Vilho ei taaskaan tahdo uskoa Annikin saamia ohjeita auton parkkeeraamisesta Laurossa. Susivuoret jättävät siis menopelinsä parkkipaikalle alas kaupunkiin ja kapuavat jalan kivettyä tietä kukkulan laella olevalle linnalle. Castello Lancellottin edustalla on kuin onkin piazza, jonka laidalla on muutama auto. Se, että aukiolle sopii kieltomerkeistä huolimatta pysäköidä, selviää vasta kun Annikki on ystävällisen naapurin avustuksella saanut kutsuttua paikalle Susivuorten uuden isäntäparin.
Annikin vuokraama talo alle 3500 asukkaan campanialaisessa pikkukaupungissa on tosiaan komean, pääosin 1200-luvulla rakennetun linnan naapurissa. Se on vanha kivitalo, jota on vuosien kuluessa laajennettu sekä hiljattain remontoitu. Susivuoret ottavat käyttöönsä talon kolmesta kerroksesta kaksi alinta. Ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee ulkoportaita pitkin toisen kerroksen isolta parvekkeelta, on vain suuri parvekkeellinen makuuhuone sekä pieni kylpyhuone. Keittiö, olohuone ja kylpyhuone ovat alakerrassa makuuhuoneen ja wc:n ollessa keskikerroksessa. Silläkin uhalla, että varmasti joutuu ravaamaan portaita useita kertoja edestakaisin, Annikki purkaa matkalaukkunsa sisällön maakuuhuoneen kaappeihin.
Susivuorten talon kaikista kerroksista on upeat maisemat niin linnalle ja alas vanhaan kaupunkiin kuin kaupunkia ympäröiville vuorille. Harmi, että iltapäivä on niin tuulinen, ettei patiolla tai terassilla voi istua kovin pitkään vaan talon emännän itsensä valmistamaa erinomaista limoncelloa on siemailtava sisätiloissa.
Vaikka Susivuoret asuvatkin nyt linnassa tai ainakin linnalla, heillä ei ole palvelusväkeä. Annikki käy siis itse viemässä pyykit pienessä piharakennuksessa olevaan pesukoneeseen Vilhon sytyttäessä olohuoneen pellettikamiinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti