Hae tästä blogista

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

17. päivä: Yleinen hemmottelupäivä

Torstaina megaliitit ja muut esihistorialliset monumentit eivät edes käy Susivuorten mielessä vaan he lähtevät koko päiväksi rannalle. Caló des Borgitissa aurinko paistaa eilistäkin kirkkaammin ja Annikki ja Vilho menevät uimaan heti rantaan päästyään. Snorklailtuaan ja kelluttuaan kevyissä mainingeissa aikansa, he kantavat eväskassinsa lahden suulla olevalle kalliolle, josta näkee koko lahden lisäksi avomerelle.

Vilho huomaa rantakalliolla lähellä vedenpintaa merimetson. Se sukii kaikessa rauhassa siipiään vaikka Annikki pysähtyy ottamaan siitä kuvan vain parin metrin päästä. Kapean lehden yli lentää nuolihaukka, joka jää lennähtelemään kallionjyrkänteen takaisen metsikön ylle. Merellä näkyy vain suuria lokkeja.

Jokusen sadan metrin päässä rannasta on ankkurissa suuri huvijahti. Annikki laskee, että aluksessa on ainakin kahdeksan hengen miehistö. Kaksi miehistön jäsentä käy isolla kumiveneellä viemässä pari jahdilla olemiseen kyllästynyttä aikuista kallion taakse piiloon jäävään rantaan. Sillä välin kolme muuta palvelijaa antaa suuresta märkäpukuvalikoimasta varusteita jahdin nuorisolle. Annikki ei ole uskoa silmiään kun lapset kiipeävät märkäpuvuissaan aluksen pienempään kumiveneeseen, joka kiinnitetään köydellä isomman perään, jotta henkilökunta voi ajeluttaa heitä merellä ympäriinsä. Kun kakarat ovat kyllästyneet tähän ohjelmanumeroon, alkaa vesiskootterilla pärryyttäminen. Eivätkö nämä kovaosaiset lapsiparat pääse edes kouluun, Annikki ihmettelee.

***

Illalla Annikki saa keittiössä aikaan aikamoisen sauhun ja pauhun valmistaessaan iltapalaa langostinoista ja mejilloneista. Hän avaa myös purkillisen musteeseensa säilöttyjä täytettyjä pieniä mustekaloja, chipirones rellenos en su tinta. Touksut merellisestä ateriasta ovat ilmeisesti kantautuneet myös kissojen nenään sillä niitä on kerääntynyt Vilhon seuraksi terassille jo useampi kappale. Annikki kattaa kissoille purkkiruokaa ja raksuja pihan nurkkaan samalla kun kaulapannalla varustettu katti yrittää luikahtaa suoraan keittiöön syömään. Annikki päästää keittiöön vain joukon pienimmän eli valkolaikkuisen laihan pennun ja antaa sille oman ruoka-annoksen. Vaikka suurin osa kissoista on lihaksikkaita ja vahvaturkkisia, pari niistä täyttää villikissan tuntomerkit. Annikin tekisi mieli istuttaa koko kissapotti autoon ja viedä se läheiselle eläinlääkäriasemalle madotettavaksi, rokotettavaksi ja mahdollisesti myös sterilisoitavaksi. Syötyään iltapalansa kissat kuitenkin hajaantuvat tahoilleen. Vain "Renkku" eli René-kissa jää Susivuorten kanssa terassille katselemaan tähtitaivasta.

Ei kommentteja: