Vilho jää puuhailemaan pellettikamiinan ääreen kun Annikki sujauttaa puutarhasakset ostoskassiin ja sanoo lähtevänsä vielä pienelle kävelylle ennen auringonlaskua. Annikilla on pation nurkassa useita hienoja oksia mutta ikebana-asetelmaan tarvittaisiin muutama kukkakin. Hän ei raaski leikata pation ruukuissa olevia, vielä kasvukautensa alussa olevia kukkia eikä alarinteen aidattuun puutarhaankaan sovi mennä. Niinpä Annikki kurvaa kapealta kujalta ylös pienelle kirkolle vievälle polulle. Sen varressa on monenmoisia, lähinnä rikkaruohoiksi luokiteltavia valkoisia ja sinisiä kukkia ja rinteen pähkinälehdot loistavat keltaisina villeistä kehäkukista. Kun Annikki napsaisee suurten pähkinäpensaiden seassa kasvavasta villiomenapuusta kukkivan oksan, on hänellä enemmän kuin tarpeeksi materiaaleja pariinkin asetelmaan .
Aurinko on jo laskemassa kun Annikki palaa kukkakasseineen alas Lancellottin linnalle. Näkymä vuorenrinteen taakse painuvan auringon kultaamaan laaksoon on rauhoittava. Kukka-asetelmastakin, jonka Annikki tekee olohuoneen kaapista löytyneeseen, hänestä jotenkin levottoman ja jopa mauttoman näköiseen lasimaljakkoon, tulee seesteinen. Onhan ikebana-asetelman teko prosessi, jonka lopputulos heijastaa taiteellisten pyrkimysten ohella tekijänsä mielentilaa.
***
Annikin saatua kukka-asetelmansa valmiiksi, aurinko on jo laskenut. Valaistu Castello Lancellotti on jylhän näköinen tummaa iltataivasta vasten Susivuorten laskeutuessa linnan sivuitse Lauron keskusaukiolle päämääränään paikallisten kehuma pizzeria. Annikki ja Vilho ovat nimittäin päättäneet, että kun Napolin tienoilla ollaan, syödään kunnon napolilaiset pizzat.
Sellaiset he pian saavatkin asettauduttuaan pizzeria Kiponin yläkerran ruokasaliin. Vilhon valitsemassa pizzassa on puhvelinmaitomozzarellaa ja sieniä. Annikin pizza on Pomodoro di San Marzano DOP eli siinä on mozzarella di bufalan ja basilikan lisäksi reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä San Marzao sul Sarnossa kasvatettuja San Marzanon tomaatteja. Vilhon lailla Annikkikin pitää pizzastansa vaikka hän yleensä suosii erittäin ohutpohjaista, ns. roomalaista pizzaa. Napolilaisen pizzan pohja on siihen verrattuna paksu. Lisäksi puu-uunissa paistetun napolilaispizzan reunat ovat kuhmuraiset ja toisinaan vähän hiiltyneet. Yhteistä napolilaiselle ja roomalaiselle pizzalle on se, että kumpaakaan ei panna ylettämästi täytteitä. Niinpä sekä edulliseen ateriaansa että saamaansa mutkattoman ystävälliseen palveluun tyytyväiset Susivuoret jaksavat helposti kiivetä takaisin kotilinnalleen.
torstai 28. maaliskuuta 2019
7. päivä: Villa di Poppea ja Villa Regina
Gli Scavi archeologici di Oplonti eli Oplontiksen arkeologinen alue on kymmenen metriä nykyisen Torre Anunziatan katutason alapuolella. Lippukassalta Annikki ja Vilho laskeutuvat portaita roomalaisen villa maritiman pihaan. Seuraavan kahden tunnin aikana Susivuoret eivät ehdi panna linssinsuojuksia kameroihinsa.
Annikki ja Vilho tutkivat huolellisesti roomalaishuvilan kaikki upeat seinämaalaukset ja mosaiikit mutta he haluavat myös kuvata niitä. Valokuvista näkee usein silmää paremmin parituhatta vuotta vanhojen maalausten yksityiskohdat. Annikki laskee, että hänellä on kännykkä mukaanlaskien yhteensä neljä kameraa ja Vilhollakin kolme. Eiköhän näillä laitteilla saa tarpeeksi materiaalia Annikin hataran muistin tueksi.
Alunperin 100-luvulla e.a.a. rakennettu ja pariin otteeseen laajennettu Villa Oplontis tunnetaan myös nimellä Villa di Poppea. Keisari Neron toinen vaimo Poppea Sabina nimittäin asui tässä ylellisessä huvilassa. Villa ei tosiaankaan ole ollut tavallisen turistin loma-asunto vaan sen uskomattoman hienot maalaukset ja mm. sisäpihan suuri uima-allas kielivät sen omistajan huomattavasta vauraudesta.
Annikki ja Vilho kiertävät kaikki huvilan huoneet kahteen kertaan, sen verran vetovia niiden hyvin realistisesti mm. erilaisia lintuja ja kasveja kuvaavat, hehkuvanväriset seinämaalaukset ovat. Syynä siihen, että suuri määrä maalauksia on säilynyt näin hyvässä kunnossa, on tietysti se, että Vesuviuksen purkaus vuonna 79 peitti huvilan alleen alle lähes kahdeksituhanneksi vuodeksi.
Vesuviuksen juurella on monia muitakin merkittäviä, tulivuorenpurkauksen tuhoamia roomalaishuviloita sekä kokonaisia kaupunkeja. Läheskään kaikkia niistä ei ole kaivettu esiin sillä niitä peittää tulivuorentuhkan lisäksi moderni asutus. Osa, lähinnä ryöstöaikeissa esiinkaivetuista asumuksista on vuosisatojen aikana ehtinyt peittyä uudelleen näkyvistä kuten mm. Boscorealessa on käynyt.
Annikin ostamiin yhdistelmälippuihin kuuluu Villa Poppean ja Pompein lisäksi myös Boscoreale. Pompei olisi aivan liian iso kohde vierailla samana päivänä Villa Poppean kanssa joten Susivuoret ajavat viiden kilometrin päähän Boscorealin museolle. Jätettyään autonsa roskaisen asuinkadun varteen, he kiertävät korttelin jalan museolle. Aivan museon pihassakin olisi ollut parkkipaikkoja ja se vahvistaa Annikin arvauksen, ettei juuri kukaan vaivautuisi tulemaan Boscorealeen jos käynti siellä ei olisi liitetty samaan lippuun sellaisten huippukohteiden kuin Villa di Poppea ja Pompei kanssa. Pienessä modernissa museossa on Susivuorten lisäksi vain yksi muu vierailija vaikka se on lajissaan pätevä. Museon kokoelma on etupäässä vieressä sijaitsevasta Villa Reginasta, joka sekin jäi Vesuviuksen purkauksen alle.
Toisin kuin keisarillinen luksushuvila Villa di Poppea, Villa Regina oli enemmän maatila kuin kesähuvila. Siellä tuotettiin merkittäviä määriä oliviiöljyä ja viiniä, kenties juuri Villa di Poppean vieraiden käyttöön. Boscorealen museon esineet liittyvätkin suurelta osin oliivin- ja viinintuotantoon ja maatalouteen. Itse villaa voi katsella vain ylhäältä aidan takaa. Sen tehtyään Susivuoret kävelevät roskakasojen ohi takaisin autolleen ja palaavat yhä siistimmiksi muuttuvien pikkupaikkakuntien kautta kahdenkymmenenviiden kilometrin päähän lähes roskattomaan Lauroon.
Annikki ja Vilho tutkivat huolellisesti roomalaishuvilan kaikki upeat seinämaalaukset ja mosaiikit mutta he haluavat myös kuvata niitä. Valokuvista näkee usein silmää paremmin parituhatta vuotta vanhojen maalausten yksityiskohdat. Annikki laskee, että hänellä on kännykkä mukaanlaskien yhteensä neljä kameraa ja Vilhollakin kolme. Eiköhän näillä laitteilla saa tarpeeksi materiaalia Annikin hataran muistin tueksi.
Alunperin 100-luvulla e.a.a. rakennettu ja pariin otteeseen laajennettu Villa Oplontis tunnetaan myös nimellä Villa di Poppea. Keisari Neron toinen vaimo Poppea Sabina nimittäin asui tässä ylellisessä huvilassa. Villa ei tosiaankaan ole ollut tavallisen turistin loma-asunto vaan sen uskomattoman hienot maalaukset ja mm. sisäpihan suuri uima-allas kielivät sen omistajan huomattavasta vauraudesta.
Annikki ja Vilho kiertävät kaikki huvilan huoneet kahteen kertaan, sen verran vetovia niiden hyvin realistisesti mm. erilaisia lintuja ja kasveja kuvaavat, hehkuvanväriset seinämaalaukset ovat. Syynä siihen, että suuri määrä maalauksia on säilynyt näin hyvässä kunnossa, on tietysti se, että Vesuviuksen purkaus vuonna 79 peitti huvilan alleen alle lähes kahdeksituhanneksi vuodeksi.
Vesuviuksen juurella on monia muitakin merkittäviä, tulivuorenpurkauksen tuhoamia roomalaishuviloita sekä kokonaisia kaupunkeja. Läheskään kaikkia niistä ei ole kaivettu esiin sillä niitä peittää tulivuorentuhkan lisäksi moderni asutus. Osa, lähinnä ryöstöaikeissa esiinkaivetuista asumuksista on vuosisatojen aikana ehtinyt peittyä uudelleen näkyvistä kuten mm. Boscorealessa on käynyt.
Annikin ostamiin yhdistelmälippuihin kuuluu Villa Poppean ja Pompein lisäksi myös Boscoreale. Pompei olisi aivan liian iso kohde vierailla samana päivänä Villa Poppean kanssa joten Susivuoret ajavat viiden kilometrin päähän Boscorealin museolle. Jätettyään autonsa roskaisen asuinkadun varteen, he kiertävät korttelin jalan museolle. Aivan museon pihassakin olisi ollut parkkipaikkoja ja se vahvistaa Annikin arvauksen, ettei juuri kukaan vaivautuisi tulemaan Boscorealeen jos käynti siellä ei olisi liitetty samaan lippuun sellaisten huippukohteiden kuin Villa di Poppea ja Pompei kanssa. Pienessä modernissa museossa on Susivuorten lisäksi vain yksi muu vierailija vaikka se on lajissaan pätevä. Museon kokoelma on etupäässä vieressä sijaitsevasta Villa Reginasta, joka sekin jäi Vesuviuksen purkauksen alle.
Toisin kuin keisarillinen luksushuvila Villa di Poppea, Villa Regina oli enemmän maatila kuin kesähuvila. Siellä tuotettiin merkittäviä määriä oliviiöljyä ja viiniä, kenties juuri Villa di Poppean vieraiden käyttöön. Boscorealen museon esineet liittyvätkin suurelta osin oliivin- ja viinintuotantoon ja maatalouteen. Itse villaa voi katsella vain ylhäältä aidan takaa. Sen tehtyään Susivuoret kävelevät roskakasojen ohi takaisin autolleen ja palaavat yhä siistimmiksi muuttuvien pikkupaikkakuntien kautta kahdenkymmenenviiden kilometrin päähän lähes roskattomaan Lauroon.
7. päivä: Antiikin Oplontis roskattuna
Napolin metropolialueen infrastuktuuria voi parhaalla tahdollakin sanoa ainoastaan häpeälliseksi. Kuoppaiset kadut, rähjäiset pihat ja puistot kruunaa täydellinen roskaaminen. Vaikka Napolin roskakasojen ja jäteongelman taustalla sanotaan olevan järjestätyneen rikollisuuden, on siinä osansa muullakin kunnallispotiikalla ja Italian yleisellä polittiisella tahdolla sekä asukkaiden käytöksellä. Annikki ei usko, että Camorra pakottaa heittämään jokaisen muovipullon autonikkunasta pihalle tai näkemään sen suuren vaivan, että ajaa dumppaamaan pesukoneen tienvarteen sen sijaan, että jättäisi sen ylipursuavien jäteastioiden viereen.
Susivuorten ajellessa Boscorealin ja Torre Annunziatan roskaisilla asuinkaduilla, Annikki on tyytyväinen, ettei vuokrannut loma-asuntoa täältä. Mukavakin asunto puutarhoineen Vesuvion rinteiltä, jossa meri ja lukuisat arkeologiset alueet olisivat lähellä, ei tyydyttäisi Annikkia kun talosta kadulle astuttaessa saa koko ajan väistellä kuoppia ja jätekasoja.
Nuhjuisten pikkukatujen alla Torre Annunziatan rantakaupungissa on antiikin Oplontis. Annikilla ei ole tietoa Susivuorten matkakohteen parkkialueesta eikä navigaattorikaan sellaisia tunne. Annikki alkaakin tähystää vapaata tilaa kadunvarresta ja ilmainen parkkipaikka löytyy kapean kadun varresta alle sadan metrin päästä Susivuorten matkakohteesta, Villa di Poppeasta.
Susivuorten ajellessa Boscorealin ja Torre Annunziatan roskaisilla asuinkaduilla, Annikki on tyytyväinen, ettei vuokrannut loma-asuntoa täältä. Mukavakin asunto puutarhoineen Vesuvion rinteiltä, jossa meri ja lukuisat arkeologiset alueet olisivat lähellä, ei tyydyttäisi Annikkia kun talosta kadulle astuttaessa saa koko ajan väistellä kuoppia ja jätekasoja.
Nuhjuisten pikkukatujen alla Torre Annunziatan rantakaupungissa on antiikin Oplontis. Annikilla ei ole tietoa Susivuorten matkakohteen parkkialueesta eikä navigaattorikaan sellaisia tunne. Annikki alkaakin tähystää vapaata tilaa kadunvarresta ja ilmainen parkkipaikka löytyy kapean kadun varresta alle sadan metrin päästä Susivuorten matkakohteesta, Villa di Poppeasta.
7. päivä: Autoilua Napolin metropolissa
Lepäiltyään edellisen päivän Campanian takamailla Laurossa, Susivuoret ovat valmiita autoilemaan Napolin esikaupunkeihin. Matkaa Vesuviuksen ja meren välissä sijaitsevaan Torre Annunziataan on vain kolmisenkymmentä kilometriä mutta ajomatka sinne kestää lähes tunnin. Ajoreitti vie nimittäin viljelysalueiden lisäksi kaikkien mahdollisten kylien keskustojen kautta. Kun lisäksi tulevat autonavigaattorin sanelemat ylimääräiset kierrokset kaikkein kapeimmilla yksisuuntaisilla kujilla, matkanopeus ei ole suuren suuri. Toki Vilho ajelee keskimääräistä napolilaiskuskia rauhalisemmin mutta eivät Susivuorten takapuskurissa tuskallisen pitkät kaksi sekuntiakaan ohitusta kärkkyneet pääse sen nopeammin perille. Aina on edessä uudet liikennevalot, kääntyvän auton tai keskelle risteystä rupattelemaan pysähtyneiden kuskien aiheuttama sumppu. Vaikka tilannenopeudet ovat kovia ei keskinopeus ole sittenkään kummoinen. Autojen lommoista päätellen hyvin monelta kuluu aikaa myös peltikolareiden selvittämiseen.
Napolin seudun liikennekulttuuri saattaa siihen tottumattomasta vaikuttaa kaoottiselta. Liikenne kuitenkin sujuu koska paikalliset ovat näppäriä autoilijoita, jotka eivätkä hermostu pienistä. Nopeusrajoitukset, stop-merkit ja kaistamerkinnät ovat lähinnä suuntaa-antavia ja risteyksissä etuajo-oikeus on sillä, joka sen haluaa ottaa. Vaikka kapeilla asuinkaduilla on väliin ruuhkaa, vain autojonossa viimeisenä oleva saattaa toisinaan painaa torvea. Tämäkin vain sen takia, ettei takaa näe, että suman aiheuttaja on alhaalla oleva tasoristeyksen puomi tai äärimmäisen hitaasti autoonsa könyävä pappa.
Ajelu Napolin metropolialueella on kuitenkin Susivuorista aikamoisen rasittavaa. Varsikaan rattia vääntävä Vilho ei voi käsittää, miksi alueella on parikin kartingrataa. Miksi joku haluaisi mennä varta vasten kaahailemaan autolla radalle kun sitä saa tehdä kyllästymiseen asti kaupungin kaduillakin? ”Kartodromo” taitaakin tarkoittaa paikallisella kielellä ”autoscuolaa”, Annikki toteaa tähän.
Napolin seudun liikennekulttuuri saattaa siihen tottumattomasta vaikuttaa kaoottiselta. Liikenne kuitenkin sujuu koska paikalliset ovat näppäriä autoilijoita, jotka eivätkä hermostu pienistä. Nopeusrajoitukset, stop-merkit ja kaistamerkinnät ovat lähinnä suuntaa-antavia ja risteyksissä etuajo-oikeus on sillä, joka sen haluaa ottaa. Vaikka kapeilla asuinkaduilla on väliin ruuhkaa, vain autojonossa viimeisenä oleva saattaa toisinaan painaa torvea. Tämäkin vain sen takia, ettei takaa näe, että suman aiheuttaja on alhaalla oleva tasoristeyksen puomi tai äärimmäisen hitaasti autoonsa könyävä pappa.
Ajelu Napolin metropolialueella on kuitenkin Susivuorista aikamoisen rasittavaa. Varsikaan rattia vääntävä Vilho ei voi käsittää, miksi alueella on parikin kartingrataa. Miksi joku haluaisi mennä varta vasten kaahailemaan autolla radalle kun sitä saa tehdä kyllästymiseen asti kaupungin kaduillakin? ”Kartodromo” taitaakin tarkoittaa paikallisella kielellä ”autoscuolaa”, Annikki toteaa tähän.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2019
6. päivä: Annikki Tauranon apteekissa
Tuulinen ja Annikista viileältä tuntuva sää varmaan hidastaa kevään etenemistä Avellinon seudun pähkinälehdoissa. Siitä huolimatta Annikki alkaa tuntea yhä voimakkaampia siitepölyallergian oireita. Tämä ei olisi kummoinenkaan ongelma jos Annikkia eivät vaivaisi satunnaiset, työkiireiden laukaisemat hajamielisyyskohtaukset. Tällä kertaa Annikki vei kotona huolellisesti valmistelmansa matka-apteekkinsa takaisin tavalliselle säilytyspaikalleen kylpyhuoneen kaappiin sen sijaan, että olisi pakannut sen matkalaukkuunsa. Niinpä täsmäannokset mahdollisesti tarpeellisia, mutta eivät välttämättömiä tabletteja ja voiteita ovat jääneet matkasta.
Italiasta löytyy kuitenkin apteekki aivan pienemmistäkin peräkylistä. Tauranon apteekissa Annikki ehtii tuskin selittää, mihin vaivaan hän hakee apua kun farmaseutti jo ojentaa hänelle paketin silmätippoja. Koska Annikki ei vaivaudu kaivamaan esiin lääkärintodistuksia ja reseptejä, hän tietää, että pieni lääkepakkaus maksaa hänelle selvästi enemmän kuin Suomessa. Mutta sen kylkiäiseksi hän saa puoli tusinaa näytepakkausta vitamiineja, shampoota ja kölninvettä sekä vihjeitä lähialueen nähtävyyksistä.
Italiasta löytyy kuitenkin apteekki aivan pienemmistäkin peräkylistä. Tauranon apteekissa Annikki ehtii tuskin selittää, mihin vaivaan hän hakee apua kun farmaseutti jo ojentaa hänelle paketin silmätippoja. Koska Annikki ei vaivaudu kaivamaan esiin lääkärintodistuksia ja reseptejä, hän tietää, että pieni lääkepakkaus maksaa hänelle selvästi enemmän kuin Suomessa. Mutta sen kylkiäiseksi hän saa puoli tusinaa näytepakkausta vitamiineja, shampoota ja kölninvettä sekä vihjeitä lähialueen nähtävyyksistä.
6. päivä: Ruotsalaisnaisten kanssa Tauranossa
Vain viidenkymmenen kilometrin päässä Napolissa sijiatsevassa Laurossa on niin mukavan rauhallista, etteivät Susivuoret keskiviikkona lähde sieltä naapurikylää kauemmaksi. Vesuviuksen ympäristöä lähdettäisiin kiertämään vasta kun sää vähän paranee.
Vanhan linnanportin kautta Susivuoret pääsevät suoraan pikkutielle, joka vie parin kilometrin päähän ylös Tauranoon. Annikki muistaa nähneensä alempana kulkevalla päätiellä roomalaiselle villalle osoittavan kyltin. Hänen vaatimattomiksi arvelemat roomalaisrauniot kelpaavat Susivuorille tuulisen päivän pääkohteeksi.
Annikki on yllättynyt, että roomalaishuvilan jäännöksille vie siististi laatoitettu kävelytie ja rauniot ovat katettu. Se, että jyrkässä rinteessä olevia huvilanraunioita ympäröivän aidan portti on tiukasti lukossa, ei häntä yllätä. Varmasti näitä vasta 1980-luvulla esiinkaivettuja raunioita pääsisi katsomaan niiden päälle rakennetuilta kävelyrampeilta jos vain ottaisi yhteyttä oikeaan henkilöön Tauranossa. Annikki ei tätä vaivaa jaksa nähdä vaan tyytyy ilomielin kurkkimaan raunioita aidanraosta. Varsinkin kun hänen aluksi suljetuksi lippukioskiksi epäilemänsä rakennelma paljastuu kanakopiksi.
Roomalaisaikainen huvila on sitä vähän ylempänä sijaitsevan fransiskaaniluostarin mailla. Convento San Giovanni del Palco perustettiin pitkälti yli tuhat vuotta myöhemmin kuin roomalaishuvila, mutta molemmissa vallitsee nyt sama raukea tunnelma. Vaikka luostari on täysin toimintakunnossa toisin kuin vuosisatoja sitten tuhoutunut huvila, on senkin loiston päivät kaukana takanapäin. Annikki voi vain kuvitella hurmostilaa, jonka vallassa luostari perustettiin 1300-luvulla Brigida di Svezian innoittamana. Italilalaisethan tuppaavat ihastua silmittömästi ruotsalaisiin voimanaisiin. Heliga Birgitan jälkeen ylimääräistä säpinää ovat täällä aiheuttaneet mm. Cristina di Svezia (Drottning Kristina), Pippi Calzelunghe (Pippi Långstrump) ja Kajsa Bergqvist.
Vanhan linnanportin kautta Susivuoret pääsevät suoraan pikkutielle, joka vie parin kilometrin päähän ylös Tauranoon. Annikki muistaa nähneensä alempana kulkevalla päätiellä roomalaiselle villalle osoittavan kyltin. Hänen vaatimattomiksi arvelemat roomalaisrauniot kelpaavat Susivuorille tuulisen päivän pääkohteeksi.
Annikki on yllättynyt, että roomalaishuvilan jäännöksille vie siististi laatoitettu kävelytie ja rauniot ovat katettu. Se, että jyrkässä rinteessä olevia huvilanraunioita ympäröivän aidan portti on tiukasti lukossa, ei häntä yllätä. Varmasti näitä vasta 1980-luvulla esiinkaivettuja raunioita pääsisi katsomaan niiden päälle rakennetuilta kävelyrampeilta jos vain ottaisi yhteyttä oikeaan henkilöön Tauranossa. Annikki ei tätä vaivaa jaksa nähdä vaan tyytyy ilomielin kurkkimaan raunioita aidanraosta. Varsinkin kun hänen aluksi suljetuksi lippukioskiksi epäilemänsä rakennelma paljastuu kanakopiksi.
Roomalaisaikainen huvila on sitä vähän ylempänä sijaitsevan fransiskaaniluostarin mailla. Convento San Giovanni del Palco perustettiin pitkälti yli tuhat vuotta myöhemmin kuin roomalaishuvila, mutta molemmissa vallitsee nyt sama raukea tunnelma. Vaikka luostari on täysin toimintakunnossa toisin kuin vuosisatoja sitten tuhoutunut huvila, on senkin loiston päivät kaukana takanapäin. Annikki voi vain kuvitella hurmostilaa, jonka vallassa luostari perustettiin 1300-luvulla Brigida di Svezian innoittamana. Italilalaisethan tuppaavat ihastua silmittömästi ruotsalaisiin voimanaisiin. Heliga Birgitan jälkeen ylimääräistä säpinää ovat täällä aiheuttaneet mm. Cristina di Svezia (Drottning Kristina), Pippi Calzelunghe (Pippi Långstrump) ja Kajsa Bergqvist.
tiistai 26. maaliskuuta 2019
5. päivä: Lomakotini on linnani — Annikki asettautuu Castello Lancellottin naapuriin Laurossa
Vilho ei taaskaan tahdo uskoa Annikin saamia ohjeita auton parkkeeraamisesta Laurossa. Susivuoret jättävät siis menopelinsä parkkipaikalle alas kaupunkiin ja kapuavat jalan kivettyä tietä kukkulan laella olevalle linnalle. Castello Lancellottin edustalla on kuin onkin piazza, jonka laidalla on muutama auto. Se, että aukiolle sopii kieltomerkeistä huolimatta pysäköidä, selviää vasta kun Annikki on ystävällisen naapurin avustuksella saanut kutsuttua paikalle Susivuorten uuden isäntäparin.
Annikin vuokraama talo alle 3500 asukkaan campanialaisessa pikkukaupungissa on tosiaan komean, pääosin 1200-luvulla rakennetun linnan naapurissa. Se on vanha kivitalo, jota on vuosien kuluessa laajennettu sekä hiljattain remontoitu. Susivuoret ottavat käyttöönsä talon kolmesta kerroksesta kaksi alinta. Ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee ulkoportaita pitkin toisen kerroksen isolta parvekkeelta, on vain suuri parvekkeellinen makuuhuone sekä pieni kylpyhuone. Keittiö, olohuone ja kylpyhuone ovat alakerrassa makuuhuoneen ja wc:n ollessa keskikerroksessa. Silläkin uhalla, että varmasti joutuu ravaamaan portaita useita kertoja edestakaisin, Annikki purkaa matkalaukkunsa sisällön maakuuhuoneen kaappeihin.
Susivuorten talon kaikista kerroksista on upeat maisemat niin linnalle ja alas vanhaan kaupunkiin kuin kaupunkia ympäröiville vuorille. Harmi, että iltapäivä on niin tuulinen, ettei patiolla tai terassilla voi istua kovin pitkään vaan talon emännän itsensä valmistamaa erinomaista limoncelloa on siemailtava sisätiloissa.
Vaikka Susivuoret asuvatkin nyt linnassa tai ainakin linnalla, heillä ei ole palvelusväkeä. Annikki käy siis itse viemässä pyykit pienessä piharakennuksessa olevaan pesukoneeseen Vilhon sytyttäessä olohuoneen pellettikamiinan.
Annikin vuokraama talo alle 3500 asukkaan campanialaisessa pikkukaupungissa on tosiaan komean, pääosin 1200-luvulla rakennetun linnan naapurissa. Se on vanha kivitalo, jota on vuosien kuluessa laajennettu sekä hiljattain remontoitu. Susivuoret ottavat käyttöönsä talon kolmesta kerroksesta kaksi alinta. Ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee ulkoportaita pitkin toisen kerroksen isolta parvekkeelta, on vain suuri parvekkeellinen makuuhuone sekä pieni kylpyhuone. Keittiö, olohuone ja kylpyhuone ovat alakerrassa makuuhuoneen ja wc:n ollessa keskikerroksessa. Silläkin uhalla, että varmasti joutuu ravaamaan portaita useita kertoja edestakaisin, Annikki purkaa matkalaukkunsa sisällön maakuuhuoneen kaappeihin.
Susivuorten talon kaikista kerroksista on upeat maisemat niin linnalle ja alas vanhaan kaupunkiin kuin kaupunkia ympäröiville vuorille. Harmi, että iltapäivä on niin tuulinen, ettei patiolla tai terassilla voi istua kovin pitkään vaan talon emännän itsensä valmistamaa erinomaista limoncelloa on siemailtava sisätiloissa.
Vaikka Susivuoret asuvatkin nyt linnassa tai ainakin linnalla, heillä ei ole palvelusväkeä. Annikki käy siis itse viemässä pyykit pienessä piharakennuksessa olevaan pesukoneeseen Vilhon sytyttäessä olohuoneen pellettikamiinan.
5. päivä: Trajanuksen riemukaaren alta Avellinon pähkinälehtoiihin
Sää on aamulla viileä ja tuuli on yltynyt niin navakaksi, että Annikki kattaa aamiaisen terassin sijaan sisälle keittiön pöydän ääreen. Aurinkoiset päivät maaseudun rauhassa Molisessa ovat tällä erää ohitse ja Annikki ja Vilho jatkavat kiertomatkaansa kohti Campaniaa.
Vuorimaisemat ovat pilvisenäkin päivänä komeat Molisen ja Campanian rajamailla.
Seutu ei ole Susivuorille entuudestaan tuttua ja summamutikassa he päättävät pysähtyä Beneventossa. Pysähdys on lyhyt ja Annikki käy nopeasti nappaamassa pari valokuvaa L'arco di Traianosta. Kovassa tuulessa hän ei jää tutkimaan sen tarkemmin lähes kaksituhatta vanhaa riemukaarta. Valokuvista voi sitten illalla katsoa kaaren marmorireliefeissä kuvattuja keisari Trajanuksen edesottamuksia.
Vilho nostaa hetkeksi jalan kaasulta kun Annikki osoittaa Pietrelcinan tienviittaa. Vaikka Susivuoria kiinnostaakin Padre Pioon liittyvät ilmiöt, he eivät nyt poikkea varsinkin täällä eteläisessä Italiassa erittäin suositun pyhimyksen synnyinkylään. Annikki on lukenut vaatimattoman kapusiinimunkin elämäkerrankin mutta ei muistanut, että Pietrelcina on Campaniassa eikä Pugliassa kuten San Giovanni Rotondo. Tämä kylä syrjäisine luostareineen oli puolestaan paikka, jossa Padre Pio teki varsinaisen elämäntyönsä. Nykyään San Giovanni Rotondo on Padre Pio -kultin ympärille kasvanut pikkukaupunki, jonne Susivuoret tekivät omanlaisensa pyhiinvaellusmatkan kymmenisen vuotta sitten.
Beneventosta on nopeampikin reitti Avellinon provinssiin mutta Susivuoret ajelevat tapansa mukaan maksuteitä vältellen kohti Lauroa. Vilhon tivaamisesta huolimatta Annikki ei tahdo muistaa, millainen asunto Susivuoria mahtaa Laurossa odottaa. Annikki osaa kertoa vain sen, että mahdolliset ruokaostokset kannattaisi tehdä ennen majoittumista muutaman tuhannen asukkaan kaupunkiin Napolin takamailla.
Monteforte Irpiniassa suurin osa liikkeistä on ”pomeroimassa” eli kiinni puolenpäivän ja noin iltaneljän välillä. Susivuoret sattuvat kuitenkin huomaamaan, että yksi sen ruokakaupoista noudattaa orario continuatoa. Niinpä Vilho kaartaa pienen marketin pihaan ja Susivuoret saavat täydennettyä ruoka- ja juomavarastonsa. Ostoksia maksaessaan Annikki yrittää kertoa, ettei ole kiinnostunut hankkimaan Penny Marketin kanta-asiakaskorttia. Kassarouva saa kuitenkin alennuksia lupaamalla Annikin täyttämään korttilomakkeen ja niin Annikilla on kokoelmissaan yksi italialainen kantiskortti lisää.
Uneliaasta pikkukaupungista Annikin ja Vilhon matka jatkuu loiville rinteille, joilla on hehtaarikaupalla lehtipuuviljelmiä. Auringon puoleisilla alarinteillä puissa alkaa olla lehtiä ja Susivuoret tunnistavat ne puumaisiksi pähkinäpensaiksi. Mutta mehän olemmekin jo Avellinon provinssissa, jossa sijaitsee jo antiikin aikana hasselpähkinöistään kuulu Avellan kaupunki, Vilho tietää kertoa.
Vuorimaisemat ovat pilvisenäkin päivänä komeat Molisen ja Campanian rajamailla.
Seutu ei ole Susivuorille entuudestaan tuttua ja summamutikassa he päättävät pysähtyä Beneventossa. Pysähdys on lyhyt ja Annikki käy nopeasti nappaamassa pari valokuvaa L'arco di Traianosta. Kovassa tuulessa hän ei jää tutkimaan sen tarkemmin lähes kaksituhatta vanhaa riemukaarta. Valokuvista voi sitten illalla katsoa kaaren marmorireliefeissä kuvattuja keisari Trajanuksen edesottamuksia.
Vilho nostaa hetkeksi jalan kaasulta kun Annikki osoittaa Pietrelcinan tienviittaa. Vaikka Susivuoria kiinnostaakin Padre Pioon liittyvät ilmiöt, he eivät nyt poikkea varsinkin täällä eteläisessä Italiassa erittäin suositun pyhimyksen synnyinkylään. Annikki on lukenut vaatimattoman kapusiinimunkin elämäkerrankin mutta ei muistanut, että Pietrelcina on Campaniassa eikä Pugliassa kuten San Giovanni Rotondo. Tämä kylä syrjäisine luostareineen oli puolestaan paikka, jossa Padre Pio teki varsinaisen elämäntyönsä. Nykyään San Giovanni Rotondo on Padre Pio -kultin ympärille kasvanut pikkukaupunki, jonne Susivuoret tekivät omanlaisensa pyhiinvaellusmatkan kymmenisen vuotta sitten.
Beneventosta on nopeampikin reitti Avellinon provinssiin mutta Susivuoret ajelevat tapansa mukaan maksuteitä vältellen kohti Lauroa. Vilhon tivaamisesta huolimatta Annikki ei tahdo muistaa, millainen asunto Susivuoria mahtaa Laurossa odottaa. Annikki osaa kertoa vain sen, että mahdolliset ruokaostokset kannattaisi tehdä ennen majoittumista muutaman tuhannen asukkaan kaupunkiin Napolin takamailla.
Monteforte Irpiniassa suurin osa liikkeistä on ”pomeroimassa” eli kiinni puolenpäivän ja noin iltaneljän välillä. Susivuoret sattuvat kuitenkin huomaamaan, että yksi sen ruokakaupoista noudattaa orario continuatoa. Niinpä Vilho kaartaa pienen marketin pihaan ja Susivuoret saavat täydennettyä ruoka- ja juomavarastonsa. Ostoksia maksaessaan Annikki yrittää kertoa, ettei ole kiinnostunut hankkimaan Penny Marketin kanta-asiakaskorttia. Kassarouva saa kuitenkin alennuksia lupaamalla Annikin täyttämään korttilomakkeen ja niin Annikilla on kokoelmissaan yksi italialainen kantiskortti lisää.
Uneliaasta pikkukaupungista Annikin ja Vilhon matka jatkuu loiville rinteille, joilla on hehtaarikaupalla lehtipuuviljelmiä. Auringon puoleisilla alarinteillä puissa alkaa olla lehtiä ja Susivuoret tunnistavat ne puumaisiksi pähkinäpensaiksi. Mutta mehän olemmekin jo Avellinon provinssissa, jossa sijaitsee jo antiikin aikana hasselpähkinöistään kuulu Avellan kaupunki, Vilho tietää kertoa.
maanantai 25. maaliskuuta 2019
4. päivä: Susivuoret lämmittävät ja kokkaavat Bojanossa
Annikki ja Vilho palaavat ”hiihtoretkeltään” hyvissä ajoin ennen auringolaskua. Siten he voivat nauttia After ski -juomansa talonsa lännen puoleisella terrassilla. Jos ei tietäisi, että terassille johtavan oven takana on huolella remontoitu asunto, voisi luulla, että Susivuorten talo on samanlainen, sortumaan jätetetty asumus kuin sen naapuritalotkin. Talon tämän puolen julkisivu on nimittäin yhtä kulahtanut kuin muissakin naapuruston taloissa. Poikkeuksen rappausta ja maalausta tarvitseviin taloihin täällä tekee Susivuorten talon itäpääty ja parin talon päässä sijaitseva rouva Rinan talo.
La signora Rina on Susivuorten tuki ja turva Bojanossa. Nelikymppinen, sorja ja huolellisesti pukeutunut ja ehostettu perheenemäntä huolehtii siitä, että Susivuorilla on ”tutto bene”. Rinan huolenpidpsta saavat nauttia myös Ricardo-poika sekä aasintamma ja sen Gelsomina-niminen varsa ja kaksi kissaa, joista Tinchio eli Ripa on jo vakiovieras Annikin aamiaispöydässä. Rouvan mies on ANASin eli Italian tieliikennelaitoksen palveluksessa ja on jo ehtinyt raportoida Rinalle, että Susivuoret olivat tänään Campitello Matesessa. Susivuoret näkivätkin kuinka hiihtokeskukselle menevällä tiellä oli ANASin porukka täyttämässä alsfalttiin syöpyneitä kuoppia.
Se, että onko rouva Rinan perheellä maatalouteen ja ruoantuotantoon liittyvää toimintaa, jää Annikilta selvittämättä. Hän ei siis tiedä kuka säilyttää lihaa Susivuorten naapuritalossa. Tähyillessään karulta länsiterassiltaan autioilta vaikuttavan naapuritalon toiseen kerrokseen, Annikki huomaa, että sen kulmahuoneen katosta roikkuu rivi lihakoukkuja. Lienevätkä koukuissa olevat suuret lihankappaleet olevan kuivattavina. Ainakin vanhan talon ulkoseinästä lähtevä ilmastointiputki viittaa siihen.
Auringon laskettua ilta viilenee nopeasti ja sisälle palattuaan Annikki säätää lämmityksen niin täysille kuin uskaltaa. Vilho tulee varmaan valittamaan yläkerran makuuhuoneen kuumudesta aamuyöllä mutta Annikki ei halua palella asettautuessaan teeveen ääreen katsomaan kuinka Ranska löylyttää Islannin. Vilho ei onneksi huomaa Annikin lämmitystouhuja sillä hänellä on oma kuuma projektinsa käynnissä keittiön puolella.
Vilhon kokkkauksen tuloksena Susivuorten illallinen on erinomaisen maukas lihapata, jonka pääainekset ovat Molisesta (carne bovina del matese) sekä Abruzzosta (patate del Fucino IGP), Calabriasta (cipolla rossa di Tropea IGP) ja Liguriasta (basilico genevese DOP). Näinkin tavanomaisilta kuulostavien raaka-aineiden kuin perunan, sipulin ja basilikan alkuperäismerkintöjä tutkiessaan Annikki muistaa miksi EFSA on Parmassa eikä Helsingissä.
La signora Rina on Susivuorten tuki ja turva Bojanossa. Nelikymppinen, sorja ja huolellisesti pukeutunut ja ehostettu perheenemäntä huolehtii siitä, että Susivuorilla on ”tutto bene”. Rinan huolenpidpsta saavat nauttia myös Ricardo-poika sekä aasintamma ja sen Gelsomina-niminen varsa ja kaksi kissaa, joista Tinchio eli Ripa on jo vakiovieras Annikin aamiaispöydässä. Rouvan mies on ANASin eli Italian tieliikennelaitoksen palveluksessa ja on jo ehtinyt raportoida Rinalle, että Susivuoret olivat tänään Campitello Matesessa. Susivuoret näkivätkin kuinka hiihtokeskukselle menevällä tiellä oli ANASin porukka täyttämässä alsfalttiin syöpyneitä kuoppia.
Se, että onko rouva Rinan perheellä maatalouteen ja ruoantuotantoon liittyvää toimintaa, jää Annikilta selvittämättä. Hän ei siis tiedä kuka säilyttää lihaa Susivuorten naapuritalossa. Tähyillessään karulta länsiterassiltaan autioilta vaikuttavan naapuritalon toiseen kerrokseen, Annikki huomaa, että sen kulmahuoneen katosta roikkuu rivi lihakoukkuja. Lienevätkä koukuissa olevat suuret lihankappaleet olevan kuivattavina. Ainakin vanhan talon ulkoseinästä lähtevä ilmastointiputki viittaa siihen.
Auringon laskettua ilta viilenee nopeasti ja sisälle palattuaan Annikki säätää lämmityksen niin täysille kuin uskaltaa. Vilho tulee varmaan valittamaan yläkerran makuuhuoneen kuumudesta aamuyöllä mutta Annikki ei halua palella asettautuessaan teeveen ääreen katsomaan kuinka Ranska löylyttää Islannin. Vilho ei onneksi huomaa Annikin lämmitystouhuja sillä hänellä on oma kuuma projektinsa käynnissä keittiön puolella.
Vilhon kokkkauksen tuloksena Susivuorten illallinen on erinomaisen maukas lihapata, jonka pääainekset ovat Molisesta (carne bovina del matese) sekä Abruzzosta (patate del Fucino IGP), Calabriasta (cipolla rossa di Tropea IGP) ja Liguriasta (basilico genevese DOP). Näinkin tavanomaisilta kuulostavien raaka-aineiden kuin perunan, sipulin ja basilikan alkuperäismerkintöjä tutkiessaan Annikki muistaa miksi EFSA on Parmassa eikä Helsingissä.
4. päivä: Annikki virkeänä Campitello Matesessa
Yö Molisen takamailla on ollut kerrassaan rauhallinen. Herkkäuninen Annikki on nukkunut aamukahdeksaan asti kuin tukkki. Leväytettyäään ikkunaluukut auki, Annikin on vaikea uskoa, että tänään ei ole varhainen sunnuntaiaamu vaan arkinen maanantai. Mistään ei kuulu liikenteen tai työkoneiden ääntä ja kylän pari koiraakin pitävät kuononsa kiinni.
Vaikka tänään ei tarkenekaan pelkässä T-paidassa kuten eilen, Annikki levittää käsiinsä ja kasvoihinsa aurinkovoidetta. Vilho on nimittäin keksinyt, että nyt lähdetään Susivuorten talon takana kohoaville vuorille. Keväisen vuoriston aurinko on todella kirkas ja päivän kova tuuli varmasti edesauttaisi nenäpään palamista ilman suojaavaa voidetta.
Annikki on yllättynyt, että Campitello Mateseen vievä mutkikas tie on näinkin leveä. Vuoristotien leveyden lisäksi sen lukuisat levikkeet kielivät siitä, että sen päässä on suosittu hiihtokeskus. Maaliskuun loppupuolella turistilaumoja ei kuitenkaan näy ja Vilho saa ajella muilta autoilijoilta rauhassa rinnettä ylös kohti lumihuippuisia vuoria. Annikkia epäilyttää Monte Miletton lumitilanne; hiihtokeskuksen verkkosivujen mukaan iso osa sen laskettelurinteistä on auki. Miten täällä pärjää ilman suksia ja lumikenkiä kun tienvarressa olevat aurauskepitkin ovat vähintään nelimetrisiä?
Ylhäällä hiihtokeskuksessa talven hurjin meno näyttää laantuneen. Vai pitäisikö sanoa, että sen huippuvuodet ovat kokonaan takana päin? Aika väsähtäneiltä ja jotenkin 80-lukulaisilta sen pari hotellia ja loma-asuntobunkkeria Annikista näyttävät. Kiinni olevan urheiluvälinekaupan edessä on merkillinen, keskeneräiseksi jäänyt rakennelma. Mitähän tuon järjettömän pyramidin funktioksi oltiin aiottu, Annikki ihmettelee. Alueen parkkipaikoista on auki vain aukio suksivuokraamoiden tuntumassa ja sinne Susivuoret autonsa jättävät. Koko päivän parkkimaksu on 3 euroa.
Ylätasanko, jolle rinteiltä lasketellaan on lumeton mutta ylempänä on vielä sen verran lunta, että ainakin yksi hiihtohissi on toiminnassa. Rinteitä horjahtelee alas muutama lumilautailija mutta suurin talviurheilurieha näyttää olevan laskettelurinteen alapäässä, jossa annetaan laskettelun alkeisopetusta.
Susivuoret eivät laskettelusta perusta vaan suuntaavaat kävellen rinteille. Kovin korkealle he eivät pääse kun lunta alkaa olla liikaa. Maisemat ovat komeat 1500 metrin korkeudestakin, jonne he jyrkkää rinnettä kiiveten pääsevät. Saadaanpahan raitista ilmaa, Annikki toteaa kun tuuli yltyy niin navakaksi, että on viedä pipon hänen päästään.
Vaikka tänään ei tarkenekaan pelkässä T-paidassa kuten eilen, Annikki levittää käsiinsä ja kasvoihinsa aurinkovoidetta. Vilho on nimittäin keksinyt, että nyt lähdetään Susivuorten talon takana kohoaville vuorille. Keväisen vuoriston aurinko on todella kirkas ja päivän kova tuuli varmasti edesauttaisi nenäpään palamista ilman suojaavaa voidetta.
Annikki on yllättynyt, että Campitello Mateseen vievä mutkikas tie on näinkin leveä. Vuoristotien leveyden lisäksi sen lukuisat levikkeet kielivät siitä, että sen päässä on suosittu hiihtokeskus. Maaliskuun loppupuolella turistilaumoja ei kuitenkaan näy ja Vilho saa ajella muilta autoilijoilta rauhassa rinnettä ylös kohti lumihuippuisia vuoria. Annikkia epäilyttää Monte Miletton lumitilanne; hiihtokeskuksen verkkosivujen mukaan iso osa sen laskettelurinteistä on auki. Miten täällä pärjää ilman suksia ja lumikenkiä kun tienvarressa olevat aurauskepitkin ovat vähintään nelimetrisiä?
Ylhäällä hiihtokeskuksessa talven hurjin meno näyttää laantuneen. Vai pitäisikö sanoa, että sen huippuvuodet ovat kokonaan takana päin? Aika väsähtäneiltä ja jotenkin 80-lukulaisilta sen pari hotellia ja loma-asuntobunkkeria Annikista näyttävät. Kiinni olevan urheiluvälinekaupan edessä on merkillinen, keskeneräiseksi jäänyt rakennelma. Mitähän tuon järjettömän pyramidin funktioksi oltiin aiottu, Annikki ihmettelee. Alueen parkkipaikoista on auki vain aukio suksivuokraamoiden tuntumassa ja sinne Susivuoret autonsa jättävät. Koko päivän parkkimaksu on 3 euroa.
Ylätasanko, jolle rinteiltä lasketellaan on lumeton mutta ylempänä on vielä sen verran lunta, että ainakin yksi hiihtohissi on toiminnassa. Rinteitä horjahtelee alas muutama lumilautailija mutta suurin talviurheilurieha näyttää olevan laskettelurinteen alapäässä, jossa annetaan laskettelun alkeisopetusta.
Susivuoret eivät laskettelusta perusta vaan suuntaavaat kävellen rinteille. Kovin korkealle he eivät pääse kun lunta alkaa olla liikaa. Maisemat ovat komeat 1500 metrin korkeudestakin, jonne he jyrkkää rinnettä kiiveten pääsevät. Saadaanpahan raitista ilmaa, Annikki toteaa kun tuuli yltyy niin navakaksi, että on viedä pipon hänen päästään.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
3. päivä: Saepinum — Annikki ja Vilho löytävät sovun roomalaisraunioilla
Annikki katsoo vain ylimalkaisesti nettikarttaa todetakseen, että Altilia on ihan tuossa lähellä. Tämä osoittauttuu pian virheeksi. Susivuorten jo ollessa aivan lähellä päivän retkikohdettaan, autonavigaattori keksii harhauttavan ”oikoreitin” ja Annikkikin lankeaa GoogleMapsin ansaan eli sen antamaan väärään osoitetietoon. Tunnelma Susivuorten autossa alkaa olla melkoisen kireä Annikin vihdoin tarkastaessa iPhonestaan, missä Altilian Saepinum oikeasti on. Vilhon ärtymystä parin kilometrin ylimääräisestä ajomatkasta Sepinon kiemuraisella tiellä ei vähennä edes sen tervetulokyltin julistama tieto siitä, että kylä on yksi Italian kauniimmista paikkakunnista.
Riitainen tunnelma hälvenee kun Vilho parkkeerraa auton hiekkatien päässä olevan baarin edustalle. Aluetta vartioivan seropin saattelemana Susivuoret astelevat Porta Terravechian läpi antiikin Saepinumiin, alunperin samnilaisten perustamaan, sittemmin roomalaisten valloittamaan kaupunkiin. Arkeologiselle alueelle päästyään Susivuoret ovat taas elementissään. Annikki ja Vilho eivät pystyy sanomaan kuinka monta kymmentä roomalaista rauniokaupunkia he ovat jo nähneet ympäri Eurooppaa, mutta eivät ilmeisesti tarpeeksi montaa. He nimittäin tutkivat intoa puhkuen aivan kaiken, mitä Saepinumista on jäljellä. Vaikka kaikissa roomalaiskaupungeissa on samat forumit, teatrot, basilicat, macellumit, termet jne., ovat ne kuitenkin omanlaisiaan. Saepinumin erityispiirre on kaupunkia ympäröivä paksu, opus reticulatum -tekniikalla rakennettu muuri pyöreine torneineen.
Muurissa on neljä komeaa porttia, joista Porta Beneventon läpi käveltyään Susivuoret päätyvät maatalon pihaan. Sen kanalan kupeessa on suuri Caius Ennius Marsuksen mausoleumi. Tapansa mukaan Annikki räpsii tästäkin kohteesta valokuvia vaikka tietääkin, ettei hän tule ehkä milloinkaan katselemaan näitä kuvia. Annikin olisi nimittäin elettävä vähintään 150-vuotiaaksi ehtiäkseen käydä läpi kaikki joutavat matkakuvansa.
Susivuoret käyvät myös alueen museossa. Annikki ihmettelee itsekseen miten Vilho jaksaa kiertää niin tarkkaan kokoelmaltaan perin vaatimattoman museon. Kaipa pikku museo on Vilholle sopiva alkupala lomalle Italian keskiosassa. Annikki on nimittäin varma, että Susivuoret tulevat koluamaan museon jos toisenkin heidän päätyessään ties mille antiikin rauniolle seuraavan parin viikon aikana.
Riitainen tunnelma hälvenee kun Vilho parkkeerraa auton hiekkatien päässä olevan baarin edustalle. Aluetta vartioivan seropin saattelemana Susivuoret astelevat Porta Terravechian läpi antiikin Saepinumiin, alunperin samnilaisten perustamaan, sittemmin roomalaisten valloittamaan kaupunkiin. Arkeologiselle alueelle päästyään Susivuoret ovat taas elementissään. Annikki ja Vilho eivät pystyy sanomaan kuinka monta kymmentä roomalaista rauniokaupunkia he ovat jo nähneet ympäri Eurooppaa, mutta eivät ilmeisesti tarpeeksi montaa. He nimittäin tutkivat intoa puhkuen aivan kaiken, mitä Saepinumista on jäljellä. Vaikka kaikissa roomalaiskaupungeissa on samat forumit, teatrot, basilicat, macellumit, termet jne., ovat ne kuitenkin omanlaisiaan. Saepinumin erityispiirre on kaupunkia ympäröivä paksu, opus reticulatum -tekniikalla rakennettu muuri pyöreine torneineen.
Muurissa on neljä komeaa porttia, joista Porta Beneventon läpi käveltyään Susivuoret päätyvät maatalon pihaan. Sen kanalan kupeessa on suuri Caius Ennius Marsuksen mausoleumi. Tapansa mukaan Annikki räpsii tästäkin kohteesta valokuvia vaikka tietääkin, ettei hän tule ehkä milloinkaan katselemaan näitä kuvia. Annikin olisi nimittäin elettävä vähintään 150-vuotiaaksi ehtiäkseen käydä läpi kaikki joutavat matkakuvansa.
Susivuoret käyvät myös alueen museossa. Annikki ihmettelee itsekseen miten Vilho jaksaa kiertää niin tarkkaan kokoelmaltaan perin vaatimattoman museon. Kaipa pikku museo on Vilholle sopiva alkupala lomalle Italian keskiosassa. Annikki on nimittäin varma, että Susivuoret tulevat koluamaan museon jos toisenkin heidän päätyessään ties mille antiikin rauniolle seuraavan parin viikon aikana.
3. päivä: Aurinkoinen aamu kesäasunnolla Molisessa
Vilho vielä nukkua tuhisee pitsilakanoissa kun Annikki laskeutuu makuuhuoneesta talon alakertaan. Keittiönpuoleisen oven avattuaan Annikki toteaa, että päivä on jo aamusta aurinkoinen ja lämmin. Hän on tuskin saanut katettua itselleen aamuteen pienelle terassille kun pihaportin raosta astelee aamupalaa vaativa kissa. Annikki tarjoilee naapurin Tinchiksi myöhemmin paljastuvalle kissalle aamiaisen ja jatkaa sitten lähialueen kiikarointia teekuppinsa ääressä. Talon edustalla on pieni aidattu vihannestarha ja sen takana rinneniitty, jolla laiduntaa harmaanruskea aasintamma mustine varsoineen. Ylempänä rinteessä olevasta metsiköstä kuuluu voimakas pikkulintujen sirkutus ja haukan kiljahtelua.
Vilhon liittyessä Annikin seuraan terassille, Annikki kertoo jo nähneensä pääskysten lisäksi mm. harjalinnun. Juuri kun Vilho on aloittamassa aamukahvinsa, Annikki raportoi, että metsänlaidassa on tikka. Susivuoret suuntaavat kiikarinsa vielä paljaina oleviin lehtipuihin ja tunnistavat nakuttelijan vihertikaksi. Aika mukavaa kesämökkielämää ollakseen maaliskuu, Annikki toteaa hakiessaan keittiöstä täydennystä Vilhon espressokuppiin.
Vilhon liittyessä Annikin seuraan terassille, Annikki kertoo jo nähneensä pääskysten lisäksi mm. harjalinnun. Juuri kun Vilho on aloittamassa aamukahvinsa, Annikki raportoi, että metsänlaidassa on tikka. Susivuoret suuntaavat kiikarinsa vielä paljaina oleviin lehtipuihin ja tunnistavat nakuttelijan vihertikaksi. Aika mukavaa kesämökkielämää ollakseen maaliskuu, Annikki toteaa hakiessaan keittiöstä täydennystä Vilhon espressokuppiin.
lauantai 23. maaliskuuta 2019
2. päivä: Annikki ja Vilho löytävät Molisen rauniotalojen keskeltä hienon loma-asunnon
Mitä syvemmälle Moliseen Annikki ja Vilho pääsevät, sitä enemmän seutu näyttää heistä pelkältä peräkylältä. Vähän ennen noin kahdeksantuhannen asukkaan Bojanoa, autonavigaattori ohjaa Susivuoret sivutielle, jossa karabinieerit pysäyttävät heidät jotain rutiinitarkastusta varten. Samalla Susivuoret tulevat ajaneeksi ohi risteyksestä, josta olisi pitänyt kääntyä Localitá Malatestaa kohti. Annikilla ei ole tämän tarkempaa tietoa majapaikan osoitteesta ja tien muuttuessa entistäkin kuoppaisemmaksi traktoritieksi, Vilho ei enää jaksa uskoa, että rähjäisten kivitalojen ja -vajojen joukosta löytyisi Susivuorille loma-asunto.
Kun autonavigaattori tien päättyessä ilmoittaa ”Arrivo” puoliksi sortuneen talon edessä, Annikkikin alkaa epäillä valintaansa Susivuorten majapaikaksi. Talon päädyssä on kuitenkin kaunis kyltti, joka ilmoittaa kyseessä olevan casa vacanze. Annikin kierrettyä autiotalon toiselle puolelle, hän löytää sieltä Susivuoria odottamassa olevan talon isännän ja selviää, että Susivuoret pääsevät talonraunion sijaan yöpymään sen kupeessa olevaan, perusteellisesti remontoituun taloon.
Kahdessa kerroksessa oleva asunto on kerrassaan hieno. Talon alkuperäiset, puolen metrin paksuiset seinät ja alakerran holvikaaret sekä paksut kattoparrut on huolellisesti entisöity. Sen sijaan puinen sisäkatto ja keittiö kodinkoneineen ovat tuliteriä. Vilhoa innostaa keittiön suuri kaasuliesi ja näyttävä kokoelma keittiövälineitä ja mausteita. Keittiönurkkauksesta löytyy myös erikoisvalikoima suolaa, oliiviöljyä, kahvia ja teetä sekä mm. hedelmiä ja vettä. Kun Annikki useita kymmeniä eurooppalaisia asuntoja vuokranneena löytää vedenkeittimen ja moka-pannun huolellisesti pestynä, kuivattuna ja talouspaperilla suojattuna, on hän puolestaan vaikuttunut. Tämä on absoluuttisesti ensimmäinen kerta kun hän missä tahansa päin maailmaa, loma-asunnossa tai hotellihuoneessa, löytää keittimen, jossa ei lillu epämääräisesti väljähtynyttä vettä. Tämän perusteella Annikkia ei yllätä enää se, että talon keittiövälineet ovat paistinpannuja myöten priimakunnossa. Toivottavasti asuntoa vuokraava, myös kylpyhuoneen varustelun perusteella pilkuntarkaksi osoittautunut Pasquale pitää tulevaisuudessakin asunnon ja sen varusteet yhtä hyvässä kunnossa. Tähän asti Susivuoret ovat tottuneet siihen, että eteläeurooppalaiseen asuntoon asettautuessaan heidän on ensimmäiseksi tiskattava moka-pannu ja heitttävä menemään puhkipaistettu ja -raavittu teflonpannu.
Susivuorten ensimmäisenä iltana Malatestan hienossa asunnossaan Vilho ei kuitenkaan ryhdy kunnianhimoisiin keittiöpuuhiin vaan tekee Susivuorille maittavan aterian moliselaisesta pastasta ja valmiista pastakastikkeesta. Vilhon puuhaillessa keittiössä Annikki etsii tv-kanavan, joka näyttää Italian maaottelupelin. Vasta vierasjoukkueen kansallislaulun soidessa Annikki tajuaa, ettei hän voikaan kannattaa tänään Italiaa. Tästä huolimatta Italia voittaa Suomen 2-0.
Kun autonavigaattori tien päättyessä ilmoittaa ”Arrivo” puoliksi sortuneen talon edessä, Annikkikin alkaa epäillä valintaansa Susivuorten majapaikaksi. Talon päädyssä on kuitenkin kaunis kyltti, joka ilmoittaa kyseessä olevan casa vacanze. Annikin kierrettyä autiotalon toiselle puolelle, hän löytää sieltä Susivuoria odottamassa olevan talon isännän ja selviää, että Susivuoret pääsevät talonraunion sijaan yöpymään sen kupeessa olevaan, perusteellisesti remontoituun taloon.
Kahdessa kerroksessa oleva asunto on kerrassaan hieno. Talon alkuperäiset, puolen metrin paksuiset seinät ja alakerran holvikaaret sekä paksut kattoparrut on huolellisesti entisöity. Sen sijaan puinen sisäkatto ja keittiö kodinkoneineen ovat tuliteriä. Vilhoa innostaa keittiön suuri kaasuliesi ja näyttävä kokoelma keittiövälineitä ja mausteita. Keittiönurkkauksesta löytyy myös erikoisvalikoima suolaa, oliiviöljyä, kahvia ja teetä sekä mm. hedelmiä ja vettä. Kun Annikki useita kymmeniä eurooppalaisia asuntoja vuokranneena löytää vedenkeittimen ja moka-pannun huolellisesti pestynä, kuivattuna ja talouspaperilla suojattuna, on hän puolestaan vaikuttunut. Tämä on absoluuttisesti ensimmäinen kerta kun hän missä tahansa päin maailmaa, loma-asunnossa tai hotellihuoneessa, löytää keittimen, jossa ei lillu epämääräisesti väljähtynyttä vettä. Tämän perusteella Annikkia ei yllätä enää se, että talon keittiövälineet ovat paistinpannuja myöten priimakunnossa. Toivottavasti asuntoa vuokraava, myös kylpyhuoneen varustelun perusteella pilkuntarkaksi osoittautunut Pasquale pitää tulevaisuudessakin asunnon ja sen varusteet yhtä hyvässä kunnossa. Tähän asti Susivuoret ovat tottuneet siihen, että eteläeurooppalaiseen asuntoon asettautuessaan heidän on ensimmäiseksi tiskattava moka-pannu ja heitttävä menemään puhkipaistettu ja -raavittu teflonpannu.
Susivuorten ensimmäisenä iltana Malatestan hienossa asunnossaan Vilho ei kuitenkaan ryhdy kunnianhimoisiin keittiöpuuhiin vaan tekee Susivuorille maittavan aterian moliselaisesta pastasta ja valmiista pastakastikkeesta. Vilhon puuhaillessa keittiössä Annikki etsii tv-kanavan, joka näyttää Italian maaottelupelin. Vasta vierasjoukkueen kansallislaulun soidessa Annikki tajuaa, ettei hän voikaan kannattaa tänään Italiaa. Tästä huolimatta Italia voittaa Suomen 2-0.
2. päivä: Molisen nähtävyyksiä I — Maria Santissima Addolorata di Castelpetroso
”Il Molise non esiste”, sanotaan Italiassa. Italialaisten mielestä vasta 1963 perustettua Molisea ei ole olemassakaan. Sitä ei pidetä oikeana maakunta ja moni kuvaa Molisea jotenkin luonteettomaksi vaikkapa verratuna sen naapurimaakuntiin Lazio, Abruzzi, Campania ja Puglia. Ainakaan vähän yli 300 000 asukkaan Molise ja sen pääkaupunki Campobasso eivät ole Italian suosituinta matkailualuetta. Väitetään jopa, että Molise on Euroopan alueista se, jossa käy vähiten matkailijoita. Annikki epäilee tätä tietoa ja on varma, että esim. Etelä-Pohjanmaa vie helposti voiton Molisesta tässä kisassa.
Annikki ei kuitenkaan pysty kertomaan Vilholle sen paremmin Molisen kuin Etelä-Pohjanmaan nähtävyyksistä. Kauniiden vuorten lisäksi hän arvelee Molisesta löytyvän samnilaiskaupunkien antiikinaikaisia raunioita. Molise osoittautuukin hyvin vuoristoiseksi seuduksi. Vilhon vääntäessä rattia, Annikki osoittelee kahdessa suunnassa näkyviä lumihuippuisia vuoria. Päivä on niin lämmin ja aurinkoinen, että Annikin on vaikea uskoa, ettei lumi ole kokonaan sulanut vuorenrinteiltä. Vaikka Campobassoa kohti menevä tie väliin mutkittelee rinnettä ylös, ei se onneksi vie korkeimmille huipuille. Susivuorilla ei nimittäin ole autossaan lumiketjuja, jotka tiheään toistuvien liikennemerkkien mukaan ovat pakollinen varuste jos tiellä on lunta tai jäätä.
Isernian provinsissa, Castelpetrosossa Annikki muistaa, että täällä on yksi Italian tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Kun vastaan tulee sopivasti opaskylttikin, Vilho kääntää auton ylärinteeseen, jossa näkyy La basilica santuario di Maria Santissima Addolorata. Molisen suojelijalle pyhitetty uusgoottilainen kirkko ei itsessään ole Annikista erityinen nähtävyys ja Susivuoret käyvät siinä vain nopeasti. Castelpetrosossa vuonna 1888 tapahtuneen Marian ilmestymisen vuosipäivä oli jo eilen ja basilikassa ei ole nyt kuin pari henkeä rukoilemassa. Kukaan ei näytä olevan kävelemässä basilikaa vähän ylempänä rinteessä olevalle ilmestysmisluolalle, ja Susivuoretkaan eivät tuuliseksi muuttuneessa säässä poikkea sinne.
Annikki ei kuitenkaan pysty kertomaan Vilholle sen paremmin Molisen kuin Etelä-Pohjanmaan nähtävyyksistä. Kauniiden vuorten lisäksi hän arvelee Molisesta löytyvän samnilaiskaupunkien antiikinaikaisia raunioita. Molise osoittautuukin hyvin vuoristoiseksi seuduksi. Vilhon vääntäessä rattia, Annikki osoittelee kahdessa suunnassa näkyviä lumihuippuisia vuoria. Päivä on niin lämmin ja aurinkoinen, että Annikin on vaikea uskoa, ettei lumi ole kokonaan sulanut vuorenrinteiltä. Vaikka Campobassoa kohti menevä tie väliin mutkittelee rinnettä ylös, ei se onneksi vie korkeimmille huipuille. Susivuorilla ei nimittäin ole autossaan lumiketjuja, jotka tiheään toistuvien liikennemerkkien mukaan ovat pakollinen varuste jos tiellä on lunta tai jäätä.
Isernian provinsissa, Castelpetrosossa Annikki muistaa, että täällä on yksi Italian tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Kun vastaan tulee sopivasti opaskylttikin, Vilho kääntää auton ylärinteeseen, jossa näkyy La basilica santuario di Maria Santissima Addolorata. Molisen suojelijalle pyhitetty uusgoottilainen kirkko ei itsessään ole Annikista erityinen nähtävyys ja Susivuoret käyvät siinä vain nopeasti. Castelpetrosossa vuonna 1888 tapahtuneen Marian ilmestymisen vuosipäivä oli jo eilen ja basilikassa ei ole nyt kuin pari henkeä rukoilemassa. Kukaan ei näytä olevan kävelemässä basilikaa vähän ylempänä rinteessä olevalle ilmestysmisluolalle, ja Susivuoretkaan eivät tuuliseksi muuttuneessa säässä poikkea sinne.
2. päivä: Tempio di Giove Anxurilta Monte Cassinoon
Maaliskuun lopun lauantaiaamu on kerrassaan upea Susivuorten ajaessa kotikatuaan Via Anxuria pitkin ylös rinnettä aina Tempio di Giove Anxurille asti. Autoliikennettä ei ole nimeksikään vaan muut Terracinan korkealle kukkulalle menijät ovat muutama lenkkeilijä ja pyöräilijä.
Näkymät merelle ja Circeon niemelle ovat hienot. Vielä kiinni olevan lippukassan takana häämöttävän temppelinraunioilta voisi nähdä vieläkin paremmin etelään Napolin suuntaan mutta Susivuoret tyytyvät pikaiseen visiittiin kukkulan laelle. Vilho tietää kertoa, että roomalaisaikaisesta Jupiterin temppelistä ei ole juuri mitään alkuperäistä jäljellä. Vaikuttavimmillaan vahvasti rekonstruoidut temppelinrauniot taitavatkin olla nähtynä alhaalta mereltä päin.
Terracinasta Susivuorten matka jatkuu sisämaahan päin. Lago di Fondin rannoilla on vihannes- ja hedelmätarhoja mutta maaston muuttuessa mäkisemmäksi maisemaa hallitsevat yhä enemmän niityt ja oliivilehdot. Pikkukaupunkien läpi vievä tie on tämäkin huonossa kunnossa ja Vilho joutuu vähän väliä väistelemään teräväreunaisia kuoppia. Paikallisia eivät kuopat, eivätkä tietysti nopeusrajoituksetkaan hidasta vaan he kaahaavat mutkissakin nasta laudassa.
Tämä osa Laziota ja sen pikkukaupungit kuten Lenola, Pico ja Montecorvo ovat Susivuorille entuudestaan täysin tuntemattomia. Ainoastaan Aquino kuulostaa tutulta nimeltä mutta ei Annikki tiennyt, että Tuomas Akvinolaisen kotikaupunki on täällä päin Italiaa. Sen sijaan Monte Cassino on Susivuorille tuttu paikka kirkko- ja sotahistorian kirjoista.
Benedictus Nursialainen perusti Monte Cassinon laelle luostarin jo 500-luvun alkupuoella. Sittemmin tämä ihkaensimmäinen benediktiiniläisluostari on hävitetty monta kertaa. Viimeisin, ja täydellisin tuho tapahtui Monte Cassinon taistelussa 1944. Susivuoret käyvät katsomassa sodan jälkeen kokonaan uudelleen rakennettua luostaria vain nopeasti ulkoapäin. Annikkia ja Vilhoa kiinnostavat suurta luostarirakennusta enemmän sieltä avautuvat maisemat lumihuippuisille vuorille.
Vähän alemapana vuoren rinteellä on puolalainen sotilashautausmaa. Siellä lepää 1051 Monte Cassinon taistelussa kaatunutta puolalaissotilasta. Hautausmaan yhteydessä on pieni näyttelytila. Susivuoret ahtautuvat sinne puolalaisryhmän sekaan vilkaisemaan pari esinevitriiniä ja valokuvat viisi kuukautta kestäneestä taistelusta.
Palattuaan Monte Cassinon rinteiltä roomalaisraunioiden ohi alas Cassinon kaupunkiin, Susivuoret ottavat seuraavaksi päämääräkseen maakunnan, jota ei kuulemma ole olemassakaan eli Molisen.
Näkymät merelle ja Circeon niemelle ovat hienot. Vielä kiinni olevan lippukassan takana häämöttävän temppelinraunioilta voisi nähdä vieläkin paremmin etelään Napolin suuntaan mutta Susivuoret tyytyvät pikaiseen visiittiin kukkulan laelle. Vilho tietää kertoa, että roomalaisaikaisesta Jupiterin temppelistä ei ole juuri mitään alkuperäistä jäljellä. Vaikuttavimmillaan vahvasti rekonstruoidut temppelinrauniot taitavatkin olla nähtynä alhaalta mereltä päin.
Terracinasta Susivuorten matka jatkuu sisämaahan päin. Lago di Fondin rannoilla on vihannes- ja hedelmätarhoja mutta maaston muuttuessa mäkisemmäksi maisemaa hallitsevat yhä enemmän niityt ja oliivilehdot. Pikkukaupunkien läpi vievä tie on tämäkin huonossa kunnossa ja Vilho joutuu vähän väliä väistelemään teräväreunaisia kuoppia. Paikallisia eivät kuopat, eivätkä tietysti nopeusrajoituksetkaan hidasta vaan he kaahaavat mutkissakin nasta laudassa.
Tämä osa Laziota ja sen pikkukaupungit kuten Lenola, Pico ja Montecorvo ovat Susivuorille entuudestaan täysin tuntemattomia. Ainoastaan Aquino kuulostaa tutulta nimeltä mutta ei Annikki tiennyt, että Tuomas Akvinolaisen kotikaupunki on täällä päin Italiaa. Sen sijaan Monte Cassino on Susivuorille tuttu paikka kirkko- ja sotahistorian kirjoista.
Benedictus Nursialainen perusti Monte Cassinon laelle luostarin jo 500-luvun alkupuoella. Sittemmin tämä ihkaensimmäinen benediktiiniläisluostari on hävitetty monta kertaa. Viimeisin, ja täydellisin tuho tapahtui Monte Cassinon taistelussa 1944. Susivuoret käyvät katsomassa sodan jälkeen kokonaan uudelleen rakennettua luostaria vain nopeasti ulkoapäin. Annikkia ja Vilhoa kiinnostavat suurta luostarirakennusta enemmän sieltä avautuvat maisemat lumihuippuisille vuorille.
Vähän alemapana vuoren rinteellä on puolalainen sotilashautausmaa. Siellä lepää 1051 Monte Cassinon taistelussa kaatunutta puolalaissotilasta. Hautausmaan yhteydessä on pieni näyttelytila. Susivuoret ahtautuvat sinne puolalaisryhmän sekaan vilkaisemaan pari esinevitriiniä ja valokuvat viisi kuukautta kestäneestä taistelusta.
Palattuaan Monte Cassinon rinteiltä roomalaisraunioiden ohi alas Cassinon kaupunkiin, Susivuoret ottavat seuraavaksi päämääräkseen maakunnan, jota ei kuulemma ole olemassakaan eli Molisen.
perjantai 22. maaliskuuta 2019
1. päivä: Terracinan roomalaisilla kujilla kuljeksittuaan Annikki kohottaa maljan alkavalle lomalleen
Susivuorten Terracinan asunnon suojaiselle pihalle paistaa mukavasti aurinko. Annikki ja Vilho olivat vielä aamulla bussipysäkillä palelemassa matkalla Helsingin lentokentälle mutta nyt he asettautuvat puutarhapöydän ääreen nauttimaan valosta ja lämmöstä. Pian Annikki huomaa, että puupinon vieressä olevassa korituolissa on kolmaskin auringossa lepäilijä. Se on yksi talon neljästä kissasta, nimeltään Biondo. Illan mittaan Susivuoret tutustuvat kolmeen muuhunkin kissaan sekä kahteen koiraan, joilla ei kissojen tapaan ole pääsyä Susivuorten alakerran asunnon pihalle.
Annikki olisi jo valmis päiväunille mutta suostuu oitis Vilhon ehdotukseen käydä pienellä kävelyllä sillä aikaa kun Annikin löytämä erikoinen kuohuviini kylmenee jääkaapissa. Susivuorten tämänkertainen kotikatu Via Anxur vie appelsiinitarhan viertä suoraan Terracinan vanhan kaupungin kapeille kujille. Puoliksi vahingossa Susivuoret osuvat roomalaiselle teatterille ja portille, jonka kautta roomalaisaikaista Via Appiaa pitkin matkanneet pääsivät kaupunkiin. Entisen Foro Emilianon laidalta he löytävät San Cesareolle omistettu katedraalin, jossa on kerrostumia aina roomalaisesta temppelistä ja normannityylisestä fasadista aina barokkikiehkuroihin asti.
Ennen auringonlaskua Susivuorilla on vielä hetki istua pihalla. Yläkerran emäntä tuo heille sinne iltapalaksi bruschettat. Kuten italialaiselle ruoalle on tyypillistä, yksinkertainen valmistustapa ja hyvät raaka-aineet — tässä tapauksessa paahdetun leivän ja oliiviöljyn lisäksi ricotta-juusto ja parvekeruukusta napattu persilja — takaavat Susivuorten tyytyväisyyden.
Auringon laskettua Vilho jää vielä pihalle lepakoita seuraamaan, mutta Annikki perehtyy talon lämmityssysteemiin. Olohuoneen savunhajusta päätelleen asunnon lämmitys tavataan hoitaa polttamalla tulta sen isossa takassa. Susivuoret eivät yhden yön yöpymisen takia ala lämmittää takkaa ja Annikki tyytyy vääntelemään lämpöpuhaltimen säätimiä. Kovin lämpimäksi hän ei asuntoa saa mutta onneksi vuoteessa on paksu untuvatäkki ja onhan Annikilla mukanaan keväisten Italian matkojensa vakiovaruste eli Vilholta taannoin joululahjaksi saamansa pieni lämpötyyny.
Ennen sukeltamista untuvatäkin ja lämpötyynynsä väliin, Annikki haluaa juoda Susivuorten kevätloman alkamisen kunniaksi kuohuviiniä. Noudettuaan kuohujuoman jääkaapista, hän huomaa panneensa jäähtymään väärän pullon. Ei tämä olekaan sisilialainen Grillo-rypäleistä tehty kuohuviini. Mutta saammehan tästäkin kuohuviinistä maakuntapisteen, Annikki totetaa avatessaan pullollisen Marchen Bollicine di Verdicchio D.O.C.:ia.
Annikki olisi jo valmis päiväunille mutta suostuu oitis Vilhon ehdotukseen käydä pienellä kävelyllä sillä aikaa kun Annikin löytämä erikoinen kuohuviini kylmenee jääkaapissa. Susivuorten tämänkertainen kotikatu Via Anxur vie appelsiinitarhan viertä suoraan Terracinan vanhan kaupungin kapeille kujille. Puoliksi vahingossa Susivuoret osuvat roomalaiselle teatterille ja portille, jonka kautta roomalaisaikaista Via Appiaa pitkin matkanneet pääsivät kaupunkiin. Entisen Foro Emilianon laidalta he löytävät San Cesareolle omistettu katedraalin, jossa on kerrostumia aina roomalaisesta temppelistä ja normannityylisestä fasadista aina barokkikiehkuroihin asti.
Ennen auringonlaskua Susivuorilla on vielä hetki istua pihalla. Yläkerran emäntä tuo heille sinne iltapalaksi bruschettat. Kuten italialaiselle ruoalle on tyypillistä, yksinkertainen valmistustapa ja hyvät raaka-aineet — tässä tapauksessa paahdetun leivän ja oliiviöljyn lisäksi ricotta-juusto ja parvekeruukusta napattu persilja — takaavat Susivuorten tyytyväisyyden.
Auringon laskettua Vilho jää vielä pihalle lepakoita seuraamaan, mutta Annikki perehtyy talon lämmityssysteemiin. Olohuoneen savunhajusta päätelleen asunnon lämmitys tavataan hoitaa polttamalla tulta sen isossa takassa. Susivuoret eivät yhden yön yöpymisen takia ala lämmittää takkaa ja Annikki tyytyy vääntelemään lämpöpuhaltimen säätimiä. Kovin lämpimäksi hän ei asuntoa saa mutta onneksi vuoteessa on paksu untuvatäkki ja onhan Annikilla mukanaan keväisten Italian matkojensa vakiovaruste eli Vilholta taannoin joululahjaksi saamansa pieni lämpötyyny.
Ennen sukeltamista untuvatäkin ja lämpötyynynsä väliin, Annikki haluaa juoda Susivuorten kevätloman alkamisen kunniaksi kuohuviiniä. Noudettuaan kuohujuoman jääkaapista, hän huomaa panneensa jäähtymään väärän pullon. Ei tämä olekaan sisilialainen Grillo-rypäleistä tehty kuohuviini. Mutta saammehan tästäkin kuohuviinistä maakuntapisteen, Annikki totetaa avatessaan pullollisen Marchen Bollicine di Verdicchio D.O.C.:ia.
1. päivä: Terracinan mansikkamaille
Vilhon tarkkailessa auton sivu- ja taustapeilejä, Lancia’oja ja Fiateja suhahtelee ohi vasemmalta ja oikealta. Annikilta kestää taas sen puolisen tuntia ennen kuin hän osaa olla hätkähtämättä auton takapuskuriin liimautuvaa, välitöntä ohitusta kärkkyvää, kännykkäänsä räpläävää italialaiskuskia.
"Siisilialaisen" ajokortin haltijana Vilho kyllä selviää rallista Rooman kehätiellä. Annikin täytyy vaan malttaa olla antamatta ajo-ohjeita ja seurata liikaa kommentoimatta opasteita. Etelään menevä Via Pontina on Campoverden tietämillä poikki ja Susivuoret joutuvat lähempänä merenrantaa kulkevalle strada provincialelle. Samoin kuin strada statalen, sen päällyste on surkeassa kunnossa. Mutta kuten aina Italiassa, Annikkia ihmetyttää eniten paikallisten tapa kylvää tienvarret täyteen roskaa. Italia on totta tosiaan merkillisen ristiriitainen maa kuten Vilholla on tapana toistella. Uskomattoman luonnonkauneuden ja maalauksellisen hienojen kaupunkimiljöiden keskeltä löytyy aina muoviroskaa, hylättyjä skoottereita, puhkiruostuneita kylttejä ja romahtaneita taloja.
Eteläinen Lazio näyttää olevan manner-Italian vihannesaitta. Tyrrhenanmeren ja Apenniinien välisellä tasangolla on tuhkatiheään kevyitä kasvihuoneita ja pelloilla kasvavat jo kaalit, artisokat ja perunat. Terracinaa lähestyttäessä Annikki tähyilee, näkyisikö joukossa mansikoita. Yksinomaan täällä Pontinan tasangolla kasvatettavat Favette-lajikkeen mansikat ovat kuuluja koko Italiassa.
Annikki saa La Fragola Favette di Terracina -rasiallisensa Susivuorten pysähtyessä pikaisille ruokaostoksille Terracinan tasangolla sijaitsevaan osaan. Annikin Terracinasta vuokraama asunto on ylärinteessä aivan kaupungin historiallisen keskustan kupeessa ja sieltä ei enää tänään lähdettäisi hakemaan mansikoita ja muutakaan iltapalaa.
"Siisilialaisen" ajokortin haltijana Vilho kyllä selviää rallista Rooman kehätiellä. Annikin täytyy vaan malttaa olla antamatta ajo-ohjeita ja seurata liikaa kommentoimatta opasteita. Etelään menevä Via Pontina on Campoverden tietämillä poikki ja Susivuoret joutuvat lähempänä merenrantaa kulkevalle strada provincialelle. Samoin kuin strada statalen, sen päällyste on surkeassa kunnossa. Mutta kuten aina Italiassa, Annikkia ihmetyttää eniten paikallisten tapa kylvää tienvarret täyteen roskaa. Italia on totta tosiaan merkillisen ristiriitainen maa kuten Vilholla on tapana toistella. Uskomattoman luonnonkauneuden ja maalauksellisen hienojen kaupunkimiljöiden keskeltä löytyy aina muoviroskaa, hylättyjä skoottereita, puhkiruostuneita kylttejä ja romahtaneita taloja.
La Fragola Favette di Terracina
Eteläinen Lazio näyttää olevan manner-Italian vihannesaitta. Tyrrhenanmeren ja Apenniinien välisellä tasangolla on tuhkatiheään kevyitä kasvihuoneita ja pelloilla kasvavat jo kaalit, artisokat ja perunat. Terracinaa lähestyttäessä Annikki tähyilee, näkyisikö joukossa mansikoita. Yksinomaan täällä Pontinan tasangolla kasvatettavat Favette-lajikkeen mansikat ovat kuuluja koko Italiassa.
Annikki saa La Fragola Favette di Terracina -rasiallisensa Susivuorten pysähtyessä pikaisille ruokaostoksille Terracinan tasangolla sijaitsevaan osaan. Annikin Terracinasta vuokraama asunto on ylärinteessä aivan kaupungin historiallisen keskustan kupeessa ja sieltä ei enää tänään lähdettäisi hakemaan mansikoita ja muutakaan iltapalaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)