20. päivä: Valikoivaksi kuluttajaksi profiloitunut Annikki lentää Palmasta Zürichin kautta Helsinkiin

Annikki ei Baleaarien loman viimeisenä aamuna ryhdy varta vasten laittamaan aamiaista vaan kantaa terassin pöytään illalla valmiiksi puristamansa lasilliset appelsiinimehua ja mikrossa lämmittämänsä tortillan. Vaikka paluulento olisi vasta iltapäivällä, eivät Susivuoret pysty lähtöpäivinä nauttimaan aamiaisestaan ja muista tavallisista aamutoimistaan samalla tavoin kiireettömästi kuin muina lomapäivinään.

Lähtöpäivänä täytyy tyhjentää jääkaappi ja vaatekomerot ja tarkistaa vielä kerran ettei mitään unohdu eteisen naulakkoon, kirjahyllyyn tai sohvatyynyjen väliin. Vaikka siivooja useimmiten tulee jo samana päivänä, Susivuoret tyhjentävät aina jäte- ja kierrätysroska-astiat ennen lähtöään. Kun loma-asunnon avaimet jätetään olohuoneen pöydälle ja ovi painetaan lukkoon, asunnon on näytettävä siltä, ettei siellä oltaisi oltukaan.

Tuulilasiin ropisee pari sadepisaraa kun Susivuoret pääsevät Felanitxin kautta Palmaan johtavalle tielle. Edessäpäin on tumma pilvi, jossa välähtelee salamoita. Pieni ukkoskuuro on kuitenkin hyvin paikallinen ja päivän ajo- ja lentosäästä tulee hyvä.

***
Annikki oli aavistellut, että Espanjan kolmanneksi vilkkaimmalla Palman lentokentällä olisi ruuhkaista mutta laukkujen jättö ja turvatarkastus sujuvat ilman pienintäkään jonotusta. Baareissa ja kahviloissakin on väljää. Vaikka Mallorcan turistialueiden brittipubien joukosta on turha etsiä saksalaista ravintolaa, lentokentän suurin ruokapaikka on se, josta saa currywurstia, prezeleitä ja saksalaista olutta. Saksalaismuonan sijaan Annikki haluaisi jotain viereisestä deli cafésta mutta pitää pienten salaattiannosten hintoja turhan korkeina. Hetken harkittuaan Susivuoret istuvat hampurilaisbaarin pöytään ja Annikki hakee tiskiltä edulliset mutta tuhdit hiilihydraattipläjäykset.

Edessä olevat kaksi lentoa ovat lyhyitä mutta lentomatkailuun liittyy aina odottelua, jonottelua ja turhaa hortoilua transitterminaaleissa. Siksi Susivuoret asennoituvat alusta alkaen siten, etteivät turhaan väsytä ja hermostuta itseään vaan yrittävät nauttia kentillä ja koneessa tarjolla olevista pienistä iloista. Silloin ei tule tunnetta, että matkustuspäivä on täysin hukkaan heitettyä aikaa.

Saksalaisyhtiön lento Palmasta Zürichiin sujuu mukavasti vaikkei Annikki edes vielä käytä Vilhon tarjoamaa mahdollisuutta tilata samppanjaa. Kuten tulomatkalla,  koneen ikkunasta voi nähdä S'Albuferan kosteikkoalueen ja Cap de Formentorin rantoineen. Menorcan kohdalla pilvet peittävät näkymän mutta Ranskan rannikolla Annikille ja Vilholle tutut Camargue, Calanques de Marseille ja Marseillen kaupunki satamineen näkyvät hienosti. Annikki pitää siitä, että Alppeja ylitettäessä koneen kapteeni kertoo mitä vuorenhuippuja milläkin puolella konetta on nähtävissä. Mont Blancin ohitse lennetään kaikkien matkustajien tähyillessä vasemmalle. Tietäen Vilhon mieltymyksen katsella Alppeja järvineen korkeuksista, Annikki onkin valinnut hänelle ikkunapaikan koneen vasemmalta puolelta.

Kohtuuhintaiset ja aikataulultaan inhimilliset lennot ovat puolestaan ainoa syy siihen miksi välilaskupaikkana on Sveitsin Zürich. Annikki yleensä välttelelee Zürichin lentokenttää vaikka koneenvaihto on siellä helppoa. Se on nimittäin profiloitunut palvelemaan toisentyyppisiä asiakkaita kuin kohtuullisen pienellä budjetilla matkustavat Susivuoret.  Siellä putiikeissa myydään Venäjän kalleinta kaviaaria, Lindtin käsintehtyä suklaata, Patek Philippen kelloja ja muita ylellisyystuotteita ja sen kahviloista ei saa edes kahvikupposta alle viidellä Sveitsin frangilla.

Susivuoret syövätkin vain Annikin laittamat isot bocadillot mutta säästävät ensimmäisellä lennolla tarjotut Lindtin - ei tosin käsintehdyt - suklaasydämet seuraavalle lennolleen. Annikista on älytöntä, että niissäkin Euroopan maissa, joissa juomakelpoista vesijohtovettä on yllin kyllin, ihmisiä yritetään tappaa lentokentillä janoon. Olisiko muka mahdotonta, että odotushallissa olisi juomavesihana pahvimukeineen? Vastakkaisella penkillä istuvan pariskunnan mies käy täyttämässä vesipullonsa miestenhuoneessa mutta lentokentän vessa on sellainen globaali pöpöjen temmellyskenttä, ettei Annikki viitsi tehdä samaa. Susivuorten ei kuitenkaan tarvitse syödä jamon serrano - ja chorizo-sämpylöitään sellaisenaan sillä Zürichinkin kentällä on sentään yksi syrjäinen kioski, joka myy älyttömän hintaisen ja pahanmakuisen ranskalaisveden lisäksi vesipulloja, jotka maksavat "vain" 1,50 CHF. Hinta on jopa euron vähemmän kuin vesipulan riivaaman Suomen päälentokentällä.

Tehtyään tämän edullisen vesiostoksensa Annikki voikin lähteä kierrokselle lentokentän tax free -myymälään. Siellä hintatietoista Annikkia ei kiinnosta muu kuin tarjouksessa olevat suklaapallopurnukat. Niissä on kuitenkin Annikin mielestä enimmäkseen väärän värisiä pallosia. Hän siis marssii viereiseen suklaakauppaan, jossa  Lindt & Sprünglin Lindor-pallot voi valita yksitellen. Kilohinta on hieman korkeampi kuin valkoisilla ja ruskeilla palloilla pilatuissa valmispakkauksissa, mutta nyt Annikki saa tarkalleen mieleisensä sekoituksen, jossa on punaisten klassisten maitosuklaapallojen lisäksi mm. oransseja appelsiini- ja tummanruskeita kahvisuklaapalloa. Annikin suosikki suklaavalmistajista on belgialainen Neuhaus mutta Lindtillä on erittäin kovatasoinen tuotelähettiläs ja paremmat mainokset. Annikki on selvästi Lindor-mainosten kohderyhmää sillä mainosfilmit, joissa suklaapalloja täynnä olevan tenniskassin kanssa matkustava Roger Federer joutuu seksististen lentokenttävirkailijattarien härnättäväksi, ovat hänestä mainioita ja ne myös selvästi vaikuttavat hänen ostokäyttäytymiseensä.

***
Ilta on jo hämärtynyt kun Helsinkiin lähtevä kone on valmis nousukiitoon. Kone on aivan täynnä ja kun monilla sen matkustajista on liian paljon ja liian suuria käsimatkatavaroita, ilmatarjoilijat saavat juosta koneen käytävää edestakaisin saadakseen sullottua kaikki kassit ja pussit matkatavaralokeroihin. Kuten tavallista, henkilökunta rämäyttää lokeroiden luukut kiinni siten, että mahdollisimman moni takinhiha ja repun remmi jää roikkumaan luukun välistä. Luulisi, että edes matkustajat itse olisivat sen verran kiinnostuneita omaisuudestaan, että asettaisivat ne kunnolla lokeroihin. Mutta ei kaikkia tällainen tarkkuuden ja hienotunteisuuden puute tunnu häiritsevän, Annikki miettii samalla kun edessä istuva nainen alkaa leikata sormenkynsiään niin, että kynnenpalat ovat lentää naapurin kahvimukiin.

Lentomatka kotiin sujuu kuitenkin sangen mukavasti. Juotuaan kaksi lasillista vettä, Annikki käyttää Vilhon antaman "samppanjakupongin". Ystävällinen ilmatarjoilija tuo business-luokasta tutut Virkkalan Ultima thule -lasit ja Susivuoret kilistävät tarkasti ja hienotunteisesti onnistuneen lomamatkansa kunniaksi.

19.päivä: Viimeinen uimareissu Caló de Borgitiin ja tuliaisostoksilla Felanitxissa

Aamulla on puolipilvistä mutta Vilho vakuuttaa Annikille, että taivas kyllä selkenisi kunhan päästäisiin rannalle. Caló des Borgitissa aurinko jo paistaakin täydeltä terältä ja Annikki menee heti sinne päästyään uimaan. Nyt täytyy vaan olla tarkkana sillä Vilho huomaa rantavedessä meduusan. Lonkerojalat liikkuvat harvoin yksikseen ja siksi Vilho saa sukellusmaskinsa avulla tarkistaa, ettei Annikin uimareitillä ole niitä lisää.

Merestä noustuaan Annikki ja Vilho istuskelevat hetken rantakalliolle merelle katsellen. Alkaa olla aika jättää hyvästit lempeälle Välimerelle ja alkaa valmistautua kotimatkaan. Se voidaankin aloittaa käymällä pikaisesti Felanitxissa. Siellä voisi hakea tutuksi tulleesta ruokakaupasta jotain pientä tuomisiksi koti-Suomeen.

Vilho tutkii viinihyllyjä ja valitsee pullollisen mallorcalaista DO-punaviiniä, joka on tehty Baleaarien autoktonisista rypäleistä Callet,  Manto negro ja Fogoneu. Annikki, jota ei miellytä Manner-Espanjan reilusti tanniiniset punaviinit päätyy myös pehmeänmakuiseksi osoittautuneiden mallorcalaisviinien hyllylle tuliaispulloa etsiessään. Hän ei ryhdy lukemaan turhan tarkkaan pullojen takaetikettejä vaan valitsee viinin sen etiketin tyylikkyyden, vuosikerran ja hintahaitarin yläpäästä olevan hinnan perusteella ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Väkevissä viineissä ei ole paljon valinnanvaraa ja Annikin ja Vilhon on helppo päätyä yhteisymmärryksessä siihen, että ostoskoriin nostetaan Annikin lempijuomaa manzanillaa. Pullollinen sitä maksaa täällä naurettavan vähän eli 2,45 euroa. Vertailun vuoksi: saman tuottajan toinen, ympäri maailmaa houkuttelevasta etiketistään tunnettu manzanilla maksaa Espanjassa 4-6 euroa ja Suomessa lähes 20 euroa. Sitä ei kuitenkaan ole nyt saatavilla (kuten ei enää Suomessakaan) ja eikä ole tarpeenkaan. Annikin, manzanillan tuotantoalueella Sanlúcar de Barramedassa Andalucíassa tekemät empiiriset tutkimukset osoittavat, että halvimmatkin manzanillat ovat erinomaisia juomia.

Kaupan jouluherkkuvalikoimat ovat viisinkertaistuneet sitten viime ostosreissun; onhan jo lokakuun viimeinen päivä. Turrónea on vaikka kuinka montaa laatua ja merkkiä artesaaniturróneista kaupan oman merkin perusturróneen. Annikista parasta on pehmeä mantelinen turrón de Jijona, jolla on IGP-merkintä. Hän uskoo sen miellyttävän makean perään olevia sukulaisiaankin. Makeuden takaa rasian kannessa oleva valmistajan, El Lobon, logo, jossa valmistajan nimikkoeläin eli sokerihumalainen susi hämmentää turrón-pataa.

18. päivä: Serra de Tramuntanan ja Cap de Formentorin kiemuraisilla teillä

Manacorin Majorca-helmitehtaan ja sen myymälän ohitettuaan, Susivuoret pääsevat Mallorcan keskellä olevalle tasangolle. Sen toisella puolella on Serra de Tramuntana, jonka terävät huiput näkyvät kauas kirkkaassa auringonpaisteessa.

Petran ja Incan pikkukaupungit ovat tasamaalla mutta Selvan ja Caimarin jälkeen tie alkaa mutkitella ylös vuoristoon. Tiet Mallorcalla, ja etenkin tämä Tramuntanan huippuja, Puig Majoria ja Puig de Massanellaa kohti vievä kapeahko tie ovat erinomaisessa kunnossa. Eipä ihme, että tiellä on todella paljon pyöräilijöitä, jotka polkevat hitaasti naama irvessä jyrkkää rinnettä ylös. Annikin maantiepyöräilyä vakavissaan harrastava tuttava tiesikin kertoa, että Mallorca on yksi pyöräilijöiden suosikkipaikka, jossa monet ammattipyöräilijätkin harjoittelevat talvikuukausina. Pyöräilyyn liittyvä toiminta kuten pyörien kuljetus- ja huoltopalvelut sekä etupäässä saksalaisfirmojen pyörittämä maantiepyörien vuokraus on merkittävä osa saaren matkailubisnestä.

Vilho ihmettelee polkijaporukoita, jotka kuvittelevat, että heitä pitäisi mutkissa ohitella vasemman pientareen kautta. Annikista nokkakolaroivia autoja suuremman vaaran pyöräilijöille tuottaa se kun he huipulle päästyään laskevat sieltä huimaa vauhtia alas tasangolle. Eihän tuossa tarvita kuin pienen pieni virheliike ja sitten jo syöksytään matalan kaiteen yli rotkoon. Onneksi useimmat polkijat pitävät vauhtinsa maltillisena myös alamäessä. Riippumatta siitä, polkevatko lukuisat keski-ikäiset pariskunnat vuoristotietä ylös- vai alaspäin, on se niin raskaan näköistä puuhaa, etteivät lomaillessaan perin laiskanpulskeiksi heittäytyvät Susivuoret lainkaan havittele viettävänsä joskus tällaista "saksalaista riemulomaa".

Tieltä on upeat näkymät ja jotta Vilhokin voisi välillä keskittyä ajamisen sijasta vuoristomaiseman ihailemiseen, Susivuoret pysähtyvät parikin kertaa levikkeille, joita löytyy retkeilyreittien alkukohtien läheisyydestä. Es Guixissa Susivuoret valitsevat sen haaran tiestä, joka vie saaren koillisosaan Pollençaan.  Sóllerin suunnalta ei nimittäin ehdittäisi ennen pimeän tuloa takaisin kotiin kaakkoisrannalle. Llucin jälkeen maisemia hallitsevat erikoiset karstimuodostelmat ja Pollençaa lähestyttäessä aukeaa upea näkyvä alas merenlahdelle Badia de Pollençaan.

Tasamaalle Pollençaan päästyä Annikki ja Vilho pohtivat mahdollisuuksiaan lounastamiseen. Edessä näkyy tuttu saksalaiskauppa, josta saisi hyviä valmissalaatteja. Toisaalta Annikki oli hetki sitten huomaavinaan ravintolan, jonka ikkunassa lukee menú del día. Vilho tekeekin liikenneympyrässä ylimääräisen kierroksen ja poistuu ympyrästä tulosuuntaan. Nopeasti tarjoiltu mutkaton lounas alkupaloineen ja jälkiruokineen on onnistunut valinta ja siitä virkistyneenä Susivuoret lähtevät päivän toiselle erikoiskokeelle eli Formentorin rinnereitille.

Heti Port de Pollençan jälkeen tie nousee serpentiininä kohti Mallorcan terävää koilliskärkeä Cap de Formentoria. Parinkymmenen kilometrin pituisella matkalla avautuu aina vain huikaisempia näkymiä milloin vuorille, milloin turkoosina välkkyville merenlahdille rosoisine rantakallioineen. Niemen kärjestä, Cap de Formentorin majakalta näkee noin kuudenkymmenen kilometrin päässä siintävän Menorcan saaren.

Vilho alkaa jo hoputtaa Annikkia takaisin autolle sillä Cap de Formentorista on palattava samaa, mutkittelevaa tietä takaisin Port de Pollençaan, josta on vielä puolentoista tunnin ajomatka takaisin asunnolle. Annikki on innoissaan kuvannut jo Vilhon videokameran akun tyhjäksi. Vilho pyörittelee päätään kun Annikki seuraavaksi räpsii kamerallaan kuvia tumman punaruskeista vuohista, jotka kiipeilevät alarinteen metsiköissä. Vuohia pikkukileineen on myös alhaalla Port de Pollençan päätien varressa. Pohjoisten porojen tapaan ne myös ylittävät tien maleksimalla aivan Susivuorten auton edestä.

Alcúdian liepeillä on vilkas loma-alue. Annikki laskee, että rantatiellä on ruokapaikkojen lisäksi pieni Spar-supermarketti melkein sadan metrin välein. Iberostar-hotellejakin on useita mutta Toni-setää lippalakkeineen ei näy. Mutta hänhän taitaakin nyt olla Rafan kanssa Baselin ATP 500 -turnauksessa.

***

Annikki panee naudan välikyljykset chimichurriin marinoitumaan Vilhon viritellessä grilliä. Vilholla alkaa grillauspuuhissaan olla jo niin monta apulaista, että Annikki ruokkii kaikki kissat pienintä Kieppua lukuun ottamatta niiden yhteisruokintapaikalla vähän matkan päästä Susivuorten pihasta. Syötyään kissakööri kuitenkin palaa pian pihaan herkullisten tuoksujen houkuttelemina. Vilhon on tiukkaan sävyyn käskettävä niitä poistumaan ja tungettelevinta kaulapantakattia täytyy vähän jahdatakin pihaportista ulos. Renkku-kissalla on vakaa käsitys siitä, että se kuuluu talon väkeen ja varmistuttuaan siitä, että muut kissat ovat lähteneet, se palaa makailemaan terassin kynnysmatolle. Annikki muistuttaa kyllä Renkkua siitä, että sen olisi syytä käydä muuallakin syömässä sillä tarjoilu Susivuorten pihalla loppuisi parin päivän päästä.

17. päivä: Yleinen hemmottelupäivä

Torstaina megaliitit ja muut esihistorialliset monumentit eivät edes käy Susivuorten mielessä vaan he lähtevät koko päiväksi rannalle. Caló des Borgitissa aurinko paistaa eilistäkin kirkkaammin ja Annikki ja Vilho menevät uimaan heti rantaan päästyään. Snorklailtuaan ja kelluttuaan kevyissä mainingeissa aikansa, he kantavat eväskassinsa lahden suulla olevalle kalliolle, josta näkee koko lahden lisäksi avomerelle.

Vilho huomaa rantakalliolla lähellä vedenpintaa merimetson. Se sukii kaikessa rauhassa siipiään vaikka Annikki pysähtyy ottamaan siitä kuvan vain parin metrin päästä. Kapean lehden yli lentää nuolihaukka, joka jää lennähtelemään kallionjyrkänteen takaisen metsikön ylle. Merellä näkyy vain suuria lokkeja.

Jokusen sadan metrin päässä rannasta on ankkurissa suuri huvijahti. Annikki laskee, että aluksessa on ainakin kahdeksan hengen miehistö. Kaksi miehistön jäsentä käy isolla kumiveneellä viemässä pari jahdilla olemiseen kyllästynyttä aikuista kallion taakse piiloon jäävään rantaan. Sillä välin kolme muuta palvelijaa antaa suuresta märkäpukuvalikoimasta varusteita jahdin nuorisolle. Annikki ei ole uskoa silmiään kun lapset kiipeävät märkäpuvuissaan aluksen pienempään kumiveneeseen, joka kiinnitetään köydellä isomman perään, jotta henkilökunta voi ajeluttaa heitä merellä ympäriinsä. Kun kakarat ovat kyllästyneet tähän ohjelmanumeroon, alkaa vesiskootterilla pärryyttäminen. Eivätkö nämä kovaosaiset lapsiparat pääse edes kouluun, Annikki ihmettelee.

***

Illalla Annikki saa keittiössä aikaan aikamoisen sauhun ja pauhun valmistaessaan iltapalaa langostinoista ja mejilloneista. Hän avaa myös purkillisen musteeseensa säilöttyjä täytettyjä pieniä mustekaloja, chipirones rellenos en su tinta. Touksut merellisestä ateriasta ovat ilmeisesti kantautuneet myös kissojen nenään sillä niitä on kerääntynyt Vilhon seuraksi terassille jo useampi kappale. Annikki kattaa kissoille purkkiruokaa ja raksuja pihan nurkkaan samalla kun kaulapannalla varustettu katti yrittää luikahtaa suoraan keittiöön syömään. Annikki päästää keittiöön vain joukon pienimmän eli valkolaikkuisen laihan pennun ja antaa sille oman ruoka-annoksen. Vaikka suurin osa kissoista on lihaksikkaita ja vahvaturkkisia, pari niistä täyttää villikissan tuntomerkit. Annikin tekisi mieli istuttaa koko kissapotti autoon ja viedä se läheiselle eläinlääkäriasemalle madotettavaksi, rokotettavaksi ja mahdollisesti myös sterilisoitavaksi. Syötyään iltapalansa kissat kuitenkin hajaantuvat tahoilleen. Vain "Renkku" eli René-kissa jää Susivuorten kanssa terassille katselemaan tähtitaivasta.

16. päivä: Ses Païsses ja Caló des Borgit eli kuinka Annikki huuhtelee viimeisetkin talaiootti-pölyt meren aaltoihin

Kun Susivuoret saapuivat pari päivää sitten Manacorin lähellä olevalle asunnolleen, Annikki oli pettynyt kun vastassa ei ollutkaan valkoiseen Iberostar-hotellin lippalakkiin sonnustaunut Toni-setä. Taloa vuokraavan Pedron sukulaismies, joka antoi avaimet, olikin hänen nuori lankonsa Toni. Annikki ei onnistu näkemään Rafael Nadalin Toni-setää Manacorissakaan, jossa tennistähti valmentajasetineen asuu. No tuskinpa Rafa tai Toni-setä edes liikkuvat siinä perin tylsässä osassa Manacorin kaupunkia, jonka läpi Susivuoret ajavat matkallaan kohti Artàa.

Heti Artàn kaupungin länsipuolelta löytyy El poblado talayótico de Ses Païsses, toinen Mallorcan merkittäväksi mainituista talaiootti-kohteista. Annikista ja Vilhosta tämä myöhäistalaioottiselta kaudelta oleva asuinpaikka ei ole kovin kummoinen Menorcan talaiootti-kyliin verrattuna. Isoista kivilohkareista tehty portti on toki komea mutta hypostyylisalin jäänteet ja rautatammien varjoon jäävät kivikasat eivät ole kovin ihmeellisiä. Susivuoret pakenevatkin paikalta ennen kuin seuraava meluava koululuokka vyöryy portista sisään.

Ses Païsses saa jäädä ehdottomasti viimeiseksi talaiootti-kohteeksi Baleaareilla, Susivuoret päättävät. Nyt lopetetaan vanhojen kivien kiertäminen ja keskitytään rantaelämään niin kuin kaikki muutkin Mallorcalle matkanneet!

Pikaisen lounaan jälkeen Susivuoret lähtevätkin rannalle. Annikille eivät kelpaa lähimmät, hotellien kupeessa olevat uimarannat vaan hän panee Vilhon ajamaan Parc Natural de Mondragóon. Sen itäreunalta löytyy Caló des Borgit, jonne pääsee pinjametsikössä kulkevaa polkua pitkin. Pitkän, rosoisten kallioiden muodostaman lähden perukassa on parikymmentä metriä leveä kaistale hienoa, valkoista hiekkaa. Hiekalla on pari lapsiperhettä mutta meno on hyvin rauhallista Mallorcan erilaisia rantapalveluita tarjoaviin uimapaikkoihin verrattuna.

Susivuoret leiriytyvät kalliolle pinjan varjoon ja vetävät uimatossut jalkaan. Pian Annikki kahlaakin kirkkaanturkoosissa vedessä. Valkeaa hiekkapohjaa vasten näkyy kuinka pienet kalat uiskentelevat hänen jalkojensa ympärillä. Yksi vaaleanpunertava sintti näykkäisee Vilhoa säärestä. Sinähän saat tässä ilmaiseksi jalkahoidon, jollaisesta ihmiset maksavat monta kymppiä Ruotsin laivalla, Annikki hihkuu. Vaikka vesi tuntuu aluksi viileältä, siinä voi uimasilleen päästyä polskia pitkään. Vilho snorklailee ympäriinsä erilaisia kaloja tutkien ja Annikkikin näkee uidessaan pari isoa doradoa.

15. päivä: Monikansallinen rantapäivä ja grilli-ilta "kesämökillä"

Susivuorten lähinaapurusto on suorastaan vilkas kun sitä vertaa kadun loppupään huvila-alueeseen. Valkoisiksi kalkituissa suurehkoissa huviloissa on jotain aavemaista; kaikki ikkunanluukut ovat suljetut, piha- ja terassivalot on peitetty muovein eikä terasseilla ole kalusteita eikä mitään muitakaan esineitä. Koko huvilakompleksi näyttää olevan pantu talvisäilöön. Myös Club Apartementos on kiinni mutta se näyttää niin ränsistyneeltä, ettei siellä ole varmaan ollut aikoihin kävijöitä.

Kadun päästä pääsee polulle, joka vie lähimälle uimarannalle. Pieni hiekkaranta on puolillaan brittiperheitä. Kaikki eivät ole vuokranneet 12 euron hintaisia, Annikistakin aika tyyriitä rantatuoleja. Vanhempien makaillessa hiekalla (ja hiekassa) pyyhkeillään, pikkulapset leikkivät vesirajassa.

Annikki ja Vilho jatkavat matkaansa jyrkälle rantakalliolla kulkevalle kävelytielle, joka kiertää parin suuren hotellin editse alueelle, jossa on tiheässä pieniä lomahuviloita. Cales de Mallorcan keskellä on muutama liikekeskittymä, jotka muistuttavat ikävällä tavalla Suomessa purkutuomion saaneita 1970-luvun ostareita. Rihkamakauppojen ja pizzerioiden joukossa on tietysti useita englantilaista aamiaista ja Guinnessin olutta mainostavia pubeja. Vaikka näkymät rantakalliolta ja ainakin osasta hotellien parvekkeista ovat hienot ja uimarannan vesi kirkasta, ei tämänkaltainen loma-alue oikein ole sitä, mitä Annikki ja Vilho lomallaan kaipaavat. He palaavatkin mielellään "saksalaiselle kesämökilleen" ja sen rauhalliselle terassille.

Vaikka päivä tuntuu Annikista ja Vilhosta liian viileältä meressä uimiseen, takaisin kotiharjulle kiivetessä tulee sen verran lämmin, että he päättävät pistäytyä uima-altaassaan. Lämpömittarin mukaan altaan vesi on kaksikymmenasteista mutta Annikista se tuntuu jäätävän kylmältä. Uimareissu jää yhtä lyhyeksi kuin kesämökillä Suomessa.

***
Vilho on huoltanut grillin ja alkaa jo sytytellä hiiliä. Annikin lieväksi yllätykseksi savupiipullinen avogrilli toimii hienosti ilman minkäänlaista käryä. Susivuoret valmistavat tuskin koskaan ruokaa sianlihasta mutta Espanjassa, jossa se on hyvin suosittua, täytyy kokeilla sitäkin. Chuletat ovat niin mahtavan kokoisia, että Annikki harmittelee, että pyysi leikkaamaan niitä peräti neljä kappaletta. Mutta mehukkaan lihan kypsyessä grillille saapuu yksi illallisvieras lisää. Riistanvärinen kolli syö hyvällä halulla chuletan rasvaisimmat palat ja jää makailemaan grillin tarviketason alle kun Annikki ja Vilho jatkavat terassi-iltaa viinilasin ääressä. Vilho ristii kissan Renéksi ranskalaisfilosofin mukaan, joka hänkin viihtyi uunissa.

14. päivä: Rauhallinen päivä Cala Domingosissa eli Susivuoret sopeutuvat saksalaiseen mökkeilyyn

Maanantaina aamuyöllä sataa kaatamalla mutta sää ehtii kirkastua ennen kuin Susivuoret pääsevät liikkeelle. Ennen kauppareissulle lähtöä he tutkivat asuntoa ja pihaa eilistä tarkemmin ja suorittavat muutaman yksityishenkilöiden vuokraamissa loma-asunnoissa vaadittavan vakiotoimenpiteen. Vilho korjaa suihkuletkun pidikkeen ja virittää koukun keittiöpyyhkeille. Annikki tutkii kodinhoitohuoneen varustuksen ja keittiön astiakaapit siirrellen tarpeettomat tavarat ylähyllyille. Keittiön apupöydällä oleva suuri, hanallinen lasiastia paikallista yrttilikööriä joutaa syrjään, samoin voileipägrilli. Paistinpannut ovat arvatenkin kamalassa kunnossa ja Annikki päättää, ettei koske niihin lainkaan vaan ostaa Kiinan pojalta halvalla pannun, joka kelpaa tulevan viikon kokkailuihin. Vilho tutkii pihalla olevaa tyypillistä espanjalaista avogrilliä välineineen ja lisää kauppalistaan pussillisen grillihiiliä.

Käytyään pikaisesti kaupoilla, Susivuoret lepäilevät loppupäivän terassillaan. Heidän kahdessa tasossa oleva talonsa on pienin viiden talon muodostamassa ketjussa. Yhteensä näitä eriväristen talojen viisikkoja on kadun varressa viitisen kappaletta. Sisäänkäynnit ovat pienten, yleensä parkkipaikkana toimivien aidattujen etupihojen puolella. Talojen takapuolella on suuremmat pihat, joissa on pikkuportit talojen ja metsikön välissä kulkevalle laatoitetulle kävelytielle. Polun päässä on pieni uima-allas suihkuineen. Alueella vilahtelee useita kissoja, joiden yhteisruokintapiste on metsän puolella kävelytien laidassa. Pari kattia on ainakin osa-aikaisia kotikissoja sillä ne nukkuvat puutarhatuoleissa erään talon terassilla, jossa näkyy olevan myös niiden ruokakuppi. 

Jokaisen talon piha on päällysteineen ja istutuksineen keskenään erilainen. Annikin ja Vilhon piha on tehty mahdollisimman helppohoitoiseksi sen viihtyisyyden siitä kärsimättä. Pihaa kiertävän pensasaidan lisäksi siellä on vain yksi paksurunkoinen matalahko palmu muun alueen ollessa sileiden terrakottalaattojen peitossa. Osalla naapureista on paljonkin pihaistutuksia kypsiä hedelmiä notkuvia sitruunapuita myöten. Kivan näköisten pihojen joukossa on yksi rumakin eli sellainen, jossa koko tontti on peitetty muovinurmella. 

Kaikkien talojen pihat ovat kuitenkin mukavan rauhallisia sillä Cales de Mallorcan hotellialue sen uima-altaalta kantautuvine äänineen on kadun puolella olevan laakson toisella reunalla. Annikki laskee, että Susivuorten lisäksi vain kolmessa, neljässä talossa on asukkaita. He ovat saksalaisia keski- tai eläkeikäisiä pariskuntia, jotka viettävät suurimman osan päivästään terassillaan. Annikkia ja Vilhoa huvittaa viimeisen talon isäntä, joka puuhailee koko ajan työkalujensa kanssa vaikka talo pihoineen ei yhtään näytä olevan kunnostuksen tarpeessa. 

13. päivä: Mallorcan kesään

"Le Sanglier!" Annikki sanoo ja röhkäisee kuuluvasti päälle. Ja eikös vain seinän läpi kuuluva kuorsaaminen lopu hetkeksi. Hihittävä mutta muuten ärtynyt Annikki ei naapurihuoneen kuorsaavaa villisikaa sääli sillä ranskalaisäijä ja hänen tuntikausia pulissut eukkonsa herättivät hotelliin saapuessaan hänet ja Vilhon jo aamuviideltä. Susivuoret lähtevät huonosti äänieristetystä hotellistaan jo ennen kymmentä ja laskeutuvat pari korttelia rantakadulle, jossa on lentokentälle vievän bussin pysäkki. He ovat nimittäin todenneet, että on vaivattominta hakea vuokra-auto vakiofirmasta lentokentältä kuin jostain pikkuvuokraamosta keskikaupungilta.

Sunnuntaiaamuna ei ole ruuhkaa ja Palman lentokentälle päästään nopeasti. Lähtevien lentojen terminaalien edessä bussikuski tuntuu odottavan, että takapenkillä laukkujensa kanssa istuvat Susivuoret tajuaisivat nousta kyydistä. Vasta Annikin hihkaistua, että he jäisivät pois vasta seuraavalla, saapuvien lentojen puolella olevalla pysäkillä, bussi jatkaa matkaansa. Vilhon painellessa autovuokraamon tiskille, Annikki jää terminaalin eteen katselemaan sieltä purkautuvaa ihmisvirtaa. Brittiläinen lapsiperhe, ruotsalainen lapsiperhe, saksalainen eläkeläispari, brittiläinen lapsiperhe... Lähes kaikilla perheenpäillä on autovuokraamosta saatu paperinippu käsissään ja he suuntaavat katraansa kanssa monikerroksiseen parkkihalliin. Mallorcan autokannasta taitaa merkittävä osa olla vuokra-autoja.

Pian Vilhokin saapuu oman paperinippunsa kanssa. Vilho on ollut vuokraamon tiskillä tarkkana ja saanut varmistettua ensimmäiseksi siellä tarjottua pienintä autoa paremman menopelin. Vaikka Vilhon valitseman Volkswagenin maine on nyt pahasti tahriintunut väärennettyjen päästömittausten takia, ei Annikki itsekään olisi boikotoinnut saksalaista autonvalmistajaa ranskalaisen kustannuksella.  Hän on nimittäin varma, ettei silläkään ole todistukset päästömittauksistaan täysin kunnossa ja kohta väärennysskandaali koskisi useita automerkkejä.

***

Ajomatka viimeisen viikon majapaikkaan ei ole pitkä joskin navigaattorin kanssa saadaan taas riidellä reitistä sinne. Navigaattori selviytyy viime kilometrien aikana voittajaksi koska on ainoa, joka tuntee tien Calas Domingosin ja Cala Muradan tuntumassa olevalle kadunpätkälle, josta Susivuorten vuokraama loma-asunto löytyy.

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu enää pikainen kauppareissu läheisessä Porto Criston pikkukaupungissa ja sen jälkeen vain terasilla oleilua. Annikki kaataa laseihin "kesäpunkkua" eli tinto de veranoa. Tämä gaseosalla alle viisiprosenttiseksi laimennettu punaviini on mainio juoma syksyisellä Mallorcalla, jossa sää on kuin parhaina kesäpäivinä Suomessa. 

12. päivä: Galicialais-menorcalainen fuusiolounas ja purjehdus Palma de Mallorcan yöelämään

Annikin ja Vilhon jättäessä aamupäivällä Sa Mesquidan, tuuli on tyyntynyt kokonaan ja aurinko paistaa lämpimästi. Susivuorilla olisi pari tuntia aikaa kierrellä Menorcalle ennen kuin laiva veisi heidät takaisin Mallorcalle. Päivän kohteeksi valitaan Es Migjorn Gran ja etelärannikon Sou Bou koska alueella pitäisi olla pari talaiootti-asuinpaikkaa. Kartan mukaan asuinpaikoille ei vie tietä ja kun mitään opasteita ei löydy, Susivuoret päättävät luopua etsimisestä ja suuntaavat Sou Boun ja Sant Tomasin loma-alueiden kautta kohti Ferreriesiä.

Mutta eiköhän vain Ferreriesien tiellä ole taas tutunvärinen viitta, joka yhdessä maatilan suoramyynnistä kertovan kyltin kanssa osoittaa pienelle hiekkatielle. Susivuoret eivät tietenkään malta olla kääntymättä ylös rinteeseen vaikka olivat jo päättäneet luopua talaiootti-jahdista. Pian vastaan tulee joukko ratsastajia, joista vain nuorimmilla on kypärät päässään. Vilho ajelee hissukseen eteenpäin kunnes saavutaan suljetulle portille. Annikki avaa ja sulkee portin ja matka jatkuu maatalousrakennusten ja peltojen ohi kunnes tie käy niin kuoppaiseksi, että Vilho katsoo parhaimmaksi jättää pienen auton tien laitaan ladon edustalle. Kello alkaa olla niin paljon, etteivät Susivuoret kävele maatilalle ja jossain samalla suunnalla olevalle talaiootille asti, vaan pujahtavat sortuneen muurin raosta tutkimaan pellon laidassa olevaa suurta kivirakennusta. On mahdotonta sanoa, miltä aikakaudelta talaiootti-tyyliin kivistä ladottu pyöreä rakennus on ja mikä on sen funktio. Yhtä kaikki, syrjäisellä paikalla oleva suippokattoinen kivirakennus on komea.

***

Kun Vilhomobiili saadaan kolhuitta takaisin asfalttitielle, alkaa olla viimeiset hetket etsiä ruokapaikka ennen auton palauttamista lentokentälle. Ferreries vaikuttaa lauantainauneliaalta mutta Annikki huomaa pian ravintolan, joka voisi olla auki. Hän pujahtaa autosta tiedustelemaan tilannetta ja huiskuttaa kohta Vilholle merkin parkkeerata auto kadunvarteen ravintolasta saamansa ohjeen mukaan.

Jo ravintolan galegon kielinen nimi Rías Baixas viittaa vahvasti siihen, että sen ruokalista painottuu meren herkkuihin. Tuotuaan Susivuorille ruokalistat tarjoilijasetä käykin ulko-ovelle valvomaan sitä, miten kylmäautosta tuodaan baaritiskin edessä olevaan akvaarioon eläviä hummereita sekä ostereita ja muita nilviäisiä. Tarjoilijatytöt puolesta kantavat tuoreita kaloja isoon ikkunalliseen kylmäkaappiin. Susivuorten lounastauko on kuitenkin liian lyhyt hinnakkaiden hummereiden kanssa askartelemiseen. Vilho valitsee mutkattoman paistoksen Fritó marinero, jossa on mustekalaa ja erilaisia simpukoita. Annikki  tilaa menorcalaisella juustolla gratinoituja kampasimpukoita. Annoksia odotellessa tyhjennetään korillinen rapeakuorista leipää erinomaisen aiolin eli valkosipulimajoneesin kanssa. Annikki ei ennen Maó'on saapumistaan tiennytkään, että ranskalaisten niin kovasti rakastama majoneesi olisi saanut nimensä tämän menorcalaisen kaupungin mukaan.

Galicia, jossa Rías Baixas sijaitsee ja Menorca ovat maantieteellisesti niin kaukana toisistaan kuin kaksi espanjalaista paikkaa, Kanariansaaria lukuun ottamatta vain voivat olla. Niitä kuitenkin yhdistää mereneläviin painottunut ruokakulttuuri. Rías Baixas -ravintolan omistaja on kuulemma galicialainen ja Atlantin rannalta Galiciasta ravintolassa tarjottavat isot sinertävät hummerit, osterit ja sini- ja kampasimpukat ovatkin peräisin. Menorcan vesiltä puolestaan saadaan valtameressä elävää hummeria hieman pienempiä, oranssinruskeita hummereita sekä mustekaloja, sydän- ja veitsisimpukoita ja monenmoisia kaloja.

Aivan kuten hummereita esitellyt tarjoilija totesi, galicialaisen ja menorcalaisen keittiöiden fuusion tulos on erittäin onnistunut. Annikki ja Vilho ovat hyvin tyytyväisiä lounaaseensa, jonka kanssa Annikki nauttii lasillisen albariñoa,  galicialaista valkoviiniä. Annikki on pannut merkille, että menorcalaisten kauppojen viinihyllyissä on lähes yhtä suuri valikoima albariño-pulloja kuin Galiciassa, jossa Susivuoret ensikertaa tutustuivat tähän erinomaiseen valkoviiniin. Albariño-rypäleistä tehty raikas viini sopii hyvin merenherkkujen kyytipojaksi ja siinä on varmaan syy sen hyvään saatavuuteen Menorcalla.

Annikki viimeistelee ateriansa limón heladolla. Se on kokonainen jäinen iso sitruuna, joka on täytetty raikkaalla sitruunajäätelöllä. Galicialais-menorcalaisen lounaansa jälkeen Susivuorten on aika tankata Vilhomobiili ja jättää se Mahónin lentokentälle.

***

Auton palautus käy nopeasti ja helposti. Susivuoret harkitsevat hetken menemistä johonkin Mahónin kahvilaan tappamaan aikaa ennen laivan lähtöä. Mutta laivan lähtöterminaali on Cos Nou, joka on toisella puolella lahtea kuin kaupunki kahviloineen. On siis helpompi hurauttaa lentokentältä taksilla suoraan Cos Nouhun. Odotusaika laivaterminaalin ulkopuolella rannassa sujuu mukavasti rekkojen ja henkilöautojen laivaan lastaamista katsellen ja juoden pahvimukeista Annikin repustaan kaivamaa retkisangríaa. Ilman autoa matkustavat päästetään viimeiseksi laivaan ja heille tehdään "turvatarkastus". Annikki ei tajua, mitä järkeä on läpivalaista muutaman matkustajan käsimatkatavarat samalla kun laivaan päästetään täyteen pakattuja henkilöautoja matkustajineen ilman mitään tarkastusta.

Ro-Ro-alus Juan S. Sister irtautuu lähtölaiturista viisi minuuttia etuajassa ja lipuu hiljakseen Mahónin pitkästä luonnonsatamasta merelle. Meno on tasaista Palmaan asti sillä tuulta ja aallokkoa ei ole nimeksikään. Yläkannella olevan pienen uima-altaan ympärillä on baari ja lepotuoleja. Uima-altaassa ei ole vettä mutta baarista haetaan innokkaasti juomia ilta-auringossa nautittavaksi. Annikki ja Vilho jättävät laukkunsa lähes tyhjään leposaliin ja kiertelevät kannella katsellen Menorcan vähitellen etääntyvää rantaa. Laivan kannella lentelevät pari varpusta ja punarintaa tekevät pyrähdyksiä merellä mutta ne palaavat aina takaisin laivaan. Mahtavatko ne matkustaa Barcelonaan asti?

Annikki huomaa laatan, joka kertoo laivan rakennetun v. 1993 Suomessa Turun uudella telakalla. Täytyypä selvittää onko laiva lähtenyt Turusta Juan S. Sister -nimisenä vai onko se ehtinyt seilata aikaisemmin jonkun muun laivayhtiön kuin Trasmediterranean palveluksessa. 

Vilhon jäädessä kannelle kuvaamaan kuutamoa, Annikki löytää mielenkiintoisen verkkosovelluksen, joka näyttää kaikki lähivesillä olevat laivat ja antaa niiden liikkumisesta monenmoista tietoa. Harmi, että laivan wifi on sen verran hidas, ettei laivaseurantaa jaksa kauaa tehdä.

***

Palma de Mallorcaan saavutaan vähän yhdentoista jälkeen. Susivuoret kiiruhtavat matkalaukkuineen rantakadulle, jonka baarit alkavat täyttyä lauantai-illan juhlijoista. La Discoteca Tito’sin edessä minishortseihin ja korkokenkiin pukeutuneet pimut ottavat kuvia toisistaan. Annikki ja Vilho kääntyvät ylös rinteeseen, jossa on Palman suurinta yökerhoa vaatimattomampia menomestoja. Katu, jolla hotelli sijaitsee on onneksi hiljainen, onhan sen kulmauksessa oleva Pirjon ja Pepen suomalainen baarikin lihapullatarjouksineen sulkenut ovensa ilmeisen lopullisesti. Susivuoret ovat hotellilla juuri ennen puoliyötä ja saavat näin huoneensa ilman ylimääräisiä kommervenkkejä .

Vaatimaton ja ennen kaikkea Palman hintatasoon nähden erittäin halpa huone kelpaa yhdeksi yöksi. Vaikka huone jääkaappeineen ja kylpyhuone ovat puhtaita eivätkä haise yhtään tupakaltakaan, eivät Susivuoret sitä kelpuuttaisi pitempiaikaiseksi majapaikakseen. Sen verran nukkavieruja hostal ja sen ympäristö ovat ja Annikkia lisäksi inhottaa se, miten puiseen yöpöytään ja kylpyhuoneen ammeen reunaan on poltettu jälkiä tupakalla. Vuode on onneksi sen verran mukava, että pitkän päivän päätteeksi nautitun punaviinimukillisen jälkeen Annikki on pian unten mailla.