Hae tästä blogista

lauantai 23. maaliskuuta 2019

2. päivä: Annikki ja Vilho löytävät Molisen rauniotalojen keskeltä hienon loma-asunnon

Mitä syvemmälle Moliseen Annikki ja Vilho pääsevät, sitä enemmän seutu näyttää heistä pelkältä peräkylältä. Vähän ennen noin kahdeksantuhannen asukkaan Bojanoa, autonavigaattori ohjaa Susivuoret sivutielle, jossa karabinieerit pysäyttävät heidät jotain rutiinitarkastusta varten. Samalla Susivuoret tulevat ajaneeksi ohi risteyksestä, josta olisi pitänyt kääntyä Localitá Malatestaa kohti. Annikilla ei ole tämän tarkempaa tietoa majapaikan osoitteesta ja tien muuttuessa entistäkin kuoppaisemmaksi traktoritieksi, Vilho ei enää jaksa uskoa, että rähjäisten kivitalojen ja -vajojen joukosta  löytyisi Susivuorille loma-asunto.

Kun autonavigaattori tien päättyessä ilmoittaa ”Arrivo” puoliksi sortuneen talon edessä, Annikkikin alkaa epäillä valintaansa Susivuorten majapaikaksi. Talon päädyssä on kuitenkin kaunis kyltti, joka ilmoittaa kyseessä olevan casa vacanze. Annikin kierrettyä autiotalon toiselle puolelle, hän löytää sieltä Susivuoria odottamassa olevan talon isännän ja selviää, että Susivuoret pääsevät talonraunion sijaan yöpymään sen kupeessa olevaan, perusteellisesti remontoituun taloon.

Kahdessa kerroksessa oleva asunto on kerrassaan hieno. Talon alkuperäiset, puolen metrin paksuiset seinät ja alakerran holvikaaret sekä paksut kattoparrut on huolellisesti entisöity. Sen sijaan puinen sisäkatto ja keittiö kodinkoneineen ovat tuliteriä. Vilhoa innostaa keittiön suuri kaasuliesi ja näyttävä kokoelma keittiövälineitä ja mausteita. Keittiönurkkauksesta löytyy myös erikoisvalikoima suolaa, oliiviöljyä, kahvia ja teetä sekä mm. hedelmiä ja vettä.  Kun Annikki useita kymmeniä eurooppalaisia asuntoja vuokranneena löytää vedenkeittimen ja moka-pannun huolellisesti pestynä, kuivattuna ja talouspaperilla suojattuna, on hän puolestaan vaikuttunut. Tämä on absoluuttisesti ensimmäinen kerta kun hän missä tahansa päin maailmaa, loma-asunnossa tai hotellihuoneessa, löytää keittimen, jossa ei lillu epämääräisesti väljähtynyttä vettä. Tämän perusteella Annikkia ei yllätä enää se, että talon keittiövälineet ovat paistinpannuja myöten priimakunnossa. Toivottavasti asuntoa vuokraava, myös kylpyhuoneen varustelun perusteella pilkuntarkaksi osoittautunut Pasquale pitää tulevaisuudessakin asunnon ja sen varusteet yhtä hyvässä kunnossa. Tähän asti Susivuoret ovat tottuneet siihen, että eteläeurooppalaiseen asuntoon asettautuessaan heidän on ensimmäiseksi tiskattava moka-pannu ja heitttävä menemään puhkipaistettu ja -raavittu teflonpannu.

Susivuorten ensimmäisenä iltana Malatestan hienossa asunnossaan Vilho ei kuitenkaan ryhdy kunnianhimoisiin keittiöpuuhiin vaan tekee Susivuorille maittavan aterian moliselaisesta pastasta ja valmiista pastakastikkeesta. Vilhon puuhaillessa keittiössä Annikki etsii tv-kanavan, joka näyttää Italian maaottelupelin. Vasta vierasjoukkueen kansallislaulun soidessa Annikki tajuaa, ettei hän voikaan kannattaa tänään Italiaa. Tästä huolimatta Italia voittaa Suomen 2-0.

Ei kommentteja: