Aamulla on puolipilvistä mutta Vilho vakuuttaa Annikille, että taivas kyllä selkenisi kunhan päästäisiin rannalle. Caló des Borgitissa aurinko jo paistaakin täydeltä terältä ja Annikki menee heti sinne päästyään uimaan. Nyt täytyy vaan olla tarkkana sillä Vilho huomaa rantavedessä meduusan. Lonkerojalat liikkuvat harvoin yksikseen ja siksi Vilho saa sukellusmaskinsa avulla tarkistaa, ettei Annikin uimareitillä ole niitä lisää.
Merestä noustuaan Annikki ja Vilho istuskelevat hetken rantakalliolle merelle katsellen. Alkaa olla aika jättää hyvästit lempeälle Välimerelle ja alkaa valmistautua kotimatkaan. Se voidaankin aloittaa käymällä pikaisesti Felanitxissa. Siellä voisi hakea tutuksi tulleesta ruokakaupasta jotain pientä tuomisiksi koti-Suomeen.
Vilho tutkii viinihyllyjä ja valitsee pullollisen mallorcalaista DO-punaviiniä, joka on tehty Baleaarien autoktonisista rypäleistä Callet, Manto negro ja Fogoneu. Annikki, jota ei miellytä Manner-Espanjan reilusti tanniiniset punaviinit päätyy myös pehmeänmakuiseksi osoittautuneiden mallorcalaisviinien hyllylle tuliaispulloa etsiessään. Hän ei ryhdy lukemaan turhan tarkkaan pullojen takaetikettejä vaan valitsee viinin sen etiketin tyylikkyyden, vuosikerran ja hintahaitarin yläpäästä olevan hinnan perusteella ja nimenomaan tässä järjestyksessä.
Väkevissä viineissä ei ole paljon valinnanvaraa ja Annikin ja Vilhon on helppo päätyä yhteisymmärryksessä siihen, että ostoskoriin nostetaan Annikin lempijuomaa manzanillaa. Pullollinen sitä maksaa täällä naurettavan vähän eli 2,45 euroa. Vertailun vuoksi: saman tuottajan toinen, ympäri maailmaa houkuttelevasta etiketistään tunnettu manzanilla maksaa Espanjassa 4-6 euroa ja Suomessa lähes 20 euroa. Sitä ei kuitenkaan ole nyt saatavilla (kuten ei enää Suomessakaan) ja eikä ole tarpeenkaan. Annikin, manzanillan tuotantoalueella Sanlúcar de Barramedassa Andalucíassa tekemät empiiriset tutkimukset osoittavat, että halvimmatkin manzanillat ovat erinomaisia juomia.
Kaupan jouluherkkuvalikoimat ovat viisinkertaistuneet sitten viime ostosreissun; onhan jo lokakuun viimeinen päivä. Turrónea on vaikka kuinka montaa laatua ja merkkiä artesaaniturróneista kaupan oman merkin perusturróneen. Annikista parasta on pehmeä mantelinen turrón de Jijona, jolla on IGP-merkintä. Hän uskoo sen miellyttävän makean perään olevia sukulaisiaankin. Makeuden takaa rasian kannessa oleva valmistajan, El Lobon, logo, jossa valmistajan nimikkoeläin eli sokerihumalainen susi hämmentää turrón-pataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti