panisi forintit menemään.

Annikki on päättänyt, että pääsiäisen ruokaostokset on tehtävä jo kiirastorstaina sillä huomenna, pitkäperjantaina hallissa ja kaupoissa olisi liikaa tungosta. Kauppahallin pohjakerroksessa Annikin on tarkistettava myyntitiskit pariin, kolmeen kertaan valitakseen sopivan palan peuranpaistia ja karitsankyljyksiä. Hän tutkii tarkkaan myös kalatiskit mutta isänsä lailla suhtautuu epäillen kaukana hyvistä kalapaikoista olevien tiskien tarjontaan. Vain ahtaista karppialtaista voisi saada taatusti tuoretta kalaa.  Koska Annikki ei ole laittamassa illallista kymmenelle hengelle, hän ei kuitenkaan voi tarjota nopeaa kuolemaa surkeasti altaistaan mulkoileville valtaville karpeille.

Seuraavat kauppansa Annikki tekeekin vasta säilöttyjen vihannesten tiskillä. Vilho takuulla pitäisi hapankaalilla täytetyistä tulisista paprikoista. Niiden lisäksi Annikki ostaa muutaman valkosipulilla täytetyn pikkukurkun. Näistähän täytyy vinkata faijalle, Annikki innostuu maistaessaan erittäin raikkaaksi alkupalaksi osoittautuvia kurkkuja. Annikin isän bravuuri on tämän kasvattamat ja hapattamat suolakurkut mutta faija olisi varmaan valmis kokeilemaan myös tällaisten vain kevyesti suolattujen kurkkujen säilömistä. Annikki itse ei nykyään juuri ehdi säilöä ja suolata, joten isä saa ainakin toistaiseksi huolehtia suvun suolakurkku ja -sienitarpeiden täyttämisestä. Pitäisiköhän faijalle viedä malliksi joku noista lasipurkeista, joihin on säilötyistä kurkuista, porkkanoista, paprikoista jne. taiteiltu monenmoisia hauskoja kuvioita kuten pääsiäispupuja.

Ennen kuin Vilho vapautuu Annikin täyttäminen ostoskassien kantamisesta, on poikettava vielä kukkakioskilla. Annikki neuvottelee myyjän kanssa aikansa lähinnä elekielellä ja kipittää sitten Vilhon perään sylissään valtava kimppu pitkävartisia narsisseja. 

***

Susivuorten iltapäiväkävely suuntautuu kohti Szent István bazilikaa. Ei sillä, että tämä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistunut katedraali heitä ainakaan arkkitehtonisessa mielessä kiinnostaisi. Annikin laittamat tukevat ateriat ja "viileä Tokajin viini"  - kuinka virkistävää se Tuomarin mukaan sitten onkaan - vaatii kuitenkin liikuntaa päivittäin. Pyhän Tapanin muumioitunutta kättäkin, joka lienee Unkarin tärkein reliikki, vain vilkaistaan.

Katedraalilta kaksikkomme  matka jatkuu kohti Kansallisoopperaa. Magyar Állami Operaház näyttää Annikista kutistuneelta sitten viime käynnin. Ehkä syynä on se, että oopperabulevardin täyttävät nyt lukuisat kalliit kansainväliset muotiliikkeet, joiden rinnalla ennen niin pramea oopperatalo näyttää perin ränsistyneeltä.

5. päivä: Annikki museoissa - aprillia, aprillia!

Eilisten kuurosateiden jälkeen päivä on jälleen aurinkoinen. Vilho tavailee matkaoppaitaan ja hoputtaa Annikkia valmistautumaan lähtemään taidemuseoon. Annikki kiukuttelee huonosti nukkumansa yön jälkeen eikä ole lainkaan innostunut ajatuksesta kierrellä kymmeniä saleja täynnä hänelle jokseenkin yhdentekeviä maalauksia. Annikin vähimmäisvaatimuksena on, että jos taidemuseoon mennään, niin hän pääsee ajamaan sinne köysirataa pitkin. 

Mutta Vilhon ilmoittamana päivän kohteena ei olekaan Budan linnassa oleva Magyar Nemzeti Galéria eli Unkarin kansallisgalleria vaan Pestin puolella sijaitseva Szépmüvészeti Múzeum. Tämän Budapestin taidemuseon kokoelmiin kuuluu mm. muutamia kiinnostavia El Grecon ja Leonardon teoksia. Annikki ei kuitenkaan jaksaisi lähteä tähänkään museoon. Taidemuseo on nimittäin suljettu kolmivuotiseksi suunnittelun remontin ajaksi viime helmikuussa eikä Annikki saa unkarinkielisiltä verkkosivuilta selvää, olisiko museon kokoelmia nähtävissä jossain muualla kaupungissa. Vilho epäilee, että puheet museon remontista ovat Annikin keksimä aprillipila mutta suostuu luopumaan kaavailemastaan päiväohjelmasta. 

Annikki ei kuitenkaan saa jäädä makailemaan asunnolle vaan kohta hän kipittää Vilhon rinnalla kohti Budaa ja sen Gellért-kukkulaa. Päivä on tosiaan aurinkoinen mutta kovin tuulinen. Pohjoistuuli nostattaa Tonavaan vaahtopäitä ja Annikin on kiedottava huivi tiukemmin kaulaansa. Susivuoret vain kurkistavat kukkulan alarinteellä olevaan Sziklatemplomiin eli Kalliokirkkoon ja jatkavat matkaansa rinnettä ylös. Viileästä tuulesta huolimatta kevät on Budapestissä jo pitkällä. Koristeomenapuiden ja magnolioiden sekä orvokkien, helmihyasinttien ja kevätlinnunherneiden tavoin monet muutkin koristekasvit ovat täydessä kukassa. 

Mutkitteleva kävelytie vie lopulta Gellért hegyn huipulle, jossa on mahtipontinen vapausmonumentti. Vilho luennoi jotain monumentin alkuperästä mutta Annikki keskittyy kukkulalta avautuviin maisemiin. "Serlakaulojen" eli Habsburgien rakennuttaman linnakkeen kohdalla kaksikkomme alkaa laskeutua kohti Erzebet hidiä eli Elisabetin siltaa. Matkalla saadaan jännittää pääseekö Gellértin patsaalle kiivennyt teini alas ilman, että halkaisee kallonsa ja repii merkkifarkkunsa. Pojan onnistuttua laskeutumaan nelivetoa takaisin näköalapaikalle, Annikki nappaa kuvan tästä Budapestin suojeluspyhimyksen, Szent Gellértin suuresta patsaasta. Monumentin symboliikasta voi asiasta tietämätönkin päätellä, että alun perin Italiasta kotoisin olleelta benediktiiniläisimunkki Giorgio di Sagredonalla on ollut tekemistä unkarilaisten kääntymisessä kristinuskoon.

Kotiin asunnolle palataan pitkin Váci utcaa eli pitkää kävelykatua, jossa on etupäässä turisteille suunnattuja ravintoloita ja kauppoja. Eräästä niissä Vilho löytää Suomesta tuttua unkarilaista viinimerkkiä. Kuohuviinin sijaan tarjolla on valko- ja punaviiniä ja kun hinta ei päätä huimaa, Vilho sujauttaa molemmat pullot Annikin ostoskoriin. Annikki on tyytyväinen laskiessaan, että hyllystä löytyy etiketinväriltään 11 erilaista Törleytä - mukaan lukien alkoholiton kuohuviini, jota ei taatusti tehty parikymmentä vuotta sitten. Mutta "oikeanväriset" Törleyt puuttuvat. Valkoetikettinen Gála sec on sen verran kalliimpaa kuin supermarketissa, että sekin saa jäädä hyllyyn. 

***

Annikki ei pääse edes lounaan päätteeksi kaipaamilleen päiväunille. Nyt Vilho on keksinyt lähteä vertailemaan budapestiläisen ja sodankyläläisen eli kaikkein pohjoisimman Lidlin valikoimia. Asunnon kulmilla olevalta Kálvin tériltä eli Kalvinin aukiolta ei ole kuin puolentoista kilometrin kävelymatka lähimpään Liiteriin. Matkalla ohitetaan - ja nimenomaan ohitetaan - Magyar Iparmüvészeti Múzeum eli taideteollisuusmuseo. Art nouveau -tyylinen rakennus on kyllä komea mutta ajatus 4 000 huonekalun, 11 000 korun jne. kokoelmasta saa Annikin kiirehtimään askeliaan.

Etelään vievältä pääväylältä käännytään Leonardo utcalle ja huomatessaan kulmatalon seinässä Leonardoa esittävän reliefin, Annikki toteaa, että tämähän korvaa sen, ettei päästy näkemään sitä Leonardon omaa teosta. Miksi muuten Budapestissä on Leonardo da Vincille omistettu katu? Eihän hän tiettävästi koskaan matkustanut Toscanasta Milanoa pohjoisemmaksi. Mutta onhan Vilnassakin Frank Zappan patsas siitä syystä, että tämä kuulemma oli aikeissa vierailla kaupungissa.

Leonardo utcan talojen ulkoseinien huono kunto saa Annikin epäilemään, että julkisivuremontin lisäksi taloissa tarvittaisiin järeämpiä korjaustoimia. Kaupungin viskaalit ovat näköjään tehneet saman päätelmän; seuraavassa korttelissa vanhat talot on lanattu  kokonaan pois ja tilalla on rakennustyömaa. Uusia, isoja kerrostaloja nousee kadun molemmin puolin. Vilho huomaa, että samoin kuin Kairossa, nostokurkia ei korkeuksiin kohoavilla rakennustyömailla käytetä.

***

Toisin kuin Sodankylässä, budapestiläisestä Liiteristä löytyy mm. Tokaji Aszú 5 puttonyos -viiniä alle 5000 forintilla ja kauppahallista tuttuja savustettuja kinkkuja. Muuten valikoima on molemmissa paikoissa melko samanlainen. Hinnat ovat toki Unkarissa vielä hieman Suomea halvemmat mutta eiköhän asia korjaudu aivan lähitulevaisuudessa. Kahvivalikoima Budapestin Liiterissä on yllättäen parempi kuin kaupungin muissa halvoissa kaupoissa ja Vilho poimii mukaan espressokahvipaketin.

Paluumatkalla Annikki ja Vilho oikaisevat uuden kauppakeskuksen kautta Corvin mozille, vanhalle elokuvateatterille. Corvinin modernissa kauppakeskuksessa pariskuntamme alkaa epäillä sitä, missä Euroopan maassa ovatkaan tällä kertaa. Kaikki näyttää nykyään samalta Italian eteläkärjestä Suomen Ouluun asti. Paitsi kenties maaliskuinen räntäsade, joka sataa heidän niskaansa kauppakeskuksesta ulos astuttaessa. Tätä ei olisi tapahtunut Calabriassa.

4. päivä: Dóhany utcai zinagóga

Annikki ja Vilho eivät osaa sanoa aamun ihanuudesta mitään sillä se menee heiltä  edellisen illan valvomisen takia ohitse. Vasta puolen päivän jälkeen he ovat valmiita lähtemään kaupungille, joskaan eivät mihinkään museoon tms. Sellaiseen he eivät tunne olevansa tarpeeksi levänneitä. Niinpä askel vie taas suureen kauppahalliin.

Kauppahallissa Vilho etupäässä katselee ihmisvilinää Annikin puikkiessa myyntitiskiltä toiselle. Vilhoa naurattaa Annikin intohimo kauppahalleissa ja toreilla pyörimiseen ja hän kiusoittelee välillä Annikkia sanomalla tätä pula-ajan lapseksi. Ei Annikki ole koskaan todellista puutetta kärsinyt vaikkei olekaan kuin vasta aikuisena päässyt ostoksille ison kauppahallin tapaiseen ruokaparatiisiin. Annikin lailla hänen isänsä tuntee vastustamatonta vetoa ruokatoreihin ja -halleihin ja vaikkeivät Annikki ja isä ole koskaan matkustaneet yhdessä ulkomailla, heillä on monta "yhteistä" muistoa niin Budapestin kuin Viipurin, Riikan, Pariisin ja Barcelonan kauppahalleista. 

***

Annikki on pettynyt kun kauppahallin pohjakerroksessa olevasta kaupasta ei löydykään enää sitä hyvää, kuivaa Hungária-kuohuviiniä, jota juotiin toissailtana. Kumma miten huonosti maan pääkaupungissa on saatavilla kotimaisia kuohuviinejä. Aikoinaan Törleyn kuohuviinejä oli pienimmissäkin kaupoissa koko iso värisarja. Nyt viineihin keskittyneissä puodeissakin on vain satunnaisesti makeaa tai puolimakeaa Törleytä. Kuivaa Törleytä Annikki ei siis tällä erää löydä mutta toisen supermarketin hyllyssä on vaaleanpunaetikettinen Hungária eli unkarilainen kuiva rosékuohuviini. Asunnolla pulloa tutkiessa Annikille selviää, että Hungária ja Törley ovat nykyään osa samaa, saksalaisomistuksessa olevaa viinialan jättiä. Enää ei siis tarvitse toistaa sitä temppua, että joisi jokaisesta neljästätoista erilaisesta Törley-pullosta lasillisen, toteaa unkarilaisten kansallisylpeyden puutteesta loukkaantunut Annikki.

***

Vilhon laittaman kevyen lounaan syötyään Susivuoret lähtevät taas kaupungille vaikka Annikki olisi mieluiten jäänyt päiväunille. Annikki taitaa kuitenkin olla kaksikostamme se virkeämpi osapuoli koska Vilhon arpoessa joka toisessa kadunkulmassa hän on se, joka suunnistaa epäröimättä Dóhany Utcai Zinagógalle. Euroopan suurin synagoga Dóhany-kadulla rakennettiin Budapestin runsaslukuisen juutalaisyhteisön käyttöön 1850-luvulla. Annikin mielestä on erikoista, että synagoga on rakennustyylillisesti maurilais-bysanttilainen ilmiselviä minareetteja myöten. Hänestä synagoga on ulkoapäin hyvin levottoman näköinen. 

Suuren synagogan sisäarkkitehtuurissakin on muutamia erikoisuuksia mutta niitä Annikki ja Vilho eivät mene tutkimaan. Eivätkä myöskään synagogan kuuluisia urkuja, joita on soittanut yksi Annikin mielisäveltäjistä eli Camille Saint-Saëns. Taisi niitä soitella myös Ferenc Liszt.

Budapestissä on nykyään kolme synagogaa mutta ennen sotaa niitä on varmasti ollut enemmän. Olihan Budapestissä yksi Euroopan suurimmista juutalaiskaupunginosista ja sittemmin ghetoista. Unkarilaiset natsien kannattajat tuhosivat Suuren synagogan jo vuonna 1939.  Se saatiin kuitenkin sodan jälkeen jälleenrakennettua lahjoitusvaroin. Yksi merkittävimmistä lahjoittajista oli muuten suuren amerikkalaisen kosmetiikkayrityksen perustaja eli unkarinjuutalaista alkuperää ollut Estée Lauder. Saksalaisten ja neuvostoliittolaisten murhattua puoli miljoonaa Unkarin juutalaista, ei elämänmeno Budapestin juutalaiskaupunginosassa ole kuitenkaan palannut entiselleen.

3. päivä: Nagycsarnok eli Annikin ihana aamu suuressa kauppahallissa

Maanantaina Nagycsarnok eli suuri kauppahalli on jälleen auki ja Vilho on tuskin perässä pysyä kun Annikki kiiruhtaa sinne heti aamiaispöydästä noustuaan. Annikki on elementissään kierrellessään alakerroksen elintarviketiskiltä toiselle. Hänen ostoskassinsa täyttyy ripeään tahtiin monenmoisista vihanneksista ja lihatuotteista. Siipikarjatiskeillä hän tutkii hyvännäköisiä ankan rintapaloja mutta jättää ne sittenkin ostamatta. Ankkaruokien valmistaminen kun johtaa helposti siihen, että koko keittiö on rasvan peitossa. Myös ankanpäät ja siansorkat saavat jäädä tiskille. Pohjakerroksen kalatiskeillekään ei ole nyt asiaa sillä aineksia alkaa olla kymmenen hengen illalliskutsuja varten. Muutama paprikatahnaputkilo ja paprikajauhepussi isoon kassiin vielä sentään mahtuu.

***

Ennen kuin Annikki alkaa valmistaa runsasta illallista, Susivuoret käyvät kävelyllä. Magyar nemzeti múzeumin eli Unkarin kansallismuseon kohdalla ei pysähdytä tälläkään kertaa vaan vasta Astoria-hotellin luona. Annikki tähyilee hotellin sivukadun puoleista seinää mutta sieltä ei enää löydy sirppiä ja vasaraa, jotka olivat vielä paikallaan kun Annikki asui hotellissa. Vilhoa näyttää hymyilyttävän kun Annikki yrittää tunnistaa muitakin paikkoja nuoruuden Budapestin matkaltaan. Haalistuneiden neuvostosymbolien lailla monet niistä lienevät aikaa sitten kadonneet. Kuten ainakin se salakapakka vanhassa juutalaiskaupunginosassa tai taidegalleria, jonne hän kävi budapestiläispojan kanssa kauppaamassa grafiikanlehtiä.

Art nouveau -rakennuksia ihmetellen Annikki ja Vilho päätyvät taas Tonavan rantaan. Széchenyi lánchidin eli Ketjusillan kohdalla he kääntyvät takaisin sillä ilmassa alkaa olla sateen uhka. Annikki pääseekin pian testaamaan Vilholta joululahjaksi saamaansa punaista matkasateenvarjoa. 

***

Illalla Annikki on hermostua kun Vilho kaivaa läppäristään toinen toistaan hullumpia versioita unkarilaisista laulusta Kicsit szomorkás. Sen bossanovasovitus vielä menettelee mutta muut esitykset ovat todellisia korvamatoja. Aivan kuten se suomalaisille tutuin versio eli Johnnyn esittämä Ihana aamu.