8.päivä: Bilbaon kautta kotiin seuraavista matkoista haaveilemaan

Susivuorten on lauantaiaamuna jatkettava matkaansa  niin aikaisin, että he syövät kevyen aamiaisen hotellihuoneessaan. Sitten he kantavat mahdollisimman vähän meluten tavaransa puuportaita pitkin alakertaan ja pimeänä olevan ruokasalin kautta parkkipaikalla odottavalle autolleen.

Matkaa Bilbaoon on alle sata kilometriä ja se taittuu isoista tietyömaista huolimatta nopeasti. Ennen kuin Susivuoret pääsevät lentokentälle Annikki alkaa jo puhua seuraavasta matkasta Pohjois-Espanjaan. Vilho yrittää vähän toppuutella Aragonian ja Baskimaan vuoristoihin ja kukkuloihin ihastunutta Annikkia; jospa nyt matkustettaisiin ensi kotiin ja mietitään sitten parin, kolmen kuukauden päästä koska palataan Espanjaan. Tai vaikka sillä välin Espanjasta itsenäistyneeseen Kataloniaan. Annikki ei Katalonian itsenäisyyspyrkimysten toteutumiseen usko. Sen sijaan lentomatkan välilaskun aikana Münchenissä hän alkaa uskoa, että on mukava palata kotiiin. Puigdemont sen sijaan voi kotiinpaluusta vain haaveilla.

7. päivä: Elguetalaisten yhteisessä olohuoneessa

Annikki katselee huoneen ranskalaiselta parvekkeelta kuinka Elgetan alapuolella oleva laakso kietoutuu iltahämärään. Elgetan kapeilla kujilla puolestaan alkavat syttyä katulamput ja väki keräytyy pikkukaupungin pariin baariin aperitiiville.

Susivuoretkin lähtevät iltakävelylle ennen kuin aurinko laskee kokonaan. Elgetan vilkkain paikka perjantai-iltana on kirkon kulmilla. Pikkulapset juoksentelevat ympäri kirkon edessä olevaa aukiota aikuisten jäädessä keskenään juttelemaan kadunvarteen. Ilmeisesti Elgeta (espanjaksi Elgueta) ei ole Baskimaan suurimpia turistikohteita sillä paikalliset asukkaat seuraavat tarkkaan kuinka Susivuoret ihailevat kirkontornia ja leipomo-kahvilan näyteikkunaa. Tietysti kadulla vastaan tulevat elguetalaiset tervehtivät Susivuoria kuin vanhoja tuttuja.

Kirkonluontoa löytyy Elgetan ainoa aukioleva ruokakauppa. Sekä Annikki että Vilho löytävät pienestä puodista mieleistä juotavaa; Annikki  pullollisen Baskimaan omaa valkoviiniä eli  Txakolia ja Vilho ”Simppaa” eli kaikilla Espanjan autonomisella alueillakin saatavilla olevaa,  taatusti tasalaatuista Don Simonin tölkkiviiniä. Tsakoli tulee nauttia kylmänä ja hotellihuoneessa Annikki virittää muinaisilta Tallinnan lauttamatkoilta tutun ”jääkaapin” kylpyhuoneen pesualtaaseen. Oikeaoppinen Txakoli-jääkaappi olisi tietysti ollut vuoristopuroista vetensä saava vedenottopaikka. Ensimmäistä kertaa Tsakoliin ja Baskimaahan tutustuessaan Susivuoret tapasivat nimittäin maastoretkellään reippaan pappaporukan, joka jätti viinipullonsa lähteeseen jäähtymään siksi aikaa kun tekivät lenkin rinnepoluilla. Yhtä kaikki, Annikin Tsakoli ehtii hyvin jäähtyä sillä välin kun Susivuoret käyvät illallisella.

Koska Susivuorille annettu ulko-oven avain käy oveen, josta tullaan kadulta suoraan majatalon pieneen  ravintolasaliin, he ovat tietysti käyneet tutkimassa sen ja viereisen keittiön etukäteen. Pienen keittiön suuri kaasuliesi ja korilliset tuoreita vihanneksia riittivät Susivuorille vakuudeksi siitä, että heidän on parasta illastaa oman majapaikkansa alakerrassa. Susivuorten jo saadessa annoksensa, ruokasalin neljä muuta pöytää alkavat täyttyä paikallisista lapsiperheistä, eläkeläisistä ja seitsemän hengen naisporukasta. Kun mukaan lasketaan vielä hotellihuoneisiin vievän portaikon toiselle puolella olevaan baariin lasillisen  ääreen kokoontunut tusina eri-ikäisiä kanta-asiakkaita, kuulostaa perjantai-ilta Elgetassa hyvinkin riehakkaalta. Ravintolaan voisi jäädä koko illaksi kuuntelemaan iloista puheensorinaa mutta heti Susivuorten juotua viimeiset lasilliset Txakolia, Annikki käy baarin puolella maksamassa laskun. Samalla hän pääsee käyttämään baskin kielen ”taitoaan” eli sanomaan Eskerrik asko!

Baskimaalle voi tosiaan sanoa ”Kiitos”. Niin mukavaa, kaunista ja siistiä täällä on, Annikki miettii katsellen hammasharja kädessään taivaalla loistavaa täysikuuta.

7. päivä: Aragoniasta takaisin Baskimaahan

Tunti siihen aina menee ja aamiaisen kanssa puoli tuntia kauemmin. Susivuoret ovat niin monta kertaa panneet loma-asuntonsa ja itsensä lähtökuntoon, että he tietävät, että kun Annikin kännykkä hälyttää aamulla klo 8:30, Vilho starttaa auton klo 10:00.

Susivuorille on vielä yksi lomapäivä jäljellä mutta on parasta käyttää se siirtymiseen lähemmäksi Bilbaoa, josta ylihuomenna lennättäisiin kotiin Suomeen. Annikin lajiteltua roskat kierrätyspisteen laatikoihin, ollaan jo tutulla tiellä matkalla Aínsaan. Sen vanhankaupungin ohitettuaan pariskuntamme pääsee tielle N-260, joka tunnetaan nimellä El Eje Pirenaico eli Pyreneiden akseli.

Nimensä mukaisesti tie kulkee komeissa vuoristomaisemissa. Mitään isoja kaupunkeja matkan varrelle ei osu mutta muutama pikkukaupunki ja kylä kuitenkin. Annikki kiinnittää huomiota siihen, että useampi kuin yksi pikkukylä näyttää autiolta kun niiden vanhoista kivisistä taloista puuttuvat katot ja ikkunat. Vilho muistuttaa, että Aragonian vuoristoseutu kärsi paljon sisällissodan taisteluista ja muusta hävityksestä.

Jacan varuskuntakaupunkia lähestyttäessä ollaan jo Vilholle tutuissa maisemissa. Maa on paljon kuivempaa ja pellot isompia ja tasaisempia kuin idempänä vuoristoalueella. Ja aivan kuin Vilho kertoi, isohaarahaukkoja näkyy joka puolella, myös sen bensa-aseman yllä, jonne Susivuoret pysähtyvät tankkaamaan auton. Samalla he käyvät hakemassa viimeiset tuliaiset ja pientä välipalaa viereistä supermarketista. Siellä on heti ovensuussa pari hyllyä aragonialaisia tuotteita, joista Annikki valitsee kaunisetikettisen pullon vermúta eli paikallista vermuttia sekä rasiallisen simpukoita bechemet-kastikkeessa. Simpukkatuotteita löytyy lisää säilykehyllystä ja  lopulta Susivuorilla on yhteensä viisi rasiaa erilaisia sydän- ja sinisimpukoita.

Jacasta matka jatkuu Yesa-jokea seuraten kohti Nafarraoan eli Navarran pääkaupunkia Pamplonaa. Chiara-navigaattori väittää Susivuorten kyntävän pelloilla ja vuorenrinteillä mutta kyllä he kiltisti ajavat uutta pikatietä pitkin. Teillä on useita jyrkkyydeltään jopa 10%:n nousuja ja laskuja. Siltä varalta, että jarrut pettäisivät pitkissä alamäissä, tieltä voi ajaa jarrutuskaistalle. Siinä vauhti vähenee autonrenkaiden upotessa löysään soraan.

Evässalaattinsa Annikki pääse syömään järvimaisemissa, tosin ei aivan totutunlaisissa. Pyreneillä ei ole sellaisia vuoristojärviä kuin Alpeilla vaan täällä järvet ovat järjestään jokien tulva-altaita. Tämäkin, Embalse de Yesa on Yesa-joen juoksua säännöstelevä tekojärvi. Paikallisista  tekojärvi tuntuu kelpaavan mainiosti uima- ja kalastupaikaksi ja rannalla hengailuun mutta Annikista se sopisi karuine rantoineen ja vedenpohjasta törröttävine kuolleine puineen apokalyptisen elokuvan kuvauspaikaksi.

Pamplonan Annikki ja Vilho kiertävät ohitustietä pitkin mutta kääntyvät pienemmälle tielle ennen kuin se muuttu maksutieksi. Ei parin euron tietulli Susivuorten taloutta kaataisi mutta heistä on mukavampi ajaa hiljaisia pikkuteitä pitkin, joilta Vilhokin ehtii edes  vähän nähdä muutakin kuin edessä, takaa ja molemmilla sivuilla sujahtelevia autoja. Toki tälläkin tiellä on erityistä tarkkuutta vaativia paikkoja sillä tie- ja siltatyömailta tulevat kuorma-autot ajavat aika kyytiä  kurveissa.

Baskimaassa vuoret ja kukkulat vihreämpiä ja pehmeämpipiirteisiä kuin itäisemmillä vuorilla. Matkan viimeinen etappi on ajaa kiemurtelevaa tietä kukkulan laella ja läpi kaupunginportista Elgetan pikkukaupunkiin. Annikin varaama majapaikka casa ruralissa on aivan keskustassa. Mutta niin ovat kaikki muutkin Elgetan talot sillä ei kaupungissa ole pääkadun lisäksi  kuin muutama muu katu ja maaseutu alkaa jo ensimmäisen sivukadulle takaa.

Saatuaan avaimet, Vilho käy viemässä auton parkkiin aivan talon eteen ja kantaa matkalaukut yläkerran huoneeseen Annikin kavutessamme reppuineen ja pusseineen perässä. Vanhan talon portaat ja puulattiat narisevat äänekkäästi mutta siellä ei taida olla muita hotellivieraita, joita Susivuorten kolaaminen häiritsisi. Hotellin hiljaisuuden lisäksi samaan viittaa se, että keskuslämmitystä ei ole pantu päällä vaan huoneeseen on tuotu irtopatteri. Kun suihku, internet ja teeveekin toimivat moitteettomasti, Susivuoret ovat tyytyväisiä halpaan huoneeseensa. Annikki ihailee vain hetken näkymiä ranskalaiselta parvekkeelta alas vehreää laaksoon ennen kuin etsii telkkarista uutiskanavan nähdäkseen Puigdemont-farssin viimeiset käänteet.

Espanja on odotetusti antanut Puigdemontista ja hänen neljästä ministeristään kansainvälisen pidätysmääräyksen. Belgialaiset voisivat halutessaan hakea Puikkarin saman tien lukkojen taakse mutta ilmeisesti he lykkäävät asiaa  maanantaihin. Tuomarien lähtiessä jo varhain viikonlopun viettoon, Puikkarille ja kumppaneille annetaan tilaisuus paeta Espanjan ja EU:n lain kouraa. Toisaalta heillä on vielä mahdollisuus ilmoittautua tuomarille Madridissa mutta Puigdemont ei aio palata Espanjaan ilman syytesuojaa. Kataloniassa perjantai on hieno ilta lähteä kaduille parveilemaan. Tänään Barcelonassa mukaan otetaan kyltit, joissa vaaditaan vangittujen jo katalonialaispoliitikkojen vapauttamista.

6. päivä: El Cañon de Añisclo — Annikki ja Katalonia kuilun partaalla

Hyvin nukutun yön jälkeen Annikki on pirteä ja vetää jo aamukahdeksalta olohuoneen ikkunan kaihtimet ylös. Lämpömittari näyttää +8 astetta mutta eiköhän päivä lämpene tästä sillä taivas on lähes pilvetön. Susivuorten lähtiessä matkaan lämpöasteita on jo +12.

Kaksikkomme suuntaa jälleen Ordesa - Monte Perdidon kansallispuistoon ja tällä kertaa sen eteläisimpään osaan. Läheisestä Escalonan kylästä menee maantiekartan mukaan kaksikin tietä Buerbaan mutta toinen niistä on suljettu. Sen Annikki tiesikin sillä vuokraemäntä on merkannut ajantasaiset reittiohjeet asunnolla olevien opaslehtisten karttoihin. Vilho kääntää auton kapeammalle, hyvin nopeasti korkealle vuorenrinteeseen nousevalle tielle.

Vuoristoteiltä on hienot näkymät Valle de Vióon ja sen takana oleville vuorille. Onneksi tiellä ei ole lainkaan liikennettä sillä ei ole ollenkaan mukavaa ajaa mutkaisella ja kapealla tiellä toivoen, että kaaharit malttaisivat pysyä edes puoliksi omalla kaistallaan. Annikki ei halua päätyä alas rotkoon ja jyrkänteen yllä partioivien korppikotkien ruoaksi.

Buerban parin talon kylässä Susivuoret kääntyvät pohjoiseen kohti Cañón de Añiscloa. Tien laidalla on parikin levikettä, joista on mahtava näkymä 10 kilometrin pituiseen, korkeiden vuorten väliin revenneeseen syvään Añisclon kanjoniin. Vilho parkkeeraa auton näköalapaikan viereen ja Susivuoret jatkavat jalan matkaansa vieläkin alempana rinteessä olevalle isommalle parkkipaikalle. Sieltä lähtee rengasreitti, jota pitkin pääsee ylittämään kanjonin pohjalla virtaavan Bellós-joen. Kävelyreitillä on jonkin verran nousua ja laskua mutta se on portaineen ja kaiteineen hyvin helppokulkuinen. Se Annikin on kuitenkin todettava, ettei polku sovi korkeanpaikankammosta kärsiville. Sen verran hurja pudotus kahdelta sillalta on kanjonin pohjalle.

Susivuoret kiertävät rengasreitin myötäpäivään eli he menevät ensin vilkaisemaan raunioina olevaa pientä vesimyllyä sekä komeaa putousta, jonka kohdalla ensimmäinen kävelysilta on. Annikki tähystää sillan alla virtaavaan kirkkaaseen veteen varmana siitä, että joenpohjassa makaa kännykkä jos toinenkin. Itse hän unohti puhelimensa asunnolle joten ei ole vaaraa, että hänen iPhonensa lipeäisi kädestä pudoten kanjoniin. Kameranhihnansa Annikki pitää tiukasti kaulansa ympärillä räpsiessään kuvia putouksesta.

Annikkia huvittaa reitin opastaulut. Miksi niissä täytyy erikseen mainita, että tästä ja tästä paikasta on spektaakkelimainen näkymä kun ko. näkymä on nenän edessä? Nämä opastaulut kun eivät kuitenkaan ole näkövammaisia varten.

Seuraava silta on paljon matalammalla eli kohdassa, jossa Aso-joki yhtyy Bellós-jokeen. Sillan jälkeen polku nousee pystysuoran kallioseinämä juurelle, jossa on luolamainen La Ermita Rupestre de San Úrbez. Perimätiedon mukaan alueen nimikkopyhimys San Úrbez asui luolassa erakkona 700-luvulla. Annikki vähän ihmettelee erakkopaimenen asuntovalintaa. Ehkä siihen oli syynä jumalaiset maisemat. Erakkonahan Pyreneillä olisi muslimivalloittajista huolimatta voinut elää aivan missä tahansa, vaikka puolen kilometrin päässä jostain pikkukylästä.

Noin viisisataa vuotta San Úrbezin kuoleman jälkeen erakkoluolaan rakennettiin pieni kappeli sekä maantieltä kappelille johtava, joen ylittävä kivisilta El Puente de San Úrbez. Vanha kaarisilta on pyörryttävän korkealla El Congosto d’as Cambras -nimisen rotkon yllä. Sillass on sentään turvallisen tuntuiset kaiteet sen yläpuolella olevaan moderniin betonisiltaan verrattuna.  Kai betonisilta hiekoitetaan hyvin sillon kun San Úrbezin prosessiot tulevat liukkaaseen vuodenaikaan kappelille.

Paluu Escalonaan on tehtävä samaa vuoristoteitä pitkin kuin tulo kanjonille. Tietä alaspäin ja itään mennessä maisemat ovat melko erilaiset kuin ylöspäin tullessa. Viimeinen pysähdys on jyrkänteen levikkeelle, josta Annikki ottaa muutaman kuvan sen alapuolella liitelevistä korppikotkista. Paitsi että hankikorppikotkat ovat kauhistuttavan suuria, ne rääkyvät selkäpiitä karmivasti. Siinä vaiheessa kun siipiväliltään lähes kolmimetrinen petolintu kaartaa kohti Annikkia, tämä katsoo parhaaksi nousta nopeasti takaisin autoon.

***

Puigdemont pakoilee edelleen neljän muun katalonialaispoliitikon kanssa Espanjan keskushallintoa sekä toimittajia ja muita korppikotkia Brysselissä. Viisitoista muuta vielä viikko sitten autonomisena olleen Katalonian aluehallinnon johtajaa on matkustanut Madridiin ilmoittautumaan oikeuden kuultavaksi. Atochan rautatieasemalla heitä odotti vähemmän lämmin vastaanotto madridilaisten heiluttaessa Espanjan lippuja ja vaatiessa poliitikkoja vastuuseen teoistaan.  Yleisen sekasorron aiheuttamisen  ja valtion varojen tuhlaamisen lisäksi kansan syytöslistalla on mm. perheiden hajottaminen ja taloudellisten tappioiden tuottaminen. Mahtoivatkohan Puikkari kumppaneineen ajatella, mitä taloudellista vahinkoa itsenäisyyssekoilu aiheuttaa Katalonialle itselleen. Sadat yritykset ja mm. kaksi isoa pankkia ovat sen takia jo jättäneet Katalonian. Freixenet ja Codoníu ovat nekin siirtämässä pääkonttoreitaan pois Barcelonasta vaikka ne ovat yrityksiä, joiden päätuote on katalonialainen cava.

Viralliset syytteet itsenäisyysjulistukseen osallistuneille poliitikoille ovat ainakin kapina ja siihen yllyttäminen ja valtion varojen kavaltaminen ja käyttäminen laittomien vaalien järjestäminen. Yhdeksän ”puikkaristia” passitetaan vankilaan odottamaan erityisoikeudenkäyntiä ja Katalonian talousasioista vastannut Santi Vila, joka oli livennyt joukosta päivää ennen  itsenäisyysjulistusta, välttää ainakin toistaiseksi vankilan 50 000 euron takuita vastaan.

Myöhäisuutiset tietävät kertoa, että Freixenet on päättänyt sittenkin pitää pääkonttorinsa Kataloniassa. Se ei kyllä vielä pelasta Kataloniaa kuilun reunalta.

5. päivä: Kotiseuturetkellä Salinas de Sinissä

Pyhäinpäivänä Susivuoret eivät lähde heti aamusta retkeilemään vaan käyvät aamukahvikupit kädessään tutkimassa talonsa pientä puutarhaa. Annikki sulkee perässään ilmeisesti pihapiirissä liikuskelevien lampaiden varalta pystytetyn aidan portin mutta se ei Viskeriä pidättele. Kissa kiipeää tottuneesti portin yli ja liittyy Susivuoren seuraan puutarhakierrokselle. Kasvimaalla on monenlaisia vihanneksia kuten sekä pieniä että jättimäisiä tomaatteja, papuja, kurkkuja, sipuleita, kaaleja ja salaattia. Näkyy siellä kasvavan parsakin ja joku parimetrinen tunnistamaton kasvi. Sivummalla rehottaa mm. rosmariini sekä koristekasveja. Pienellä nurmikolla on pari puutarhakalusteryhmää sekä puinen koju, johon on vedetty sähkövalo. Kojussa paljastuu olevan iso avogrilli ja pari työtasoa. Polttopuut löytyvät kojun takaa. Täällä kelpaisi kyllä grillailla, Vilho toteaa. Koska Annikki ei ole onnistunut löytämään lähikaupoista mitään erityisen hyvin grillattavaksi sopivaa, grilli jää nyt testaamatta. Kaiken kaikkiaan Susivuoret ovat syöneet hyvin kevyesti siihen nähden, miten usein he ravaavat ruokakaupassa.

Eivät he tänäänkään syö kunnollista lounasta vaan lähtevät kävelylle ilman eväitä.  He kääntyvät kotipihastaan noin sadan metrin päässä olevalle kylän pienelle kirkolle ja käyvät kurkkaamassa sen edessä olevan leikkikentän takana solisevaa Cinca-joen haaraa. Täälläkin on kyltti, joka varoittaa joenpinnan äkillisestä vaihteluista  vedenkorkeuden säännöstelyn  seurauksena. Vuoristossa on paljon pieniä vesivoimaloita, jotka on liitetty joko putouksiin tai korkealta vuorelta johdettuihin vesiputkiin. Jatkettuaan matkaansa mäkeä ylös ja joen ylittävälle sillalle, Susivuorille selviää, että Salinas de Sin saa sähkönsä joen putouksesta.

Sillan ylitettyään Annikki ja Vilho kääntyvät aluksi maatilan aidanviertä kulkevalle reitille GR19, joka vie Siniin. Sinne asti Susivuoret eivät pääse mutta he kiipeävät kuitenkin niin korkealla, että Sinin kylä ja sen takana kohoavat vuoret tulevat komeasti näkyviin. Mäntyvyöhykkeellä päästyä Vilho poimii Annikille polulle pudonneen  komean kävyn.

Vuoristopolulla on merkkejä sorkkaeläimistä mutta vuohia tai kauriita Susivuoret eivät näe. Niiden sijaan polun yli vilistää pieni hiiri ja männyissä ja tammissa lennähtelee tiaisia ja närhiä. Korkean vuorenjyrkänteen yllä kaartelee valkopäisiä hanhikorppikotkia.

Raikkaan vuoristoilman ja asunnon hyvän lämmityksen ansiosta Annikki on valmis  nukkumaan heti Susivuorten kevyen illallisen jälkeen. Hän ei jaksa Vilhon lailla kuunnella Puigmontin belgialaiselle yksityiselle tv-kanavalle ranskaksi antamaa lausuntoa, jota espanjalaiset kanavat kilvan ruotivat. Eiköhän samat uutiskuvat pyöri teeveessä koko huomisenkin päivän.

4. päivä: Valle de Pineta ja Los Llanos de La Larri — Annikki ihailee Parque Nacional de Ordesa y Monte Perdidon vesiputouksia ja vuoria

Aamulla Annikki tutkii vuokraemännältä saatua karttaa, johon tämä merkitsi Susivuorille sopiviksi arvioimiaan retkeilyreittejä. Vaihtoehtoja päiväretkikohteeksi on useita sillä Susivuorten majapaikka Salinas de Bielsassa on aivan kahden Pyreneiden kansallispuiston, Parque Nacional de Ordesa y Monte Perdido ja Parque Nacional Posets-Maladeta, tuntumassa.

Annikki päättää, että tänään lähdetään Valle de Pinetaan, jossa kulkee GR11:n lisäksi sitä helpompiakin kävelyreittejä. GR11 eli El Gran Recorrido 11 on Pyreneillä itä-länsisuunnassa kulkeva 840 kilometrin La Senda Pirenaica, joka on Annikille enimmäkseen aivan liian vaikeakulkuinen. Vilhohan sinne tietysti halajaisi mutta hänenkin on tyytyminen huomattavasti lyhyempään patikointiin Cinca-joen putoukselle La Larriin.

Susivuoret ajavat ensin Bielsasta pientä vuoristotietä pitkin Pinetaan ja jättävät  auton laakson parkkipaikalle. Sieltä lähtee reitti Cinca-joen rantaa pitkin kohti edessä nousevia vuoria. Syksy on tähän asti ollut koko Espanjassa poikkeuksellisen sateeton ja Cinca on lähes kuivillaan. Joenrannan kyltti kuitenkin varoittaa, että kuivanakin aikana sade voi hetkessä aiheuttaa vaarallisen tulvan. Susivuorten syksyisillä Espanjan matkoilla yksi tavanomaisista uutiskuvista on lyhyidekin rankkasateiden tuloksena syntynyt tulva, joka vie mennessään niin puut ja autot kuin ihmisetkin. Nyt taivas on täysin pilvetön ja Susivuoret ylittävät huoletta joen.

Lehtimetsässä kulkeva leveä kävelytie kapenee poluiksi, joka vie Cascada de La Larrille. Putouksen jyly kuuluu kauaksi veden syöksyessä ylhäältä vuorilta kallioon kovertuneeseen altaaseen. Turkoosi vesi houkuttelee uimaan mutta se on syystä kielletty. Vaikka putouksen alle jotenkin pääsisikin, sieltä olisi aika mahdotonta  päästä pois ainakin jos on erehtynyt kastautumaan jäätävän kylmässä  vedessä.

Porrastettu polku nousee  vielä reilusti ylemmäksi ja Annikilla on hiukset märkinä muustakin kuin putouksesta nousevasta vesihöyrystä hänen päästessään putouksen ylittävälle sillalle. Kun vettä riittää näin paljon kuivan kesänkin jälkeen, ei ihme, että pohjoisespanjalaisissa taloissa on hyvät vedenpaineet eikä vettä tarvitse säännöstellä.

Jylisevältä putoukselta reitti jatkuu kivistä tietä pitkin La Larrin ylätasangolle. Annikki pääsee kuin pääseekin patikoimaan GR11-polulle kun Susivuoret oikaisevat pari tien mutkaa sitä pitkin. Los Llanos de La Larri pehmeine nurmimattoineen ja harvassa kasvavine piikkipensaineen on todella kaunis paikka vuorten syleilyssä. Susivuoret loikoilevat hetken auringossa kevyitä eväitään syöden ja kiikaroiden ympäröiville, yli kolmen kilometrin korkeuteen kohoaville vuorille. Vaikka Susivuoret ovat kiivenneet yli 1640 metrin korkeuteen,  Annikista tuntuu, että he ovat vasta vuorten juurella. Niin jylhiltä ja kaukaisilta vaaleat huiput Pico de la Canalas ja Blancas de La Larri sekä tumma Monte Perdido hänestä näyttävät.

Paluumatkalla takaisin Pinetan laaksoon Annikki täyttää vesipullonsa La Larrin vesiputouksen vieressä valuvasta hanasta. Juomavettä ei kuitenkaan tarvita samaan tapaan kuin auringossa ylöspäin mentäessä. Polun laskeuduttua pari, kolmesataa metriä alemmas varjoisaan metsään ilma viilenee niin, että Annikki pukee takin päälleen.

***
Ennen Salinas de Bielsaan palaamistaan Susivuoret käyvät vajaan  kolmenkymmenen kilometrin päässä Ainsassa. Tie sinne vie Cinca-joen vartta ja matkalle osuu vaikuttavan näköinen rotko El Congosto de Las Devotas sekä komea vuorenhuippu Peña Montañesa. Ainsan pikkukaupungista Susivuoret onnistuvat löytämään aukiolevan kaupan; pienemmissä kylissä kuten Escalonassa ja Labuerdassa putikiit ovat pyhäinpäivän aattona kiinni jo ennen viittä.

Salinasin asunnolle päästyään Annikki panee pyykinpesukoneen pyörimään ja Vilho lämmittää pikalounaaksi purkillisen ranskalaista pataruokaa. Sen jälkeen Annikki avaa chimichurri-pullon. Argentiinassa tyypillisen, ilmeisesti baskilaista alkuperää olevan maustekastikeen Castilla - La Manchassa tehty versio sisältää mm. Las Pedroñerasin purppuranväristä IGP- valkosipulia ja greippiä. JR Suarez Monederon pedroñeraslainen chimichurri on Susivuorten Baleaarien matkan grillauskokemusten perusteella mainio tuote lihan marinoimiseen. Aragonialainen naudanliha, toisin kuin Ranskasta ostettu périgordilainen luomuankanliha, jota Annikki eilen valmisti, tarvitsee nimittäin pientä esivalmistusta ennen paistamistaan.

Lihan marinoituessa Susivuoret katsovat telkkarista europelejä ja seuraavat Puigdemontin, tai paremminkin häntä jahtaavien reportterien edesottamuksia pariltakin uutiskanavalta. Suurta närkästystä koko Espanjassa on Kataloniaa myöten herättänyt se, että Puikkari on valinnut asianajajakseen ETA-terroristeja puolustaneen Paul Bekaertin. Hänen välityksellään Puigdemont ilmoittaa, että voisi vastata Espanjan oikeuslaitoksen kysymyksiin ja syytöksiin etänä Brysselistä. Annikista koko itsenäisyysseikkailu olisi pitänyt hoitaa virtuaalisesti etänä.

3. päivä: Ranskalaisten ostaessa ja myydessä pastista, Annikki viettää hiljaiseloa Salinas de Sinissä

Vain muutaman kilometrin päässä Ranskan rajalta on kylttejä, jotka mainostavat supertarjouksia Ricardista ja muista ranskalaisista pastisjuomista. Myöhemmin Susivuorille paljastuu, että Bielsan pohjoispuolella on merkillinen, ranskalaisturisteille suunnattu kauppakeskittymä. Siinä on jotain samaa kuin  valtavassa brittituristeille tarkoitetussa viinakaupassa, jonka Susivuoret näkivät muutama vuosi sitten Pohjois-Ranskassa. Siellä Roscoffissa on maantietunnelin sijaan satama, josta pääse lautalla Englantiin ja Irlantiin. Viinaksien rahtaaminen rajan yli tuntuu olevan yleiseurooppalainen ilmiö vaikka Annikki on mieltänyt sen olevan  enemmänkin Pohjoismaiden ja Baltian välinen asia.

Pastista kahden litran pulloista juovista ranskalaisista ei parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Salinas de Bielsassa näy kuitenkaan jälkeäkään. Viiden talon kylä, josta Susivuoret ovat vuokranneet loma-asunnon, on hyvin rauhallinen. Annikin purkaessa matkalaukkuaan ja ostoskasseja, Vilho asettelee puutarhakalusteet talon eteen aurinkoon. Lokakuun lopussa Vilhon on ihana juoda paitahihasillaan pieni oluensa ulkona terassilla, josta on hienot näkymät vuorille. Annikin lisäksi Vilhon seuraan liittyy naapuritalon Visker-kissa, joka kursailematta hyppää Vilhon syliin.

Päiväuniensa jälkeen Susivuoret lähtevät käväisemään Bielsassa päätyen aikaisemmin ihmettelemäänsä turistikauppaan. Tavallisia ruoka- ja taloustarvikkeita kaupassa on vain nimeksi. Sen päämyyntituotteet ovat nimittäin   em. pastispullolaatikot, tynnyreistä litroittain myytävät väkevät viinit ja sangría, jättikokoiset makeispussit ja kopiohajuvedet. Espanjalaisia viinejä ei ole kuin muutama pullo mutta erilaisia viinaksia on hyllykaupalla. Tulevatko ranskalaiset tosiaan ostamaan pastista ja vodkaa Espanjasta?  Uskomattominta kaupassa on kuitenkin sen matkamuisto-osasto. Siellä ei ole mitään Alto Aragóniin ja Pyreneihin viittaavaa vaan krääsä koostuu  flamencopuvuista, paellapannuista ja muusta Espanjan aurinkorannikolle kuuluvasta tavarasta. Susivuoret käyvät kahdessa muussakin samanlaisessa kaupassa, joista viimeisestä Annikki onnistuu sentään löytämään purkillisen paikallista maitoa.

3. päivä: Annikki pakenee Oksitaniasta Aragoniaan, Puigdemont Kataloniasta Flanderiin

Aamulla taivas on tihkusateessa harmaa Annikkin katsellessa asunnon ulkoportailta kuinka matkalaukku toisensa perään kasataan läheisen pyhiinvaelluskeskuksen aulaan. Lourdes’sa on lokakuun viimeisenä maanantainakin  vilkas pyhiinvaelluspäivä.

Susivuorten vaellus jatkuu kohti Pyreneitä ja aurinkoa. Pouzacissa he pysähtyvät juomaan ranskalaiset maitokahvit rapeiden voisarvien kera. Samalla he täydentävät ruoka- ja juomavarastonsa suuressa Intermarchéessa. Ranskalaiset ovat kovia purnaamaan supermarkettien ylivallasta ja tosiasia on, että ranskalaisista pikkukylistä on turha etsiä ruokakauppaa. Toisin kuin vaikka Espanjassa ja Italiassa, Ranskan sivutiellä saa ajella kymmeniä kilometrejä näkemättä ainuttakaan vihannes- tai lihakauppaa tai muuta pientä  elintarvikeliikettä. Leipäkauppaa tai baariakaan ei löydy kuin aniharvasta ranskalaisesta kylästä.  Naapurimaista pienemmissäkin kylissä on vähintään yksi kahvila, josta voi aamulla hakea tuoreen leivän.

Toisaalta ranskalaiset suuret supermarketit juusto-, leikkele-, vihannes-, kala- ja lihaosastoineen ovat Annikista taivaallisia. Monenlaisia herkkuja tarjoavien palvelutiskien lisäksi niissä on tietysti uskomattoman laajat valikoimat paikallisia säilykkeitä ja muita erikoisuuksia ja tietenkin metrien mittaiset viinihyllyt. PySusivuoret yrittävät muistaa kohtuuden rajat mutta heidän ostoskorinsa täyttyvät nopeasti. Annikki epäilee jo nyt, etteivät he pysty syömään esim. kaikkia ostamiaan leikkeleitä lomaviikkonsa aikana ja valitsee sellaisia tuotteita, jotka voi tarvittaessa viedä Suomeen asti.

Supermarketin aula on täynnä valtavia ruukkukrysanteemejä ja asiakkaita, jotka  valitsevat suuresta värivalikoimasta oikeanlaista kukkaa vietäväksi pyhäinpäivänä hautausmaalle. Suomessahan pyhäinpäivä on siirretty lauantaipyhäksi mutta La Toussaint eli El Día de Todos los Santos on aina marraskuun ensimmäisenä päivänä. Annikki perustelee ruokahamstraustaan silläkin, että täällä päin maailmaa pyhäinpäivä on jo ylihuomenna. Vaikka ranskalaiset hypermarketit ovat auki keskiviikkona, Espanjan pikkukaupat ovat takuulla kiinni pyhäinpäivänä.

***
Ranskan Les Pyrénées-Atlantiques’in vaihduttua L’Occitanie’in ilmasto ja maisemat ovat alkaneet yhä enemmän miellyttää Annikkia. Hän pitää paljon enemmän kumpuilevasta ja yhä vuoristoisemmaksi käyvästä  maastosta kuin tasamaasta ja sen kosteudesta. Toisin on Katalonian ”vallankumousjohtaja” Carles Puigdemontin laita. Tämä on paennut Brysseliin  ja uutisten mukaan aikoo hakea Belgiasta turvapaikkaa. Annikista se on aivan   mahdoton ja naurettavakin ajatus. Hänestä Vilhon Puikkariksi nimeämän Puigdemontin olisi pitänyt edes vähän tutustua maansa lähihistoriaan ja perustuslakiin sekä perehtyä taloustieteeseen ennen ryhtymistä julistamaan Kataloniaa itsenäiseksi. Espanjan keskushallinnon pantua artiklan 155 täytäntöön ja peruutettua Katalonian autonomian ja erotettua sen aluejohtajat sekä poliisijohdon, Puigdemontia uhkaa 30 vuoden vankeustuomio kapinasta ja siihen lietsomisesta sekä valtion varojen kavaltamisesta. Tuskin näyttävä pako toiseen EU-maahan auttaa Katalonian tai edes Puigdemontin ja viiden muun erotetun parlamentaarikon asemaa. Annikki ei usko hetkeäkään, että Puigdemontin lausumat epäilyt mahdollisen oikeudenkäynnin puolueettomuudesta ja reiluudesta johtaisivat siihen, että  verisen sisällissodan ja ETA-terrorismin kärsineen maan hallitus painaisi Katalonian itsenäisyysseikkailun villaisella ja jättäisi vallankumousjohtajat tuomitsematta. Edes se, että katalonialainen Girona voitti eilen sensaatiomaisesti Real Madridin 2-1, ei auta Puigdemontia.
***

Jo Aure-joen laaksossa, kymmeniä kilometrejä ennen Ranskan ja Espanjaan rajaa, tienvarren kyltit ilmoittavat, että Le tunnel d'Aragnouet-Bielsa on auki. Espanjaan päästäisiin siis alittamalla Pyreneet kolmen kilometrin tunnelia pitkin. Tunnelitien laskeuduttua toistasataa metriä Espanjan puolelle Pyreneitä  Aragoniaan, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta kuumasti. Korkea vuoristo toimii ilmastonjakajana jättäen kostean atlanttisen sään Ranskan puolelle Oksitaniaan.

2. päivä: Lourdes

Susivuorten matka Bayonnesta Pau’hon on kuin ajelua Pohjanmaalla. Maisema on tasaisen tylsä ja uinuvat kylät eivät ole millään tavalla mieleenpainuvia. Viiniköynnöksistä ei näy vilaustakaan vaan pelloilla kasvaa maissia. Annikista on  hullua, että Pyreneiden häämöttäessä taustalla, lähes jokaisen talon pihassa kasvaa banaani. Atlantin läheisyys varmaan vaikuttaa ilmastoon niin, että  banaanisatoa saatetaan päästä korjaamaankin.

Vasta tien alkaessa Paun jälkeen kiemurrella kukkuloilla, näkymät paranevat. Lourdes’issa Susivuorille tulee taas kinaa Chiaran kanssa mutta Annikin komennossa pikkukaupungissa löydetään oikeaan osoitteeseen. Tosin ”oikea” osoite osoittautuu vääräksi. Portinpielessä on majatalosta San Matteo kertovat kyltit ja taloa vartioiva iso koira on ystävällinen mutta kaikki muu viittaa siihen, etteivät matkailijat ole tervetulleita tähän taloon. Annikki yrittää turhaan soittaa pariin kyltissä mainittuun numeroon kun Vilho viittelöi, että talon yläkerran ikkunasta kutsutaan ”madamea”. Sujuvasti italiaa puhuva ystävällinen rouva tulee opastamaan Susivuoret noin sata metriä katua eteenpäin, josta löytyy toinen talo ja Annikin vuokraama asunto.

Vuoden 1858 Neitsyt Marian ilmestykset Grotte de Massabiellessä ovat tietysti syynä siihen, että Lourdes’ta löytyy Susivuorille sopiva edullinen majapaikka ja kymmenittäin muitakin, nimiltään etupäässä  katoliseen uskontoon viittaavia  hotelleja. Ilman Mariaa piskuista kylää ei olisi tänä päivänä olemassakaan. Nyt Lourdes on yksi katolisten tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja ja siellä käy peräti kuusi miljoonaa matkailijaa vuodessa.

Ilmestysluolan kupeeseen rakennetun La basilique de l'Immaculée-Conceptionin tornit näkyvät Susivuorten ulko-ovelta ja sinne vie kotikadulta oikoreitti pitkiä portaita pitkin. Kaksikkomme kääntyy kuitenkin Lourdes’n vanhaan kaupunkiin, jossa on vastassa useita matkamuistomyymälöitä. Niissä myydään kaikenlaisen krääsän lisäksi erikokoisia pulloja ja kanistereita, joihin voi  ottaa sanktuaariolta mukaansa pyhää vettä.  Annikki ostaa samanlaisen pienen kääntöveitsen kuin Vilho osti aikanaan Santiago de Compostelasta. Annikin veitsen puiseen kahvaan kaiverrettu ”Lourdes”.

Italilaisten pikkuliikkeiden lisäksi Annikkia hämmästyttää se, että Lourdes’sa on lukuisia srilankalaisia ravintoloita. Ovatkohan niiden henkilökunta ja asiakkaat kaikki sukua toisilleen? Srilankalaisten lisäksi näkyy muutamia, etupäässä ranskalaisia turisteja mutta kaiken kaikkiaan pikkukaupungissa on hyvin hiljaista. Ainoa riehakkaampi porukka on ryhmä meluavia filippiiniläisiä, jotka popcornia syöden painelevat sanktuaariolle. Sinne Susivuoretkin päätyvät.

Les sanctuaires de Lourdes kolmine basilikoineen ja niiden edessä oleva  iso aukio ajavat kyllä asiansa katolisten massatapahtumien näyttämönä mutta ei kompleksia kovin kauniiksi voi sanoa. Ainakin La basilique Notre-Dame-du-Rosairen ulkopuolella olevan kaarikäytävän sekalaiset mosaiikit edustavat Annikkn mielestä toritaiteen kaikkein kamalampia tyylisuuntauksia. Aurinko ehtii jo laskea ja lepakot alkavat lennellä kuunvalossa kun Susivuoret käyvät vihmomassa itseään pyhällä vedellä, jota saa vanhimman kirkon sivulla olevista hanoista. Tämä riittää heille pyhiinvaelluskokemukseksi Lourdes’ta eivätkä he käy katsomassa sen tarkemmin luolaa, jossa Marian ilmestykset tapahtuivat.

Annikin ja Vilhon hortoillessa sanktuaariolla, kaupunki on hiljennyt entisestään ja moni ravintola on ehtinyt panna ovensa kiinni. Susivuoret onnistuvat kuitenkin saamaan iltapalaa ja lasilliset viiniä ja olutta keittiönsä jo sulkeneesta tavernasta. Heidän palatessaan asunnolleen, sanktuaarion kellot alkavat soida iltapalveluksen merkiksi. Annikki ottaa kotiportailta valokuvan nyt valaistuista basilikoista ja vääntää sitten yötä vasten lämmityksen suuremmalle.

2. päivä: Euskadista ja Iparraldesta Lanasiin — baskinkieli vaihtuu oksitaaniin

Aamuauringon paistaessa Annikki on taas hyvällä tuulella. Häntä ei harmita edes kotiin unohtunut matkalaukun avain sillä lempilaukku on nyt auki ja yhä käyttökelpoisessa kunnossa.

Susivuoret eivät ole varanneet hotelliaamiasta ja pakattuaan matkalaukut autoonsa, he kävelevät lähimpään kahvilaan juomaan cafe con lechet croissantin kera. Paikasta saisi kaikkea muutakin hyvää kuten vastapuristettua appelsiinimehua mutta tuoremehut tulivat juuri juotua hotellihuoneessa. Kahvista virkistyneenä Susivuoret palaavat autolleen ja lähtevät Donostiasta kohti Irunin rajakaupunkia. 

Irunissa näkyy olevan satama mutta juuri muuta Susivuoret eivät ohiajaessaan kaupungista näe. Tienvarren kyltit väittävät ainakin parin kilometrin matkalla, että Ranskaan on matkaa 1 km. Johan meidän olisi pitänyt jo moneen kertaan olla Ranskan puolella, Annikki ihmettelee. Vasta kun baskin- ja espanjankieliset kyltit vaihtuvat ranskan- ja baskinkielisiin ja tie huononee, Annikki uskoo, että valtakunnan raja on ylitetty. Ensimmäinen maalikylä Ranskan puolella on Saint-Jean-de-Luz, joka on muuten Bixente Lizarazun kotikaupunki.  Mukavan näköinen pikkukaupunki on Donostian ja Irunin lailla Atlanttiin laskevan joen suulla. 

Ennen Biarritzia Susivuoret poikkeavat Atlantin rannassa. Annikki haluaisi käydä valtameressä kahlaamasa mutta uskoo Vilhoa, joka sanoo sen vain johtavan siihen, että hienoa hiekkaa on sitten kaikki varusteet ja auto täynnä. Rantaloma jää siis lyhyeksi. Myös Biarritzin kierros on lyhyt. Muutamaa isoa rantahotellia lukuun ottamatta rantalomakaupunki on siistin ja viehättävän näköinen mutta  lokakuun viimeisenä sunnuntaina kovin hiljainen. Seuraavaksi Annikki ehtii nähdä vilaukselta Baionan eli Bayonnen La Cathédrale Sainte-Marien. Ihan kaunis tämäkin, L’Adour- ja La Nive -jokien yhtymäkohdassa sijaitseva, Didier Deschampsin kotikaupunki. 

Ranskassa ei ilmoitella kyltein provinssien ja departtementien vaihtumisesta mutta Susivuorten pistäytyessä ainoassa aukiolevaksi huomaamassaan ruokakaupassa, Annikki arvaa, että ollaan tultu Pyrénées Atlantiques’ta ja Iparraldesta eli  Ranskan Baskimaalta Landes’iin. Herkkuhyllystä Annikki nimittäin nappaa ostoskoriinsa Bayonnen kinkun ja Sakarin eli voimakkaaksi mainitun baskilaisen maustekastikkeen lisäksi purkillisen Landes’in ankkapateeta. 

Anglet’ssa Susivuoret hankkiutuvat riitoihin autonavigaattorinsa kanssa. Chiara eli Susivuorten autonavigaattori on väliin hyvin omapäinen löytäessään takapihojen kautta kulkevia ”oikoreittejä” ja Annikin off line -tilassa olevat appsit eivät taas  osaa Chiaran lailla välttää maksuteitä. Annikin otettua komentovastuun navigoinnista, sopu ja sopiva reitti kuitenkin löytyvät ja Susivuorten matka kohti Pau’ta ja Lourdes’ia etenee mukavasti.

1. päivä: Annikki tapaa Vilhon Donostiassa

Bilbaon lentoasema on pienempi kuin Annikki muistikaan. Tai eihän oikeastaan muistanut sitä lainkaan, ainoastaan lyhyen automatkan lentokentältä kaupungin toisella puolella olevalle asunnolle. Annikki oli nimittäin edellisen kerran Bilbaoon saapuessaan äkillisen virustaudin kourissa, eikä tulopäivänään pystynyt juurikaan tekemään havaintoja kaupungista ja sen lentokentästä.

Jotain tuttua Bilbaoon tulossa Annikista sentään on; hieman kostea, lempeän lämmin sää. Annikki taittelee kevyen takkinsa reppuunsa ja toteaa, että hän tarvitsee juomavettä eikä päällysvaatteita. Matkatavara-aulan automaatti ei toimi mutta lentoaseman ulko-oven tuntumassa on pieni baari, josta Annikki saa kaipaamansa vesipullon.

Bussipysäkille ei ole kuin muutama metri ja sen opastaulu kertoo, että seuraava bussi lähtisi 20 minuutin päästä ja lippu maksaa 17 euroa (eikä älyttömät 17,10 € kuten bussifirman verkkosivulla ilmoitetaan). Hetken kolmikielistä taulua tutkittuaan, Annikki huomaa siinä pienen piirroksen, joka ohjaa ostamaan bussilipun etukäteen tuloaulan lippukioskista. Annikki käväisee hakemassa matkalipun. Tosin ei lippukioskista, joka myy vain paikallisbussin lippuja vaan sen vieresessä olevasta lippuautomaatista. On se sitten kumma, etteivät opastaulut,  lentokenttien viralliset sivut ja edes bussifirmojen omat sivut pysty kertomaan yhtä lentokenttäbussia  tarvitseville matkailijoille oleellisista asiaa eli sitä, mistä matkalippu on hankittava. Bussia odotellessaan Annikki ehtii neuvoa paria nuorta miestä ostamaan liput automaatista ja rauhoitella kahdenkymmenen euron seteliä heiluttelevaa eläkeläisrouvaa. Automaattilippua kun ei saa kuin kortilla mutta kuljettajalta voi varmaan ostaa lipun käteisellä vaikkei sitä missään kerrotakkaan. Koska epätietoisia turisteja on lopulta alle tusina, bussi lähtee vain viisi minuuttia aikataulusta myöhässä heidän kaikkien saatua matkalippunsa, joko automaatista tai kuljettajalta.

Heti bussiin päästyään Annikki lähettää taas Vilholle viestin. Tämä vastaa olevansa jo hotellilla ja tulevansa Annikkia bussille vastaan. Ilahtunut  Annikki antaa Vilholle ohjeet saapua tunnin päästä Puente Maria Cristinan itäpäähän, jossa on Donostian bus geltokiak eli linja-autoasema.

Annikin bussimatka Bilbaon lentokentältä Donostiaan eli ainakin elokuvaväen paremmin nimellä San Sebastián tuntemaan Baskimaan kaupunkiin taittuu pikatietä pitkin reilusti alle puolessatoista  tunnissa. Osa ohi vilahtavista maisemista on Annikille entuudestaan tuttuja mutta Donostian uusi, pääosin maan alla oleva linja-autoasema ei herätä Annikissa muistoja. Annikin ja Vilhon edellinen, pikavisiitiksi luonnehdittava käynti Donostiassa taisi suuntautua Kuursaalin kulmille ja Bahía de La Conchan hiekkarannoille eikä rantakaupungin ahtaille kaduille.

Annikkin noustua linja-auton uumenista Maria Cristina -sillalle, hän näkee heti muita jalankulkijoita päätä pitemmän Vilhon. Tämä on varmaan aikeissa soittaa Annikille mutta nostaa katseensa kännykästä juuri parhahiksi huomatakseen kadun toisella puolella vilkuttavan Annikin. Nyt Susivuoret jatkavat matkaa yhdessä.

Vilhon napattua Annikkin matkalaukun, Susivuoret ylittävät Urumea-joen ja suuntaavat katedraalin sivuitse Donostian rantabulevardille. Sieltä ei ole pitkä matka yliopistorakennusten takana ylärinteessä olevalle hotellille, jonka pihaan Vilho on jättänyt auton. Sää on mukavan aurinkoinen ja donostialaiset nauttivat lauantai-iltapäivän oluensa ja viinilasillisensa  terasseilla ja baarien ovensuuussa. Susivuoret eivät pysähdy istumaan baarin terassille vaan ajattelevat tulevansa myöhemmin takaisin illallispaikkaa etsimään. Se ajatus jää pelkäksi aikomukseksi sillä lopulta Susivuoret syövät iltapalansa hotellihuoneessaan. Annikin päivä on ollut ilman syntynyttä riidanpoikastakin sen verran raskas, ettei hän jaksa parin tunnin torkkujenkaan jälkeen lähteä kaupungille. Ilta menee siis tv-uutisia seuraten. Samalla juodaan pullollinen cavaa mutta sitä ei pidä tulkita kannanotoksi itsenäisen Katalonian puolesta. Annikista Carles Puigdemontin eilinen Katalonian yksipuolinen itsenäisyysjulistus on aivan älytön teko. Samaa mieltä on Espanjan keskushallinto ja iso osa katalonilaisistakin. Espanjan lippuja oltiin vasta laskemassa Barcelonassa saloista kun Espanjan otti käyttöön perustuslakinsa artiklan 155 ja mm. erotti aluejohtaja Puigdemontin. Mitenhän tämä sekoilu oikein päättyy ja mitä katalonialaiset mahtavat ajatella itsenäisyydestä sitten kun Katalonia on saamassa potkut EU:sta ja La Ligasta?

1. päivä: Aikaisin matkaan

Annikin sydän jättää pari lyöntiä väliin kun hän vilkaisee rannekelloaan ja huomaa sen näyttävän ajaksi 06:15. Minähän olen myöhästynyt lennoltani! Se ei kuitenkaan voi olla totta sillä Annikki on herännyt vasta viisi minuuttia sitten kännykän hälyttäessä klo 03:10. Annikin suosikkikello, Sveitsistä ostettu punarannekkeinen Mondaine on siis pysähtynyt. Sveitsissä ovat sitten pysähtyneet junat,  Annikki tuumailee sujauttaessaan tänään hyödyttömäksi osoittautuneen kellon käsilaukkuunsa. Eiköhän jostain matkan varrelta löydy rannekelloon uusi paristo.

Annikin matkan on tänään määrä johtaa Bilbaoon, jonka Guggenheim-museon kaupassa hän muistaa nähneensä samanlaisen Sveitsin rautateiden virallisen kellon. Rannekellon hinta vaan oli bilbaolaisessa designkaupassa kaksinkertainen siihen nähden, mitä Annikki maksoi omastaan geneveläisessä kelloliikkeessä. Kellonparistot sen sijaan ovat varmaan Bilbaossa ihan kohtuuhintaisia, mutta  Annikki ehdi sellaista kaupungista etsiä.  Baskimaan pääkaupunki on vain Annikin matkan välipysäkki.

***

Syynä Annikin tolkuttoman aikaiselle heräämiselle ja kiiruhtamiselle yöbussissa nukkuvien humalaisten joukossa lentokentäll on tietysti hänen lähtönsä lomanviettoon Vilhon luokse Pyreneille. Annikin palkalliset lomapäivät ovat edelleen vähissä ja siksi hän pitää tämän vuoden syyslomansa huomattavasti totuttua lyhyempänä. Vilho sen sijaan on ollut jo toista viikkoa Pohjois-Espanjassa ja mieheltään saamiensa kuvaviestien perusteella Annikille on aivan selvää se, missä hän haluaa viettää lokakuun viimeisen viikon — maksoi, mitä maksoi. Aurinkoinen, lämmin Aragonia upeine vuoristoineen vie selvästi voiton pimeästä ja loskaisesta Helsingistä. 

Lentokenttärutiinit niin Helsingissä kuin Münchenissä sujuvat pimeässä nopeasti ja helposti. Aurinko alkaa paistaa kirkkaasti vasta kun kone lähtee Münchenin kentältä lumihuippuisten Alppien sivuitse kohti Ranskan Provençea. 

Auringossa kilottavia vuorenhuippuja tuijottaen ja Iberian niemimaan päivänpolttavia kansallispyrkimyksiä pohtien, Annikilta jää huomaamatta, että ilmatarjoillijat aloittavat aamiaisen jaon nimenomaan hänestä. Annikin kieli on niin solmussa katalaanin- ja baskinkielisten fraasien muistelusta, että hän pystyy hädin tuskin ymmärrettävällä sekakielellä valitsemaan itselleen leivän, kuplavettä ja lasillisen sektiä.  Annikkia nolottaa kun lentoemäntä pulloa avatessaan yrittää ystävällisesti palvella häntä italiaksi. Jos Luftwaffen wifi ei maksaisi peräti 1000 bonuspistettä tai 3 €, opettelisin netistä jonkun kohteliaisuuden retoromaaniksi tai vaikka koreaksi. Eipähän kielitaidottomuuteni menisi italialaisten piikkiin.

3. Alppikuvia

Sunnuntaikin alkaa sateisena mutta sää selkenee vähän kun Annikki ja Vilho ajavat rajan yli Tiroliin. Heidän aikomuksenaan on mennä päätietä pitkin Reutten suuntaan mutta Annikin huomatessa kilometrien pituisen pysähtyneiden autojen jonon, Vilho ajaakin päätien yli Vilsiin johtavalle pienemmälle tielle. Susivuoret päätyvät oikealle maisemareitille, jossa ei ole juurikaan liikennettä.

Uusi reitti kulkee hienojen vuoristomaisemien halki Haldensee-järven ohi ja osin Lech-joen vartta Nässelwängleen, Gaichtiin ja lopulta Forchachiin. Siellä Vilho johdattaa Annikin polulle, joka vie Lech-joen rantaan. Annikki kiiruhtaa joen ylittävälle huojuvalle riippusillalle. Hänen on kuitenkin palattava vastarannalta takaisin sillä Vilhon on päättänyt, ettei sieltä nousevalle rinteelle kannata tihkusateessa nousta. Annikille sopivampi reitti löytyisi kuulemma Forchachin kylän toiselta puolelta.

Tihkusade loppuu juuri sopivasti kun Annikki ja Vilho pääsevät rinnereitille, josta pieni kauris kirmaa puiden suojaan. Alarinteen männyissä hypähtelee orava ja tammissa rääkyvät närhet. Ylempää rinteestä kuuluu palokärjen koputus ja iso tikka päästään näkemäänkin. Leveän, metsäautotieksi luokiteltavan reitin noustessa yhä ylemmäksi, näkymät jokilaakson toisella puolella oleville vuorille paranevat. Kovin ylös Susivuoret eivät tänään pääse vaan pienen evästauon pidettyään he palaavat Forchachin kylän kautta takaisin autolleen.

Koska iltaan on vielä aikaa, Vilho ehdottaa paluumatkalla, että vaikka poiketaan pikaisesti Planseella. Näin Annikkikin pääsisi näkemään tämän kauniin vuoristojäven vähän lähempää kuin lentokoneen ikkunasta. Plansee on tosiaan kuin postikortista vuorten heijastuessa peilityyneen järvenpintaan kuin maalattuina. Näin syyskuun alussa järvellä ei ole montakaan venettä ja rantatien parkkipaikat ovat lähes tyhjillään. Vilho pysäköi auton pariinkin kertaan, jotta Annikki saisi otettua kuvia turkoosina läikähtelevästä järvestä vuorineen. Ihana turkoosi väri ei kuitenkaan Annikin postikorttikuvissa näy sillä hän on onnistunut kääntelemään kameransa asetukset sellaisiksi, että tulee ottaneeksi mustavalkoisia kuvia.
***
Susivuoret ovat kerrankin onnistuneet edes jossain määrin noudattamaan omaa sääntöään siitä, ettei jääkaappi saa olla täynnä ruokaa loman viimeisenä päivänä. Niinpä pakattuaan matkalaukkuihinsa Mozartin kuulat, tirolilaissalamit ja muutaman tuliaispullon, he voivat lähteä Gasthausiin illalliselle. Matkaa Trauchgaun parhaaksi ruokapaikaksi mainittuun Almstubeen on pari, kolme kilometriä ja kun illasta on tullut oikein kaunis, Susivuoret lähtevät mielellään kävellen matkaan. Raatihuoneen ohitettuaan pariskuntamme kääntyy kirkolle, jonka luona on heille tuiki tärkeä lasinkeräyspiste. Vilhon kiiruhtaessa purkki- ja pullopussinsa kanssa keräyslaatikolle, Annikki tähyilee puronvarren ruovikkoon, josta kuuluu sirkusta. Sirkuttajia ei näy mutta samassa puron ylle lentää koreanvärinen, pitkänokkainen lintu. Kuningaskalastaja!, Annikki intoilee. Vilho ei valitettavasti ehdi Annikin lailla kunnolla nähdä Saksassakin harvinaista lintua mutta kertoo katsoneensa juuri pari päivää Saksan teeveestä erinomaisen dokumentin paikallisista kuningaskalastajista. Näin Annikkikin saa kuulla kiinnostavia asioita mm.  Kuningaskalastajan poikasten ”kalastuskoulusta”.

Seuraavaksi Annikki huomaa kauriin, joka lymyilee epäilyttävän lähellä puronvarren viljelyspalstoja sekä kala-altaan, joka aivan kuhisee forelleja. Mitähän ruokaa Almstubessa mahtaa olla tänään? Kohta Susivuoret istutetaan pöytään tutkimaan ruokalistaa, jossa mainitaan forelli muttei kaurista. Almstubessa kyllä tarjotaan tyypillisten baijerilaisruokien ohella riistaherkkuja ja niistä Annikin valitsema hirvenpaisti kastikkeineen on todella herkullista. Vilhonkin ateria on maittava ja sekin on baijerilaisittain kaikkea muuta kuin pieni annos. Jälkiruokaa ei voi siis kuvitellakaan syövänsä.

Annikin ja Vilhon ruokailtua ja nautittua allgäulaiset oluensa, aurinko on jo laskemassa Sudenpää-vuoren taakse. Ilta alkaa nopeasti viiletä ja Susivuoret kiiruhtavat asunnolleen pysähtymättä laskemaan kaikkia pelloilla näkyviä kauriita. Loppuilta kuluu rauhallisesti vaikka Annikki avaa itävaltalaisen supermarketin tarjouksessa olleen samppanjapullon. Vaaleanpunainen halpisjuoma on oikein hyvää ja sitä nautiskellessa Annikki muistaa tarkistaa kameransa asetukset. Huominen paluumatka Münchenin lentokentälle ja sieltä koti-Suomeen kun tehdään Ammerseen kautta ja Annikki aikoo ottaa tästä järvestä oikein värivalokuvia.

2. Alppien erikoisuuksia

Aamulla sataa, samoin iltapäivällä. Eilisiltana Susivuoret avasivat samppanjapullon - ja totta puhuen pari muutakin viinipulloa - ja juttelivat ja kuuntelivat levyjä pikkutunneille asti. Sadesää ei siis ole ainoa syy siihen, että Annikki ja Vilho pääsevät lauantaina liikkeelle vasta reilusti puolen päivän jälkeeen.

Koska vuorille ei enää iltapäivällä, ja varsinkaan sateella ole asiaa, Susivuoret lähtevät ostoksille Itävaltaan. Onhan ruoka- ja juomaostosten tekeminen supermarketeissa tunnetusti Susivuorten suurinta huvia heidän matkustellesaan ulkomailla. Reutten kaupoissa Annikki tutkii juomahyllyä ja ihmettelee Vilhon osoittamaa suurta valikoimaa erilaisia snapsipulloja. Saksassa ei kyllä hääritä tässä määrin kirkkaan viinan kanssa, hän tuumii. Toinen itävaltalainen erikoisuus on paikallinen “rommi”, Inländer-Rum. Susivuoret eivät näin väkeviä juomia suosi vaan Vilho ostaa pullon tarjoussamppanjaa ja Annikki pari pulloa Grüner Veltliner -valkoviiniä.

Itävallasta täytyy tietysti ostaa tuliaiseksi Mozart-kuulia. Jokaisessa kaupassa on vähän omanlaisensa kuulat mutta yhteistä niille on se, että supermarkettikuulat ovat huomattavasti halvempia kuin esim. lentokentillä myytävät Fürstin Original Salzburger Mozartkugelnit.  Toki erimerkkisten Mozart-kuulien rakenteessa on pieniä ja maussa vieläkin pienempiä eroja mutta se on varmaa, että kalorimäärä on kaikissa kuulissa huippuluokkaa. Vaikka Annikki itse ei ole erityisesti Mozart-kuulien perään, hän huomaa hamstranneensa niitä useita rasiallisia ja pussillisia. Tulisipahan toimitettua tuliaiset perille eikä syötyä niitä itse.

Toinen tuote, jota Annikki takaisin asunnolla huomaa hamstranneensa, on itävaltalaiset ilmakuivatut salamit. Ohuita salamimakkaroita on niitäkin monta pakettia. Onneksi ne säilyvät pitkään eikä kaikkia hirvisalameita, savustettuja salameita jne. tarvitse syödä nyt. Retkipäiviä Alpeilla on nyt sen verran vähän jäljellä, että iso osa mainioksi retkievääksi mainituista makkaroista vietäisiin Susivuorten jääkaappiin Suomessa.
***

Paluumatkalla juuri ennen Saksan rajaa Susivuoret pysähtyvät retkeilukeskuksen  parkkipaikalle. Siellä kun lasinkeräyspiste. Vilhon lajitellessa eri väriset lasipullot  ja -purkit oikeisiin säiliöhin, Annikki kurkistelee keskuksen ikkunoista sisään. Kaikesta päätelleen siellä on kesäaikaan kauniilla säällä vilskettä. Keskuksesta pääsee nimittäin reitille, joka kulkee lähes puunlatvojen korkeudella. Tuollaisilta rampeilta ja riippusilloilta näkisi ja kuulisi varmaan hyvin lintuja, Annikki tuumii. Retkeilykeskus on kuitenkin nyt kiinni eivätkä linnutkaan ole sadesäällä liikkeellä. Eikä Annikki suostuisi maksamaan metsässä kävelystä vaikka latvusreitti hauska idea onkin.

Annikin on tyytyminen lyhyeen kävelylenkkiin puunjuurten tasolla. Maantieltä pääsisi  metsään pientä liukumäkeä pitkin mutta sen ollessa märkä, Susivuoret käyttävät  portaita. He käväisevät pikaisesti katsomassa Lech-jokea, joka virtaa tällä kohtaa hyvin leveänä. Vilho osoittaa hyvän matkaa joenrannasta olevaan korkeaan pylvääseen kiinnitettyä kylttiä, joka osoittaa Lechin vedenkorkeuden vuonna 2005. Kyltti on noin kymmenen metrin korkeudessa!

Saksan puolella, lähellä kotikyläänsä Susivuoret päättävät käydä katsomassa myös Halblech-jokea. Lechin sivujoki virtaa Vilhon mukaan huomattavasti vuolaammin kuin viikko sitten. Viime päivät kun ovat olleet enimmäkseen sateisia. Ylitettyään pienen sillan, Susivuoret pysähtyvät kiikaroimaan joelle; siellä voisi opastaulun mukaan nähdä harvinaisen linnun, Flussuferläuferin. Tutkittuaan taulua tarkemmin ja kuultuaan Vilhon kuvauksen edellisellä käynnillään näkekemästä kahlaajasta, Annikki on samaa mieltä kuin Vilho. Suurharvinaisuus on Suomessa tavallinen ja elinvoimaiseksi luokiteltu laji eli rantasipi. Susivuoret eivät jää odottelemaan rantasipin näyttäytymistä vaan palaavat autolleen kun taivaalta alkaa ropista sadepisaroita. Sadekuurosta voi tulla rajukin päätellen vauhdista, jolla pikimusta orava ryntää joen ylittävää siltaa pitkin rantapuiden suojaan.

Sade on kuitenkin nopeasti ohi ja Annikki pääsee ihailemaa kaunista näkymää peilityynelle Forggensee-järvelle.  Sieltä Susivuoret jatkavat maaseutukierrostaan  Roßhaupten ja Lechbrück am Seen kautta Premiin ja kotikyläänsä Trauchgauhun. Annikkia viehättää baijerilaisten pikkukylien siisteys ja elinvoimaisuus verrattuna esim. Ranskan ja Suomen vastaavankokoisiin, ikäihmisten asuttamiin syrjäkyliin, joista elikeinoelämä on sammunut jo kauan sitten.

Illan hämärtyessä pelloille alkaa kurkien seuraksi ilmestyä kauriita. Kaipa siellä jokunen myyräkin hiiviskelee iltapalaansa etsimässä vaikka Annikki arvelee sen olevan kovin turvatonta touhua. Baijerissa on nimittäin jokaisella peltotilkulla “haukkaorsi” eli vartavasten haukkojen tähystyspaikaksi pystytetty tolppa poikkipuineen.  Jyrsijät ovat tänäkin iltana hengenvaarassa sillä lähes jokaisen tolpan päässä on hiirihaukka vaanimassa saalista. Toki osa isoista haukoista voi olla jo ruokalevolla. Saksassa petolintuja kun ei vainota vaan ne saavat istua orsillaan vaikka vain huvikseen.

1. Tirolin kautta Baijeriin

Annikki Baijerissa 1-2017
Ensimmäisenä hihnalta tulee tummanpunainen, kauttaaltaan jänistarrojen peitossa oleva matkalaukku. Se on minun laukkuni, Annikki toteaa ilahtuneena. Hän on ehtinyt jo pelätä, että hänen matkatavaransa jäivät Helsinkiin tai mikä pahempaan, matkustamaan omin päin ties minne. Sen verran viime tingassa Annikki pääsi aamulla lentoaseman tiskille, että virkailija uhkasi, että Annikki joutuisi itse maksamaan matkalaukun jälkilähettämisen oikeaan määränpäähän.

Bussimatka Helsingin lentokentälle oli kestänyt huomattavasti tavallista pitempään eikä syynä ollut liikenneruuhka vaan bussikuskin lähes tahalliselta tuntunut kiusanteko.  Annikki ei ollut ainoa matkustaja, joka hermostui kuskin älyttömään hidasteluun. Tämä nimittäin pysähteli useita kertoja täysin turhaan pysäkeillä, joilla ei ollut ketään ja jonne kukaan matkustajista ei halunnut jäädä. Kaiken huipuksi kuljettaja aikoi seisahtua toiseksi viimeiselle pysäkille viideksi minuutiksi eikä älynnyt jatkaa matkaa päätepysäkille ennen kuin Annikki karjui takapenkiltä, että kakkosterminaaliin ja vähän sassiin.

Napattuaan laukkunsa Münchenin lentokentän hihnalta, Annikki kävelee suoraan tuloaulan kahvilaan ja tilaa keskikokoisen cappuccinon. Kello on vasta puoli kymmenen aamulla paikallista aikaa ja Annikki on tänään ehtinyt viettää kahdella lentokentällä yhteensä peräti puoli tuntia. On siis hyvinvalmistetun, virkistävän kahvijuoman aika.

Nautittuaan kahvinsa kaikessa rauhassa ja ilmoitettuaan Vilholle olevansa Münchenissä,  Annikki suunnistaa pitkänmatkanbussien lähtöalueelle. Se ei olekaan aivan helppo tehtävä sillä kotimainen lentoyhtiö on tuonut Annikin kaukaiseen terminaaliin, josta on pitkä ja mutkikas matka FlixBussin lähtölaiturille. Parin asiallisen tarkan neuvon saatuaan - ja tehtyään salamaniskun Edeka-supermarkettiin - Annikki löytää viherkeltaisen bussin, jonka määränpää on Innsbruck.

Annikki ei ole kuitenkaan matkustamassa rajan taakse Tiroliin vaan hän on ostanut bussilipun vain eteläiseen Baijeriin, Garmisch-Partenkircheniin asti. Siellä Vilho olisi Annikkia vastassa ja yhdessä Susivuoret ajaisivat Allgäun Alppien tuntumaan Trauchgauhun, jossa Vilho on jo viikon lomaillut itsekseen. Annikki puolestaan on juuri aloittanut vaativan projektin uudessa työpaikassa ja on sen vuoksi typistänyt syyslomansa tähän  pitkään viikonloppuun.
Bussi ajaa tuttua reittiä Münchenin keskustaa kohti ohi Bayern Münchenin Allianz-areenan ja suurten BMW:n ja Mercedes Benzin konttoreiden. Ei tässä ainakaan suorinta reittiä Garmischiin olla menossa Annikki ehtii todeta ennen kuin bussi kaartaa Hackerbrücken bussiterminaaliin. Siellä menee varttitunti uusien matkustajien reppuja lastatessa ennen kuin matka jatkuu etelään menevälle Autobahnille. Junalla olisi saattanut päästä nopeammin aina Füsseniin asti mutta Annikista yksi bussikyyti on mukavampi kuin kaksikin vaihtoa vaativa junamatka. Harmi vaan, että päivän ainoa Trauchgauhan asti vievä bussivuoro meni jo tuntia ennen Annikin saapumista lentokentälle. Vilhohan olisi hakenut Annikin vaikka Münchenistä asti mutta Annikki vakuutti, että hän pääsee lähes tyhjän matkalaukkunsa kanssa helposti paikkaan, jonne Vilholle on selvästi lyhyempi ajomatka.

Annikin bussimatka sujuukin mukavasti kunnes ollaan vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Garmischista. Vähän ennen Oberaun risteystä alkaa liikennesuma, joka hidastaa bussin kulkua puolella tunnilla. Annikin tekstatesssa Vilholle ilmoitusta viivästyksestä, Vilho soittaa ja kertoo itsekin myöhästyvänsä noin kolme varttia sovitusta tapaamisajasta. Tie Ettalin ja Oberaun välillä on poikki ja Vilhon on kierrettävä Itävallan ja Planseen kautta päästäkseen Garmischiin Annikkia hakemaan.

Annikki ei arvaa lähteä kovin kauas Garmischin rautatieasemalta, jonne bussi hänet jätti. Siksi hän meneekin odottelemaan Vilhoa aivan asema-aukion laidalla olevaan Gasthausiin lähtemättä etsimään ravintolaa, josta saisi näin alkuiltapäivästä ruokaa. Lasillinen  Grauer burgunder -valkoviiniä käy hyvin lounaasta.

Annikin lounas täydentyy kohta pienellä, Vilhon mukanaan tuomalla “eväspussilla”. Mini-nallekarkit ja kirsikka-schorle ovat Annikin mieleen ja kohta kun Susivuoret ovat Garmischista lähdettyään ruokaostoksilla, Annikki ostaa viikonlopun retkievääksi toisen schorle-pullon.

Koska suorin reitti Trauchgauhun on poikki, Susivuorten on ensin suunnattava Saksasta etelään. Onneksi Vilholla on autossa vignetti, joka tarvitaan kun ulkomaalaisella autolla ajetaan Itävallassa. Valtakunnan rajalle päästään Loisach-jokea seuraten. Itävallan Ehrwaldissa Annikki hämmästyy kun Vilho ajaa tien sivuun isohkolle parkkipaikalle. Kauaa hän ei sitä ihmettele vaan kaivaa kameransa repustaan. Paikalta on kerrassaan upea näkymä Saksan ja Itävallan rajalla olevalle Zugspitzen massiiville sekä sitä terävämpihuippuiselle Sonnenspitzelle.

Reutten ja Pinswangin ohitettuaan Annikki ja Vilho pääsevät takaisin Saksaan. Füssenin jälkeen tie onkin Annikille ennestään tuttu aina Trauchgauhun asti, jossa Susivuorten tämänkertainen loma-asunto sijaitsee. Vilho varoittelee Annikkia, ettei asunto ole yhtä hieno tai idyllisessä paikassa kuin Susivuorten aikaisemmat loma-asunnot Baijerissa. Sen Annikki toki tietää  asuntoa ja sen pihapiiriä näkemättäkin. Annikki alkoi nimittäin etsiä majapaikkaa  Vilhon vuoristoloman ajaksi sen verran myöhään, ettei mitään kohtuuhintaista fewoa, josta olisi upea näköala vuorille tahtonut löytyä.

Trauchgaun asunto on Annikista aivan kelvollinen. Se on saksalaiseen tapaan erittäin siisti, toimiva ja hyvinvarusteltu. Tilaakin on mukavasti ja paikka on lähellä olevasta, kylän halkovasta päätiestä huolimatta rauhallinen. Vain mykistyttävä vuoristonäköla ja baijerilaiset perinnehuonekalut puuttuvat.
***
Vaikkei olohuoneen ikkunoista näy lumihuippuiset Alpit, niin vuori kuitenkin. Se on tummanvihreänä ilta-auringossa kylpevä Wolfskopf, jonne Vilho kuuluu ensimmäiseksi kiivenneen.  Matkapäivänsä iltana Annikki haluaa pysytellä tasamaalla eli 780 metrin korkeudessa Trauchgaussa. Susivuoret tekevät siis iltakävelynsä kotikylässä Halblech-joen varteen.

Vaikka Trauchgaussa on raatihuone, parikin Gasthausia ja useita liikkeitä, on se pohjimmiltaan maalaiskylä. Parin talon päässä kylänraitista alkavat laitumet ja pellot. Suomalaisesta saman kokoisesta kylästä Trauchgaun erottaa sen vauraus ja elinvoimaisuus. Trauchgaulaiset omakotitalot ja maatilat ovat suuria ja hyvinhoidettuja ja pienimmätkin tiet asfaltoituja ja erittäin hyvässä kunnossa.

Naapuritalot ohitettuaan Susivuoret kävelevät tien laitaa aina siihen asti kunnes Annikki huomaa viereisellä pellolla ruohon seasta pilkistävät korvat. Tiikeriraidallinen kissahan siellä on iltapuuhissaan.  Annikin ja Vilhon oikaistessa niityn poikki pienemmälle kävelytielle, kissa liittyy heidän seuraansa. Susivuoret ja kissa kiertävät kolmistaan reilun parin kilometrin lenkin. Reitti tuntuu olevan kissalle tuttu sillä se johdattaa Susivuoret varmoin askelin pienelle sillalle ja kapealle polulle, joka päättyy Halblech-joen vedenkorkeutta mittaavalle pienelle asemalle. Kolmikon palattua Trauchgauhun, kissa pujahtaa erään talon portista sen pihaan ja Susivuoret jatkavat kaksin matkaansa omalle talolleen.t

14. päivä: Pääsiäislauantai Marathin uimarannalla ja Agia Triadan luostarissa - Χριστός Ανέστη

Viimeisen lomapäivänsä Kreetalla Susivuoret viettävät kotinurkilla Akrotirin niemellä. Eivät he olisivatkaan voineet lähteä seikkailemaan yhtään kauemmaksi sillä niin hidasta on heidän liikkeelle lähtönsä lauantaina. Talon isäntä on varmaan  peltotöistä palatessaan huomannut, että Susivuorten auto on edelleen  pihassa ja tulee tervehtimään Annikkia ja Vilhoa. Kreetalaisiin hyviin tapoihin ja vieraanvaraisuuteen tuntuu kuuluvan se, että matkailijoita kohdellaan kuin kaukomailta kyläilemään tulleita sukulaisia ja ystäviä. Onneksi emme olleet aloittaneet vielä pakkausta huomista paluumatkaa varten, Annikki huokaa mielessään isännän kiitellessä Susivuoria siitä, että he tulleet lomailemaan juuri hänen taloonsa. Tuskin kreetalaiset kiitokset olisivat jääneet saamatta vaikka isäntä olisi nähnyt minkälainen hirmumyrsky on käynnissä kun Susivuoret valmistautuvat kotimatkaan. Pusseja ja nyssyköitä tuppaa silloin olemaan ympäriinsä, samoin sekalainen valikoima elintarvikkeita ja juomia, jotka  on  syötävä ja juotava loppuun pakkauksen lomassa. Toki Susivuoret aina siivoavat lopuksi jälkensä ja panevat huonekalut, astiat ja mahdolliset koriste-esineet alkuperäisille paikoilleen.

Kun Annikki ja Vilho pääsevät vihdoin liikkeelle, päivä on jo pitkällä. Yön viileydestä ei ole enää merkkiäkään ja aurinko porottaa korkealla pilvettömällä taivaalla. Lämpömittari näyttää 23 astetta ja  tuulensuojassa on suorastaan kuuma. Susivuoret käyvät ensin parin kilometrin päässä Seitan Limaniassa, jossa kiemurainen, vierinkivien reunustama tie laskeutuu jyrkästi mertenrantaan. Noin kymmenen auton parkkipaikka on tosiaan alle sadan metrin päässä turkoosina läikähtelevästä merestä ja valkoisesta rantahiekasta. Harmi vaan, että se sata metriä pienelle uimarannalle tarkoittaa laskeutumista rosoisten kallioiden väliseen  lahdelmaan erittäin hankalakulkuista, jyrkkää rinnepolkua pitkin.

Susivuoret palaavat talolleen täydentämään rantavarusteitaan ja ajavat sitten Marathiin, jossa rannalle pääsee helpommin kuin Seitanissa. Marathin ranta ei ole yhtä kuvauksellisen kaunis kuin Seitanin kalliot mutta sielläkin on valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä. Päivä on tosiaan kuuma mutta Annikista merivesi on niin viileää, että hän tyytyy kahlailemaan rantavedessä. Vilho sen sijaan snorkkeloi kauemmaksikin doradoja jahtaamaan.

Nautittuaan tarpeekseen, eli noin tunnin verran huhtikuisesta rantalomastaan,  Annikki ja Vilho hyppäävät taas autoonsa, joka on tankattava ennen sen huomista palauttamista. Bensiini on Kreikassa selvästi kalliimpaa kuin Suomessa ja huoltamoiden hinnoissa on suuria eroja. Pihit Susivuoret ajavat Soudassa olevalla huoltamolla, jossa on Akrotíri-niemen halvin bensiini. Muutaman kilometrin matka Marathista Soudaan vie NATOn laivastotukikohdan ohi Sternesiin, josta on komea näköala Soudan lahdelle ja siellä olevalle saarelle 1500-luvulla rakennettuine  linnakkeineen. Lahden etelärannalla olevassa matkustajasatamassa näkyy Ateenaan menevän reittilaivan lisäksi sitä ainakin neljä kertaa suurempi risteilyalus.

Soudassa tien varressa on artisokkamiehen lisäksi pari uutta kauppiasta. Myynnissä olevista puuhiilisäkeistä päätelleen tänään saarella grillataan. Pääsiäisen  kunniaksi grilleissä paistuu varmaankin lammasta. Annikki nimittäin näki eilen kokonaisen lampaanruhon roikkuvan lihakoukussa erään talon pihalla ja kaupan lihatiskillä oli myynnissä kokonaisia lampaanpäitä. Artisokkasäkeistä Annikille taas muistuu mieleen se,  että hänellä on edelleenkin käyttämättä latva-artisokat, jotka hän osti pari päivää sitten. Niiden keittäminen ja voisulan tekeminen on onneksi helppo homma. Sen Annikki oppi pari kuukautta sitten Susivuorten matkalla Parmassa, jossa valmisti ensi kerran itse ruokaa latva-artisokasta.

Ennen kuin Annikki ja Vilho menevät kokkaamaan ja pakkaamaan, he käväisevät  parin kilometrin päässä talostaan sijaitsevassa luostarissa. Agia Triadan eli Pyhän Kolminaisuuden luostarin perustivat 1600-luvulla venetsialaiset Zangarolin veljekset ja siksi luostari tunnetaan myös nimellä  Moní Agías Triádas Tzagkarólon.  Kiipeämällä portaat ylös kelloportille, Annikki ja Vilho pääsevät luostarin sisäpihalle. Siellä leijuu aivan uskomattoman ihana tuoksu: luostarikirkon edessä olevat appelsiinipuut ovat täydessä kukassa!

Kirkon lattialle on ripoteltu appelsiinipuun lehtiä ja ikonien edessä tuoksuvat mehiläisvahakynttilät.  Katosta roikkuu suuria koristeellisia pääsiäismunia ja myös ikonostaasissa on lisäkoristeita pääsiäisen kunniaksi. Kirkko on tyhjä mutta myöhemmin luostarit munkit varmaan kokoontuvat sinne pääsiäisyön messuun. Luostarin kissat, joita Annikki laskee olevan ainakin yhdeksän, lepäilevät ilta-auringossa luostaripihassa.

Moní Agías Triádas 

Susivuoret piipahtavat vielä luostarin myymälässä, jossa on yllättävän suuri valikoima paikallisia tuotteita kuten mm. viiniä, oliiviöljyä, mausteita ja saippuoita. Holvien uumenissa on näytteillä oliiviöljyn puristin ja joukko maataloustyökaluja ja muuta vanhaa tavaraa. Perällä on pieni baaritiski, jolle on katettu maistiaisia luostarin oliiviöljystä, hunajasta ja balsamiviinietikasta. Appelsiinibalsamico on Annikista todella hyvää ja hän ostaakin sitä pienen pullollisen kotiin vietäväksi. Susivuoret kieltäytyvät kohteliaasti viinimaistiaisista ja valitsevat pelkästään intuitioonsa luottaen pullollisen luostarin valkoviiniä. Heidän ihmetellessä sen tehdyn Trebbiano-rypäleestä,  myymälää hoitava nuori nainen kertoo, että luostarin perustaneet munkit toivat Trebbianon Italiasta mukanaan. Ostoksia maksaessa Annikki vitsailee Susivuorten tulleen luostariin mutta päätyneen kauppakeskukseen. Ostospussiin on nimittäin  balsamicon ja valkoviinin lisäksi kertynyt oliiveja sekä pienet pullolliset ouzoa ja tsigoudaa. Kreetalaisen ouzon eli anisviinan Annikki otti lähinnä siksi, että se on pakattu pahvilieriöön, jossa on nätti aasin kuva. Vilho taas halusi tsigoudaa eli paikallista pontikkaa ties mistä syystä.

Matkatavaroiden ja tuliaisten pakkaus sekä jääkaapin tyhjennys sujuu tällä kertaa ilman sen suurempaa hyrskynmyrskyä ja Susivuoret voivat istua terassilla katsomassa kuinka aurinko laskee Chanían lahteen. Kylältä kuuluu kirkonkellon soittoa ja muita pääsiäisen vieton ääniä.  Kirkas ilta viilenee nopeasti ja taivaalle syttyvät tähdet. Vuorokauden vaihtuessa kirkolla alkaa ilotulitus: Χριστός Ανέστη eli Kristus on ylösnoussut!

13. päivä: Susivuorten perinteinen pitkäperjantai - ajelulla Kissamosista Topóliaan

Aamulla Annikki ihmettelee, ettei keittiön hanasta tahdo tulla kunnolla kuumaa vettä. Sitten hän keksii, että olohuoneen patterin sulkeminen lämmön ohjaamiseksi takasta kauempana olevaan makuuhuoneeseen saattaa olla ongelman syy. Asia korjautuukin melko nopeasti hänen avatessa olohuoneen patterin vesikierron.  Annikki on tainnut jo mainita, että talon lämmitys on puilla lämmitettävän takan varassa. Toki katolla on iso aurinkopaneeli, joka tuottaa sähköä ilmastointilaitteeseen. Silläkin voi kuulemma hoitaa lämmityksen mutta Vilho lämmittää mieluummin oliivipuuhaloilla eikä Annikikaan pidä ilmastoinnista. Tilapäisesti heikentyneeseen vedenpaineeseen on taas syynä se, että pihan katselulaitteet ovat käynnissä. Lähes huomaamattomat vesijohdot kulkevat sekä hedelmäpuiden juurelle että jokaiseen kukkaruukkuun, joita on tontilla parikymmentä. Jos jo huhtikuussa istutukset kastellaan pari kertaa viikossa, mikähän lienee keinokastelun tarve elokuun helteillä?, Annikki kauhistelee. Kreetalla taitaa mennä iso osa tuotetusta energiasta kasteluun ja viilentämiseen.

***

Tänään on Vilhon vuoro olla huonolla tuulella eikä hänen äreytensä ainakaan vähene siitä, että Susivuoret ajavat Kissamosin kaupungin halki sen ruuhkaista pääkatua pitkin. Mistään suuresta bulevardista ei ole kyse vaan aika kapeasta tiestä, jossa ruuhkan aiheuttavat sinne tänne kauppojen eteen pysäköidyt autot ja traktorit ja kadun huolettomasti ylittävät jalankulkijat.

Varmaan hienolta kuulostavan nimensä takia Annikki kuvitteli Kissamosia eli Kastélli Kissámouta suuremmaksi ja kiinnostavammaksi.  Onhan kaupunki hienossa paikassa Rodópou- ja Gramvousa-niemien välisen lahden pohjukassa muttei se muuten tee Annikkiin erityistä vaikutusta.

Lyhyehkön pääkadun ruuhka loppuu kadun kääntyessä kohti satamaa. Pian loppuu myös hyvä tie ja Vilhon pinna. Hän ei tahdo uskoa, että Balosiin vie vain yksi hyvin kapea tie, joka kaiken lisäksi muuttuu kivikkoiseksi hiekkatieksi kun se viimeisen kylän ohitettuaan alkaa nousta jyrkkää rinnettä ylöspäin.  Vilho ei suostu ajamaan enää metriäkään eteenpäin ja Annikin on pakko olla samaa mieltä, ettei upeaksi mainostetulle Balosin laguunille kannata mennä autolla. Täytyy tulla tänne uudestaan kun olen hankkinut sen ison huvijahdin, hän huokaa. Muut laguunille havittelevat eivät malta odottaa lottovoittoa vaan vaarallisen näköiselle, rinnettä alas vierineiden kivien kirjomalla tielle ajaa tasaiseen tahtiin pieniä vuokra-autoja.

Susivuoret palaavat siis takaisin asfalttitielle ja jatkavat matkaansa Gramvousan niemen ohi saaren länsirannalle. Matkan varrella on jälleen useitakin minolaisia ja joitain uudempiakin arkeologisia kohteita mutta Vilho ajaa niistä kylmästi ohi kun Annikiakaan ei viime viikkoisen tiiviin minolaiskierroksen jälkeen jaksa rauniot kiinnostaa. Falássarnan ympäristössä taas on useitakin kivoja uimarantoja mutta länsituuli puhaltaa niin voimakkaasti, ettei hiekkarannalle kannata tänään mennä. Susivuoret suuntaavat Annikkia houkuttelevien kalaravintoloiden ohitse sisämaan kiemuraisille vuoristoteille, joilla Vilho alkaa taas olla elementissään.


Kreetan läntisillä vuorenrinteillä ja kukkuloilla näyttää olevan pieniä kirkkoja ja luostareita vieläkin tiheämmässä kuin saaren itäosassa. Vilhon puristaessa mutkissa autonrattia, Annikki väijyy kamerallaan näkymiä alas merelle ja ylös vuohien valloittamille rinteille. Kambosin, Keramotin, Amigdalokefalin ja parin muun kylän läpi ajaessaan Vilho hidastaa vauhtia entisestään. Susivuoret eivät halua paikallisten tapaan hurjastella kyläteillä ja häiritä sen enempää kahvilassa istuvia pappoja ja pikkupihoilla ruoanlaittopuuhissa olevia rouvia kuin ovienpielissä torkkuvia kissojakaan.

Elosissa Susivuoret luulevat päässeensä suoraan Chaníaan vievälle pikatielle. Uutta, leveää väylää liikenneympyröineen riittää kuitenkin vain pari kilometriä ja pian ollaan taas kiemuraisella pikkutiellä. Agia Sofian tienoilla on yllättävä parkkipaikkojen ja ravintoloiden keskittymä. Vähän merkillisesti liikennevaloilla ohjatun tunnelin läpi ajettuaan Susivuorille selviää, että he ovat tulleet Topólian rotkon reunalle.  Kun tien laidasta löytyy sopivasti levennys, jossa ei ole yhtään myyntikojua, Annikki ja Vilho pitävät pienen tauon vihreään rotkoon kurkistellen.

Vasta Plataníasin kohdalla Susivuoret kääntyvät ns. vanhalta tieltä tutulle A90:lle, joka väistää Chanían keskustan. Vaikka A90 on tällä kohtaa vihreillä kylteillä merkitty moottoritie, on siellä kaikenlaisia ajopelejä polkupyöristä ja mopoista alkaen. Annikki ei kyllä lähtisi Kreetalla valtaväylille, eikä oikeastaan muillekaan teille  pyöräilemään. Kreetalainen ajotapa on nimittäin sellainen, että hitaimmat autot ajavat suurimmaksi osaksi tienpenkalla ja ohitukset tehdään sulkuviivoista ja risteyksistä piittaamatta. Ei siis ole tavatonta, että kaksikaistaisella tiellä ajetaan neljä autoa rinnakkain. Ohituksia tehdään tavan takaa myös penkan puolelta jos hitaammin ajava keskittyy liikaa kännykkänsä räpläämiseen eikä tajua väistää  tien oikeaan laitaan.  Valtateillä pientareet ovat toki leveät mutta vuoristoisilla seuduilla ne ovat täynnä rinteiltä vierineitä kiviä ja kallionlohkareita. Annikkia ei tosiaan huvita lähteä kokeilemaan sitä, mikä ehtisi ensimmäisenä tappamaan pyöräilijän Kreetalla; hurjasteleva autoilija, kivivyöry vai yksinkertaisesti lähkähtyminen pitkässä ja jyrkässä ylämäessä.

Jossain vaiheessa Susivuoret ajavat Pnevmatikakisin viinitalon ohi ja kun he  Soudassa päättävät käydä viimeisen kerrran ruokakaupassa, Annikki  poimii viinihyllystä kaksi pulloa Pnevmatikakisin retsínaa. Vilhon ihmetellessä Annikin retsínaostoksia, tämä selittää haluavansa viedä ystävälleen Lenalle pullollisen nimenomaan kreetalaista retsínaa. Toinen pullo on sitä varten, että Annikki maistaa juomaa ennen kuin hyväksyy sen tuliaisviiniksi.   Alepponmännyn pihkalla maustetun kreikkalaisen valkoviinin eli retsínan etiketeissä kun ei ilmoitella pihkapitoisuuksia ja asiaan vihkitymättömän on mahdotonta tietää, onko valitussa pullossa karvasta pihkalientä vai miellyttävän raikasta valkoviiniä. Illalla Pnevmatikakisin retsína osoittautuu olevansa viimeksi mainittua lajia ja Annikki pakkaa kiireesti toisen pullon matkalaukkuunsa ennen kuin Susivuoret tyhjentävät senkin.

***
Ilta sujuu Susivuorilta mukavasti Pnevmatikakisin retsínaa ja paria muuta viiniä maistellen. Kun Vilho kaataa lasiinsa Annikista kammottavasti tärpätiltä maistuvaa  retsínaa, Annikki hakee jääkaapista tavallista valkoviiniä. Tai ei sekään aivan tavallista ole, vai onko jollekin kovinkin tuttuja sellaiset rypälelajikkeet kuin Vilana ja Romeiko?

Alle kymmenen euroa maksavat kreikkalaiset punaviinit ovat Annikista parhaimmillaankin ainoastaan mitättömiä. Edulliset valkoviinit - niitä tärpättiretsínoita lukuun ottamatta - ovat sen sijaan oikein kelvollisia juomia.  Paikalliset valkoviinit sopivat kaiken lisäksi hyvin yhteen valkosipulisen tsatsikin, suolaisten oliivien, jättipapujen ja lampaanmaidosta tehdyn fetajuuston kanssa, jotka ovat salaatin ja rapean kaalin ohella Susivuorten illallinen.

Vilhon huolehtiessa lämmityksestä eli lisäillessä puita takkaan, Annikki ottaa haltuunsa teeveen kaukosäätimen. Koska ortodoksista ja katolista pääsiäistä vietetään tänä vuonna samaan aikaan, monilla ulkomaisillakin kanavilla on lähetyksiä pitkäperjantain messuista.  Annikki etsii kuitenkin kaapelitelevision puolelta kreikkalaiset tv-kanavat, sillä niillä on ylivertainen tarjonta Jeesus-elokuvia, joiden katsominen kuuluu Susivuorten pääsiäisperinteeseen. He onnistuvat näkemään neljä, viisi elokuvaa, joissa suurimmassa osassa italialaiset ja englantilaiset näyttelijät puhuvat Susivuorten ymmärtämiä kieliä. Kreikassa ei nimittäin dubata elokuvia vaan ne esitetään alkukielellä. Se, että yksi elokuvista on aramean-, latinan- ja hebreankielinen, ei haittaa sillä kertomushan on kaikille tuttu. Annikille on pieni yllätys, että tämä kiistelty amerikkalaisleffa näyttää olevan “re-make” tai paremminkin aivan suora kopio parikymmentä vuotta sitä vanhemmasta elokuvasta. Susivuoret katsovat molemmat elokuvat, joista amerikkalaisversiossa  on runsaasti esikuvaansa enemmän realistista väkivaltaa. Annikki haluaa katsoa uudemman elokuvan etupäässä siksi, että se on monilta osiltaan kuvattu Italian Materassa. Siellä on nimittäin kiehtova, Annikista hienolla tavalla pittoreski vanhakaupunki.

12. päivä: Omalósin ylätasangolta ylös rinnettä Kallérgiin ja kurkistus Samarián rotkoon

Kiirastorstaina Vilho on poikkeuksellisesti Susivuorista se, joka saa hoputtaa puolisonsa ylös sängystä. Annikki olisi mielellään “murmeloinut” vielä  muutaman tunnin mutta silloin alkaisi olla myöhäistä ehtiä käydä missään lähiseutua eli Akrotirín niemimaata pitemmällä. Unelias Annikkikin saadaan kuitenkin nopeiden aamutoimet jälkeen vihdoin autoon ja kun Annikki naputtaa iPadinsä karttaohjelmaan Vilhon ilmoittaman kylännimen Omalós, retki talon terassilta näkyvien komeiden vuorten suuntaan voi alkaa.

Chanían eteläpuolisella tasangolla Fournésissa on appelsiinipuita kuin Espanjan Valenciassa konsanaan. Puut aivan notkuvat hedelmien painosta ja kypsiä appelsiineja on putoillut tiellekin. Tavernan edustalla on täysinäinen hedelmäkori ja kyltti, joka mainostaa vastapuristettua appelsiinimehua. Kreetalaiset appelsiinit ovat todella hyviä ja niistä Annikki saakin joka aamu mainiot lasilliset tuoremehua.

Heti Fournésin jälkeen tie alkaa kiemurrellen nousta ylös vuorenrinnettä. Rehevät appelssiinilehdot vaihtuvat pian vuohien ja lampaiden karun kivikkoiseksi valtakunnaksi. Lukuisten shikaanien jälkeen päästään Lákkin ja Karesien kylien ohi yli 1200 metrin korkeuteen. Seuraava shikaanisarja vie Susivuoret parisataa metriä alemmas Omalósin ylätasangolle. Omalóksessakin on oma mikroilmastonsa ja sen maaperä kuuluu sopivan erityisen hyvin vihannesten ja perunoiden viljelyyn. Maa on ilmeisesti hedelmällistä sillä kreetalaiset perunat ovat valtavan kokoisia. Tuskin täkäläiset perunanviljelijät käyttävät mitään kemiallista superlannoitetta vaan ylätasangolla laiduntavat lampaat hoitavat osansa lannoituksesta.

Tienlaidan viimeinen kyltti kertoo, että Samarián rotko on kilometrin päässä. Täytyyhän sitä käydä ainakin vilkaisemassa kun näin lähellä kerran ollaan, Susivuoret päättävät. Kreetan rotkoista suurin ja tunnetuin on näin huhtikuun alussa suljettu retkeilijöiltä mutta jyrkänteen reunalla olevalta tasanteelta kurkistamalla näkee ainakin vilauksen Samarián huikaisevista maisemista. Vaikka näkymät alas tummanvihreään rotkoon ja sitä reunustamilla vuorille ovat upeat, Annikki epäilee, että lähtisi kävelemään tätä reilun 15 kilometrin pituista reittiä  etelärannikolle. Kesäkuumalla kun rotkoreitti olisi auki, se on takuulla  täynnä väkeä eikä villeistä kri-kri-vuohista näkyisi vilaustakaan. Kuumuuteen läkähtyvän, nikkojaan nyrjäyttelevän patkijoitsijalauman yllä pyörisivät vain hanhikorppikotkat.

Räpsittyään rotkosta noin sata turhaa valokuvaa, Annikki ja Vilho palaavat takaisin risteykseen, josta lähtee reitti kohti Kallérgin vuoristomajaa. Jätettyään autonsa hienon, mutta viime metreillä keskeneräiseksi jääneet kartanon pihaan, Susivuoret lähtevät kävelemään siksakkia tekevää tietä ylöspäin. Reitti on tosiaan tie, jota pitkin saattaa päästä maastoautolla ainakin lumettomaan ja kivivyöryttömään aikaan aina 1600 metrin korkeudessa olevalle refugiolle asti.

Vaikka jyrkät nousut ovat Annikille myrkkyä ja hän tietää, että alastulo se vasta  tuleekin sattumaan polveen, hän pitää tällaisista kävelyretkistä. Toki maisemien ihailun ohella on koko ajan katsottava eteensä sillä tie on hyvin kivikkoinen. Reitti on kuitenkin sen verran leveä, ettei ole välitöntä vaaraa suistua rotkoon jos joutuisi väistämään ylhäältä vierivää kivenmurikkaa tai juuriltaan irronnutta puskaa. Annikki pyrkii sitkeästi pysymään Vilhon perässä, joka tämäkin onneksi pysähtelee ottamaan valokuvia ja kiikaroimaan petolintuja.

Kuumasti paistava aurinko sulattaa tehokkaasti vuorenrinteet ja lumet solisevat jo 1300 metrissä puroina tietä alaspäin. Annikki hätkähtää takanaan kuuluvaa suhisevaa ääntä; ei kai yllä kiertelevä hanhikorppikotka ole käymässä hänen kimppuunsa luullen häntä jo aivan raadoksi. Ääni tulee kuitenkin lapsenpään kokoisesta kivenmurikasta, jonka vierintä hidastuu sulavassa lumessa.

Susivuoret jatkavat kapuamistaan aina harjanteen kohdalle, jonka toisella puolen on Samarián rotko ja yli 2000 metriset lumihuiput. Korkeusmittari on pysäytettävä lukemaan 1474 metriä jotta päästään valoisalla takaisin kotiin Akrotírin niemelle. Alaspäin palatessa Annikki vasta huomaa sen, kuinka korkealle hän on lähes huomaamattaan noussut. Omalósin ylätasanko näkyy rinteeltä kokonaan ja alppinaakat antavat lentonäytöksensä kaukana hänen alapuolellaan.

Susivuoret pääsevät Omalósiin iltalypsyn aikaan. Paimenet ohjaavat pieneen aitaukseen  ensin lypsylle lampaat vuohien odottaessa vuoroaan tiellä. Paimenkoiria ei näytetä tarvittavan vaan vuohet tuntuvat uskovan vanhimman paimenen komentoja.

Selvittyään parin muunkin lammaslauman ohi vuoristoteiltä Akrotíriin, Susivuoret keksivät tehdä loppuillasta itselleen helpon. Chordakiin johtavan tien varrella on parikin ravintolaa, joista varmasti saisi noutoruokaa. Annikki painelee niistä ensimmäiseen, jonka takaosassa on kuin onkin suuri avogrilli ja gyrosvarras. Kun mitään ruokalistoihin ja muihin turhuuksiin viittaavaa ei ole, hän sanoo yksinkertaisesti haluavansa mukaansa 2 gyrosta. Tiskin takana oleva ujosti hymyilevä nuori mies ymmärtää asian ja panee pari pitaleipää grilliritilälle lämpenemään. Annikki ei ehdi montaa minuuttia nojailla tiskiin gyroksen veistelyä seuraten kun hänellä on jo kädessään 4.8 euron arvoinen eväspussi.

Keittiön pöydällä odottaa isäntäväen tervehdys eli rasiallisen kotitekoisia piiraita ja lahjapussi, josta löytyy pullolliset talon omaa oliiviöljyä, rakia ja hunajaa. Kreetalaisten vieraanvaraisuus on todellakin ylenpalttista, Annikki huokaa liittyessään gyrosaterian jälkeen Vilhon seuraan terassille iltakahville. Annikilla kun edessään iso pala talon emännän kuivakakkua, jonka he saivat jo tulopäivänään. Kirjoitan samantien isäntäväelle kiitosviestin ja toivotan hyvää pääsiäistä, Annikki päättää ja käy hakemassa sisältä iPadinsä. Sen tehtyään hän kaataa itselleen pikkupikarillisen Metaxaa, joka maistuu herkullisen kakun kanssa poikkeuksellisen hyvältä.

11. päivä: Turistiostoksilla ja runsaalla lounaalla Chaníassa

Annikilla on vielä hiukset kuivaamatta kun hän kiirehtii aamulla kukkaro kädessään portinpieleen. Leipäauton merkkiäänin kuuluessa on oltava nopea jos haluaa saada aamiaiselle tuoretta leipää.  Annikki valitsee pakettiauton laajasta tarjonnasta rapeakuorisen leivän lisäksi pari pinaatti- ja kaalitäytteistä piirakkaa. Erilaiset suolaiset ja makeat lehtitaikinaan leivot piiraat tuntuvat olevan täällä hyvin suosittuja ja ne ovat sopivan tukevia matkaeväitä Susivuorillekin.

Silitettyään paitansa ja suittuaan lämpimän tuulen kuivattamat hiuksensa, Annikki on valmis turistikierrokselle Chaníaan. Kiva päästä välillä kaupungille mäkättävien vuohien ja karjuvien kukkojen seurasta, Annikki iloitsee sujauttaessaan jalkaansa avokkaat.

Chaníaan ei ole matkaa kuin  viitisentoista kilometriä. Tapansa mukaan Susivuoret jättävät autonsa sivukadulle puolentoista kilometrin päähän kaupungin muurista ja kävelevät ensin rantakatua ja sitten kaupungin pääkatua pitkin Chanían autoilta suljettuun vanhaankaupunkiin. Ensiksi he osuvat kauppahallille, jossa on vain muutama elintarviketiski ja pari ravintolaa.  Suurin osa kauppahallin tuotteista on matkamuistoja. Susivuoret kiertelevät hetken tutkimassa oliivipuisia keittiövälineitä. Vilho muistuttaa, että Susivuorille on ennestään noin 28 paistinlastaa eli ainakaan sellaista ei nyt osteta.  Oliivipuiset salaattiottimet vaikuttavat käteviltä mutta 26 euroa niistä on Annikista vähän turhan paljon. Annikki ostaa vain pienet aasinmaito- ja oliiviöljysaippuat.

Toisin kuin Kreetan suurimmassa kaupungissa, Chanían keskustassa on paljon turisteja. Matkaoppaat kun “tietävät” kertoa, että Chanía on kaunis kaupunki mutta Iraklion on ruma. Kreetan taistelu eli natsien Unternehmen Merkur vuonna 1941 tuhosi Chaníaa pahoin eikä kaupunki ole Annikista paljon kummempi kuin Iraklion. Toki Annikki myöntää, että Chanían vanhakaupunki venetsialaissatamineen ja moskeijoineen on ihan kiva. Shortseihin ja ja varvassandaaleihin sonnustautuneet matkailijat tuntuvat pyörivän vanhan sataman liepeillä vain muutaman korttelin alueella, jossa on tiheästi matkamuistokauppoja ja ravintoloita. Vähän sivummalla on pätkä 1500-luvulla pystytettyä kaupunginmuuria. Venetsialaiset  näköjään rakensivat muurin kierrätysmateriaaleista. Siellä täällä korkeassa muurissa on kivenlohkareiden lisäksi paloja antiinkinaikaisista pylväistä. Rakennusmateriaalien uusiokäyttöä edustavat myös myös suoraan muurin sisään ja päälle rakennetut talot.

Vanhankaupungin sivukatujen rähjäisyys sortuneine taloineen lienee sitä “pittoreskiutta”, jota Annikin pilkkaamat matkaoppaat ihailevat. Annikki ei ole koskaan nähnyt köyhyydessä, välinpitämättömyydessä tai laiskuudessa mitään “pittoreskia”. Mikseivät matkaoppaat tiedä mitään mainostamansa “pittoreskiuden”uusimmista ilmentymistä Kreetalla? Annikin mielestä köyhyyden, välinpittämyyden jne. sekä ahneuden ja korruption takia kesken jääneet, rikkaruohojen peittämät rakennustyömaat ovat aivan yhtä “viehättäviä” kuin Chanían hyvillä  keskustatonteilla sijaitsevat modernit talonrauniot.

Eräällä sivukujalla Annikki pysähtyy veitsiä valmistavan pajan eteen. Yleensä Susivuorista Vilho on se, jota kiinnostaa erilaiset teräaseet kuten keittiöveitset ja retkipuukot. Nyt Vilho jää seisoskelemaan ulos aurinkoon Annikin astuessa sisään puotiin. Nuori nainen esittelee asiantuntevasti sen laajan valikoiman. Tikarinmalliset veitset, joissa on oliivipuun ja luun raidoittamat sirot kahvat ovat Annikista hienoja. Mutta kun Annikki ei harrasta metsästämistä eikä enää edes kalastamisesta, ei hänellä olisi niille mitään käyttöä. Hän valitseekin lyhytteräisen, hänen käteensä hyvin sopivan puukon. Oliivipuukahvainen pieni puukko olisi kätevä mökillä. Kyllä Annikin muillekin puukoille, kuten keittönlaatikossa käsillä olevalle Marttiinin Ilvekselle, retkirepussa aina mukana olevalle Kurosen pienelle lapinpuukolle ja terotusta odottavalle Ahmakulman puukolle löytyy yhä käyttöä, hän vakuuttaa itselleen pannessaan uuden lempipuukkonsa olkalaukkuunsa.

Ennen poistumistaan vanhastakaunpungista, Susivuoret ostavat kuin ostavatkin 29. paistinlastansa. Kaunis, oliivipuinen lasta ei kuitenkaan päädy heidän huusholliinsa vaan se on tuliainen ruoanlaitosta pitävälle ystävälle, joka on sen verran Susivuoria nuorempi, ettei tämän keittiöön ole kertynyt kaksoiskappaleita keittiövälineistä.

***

Annikkia harmittaa kun Vilho aloittaa vauhdikkaan paluumatkan autolle.  Näyttää nimittäin siltä, että kaikki Chanían ruokapaikat ovat sen vanhassakaupungissa ja muualla on vain jätskibaareja ja kahviloita. Annikki on jo heittänyt toivonsa päästä syömään aitoa kreikkalaista ruokaa kun hän huomaa kadunkulmassa tyylikkään näköisen ravintolan. Onkohan tämä liian hieno paikka meille?, hän ehtii ajatella kun tavernan isäntä jo kiiruhtaa ovelle viittelöimään Susivuoret peremmälle.

Vilho vakuuttaa, että tämä on ihan tavanomainen, paikallisten suosima paikka, jossa Susivuorille olisi hyvin varaa syödä. Annikki ja Vilho menevätkin kiltisti  isännän perässä keittiön vitriinin luo nähdäkseen ja kuullakseen, mitä tänään on tarjolla. Sitten he tekevät sormella osoittaen tilauksensa ja nyökkäilevät innokkaasti isännän kysyessä, että tuleeko myös salaattia.

Kreikkalaisen salaatin, leipäkorin, vesikannun ja pienen viinikarahvillisen jälkeen pöytään kannetaan annoslautanen toisensa perään.  Moussaka, samoin kuin kasvislasagne, täytetyt paprikat ja tomaatit lisukkeineen ovat hyviä ja kevyen tuntuisia ruokia. Silti Annikki alkaa pian tuntea olevansa ähkyssä ja torjuu ajatuksen jälkiruoasta. Aterian lopuksi isäntä kuitenkin tuo vielä hedelmämousset-annokset sekä rakipullon.  Pienen pikarillisen rakia juotuaan, Annikki on taas kävelykunnossa ja Vilho voi maksaa kolmenkympin laskun. Tavernan isäntä kättelee ovella tyytyväisinä poistuvat Susivuoret.

***

Kotimatkalla Susivuoret poikkeavat kaupassa mutta ostokset painottuvat juomiin. Illallista ei hyvän ja runsaan lounaan jälkeen kaipaa mutta appelsiineja tarvitaan tuoremehuun ja illalla olisi taas kiva juoda terassilla viiniä vuorimaisemaa ihaillen.

Annikki kattaa naapurin kissoille ilta-aterian kauniiseen saviruukkuun, jossa oli alunperin lampaanmaidosta tehtyä jugurttia. Annikki ajatteli ensin vievänsä ruukun koti-Suomeen mutta toteaa sen olevan täällä paljon paremmassa käytössä kuin hänen jo entisestään täydessä kaapissa, jonka perälle se varmaan unohtuisi.

Annikin seurustellessa kahden puna-valkokirjavan kissan kanssa, Vilho virittelee tulet takkaan. Sihisten palavasta, painavasta oliivipuusta tulee pitkään hehkuva hiillos, joka antaa lämpöä talon pattereihin koko yöksi.

10. päivä: Susivuoret muuttavat Patsidesista Chordakiin

Tiistaiaamuna Susivuoret jättävät Patsidesin kylän ja Iraklionin tienoot ja lähtevät ajamaan takaisin Chanían lentokentälle. Kilometrin päässä lentokentästä he kuitenkin kääntyvät risteyksestä päinvastaiseen suuntaan kuin lentokentän kyltti osoittaa. Annikille ja Vilholla on vielä viisi lomapäivää jäljellä ja sen he viettävät  Chordakin kylässä, joka on samalla suurella Akrotirin niemellä Chanían kaupungin itäpuolella kuin lentokenttäkin.

Annikki on saanut karttakoordinaatit Susivuorten seuraavasta talosta mutta karttaohjelma johdattaa harhaan. He ajavat kylän ohi sen takana olevalle hirmuiselle avolouhokselle mutta tajuavat onneksi kääntyä takaisin ennen kuin pystysuoriksi louhituilta seinämiltä putoaa kivenmurikka, joka voisi päättää heidän matkansa lopullisesti.

Karttaohjelma väittää sitkeästi, että talo on keskellä massiivista vuorenseinää. Annikin on parasta soittaa vuokraemännälle, joka odottaa Susivuoria jossain aivan lähellä olevassa talossa. Susivuoret neuvotaan menemään kylän jalkapallokentän luo, josta heidät tultaisiin hakemaan. Pieni kenttä onnistutaankin löytämään ja parin minuutin päästä Susivuoret ajavat talon rouvan perässä muutaman mutkan taakse loma-asuntonsa pihaan.

Susivuorten huvila on  rinteessä aivan Chordakin kylän reunalla. Sen takapihalta kohoaa jyrkästi Skloka-vuori, jonka huippu näkyy pitkälle Chanían kaupungin länsipuolella asti. Uusi, perinteisesti kivistä rakennettu talo on hieno. Erityisesti suuri kylpyhuone ammeineen on Annikin mieleen, varsinkin kun kylpyvettä saa kovalla paineella ja sitä on reilusti. Ei Susivuorten edellisessäkään talossa ollut pulaa kuumasta vedestä mutta vedenpaine oli niin huono, että suihkussa käyminen tai juomalasin huuhtominen vei aikansa. Patsidesissa sai veden ryöppyämään ainoastaan avaamalla puutarhan hanan. Chordakin talossa ei ole astianpesukonetta mutta se ei haittaa. Annikki tiskailee mielellään ns. ruotsalaismallisen tiskipöydän ääressä. Täällä tiskipöydän edessä olevasta ikkunasta avautuu hieno näköala Chanían lahdelle ja viereiselle vuorenrinteelle, jossa hyppelee kilipukkeja.

Tutkittuaan uuden talonsa ja sen takapihan Susivuoret käyvät nauttimaan ilta-auringosta terassillaan. Lumihuippuiset Valkoiset Vuoret eli Lefká Óri hallitsevat  näkymää etelään. Chanían lentokenttä on vain kuuden kilometrin päässä mutta taloa alempana massiivisen vuorenharjan toisella puolella. Siksi matkustajakoneiden aiheuttamaa lentomelua ei talolle kuulu. Sen sijaan sitä, että samassa paikassa olevalta sotilaskentältä nousee kaksi hävittäjäkonetta, ei voi olla huomamatta. Jyrinä kestää vain hetken koneiden sujahtaessa kentältä itätaivaalla olevaan pilvimassaan. Syyriaako amerikkalaiset ovat matkalla pommittamaan?

Kaikki kreetalaiset eivät ole mielissään NATOn läsnäolosta ja siitä, että saarella on tämä amerikkalaisten aivan oma tukikohta. Annikkin kuuntelisi mieluummin vain naapurin koirien räksytystä ja kanojen ja ankkojen mekastusta kuin Syyrian aina vain kauheampia käänteitä saavasta tilanteesta muistuttavia sotakoneita.

9. päivä: Karuja vuorenrinteitä ja vehreitä laaksoja eli Nidan ylätasangon kyliä kiertämässä

Annikki kipaisee hakemassa tutun kahvilan tiskiltä piirakat matkaevääksi ennen kuin Susivuoret ajavat tutulle tielle A90. Nyt he poistuvat pikatieltä jo Gazin liittymästä ja suuntaavat vuorille. Marathosiin vievällä tiellä on lukuisia hurjia shikaaneja ja täkäläisen ajotavat tuntien ei ole ihme, tien laidassa on tuhkatiheään  pieniä alttareita. Monissa niissä on kynttilän lisäksi valokuva paikalla rotkoon syöksyneestä hurjastelijasta. Vilho saa rauhassa ajaa Annikille sopivaa maltillista vauhtia sillä tiellä ei ole muutaman kilipukin lisäksi juurikaan muuta liikennettä.

Damástassa, paikalla jossa on saksalaisten Damástaan ja Anogiaan tekemän kostoiskun uhrien muistomerkki, Susivuoret kääntyvät hiekkatielle ylös rinteeseen. Koska Vilhomobiili ei ole mikään oikea maastoauto, se hylätään lampaiden ja vuohien juottokaukaloiden viereen ja matkaa jatketaan jalan. Kohta harmaata kiveä olevien karujen rinteiden takaa näkyviin tulee niitä korkeammat lumihuippuiset vuoret. Mikähän niistä on  Psiloritis eli Kreetan korkein vuori, Annikki pohtii muttei viitsi kaivaa repustaan puhelinta selvittääkseen asian. Hänelle on ihan sama, mikä vuorenhuipusta on muutaman metrin toista korkeampi. Riittää, että näkymä vuoristoon on hieno.

Annikin ja Vilhon on pysyteltävä pienellä tiellä sillä kivikkoiselle, piikkisten varpujen ja pensaiden peittämällä rinteelle ei ole asiaa. Siellä pystyvät liikkumaan vain lampaat ja vuohet, jotka seuraavat tummanvihreää kasvustoa nyhtäen ylhäältäpäin kaksikkomme menoa. Olisipa hienoa saada viettää päivä kilipukkina vuorenrinteellä loikkien, Annikki huokaa vain loivasti nousevalla tiellä taapertaen.

Palatessaan autolle, Annikki ja Vilho kohtaavat lammaslauman, joka mäkättäen hajaantuu tieltä vuohien seuraksi rinteelle. Susivuoret puolestaan laskeutuvat Óros Idín ja  Óros Kouloukonasin väliseen laaksoon. Kambos Doxarouhun päästäessä maasto on muuttunut todella vehreäksi ja pikkukylissä myydään paikallisia appelsiineja. Susivuoret käväisevät kääntymässä Moni Halepin eli 1500-luvulla rakennetun luostarin raunioilla, joilta on päivän viimeiset hienot näkymät Nida-tasangon yli Oros Idílle.

Kreetalla ei näytä olevan montakaan niin pientä kylää, ettei niissä olisi yhtään kahvilaa tai baaria. Neljä talon kylässä on aina vähintään kahvila ja kuuden talon kylässä taverna. Muutamissa, uimarantojen ja muiden turistien suosimien paikkojen läheisyydessä sijaitsevissa pienissäkin kylissä voi olla viisikin ruokapaikkaa. Annikki ja Vilho eivät pienen maastoretkensä päätteeksi hingu ravintolaan syömään vaan Annikki käy hakemassa Knossos-kadun tutusta grilliravintolasta gyrokset. Kotiterassilla syötävä iltapala on siis pitaleipää, jonka väliin on veistetty  reilusti gyrosvartaasta lihaa ja mukaan on tungettu tomaattia, sipulia, jugurttikastiketta ja muutama ranskanperuna. Harmaan ja valkoisen kirjava kissa vainuaa heti Annikin gyroksen ja jättää oman ruokakuppinsa siinä toivossa, että saisi palasen Annikin annoksesta. Toki Annikki antaa kissalle lämpimän lihanpalan. Annikin ja kissan tultua kylläisiksi, kissa jää ison leivinuunin päälle katsomaan, mitä Annikki aikoo tehdä puutarhasaksiensa, alabasterimaljakon ja vanhan kuparisen oliiviöljykannun kanssa.

Annikki kantaa autonperästä suurelle, puiselle puutarhapöydälle ison kasan komeita oksia ja luonnonkukkia, jotka hän keräsi päivällä polunvarresta. Niistä ja kuivasta ja käppyräisestä piikkipensaan oksasta hän tekee kaksi pääsiäisaiheista ikebana-asetelmaa. Sen kukka-asetelman, jossa on mukana punaiseksi värjättyjä munia, Annikki purkaa otettuaan asetelmasta valokuvan. Toisen, kestävimmistä materiaaleista tehdyn asetelman Annikki jättää pääsiäistervehdykseksi talon isäntäväelle.