1. päivä: Aikaisin matkaan

Annikin sydän jättää pari lyöntiä väliin kun hän vilkaisee rannekelloaan ja huomaa sen näyttävän ajaksi 06:15. Minähän olen myöhästynyt lennoltani! Se ei kuitenkaan voi olla totta sillä Annikki on herännyt vasta viisi minuuttia sitten kännykän hälyttäessä klo 03:10. Annikin suosikkikello, Sveitsistä ostettu punarannekkeinen Mondaine on siis pysähtynyt. Sveitsissä ovat sitten pysähtyneet junat,  Annikki tuumailee sujauttaessaan tänään hyödyttömäksi osoittautuneen kellon käsilaukkuunsa. Eiköhän jostain matkan varrelta löydy rannekelloon uusi paristo.

Annikin matkan on tänään määrä johtaa Bilbaoon, jonka Guggenheim-museon kaupassa hän muistaa nähneensä samanlaisen Sveitsin rautateiden virallisen kellon. Rannekellon hinta vaan oli bilbaolaisessa designkaupassa kaksinkertainen siihen nähden, mitä Annikki maksoi omastaan geneveläisessä kelloliikkeessä. Kellonparistot sen sijaan ovat varmaan Bilbaossa ihan kohtuuhintaisia, mutta  Annikki ehdi sellaista kaupungista etsiä.  Baskimaan pääkaupunki on vain Annikin matkan välipysäkki.

***

Syynä Annikin tolkuttoman aikaiselle heräämiselle ja kiiruhtamiselle yöbussissa nukkuvien humalaisten joukossa lentokentäll on tietysti hänen lähtönsä lomanviettoon Vilhon luokse Pyreneille. Annikin palkalliset lomapäivät ovat edelleen vähissä ja siksi hän pitää tämän vuoden syyslomansa huomattavasti totuttua lyhyempänä. Vilho sen sijaan on ollut jo toista viikkoa Pohjois-Espanjassa ja mieheltään saamiensa kuvaviestien perusteella Annikille on aivan selvää se, missä hän haluaa viettää lokakuun viimeisen viikon — maksoi, mitä maksoi. Aurinkoinen, lämmin Aragonia upeine vuoristoineen vie selvästi voiton pimeästä ja loskaisesta Helsingistä. 

Lentokenttärutiinit niin Helsingissä kuin Münchenissä sujuvat pimeässä nopeasti ja helposti. Aurinko alkaa paistaa kirkkaasti vasta kun kone lähtee Münchenin kentältä lumihuippuisten Alppien sivuitse kohti Ranskan Provençea. 

Auringossa kilottavia vuorenhuippuja tuijottaen ja Iberian niemimaan päivänpolttavia kansallispyrkimyksiä pohtien, Annikilta jää huomaamatta, että ilmatarjoillijat aloittavat aamiaisen jaon nimenomaan hänestä. Annikin kieli on niin solmussa katalaanin- ja baskinkielisten fraasien muistelusta, että hän pystyy hädin tuskin ymmärrettävällä sekakielellä valitsemaan itselleen leivän, kuplavettä ja lasillisen sektiä.  Annikkia nolottaa kun lentoemäntä pulloa avatessaan yrittää ystävällisesti palvella häntä italiaksi. Jos Luftwaffen wifi ei maksaisi peräti 1000 bonuspistettä tai 3 €, opettelisin netistä jonkun kohteliaisuuden retoromaaniksi tai vaikka koreaksi. Eipähän kielitaidottomuuteni menisi italialaisten piikkiin.

3. Alppikuvia

Sunnuntaikin alkaa sateisena mutta sää selkenee vähän kun Annikki ja Vilho ajavat rajan yli Tiroliin. Heidän aikomuksenaan on mennä päätietä pitkin Reutten suuntaan mutta Annikin huomatessa kilometrien pituisen pysähtyneiden autojen jonon, Vilho ajaakin päätien yli Vilsiin johtavalle pienemmälle tielle. Susivuoret päätyvät oikealle maisemareitille, jossa ei ole juurikaan liikennettä.

Uusi reitti kulkee hienojen vuoristomaisemien halki Haldensee-järven ohi ja osin Lech-joen vartta Nässelwängleen, Gaichtiin ja lopulta Forchachiin. Siellä Vilho johdattaa Annikin polulle, joka vie Lech-joen rantaan. Annikki kiiruhtaa joen ylittävälle huojuvalle riippusillalle. Hänen on kuitenkin palattava vastarannalta takaisin sillä Vilhon on päättänyt, ettei sieltä nousevalle rinteelle kannata tihkusateessa nousta. Annikille sopivampi reitti löytyisi kuulemma Forchachin kylän toiselta puolelta.

Tihkusade loppuu juuri sopivasti kun Annikki ja Vilho pääsevät rinnereitille, josta pieni kauris kirmaa puiden suojaan. Alarinteen männyissä hypähtelee orava ja tammissa rääkyvät närhet. Ylempää rinteestä kuuluu palokärjen koputus ja iso tikka päästään näkemäänkin. Leveän, metsäautotieksi luokiteltavan reitin noustessa yhä ylemmäksi, näkymät jokilaakson toisella puolella oleville vuorille paranevat. Kovin ylös Susivuoret eivät tänään pääse vaan pienen evästauon pidettyään he palaavat Forchachin kylän kautta takaisin autolleen.

Koska iltaan on vielä aikaa, Vilho ehdottaa paluumatkalla, että vaikka poiketaan pikaisesti Planseella. Näin Annikkikin pääsisi näkemään tämän kauniin vuoristojäven vähän lähempää kuin lentokoneen ikkunasta. Plansee on tosiaan kuin postikortista vuorten heijastuessa peilityyneen järvenpintaan kuin maalattuina. Näin syyskuun alussa järvellä ei ole montakaan venettä ja rantatien parkkipaikat ovat lähes tyhjillään. Vilho pysäköi auton pariinkin kertaan, jotta Annikki saisi otettua kuvia turkoosina läikähtelevästä järvestä vuorineen. Ihana turkoosi väri ei kuitenkaan Annikin postikorttikuvissa näy sillä hän on onnistunut kääntelemään kameransa asetukset sellaisiksi, että tulee ottaneeksi mustavalkoisia kuvia.
***
Susivuoret ovat kerrankin onnistuneet edes jossain määrin noudattamaan omaa sääntöään siitä, ettei jääkaappi saa olla täynnä ruokaa loman viimeisenä päivänä. Niinpä pakattuaan matkalaukkuihinsa Mozartin kuulat, tirolilaissalamit ja muutaman tuliaispullon, he voivat lähteä Gasthausiin illalliselle. Matkaa Trauchgaun parhaaksi ruokapaikaksi mainittuun Almstubeen on pari, kolme kilometriä ja kun illasta on tullut oikein kaunis, Susivuoret lähtevät mielellään kävellen matkaan. Raatihuoneen ohitettuaan pariskuntamme kääntyy kirkolle, jonka luona on heille tuiki tärkeä lasinkeräyspiste. Vilhon kiiruhtaessa purkki- ja pullopussinsa kanssa keräyslaatikolle, Annikki tähyilee puronvarren ruovikkoon, josta kuuluu sirkusta. Sirkuttajia ei näy mutta samassa puron ylle lentää koreanvärinen, pitkänokkainen lintu. Kuningaskalastaja!, Annikki intoilee. Vilho ei valitettavasti ehdi Annikin lailla kunnolla nähdä Saksassakin harvinaista lintua mutta kertoo katsoneensa juuri pari päivää Saksan teeveestä erinomaisen dokumentin paikallisista kuningaskalastajista. Näin Annikkikin saa kuulla kiinnostavia asioita mm.  Kuningaskalastajan poikasten ”kalastuskoulusta”.

Seuraavaksi Annikki huomaa kauriin, joka lymyilee epäilyttävän lähellä puronvarren viljelyspalstoja sekä kala-altaan, joka aivan kuhisee forelleja. Mitähän ruokaa Almstubessa mahtaa olla tänään? Kohta Susivuoret istutetaan pöytään tutkimaan ruokalistaa, jossa mainitaan forelli muttei kaurista. Almstubessa kyllä tarjotaan tyypillisten baijerilaisruokien ohella riistaherkkuja ja niistä Annikin valitsema hirvenpaisti kastikkeineen on todella herkullista. Vilhonkin ateria on maittava ja sekin on baijerilaisittain kaikkea muuta kuin pieni annos. Jälkiruokaa ei voi siis kuvitellakaan syövänsä.

Annikin ja Vilhon ruokailtua ja nautittua allgäulaiset oluensa, aurinko on jo laskemassa Sudenpää-vuoren taakse. Ilta alkaa nopeasti viiletä ja Susivuoret kiiruhtavat asunnolleen pysähtymättä laskemaan kaikkia pelloilla näkyviä kauriita. Loppuilta kuluu rauhallisesti vaikka Annikki avaa itävaltalaisen supermarketin tarjouksessa olleen samppanjapullon. Vaaleanpunainen halpisjuoma on oikein hyvää ja sitä nautiskellessa Annikki muistaa tarkistaa kameransa asetukset. Huominen paluumatka Münchenin lentokentälle ja sieltä koti-Suomeen kun tehdään Ammerseen kautta ja Annikki aikoo ottaa tästä järvestä oikein värivalokuvia.

2. Alppien erikoisuuksia

Aamulla sataa, samoin iltapäivällä. Eilisiltana Susivuoret avasivat samppanjapullon - ja totta puhuen pari muutakin viinipulloa - ja juttelivat ja kuuntelivat levyjä pikkutunneille asti. Sadesää ei siis ole ainoa syy siihen, että Annikki ja Vilho pääsevät lauantaina liikkeelle vasta reilusti puolen päivän jälkeeen.

Koska vuorille ei enää iltapäivällä, ja varsinkaan sateella ole asiaa, Susivuoret lähtevät ostoksille Itävaltaan. Onhan ruoka- ja juomaostosten tekeminen supermarketeissa tunnetusti Susivuorten suurinta huvia heidän matkustellesaan ulkomailla. Reutten kaupoissa Annikki tutkii juomahyllyä ja ihmettelee Vilhon osoittamaa suurta valikoimaa erilaisia snapsipulloja. Saksassa ei kyllä hääritä tässä määrin kirkkaan viinan kanssa, hän tuumii. Toinen itävaltalainen erikoisuus on paikallinen “rommi”, Inländer-Rum. Susivuoret eivät näin väkeviä juomia suosi vaan Vilho ostaa pullon tarjoussamppanjaa ja Annikki pari pulloa Grüner Veltliner -valkoviiniä.

Itävallasta täytyy tietysti ostaa tuliaiseksi Mozart-kuulia. Jokaisessa kaupassa on vähän omanlaisensa kuulat mutta yhteistä niille on se, että supermarkettikuulat ovat huomattavasti halvempia kuin esim. lentokentillä myytävät Fürstin Original Salzburger Mozartkugelnit.  Toki erimerkkisten Mozart-kuulien rakenteessa on pieniä ja maussa vieläkin pienempiä eroja mutta se on varmaa, että kalorimäärä on kaikissa kuulissa huippuluokkaa. Vaikka Annikki itse ei ole erityisesti Mozart-kuulien perään, hän huomaa hamstranneensa niitä useita rasiallisia ja pussillisia. Tulisipahan toimitettua tuliaiset perille eikä syötyä niitä itse.

Toinen tuote, jota Annikki takaisin asunnolla huomaa hamstranneensa, on itävaltalaiset ilmakuivatut salamit. Ohuita salamimakkaroita on niitäkin monta pakettia. Onneksi ne säilyvät pitkään eikä kaikkia hirvisalameita, savustettuja salameita jne. tarvitse syödä nyt. Retkipäiviä Alpeilla on nyt sen verran vähän jäljellä, että iso osa mainioksi retkievääksi mainituista makkaroista vietäisiin Susivuorten jääkaappiin Suomessa.
***

Paluumatkalla juuri ennen Saksan rajaa Susivuoret pysähtyvät retkeilukeskuksen  parkkipaikalle. Siellä kun lasinkeräyspiste. Vilhon lajitellessa eri väriset lasipullot  ja -purkit oikeisiin säiliöhin, Annikki kurkistelee keskuksen ikkunoista sisään. Kaikesta päätelleen siellä on kesäaikaan kauniilla säällä vilskettä. Keskuksesta pääsee nimittäin reitille, joka kulkee lähes puunlatvojen korkeudella. Tuollaisilta rampeilta ja riippusilloilta näkisi ja kuulisi varmaan hyvin lintuja, Annikki tuumii. Retkeilykeskus on kuitenkin nyt kiinni eivätkä linnutkaan ole sadesäällä liikkeellä. Eikä Annikki suostuisi maksamaan metsässä kävelystä vaikka latvusreitti hauska idea onkin.

Annikin on tyytyminen lyhyeen kävelylenkkiin puunjuurten tasolla. Maantieltä pääsisi  metsään pientä liukumäkeä pitkin mutta sen ollessa märkä, Susivuoret käyttävät  portaita. He käväisevät pikaisesti katsomassa Lech-jokea, joka virtaa tällä kohtaa hyvin leveänä. Vilho osoittaa hyvän matkaa joenrannasta olevaan korkeaan pylvääseen kiinnitettyä kylttiä, joka osoittaa Lechin vedenkorkeuden vuonna 2005. Kyltti on noin kymmenen metrin korkeudessa!

Saksan puolella, lähellä kotikyläänsä Susivuoret päättävät käydä katsomassa myös Halblech-jokea. Lechin sivujoki virtaa Vilhon mukaan huomattavasti vuolaammin kuin viikko sitten. Viime päivät kun ovat olleet enimmäkseen sateisia. Ylitettyään pienen sillan, Susivuoret pysähtyvät kiikaroimaan joelle; siellä voisi opastaulun mukaan nähdä harvinaisen linnun, Flussuferläuferin. Tutkittuaan taulua tarkemmin ja kuultuaan Vilhon kuvauksen edellisellä käynnillään näkekemästä kahlaajasta, Annikki on samaa mieltä kuin Vilho. Suurharvinaisuus on Suomessa tavallinen ja elinvoimaiseksi luokiteltu laji eli rantasipi. Susivuoret eivät jää odottelemaan rantasipin näyttäytymistä vaan palaavat autolleen kun taivaalta alkaa ropista sadepisaroita. Sadekuurosta voi tulla rajukin päätellen vauhdista, jolla pikimusta orava ryntää joen ylittävää siltaa pitkin rantapuiden suojaan.

Sade on kuitenkin nopeasti ohi ja Annikki pääsee ihailemaa kaunista näkymää peilityynelle Forggensee-järvelle.  Sieltä Susivuoret jatkavat maaseutukierrostaan  Roßhaupten ja Lechbrück am Seen kautta Premiin ja kotikyläänsä Trauchgauhun. Annikkia viehättää baijerilaisten pikkukylien siisteys ja elinvoimaisuus verrattuna esim. Ranskan ja Suomen vastaavankokoisiin, ikäihmisten asuttamiin syrjäkyliin, joista elikeinoelämä on sammunut jo kauan sitten.

Illan hämärtyessä pelloille alkaa kurkien seuraksi ilmestyä kauriita. Kaipa siellä jokunen myyräkin hiiviskelee iltapalaansa etsimässä vaikka Annikki arvelee sen olevan kovin turvatonta touhua. Baijerissa on nimittäin jokaisella peltotilkulla “haukkaorsi” eli vartavasten haukkojen tähystyspaikaksi pystytetty tolppa poikkipuineen.  Jyrsijät ovat tänäkin iltana hengenvaarassa sillä lähes jokaisen tolpan päässä on hiirihaukka vaanimassa saalista. Toki osa isoista haukoista voi olla jo ruokalevolla. Saksassa petolintuja kun ei vainota vaan ne saavat istua orsillaan vaikka vain huvikseen.

1. Tirolin kautta Baijeriin

Annikki Baijerissa 1-2017
Ensimmäisenä hihnalta tulee tummanpunainen, kauttaaltaan jänistarrojen peitossa oleva matkalaukku. Se on minun laukkuni, Annikki toteaa ilahtuneena. Hän on ehtinyt jo pelätä, että hänen matkatavaransa jäivät Helsinkiin tai mikä pahempaan, matkustamaan omin päin ties minne. Sen verran viime tingassa Annikki pääsi aamulla lentoaseman tiskille, että virkailija uhkasi, että Annikki joutuisi itse maksamaan matkalaukun jälkilähettämisen oikeaan määränpäähän.

Bussimatka Helsingin lentokentälle oli kestänyt huomattavasti tavallista pitempään eikä syynä ollut liikenneruuhka vaan bussikuskin lähes tahalliselta tuntunut kiusanteko.  Annikki ei ollut ainoa matkustaja, joka hermostui kuskin älyttömään hidasteluun. Tämä nimittäin pysähteli useita kertoja täysin turhaan pysäkeillä, joilla ei ollut ketään ja jonne kukaan matkustajista ei halunnut jäädä. Kaiken huipuksi kuljettaja aikoi seisahtua toiseksi viimeiselle pysäkille viideksi minuutiksi eikä älynnyt jatkaa matkaa päätepysäkille ennen kuin Annikki karjui takapenkiltä, että kakkosterminaaliin ja vähän sassiin.

Napattuaan laukkunsa Münchenin lentokentän hihnalta, Annikki kävelee suoraan tuloaulan kahvilaan ja tilaa keskikokoisen cappuccinon. Kello on vasta puoli kymmenen aamulla paikallista aikaa ja Annikki on tänään ehtinyt viettää kahdella lentokentällä yhteensä peräti puoli tuntia. On siis hyvinvalmistetun, virkistävän kahvijuoman aika.

Nautittuaan kahvinsa kaikessa rauhassa ja ilmoitettuaan Vilholle olevansa Münchenissä,  Annikki suunnistaa pitkänmatkanbussien lähtöalueelle. Se ei olekaan aivan helppo tehtävä sillä kotimainen lentoyhtiö on tuonut Annikin kaukaiseen terminaaliin, josta on pitkä ja mutkikas matka FlixBussin lähtölaiturille. Parin asiallisen tarkan neuvon saatuaan - ja tehtyään salamaniskun Edeka-supermarkettiin - Annikki löytää viherkeltaisen bussin, jonka määränpää on Innsbruck.

Annikki ei ole kuitenkaan matkustamassa rajan taakse Tiroliin vaan hän on ostanut bussilipun vain eteläiseen Baijeriin, Garmisch-Partenkircheniin asti. Siellä Vilho olisi Annikkia vastassa ja yhdessä Susivuoret ajaisivat Allgäun Alppien tuntumaan Trauchgauhun, jossa Vilho on jo viikon lomaillut itsekseen. Annikki puolestaan on juuri aloittanut vaativan projektin uudessa työpaikassa ja on sen vuoksi typistänyt syyslomansa tähän  pitkään viikonloppuun.
Bussi ajaa tuttua reittiä Münchenin keskustaa kohti ohi Bayern Münchenin Allianz-areenan ja suurten BMW:n ja Mercedes Benzin konttoreiden. Ei tässä ainakaan suorinta reittiä Garmischiin olla menossa Annikki ehtii todeta ennen kuin bussi kaartaa Hackerbrücken bussiterminaaliin. Siellä menee varttitunti uusien matkustajien reppuja lastatessa ennen kuin matka jatkuu etelään menevälle Autobahnille. Junalla olisi saattanut päästä nopeammin aina Füsseniin asti mutta Annikista yksi bussikyyti on mukavampi kuin kaksikin vaihtoa vaativa junamatka. Harmi vaan, että päivän ainoa Trauchgauhan asti vievä bussivuoro meni jo tuntia ennen Annikin saapumista lentokentälle. Vilhohan olisi hakenut Annikin vaikka Münchenistä asti mutta Annikki vakuutti, että hän pääsee lähes tyhjän matkalaukkunsa kanssa helposti paikkaan, jonne Vilholle on selvästi lyhyempi ajomatka.

Annikin bussimatka sujuukin mukavasti kunnes ollaan vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Garmischista. Vähän ennen Oberaun risteystä alkaa liikennesuma, joka hidastaa bussin kulkua puolella tunnilla. Annikin tekstatesssa Vilholle ilmoitusta viivästyksestä, Vilho soittaa ja kertoo itsekin myöhästyvänsä noin kolme varttia sovitusta tapaamisajasta. Tie Ettalin ja Oberaun välillä on poikki ja Vilhon on kierrettävä Itävallan ja Planseen kautta päästäkseen Garmischiin Annikkia hakemaan.

Annikki ei arvaa lähteä kovin kauas Garmischin rautatieasemalta, jonne bussi hänet jätti. Siksi hän meneekin odottelemaan Vilhoa aivan asema-aukion laidalla olevaan Gasthausiin lähtemättä etsimään ravintolaa, josta saisi näin alkuiltapäivästä ruokaa. Lasillinen  Grauer burgunder -valkoviiniä käy hyvin lounaasta.

Annikin lounas täydentyy kohta pienellä, Vilhon mukanaan tuomalla “eväspussilla”. Mini-nallekarkit ja kirsikka-schorle ovat Annikin mieleen ja kohta kun Susivuoret ovat Garmischista lähdettyään ruokaostoksilla, Annikki ostaa viikonlopun retkievääksi toisen schorle-pullon.

Koska suorin reitti Trauchgauhun on poikki, Susivuorten on ensin suunnattava Saksasta etelään. Onneksi Vilholla on autossa vignetti, joka tarvitaan kun ulkomaalaisella autolla ajetaan Itävallassa. Valtakunnan rajalle päästään Loisach-jokea seuraten. Itävallan Ehrwaldissa Annikki hämmästyy kun Vilho ajaa tien sivuun isohkolle parkkipaikalle. Kauaa hän ei sitä ihmettele vaan kaivaa kameransa repustaan. Paikalta on kerrassaan upea näkymä Saksan ja Itävallan rajalla olevalle Zugspitzen massiiville sekä sitä terävämpihuippuiselle Sonnenspitzelle.

Reutten ja Pinswangin ohitettuaan Annikki ja Vilho pääsevät takaisin Saksaan. Füssenin jälkeen tie onkin Annikille ennestään tuttu aina Trauchgauhun asti, jossa Susivuorten tämänkertainen loma-asunto sijaitsee. Vilho varoittelee Annikkia, ettei asunto ole yhtä hieno tai idyllisessä paikassa kuin Susivuorten aikaisemmat loma-asunnot Baijerissa. Sen Annikki toki tietää  asuntoa ja sen pihapiiriä näkemättäkin. Annikki alkoi nimittäin etsiä majapaikkaa  Vilhon vuoristoloman ajaksi sen verran myöhään, ettei mitään kohtuuhintaista fewoa, josta olisi upea näköala vuorille tahtonut löytyä.

Trauchgaun asunto on Annikista aivan kelvollinen. Se on saksalaiseen tapaan erittäin siisti, toimiva ja hyvinvarusteltu. Tilaakin on mukavasti ja paikka on lähellä olevasta, kylän halkovasta päätiestä huolimatta rauhallinen. Vain mykistyttävä vuoristonäköla ja baijerilaiset perinnehuonekalut puuttuvat.
***
Vaikkei olohuoneen ikkunoista näy lumihuippuiset Alpit, niin vuori kuitenkin. Se on tummanvihreänä ilta-auringossa kylpevä Wolfskopf, jonne Vilho kuuluu ensimmäiseksi kiivenneen.  Matkapäivänsä iltana Annikki haluaa pysytellä tasamaalla eli 780 metrin korkeudessa Trauchgaussa. Susivuoret tekevät siis iltakävelynsä kotikylässä Halblech-joen varteen.

Vaikka Trauchgaussa on raatihuone, parikin Gasthausia ja useita liikkeitä, on se pohjimmiltaan maalaiskylä. Parin talon päässä kylänraitista alkavat laitumet ja pellot. Suomalaisesta saman kokoisesta kylästä Trauchgaun erottaa sen vauraus ja elinvoimaisuus. Trauchgaulaiset omakotitalot ja maatilat ovat suuria ja hyvinhoidettuja ja pienimmätkin tiet asfaltoituja ja erittäin hyvässä kunnossa.

Naapuritalot ohitettuaan Susivuoret kävelevät tien laitaa aina siihen asti kunnes Annikki huomaa viereisellä pellolla ruohon seasta pilkistävät korvat. Tiikeriraidallinen kissahan siellä on iltapuuhissaan.  Annikin ja Vilhon oikaistessa niityn poikki pienemmälle kävelytielle, kissa liittyy heidän seuraansa. Susivuoret ja kissa kiertävät kolmistaan reilun parin kilometrin lenkin. Reitti tuntuu olevan kissalle tuttu sillä se johdattaa Susivuoret varmoin askelin pienelle sillalle ja kapealle polulle, joka päättyy Halblech-joen vedenkorkeutta mittaavalle pienelle asemalle. Kolmikon palattua Trauchgauhun, kissa pujahtaa erään talon portista sen pihaan ja Susivuoret jatkavat kaksin matkaansa omalle talolleen.t