Aamulla sataa, samoin iltapäivällä. Eilisiltana Susivuoret avasivat samppanjapullon - ja totta puhuen pari muutakin viinipulloa - ja juttelivat ja kuuntelivat levyjä pikkutunneille asti. Sadesää ei siis ole ainoa syy siihen, että Annikki ja Vilho pääsevät lauantaina liikkeelle vasta reilusti puolen päivän jälkeeen.
Koska vuorille ei enää iltapäivällä, ja varsinkaan sateella ole asiaa, Susivuoret lähtevät ostoksille Itävaltaan. Onhan ruoka- ja juomaostosten tekeminen supermarketeissa tunnetusti Susivuorten suurinta huvia heidän matkustellesaan ulkomailla. Reutten kaupoissa Annikki tutkii juomahyllyä ja ihmettelee Vilhon osoittamaa suurta valikoimaa erilaisia snapsipulloja. Saksassa ei kyllä hääritä tässä määrin kirkkaan viinan kanssa, hän tuumii. Toinen itävaltalainen erikoisuus on paikallinen “rommi”, Inländer-Rum. Susivuoret eivät näin väkeviä juomia suosi vaan Vilho ostaa pullon tarjoussamppanjaa ja Annikki pari pulloa Grüner Veltliner -valkoviiniä.
Itävallasta täytyy tietysti ostaa tuliaiseksi Mozart-kuulia. Jokaisessa kaupassa on vähän omanlaisensa kuulat mutta yhteistä niille on se, että supermarkettikuulat ovat huomattavasti halvempia kuin esim. lentokentillä myytävät Fürstin Original Salzburger Mozartkugelnit. Toki erimerkkisten Mozart-kuulien rakenteessa on pieniä ja maussa vieläkin pienempiä eroja mutta se on varmaa, että kalorimäärä on kaikissa kuulissa huippuluokkaa. Vaikka Annikki itse ei ole erityisesti Mozart-kuulien perään, hän huomaa hamstranneensa niitä useita rasiallisia ja pussillisia. Tulisipahan toimitettua tuliaiset perille eikä syötyä niitä itse.
Toinen tuote, jota Annikki takaisin asunnolla huomaa hamstranneensa, on itävaltalaiset ilmakuivatut salamit. Ohuita salamimakkaroita on niitäkin monta pakettia. Onneksi ne säilyvät pitkään eikä kaikkia hirvisalameita, savustettuja salameita jne. tarvitse syödä nyt. Retkipäiviä Alpeilla on nyt sen verran vähän jäljellä, että iso osa mainioksi retkievääksi mainituista makkaroista vietäisiin Susivuorten jääkaappiin Suomessa.
***
Paluumatkalla juuri ennen Saksan rajaa Susivuoret pysähtyvät retkeilukeskuksen parkkipaikalle. Siellä kun lasinkeräyspiste. Vilhon lajitellessa eri väriset lasipullot ja -purkit oikeisiin säiliöhin, Annikki kurkistelee keskuksen ikkunoista sisään. Kaikesta päätelleen siellä on kesäaikaan kauniilla säällä vilskettä. Keskuksesta pääsee nimittäin reitille, joka kulkee lähes puunlatvojen korkeudella. Tuollaisilta rampeilta ja riippusilloilta näkisi ja kuulisi varmaan hyvin lintuja, Annikki tuumii. Retkeilykeskus on kuitenkin nyt kiinni eivätkä linnutkaan ole sadesäällä liikkeellä. Eikä Annikki suostuisi maksamaan metsässä kävelystä vaikka latvusreitti hauska idea onkin.
Annikin on tyytyminen lyhyeen kävelylenkkiin puunjuurten tasolla. Maantieltä pääsisi metsään pientä liukumäkeä pitkin mutta sen ollessa märkä, Susivuoret käyttävät portaita. He käväisevät pikaisesti katsomassa Lech-jokea, joka virtaa tällä kohtaa hyvin leveänä. Vilho osoittaa hyvän matkaa joenrannasta olevaan korkeaan pylvääseen kiinnitettyä kylttiä, joka osoittaa Lechin vedenkorkeuden vuonna 2005. Kyltti on noin kymmenen metrin korkeudessa!
Saksan puolella, lähellä kotikyläänsä Susivuoret päättävät käydä katsomassa myös Halblech-jokea. Lechin sivujoki virtaa Vilhon mukaan huomattavasti vuolaammin kuin viikko sitten. Viime päivät kun ovat olleet enimmäkseen sateisia. Ylitettyään pienen sillan, Susivuoret pysähtyvät kiikaroimaan joelle; siellä voisi opastaulun mukaan nähdä harvinaisen linnun, Flussuferläuferin. Tutkittuaan taulua tarkemmin ja kuultuaan Vilhon kuvauksen edellisellä käynnillään näkekemästä kahlaajasta, Annikki on samaa mieltä kuin Vilho. Suurharvinaisuus on Suomessa tavallinen ja elinvoimaiseksi luokiteltu laji eli rantasipi. Susivuoret eivät jää odottelemaan rantasipin näyttäytymistä vaan palaavat autolleen kun taivaalta alkaa ropista sadepisaroita. Sadekuurosta voi tulla rajukin päätellen vauhdista, jolla pikimusta orava ryntää joen ylittävää siltaa pitkin rantapuiden suojaan.
Sade on kuitenkin nopeasti ohi ja Annikki pääsee ihailemaa kaunista näkymää peilityynelle Forggensee-järvelle. Sieltä Susivuoret jatkavat maaseutukierrostaan Roßhaupten ja Lechbrück am Seen kautta Premiin ja kotikyläänsä Trauchgauhun. Annikkia viehättää baijerilaisten pikkukylien siisteys ja elinvoimaisuus verrattuna esim. Ranskan ja Suomen vastaavankokoisiin, ikäihmisten asuttamiin syrjäkyliin, joista elikeinoelämä on sammunut jo kauan sitten.
Illan hämärtyessä pelloille alkaa kurkien seuraksi ilmestyä kauriita. Kaipa siellä jokunen myyräkin hiiviskelee iltapalaansa etsimässä vaikka Annikki arvelee sen olevan kovin turvatonta touhua. Baijerissa on nimittäin jokaisella peltotilkulla “haukkaorsi” eli vartavasten haukkojen tähystyspaikaksi pystytetty tolppa poikkipuineen. Jyrsijät ovat tänäkin iltana hengenvaarassa sillä lähes jokaisen tolpan päässä on hiirihaukka vaanimassa saalista. Toki osa isoista haukoista voi olla jo ruokalevolla. Saksassa petolintuja kun ei vainota vaan ne saavat istua orsillaan vaikka vain huvikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti