Annikki Baijerissa 1-2017
Ensimmäisenä hihnalta tulee tummanpunainen, kauttaaltaan jänistarrojen peitossa oleva matkalaukku. Se on minun laukkuni, Annikki toteaa ilahtuneena. Hän on ehtinyt jo pelätä, että hänen matkatavaransa jäivät Helsinkiin tai mikä pahempaan, matkustamaan omin päin ties minne. Sen verran viime tingassa Annikki pääsi aamulla lentoaseman tiskille, että virkailija uhkasi, että Annikki joutuisi itse maksamaan matkalaukun jälkilähettämisen oikeaan määränpäähän.
Bussimatka Helsingin lentokentälle oli kestänyt huomattavasti tavallista pitempään eikä syynä ollut liikenneruuhka vaan bussikuskin lähes tahalliselta tuntunut kiusanteko. Annikki ei ollut ainoa matkustaja, joka hermostui kuskin älyttömään hidasteluun. Tämä nimittäin pysähteli useita kertoja täysin turhaan pysäkeillä, joilla ei ollut ketään ja jonne kukaan matkustajista ei halunnut jäädä. Kaiken huipuksi kuljettaja aikoi seisahtua toiseksi viimeiselle pysäkille viideksi minuutiksi eikä älynnyt jatkaa matkaa päätepysäkille ennen kuin Annikki karjui takapenkiltä, että kakkosterminaaliin ja vähän sassiin.
Napattuaan laukkunsa Münchenin lentokentän hihnalta, Annikki kävelee suoraan tuloaulan kahvilaan ja tilaa keskikokoisen cappuccinon. Kello on vasta puoli kymmenen aamulla paikallista aikaa ja Annikki on tänään ehtinyt viettää kahdella lentokentällä yhteensä peräti puoli tuntia. On siis hyvinvalmistetun, virkistävän kahvijuoman aika.
Nautittuaan kahvinsa kaikessa rauhassa ja ilmoitettuaan Vilholle olevansa Münchenissä, Annikki suunnistaa pitkänmatkanbussien lähtöalueelle. Se ei olekaan aivan helppo tehtävä sillä kotimainen lentoyhtiö on tuonut Annikin kaukaiseen terminaaliin, josta on pitkä ja mutkikas matka FlixBussin lähtölaiturille. Parin asiallisen tarkan neuvon saatuaan - ja tehtyään salamaniskun Edeka-supermarkettiin - Annikki löytää viherkeltaisen bussin, jonka määränpää on Innsbruck.
Annikki ei ole kuitenkaan matkustamassa rajan taakse Tiroliin vaan hän on ostanut bussilipun vain eteläiseen Baijeriin, Garmisch-Partenkircheniin asti. Siellä Vilho olisi Annikkia vastassa ja yhdessä Susivuoret ajaisivat Allgäun Alppien tuntumaan Trauchgauhun, jossa Vilho on jo viikon lomaillut itsekseen. Annikki puolestaan on juuri aloittanut vaativan projektin uudessa työpaikassa ja on sen vuoksi typistänyt syyslomansa tähän pitkään viikonloppuun.
Bussi ajaa tuttua reittiä Münchenin keskustaa kohti ohi Bayern Münchenin Allianz-areenan ja suurten BMW:n ja Mercedes Benzin konttoreiden. Ei tässä ainakaan suorinta reittiä Garmischiin olla menossa Annikki ehtii todeta ennen kuin bussi kaartaa Hackerbrücken bussiterminaaliin. Siellä menee varttitunti uusien matkustajien reppuja lastatessa ennen kuin matka jatkuu etelään menevälle Autobahnille. Junalla olisi saattanut päästä nopeammin aina Füsseniin asti mutta Annikista yksi bussikyyti on mukavampi kuin kaksikin vaihtoa vaativa junamatka. Harmi vaan, että päivän ainoa Trauchgauhan asti vievä bussivuoro meni jo tuntia ennen Annikin saapumista lentokentälle. Vilhohan olisi hakenut Annikin vaikka Münchenistä asti mutta Annikki vakuutti, että hän pääsee lähes tyhjän matkalaukkunsa kanssa helposti paikkaan, jonne Vilholle on selvästi lyhyempi ajomatka.
Annikin bussimatka sujuukin mukavasti kunnes ollaan vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Garmischista. Vähän ennen Oberaun risteystä alkaa liikennesuma, joka hidastaa bussin kulkua puolella tunnilla. Annikin tekstatesssa Vilholle ilmoitusta viivästyksestä, Vilho soittaa ja kertoo itsekin myöhästyvänsä noin kolme varttia sovitusta tapaamisajasta. Tie Ettalin ja Oberaun välillä on poikki ja Vilhon on kierrettävä Itävallan ja Planseen kautta päästäkseen Garmischiin Annikkia hakemaan.
Annikki ei arvaa lähteä kovin kauas Garmischin rautatieasemalta, jonne bussi hänet jätti. Siksi hän meneekin odottelemaan Vilhoa aivan asema-aukion laidalla olevaan Gasthausiin lähtemättä etsimään ravintolaa, josta saisi näin alkuiltapäivästä ruokaa. Lasillinen Grauer burgunder -valkoviiniä käy hyvin lounaasta.
Annikin lounas täydentyy kohta pienellä, Vilhon mukanaan tuomalla “eväspussilla”. Mini-nallekarkit ja kirsikka-schorle ovat Annikin mieleen ja kohta kun Susivuoret ovat Garmischista lähdettyään ruokaostoksilla, Annikki ostaa viikonlopun retkievääksi toisen schorle-pullon.
Koska suorin reitti Trauchgauhun on poikki, Susivuorten on ensin suunnattava Saksasta etelään. Onneksi Vilholla on autossa vignetti, joka tarvitaan kun ulkomaalaisella autolla ajetaan Itävallassa. Valtakunnan rajalle päästään Loisach-jokea seuraten. Itävallan Ehrwaldissa Annikki hämmästyy kun Vilho ajaa tien sivuun isohkolle parkkipaikalle. Kauaa hän ei sitä ihmettele vaan kaivaa kameransa repustaan. Paikalta on kerrassaan upea näkymä Saksan ja Itävallan rajalla olevalle Zugspitzen massiiville sekä sitä terävämpihuippuiselle Sonnenspitzelle.
Reutten ja Pinswangin ohitettuaan Annikki ja Vilho pääsevät takaisin Saksaan. Füssenin jälkeen tie onkin Annikille ennestään tuttu aina Trauchgauhun asti, jossa Susivuorten tämänkertainen loma-asunto sijaitsee. Vilho varoittelee Annikkia, ettei asunto ole yhtä hieno tai idyllisessä paikassa kuin Susivuorten aikaisemmat loma-asunnot Baijerissa. Sen Annikki toki tietää asuntoa ja sen pihapiiriä näkemättäkin. Annikki alkoi nimittäin etsiä majapaikkaa Vilhon vuoristoloman ajaksi sen verran myöhään, ettei mitään kohtuuhintaista fewoa, josta olisi upea näköala vuorille tahtonut löytyä.
Trauchgaun asunto on Annikista aivan kelvollinen. Se on saksalaiseen tapaan erittäin siisti, toimiva ja hyvinvarusteltu. Tilaakin on mukavasti ja paikka on lähellä olevasta, kylän halkovasta päätiestä huolimatta rauhallinen. Vain mykistyttävä vuoristonäköla ja baijerilaiset perinnehuonekalut puuttuvat.
***
Vaikkei olohuoneen ikkunoista näy lumihuippuiset Alpit, niin vuori kuitenkin. Se on tummanvihreänä ilta-auringossa kylpevä Wolfskopf, jonne Vilho kuuluu ensimmäiseksi kiivenneen. Matkapäivänsä iltana Annikki haluaa pysytellä tasamaalla eli 780 metrin korkeudessa Trauchgaussa. Susivuoret tekevät siis iltakävelynsä kotikylässä Halblech-joen varteen.
Vaikka Trauchgaussa on raatihuone, parikin Gasthausia ja useita liikkeitä, on se pohjimmiltaan maalaiskylä. Parin talon päässä kylänraitista alkavat laitumet ja pellot. Suomalaisesta saman kokoisesta kylästä Trauchgaun erottaa sen vauraus ja elinvoimaisuus. Trauchgaulaiset omakotitalot ja maatilat ovat suuria ja hyvinhoidettuja ja pienimmätkin tiet asfaltoituja ja erittäin hyvässä kunnossa.
Naapuritalot ohitettuaan Susivuoret kävelevät tien laitaa aina siihen asti kunnes Annikki huomaa viereisellä pellolla ruohon seasta pilkistävät korvat. Tiikeriraidallinen kissahan siellä on iltapuuhissaan. Annikin ja Vilhon oikaistessa niityn poikki pienemmälle kävelytielle, kissa liittyy heidän seuraansa. Susivuoret ja kissa kiertävät kolmistaan reilun parin kilometrin lenkin. Reitti tuntuu olevan kissalle tuttu sillä se johdattaa Susivuoret varmoin askelin pienelle sillalle ja kapealle polulle, joka päättyy Halblech-joen vedenkorkeutta mittaavalle pienelle asemalle. Kolmikon palattua Trauchgauhun, kissa pujahtaa erään talon portista sen pihaan ja Susivuoret jatkavat kaksin matkaansa omalle talolleen.t
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti