Vilho on näköjään valvonut pitkään minun jo mentyä eilen nukkumaan, Annikki toteaa nähdessään aamulla olohuoneen pöydällä tyhjän valko- ja punaviinipullon ja pähkinänkuoria. No nukkukoon Vilho sitten vielä pari tuntia.
Annikkikin lepäilee vielä hetken ennen kuin alkaa laittaa itseään ja asuntoa lähtökuntoon. Hän lueskelee mielenkiintoista kirjaa Akropoliilla seisovasta Parthenonista. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä teoksessaan ”The Parthenon Enigma” Joan Breton Connelly esittää uuden tulkinnan Parthenonin friiseistä. Annikki ei ehdi kirjassa niin pitkälle, että voisi arvioida amerikkalaisen taidehistorian professorin teoriaa Parthenonista mutta hän pitää kyllä muita kirjassa esitettyjä ajatuksia antiikin Ateenasta lukemisen arvoisina.
Yhdentoista aikaan Annikki käy herättämässä Vilhon aamiaiselle. Sen jälkeen Susivuoret siistivät yhdessä asunnon mm. vieden roskapussit keräyslaatikoihin. Sen jälkee heillä on vielä tovi aikaa istua parvekkeellaan nauttimassa tällä erää viimeisen kerran Ateenan huhtikuun lempeästä auringosta. Myös naapuritalon ”rooffarit” ovat hakeutuneet aurinkoon. Susivuorten kielessä tämä sana tarkoittaa kerrostalojen katoilla ja kattoterasseilla asuvia kissoja, joita he tapasivat ensi kerran asuessaan korkealla pienessä kattohuoneistossa Madridin Lavapiésissä. Siellä rooffarit tulivat Annikin ruokittaviksi tiilikatolle olohuoneen ikkunan alle. Varsinaiset ”roof dwellerit” tai ”rooftop dwellerit” ovat hyvin vaatimattomissa oloissa, esim. Intian slummeissa eläviä ihmisiä. Heitä Susivuoret ovat tavanneet Kairossa asumassa mm. oman kerrostalonsa katolle kyhätyssä vajassa.
Kolmen maissa vuokraemäntä käy hyvästelemässä Susivuoret ja Annikki ja Vilho lähtevät matkalaukkuineen kotimatkalle. Ennen lentokentälle menoa he käyvät lounaalla kotikatunsa perinteikkäässä ravintolassa. Vuonna 1948 perustetun Fatsion erikoisuus on Politiki Kouzina eli Konstantinnopolissa asuneiden kreikkalaisten, turkkilaisista ruoista vaikutteita saanut keittiö. Perinteiseen tyypilliseen kreikkalaiseen tapaan valmiina olevat ruoat valitaan vitriinistä. Susivuoret tilaavat vasikanpaistia lisukkeineen, munakoisopaistosta ja artisokkaa sitruunavoikastikkeessa. Ruoka on hyvää muttei mitenkään erityisesti maustettua. Annikista parasta on erinomaisesti valmistettu munakoiso.
Ravintolassa syöminen on Kreikassa niin halpaa, ettei tavanomaisen turistin rahaa säästäkseen tarvitsisi kokata itse. Susivuoret eivät kuitenkaan jaksa lomillaan käydä ravintolassa joka päivä, eivätkä ainakaan useita kertoja päivässä. Kun heillä on vielä tapana käydä alvariinsa ruokakaupoissa ja toreilla, he laittavat usein itse ruokansa ulkomailla ollessaan. Ruoanlaitto hyvistä raaka-aineista on sekä Annikista että Vilhosta mukavaa. Kotona Suomessa he molemmat käyvät arkisin syömässä työpaikkaruokalassa ja kun suomalainen tarjonta ei juuri innosta laittamaa edullista arkiruokaa, Susivuoret laittavat ruokaa kotonaan yleensä vain viikonloppuisin.
Yhtenä toimenpiteenä talouskriisistään nousemiseen Kreikka korotti roimasti ulkomaisten turistien Ateenassa käyttämien palveluiden hintoja. Niinpä matka lentokentälle maksaa yli seitsemän kertaa enemmän kuin muut yhtä pitkät metromatkat kaupungissa. Samoin esim. pääsyliput Akropoliille ja turistien eniten suosimiin museoihin ovat selvästi keskimääräistä museolippuja kalliimpia. Annikista tämä on oikea politiikka. Toki Grexitin välttämiseksi tarvitaan monia muita, ateenalaisten kannalta järeämpiä toimia. Susivuoret tukevat vielä tovin Kreikan taloutta nauttimalla Ateenan lentokentän ravitsemusliikkeiden antimista ennen lentämistään Helsinkiin, jonka lentokentän baarit ovat heille liian kalliita käydä.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
tiistai 10. huhtikuuta 2018
14. Pireuksen pronssit
Annikki ostaa suosiolla kertaliput lippuautomaatista Annikin ja Vilhon lähtiessä käymään Pireuksessa. Evangelismóksen metroasemalta on vain kaksi pysäkinväliä Monastirákiin, jossa Susivuoret vaihtavat Pireuksen satamaan vievälle linjalle M1. Ateenan vanhin metrolinja vuodelta 1869 kulkee maanpinnalla antiikin agora-alueen poikki. M1:n vaunut ovat vanhempaa mallia kuin vuonna 2000 avatun, lentokentälle vievän M3-linjan ilmastoidut vaunut. Pääsiäismaanantaina metrossa on väljää ja kun metrovaunun kaikki ikkunat ovat auki, ei matkatessa tule liian lämmin. En kyllä haluaisi kokeilla Pireuksen linjaa elokuun helteillä kun vaunut ovat täynnä saarille pyrkiviä matkalaisia, Annikki toteaa Vilholle. Huhti-toukokuu voisi sään puolesta olla hyvä aika lähteä tutkimaan Kreikan saaristoa. Egean mereltä puhaltava leppeä tuuli ja 25 asteen lämpötila on Annikista oikein passeli yhdistelmä kunhan on muistanut sivelllä nenänpäähänsä aurinkovoidetta.
Pireus on aika rähjäinen paikka verrattuna Susivuorten kaupunginosaan, Pagkrátiin Ateenassa. Kaikkien satamakaupunkien tapaan, Pireus on ollut jo antiikin aikana laitapuolen kulkijoiden ja rikollisten kansoittama. Kadut ovat matkustajasatamaa kiertävän rantatien ulkopuolella kuitenkin tänään täysin tyhjät eikä puistoissakaan ole kuin muutama kerjäläinen ja narkkari.
Annikki suunnistaa autioita sivukatuja kohti Pireuksen arkologista museota. Onkohan museo sittenkään tänään auki, Annikki ehtii jo epäillä mutta samassa museovirkailija ilmestyy viittelöimään Susivuoria sisälle museoon. Annikki ja Vilho saavat kiertää museon aivan keskenään. Heidän tutkiessaan alakerran salien hautamonumentteja, museoon ilmestyy kolmaskin vierailija. Tämä kiertää museon pihalla olevaa Zean teatterin rauniota ja hautakivikokoelmaa sillä välin kuin Susivuoret käyvät yläkerran näyttelysaleissa.
Siellä ovat Pireuksen museon merkittävimmät esineet eli 1950-luvulla pireuslaisen kerrostalon kellarin alta putkitöiden yhteydessä löydetyt suuret pronssipatsaat. Kreikkalaisia jumalia Athenea, Artemiita ja Apolloninia esittävät patsaat ja suuri pronssinen teatterinaamio päätyivät kätköpaikkaansa lähes 1900 vuodeksi ilmeisesti niihin aikoihin kun roomalaiset hyökkäsivät kaupunkiin kenraali Sullan johdolla vuonna 86. Yli kaksimetrinen pronssinen Athene on joko alkuperäinen 360-luvun patsas tai sitten sellaisen kopio 200-luvulta eaa. Kaksi Artemiin patsasta ovat 340- ja 200-luvuilta eaa. Patsaista vanhin on noin 540-luvulta eaa peräisin oleva ns. Pireuksen Apollon. Se on yksi harvoista arkaaiselta kaudelta säilyneistä pronssipatsaista. Susivuoret kiertelevät hyvän tovin ihailemassa upeasti muotoiltuja pronssipatsaita.
Koko pienen museon kierrettyään Annikki ja Vilho kävelevät takaisin Pireuksen matkustajasatamaan. Rantatiellä aivan veden rajassa kulkiessaan Annikki laskee, että Pireuksesta lähtee Kreikan saarille ja kauemmaksikin ainakin seitsemän laivayhtiön matkakustajalaivoja. Hänen tekisi mieli hypätä juuri lähdössä olevaan alukseen mutta Egeanmeren risteily on jätettävä toiseen kertaan. Voisimme kenties tehdä ensi keväänä saarikierroksen, merestä ja auringosta innostunut Annikki ehdottaa Vilholle.
Vilho puolestaan ehdottaa, että juodaan virkistätävät frappet ennen kuin lähdetään metrolla takaisin Ateenaan keskustaan. Annikki käy tilaamassa frappet kahvila-leipomosta ja katselee vesi kielellä sen laajaa leivos- ja pikkuleipävalikoimaa. Pienen makean herkun sijaan hän ostaa ison leivän.
Kun Susivuoret vajaan puolen tunnin metromatkan jälkeen ovat jälleen omalla parvekkeellaan syömässä lounasta, Vilho kehuu Annikin Pireuksesta ostamaa leipää matkan parhaaksi. Annikinkin mielestä rapeakuorinen leipä on herkkua. Illansuussa Susivuoret käyvät pienellä kävelylenkillä ja päätyvät hakemaan hyväksi havaitsemastaan ravintolasta täytetyt pitaleivät. Kun kotikorttelissa osutaan aukiolevaan minimarkettiin tai oikeastaan elintarvikekioskille, josta saadaan valkoviiniä, Susivuoret viettävät tyytyväisinä viimeistä iltaansa Ateenassa parvekkeellaan. Naapuritalojen asukkaat palailevat pääsiäislomiltaan ja vastapäisen talon pappakin on toipunut työtä teettäneestä pääsiäislampaan grillauksesta niin, että jaksaa puhdistaa perusteellisesti grillivartaan ja siivota parvekkeen. Laskevan auringon valaistessa upeasti Akropoliin kadun appelsiinipuiden yllä lennähtää pari lepakkoa.
Pireus on aika rähjäinen paikka verrattuna Susivuorten kaupunginosaan, Pagkrátiin Ateenassa. Kaikkien satamakaupunkien tapaan, Pireus on ollut jo antiikin aikana laitapuolen kulkijoiden ja rikollisten kansoittama. Kadut ovat matkustajasatamaa kiertävän rantatien ulkopuolella kuitenkin tänään täysin tyhjät eikä puistoissakaan ole kuin muutama kerjäläinen ja narkkari.
Annikki suunnistaa autioita sivukatuja kohti Pireuksen arkologista museota. Onkohan museo sittenkään tänään auki, Annikki ehtii jo epäillä mutta samassa museovirkailija ilmestyy viittelöimään Susivuoria sisälle museoon. Annikki ja Vilho saavat kiertää museon aivan keskenään. Heidän tutkiessaan alakerran salien hautamonumentteja, museoon ilmestyy kolmaskin vierailija. Tämä kiertää museon pihalla olevaa Zean teatterin rauniota ja hautakivikokoelmaa sillä välin kuin Susivuoret käyvät yläkerran näyttelysaleissa.
Siellä ovat Pireuksen museon merkittävimmät esineet eli 1950-luvulla pireuslaisen kerrostalon kellarin alta putkitöiden yhteydessä löydetyt suuret pronssipatsaat. Kreikkalaisia jumalia Athenea, Artemiita ja Apolloninia esittävät patsaat ja suuri pronssinen teatterinaamio päätyivät kätköpaikkaansa lähes 1900 vuodeksi ilmeisesti niihin aikoihin kun roomalaiset hyökkäsivät kaupunkiin kenraali Sullan johdolla vuonna 86. Yli kaksimetrinen pronssinen Athene on joko alkuperäinen 360-luvun patsas tai sitten sellaisen kopio 200-luvulta eaa. Kaksi Artemiin patsasta ovat 340- ja 200-luvuilta eaa. Patsaista vanhin on noin 540-luvulta eaa peräisin oleva ns. Pireuksen Apollon. Se on yksi harvoista arkaaiselta kaudelta säilyneistä pronssipatsaista. Susivuoret kiertelevät hyvän tovin ihailemassa upeasti muotoiltuja pronssipatsaita.
Koko pienen museon kierrettyään Annikki ja Vilho kävelevät takaisin Pireuksen matkustajasatamaan. Rantatiellä aivan veden rajassa kulkiessaan Annikki laskee, että Pireuksesta lähtee Kreikan saarille ja kauemmaksikin ainakin seitsemän laivayhtiön matkakustajalaivoja. Hänen tekisi mieli hypätä juuri lähdössä olevaan alukseen mutta Egeanmeren risteily on jätettävä toiseen kertaan. Voisimme kenties tehdä ensi keväänä saarikierroksen, merestä ja auringosta innostunut Annikki ehdottaa Vilholle.
Vilho puolestaan ehdottaa, että juodaan virkistätävät frappet ennen kuin lähdetään metrolla takaisin Ateenaan keskustaan. Annikki käy tilaamassa frappet kahvila-leipomosta ja katselee vesi kielellä sen laajaa leivos- ja pikkuleipävalikoimaa. Pienen makean herkun sijaan hän ostaa ison leivän.
Kun Susivuoret vajaan puolen tunnin metromatkan jälkeen ovat jälleen omalla parvekkeellaan syömässä lounasta, Vilho kehuu Annikin Pireuksesta ostamaa leipää matkan parhaaksi. Annikinkin mielestä rapeakuorinen leipä on herkkua. Illansuussa Susivuoret käyvät pienellä kävelylenkillä ja päätyvät hakemaan hyväksi havaitsemastaan ravintolasta täytetyt pitaleivät. Kun kotikorttelissa osutaan aukiolevaan minimarkettiin tai oikeastaan elintarvikekioskille, josta saadaan valkoviiniä, Susivuoret viettävät tyytyväisinä viimeistä iltaansa Ateenassa parvekkeellaan. Naapuritalojen asukkaat palailevat pääsiäislomiltaan ja vastapäisen talon pappakin on toipunut työtä teettäneestä pääsiäislampaan grillauksesta niin, että jaksaa puhdistaa perusteellisesti grillivartaan ja siivota parvekkeen. Laskevan auringon valaistessa upeasti Akropoliin kadun appelsiinipuiden yllä lennähtää pari lepakkoa.
13. päivä: Kuuma päivä Filipappos-, Pnyks- ja Nymfi-kukkuloilla
Susivuorten lähtiessä aamupäivällä vakioreittiään pitkin kohti Akropoliita, naapuritalon pappa on saanut pääsiäisen grillausurakkansa valmiiksi ja kantaa paistetun lampaan sisälle ruokasaliin. Joka puolella Ateenaa grillataan kokonaisia lampaita ja se taitaakin olla pääsiäissunnuntain suurin nähtävyys kaupungissa. Kaikki museot ja antiikin muistomerkit, Akropolis mukaanlukien ovat suljettu. Akropoliin lukituilla porteilla käyvät matkailijat päätyvät väistämättä ravintoloiden terasseille nauttimaan grillien antimista.
Susivuoret eivät ole alttiita lihan himoille vaan he marssivat Akropoliin ohi ja kiipeävät Filipappoksen kukkulalle. Filipappoksen suurelta hautamonumentiltä on hyvät maisemat Ateenaan ja Saroninlahdelle. Pireuksen suunnassa näkyy vierekkäin SEF eli Stádio Eirínis kai Filías ja Stádio Geórgios Karaïskáki. Näistä Rauhan ja Ystävyyden Stadion on Olympiakoksen koripallojoukkueen ja Karaiskakis-stadion sen jalkapallojoukkueen kotikenttä.
Toiseen suuntaan avautuu hieno näkymä Akrópoliille. Pääsiäissunnuntain bonus on se, että ylväs kukkula temppeleineen on täysin autio. Susivuoret voivat räpsiä Akropoliin temppeleistä postikorttikuvia, joissa ei näy yhtäkään mauttomasti pukeutunutta turistia.
Vilhon keikkuessa kallionjyrkänteellä, Annikki huomaa polun yli vilahtavan liskon. Hän on monena päivänä ihmetellyt sitä, ettei Susivuorten kiertämillä Ateenan laajoillakaan puistomaisilla arkeologisilla alueilla ole näkynyt ensimmäistäkään liskoa. Pitänevätkö tiiviisti rakennetussa kaupungissa saarekkeina sijaitsevien raunioalueiden kissat huolen siitä, ettei kivillä vilistä liskoja? Annikki menee katsomaan puun alla kuivaa heinikkoa kahisuttavaa liskoa tarkemmin. Se ei olekaan sislisko vaan hän arvelee kiiltäväsuomuisen, lyhytjalkaisen matelijan olevan silmäskinkki.
Jos Filipappoksen kukkulan laella ei tuulisi voimakkaasti, auringossa olisi todella kuuma. Laskeuduttaessa rinnettä alaspäin on tyynempää ja Annikki ja Vilho hakeutuvat polulla puiden varjoon eivätkä he palaa katsomaan kallioon hakattua, Sokrateen vankilaksi sanottua luolaa. Kierrettyään Pnyks-kukkulan, jossa kokoontui antiikin aikaan ekklesia eli Ateenan kansankokous. Pnyksin rinteillä olevat antiikin rauniot vilkaistuaan, Susivuorten kiipeävät vielä Nymfien kukkulalle. Sen laella on Ateenan vanha observatorio vuodelta 1842.
Laskeuduttuaan Agia Marina -kirkon ohitse Thission metroaseman kulmille, Annikki haluaa käydä vielä karsomassa jossain aivan lähistöllä olevat Stoa Poikileen rauniot. Paikka, jossa filosofien maalattu pylväshalli sijaitsi, löytyy kulman takaa. Monta metriä nykyisen katutason alapuolella olevat rauniot on aidattu metalliaidalla eikä puretun talon alta esiin kaivetuista stoan rakenteissa ole paljon näkemistä. Paikalla ei ole edes kylttiä kertomassa, että tässä on ollut antiikin merkityksellinen rakennus. On lähistöllä sentään ravintola, jonka nimi on Poikili Stoa.
Monastiraki-aukiolta lähtevän Mitropoleos-kadun lukuisat ravintolat ovat täynnä väkeä Susivuorten pujotellessa ravintolaterassien välistä Syntagmalle. Annikki ja Vilho eivät pidä meluisilla ulkoterasseilla syömisestä. Vaikka lammaspaistit huokuttelevatkin he syövät mieluummin lounaansa rauhallisella kotiparvekkeellaan.
Päivä on niin lämmin, että parvekkeella voi istuskella auringon laskuun asti. Päivän kääntyessä illaksi, parvi vihreitä papukaijoja lentää aivan parvekkeen ohi kohti Kansallispuutarhaa. Vaikka kaijat rääkäisevät mennessään varoittavasti, Annikki panee valkoviinipullon jääkaappiin. Sen viilentymistä odotellessa Annikki alkaa pakkailla matkalaukkuaan. Helpostihan nämä kaikki tuliaiset tänne mahtuvat, Annikki toteaa Vilholle asetellessaan hyvin pehmusteisiin käärittyjä viinipulloja laukkuun. Mutta Vilho ei Annikkia kuule vaan on nukahtanut olohuoneen sohvalle.
Susivuoret eivät ole alttiita lihan himoille vaan he marssivat Akropoliin ohi ja kiipeävät Filipappoksen kukkulalle. Filipappoksen suurelta hautamonumentiltä on hyvät maisemat Ateenaan ja Saroninlahdelle. Pireuksen suunnassa näkyy vierekkäin SEF eli Stádio Eirínis kai Filías ja Stádio Geórgios Karaïskáki. Näistä Rauhan ja Ystävyyden Stadion on Olympiakoksen koripallojoukkueen ja Karaiskakis-stadion sen jalkapallojoukkueen kotikenttä.
Toiseen suuntaan avautuu hieno näkymä Akrópoliille. Pääsiäissunnuntain bonus on se, että ylväs kukkula temppeleineen on täysin autio. Susivuoret voivat räpsiä Akropoliin temppeleistä postikorttikuvia, joissa ei näy yhtäkään mauttomasti pukeutunutta turistia.
Vilhon keikkuessa kallionjyrkänteellä, Annikki huomaa polun yli vilahtavan liskon. Hän on monena päivänä ihmetellyt sitä, ettei Susivuorten kiertämillä Ateenan laajoillakaan puistomaisilla arkeologisilla alueilla ole näkynyt ensimmäistäkään liskoa. Pitänevätkö tiiviisti rakennetussa kaupungissa saarekkeina sijaitsevien raunioalueiden kissat huolen siitä, ettei kivillä vilistä liskoja? Annikki menee katsomaan puun alla kuivaa heinikkoa kahisuttavaa liskoa tarkemmin. Se ei olekaan sislisko vaan hän arvelee kiiltäväsuomuisen, lyhytjalkaisen matelijan olevan silmäskinkki.
Jos Filipappoksen kukkulan laella ei tuulisi voimakkaasti, auringossa olisi todella kuuma. Laskeuduttaessa rinnettä alaspäin on tyynempää ja Annikki ja Vilho hakeutuvat polulla puiden varjoon eivätkä he palaa katsomaan kallioon hakattua, Sokrateen vankilaksi sanottua luolaa. Kierrettyään Pnyks-kukkulan, jossa kokoontui antiikin aikaan ekklesia eli Ateenan kansankokous. Pnyksin rinteillä olevat antiikin rauniot vilkaistuaan, Susivuorten kiipeävät vielä Nymfien kukkulalle. Sen laella on Ateenan vanha observatorio vuodelta 1842.
Laskeuduttuaan Agia Marina -kirkon ohitse Thission metroaseman kulmille, Annikki haluaa käydä vielä karsomassa jossain aivan lähistöllä olevat Stoa Poikileen rauniot. Paikka, jossa filosofien maalattu pylväshalli sijaitsi, löytyy kulman takaa. Monta metriä nykyisen katutason alapuolella olevat rauniot on aidattu metalliaidalla eikä puretun talon alta esiin kaivetuista stoan rakenteissa ole paljon näkemistä. Paikalla ei ole edes kylttiä kertomassa, että tässä on ollut antiikin merkityksellinen rakennus. On lähistöllä sentään ravintola, jonka nimi on Poikili Stoa.
Monastiraki-aukiolta lähtevän Mitropoleos-kadun lukuisat ravintolat ovat täynnä väkeä Susivuorten pujotellessa ravintolaterassien välistä Syntagmalle. Annikki ja Vilho eivät pidä meluisilla ulkoterasseilla syömisestä. Vaikka lammaspaistit huokuttelevatkin he syövät mieluummin lounaansa rauhallisella kotiparvekkeellaan.
Päivä on niin lämmin, että parvekkeella voi istuskella auringon laskuun asti. Päivän kääntyessä illaksi, parvi vihreitä papukaijoja lentää aivan parvekkeen ohi kohti Kansallispuutarhaa. Vaikka kaijat rääkäisevät mennessään varoittavasti, Annikki panee valkoviinipullon jääkaappiin. Sen viilentymistä odotellessa Annikki alkaa pakkailla matkalaukkuaan. Helpostihan nämä kaikki tuliaiset tänne mahtuvat, Annikki toteaa Vilholle asetellessaan hyvin pehmusteisiin käärittyjä viinipulloja laukkuun. Mutta Vilho ei Annikkia kuule vaan on nukahtanut olohuoneen sohvalle.
maanantai 9. huhtikuuta 2018
12. päivä: Pääsiäinen Ateenassa
Lauantaiaamuna se on vuorostaan Annikki, joka täytyy kiskoa ylös vuoteesta. Vilhon keittämä tee on jo ehtinyt jäähtyä ennen kuin hän pääsee aamiaispöytään. Tänään kahvia ei voikaan juoda parvekkeella sillä ilma on Susivuorten mielestä viileä; lämpömittari näyttää vain 18 astetta ja Ateenan taivas on pilvessä.
Annikin pannessa keittiön komerossa olevan pyykinpesukoneen pyörimään, alkaa sataa vettä. Raju sadekuuro ei kuitenkaan kestä kauaa ja Annikin ja Vilhon ollessa valmiit lähtemään ulos, sade on jo lakkaamassa kokonaan. Susivuoret ovat ilmeisesti saaneet suurimman raunio- ja museovimmansa tyydytetyksi sillä kumpikaan heistä ei ota edes puheeksi ajatusta jollain kaupungin kultuurikohteella käymisestä. He painelevatkin suoraan ruokakauppaan ostamaan muutaman viinipullon kotiin vietäväksi. Susivuorten suosiman hintaluokan eli alle viiden euron viinejä ei Annikin mielestä kannata Suomeen raahata. Halvat kreikkalaiset punaviinit eivät ole hänestä mistään kotoisin ja kelvolliset, tosin usein aika vetiset valkoviinit ovat parhaimmillaan Kreikan lämpimän auringon alla juotuna. Tuliaispulloiksi hinta-laatusuhteeltaan parhaita ovat kreikkalaiset makeat viinit. Susivuoret ostavat parikin pulloa Samoksen Moscato-viiniä mutta joutuvat harmikseen toteamaan, että Patraksen Mavrodáfni on näin pääsiäisenä loppunut ensimmäisestä kaupasta. ”Mustaa laakeria” eli solera-menetelmällä tehtyä makeaa viiniä täytyy siis käydä hakemassa toisesta liikkeestä. Viininhakureissullaan Susivuorten kauppakasseihin eksyy myös erilaisia kreikkalaisia pikkuleipiä, lokumia ja mansikoita.
Lihakaupan eteen jalkakäytävälle on pystytetty suuri avogrilli. Vartaassa hiilloksen yllä pyörii kokonainen lammas. Samanlainen grilli on Susivuorten vastapäisen talon parvekkeella. Naapurin pappa ei kuitenkaan ala vielä lauantai-iltana paistaa parvekkeella suolaantumassa olevaa lampaanruhoa vaan grillaillee illansuussa jotain kevyempää iltapalaa. Kellon lähestyessä yhtätoista, kaduilla alkaa näkyä palavia kynttilöitä kantavia ihmisiä. He ovat menossa pääsiäisyön jumalanpalvelukseen.
Kellon käydessä puoltayötä, alkaa pääsiäisen ilotulitus. Uutiskuvien perusteella se on monin paikoin Kreikkaa todella riehakas. Ateenassakin on valtavasti väkeä liikkeellä mutta Susivuoret tyytyvät kuuntelemaan pauketta parvekkeeltaan ja katsomaan kuinka vastapäiseltä parvekkeelta ammutaan valoraketteja Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi.
Annikin pääsiäisen vieton eli Zeffirellin elokuvasarjan ”Jeesus Nasaretilainen” katsomisen katkaisee harmittavasti ANT1-kanavalle tunkeva ”El Greco”. Yannis Smaragdiksen Kreikassa palkintoja kahminut elokuva Domenicos Theotokopoulosista on Annikista huono. Pääosaa esittävä kierosilmäinen englantilaisnäyttelijä on täysi pökkelö mutta sopinee esittämään muukalaistaiteilijaa. Elokuvan heikkous on sen ohut, uusimpia Raamattu-elokuviakin vaivaava, seksillä ja väkivallalla hekumoiva tarinankuljetus. Elokuvassa ei käsitellä lainkaan El Grecon omaleimaiseen maalaustyyliin johtanutta kehitystä. Se olisi ollut Annikista kiinnostava aihe elokuvaksi, eivät vailla todellisuuspohjaa olevat, Espanjan inkvisiittiolaitoksen taidemaalariin kohdistamat syytteet kerettiläisyydestä. Susivuoret kävivät viitisentoista vuotta sitten Toledossa, jossa oli vaikuttava El Grecon näyttely. Siitä lähtien Annikkia on kiehtonut Kreetalta kotoisin olevan taidemaalarin vaiheet ikonimaalauksen ja manierismin parista Venetsian ja Rooman kautta aikaansa edellä olevaan ekspressionismiin ja kolorismiin Toledossa. Voisikohan esimerkiksi Mike Leigh tehdä El Grecosta yhtä kiinnostavan elokuvan kuin hän teki J.M.W. Turnerista?
***
Pääisiäissunnuntaina Annikki katselee aamuseitsemältä parvekkeeltaan kuinka naapurin pappa panee lampaan paistumaan grillivartaaseen. Annikista hieno teeveen mainoselokuva oli siis varsin realistinen. Pääsiäislampaan paistaminen on tuntikausia kestävä, perheenpään vastuulla oleva merkittävä rituaali.
Annikin pannessa keittiön komerossa olevan pyykinpesukoneen pyörimään, alkaa sataa vettä. Raju sadekuuro ei kuitenkaan kestä kauaa ja Annikin ja Vilhon ollessa valmiit lähtemään ulos, sade on jo lakkaamassa kokonaan. Susivuoret ovat ilmeisesti saaneet suurimman raunio- ja museovimmansa tyydytetyksi sillä kumpikaan heistä ei ota edes puheeksi ajatusta jollain kaupungin kultuurikohteella käymisestä. He painelevatkin suoraan ruokakauppaan ostamaan muutaman viinipullon kotiin vietäväksi. Susivuorten suosiman hintaluokan eli alle viiden euron viinejä ei Annikin mielestä kannata Suomeen raahata. Halvat kreikkalaiset punaviinit eivät ole hänestä mistään kotoisin ja kelvolliset, tosin usein aika vetiset valkoviinit ovat parhaimmillaan Kreikan lämpimän auringon alla juotuna. Tuliaispulloiksi hinta-laatusuhteeltaan parhaita ovat kreikkalaiset makeat viinit. Susivuoret ostavat parikin pulloa Samoksen Moscato-viiniä mutta joutuvat harmikseen toteamaan, että Patraksen Mavrodáfni on näin pääsiäisenä loppunut ensimmäisestä kaupasta. ”Mustaa laakeria” eli solera-menetelmällä tehtyä makeaa viiniä täytyy siis käydä hakemassa toisesta liikkeestä. Viininhakureissullaan Susivuorten kauppakasseihin eksyy myös erilaisia kreikkalaisia pikkuleipiä, lokumia ja mansikoita.
Lihakaupan eteen jalkakäytävälle on pystytetty suuri avogrilli. Vartaassa hiilloksen yllä pyörii kokonainen lammas. Samanlainen grilli on Susivuorten vastapäisen talon parvekkeella. Naapurin pappa ei kuitenkaan ala vielä lauantai-iltana paistaa parvekkeella suolaantumassa olevaa lampaanruhoa vaan grillaillee illansuussa jotain kevyempää iltapalaa. Kellon lähestyessä yhtätoista, kaduilla alkaa näkyä palavia kynttilöitä kantavia ihmisiä. He ovat menossa pääsiäisyön jumalanpalvelukseen.
Kellon käydessä puoltayötä, alkaa pääsiäisen ilotulitus. Uutiskuvien perusteella se on monin paikoin Kreikkaa todella riehakas. Ateenassakin on valtavasti väkeä liikkeellä mutta Susivuoret tyytyvät kuuntelemaan pauketta parvekkeeltaan ja katsomaan kuinka vastapäiseltä parvekkeelta ammutaan valoraketteja Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi.
Annikin pääsiäisen vieton eli Zeffirellin elokuvasarjan ”Jeesus Nasaretilainen” katsomisen katkaisee harmittavasti ANT1-kanavalle tunkeva ”El Greco”. Yannis Smaragdiksen Kreikassa palkintoja kahminut elokuva Domenicos Theotokopoulosista on Annikista huono. Pääosaa esittävä kierosilmäinen englantilaisnäyttelijä on täysi pökkelö mutta sopinee esittämään muukalaistaiteilijaa. Elokuvan heikkous on sen ohut, uusimpia Raamattu-elokuviakin vaivaava, seksillä ja väkivallalla hekumoiva tarinankuljetus. Elokuvassa ei käsitellä lainkaan El Grecon omaleimaiseen maalaustyyliin johtanutta kehitystä. Se olisi ollut Annikista kiinnostava aihe elokuvaksi, eivät vailla todellisuuspohjaa olevat, Espanjan inkvisiittiolaitoksen taidemaalariin kohdistamat syytteet kerettiläisyydestä. Susivuoret kävivät viitisentoista vuotta sitten Toledossa, jossa oli vaikuttava El Grecon näyttely. Siitä lähtien Annikkia on kiehtonut Kreetalta kotoisin olevan taidemaalarin vaiheet ikonimaalauksen ja manierismin parista Venetsian ja Rooman kautta aikaansa edellä olevaan ekspressionismiin ja kolorismiin Toledossa. Voisikohan esimerkiksi Mike Leigh tehdä El Grecosta yhtä kiinnostavan elokuvan kuin hän teki J.M.W. Turnerista?
***
Pääisiäissunnuntaina Annikki katselee aamuseitsemältä parvekkeeltaan kuinka naapurin pappa panee lampaan paistumaan grillivartaaseen. Annikista hieno teeveen mainoselokuva oli siis varsin realistinen. Pääsiäislampaan paistaminen on tuntikausia kestävä, perheenpään vastuulla oleva merkittävä rituaali.
lauantai 7. huhtikuuta 2018
11. päivä: Annikin pitkä perjantai pitkänäperjantaina Kansallisessa arkeologisessa museossa
Annikkia ärsyttää, ettei Ateenan Arkeologinen kansallismuseo päivitä verkkosivujaan. On mahdotonta tietää museon aukioloaikoja maaliskuun vaihduttua lähes viikko sitten huhtikuuksi. Herätyskello on kuitenkin pantu soimaan ortodoksisena pitkäperjantaina aamu yhdeksältä. Susivuoret ovat siis heidän asteikollaan hyvissä ajoin asuintalonsa edessä olevalla pysäkillä, josta bussi 732 vie heidät museolle. Annikista aika villiin uusklassiseen tyyliin rakennetun museon edustalla istuskelee ainakin parikymmentä henkeä ja Annikki arvaa heti, että museo on kiinni. Sisäänkäynnin metallikyltin päälle teipattu lappu kertoo, että museo avautuisi poikkeusaikataulun mukaisesti vasta tunnin päästä. Tätä ei siis voitu kertoa museon verkkosivulla, Annikki murisee Vilhon suhtautuessa takaiskuun tyypilliseen vilhomaiseen tapaan tyynesti. Se tietenkin ärsyttää Annikkia entistä enemmän.
Annikki oman tapansa mukaan rauhoittuu nopeasti kun Susivuoret menevät kadun toisella puolella olevaan baariin juomaan frappet. Sitten he tekevät pienen kävelykierroksen läheiseen puistoon. Arkeologisen museon pohjoispuoliset alueet Ateenaa eivät nykyisin ole kaupungin vaurainta naapurustoa. Monet aikoinaan hienot kerrostalot ovat purkukunnossa ja tyhjiä liikehuoneistoja on joka korttelissa. Pedion tou Areos -puistossa valmistellaan pääsiäismarkkinoita. Annikki katselee kiinnostuneena oliivipuukahvaisia pihviveitsiä ja marinoituja lampaanlihapakkauksia. Kumpikaan ei taida olla kovin hyvä ostos tulevaa museokierrosta ajatellen.
Kun Susivuoret 25 minuutin jonotuksen jälkeen pääsevät museoon, Annikki huomaa, että olisi sittenkin voinut hankkia hyvän ja halvan veitsisarjan. Museon tarkastuslaite on sysätty syrjään eikä laukkuja läpivalaista. Pääsyliput museoon maksavat 10 € eli kaksi kertaa enemmän kuin sen virallisella verkkosivulla ilmoitettiin. Annikista kymppi on halpa hinta päästä näkemään museon kokoelma. Esinekokoelmastahan kansallismuseossa on kysymys. Annikkin näkemyksen mukaan nykyaikaisen museon tulisi kertoa edes jotain näytteille asetettujen esineiden kontekstistä mutta Ateenan päämuseon sadoissa vitriineissä on vai laput, jotka kertovat kunkin esineen arvioidun iän ja löytöpaikan. Susivuoria tämä museon alkeellinen piirre ei haittaa. Vaikka he eivät ole ole lainkaan tutkineet museo-oppaita tai muutenkaan valmistauneet tutkimaan sen kokoelmia, Annikki tunnistaa välittömästi museon kuulut esineet kuten mykeneläiset kultaiset kuolinnaamiot 1500-luvulta ennen ajanlaskun alkua ja niitä tuhat vuotta nuoremman Artemisionin pronssipatsaan.
Susivuoret viihtyvät pelkästään museon parissa ensimmäisessä, esihistoriallisia kulta-, pronssi- ja keramiikkaesineitä esittelevässä salissa yli tunnin. Seuraavat kaksi tuntia he kiertävät yläkerran keramiikkakokoelmia ja alakerran veistossaleja. Katsottuaan Theralta löytyneet pari freskoa, Vilho alkaa väsyä museon esinepaljouteen ja olisi jo valmis päättämään museokierroksensa. Annikki haluaa kuitenkin välttämättä käydä katsomassa sisäpihalla olevat Antikytheran hylystä nostetut pronssipatsaat. Niin sanotun Antikytheran koneen eli samaisesta laivanhylystä löydetyn 100-luvun tähtitieteellisen laskulaitteen kappaleet taisivat olla jossain yläkerran salissa, Annikki muistelee ja myöntää, että mielenkiintoisia esineitä on yhdellä kertaa katsottavaksi liikaa. Silti hän harmittelee, että muutama museosali on suljettu eikä hän näin pääse näkemään kaikkia keramiikkakokoelmia.
Museon egyptiläisen kokoelman hän sen sijaan jättää suosiolla väliin varsinkin kun se osasto ei taida edes olla auki.
Vilhon jo kiirehtiessä kohti ulko-ovea, Annikki jää vielä tutkimaan Kerameikoksen hautausmaalta löydettyä monumentaalista amforaa. Annikki ottaa upeasti kuvioidusta amforasta päivän viimeisen, varmaankin tuhannen valokuvan ennen kuin poistuu Vilhon perässä museosta.
Sen verran uupuneita Susivuoret ovat museokierroksestaan, että Akadimian kulmilla he ostavat katukioskista lasilliset mehua. Kioski mainostaa olevansa paikka, josta saa kaupungin halvimmat kahvit eivätkä Annikin ja Vilhon hapankirsikka- ja granaattiomenamehutkaan maksa kuin 50 ja 80 senttiä.
Taivas on puolittain pilvinen Susivuorten kävellessä leveitä pääkatuja pitkin Syntagman kautta asunnolleen. Säätiedotuksen lupaamaa sadetta ei kuitenkaan tule ja Susivuoret voivat syödä pienen lounaansa parvekkeellaan.
Illallisen laiton lomassa Annikki seuraa teeveestä uutislähetystä ja mainoksia. Molemmissa on sama pääaihe eli pääsiäisen vietto kokonaista lammasta grillaten. Uutiskuvien mukaan koko suvun grillijuhlille matkustetaan Ateenan ulkopuolelle ja hiljentynythän Susivuorten naapurusto pitkänperjantain iltana onkin.
Annikki oman tapansa mukaan rauhoittuu nopeasti kun Susivuoret menevät kadun toisella puolella olevaan baariin juomaan frappet. Sitten he tekevät pienen kävelykierroksen läheiseen puistoon. Arkeologisen museon pohjoispuoliset alueet Ateenaa eivät nykyisin ole kaupungin vaurainta naapurustoa. Monet aikoinaan hienot kerrostalot ovat purkukunnossa ja tyhjiä liikehuoneistoja on joka korttelissa. Pedion tou Areos -puistossa valmistellaan pääsiäismarkkinoita. Annikki katselee kiinnostuneena oliivipuukahvaisia pihviveitsiä ja marinoituja lampaanlihapakkauksia. Kumpikaan ei taida olla kovin hyvä ostos tulevaa museokierrosta ajatellen.
Kun Susivuoret 25 minuutin jonotuksen jälkeen pääsevät museoon, Annikki huomaa, että olisi sittenkin voinut hankkia hyvän ja halvan veitsisarjan. Museon tarkastuslaite on sysätty syrjään eikä laukkuja läpivalaista. Pääsyliput museoon maksavat 10 € eli kaksi kertaa enemmän kuin sen virallisella verkkosivulla ilmoitettiin. Annikista kymppi on halpa hinta päästä näkemään museon kokoelma. Esinekokoelmastahan kansallismuseossa on kysymys. Annikkin näkemyksen mukaan nykyaikaisen museon tulisi kertoa edes jotain näytteille asetettujen esineiden kontekstistä mutta Ateenan päämuseon sadoissa vitriineissä on vai laput, jotka kertovat kunkin esineen arvioidun iän ja löytöpaikan. Susivuoria tämä museon alkeellinen piirre ei haittaa. Vaikka he eivät ole ole lainkaan tutkineet museo-oppaita tai muutenkaan valmistauneet tutkimaan sen kokoelmia, Annikki tunnistaa välittömästi museon kuulut esineet kuten mykeneläiset kultaiset kuolinnaamiot 1500-luvulta ennen ajanlaskun alkua ja niitä tuhat vuotta nuoremman Artemisionin pronssipatsaan.
Susivuoret viihtyvät pelkästään museon parissa ensimmäisessä, esihistoriallisia kulta-, pronssi- ja keramiikkaesineitä esittelevässä salissa yli tunnin. Seuraavat kaksi tuntia he kiertävät yläkerran keramiikkakokoelmia ja alakerran veistossaleja. Katsottuaan Theralta löytyneet pari freskoa, Vilho alkaa väsyä museon esinepaljouteen ja olisi jo valmis päättämään museokierroksensa. Annikki haluaa kuitenkin välttämättä käydä katsomassa sisäpihalla olevat Antikytheran hylystä nostetut pronssipatsaat. Niin sanotun Antikytheran koneen eli samaisesta laivanhylystä löydetyn 100-luvun tähtitieteellisen laskulaitteen kappaleet taisivat olla jossain yläkerran salissa, Annikki muistelee ja myöntää, että mielenkiintoisia esineitä on yhdellä kertaa katsottavaksi liikaa. Silti hän harmittelee, että muutama museosali on suljettu eikä hän näin pääse näkemään kaikkia keramiikkakokoelmia.
Museon egyptiläisen kokoelman hän sen sijaan jättää suosiolla väliin varsinkin kun se osasto ei taida edes olla auki.
Vilhon jo kiirehtiessä kohti ulko-ovea, Annikki jää vielä tutkimaan Kerameikoksen hautausmaalta löydettyä monumentaalista amforaa. Annikki ottaa upeasti kuvioidusta amforasta päivän viimeisen, varmaankin tuhannen valokuvan ennen kuin poistuu Vilhon perässä museosta.
Sen verran uupuneita Susivuoret ovat museokierroksestaan, että Akadimian kulmilla he ostavat katukioskista lasilliset mehua. Kioski mainostaa olevansa paikka, josta saa kaupungin halvimmat kahvit eivätkä Annikin ja Vilhon hapankirsikka- ja granaattiomenamehutkaan maksa kuin 50 ja 80 senttiä.
Taivas on puolittain pilvinen Susivuorten kävellessä leveitä pääkatuja pitkin Syntagman kautta asunnolleen. Säätiedotuksen lupaamaa sadetta ei kuitenkaan tule ja Susivuoret voivat syödä pienen lounaansa parvekkeellaan.
Illallisen laiton lomassa Annikki seuraa teeveestä uutislähetystä ja mainoksia. Molemmissa on sama pääaihe eli pääsiäisen vietto kokonaista lammasta grillaten. Uutiskuvien mukaan koko suvun grillijuhlille matkustetaan Ateenan ulkopuolelle ja hiljentynythän Susivuorten naapurusto pitkänperjantain iltana onkin.
torstai 5. huhtikuuta 2018
10. päivä: Annikki valmistautuu vapaapäivänään Ateenassa pääsiäiseen
Kiirastorstain aamuna Annikki herää hyvissä ajoin mutta jää vielä vuoteeseen loikoilemaan Vilhon alkaessa puuhata aamiaista. Annikki siis viettää eilen sovittua vapaapäivää eikä kiirehdi tänään antiikin kohteita kiertämään. Vilho on huomattavasti pirteämpi kuin eilen ja päättää lähteä oikein juoksulenkille. Annikki tietää, ettei tulisi pysymään Vilhon perässä tämän suunnatessa Ateenan yliopiston ohi idässä kohoavan korkean kukkulan rinteille. Hän jääkin keräämään kuivat pyykit parvekkeelta ja naputtelemaan iPadiaan asunnolle.
Vilhon palattua juoksulenkiltään, Susivuoret käyvät pikaisesti kaupassa hakemassa peruselintarvikkeita eli appelsiineja, saalaattia, juustoa, halvaa ja retsinaa. Seuraavaaksi vuorossa on pitalounas parin korttelin päässä olevassa, pari iltaa sitten hyväksi havaitussa ravintolassa. Annikki syö erinomaisen, kasvispitan, jossa on täytteenä mm. munakoisotahnaa. Myös gyroslihatäytteinen pita on maukas. Susivuorten kävellessä takaisin asunnolleen Annikki muistaa, ettei ostanutkaan aamuksi leipää. Niinpä hän poikkeaa kotikadun kulmassa olevassa leipomossa hakemassa ison rapeakuorisen leivän. Samalla hän tilaa frappet eli kreikkalaisten suosikkijuomat. Leipomo-kahvilan tyttö tekee kylmät kahvijuomat jauhekahvista, maidosta, sokerista ja jääpaloista ja laskee ne Vilhon eteen kadulle antavalle tiskille. Pillillä nautittava vaahtoava juomaa maksaa 1,3 euroa ja sen mukana tulee vielä pieni pullollinen kylmää vettä. Taidankin alkaa käydä täällä kahvilla, Annikki tuumii silmäillessään vitriineissä olevia leivonnaisia.
Susivuorten kotitalon portinvartijakissalla taitaa olla tänään vapaapäivä. Se tervehtii Susivuoria makaillen auringossa alakerran porrastasanteen kukkaruukussa. Valkoisen ja punaisen kirjava pehmeäturkkinen kissa on ilmeisesti hyväksynyt Susivuoret talonsa asukkaiksi. Eilen illallla Susivuorten palatessa illalliselta katti oli heitä vastassa hissin ovella neljännessä kerroksessa, jossa Susivuorten asunto on. Kissa itse asuu kolmannessa kerroksessa.
Efronioukadun talossa on muuten mainio hissi. Se soittaa hissimatkan ajan klassista musiikkia. Susivuorten palatessa tänään lounaalta, hissin soittolistalla oli Wagnerin Der Ritt der Walküren. Mahtaakohan hissi soittaa Susivuorille Sibeliuksen Ateenalaisten laulun?
Koska sää Ateenassa on mukavan lämmin ja Susivuoret piipahtavat vähän väliä olohuoneen pitkällä parvekkeella seuraamassa naapuruston elämää, he pitävät päivisin parvekkeen ovia auki. Ovista sisään tulviva auringonvalo paljastaa armottomasti asuntoon kertyneen pölyn ja päiväunille käymiseen sijaan Annikki päätääkin siivota. Eiköhän Annikin imuroidessa olohuonetta, Vilho hae lattiamopin sisäpihan parvekkeelta. Kauaa ei pariskunnalta noin 80 neliön asunnon siivoamiseen mene ja kohta he jo taas istuvatkin parvekkeellaan naapurustoaan vahtien. Kiirastorstai näyttää olevan naapureidenkin siivouspäivä sillä mopit heiluvat useallassakin vastapäisen talon asunnossa ja parvekkeella. Täytyypä tosiaan luututa vielä parvekkeen kaide ja lattia, ettei hienoa pölyä kulkeudu vastasiivottuun asuntoon, Susivuoret tuumivat saattaen pääsiäissiivouksensa loppuun.
Kun Susivuoret ovat taas rauhassa istuskelemassa parvekkeellaan, Annikki huomaa kotikadulla harvinaisuuden eli vapaaksi jäävän parkkipaikan. Vilho kellottaa, että se täyttyy kuudessa minuutissa. Illan mittaan kadunvarteen ilmestyy useita tyhjiä paikkoja ja Annikki miettii, mahtavatko ateenalaiset lähteä kaupungista muualle pääsiäisen viettoon. Ateenan väkimäärä tuskin laskee pääsiäisenäkään; siitä pitänevät huolta Annikin ja Vilhon lailla kaupunkiin saapuvat ulkomaalaiset matkailijat. Susivuorten kaupunginosassa, Pagkrátissa ei turisteja näy jos ei laske mukaan kiinalaisia. Eivät kiinalaisetkaan turisteeramassa Susivuorten kotikadulla pyöri. Naapurikorttelissa vaan sattuu olemaan kiinalainen ravintola ja Susivuorten kotitalon edessä bussipysäkki, jolle ravintolaan suuntaavat kiinalaisryhmät busseistaan jätetään. Annikki laskee, että tunnin aikana pysäkillä käy ainakin neljä kiinalaisten bussia.
Annikin päiväohjelma on tänään ollut niin kevyt, ettei hänellä ole illallisaikaan ruokahalua. Kun Vilhokaan ei ole kovin nälkäinen, Susivuoret syövät vain Annikin laittaman feta-salaatin rapeakuorisen leivän ja jättipapujen kera. Sen jälkeen kaksikkomme linnottautuu retsinalasillisten kanssa teeveen ääreen katsomaan Zeffirellin elokuvan kolmatta osaa.
Vilhon palattua juoksulenkiltään, Susivuoret käyvät pikaisesti kaupassa hakemassa peruselintarvikkeita eli appelsiineja, saalaattia, juustoa, halvaa ja retsinaa. Seuraavaaksi vuorossa on pitalounas parin korttelin päässä olevassa, pari iltaa sitten hyväksi havaitussa ravintolassa. Annikki syö erinomaisen, kasvispitan, jossa on täytteenä mm. munakoisotahnaa. Myös gyroslihatäytteinen pita on maukas. Susivuorten kävellessä takaisin asunnolleen Annikki muistaa, ettei ostanutkaan aamuksi leipää. Niinpä hän poikkeaa kotikadun kulmassa olevassa leipomossa hakemassa ison rapeakuorisen leivän. Samalla hän tilaa frappet eli kreikkalaisten suosikkijuomat. Leipomo-kahvilan tyttö tekee kylmät kahvijuomat jauhekahvista, maidosta, sokerista ja jääpaloista ja laskee ne Vilhon eteen kadulle antavalle tiskille. Pillillä nautittava vaahtoava juomaa maksaa 1,3 euroa ja sen mukana tulee vielä pieni pullollinen kylmää vettä. Taidankin alkaa käydä täällä kahvilla, Annikki tuumii silmäillessään vitriineissä olevia leivonnaisia.
Susivuorten kotitalon portinvartijakissalla taitaa olla tänään vapaapäivä. Se tervehtii Susivuoria makaillen auringossa alakerran porrastasanteen kukkaruukussa. Valkoisen ja punaisen kirjava pehmeäturkkinen kissa on ilmeisesti hyväksynyt Susivuoret talonsa asukkaiksi. Eilen illallla Susivuorten palatessa illalliselta katti oli heitä vastassa hissin ovella neljännessä kerroksessa, jossa Susivuorten asunto on. Kissa itse asuu kolmannessa kerroksessa.
Efronioukadun talossa on muuten mainio hissi. Se soittaa hissimatkan ajan klassista musiikkia. Susivuorten palatessa tänään lounaalta, hissin soittolistalla oli Wagnerin Der Ritt der Walküren. Mahtaakohan hissi soittaa Susivuorille Sibeliuksen Ateenalaisten laulun?
Koska sää Ateenassa on mukavan lämmin ja Susivuoret piipahtavat vähän väliä olohuoneen pitkällä parvekkeella seuraamassa naapuruston elämää, he pitävät päivisin parvekkeen ovia auki. Ovista sisään tulviva auringonvalo paljastaa armottomasti asuntoon kertyneen pölyn ja päiväunille käymiseen sijaan Annikki päätääkin siivota. Eiköhän Annikin imuroidessa olohuonetta, Vilho hae lattiamopin sisäpihan parvekkeelta. Kauaa ei pariskunnalta noin 80 neliön asunnon siivoamiseen mene ja kohta he jo taas istuvatkin parvekkeellaan naapurustoaan vahtien. Kiirastorstai näyttää olevan naapureidenkin siivouspäivä sillä mopit heiluvat useallassakin vastapäisen talon asunnossa ja parvekkeella. Täytyypä tosiaan luututa vielä parvekkeen kaide ja lattia, ettei hienoa pölyä kulkeudu vastasiivottuun asuntoon, Susivuoret tuumivat saattaen pääsiäissiivouksensa loppuun.
Kun Susivuoret ovat taas rauhassa istuskelemassa parvekkeellaan, Annikki huomaa kotikadulla harvinaisuuden eli vapaaksi jäävän parkkipaikan. Vilho kellottaa, että se täyttyy kuudessa minuutissa. Illan mittaan kadunvarteen ilmestyy useita tyhjiä paikkoja ja Annikki miettii, mahtavatko ateenalaiset lähteä kaupungista muualle pääsiäisen viettoon. Ateenan väkimäärä tuskin laskee pääsiäisenäkään; siitä pitänevät huolta Annikin ja Vilhon lailla kaupunkiin saapuvat ulkomaalaiset matkailijat. Susivuorten kaupunginosassa, Pagkrátissa ei turisteja näy jos ei laske mukaan kiinalaisia. Eivät kiinalaisetkaan turisteeramassa Susivuorten kotikadulla pyöri. Naapurikorttelissa vaan sattuu olemaan kiinalainen ravintola ja Susivuorten kotitalon edessä bussipysäkki, jolle ravintolaan suuntaavat kiinalaisryhmät busseistaan jätetään. Annikki laskee, että tunnin aikana pysäkillä käy ainakin neljä kiinalaisten bussia.
Annikin päiväohjelma on tänään ollut niin kevyt, ettei hänellä ole illallisaikaan ruokahalua. Kun Vilhokaan ei ole kovin nälkäinen, Susivuoret syövät vain Annikin laittaman feta-salaatin rapeakuorisen leivän ja jättipapujen kera. Sen jälkeen kaksikkomme linnottautuu retsinalasillisten kanssa teeveen ääreen katsomaan Zeffirellin elokuvan kolmatta osaa.
9. päivä: Annikki raahaa Vilhon Ateenan vanhalle Agoralle
Annikki ehtii puristaa ainakin litran appelsiinimehua ja kerätä puolitusinaa tyhjää lasi- ja muovipulloa siniseen keräysastiaan vietäväksi ennen kuin saa kiskottua Vilhon ylös vuoteesta. Ei Ateenassa voi nukkua puolille päivin jos aikoo nähdä edes osan antiikin tärkeimmistä paikoista.
Päivä on jälleen aurinkoinen ja Annikki patistaa Vilhonkin käyttämään aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 50. Eilen Akropoliilla tuli saatua niin paljon aurinkoa käsivarsille, että hän itse pukeutuu pitkähihaiseen puuvillapaitaan. Muuten Ateenan kevätaurinko polttaa Suomen pimeästä talvesta tulleen matkailijan.
Susivuorten kytkylipun viimeinen kohde on kaupungin vanha agora. Sinne päästäkseen heidän on jälleen käveltävä parlamenttitalon ohi ja Syntagma-aukion poikki. Vilkkaan ostoskadun, Ermoún keskellä on bysantin aikainen pieni Panagía Kapnikaréan kirkko. Sen edessä esiintyy kolme räppäriä, joiden sanomasta Annikki ei saa selvää. Hän arvelee, etteivät kaikki esitystä kuuntelemaankaan jääneet turistit täysin ymmärrä, mistä siinä on kysymys.
Kaikki Ateenassa vierailevat turistit pakkautuvat näköjään kaupungin vanhaan osaan, Plákaan. Monastiráki-aukiolta lähtevillä kujilla on vieri vieressä matkamuistomyymälöitä ja terassiravintoloita. Susivuoret kieltäytyvät sisäänheittäjien tarjouksista ja kävelevät pysähtymättä Adrianou-kävelykatua aina Agoran arkeologisen alueen portille asti. Kuuden hengen ryhmä on saanut lippuluukulle aikaiseksi ruuhkan. Susivuoret sivuuttavat lippuluukun ja kun virkailijat eivät ole kiinnostuneita irrottamaan Susivuorten pääsylippujen viimeistä palaa, Annikki sujauttaa liput takaisin reppuunsa ja astelee Vilhon perässä raunioalueelle.
Ateenan antiikin aikaisesta agorasta rakennuksineen ei ole 200-luvun hävitystyön ja myöhempien aikojen rakennusprojektien jäljiltä pajoakaan jäljellä. Toki vuosikymmeniä kestäneissä arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt lukuisten julkisten rakennusten perustoja ja jäänteitä vesijohto- ja viemärijärjestelmästä. Esiin kaivetun alueen luoteisreunalla on rauniot kaupunginvankilasta, jossa Sokrateen kerrotaan juoneen myrkkymaljansa. Raunioiden joukosta löytyy myös jäänteitä rakennuksesta, jonka uskotaan olleen Platonin dialogeissa mainitun Simonin talo, jossa Sokrates antoi opetusta. Monet agoran arkaaisen ja klassisen kauden merkkirakennuksista kuten Kahdentoista jumalan alttari ja stoalaisen filosofikoulukunnan suosima Stoa Poikile ovat jääneet Pireukseen menevän junaradan ja modernien talojen alle.
Alueen parhaiten säilynyt rakennus on agoran luoteispuolella, Kolonos Agoraios -kukkulalla oleva Hefaistoksen temppeli. Pentelikon-vuoren valkoisesta marmorista 400-luvulla e.a.a. rakennettu temppeli on saanut pitää kaikki 36 doorilaista pylvästään ja osa sen friisien ja metooppien veistoksista ja reliefestä on yhä jäljellä. Mikäköhän pysäytti mm. herulien hävitysvimman juuri tämän kukkulan juurelle, Annikki kyselee Vilholta. Vilhon mukaan Itämeren alueelta Ateenaan rellestämään tullut germaanilauma oli löytänyt kaupungin viinikellarit juuri kun piti mennä temppeliä tuhoamaan ja siksi hävitystyö jäi kesken.
Agoran itäreunalle keksittiin 1950-luvulla rakentaa uudestaan Attaloksen Stoa hellenistiseltä kaudelta. Pylväshallissa on agoran alueelta löytyneitä veistoksia ja sen pienessä museossa on esinelöytöjä aina neoliittiselta ajalta lähtien. Vilho virkistyy huomattavasti päästessään tutkimaan museon ruukkukokoelmaa. Annikkia kiinnostaa kissanmuotoisen keramiikkahlistimen ja suuren spartalaisen kilven lisäksi Ateenan demokratiaan liittyvät ostrakonit ja kleroterion. Viimeksi mainittu on lottokone, jolla arpomalla valittiin kaupunkivaltion virkamiehet.
Susivuorten kierrettyä koko arkeologisen alueen museoineen, kello on jo kymmentä vaille kolme ja Agora on menossa kiinni. Hienoa, että aamun vetelehtimisestä huolimatta ehdittiin tänne, Annikki toteaa mielissään kun Susivuoret pujottelevat Plákan kapeita katuja pitkin leveälle Vasilissis Sofias -avenuelle, joka vie heidät takaisin Pagkrátiin. Sotamuseon kulmilla Kansallispuutarhasta lennähtää aivan Annikin ja Vilhon pään yli viisi vihreää papukaijaa. Pilkkaavasti räksättäen ne kehottavat Susivuoria tutkimaan museo-oppaita valkoviinipullojen etikettien sijaan.
Illalla läheisestä kalaravintolasta palattuaan Annikki kuitenkin taas aukaisee valkoviinipullon. Museo-oppaita hän vilkaisee sen verran, että päättää huomisen olevan Susivuorille vapaapäivä. Silloin saisi nukkua niin pitkään kuin haluaa ilman, että on kiirehdittävä aamulla museoon. Susivuoret menevät kuitenkin tänään ajoissa nukkumaan katsottuaan illan jaksot elokuvista ”Jeesus Nasaretilainen” ja ”Raamattu”.
Päivä on jälleen aurinkoinen ja Annikki patistaa Vilhonkin käyttämään aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 50. Eilen Akropoliilla tuli saatua niin paljon aurinkoa käsivarsille, että hän itse pukeutuu pitkähihaiseen puuvillapaitaan. Muuten Ateenan kevätaurinko polttaa Suomen pimeästä talvesta tulleen matkailijan.
Susivuorten kytkylipun viimeinen kohde on kaupungin vanha agora. Sinne päästäkseen heidän on jälleen käveltävä parlamenttitalon ohi ja Syntagma-aukion poikki. Vilkkaan ostoskadun, Ermoún keskellä on bysantin aikainen pieni Panagía Kapnikaréan kirkko. Sen edessä esiintyy kolme räppäriä, joiden sanomasta Annikki ei saa selvää. Hän arvelee, etteivät kaikki esitystä kuuntelemaankaan jääneet turistit täysin ymmärrä, mistä siinä on kysymys.
Kaikki Ateenassa vierailevat turistit pakkautuvat näköjään kaupungin vanhaan osaan, Plákaan. Monastiráki-aukiolta lähtevillä kujilla on vieri vieressä matkamuistomyymälöitä ja terassiravintoloita. Susivuoret kieltäytyvät sisäänheittäjien tarjouksista ja kävelevät pysähtymättä Adrianou-kävelykatua aina Agoran arkeologisen alueen portille asti. Kuuden hengen ryhmä on saanut lippuluukulle aikaiseksi ruuhkan. Susivuoret sivuuttavat lippuluukun ja kun virkailijat eivät ole kiinnostuneita irrottamaan Susivuorten pääsylippujen viimeistä palaa, Annikki sujauttaa liput takaisin reppuunsa ja astelee Vilhon perässä raunioalueelle.
Ateenan antiikin aikaisesta agorasta rakennuksineen ei ole 200-luvun hävitystyön ja myöhempien aikojen rakennusprojektien jäljiltä pajoakaan jäljellä. Toki vuosikymmeniä kestäneissä arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt lukuisten julkisten rakennusten perustoja ja jäänteitä vesijohto- ja viemärijärjestelmästä. Esiin kaivetun alueen luoteisreunalla on rauniot kaupunginvankilasta, jossa Sokrateen kerrotaan juoneen myrkkymaljansa. Raunioiden joukosta löytyy myös jäänteitä rakennuksesta, jonka uskotaan olleen Platonin dialogeissa mainitun Simonin talo, jossa Sokrates antoi opetusta. Monet agoran arkaaisen ja klassisen kauden merkkirakennuksista kuten Kahdentoista jumalan alttari ja stoalaisen filosofikoulukunnan suosima Stoa Poikile ovat jääneet Pireukseen menevän junaradan ja modernien talojen alle.
Alueen parhaiten säilynyt rakennus on agoran luoteispuolella, Kolonos Agoraios -kukkulalla oleva Hefaistoksen temppeli. Pentelikon-vuoren valkoisesta marmorista 400-luvulla e.a.a. rakennettu temppeli on saanut pitää kaikki 36 doorilaista pylvästään ja osa sen friisien ja metooppien veistoksista ja reliefestä on yhä jäljellä. Mikäköhän pysäytti mm. herulien hävitysvimman juuri tämän kukkulan juurelle, Annikki kyselee Vilholta. Vilhon mukaan Itämeren alueelta Ateenaan rellestämään tullut germaanilauma oli löytänyt kaupungin viinikellarit juuri kun piti mennä temppeliä tuhoamaan ja siksi hävitystyö jäi kesken.
Agoran itäreunalle keksittiin 1950-luvulla rakentaa uudestaan Attaloksen Stoa hellenistiseltä kaudelta. Pylväshallissa on agoran alueelta löytyneitä veistoksia ja sen pienessä museossa on esinelöytöjä aina neoliittiselta ajalta lähtien. Vilho virkistyy huomattavasti päästessään tutkimaan museon ruukkukokoelmaa. Annikkia kiinnostaa kissanmuotoisen keramiikkahlistimen ja suuren spartalaisen kilven lisäksi Ateenan demokratiaan liittyvät ostrakonit ja kleroterion. Viimeksi mainittu on lottokone, jolla arpomalla valittiin kaupunkivaltion virkamiehet.
Susivuorten kierrettyä koko arkeologisen alueen museoineen, kello on jo kymmentä vaille kolme ja Agora on menossa kiinni. Hienoa, että aamun vetelehtimisestä huolimatta ehdittiin tänne, Annikki toteaa mielissään kun Susivuoret pujottelevat Plákan kapeita katuja pitkin leveälle Vasilissis Sofias -avenuelle, joka vie heidät takaisin Pagkrátiin. Sotamuseon kulmilla Kansallispuutarhasta lennähtää aivan Annikin ja Vilhon pään yli viisi vihreää papukaijaa. Pilkkaavasti räksättäen ne kehottavat Susivuoria tutkimaan museo-oppaita valkoviinipullojen etikettien sijaan.
Illalla läheisestä kalaravintolasta palattuaan Annikki kuitenkin taas aukaisee valkoviinipullon. Museo-oppaita hän vilkaisee sen verran, että päättää huomisen olevan Susivuorille vapaapäivä. Silloin saisi nukkua niin pitkään kuin haluaa ilman, että on kiirehdittävä aamulla museoon. Susivuoret menevät kuitenkin tänään ajoissa nukkumaan katsottuaan illan jaksot elokuvista ”Jeesus Nasaretilainen” ja ”Raamattu”.
8. päivä: Annikki kiipeää viimein Akropoliille
Taitaa tulla kuuma päivä, Annikki ennustaa Susivuorten tarpoessa tutuksi tullutta reittiä Kansallispuutarhan sivuitse Akropoliita kohti. Tänään, viikon Ateenassa vietettyään Annikki ja Vilho ovat valmiit kiipeämään itse Akropoliille. Lippukassalla on jonoa mutta Susivuoret voivat marssia kytkylippuineen suoraan portista sisään Akropoliin etelärinteelle. Samalla kun Annikki kaivaa kameransa ja aurinkolasinsa esiin, hän pakkaa ohuen tunikansa reppuun. Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta päivä on tosiaan lämmin.
Annikki haluaa ensimmäiseksi kiivetä Akropolin laella olevia temppeleitä katsomaan. Kukkulan alarinteillä olevia raunioita voisi tutkia paluumatkalla jos silloin on vielä aikaa ja intoa jäljellä. Hän pyyhältää ohi Dionysoksen temppelistä, jota pidetään maailman ensimmäisenä teatterina ja pysähtyy vasta roomalaisaikaisen Herodos Atticuksen odeionin yläpuolella. Hei, täältähän näkyy meri, Annikki hihkuu Vilholle tähyillessään Pireuksen satamaan ja Egeanmerelle.
Akropoliin laelle mennään samaa reittiä kuin Perikleen aikana eli Propylaionin kautta. Liukas marmori ja jyrkät portaat tekevät porttikäytävästä aikamoisen sumpun. Selfie-keppejä väistellen Anikki ja Vilho puskevat sitkeästi eteenpäin ja ruuhka loppuu heidän päästessään Parthenonin edustalle. Annikin on vaikea ymmärtää nykyuskontojen kannattajien järjenjuoksua. Mahtava temppeli seisoi Akropoliilla tuhat vuotta kaupungin maamerkkinä. Sitten kristityt ja vähän myöhemmin muslimit aloittivat sen järjestelmällisen tuhoamisen. Alunperin Athene Parthenokselle omistetussa temppelissä ollut, norsunluusta ja kullasta tehty yli kymmenmetrinen Athenen patsas vietiin 500-luvulla Konstantinnopoliin. Siellä tämä Feidiaan veistämä merkkiteos sitten tuhottiin ristiretkien melskeissä 1200-luvulla.
Kaikkein eniten Annikkia pöyristyttää skotlantilaisen lordi Elginin ryöstöretket Akropoliille. Britannian Konstantinnopolin suurlähettiläänä esiintynyt Elgin kävi röyhkeästi Akropoliin temppeleiden kimppuun ja kuljetutti Britanniaan kaikki niiden friisit, metoopit ja muut marmorikappaleet, jotka vain sai irti hakattua. Selvää on, että samassa rytäkässä tuhoutui ja katosi merkittävä osa temppelien veistoksia ja reliefejä. Kaiken huippu Annikista on se, että Elgin aikoi ryöstää Erekhtheionista sen karyatidit. Yhden kore-patsaan hän sai vietyäkin Britanniaan mutta ilmeisesti rahapula teki lopun Elginin neidonryöstöstä.
Nykyään Akropoliilla soi helposti vartijan pilli jos kajoaa jäljelle jääneisiin temppelinraunioihin. Annikki ihmettelee, mikä saa siististi pukeutuneen keski-ikäisen miehen kiipeämään aidan yli marmorinkappaleen päälle ja vielä inttämään röyhkeästi vastaan häntä ojentamaan tulleelle vartijalle. Miksi edes tulla Akropoliille jos ei yhtään kunnioita ja ole kiinnostunut todellista maailmanperintökohteesta? Barbaarihan ei kiivennyt raunioilla saadakseen kauniin valokuvan Parthenonista vaan kuvatakseen näköalatornissa heiluvia matkatovereitaan.
Pari tuntia temppelialueella käyskenneltyään Susivuoret laskeutuvat alas Akropoliilta kiertäen kukkulan kokonaan ympäri. Pohjoisrinteellä Annikki huomaa invahissin mutta on tyytyväinen, että pääsi Akropoliille omin jaloin. Hissikyyti ylös kukkulalle näyttää hurjemmalta kuin liukkaaksi kulunutta kivistä mäkeä kapuaminen. Alas laskeutuminen ottaa häijysti Annikin polveen mutta hän pysyttelee urheasti Vilhon perässä tämän harppoessa pitkillä jaloillaan rauniolta toiselle ja kohti uloskäyntiporttia.
***
Asunnolla Annikki jää ripustamaan pyykit parvekkeelle kuivumaan Vilhon käväistessä lähikaupassa. Vilho tuo kaupasta ainoastaan juomia ja Susivuoret lähtevätkin syömään illallista lähiravintolaan. Souvlaki-annoksissa parasta on raikas salaatti paksuine kastikkeineen ja maukas pitaleipä. Annikki ei kovin mielellään syö kanan- eikä sianlihaa mutta niitä kreikkalaiset ravintolat etupäässä tarjoavat. Lammasta on turha tavallisesta kortteliravintolasta havitella eikä lampaanlihaa löydy lihakaupastakaan. Näin pääsiäisviikolla tv-mainoksissa kyllä syödään pääsiäislammasta mutta lampaanpaistia saadakseen olisi lihakaupasta ostettava vähintään puolikas lampaanruho. Ainoat lammastuotteet, jotka Annikki on supermarketissa nähnyt ovat kolmen kilon pakkaus rasvaista lihaa ja rasiallinen lampaan suolia.
Vaikkeivat lampaankyljyksiä tai -paistia saaneetkaan, Susivuoret palaavat lähiravintolasta tyytyväisinä. Heidän hienoa Akropolis-päiväänsä ei pilaa edes täysin pieleen menevät Champions Leaguen pelit. Onneksi tv:stä ei löydy kanavaa, joka näyttäisi heti alussa katastrofiksi kääntyneen Juventuksen pelin. Annikki ja Vilho keskittyvätkin RAIn radiolähetyksen ohella seuraamaan Raamattu-aiheisia elokuvia. Viime kevään Kreetan matkalla Susivuoret jo totesivatkin, että Kreikka on Jeesus-elokuvien ykkösmaa pääsiäisen aikaan. ANT1-kanava aloittaa jo näin tiistaina näyttää alunperin viisiosaista tv-elokuvasarjaa "Jeesus Nasaretilainen". Franco Zeffirellin ohjaama, italalialais-brittiläinen elokuva vuodelta 1977 on monella tavalla kiehtova. TV-kuvan voimasta kertoo se, että vaaleaihoisesta, sinivihreitä silmiään räpäyttämättömästä Robert Powellin esittämän Jeesuksen kasvoista on tullut amerikkalaisillekin kelpaava Jeesuksen profiilikuva.
Jeesus Nasaretilaisen tarinassa päästään Egyptistä pakoon asti kun filmi vaihtuu elokuvaan ”La Bibbia - The Bible”. Italialais-amerikkalaisena tuotantona vuonna 1966 valmistunut kaksiosainen elokuva on pönöttävä kokoelma Vanhan Testamentin tarinoita. Sitä seuratessa Annikin Akropolis-museosta ostama hieno kopio 600-luvulta e.a.a. peräisin olevasta keraamisesta jäniksestä yrittää turhaan helistää varoituksia Asýrtiko-, Athiri- ja Savatiano-valkoviinien ylettömään nauttimiseen liittyvistä vaaroista.
Annikki haluaa ensimmäiseksi kiivetä Akropolin laella olevia temppeleitä katsomaan. Kukkulan alarinteillä olevia raunioita voisi tutkia paluumatkalla jos silloin on vielä aikaa ja intoa jäljellä. Hän pyyhältää ohi Dionysoksen temppelistä, jota pidetään maailman ensimmäisenä teatterina ja pysähtyy vasta roomalaisaikaisen Herodos Atticuksen odeionin yläpuolella. Hei, täältähän näkyy meri, Annikki hihkuu Vilholle tähyillessään Pireuksen satamaan ja Egeanmerelle.
Akropoliin laelle mennään samaa reittiä kuin Perikleen aikana eli Propylaionin kautta. Liukas marmori ja jyrkät portaat tekevät porttikäytävästä aikamoisen sumpun. Selfie-keppejä väistellen Anikki ja Vilho puskevat sitkeästi eteenpäin ja ruuhka loppuu heidän päästessään Parthenonin edustalle. Annikin on vaikea ymmärtää nykyuskontojen kannattajien järjenjuoksua. Mahtava temppeli seisoi Akropoliilla tuhat vuotta kaupungin maamerkkinä. Sitten kristityt ja vähän myöhemmin muslimit aloittivat sen järjestelmällisen tuhoamisen. Alunperin Athene Parthenokselle omistetussa temppelissä ollut, norsunluusta ja kullasta tehty yli kymmenmetrinen Athenen patsas vietiin 500-luvulla Konstantinnopoliin. Siellä tämä Feidiaan veistämä merkkiteos sitten tuhottiin ristiretkien melskeissä 1200-luvulla.
Kaikkein eniten Annikkia pöyristyttää skotlantilaisen lordi Elginin ryöstöretket Akropoliille. Britannian Konstantinnopolin suurlähettiläänä esiintynyt Elgin kävi röyhkeästi Akropoliin temppeleiden kimppuun ja kuljetutti Britanniaan kaikki niiden friisit, metoopit ja muut marmorikappaleet, jotka vain sai irti hakattua. Selvää on, että samassa rytäkässä tuhoutui ja katosi merkittävä osa temppelien veistoksia ja reliefejä. Kaiken huippu Annikista on se, että Elgin aikoi ryöstää Erekhtheionista sen karyatidit. Yhden kore-patsaan hän sai vietyäkin Britanniaan mutta ilmeisesti rahapula teki lopun Elginin neidonryöstöstä.
Nykyään Akropoliilla soi helposti vartijan pilli jos kajoaa jäljelle jääneisiin temppelinraunioihin. Annikki ihmettelee, mikä saa siististi pukeutuneen keski-ikäisen miehen kiipeämään aidan yli marmorinkappaleen päälle ja vielä inttämään röyhkeästi vastaan häntä ojentamaan tulleelle vartijalle. Miksi edes tulla Akropoliille jos ei yhtään kunnioita ja ole kiinnostunut todellista maailmanperintökohteesta? Barbaarihan ei kiivennyt raunioilla saadakseen kauniin valokuvan Parthenonista vaan kuvatakseen näköalatornissa heiluvia matkatovereitaan.
Pari tuntia temppelialueella käyskenneltyään Susivuoret laskeutuvat alas Akropoliilta kiertäen kukkulan kokonaan ympäri. Pohjoisrinteellä Annikki huomaa invahissin mutta on tyytyväinen, että pääsi Akropoliille omin jaloin. Hissikyyti ylös kukkulalle näyttää hurjemmalta kuin liukkaaksi kulunutta kivistä mäkeä kapuaminen. Alas laskeutuminen ottaa häijysti Annikin polveen mutta hän pysyttelee urheasti Vilhon perässä tämän harppoessa pitkillä jaloillaan rauniolta toiselle ja kohti uloskäyntiporttia.
***
Asunnolla Annikki jää ripustamaan pyykit parvekkeelle kuivumaan Vilhon käväistessä lähikaupassa. Vilho tuo kaupasta ainoastaan juomia ja Susivuoret lähtevätkin syömään illallista lähiravintolaan. Souvlaki-annoksissa parasta on raikas salaatti paksuine kastikkeineen ja maukas pitaleipä. Annikki ei kovin mielellään syö kanan- eikä sianlihaa mutta niitä kreikkalaiset ravintolat etupäässä tarjoavat. Lammasta on turha tavallisesta kortteliravintolasta havitella eikä lampaanlihaa löydy lihakaupastakaan. Näin pääsiäisviikolla tv-mainoksissa kyllä syödään pääsiäislammasta mutta lampaanpaistia saadakseen olisi lihakaupasta ostettava vähintään puolikas lampaanruho. Ainoat lammastuotteet, jotka Annikki on supermarketissa nähnyt ovat kolmen kilon pakkaus rasvaista lihaa ja rasiallinen lampaan suolia.
Vaikkeivat lampaankyljyksiä tai -paistia saaneetkaan, Susivuoret palaavat lähiravintolasta tyytyväisinä. Heidän hienoa Akropolis-päiväänsä ei pilaa edes täysin pieleen menevät Champions Leaguen pelit. Onneksi tv:stä ei löydy kanavaa, joka näyttäisi heti alussa katastrofiksi kääntyneen Juventuksen pelin. Annikki ja Vilho keskittyvätkin RAIn radiolähetyksen ohella seuraamaan Raamattu-aiheisia elokuvia. Viime kevään Kreetan matkalla Susivuoret jo totesivatkin, että Kreikka on Jeesus-elokuvien ykkösmaa pääsiäisen aikaan. ANT1-kanava aloittaa jo näin tiistaina näyttää alunperin viisiosaista tv-elokuvasarjaa "Jeesus Nasaretilainen". Franco Zeffirellin ohjaama, italalialais-brittiläinen elokuva vuodelta 1977 on monella tavalla kiehtova. TV-kuvan voimasta kertoo se, että vaaleaihoisesta, sinivihreitä silmiään räpäyttämättömästä Robert Powellin esittämän Jeesuksen kasvoista on tullut amerikkalaisillekin kelpaava Jeesuksen profiilikuva.
Jeesus Nasaretilaisen tarinassa päästään Egyptistä pakoon asti kun filmi vaihtuu elokuvaan ”La Bibbia - The Bible”. Italialais-amerikkalaisena tuotantona vuonna 1966 valmistunut kaksiosainen elokuva on pönöttävä kokoelma Vanhan Testamentin tarinoita. Sitä seuratessa Annikin Akropolis-museosta ostama hieno kopio 600-luvulta e.a.a. peräisin olevasta keraamisesta jäniksestä yrittää turhaan helistää varoituksia Asýrtiko-, Athiri- ja Savatiano-valkoviinien ylettömään nauttimiseen liittyvistä vaaroista.
tiistai 3. huhtikuuta 2018
7. päivä: Mouseío Akrópolis - Annikki Akropoliin juurella
Vilhon vielä nukkuessa, Annikki panee pesukoneen pyörimään siksi aikaa kun puuhailee keittiössä. Sisäpihan kissaporukan aloitettua konserttinsa, Vilhokin herää aamiaiselle. Susivuoret lykkäävät edelleen Akropoliin temppeleillä käyntiä mutta päättävät lopulta lähteä Akropoliin museoon, joka on yksi harvoista maanantaina auki olevista museoista Ateenassa.
Kello on jo yksi iltapäivällä kun Susivuoret 2,5 kilometriä lämpimässä säässä käveltyään ovat Akropoliin ns. uuden museon lippukassalla. Annikilla ja Vilholla on siis hyvät kolme tuntia aikaa kierrellä vuonna 2007 avatussa museossa. Rakennuksena Bernard Tschumin suunnittelema museo on Annikista miellyttävän valoisa ja avara. Annikki pitää myös siitä, että se on ensimmäinen museo, jossa hän voi kulkea liukuportaita pitkin kerroksesta toiseen. Mutta kuten Vilho toteaa, muuten museo on kuin taidegalleria, jossa on tarkoitus vain hortoilla, ja mieluiten viinilasi kädessä.
Annikista on hyvin ymmärrettävää, että museo on rakennettu korostamaan sitä, että Akropoliilta ryöstetyt, British Museumiin päätyneet ns. Elginin marmorit tulisi palauttaa Ateenaan. Mutta sitä odotellessa ateenalaiset olisivat voineet pystyttää kunnollisen museon taidegallerian sijaan. Arkaaisen kauden kore-veistosten vieressä on joitakin infotauluja nyt valkeiksi kuluneiden naishahmojen alkuperäisistä väreistä mutta muuten museon näytteillepano ei lisää siellä vierailevan tietoa Akropoliin historiasta. Ehkä kreikkalaiset otaksuvat, että kaikki ne miljoonat, eri puolilta maailmaa saapuvat turistit tuntevat Parthenonin ja Erektheionin tarinan. Tai sitten he tietävät, ettei turisteja kiinnosta se, miltä ajalta ja minkälaisesta paikasta museoesineet ovat peräisin; tärkeintähän heille on saada otettua vekkuli selfie.
Museon toisessa kerroksessa Annikki huomaa kyltin, jossa kehotetaan esittämään kysymyksiä arkeologille. Tavattavissa ei kuitenkaan ole yhtäkään arkeologia, joiden Annikki arvelee paenneen häntä museon kahvilan terassille. Eivät muinaistutkijat osaisi antiikin arkeologiaa, historiaa ja taidetta opiskelleen Annikin kysymyksiin vastatakkaan. Annikkia nimittäin askarruttaa ihmiskuntaa laajasti tänäkin päivänä riivaama tuhoamisvimma - miksi kaikki, joka hienoa ja kaunista mutta vähänkin erilaista, johon on totuttu, pitää hävittää maantasalle?
maanantai 2. huhtikuuta 2018
6. päivä: Vilho vaikuttuu Lykeionissa ja Annikki Olympieionissa
Sunnuntai on Kreikassa palmusunnuntai mutta katolisissa maissa se on jo pääsiäissunnuntai. Yhtä kaikki, tänään Susivuoret eivät pääse ruokakauppaan. Sitä heidän ei tarvitse kuitenkaan surra sillä Vilho kävi eilisiltana hakemassa tarpeet sunnuntaiateriaan. Jos tuleva ”susipata” ei veisi illalla nälkää, lähikortteleista löytyisi kyllä useita ruokaravintoloita.
Annikki laittaa aamiaista kiireettä sillä päivän ohjelmaksi ei ole sovittu kuin käynti parilla pienellä arkeologisella kohteella. Vilhon vielä loikoillessa vuoteessa, Annikki pesee perusteellisesti keittiönkaapin perältä löytämänsä viinitahraisen lasikannun. Vaikka appelsiinimehun puristaminen on Annikista kivaa, ei hän viitsisi joka aamu pestä sitruspuserrinta. Siksi hän päättää tehdä kannuun parin aamun tuoremehut yhdellä kertaa.
Päivä on hyvin tuulinen mutta lämmin. Parvekkeen lämpömittari näyttää kymmenen maissa jo yli kahtakymmentä astetta. Jos ei tuulisi, auringossa tulisi nopeasti kuuma. Taitaa tänään alkanut huhtikuu olla viimeinen aika ennen lokakuuta käydä Ateenassa. Keskikesällä täällä paistuisi, Annikki toteaa Vilholle Susivuorten astellessa aurinkoista kotikatua pitkin kohti Rigillis-katua. Lykeionin sisäänkäynti ei kuitenkaan ole Rigilliksellä vaan Bysanttilaisen ja kristillisen museon vieressä tutulla V. Sofias -avenuella.
Kovinkaan moni Akropoliin kytkylipun ostaneista ei vaivaudu vasta vuonna 1996 esiinkaivetun Lykeionin raunioille. Mutta ne, jotka sinne varta vasten hakeutuvat, ovat järjestään tohkeissaan. Ei niinkään siksi, että Lykeionin kirjastosta, palestrasta tai kylpylaitoksesta olisi itsessään kovin paljon näkemistä. Syynä hartauteen ja innoittumiseen on tietenkin se, että Lykeion oli paikka, jossa antiikin filosofi ja tieteen moniottelija Aristoteles piti kouluaan. Vilho on luonnollisesti innoissaan kulkiessaan filosofien jalanjäljissä ja Annikkiinkin paikan historia tekee vaikutuksen. Muinaisilta eläinfysiologian luennoiltaan hänen mieleensä on jäänyt, että ”Aristoteleen lyhty” liittyy merisiileihin.
Lykeionilta Susivuoret suuntaavat jälleen Akropoliille päin. Nyt he löytävät hyvän kävelyreitin Kansallispuutarhan ja Zappeionin kokouspalatsin kautta suoraan Vasilissis Olgas -avenuelle, jonka varrella on sisäänkäynti Olympieioniin. Annikki on täyttä päätä menossa paikan ehdottomalle pääkohteelle, Olympian Zeuksen temppelin raunioille mutta Vilhopa johdattaa hänet katsomaan roomalaisen kylpylän ja asuintalon raunioita. Ne tutkittuaan Susivuoret pääsevät ällistelemään antiikin suurudenhullun rakennusprojektin jäännöksiä.
Olympeionia rakennettiin eri vaiheissa yli 600 vuotta. Se valmistui vasta keisari Hadrianuksen vauhdittamana noin vuonna 130. Kauaa ei jättikokoinen, 96 metriä pitkä ja 40 metriä leveä Olympoksen pääjumalalle omistettu, tai ainakin myöhemmin nimetty, temppeli saanut olla paikallaan. Sen järjestelmällinen tuhoaminen alkoi herulien toimesta jo 200-luvulla. Nyt temppelin 104 korinttilaisesta, 17 metriä korkeasta pylväästä on jäljellä vain 16. Niistäkin yksi on kaatunut ja makaa paloina aikoinaan mahtavan temppelin raunioissa.
Temppelin rauniot ovat keskellä laajaa nurmikenttää, jossa makailee useita, Vilhon ”akropolisoituneiksi” nimittämiä voipuneita matkailijoita. Susivuoret eivät ole itse vielä käyneet Ateenan pääkohteella ja Annikki voi vain arvailla, missä kunnossa hän itse palaa Akropoliilta kun hän sinne ylihuomenna todennäköisesti pääsee.
***
Annikin suureksi yllätykseksi Vilho on Olympieionilta lähdettyä halunnut poiketa matkamuistomyymälään. Sieltä Vilho valitsee huolellisesti kaksi käsinmaalattua pikaria, joihin on kuvattu Dionysos ja Hermes (kts. Vilho Kreetalla). Illalla Annikin lepäillessä sohvalla ja naukkaillen puna-mustaa antiikin keramiikkaa jäljittelevästä pikarista viiniä, Vilho ahkeroi keittiössä. Tuloksena on herkullinen lihapata, jonka maustaa Annikin Aristoteleen Lykeionista poimima rosmariini.
Annikki laittaa aamiaista kiireettä sillä päivän ohjelmaksi ei ole sovittu kuin käynti parilla pienellä arkeologisella kohteella. Vilhon vielä loikoillessa vuoteessa, Annikki pesee perusteellisesti keittiönkaapin perältä löytämänsä viinitahraisen lasikannun. Vaikka appelsiinimehun puristaminen on Annikista kivaa, ei hän viitsisi joka aamu pestä sitruspuserrinta. Siksi hän päättää tehdä kannuun parin aamun tuoremehut yhdellä kertaa.
Päivä on hyvin tuulinen mutta lämmin. Parvekkeen lämpömittari näyttää kymmenen maissa jo yli kahtakymmentä astetta. Jos ei tuulisi, auringossa tulisi nopeasti kuuma. Taitaa tänään alkanut huhtikuu olla viimeinen aika ennen lokakuuta käydä Ateenassa. Keskikesällä täällä paistuisi, Annikki toteaa Vilholle Susivuorten astellessa aurinkoista kotikatua pitkin kohti Rigillis-katua. Lykeionin sisäänkäynti ei kuitenkaan ole Rigilliksellä vaan Bysanttilaisen ja kristillisen museon vieressä tutulla V. Sofias -avenuella.
Kovinkaan moni Akropoliin kytkylipun ostaneista ei vaivaudu vasta vuonna 1996 esiinkaivetun Lykeionin raunioille. Mutta ne, jotka sinne varta vasten hakeutuvat, ovat järjestään tohkeissaan. Ei niinkään siksi, että Lykeionin kirjastosta, palestrasta tai kylpylaitoksesta olisi itsessään kovin paljon näkemistä. Syynä hartauteen ja innoittumiseen on tietenkin se, että Lykeion oli paikka, jossa antiikin filosofi ja tieteen moniottelija Aristoteles piti kouluaan. Vilho on luonnollisesti innoissaan kulkiessaan filosofien jalanjäljissä ja Annikkiinkin paikan historia tekee vaikutuksen. Muinaisilta eläinfysiologian luennoiltaan hänen mieleensä on jäänyt, että ”Aristoteleen lyhty” liittyy merisiileihin.
Lykeionilta Susivuoret suuntaavat jälleen Akropoliille päin. Nyt he löytävät hyvän kävelyreitin Kansallispuutarhan ja Zappeionin kokouspalatsin kautta suoraan Vasilissis Olgas -avenuelle, jonka varrella on sisäänkäynti Olympieioniin. Annikki on täyttä päätä menossa paikan ehdottomalle pääkohteelle, Olympian Zeuksen temppelin raunioille mutta Vilhopa johdattaa hänet katsomaan roomalaisen kylpylän ja asuintalon raunioita. Ne tutkittuaan Susivuoret pääsevät ällistelemään antiikin suurudenhullun rakennusprojektin jäännöksiä.
Olympeionia rakennettiin eri vaiheissa yli 600 vuotta. Se valmistui vasta keisari Hadrianuksen vauhdittamana noin vuonna 130. Kauaa ei jättikokoinen, 96 metriä pitkä ja 40 metriä leveä Olympoksen pääjumalalle omistettu, tai ainakin myöhemmin nimetty, temppeli saanut olla paikallaan. Sen järjestelmällinen tuhoaminen alkoi herulien toimesta jo 200-luvulla. Nyt temppelin 104 korinttilaisesta, 17 metriä korkeasta pylväästä on jäljellä vain 16. Niistäkin yksi on kaatunut ja makaa paloina aikoinaan mahtavan temppelin raunioissa.
Temppelin rauniot ovat keskellä laajaa nurmikenttää, jossa makailee useita, Vilhon ”akropolisoituneiksi” nimittämiä voipuneita matkailijoita. Susivuoret eivät ole itse vielä käyneet Ateenan pääkohteella ja Annikki voi vain arvailla, missä kunnossa hän itse palaa Akropoliilta kun hän sinne ylihuomenna todennäköisesti pääsee.
***
Annikin suureksi yllätykseksi Vilho on Olympieionilta lähdettyä halunnut poiketa matkamuistomyymälään. Sieltä Vilho valitsee huolellisesti kaksi käsinmaalattua pikaria, joihin on kuvattu Dionysos ja Hermes (kts. Vilho Kreetalla). Illalla Annikin lepäillessä sohvalla ja naukkaillen puna-mustaa antiikin keramiikkaa jäljittelevästä pikarista viiniä, Vilho ahkeroi keittiössä. Tuloksena on herkullinen lihapata, jonka maustaa Annikin Aristoteleen Lykeionista poimima rosmariini.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2018
5. päivä: Annikki Kerameikoksessa ja parilla muullakin antiikin raunioilla
Ateenan liikennelaitoksen verkkosivut mainostavat ponnekkaasti ladattavia matkakortteja mutta Annikki ei onnistu sellaista samaan metroaseman lippukioskista. Virkailijan tuputtaessa hänelle vain kolmen päivän turistilippua, Annikin on tyydyttävä ostamaan kertaliput. Laiha lohtu on se, että liput leimataan samalla uudella laitteella kuin matkakortitkin.
M3 vie Susivuoret Kerameikoksen metroasemalle. Siellä Vilhon on pyöriteteltävä puhelintaan, että oikea suunta arkeologiselle alueelle löytyy. Reitti antiikin ruukuntekijöiden kaupunginosaan ja sen hautausmaalle vie epämääräisten seksibaarien kirjomien, lähinnä hylättyä pienteollisuusaluetta muistuttavavien kortteleiden halki. Baarien edustoilla on puoliksi juotuja rakipulloja ja pizzanpaloja merkkinä yöelämästä mutta nyt kadut ovat elottomia. Moderni Kerameikos ei taida olla Ateenan viehättävintä aluetta, Annikki toteaa tyytyväisenä siitä, ettei vuokrannut Susivuorten loma-asuntoa näiltä kulmilta.
Kerameikoksen museolle löydettyään Annikki ostaa kaksikollemme 30 euron liput, joista nyt repäistään irti ensimmäiset niiden seitsemästä palasta. Susivuoret kiertävät ensin Kerameikoksen hautausmaan. Suurin osa sen hautamuistomerkeistä on ”evansoitu” (kts. Susivuoret Knossoksessa) eli alkuperäiset antiikin patsaat on korvattu betonikopiolla.
Muu osa lähinnä saksalaisten arkeologien esiinkaivamasta antiikin Kerameikoksesta on Themistokleen muurin sisäpuolella ollutta katualuetta. Susivuoret käyvät tunnollisesti katsomassa mm. Pompeionin ja Dipylon-portin mutta eivät he kymmeniä arkeologisia alueita nähneinä pidä Kerameikosta mitenkään erityisen kiinnostavana kohteena. Raunioiden sijaan alueen tekee merkittäväksi sieltä löydetyt haudat esineineen. Susivuorista on kuitenkin mukava käyskennellä raunioilla ja ihastella kevään rehevää kasvillisuutta. Punaisten unikoiden lisäksi raunioilla kukkivat kamomillat ja lukuisat muut kukat ja heinät niin runsaina, että Annikki huomaa unohtaneensa ottaa aamulla allergialääkkeensä.
Kerameikoksen museo saa Vilholta täydet pisteet ja Annikistakin sen kompakti kokoelma alueen löytöjä on hieno. Erityisen kiinnostavia ovat eri aikakausien, kronologisessa järjestyksessä esillä olevat kannut, maljat ja muut keramiikkaesineet. Museon merkillisin esine on pieni ”woodoo-hahmo” ja siihen liittyvä kirousteksti. Keskisalissa on hautamonumentteja, joista komein on suuri marmorihärkä. Myös sivusalissa on alueelta löytyneitä hautamuistomerkkejä sekä Kouros-patsas.
Pari tuntia Kerameikoksessa pyörittyään, Susivuoret lähtevät kotimatkalle. Monastirakia lähestyttäessä kadulla alkaa olla vilskettä ja kunnon turistimeininkiä krääsäkojuineen ja terassiravintoloineen. Susivuoret näkevät vilauksen Hefaistoksen temppelistä mutta eivät osu temppelialueen sisääntuloportille. Sen sijaan he puistoaluetta kierrettyään löytävät itsensä roomalaisen agoran edestä. Annikin jalkoja pakottaa jo nyt mutta kun tässä kerran nyt ollaan, hän kaivaa pääsyliput laukustaan ja Susivuoret menevät katsomaan tämän arkeologisen alueen.
Roomalainen agora laatoituksineen ja viemäreineen on varmasti ollut toimiva paikka. Sen sijaan agoran takana olevan Aeridesin eli Tuulten tornin funktionaalisuudesta Annikki ei ole yhtä varma. Kahdeksankulmainen, kaksitoista metriä korkea torni on kuulemma horologi ja sääasema ja siinä on ollut aurinko- ja vesikellot ja tuuliviiri.
Alueella on myös entinen moskeija, jossa on keisari Hadrianuksen rakennusprojekteista Ateenassa kertova näyttely. Sen kierrettyään Annikki on valmis lähtemään suorinta tietä kotiin lepäämään. Mutta tietysti ennen Monastirakiin pääsemistä matkalle osuu Hadrianuksen kirjasto. Pakkohan sielläkin on käytävä sillä kohde kuuluu Susivuorten hankkimaan yhdistelmälippuun. Annikki on aivan varma, että ilman tällaista Akropoliilla käyntiin kytkettyä lippua tuskin kukaan vaivautuisi tulemaan näitä vaatimattomia raunioita katsomaan. Hadrianuksen kirjastosta ei ole montakaan kiveä jäljellä ja sitä uudemmat kirkotkin ovat sortuneet maan tasalle.
Vilhon mukaan Monastirakin metroasemalta on niin lyhyt matka asunnolle, ettei kannata käyttää metroa. Kun kapeilta kaduilta päästään Plateía Syntágmatosille eli Syntagma-aukiolle, Annikkikin uskoo, että hänen vihlova jalkansa kestää kävellä loput 1,5 kilometriä. Annikki on vannonut, että vartijoiden vahdinvaihto parlamenttitalon edustalla on viimeinen turistinähtävyys, jonka hän haluaa Ateenassa nähdä. Mutta eiköhän vain tupsutossut pyyhällä vastaan kun Susivuoret kääntyvät Perustuslain aukiolta tutulle Vasilissis Sofias -avenuelle.
Annikki ei ole Susivuorten Ateenan matkan aikana katsonut kuin kerran paikalliset tv-uutiset. Vaikka poliittinen tilanne on Kreikassa epävakaa eikä talouslamalle näy loppua, ei uutisissa ollut mitään mielenosoituksiin ja mellakointiin viittaavaa. Syntagman sivustalla on kyllä muutamia mellakkapoliiseja mutta nyt he ovat joutilaina. Jos jotain levottomuuksia ilmenisi, Susivuoret pysyttelisivät varmaan omassa rauhallisessa kaupunginosassaan Pagkrátissa.
M3 vie Susivuoret Kerameikoksen metroasemalle. Siellä Vilhon on pyöriteteltävä puhelintaan, että oikea suunta arkeologiselle alueelle löytyy. Reitti antiikin ruukuntekijöiden kaupunginosaan ja sen hautausmaalle vie epämääräisten seksibaarien kirjomien, lähinnä hylättyä pienteollisuusaluetta muistuttavavien kortteleiden halki. Baarien edustoilla on puoliksi juotuja rakipulloja ja pizzanpaloja merkkinä yöelämästä mutta nyt kadut ovat elottomia. Moderni Kerameikos ei taida olla Ateenan viehättävintä aluetta, Annikki toteaa tyytyväisenä siitä, ettei vuokrannut Susivuorten loma-asuntoa näiltä kulmilta.
Kerameikoksen museolle löydettyään Annikki ostaa kaksikollemme 30 euron liput, joista nyt repäistään irti ensimmäiset niiden seitsemästä palasta. Susivuoret kiertävät ensin Kerameikoksen hautausmaan. Suurin osa sen hautamuistomerkeistä on ”evansoitu” (kts. Susivuoret Knossoksessa) eli alkuperäiset antiikin patsaat on korvattu betonikopiolla.
Muu osa lähinnä saksalaisten arkeologien esiinkaivamasta antiikin Kerameikoksesta on Themistokleen muurin sisäpuolella ollutta katualuetta. Susivuoret käyvät tunnollisesti katsomassa mm. Pompeionin ja Dipylon-portin mutta eivät he kymmeniä arkeologisia alueita nähneinä pidä Kerameikosta mitenkään erityisen kiinnostavana kohteena. Raunioiden sijaan alueen tekee merkittäväksi sieltä löydetyt haudat esineineen. Susivuorista on kuitenkin mukava käyskennellä raunioilla ja ihastella kevään rehevää kasvillisuutta. Punaisten unikoiden lisäksi raunioilla kukkivat kamomillat ja lukuisat muut kukat ja heinät niin runsaina, että Annikki huomaa unohtaneensa ottaa aamulla allergialääkkeensä.
Kerameikoksen museo saa Vilholta täydet pisteet ja Annikistakin sen kompakti kokoelma alueen löytöjä on hieno. Erityisen kiinnostavia ovat eri aikakausien, kronologisessa järjestyksessä esillä olevat kannut, maljat ja muut keramiikkaesineet. Museon merkillisin esine on pieni ”woodoo-hahmo” ja siihen liittyvä kirousteksti. Keskisalissa on hautamonumentteja, joista komein on suuri marmorihärkä. Myös sivusalissa on alueelta löytyneitä hautamuistomerkkejä sekä Kouros-patsas.
Pari tuntia Kerameikoksessa pyörittyään, Susivuoret lähtevät kotimatkalle. Monastirakia lähestyttäessä kadulla alkaa olla vilskettä ja kunnon turistimeininkiä krääsäkojuineen ja terassiravintoloineen. Susivuoret näkevät vilauksen Hefaistoksen temppelistä mutta eivät osu temppelialueen sisääntuloportille. Sen sijaan he puistoaluetta kierrettyään löytävät itsensä roomalaisen agoran edestä. Annikin jalkoja pakottaa jo nyt mutta kun tässä kerran nyt ollaan, hän kaivaa pääsyliput laukustaan ja Susivuoret menevät katsomaan tämän arkeologisen alueen.
Roomalainen agora laatoituksineen ja viemäreineen on varmasti ollut toimiva paikka. Sen sijaan agoran takana olevan Aeridesin eli Tuulten tornin funktionaalisuudesta Annikki ei ole yhtä varma. Kahdeksankulmainen, kaksitoista metriä korkea torni on kuulemma horologi ja sääasema ja siinä on ollut aurinko- ja vesikellot ja tuuliviiri.
Alueella on myös entinen moskeija, jossa on keisari Hadrianuksen rakennusprojekteista Ateenassa kertova näyttely. Sen kierrettyään Annikki on valmis lähtemään suorinta tietä kotiin lepäämään. Mutta tietysti ennen Monastirakiin pääsemistä matkalle osuu Hadrianuksen kirjasto. Pakkohan sielläkin on käytävä sillä kohde kuuluu Susivuorten hankkimaan yhdistelmälippuun. Annikki on aivan varma, että ilman tällaista Akropoliilla käyntiin kytkettyä lippua tuskin kukaan vaivautuisi tulemaan näitä vaatimattomia raunioita katsomaan. Hadrianuksen kirjastosta ei ole montakaan kiveä jäljellä ja sitä uudemmat kirkotkin ovat sortuneet maan tasalle.
Vilhon mukaan Monastirakin metroasemalta on niin lyhyt matka asunnolle, ettei kannata käyttää metroa. Kun kapeilta kaduilta päästään Plateía Syntágmatosille eli Syntagma-aukiolle, Annikkikin uskoo, että hänen vihlova jalkansa kestää kävellä loput 1,5 kilometriä. Annikki on vannonut, että vartijoiden vahdinvaihto parlamenttitalon edustalla on viimeinen turistinähtävyys, jonka hän haluaa Ateenassa nähdä. Mutta eiköhän vain tupsutossut pyyhällä vastaan kun Susivuoret kääntyvät Perustuslain aukiolta tutulle Vasilissis Sofias -avenuelle.
Annikki ei ole Susivuorten Ateenan matkan aikana katsonut kuin kerran paikalliset tv-uutiset. Vaikka poliittinen tilanne on Kreikassa epävakaa eikä talouslamalle näy loppua, ei uutisissa ollut mitään mielenosoituksiin ja mellakointiin viittaavaa. Syntagman sivustalla on kyllä muutamia mellakkapoliiseja mutta nyt he ovat joutilaina. Jos jotain levottomuuksia ilmenisi, Susivuoret pysyttelisivät varmaan omassa rauhallisessa kaupunginosassaan Pagkrátissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)