Toisena pääsiäispäivänä Annikki ja Vilho nukkuvat pitkään. Majapaikasta lähdetään kaupunkikävelylle vasta yhdentoista jälkeen kun matkalaukut on jätetty vastaanottoapulaisen osoittamaan tyhjään hotellihuoneeseen. Aamupäivä on sateinen ja yliopiston päärakennuksen kierrettyään pariskuntamme päättää, että on paras mennä kahvilaan istuskelemaan. Annikki vilkaisee kakkuvitriinin tarjontaa mutta päättää, että suklaakakkukiintiö on tällä erää täynnä.
Päivän seuraava etappi on lounasravintola. Koska raskaiden liharuokienkin kiintiö alkaa sekin olla täynnä, ei aleta etsiä mitään slovenialaisia perinneravintolaa vaan sateesta astutaan ensimmäiseen auki olevaan ruokapaikkaan. Sisustukseltaan vähintäänkin omituisen ravintolan kymmenestä pöydästä ainakin seitsemässä on italialaisseurue. Siksi siellä varmaa soivat italialaiset 50-70-lukujen iskelmät. Pääsiäispyhinä Ljubljanan turisteista näyttää suurin osa olevan Italiasta. Kiinalaiset ovat ilmeisesti jo jatkaneet matkaansa.
Lounaan jälkeen kierretään vielä Ljubljanan katedraali ennen kuin mennään istuskelemaan seuraavaan kahvilaan. Varjon alla terassilla tarkenee viinilasillisen ääressä mainiosti vaikkei päivä olekaan aurinkoinen. Tasan kahdelta huomataan, että kahvila-aukio onkin juuri se, jonka laidalla olevan rakennuksen tornista laukkaa tasatunnein ulos puuhevonen. Nyt on sekin kaupungin nähtävyys nähty ja on aika heittää hyvästit Ljubljanalle ja hypätä lentokenttäbussiin.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
5. päivä: Hiljainen pääsiäinen Kranjissa
Vai piti Annikki pääsiäiseen valmistautuvaa Ljubljanaa hiljaisena! Pääkaupungissa on jopa sateisena aamuna aivan hillittömän riehakasta verrattuna läheiseen Kranjin kaupunkiin, jonne Annikki keksi lähteä pääsiäissunnuntaina. Paikallisjuna vie Annikin ja Vilhon puolessa tunnissa tähän Slovenian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa olisi sen turisti-infon mukaan viehättävä vanhakaupunki Sava- ja Kokra-jokien yhtymäkohdassa. Kranjen asemalla Annikille alkaa valjeta, ettei kaupunki ole tästä huolimatta mikään pääisiäisturistien ykköskohde.
Eilinen aurinkoinen sää on siis vaihtunut vesisateeseen, joka ei tunnu laantuvan. On turha jäädä autiolle asemalle norkoilemaan ja Annikki ja Vilho lähtevät yhteisen sateenvarjon alla tarpomaan Savajoen yli kohti kukkulaa, jossa siintävät Kranjin kirkontornit. Kapea kujaa kiiveten ollaankin pian vanhankaupungin keskusaukiolla. Aukion laidalla näyttää olevan monta kahvilaa ja ravintolaa muttei oikeastaan mitään elonmerkkejä. Vilho huomaa kuitenkin eräässä kahvilassa valoa ja kaksikkomme ei epäröi astua sisään sadetta pitämään. Kohta Annikilla ja Vilholla on edessään riekaleisiin muotifarkkuihin pukeutuneen nuoren miehen tuomat cappuccinot ja vaikuttavan kokoinen pala suklaakakkua. Suussasulavasta kakusta uutta intoa saaneena kaksikkomme lähtee uudestaan sateeseen hortoilemaan Kranjen autioille kaduille.
Kranjissa näyttää olevan kirkkoja myöten kaikki paikat kiinni. Se, ettei pääse France Prešerenin kotimuseoon, palkintohalliin, kirjastoon, teatteriin jne. ei kyllä haittaa Annikkia yhtään. Slovenian kansallisrunoilijan jättikokoisen näköispatsaan näkeminen tyydyttää mahdollisen uteliaisuuden tästä aiheesta tyystin. Kun oikein muutakaan nähtävää kaupungista ei tunnu löytyvän, kaksikkomme suuntaa takaisin Kokrajoen ylittävälle korkealle sillalle. Sillanpielestä johtavat portaat alas joen muovaamaan kanjoniin ja sinne Annikki ja Vilho laskeutuvat. Lähempänä vedenpintaa joen yli johtaa puinen kävelysilta. Annikki ihailee jykevän sillan kiiltäviä puupalkkeja ja -kaiteita ja seuraa kuinka voimakas virta vie sinisorsaa. Sorsa pistää kuitenkin vauhtia räpylöihinsä ja pääsee kellumaan suvantokohtaan.
Vettä on päivän aikana satanut sen verran reilusti, että joenrantapolku on väliin kovin mutainen. Pienen kirkon kohdalla kivutaankin takaisin kanjonin reunalle ja palataan omakotialueen poikki vanhankaupungin keskusaukiolle. Osa näistä omakotitaloista on paremminkin pieniä maalaistaloja talleineen ja muine ulkorakennuksineen. Hyvin hoidetuilla pihoilla kukkivat magnoliat ja muut koristepuut ja vajoissa polttopuut näyttävät olevan siisteissä pinoissa. Ainoa merkki siitä, että joku alueen asukkaista on paikalla, on eräällä pihalla oleva papparainen, joka virittelee tulta suureen, ulkoilmamuseoista tuttuun tulipesään. Ehkä hän valmistautuu laittamaan pääsiäisateriaa.
Annikille ja Vilholle ei Kranjessa tarjota mitään erityistä pääsiäisateriaa. Ei heitä nälkä vaivaa mutta olisi kiva löytää paikka, jossa syödä jotain ja tappaa aikaa se kolme tuntia, joka on jäjellä paluujunan lähtöaikaan. Valinta on tehtävä muutaman kahvilan, hotellin baarin, pienen kebabkiskan ja ravintolan, jonka keittiö on kiinni, välillä. Päätetään, että ensin syödään pikaruokalounas kebabkiskalla ja sitten mennään katsomaan, onko Stari Mayer -ravintolan baari vielä auki. Vilhon kebab ja Annikin ateria, jonka nimessä on paljon c-kirjaimia eri versioineen osoittautuvat hyväksi valinnaksi. Molempiin annoksiin kuuluu reilusti rapeaa salaattia, kaalia ja muita kasviksia ja Annikin ruoan täydentää hyvä paprikatahna.
Stari Mayeriin saavuttuaan Annikkiin iskee "desis" eli hän kokee déjà vu'n. Vilhokin on samaa mieltä, että tilanne on hyvinkin tuttu heidän parinkymmen vuoden takaisilta matkoiltaan Baltiaan; milloin minkäkin päähänpiston seurauksena löydetään itsemme jonkun pikkupaikkakunnan ainoasta aukiolevasta baarista odottelemassa kyytiä jonnekin muualle. Gostilna Stari Mayer ei kuitenkaan ole mikään peräkylän baari vaikkei siellä olekaan yhden pienen seurueen lisäksi muita kuin talon oma väki, kävelemään opetteleva pikkutyttönen mukaan lukien. Kyseessä taitaa olla Kranjin ykkösravintola, jonka ravintolasali ja pihaterassit ovat nyt hipihiljaisena pääsiäissunnuntaina kiinni.
Annikki tilaa viinilasillisten jälkeen "samaa kuin naapuripöydässä nautitaan" ja kuten hän arvelikin, pöytään tuodaan pikarilliset paikallista yrttikatkeroa, Pelinkovecia. Sitä maistellessa Annikki ja Vilho muistelevat tutun eestiläisporukan kanssa tekemiänsä retkiä pitkin poikin Eestiä ja Latviaa. Niidenkään reissujen ohjelmissa ja aikatauluissa ei ollut koskaan mitään järkeä mutta näin jälkeenpäin mm käynti Viron yhdeksänneksi suurimmalla siirtolohkareella, Vormsin saaren viimeisen ruotsinkielisen mummon tapaaminen ja yölliset villisikaväijyt tahmainen marjaviinipullo kourassa tuntuvat huippuhauskoilta jutuilta. Varmaan päiväretkeä sateiseen Kranjiinkin muistellaan parin vuoden päästä hienona elämyksenä.
Eilinen aurinkoinen sää on siis vaihtunut vesisateeseen, joka ei tunnu laantuvan. On turha jäädä autiolle asemalle norkoilemaan ja Annikki ja Vilho lähtevät yhteisen sateenvarjon alla tarpomaan Savajoen yli kohti kukkulaa, jossa siintävät Kranjin kirkontornit. Kapea kujaa kiiveten ollaankin pian vanhankaupungin keskusaukiolla. Aukion laidalla näyttää olevan monta kahvilaa ja ravintolaa muttei oikeastaan mitään elonmerkkejä. Vilho huomaa kuitenkin eräässä kahvilassa valoa ja kaksikkomme ei epäröi astua sisään sadetta pitämään. Kohta Annikilla ja Vilholla on edessään riekaleisiin muotifarkkuihin pukeutuneen nuoren miehen tuomat cappuccinot ja vaikuttavan kokoinen pala suklaakakkua. Suussasulavasta kakusta uutta intoa saaneena kaksikkomme lähtee uudestaan sateeseen hortoilemaan Kranjen autioille kaduille.
Kranjissa näyttää olevan kirkkoja myöten kaikki paikat kiinni. Se, ettei pääse France Prešerenin kotimuseoon, palkintohalliin, kirjastoon, teatteriin jne. ei kyllä haittaa Annikkia yhtään. Slovenian kansallisrunoilijan jättikokoisen näköispatsaan näkeminen tyydyttää mahdollisen uteliaisuuden tästä aiheesta tyystin. Kun oikein muutakaan nähtävää kaupungista ei tunnu löytyvän, kaksikkomme suuntaa takaisin Kokrajoen ylittävälle korkealle sillalle. Sillanpielestä johtavat portaat alas joen muovaamaan kanjoniin ja sinne Annikki ja Vilho laskeutuvat. Lähempänä vedenpintaa joen yli johtaa puinen kävelysilta. Annikki ihailee jykevän sillan kiiltäviä puupalkkeja ja -kaiteita ja seuraa kuinka voimakas virta vie sinisorsaa. Sorsa pistää kuitenkin vauhtia räpylöihinsä ja pääsee kellumaan suvantokohtaan.
Vettä on päivän aikana satanut sen verran reilusti, että joenrantapolku on väliin kovin mutainen. Pienen kirkon kohdalla kivutaankin takaisin kanjonin reunalle ja palataan omakotialueen poikki vanhankaupungin keskusaukiolle. Osa näistä omakotitaloista on paremminkin pieniä maalaistaloja talleineen ja muine ulkorakennuksineen. Hyvin hoidetuilla pihoilla kukkivat magnoliat ja muut koristepuut ja vajoissa polttopuut näyttävät olevan siisteissä pinoissa. Ainoa merkki siitä, että joku alueen asukkaista on paikalla, on eräällä pihalla oleva papparainen, joka virittelee tulta suureen, ulkoilmamuseoista tuttuun tulipesään. Ehkä hän valmistautuu laittamaan pääsiäisateriaa.
Annikille ja Vilholle ei Kranjessa tarjota mitään erityistä pääsiäisateriaa. Ei heitä nälkä vaivaa mutta olisi kiva löytää paikka, jossa syödä jotain ja tappaa aikaa se kolme tuntia, joka on jäjellä paluujunan lähtöaikaan. Valinta on tehtävä muutaman kahvilan, hotellin baarin, pienen kebabkiskan ja ravintolan, jonka keittiö on kiinni, välillä. Päätetään, että ensin syödään pikaruokalounas kebabkiskalla ja sitten mennään katsomaan, onko Stari Mayer -ravintolan baari vielä auki. Vilhon kebab ja Annikin ateria, jonka nimessä on paljon c-kirjaimia eri versioineen osoittautuvat hyväksi valinnaksi. Molempiin annoksiin kuuluu reilusti rapeaa salaattia, kaalia ja muita kasviksia ja Annikin ruoan täydentää hyvä paprikatahna.
Stari Mayeriin saavuttuaan Annikkiin iskee "desis" eli hän kokee déjà vu'n. Vilhokin on samaa mieltä, että tilanne on hyvinkin tuttu heidän parinkymmen vuoden takaisilta matkoiltaan Baltiaan; milloin minkäkin päähänpiston seurauksena löydetään itsemme jonkun pikkupaikkakunnan ainoasta aukiolevasta baarista odottelemassa kyytiä jonnekin muualle. Gostilna Stari Mayer ei kuitenkaan ole mikään peräkylän baari vaikkei siellä olekaan yhden pienen seurueen lisäksi muita kuin talon oma väki, kävelemään opetteleva pikkutyttönen mukaan lukien. Kyseessä taitaa olla Kranjin ykkösravintola, jonka ravintolasali ja pihaterassit ovat nyt hipihiljaisena pääsiäissunnuntaina kiinni.
Annikki tilaa viinilasillisten jälkeen "samaa kuin naapuripöydässä nautitaan" ja kuten hän arvelikin, pöytään tuodaan pikarilliset paikallista yrttikatkeroa, Pelinkovecia. Sitä maistellessa Annikki ja Vilho muistelevat tutun eestiläisporukan kanssa tekemiänsä retkiä pitkin poikin Eestiä ja Latviaa. Niidenkään reissujen ohjelmissa ja aikatauluissa ei ollut koskaan mitään järkeä mutta näin jälkeenpäin mm käynti Viron yhdeksänneksi suurimmalla siirtolohkareella, Vormsin saaren viimeisen ruotsinkielisen mummon tapaaminen ja yölliset villisikaväijyt tahmainen marjaviinipullo kourassa tuntuvat huippuhauskoilta jutuilta. Varmaan päiväretkeä sateiseen Kranjiinkin muistellaan parin vuoden päästä hienona elämyksenä.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
4. päivä: Hillityt ljubljanalaiset hiljentyvät entisestään pääsiäisenä
Päivällisen jälkeen Annikki arvelee, että olisi hyväksi käydä vielä pienellä kävelyllä ennen iltatoimiin ryhtymistä. Kaupunki on jonkin verran hiljentynyt eilisillasta. Ljubljanalaiset kenties viettävät pääsiäistä edeltävän lauantain kotona perheen parissa käytyään sitä ennen siunauttamassa pienissä pajukoreissa kantamiansa pääsiäisruokia.
Terasseilla riittää kuitenkin väkeä mutta meno on ljubljanalaiseen tapaan sangen hillittyä. Sloveniassa alkoholin keskikulutus on vain puolet siitä mitä kaikissa sen naapurimaissa muttei maltillinen alkoholinkulutus ole selitys terassiasiakkaiden ja tarjoiluhenkilökunnan rauhalliseen käytökseen. Sloveniassa ei vain tunnu olevan tapana elämöidä äänekkäästi vaikka olisi kuinka hauskaa. Ollaan iloisia ja puhellaan muttei kilisytellä koko ajan haarukoita ja laseja eikä huudella ja naureskella naapuripöytien välillä kuten esim. Italiassa, jossa ei edes kaupunkien liikenteeltä rajoitetuissa osissa ole koskaan näin hiljaista.
Sama rauhallisuus ja hiljaisuus jatkuu Annikin ja Vilhon majapaikassa. Viereisestä huoneesta kuuluu vaimeaa kolinaa mutta muuten tuntuu siltä, ettei asuntohotellissa ole juuri muita asukkaita. Minneköhän aamupäivällä nähdyt espanjalaiset, ranskalaiset ja italialaiset pääsiäislomalaiset ovat majoittuneet? Entä ne sata kiinalaista, jotka Annikki laski poistuvan eräästä ravintolasta toissapäivänä? Muita turisteja bongatessaan Annikki ja Vilho ovat kiinnittäneet huomionsa aasialaisturistien suhteellisen suureen määrään. Parikin sataa kiinalaista ja muutama tusina japanilaisia on nimittäin merkittävä määrä Ljubljanan kokoisessa kaupungissa. Annikkia se, että piskuisen Ljubljana vetää aasialaismatkailijoita askarruttaa sen verran, että hänen on surfattava netissä kunnes löytää raportin siitä, kuinka Slovenia ja erityisesti Ljubljana ovat satsanneet Aasian matkailumarkkinoille. Kannattaisikohan niiden Itä-Suomen kaupunkien, jotka valittelevat vähentynyttä venäläisturistien virtaa, alkaa tosissaan yrittää houkutella kiinalaismatkailijoita ylimitoitettuihin kauppakeskuksiinsa ja lomakyliinsä.
Terasseilla riittää kuitenkin väkeä mutta meno on ljubljanalaiseen tapaan sangen hillittyä. Sloveniassa alkoholin keskikulutus on vain puolet siitä mitä kaikissa sen naapurimaissa muttei maltillinen alkoholinkulutus ole selitys terassiasiakkaiden ja tarjoiluhenkilökunnan rauhalliseen käytökseen. Sloveniassa ei vain tunnu olevan tapana elämöidä äänekkäästi vaikka olisi kuinka hauskaa. Ollaan iloisia ja puhellaan muttei kilisytellä koko ajan haarukoita ja laseja eikä huudella ja naureskella naapuripöytien välillä kuten esim. Italiassa, jossa ei edes kaupunkien liikenteeltä rajoitetuissa osissa ole koskaan näin hiljaista.
Sama rauhallisuus ja hiljaisuus jatkuu Annikin ja Vilhon majapaikassa. Viereisestä huoneesta kuuluu vaimeaa kolinaa mutta muuten tuntuu siltä, ettei asuntohotellissa ole juuri muita asukkaita. Minneköhän aamupäivällä nähdyt espanjalaiset, ranskalaiset ja italialaiset pääsiäislomalaiset ovat majoittuneet? Entä ne sata kiinalaista, jotka Annikki laski poistuvan eräästä ravintolasta toissapäivänä? Muita turisteja bongatessaan Annikki ja Vilho ovat kiinnittäneet huomionsa aasialaisturistien suhteellisen suureen määrään. Parikin sataa kiinalaista ja muutama tusina japanilaisia on nimittäin merkittävä määrä Ljubljanan kokoisessa kaupungissa. Annikkia se, että piskuisen Ljubljana vetää aasialaismatkailijoita askarruttaa sen verran, että hänen on surfattava netissä kunnes löytää raportin siitä, kuinka Slovenia ja erityisesti Ljubljana ovat satsanneet Aasian matkailumarkkinoille. Kannattaisikohan niiden Itä-Suomen kaupunkien, jotka valittelevat vähentynyttä venäläisturistien virtaa, alkaa tosissaan yrittää houkutella kiinalaismatkailijoita ylimitoitettuihin kauppakeskuksiinsa ja lomakyliinsä.
4. päivä: Ostoksilla Ljubljanan keskustorilla ja muotiliikkeissä
Lauantaiaamuna Annikki hoputtaa Vilhoa: nyt on lähdettävä torille, jonne kaikki ljubljanalaiset näyttävät nyt suuntaavaan ostoskärryjensä kanssa. Matkaa Osrednja ljubljanska tržnicalle on onneksi vain reilun korttelin verran ja pian Annikki jo puikkelehtii Vilho kannoillaan kymmenien myyntipöytien lomassa. Harmi, että Ljubljanassa ollaan nyt vain muutama päivä eikä Annikki pääse lempipuuhaansa eli tekemään viikon ruokahankintoja torin mahtavasta valikoimasta. On tyydyttävä vain katselemaan notkuvia vihannestiskejä ja väistettävä kokonaan katetun osan juusto-, liha- ja kalaosastot. Ruokapuolelta voi sentään napata maistiaisia paikallisista savukinkuista ja riistasalameista. Annikki maistelee myös paria viiniä ennen kuin ostaa pullon voimakkaanmakuista paikallista valkoviiniä. Vilho sen sijaan ei maistiaisia tarvitse valitessaan punaviiniä toisella viinikojulla.
Kukkatori lumoaa Annikin täysin. Leikkokukkia ja kaikenlaisia koristeoksia on uskomaton, paljon esim. Helsingin kukkatukkuja parempi valikoima. Annikin on harmissaan todettava, ettei nyt ole sopiva aika hankkia materiaalia valtaviin kukka-asetelmiin. Lohdutuksekseen hän ostaa värjätyistä lastuista tehdyn perinteisen pääsiäiskoristeen, josta olisi iloa parin päivän päästäkin kotiin palattua. Myös puiset koriste-esineet ovat kivoja mutta kun niille ei ole käyttöä eikä oikein paikkaakaan kotona, Annikki ostaa mieluummin kolme kaunista, puista keittiövälinettä, joita aina tarvitaan. Annikille kirjoitetaan kolmen euron ostoksestaan kuitti ja toivotetaan sloveeniksi hyvää pääsiäistä. Tatinmuotoisen puisen pähkinänsärkijän hankkinut espanjalaisherra saa hänkin ystävällistä palvelua, mutta ilman kuittia ja italiaksi.
Annikki voisi pyöriä torialueella vaikka kuinka kauan mutta vaarana on, että silloin tulee ostettua monenmoisia halpoja elintarvikkeita, joita ei ehdikään syödä ennen kotiinlähtöpäivää. Pari pientä purkkia hunajaa voi sentään hankkia tuliaiseksi, Annikki selittelee Vilholle ennen kuin häviää tutkimaan lampaannahkatuotteita. Vilho on ihmeissään Annikin palatessa kojulta iso pussi käsissään. Takaisin majapaikassa Vilho kuitenkin myöntää, että kevyt ja pehmeä, vaalean kullanruskea sloveenilampaantalja on juuri se, mitä Annikin alati öisin palelevat nilkat tarvitsevat.
Pienen välipalan jälkeen Annikki haluaa uudelle ostoskierrokselle ennen kuin pikkuliikkeet suljetaan. Oikeastaan sillä ei ole paljon väliä ovatko putiikit auki vai ei sillä lähes poikkeuksetta Annikin ostokset ovat ns. ikkunaostoksia. Mutta niitäkään ei voi tehdä jos Vilho on koko ajan hoputtamassa eteenpäin. Sovitaankin, että Annikki lähtee pariksi tunniksi yksin kaupungille Vilhon käydessä sillä välin juoksulenkillä Tivoli-puistossa.
Annikin halu näihin ulkomaanmatkojen ostosreissuihin juontuu pitkälti siitä, että niillä ostopäätökset on tehtävä nopeasti mutta harkitusti ja lopullisesti. Yleensä kun ei ole mahdollisuutta palata samaan kauppaan uudestaan. Annikki onkin huomannut, että Suomessa tulee tehtyä aina silloin tällöin vähemmän onnistuneita vaateostoksia mutta ulkomailla ei vielä kertaakaan. Ainakaan jos mukaan ei lueta erinäisiä pareja huomiota herättävän näköisiä korkokenkiä, joille ei tunnut oikein löytyvän arvoistaan käyttöä kotimaan arjessa.
Lopulta Annikki palaa takaisin majapaikkaan pikkuostosten ja pienen ruokapussin kanssa. Vilhon vedellessä päiväunia, Annikki laittaa päivällistä ja sen valmistuttua ihmettelee itsekin, miten onnistuikaan saamaan aikaan herkullisen aterian niin minimalistisessa keittiössä ja niin vähin maustein. Tällä kertaa hyvän liharuoan salaisuus oli vahva slovenialainen punaviini, pari pientä sipulia, sushiannoksesta peräisin oleva pikkupussi japanilaista soijakastiketta, lentoyhtiön minipussit mustapippuria sekä yksi laakerinlehti ja rosmariininoksa.
Kukkatori lumoaa Annikin täysin. Leikkokukkia ja kaikenlaisia koristeoksia on uskomaton, paljon esim. Helsingin kukkatukkuja parempi valikoima. Annikin on harmissaan todettava, ettei nyt ole sopiva aika hankkia materiaalia valtaviin kukka-asetelmiin. Lohdutuksekseen hän ostaa värjätyistä lastuista tehdyn perinteisen pääsiäiskoristeen, josta olisi iloa parin päivän päästäkin kotiin palattua. Myös puiset koriste-esineet ovat kivoja mutta kun niille ei ole käyttöä eikä oikein paikkaakaan kotona, Annikki ostaa mieluummin kolme kaunista, puista keittiövälinettä, joita aina tarvitaan. Annikille kirjoitetaan kolmen euron ostoksestaan kuitti ja toivotetaan sloveeniksi hyvää pääsiäistä. Tatinmuotoisen puisen pähkinänsärkijän hankkinut espanjalaisherra saa hänkin ystävällistä palvelua, mutta ilman kuittia ja italiaksi.
Annikki voisi pyöriä torialueella vaikka kuinka kauan mutta vaarana on, että silloin tulee ostettua monenmoisia halpoja elintarvikkeita, joita ei ehdikään syödä ennen kotiinlähtöpäivää. Pari pientä purkkia hunajaa voi sentään hankkia tuliaiseksi, Annikki selittelee Vilholle ennen kuin häviää tutkimaan lampaannahkatuotteita. Vilho on ihmeissään Annikin palatessa kojulta iso pussi käsissään. Takaisin majapaikassa Vilho kuitenkin myöntää, että kevyt ja pehmeä, vaalean kullanruskea sloveenilampaantalja on juuri se, mitä Annikin alati öisin palelevat nilkat tarvitsevat.
Pienen välipalan jälkeen Annikki haluaa uudelle ostoskierrokselle ennen kuin pikkuliikkeet suljetaan. Oikeastaan sillä ei ole paljon väliä ovatko putiikit auki vai ei sillä lähes poikkeuksetta Annikin ostokset ovat ns. ikkunaostoksia. Mutta niitäkään ei voi tehdä jos Vilho on koko ajan hoputtamassa eteenpäin. Sovitaankin, että Annikki lähtee pariksi tunniksi yksin kaupungille Vilhon käydessä sillä välin juoksulenkillä Tivoli-puistossa.
Annikin halu näihin ulkomaanmatkojen ostosreissuihin juontuu pitkälti siitä, että niillä ostopäätökset on tehtävä nopeasti mutta harkitusti ja lopullisesti. Yleensä kun ei ole mahdollisuutta palata samaan kauppaan uudestaan. Annikki onkin huomannut, että Suomessa tulee tehtyä aina silloin tällöin vähemmän onnistuneita vaateostoksia mutta ulkomailla ei vielä kertaakaan. Ainakaan jos mukaan ei lueta erinäisiä pareja huomiota herättävän näköisiä korkokenkiä, joille ei tunnut oikein löytyvän arvoistaan käyttöä kotimaan arjessa.
Lopulta Annikki palaa takaisin majapaikkaan pikkuostosten ja pienen ruokapussin kanssa. Vilhon vedellessä päiväunia, Annikki laittaa päivällistä ja sen valmistuttua ihmettelee itsekin, miten onnistuikaan saamaan aikaan herkullisen aterian niin minimalistisessa keittiössä ja niin vähin maustein. Tällä kertaa hyvän liharuoan salaisuus oli vahva slovenialainen punaviini, pari pientä sipulia, sushiannoksesta peräisin oleva pikkupussi japanilaista soijakastiketta, lentoyhtiön minipussit mustapippuria sekä yksi laakerinlehti ja rosmariininoksa.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
3. päivä: Pizza-aterian vaativa kiipeäminen Ljubljanan linnalle
Illansuussa on vielä niin kaunista ja lämmintä, että Annikki ja Vilho lähtevät uudestaan kävelylle. Kukkulan laella sijaitsevalle Ljubljanan linnalle pääsisi köysirataa pitkin parissa minuutissa mutta Annikki ja Vilho kapuavat sinne ensin kapeaa mukulakivikatua ja sitten kävelytietä ja -siltaa pitkin. Kävellessä voi ihailla rinteiden parhaassa kevätloistossaan olevaa kasvillisuutta ja kuunnella mm. tiltaltin ja mustarastaan laulua.
Itse linna on sekoitus erilaisten rakennusprojektien tuloksia 1400-luvun lopusta lähtien. Annikki ja Vilho vilkaisevat sen eri osia vain pikaisesti ja keskittyvät linnanmuurilta avautuviin maisemiin. Pohjoisessa näkyy useita Alppien lumihuippuja, etelässä avautuu alava marskimaa. Alhaalla kaupungissa Prešerenin aukiolla on aikamoinen kuhina, samoin joenrannan lukuisissa kahviloissa.
Kohta Annikki ja Vilhokin liittyvät joenrantakatujen ihmisvirtaan. Joen molemmin puolin on kymmeniä ravintolaterasseja, joilla nautiskellaan aperitiivejä, tutkitaan ruokalistoja tai ollaan jo illastamassa. Vaikka Annikki ja Vilho ovat muuten ulkoilmaihmisiä, muualla kuin maastoretkellä ollessaan he syövät ateriansa mieluiten sisätiloissa. Siksi he suuntaavat tällä kertaa Vilhon nopeasti valitseman ravintolan sisäosiin. Ruokalistalla olisi jälleen kiinnostavia riistaruokia mutta kaksi runsasta liha-ateriaa päivässä tuntuu kyllä liialta. Siksi listalta valitaan ohutpohjaiset, kohtuullisen vähän juustoa sisältävät pizzat. Annikin syödessä mm pieniä, kokonaisia mustekaloja ja muita mereneläviä sisältävää pizzaansa, sisään astuu eläkeläispariskunta. Vanha herra kysyy Annikilta, onko pizza hyvää. Annikin vastattua myöntävästi myös tämä pariskunta tilaa pizzat. Annikki ja Vilho eivät montaa kertaa vuodessa syö pizzaa mutta silloin kun he sen tekevät, täytyy pizzan olla kunnollinen eikä mikään yli viisi senttiä paksu pullapläjäys. Se nyt on selvää, että parhaat pizzat saa Napolissa ja Pohjois-Italian suurkaupungeissa, joissa on paljon napolilaisia. Vaikka Ljubljanakin pärjää pizzakisassa ihan kohtuullisesti, ei Annikki sentään suosittele kenenkään tulevan Ljubljanaan syömään pelkästään pizzaa paikallisten herkkujen kustannuksella.
Itse linna on sekoitus erilaisten rakennusprojektien tuloksia 1400-luvun lopusta lähtien. Annikki ja Vilho vilkaisevat sen eri osia vain pikaisesti ja keskittyvät linnanmuurilta avautuviin maisemiin. Pohjoisessa näkyy useita Alppien lumihuippuja, etelässä avautuu alava marskimaa. Alhaalla kaupungissa Prešerenin aukiolla on aikamoinen kuhina, samoin joenrannan lukuisissa kahviloissa.
Kohta Annikki ja Vilhokin liittyvät joenrantakatujen ihmisvirtaan. Joen molemmin puolin on kymmeniä ravintolaterasseja, joilla nautiskellaan aperitiivejä, tutkitaan ruokalistoja tai ollaan jo illastamassa. Vaikka Annikki ja Vilho ovat muuten ulkoilmaihmisiä, muualla kuin maastoretkellä ollessaan he syövät ateriansa mieluiten sisätiloissa. Siksi he suuntaavat tällä kertaa Vilhon nopeasti valitseman ravintolan sisäosiin. Ruokalistalla olisi jälleen kiinnostavia riistaruokia mutta kaksi runsasta liha-ateriaa päivässä tuntuu kyllä liialta. Siksi listalta valitaan ohutpohjaiset, kohtuullisen vähän juustoa sisältävät pizzat. Annikin syödessä mm pieniä, kokonaisia mustekaloja ja muita mereneläviä sisältävää pizzaansa, sisään astuu eläkeläispariskunta. Vanha herra kysyy Annikilta, onko pizza hyvää. Annikin vastattua myöntävästi myös tämä pariskunta tilaa pizzat. Annikki ja Vilho eivät montaa kertaa vuodessa syö pizzaa mutta silloin kun he sen tekevät, täytyy pizzan olla kunnollinen eikä mikään yli viisi senttiä paksu pullapläjäys. Se nyt on selvää, että parhaat pizzat saa Napolissa ja Pohjois-Italian suurkaupungeissa, joissa on paljon napolilaisia. Vaikka Ljubljanakin pärjää pizzakisassa ihan kohtuullisesti, ei Annikki sentään suosittele kenenkään tulevan Ljubljanaan syömään pelkästään pizzaa paikallisten herkkujen kustannuksella.
3. päivä: Kevyesti roomalais-slovenialaisittain
Vilho pyörittelee Tromostovjen eli Ljubljanicajoen ylittävän kolmoissillan pielessä Annikin turisti-infokeskuksesta hakemaa vihkosta Ljubljanan roomalaisajalta säilyneistä muistomerkeistä. Annikki on vihkosta vilkaistuaan jo päätellyt, ettei sen listaamista 13 kohteesta kuin korkeintaan pari, kolme olisi näkemisen arvoisia. Aamupäivä on kuitenkin lämmin ja aurinkoinen ja pariskuntamme päättää, että on oiva sää tehdä pieni kävelyretki. Ennen ydinkeskustan pääkadulle, Slovenska cestalle astumista vilkaistaan Kongresni-aukion laidalla olevat pari kiveä, jotka ovat jäljellä ensimmäisen vuosisadan alussa perustetun roomalaisen castrumin pohjoisesta kaupunginportista. Aukiolla on myös pylvään nenässä pronssinen kopio roomalaisen hautamonumentin patsaasta ja vastakkaisessa suunnassa kaivo samalta ajalta. Annikki ja Vilho eivät palaa katsomaan kaivoa vaan suuntaavat kohti eteläistä kaupunginmuuria.
Roomalaisesta kaupunginmuurista on jäljellä pitkä pätkä Mirje-kadun varressa. Annikki kummastelee muurin portiksi muotoiltua pyramidia. Sellainen ei todellakaan ole voinut olla osa alkuperäistä muuria vaan se on joku myöhempien aikojen älytön lisäke. Paljastuu, että asialla on ollut ljubljanalainen arkkitehti Jože Plečnik, joka on omasta päästään keksinyt rakentaa 1930-luvulla tämän pyramidinkuvatuksen. Inspiraationa on ilmeisesti ollut Roomassa, nykyisellä protestanttisella hautausmaalla sijaitseva Cestiuksen pyramidi.
Vilho astelee rauhassa lintujen viserrystä kuunnellen suurten tamminen ja jalavien varjossa Annikin päivitellessä Ljubljanan "kuuluisan" arkkitehdin töitä. Paikalliset oppaat väittävät nimittäin Plečnikiä kuuluisaksi ja slovenialaiseksi mutta Annikin mielestä tämä Otto Wagnerin oppilas oli vain keskinkertainen itävaltalais-unkarilainen arkkitehti, joka sai suunnitella synnyinkaupunkiinsa muutaman rakennuksen ja sillan. Sen Annikki myöntää, että joen rannassa oleva rakennus, jossa on mm. kalatori sekä Tromostovje ovat viehättävä osa kaupunkikuvaa. Mutta eivät nekään ole mitään arkkitehtuurin mestariluomuksia. Pienillä, hiljattain itsenäistyneillä kansakunnilla tuntuu vaan olevan tapana luoda kansallisia suurmiehiä tarpeen tullen vaikka tyhjästä.
Toisaalta, Plečnikin pyramidilla on käyttöä kun yliopisto-opiskelijat istuvat sen kivillä lounastaan nauttien. Annikki ja Vilho pyörivät hetken yliopistorakennusten keskellä kunnes löytävät pari isoa kivenlohkaretta merkkinä roomalaisten cloaca maximasta. Nyt on Vilhon vuoro huomauttaa, ettei tämä viemärinpätkä voi olla alkuperäisellä paikallaan. Pääasia on kuitenkin se, että välttyy taas täpärästi joutumasta katuojaan, josta äiti aina niin varoitteli, Vilho naureskelee kaksikkomme jatkaessa matkaa kohti pientä arkeologiasta puistoa, jossa on nähtävissä suurehkon roomalaisen villan rauniot. Taivaalla lentävää tuulihaukkaparia seuratessaan Annikki ja Vilho kävelevät ensin ohitse portista, josta pääsee katsomaan mitä villasta on jäljellä. Olisi alun perinkin pitänyt seurata tuota koululuokkaa, Annikki toteaa kun he taas yhyttävät opettajansa perässä kävelevät pikkukoululaiset. Annikin ja Vilhon saapuessa villalle, oppilaat kirjaavat jo tunnollisesti vihkoihinsa näkemäänsä opettajan esitellessä heille villan lattiamosaiikkeja.
Toisessa arkeologisessa puistossa on nähtävissä jäänteitä ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevasta asuinrakennuksesta ja siihen kolmesataa vuotta myöhemmin lisätystä kristillisestä kastealtaasta mosaiikkeineen. Tässäkin paikassa on ryhmä alakoululaisia, jotka kuuntelevat tarkkaavaisesti opettajaansa. Koululaisten lisäksi Annikki ja Vilho taitavat olla ainoat, jotka tänään kiertävät Colonia Iulia Aemonan raunioita. Heidän kierroksensa alkaa olla tältä erää tehty sillä Annikki päättää, että nyt on nähty tärkeimmät paikat ja on lounasaika.
Vilhon pienestä vastustelusta huolimatta Annikki suuntaa joen yli kaupungin vanhaan osaan kohti Magistratia eli kaupungintaloa. Annikki tietää, että siellä on monta kohtuuhintaista ravintolaa, jossa voisi nauttia kevyen lounaan. Tällä kertaa pariskuntamme ei tapansa mukaan kävele kilometritolkulla pähkäilemässä sopivaa ruokapaikkaa vaan he astuvat sisään ensimmäiseen kiinnostavan näköiseen ravintolaan. Ajatus kevyestä lounaasta unohtuu saman tien Annikin ja Vilhon tutkiessa ruokalistaa. Hetken päästä pöytään kannetaankin suuren salaattiannoksen ja grillattujen vihannesten lisäksi kauriinselyksiä hapankirsikkakastikkeessa ja peuranpaistia herkkutattien kera. Tämän "kevyen" lounaan kyytipojaksi sopii oivallisesti talon punaviini ja ravintolan oman mikropanimon olut.
Ateria on erinomainen ja vasta jälkiruokaa nauttiessa ja ravintolan esitettä tutkiessaan Annikki huomaa, että he ovat osuneet Ljubljanan ehkä tunnetuimpaan slovenialaisia perinneruokia tarjoavaan paikkaan, Sokoliin. Hyvä, ettei tullut luettua niitä matkaoppaita sillä muuten emme varmasti olisi valinneet tätä turisteille suositeltua paikkaa, Annikki summaa hyvän ja kohtuuhintaisen aterian päätteeksi.
Roomalaisesta kaupunginmuurista on jäljellä pitkä pätkä Mirje-kadun varressa. Annikki kummastelee muurin portiksi muotoiltua pyramidia. Sellainen ei todellakaan ole voinut olla osa alkuperäistä muuria vaan se on joku myöhempien aikojen älytön lisäke. Paljastuu, että asialla on ollut ljubljanalainen arkkitehti Jože Plečnik, joka on omasta päästään keksinyt rakentaa 1930-luvulla tämän pyramidinkuvatuksen. Inspiraationa on ilmeisesti ollut Roomassa, nykyisellä protestanttisella hautausmaalla sijaitseva Cestiuksen pyramidi.
Vilho astelee rauhassa lintujen viserrystä kuunnellen suurten tamminen ja jalavien varjossa Annikin päivitellessä Ljubljanan "kuuluisan" arkkitehdin töitä. Paikalliset oppaat väittävät nimittäin Plečnikiä kuuluisaksi ja slovenialaiseksi mutta Annikin mielestä tämä Otto Wagnerin oppilas oli vain keskinkertainen itävaltalais-unkarilainen arkkitehti, joka sai suunnitella synnyinkaupunkiinsa muutaman rakennuksen ja sillan. Sen Annikki myöntää, että joen rannassa oleva rakennus, jossa on mm. kalatori sekä Tromostovje ovat viehättävä osa kaupunkikuvaa. Mutta eivät nekään ole mitään arkkitehtuurin mestariluomuksia. Pienillä, hiljattain itsenäistyneillä kansakunnilla tuntuu vaan olevan tapana luoda kansallisia suurmiehiä tarpeen tullen vaikka tyhjästä.
Toisaalta, Plečnikin pyramidilla on käyttöä kun yliopisto-opiskelijat istuvat sen kivillä lounastaan nauttien. Annikki ja Vilho pyörivät hetken yliopistorakennusten keskellä kunnes löytävät pari isoa kivenlohkaretta merkkinä roomalaisten cloaca maximasta. Nyt on Vilhon vuoro huomauttaa, ettei tämä viemärinpätkä voi olla alkuperäisellä paikallaan. Pääasia on kuitenkin se, että välttyy taas täpärästi joutumasta katuojaan, josta äiti aina niin varoitteli, Vilho naureskelee kaksikkomme jatkaessa matkaa kohti pientä arkeologiasta puistoa, jossa on nähtävissä suurehkon roomalaisen villan rauniot. Taivaalla lentävää tuulihaukkaparia seuratessaan Annikki ja Vilho kävelevät ensin ohitse portista, josta pääsee katsomaan mitä villasta on jäljellä. Olisi alun perinkin pitänyt seurata tuota koululuokkaa, Annikki toteaa kun he taas yhyttävät opettajansa perässä kävelevät pikkukoululaiset. Annikin ja Vilhon saapuessa villalle, oppilaat kirjaavat jo tunnollisesti vihkoihinsa näkemäänsä opettajan esitellessä heille villan lattiamosaiikkeja.
Toisessa arkeologisessa puistossa on nähtävissä jäänteitä ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevasta asuinrakennuksesta ja siihen kolmesataa vuotta myöhemmin lisätystä kristillisestä kastealtaasta mosaiikkeineen. Tässäkin paikassa on ryhmä alakoululaisia, jotka kuuntelevat tarkkaavaisesti opettajaansa. Koululaisten lisäksi Annikki ja Vilho taitavat olla ainoat, jotka tänään kiertävät Colonia Iulia Aemonan raunioita. Heidän kierroksensa alkaa olla tältä erää tehty sillä Annikki päättää, että nyt on nähty tärkeimmät paikat ja on lounasaika.
Vilhon pienestä vastustelusta huolimatta Annikki suuntaa joen yli kaupungin vanhaan osaan kohti Magistratia eli kaupungintaloa. Annikki tietää, että siellä on monta kohtuuhintaista ravintolaa, jossa voisi nauttia kevyen lounaan. Tällä kertaa pariskuntamme ei tapansa mukaan kävele kilometritolkulla pähkäilemässä sopivaa ruokapaikkaa vaan he astuvat sisään ensimmäiseen kiinnostavan näköiseen ravintolaan. Ajatus kevyestä lounaasta unohtuu saman tien Annikin ja Vilhon tutkiessa ruokalistaa. Hetken päästä pöytään kannetaankin suuren salaattiannoksen ja grillattujen vihannesten lisäksi kauriinselyksiä hapankirsikkakastikkeessa ja peuranpaistia herkkutattien kera. Tämän "kevyen" lounaan kyytipojaksi sopii oivallisesti talon punaviini ja ravintolan oman mikropanimon olut.
Ateria on erinomainen ja vasta jälkiruokaa nauttiessa ja ravintolan esitettä tutkiessaan Annikki huomaa, että he ovat osuneet Ljubljanan ehkä tunnetuimpaan slovenialaisia perinneruokia tarjoavaan paikkaan, Sokoliin. Hyvä, ettei tullut luettua niitä matkaoppaita sillä muuten emme varmasti olisi valinneet tätä turisteille suositeltua paikkaa, Annikki summaa hyvän ja kohtuuhintaisen aterian päätteeksi.
torstai 17. huhtikuuta 2014
2. päivä: Ljubljanan vanhassa kaupungissa - Annikki välttelee edelleen nähtävyyksiä
Niistä Ljubljanan supermarketeista... ei kun kulttuurinähtävyyksistä. Tosiasiahan on, ettei Annikki jaksanut ensimmäisenä iltanaan Ljubljanassa paneutua lainkaan kaupungin mahdolliseen kulttuuritarjontaan. Supermarketista ja leipäkaupasta haetut elintarvikkeet ja "lääkkeet" eli tuoreet mansikat, suklaaleivokset, appelsiinimehu ja yrttilikööri sekä mentolinenäliinat yhdistettynä pehmeään vuoteeseen ja jättimäiseen taulutelevisioon takasivat sen, ettei Annikkia saanut enää illalla lähtemään kaupungille. Hän ehti vielä skannata, että teeveestä näkyy livenä futismatseja ainakin tusinasta maasta ennen kuin kuukahti kesken Copa del Reyn finaalin.
Lääkintä kuitenkin teki tehtävänsä ja tänään Annikki on valmiina lähtemään Vilhon kanssa kävelylle kotikatua, Miklošičeva cestaa pitkin kohti vanhan kaupungin ydintä ja sen halkaiseman joen rantaa. Matkaa ei ole kuin pari korttelia ja Annikki napsii kaikessa rauhassa kuvia art deco -rakennuksista ja kaupungin ylle kohoavan kukkulan laella olevasta linnasta. Keskustan arkkitehtuuri ja sen lukuisat kahvilat kertovat yhteisestä historiasta Itävallan ja Italian Triesten kanssa. Annikkia hämmästyttää kahviloiden ja pikkuravintoloiden suuri määrä. Niitä kun tuntuu olevan vain noin 300 000 asukkaan kaupungissa loputtomasti. Itävallasta Ljubljanassa muistuttavat kahvila-konditorioiden lisäksi huippusiisti katukuva jätteiden lajittelupisteineen sekä hillitty ja kohtelias liikennekulttuuri. Italialaisuus näkyy siinä, ettei kukaan kävelle kadulla vaelluskengissä tai muissa retkeilyvarusteissa vaikka Alpit ovat näköetäisyydellä.
Idyllisen kävelykeskustan ulkopuolella kalliit muotiliikkeet vaihtuvat kirjakauppoihin ja wieniläissekessionismi etäisesti Neuvostoliitosta muistuttavaan rakennuskantaan. Annikki huomaa viitan, joka johdattaisi roomalaiselle foorumille mutta linnan lailla tämäkin nähtävyys päätetään jättää seuraavaan päivään. Antiikin raunioiden sijasta Annikki ja Vilho suunnistavat supermarkettiin!
Lääkintä kuitenkin teki tehtävänsä ja tänään Annikki on valmiina lähtemään Vilhon kanssa kävelylle kotikatua, Miklošičeva cestaa pitkin kohti vanhan kaupungin ydintä ja sen halkaiseman joen rantaa. Matkaa ei ole kuin pari korttelia ja Annikki napsii kaikessa rauhassa kuvia art deco -rakennuksista ja kaupungin ylle kohoavan kukkulan laella olevasta linnasta. Keskustan arkkitehtuuri ja sen lukuisat kahvilat kertovat yhteisestä historiasta Itävallan ja Italian Triesten kanssa. Annikkia hämmästyttää kahviloiden ja pikkuravintoloiden suuri määrä. Niitä kun tuntuu olevan vain noin 300 000 asukkaan kaupungissa loputtomasti. Itävallasta Ljubljanassa muistuttavat kahvila-konditorioiden lisäksi huippusiisti katukuva jätteiden lajittelupisteineen sekä hillitty ja kohtelias liikennekulttuuri. Italialaisuus näkyy siinä, ettei kukaan kävelle kadulla vaelluskengissä tai muissa retkeilyvarusteissa vaikka Alpit ovat näköetäisyydellä.
Idyllisen kävelykeskustan ulkopuolella kalliit muotiliikkeet vaihtuvat kirjakauppoihin ja wieniläissekessionismi etäisesti Neuvostoliitosta muistuttavaan rakennuskantaan. Annikki huomaa viitan, joka johdattaisi roomalaiselle foorumille mutta linnan lailla tämäkin nähtävyys päätetään jättää seuraavaan päivään. Antiikin raunioiden sijasta Annikki ja Vilho suunnistavat supermarkettiin!
2. päivä: Ljubljanan tärkein nähtävyys
Nyt, kiirastorstain aamuna, Ljubljanan kaduilla on hiljaista. Annikin mielestä meno on yllättävänkin rauhallista kun kyseessä on tavallinen arki- ja työpäivä. Vastapäisestä, maineikkaasta Grand Hotel Unionista astuu ulos joukko pukumiehiä salkkujaan heiluttaen, muutama opiskelijatyttö polkee pyörillään yliopiston suuntaan. Liikenne on vähäistä ja kadunlakaisija saa tehdä työnsä rauhassa.
Annikin tuntiessa itsensä huomattavasti eilistä parempivointiseksi ja Vilhon vielä nukkuessa, on hyvä aika muistella ensivaikutelmia Sloveniasta. Annikki ei toki nuhaisena ja väsyneenä ollut eilen parhaimmillaan tarkkailemaan näkymiä ja ilmiöitä maassa, josta ei etukäteen tiennyt juuri mitään. Siitä Annikki sentään oli selvillä, että maa on pieni ja vuoristoinen ja että se selvisi Balkanin sodasta vähemmällä kuin muut entisen Jugoslavian osat. Mutta mitkä kaikki valtiot ovatkaan nykyään Slovenian rajanaapureita? Entä kuka on maan presidentti? Mitä muita eläimiä täällä voi nähdä kuin lipizzanhevosia?
Keskiviikkona Helsingistä varhain aamulla lähteneen lentokoneen tullessa Slovenian ilmatilaan, Vilho torkkui edelleen mutta Annikki valpastui katselemaan maisemia. Auringon kimallellessa näky on kuin kuvakirjasta tai dioraamasta; lumihuippusia vuoria, kauniisti kumpuilevia rinteitä, kirkkaan vihreitä peltoja, syvänvihreitä havu- ja hennonvihreitä lehtimetsiä. Iso osa lehtipuista on varmaan tammia, Annikki tuumaa muistaessaan, että ranskalaiset käyttävät paljon slovenialaisia tammitynnyreitä punaviiniensä kypsyttämiseen.
Koneen laskeuduttua Ljubljanan pienelle lentokentälle, varmistuu, että kevät on täällä jo pitkällä. Omena-, luumu- ja kirsikkapuut ja hevoskastanjat ovat kukassa ja muissakin lehtipuissa alkaa olla isot lehdet.
Reilun parinkymmenen kilometrin bussimatka kentältä Ljubljanan keskustaan vie n. 50 min. Bussi nimittäin kiertää rauhallisesti muutamankin viehättävän pikkukylän ennen kaartamistaan pääkaupungin rautatieaseman eteen. Aurinko paistaa edelleen kirkkaalta taivaalta mutta kaupunkia ympäröiviltä lumihuipuilta puhaltaa koleahko tuuli. Onneksi kävelymatka Annikin varaamaan majapaikkaan ei ole pitkä eikä villahuivia ja käsineitä tarvitse kaivaa esiin matkakassin pohjalta.
Perillä guest houseksi itseään tituleeraavan, huoneita ja pieniä ns. studioita tarjoavan paikan vastaanottoapulainen kyselee avaimia luovuttaessaan Annikin ja Vilhon lomasuunnitelmista. Nuoren naisen sutatessa museoiden, linnojen, kirkkojen, paikallisten merkkimiesten patsaiden jne. paikkoja kaupungin karttaan, kaksikkomme ei kehtaa ääneen tunnustaa, etteivät he ole vielä avanneet eilen kirjastosta hakemaansa matkaopasta ja että ainoa "nähtävyys", josta he ovat tällä hetkellä kiinnostuneet, on paikallinen supermarketti.
Tavallisen vanhan kerrostalon toisessa kerroksessa sijaitseva tilava huone minikeittiöineeen osoittautuu siistiksi ja verrattain toimivaksi kokonaisuudeksi. Annikki toki tunnistaa vaaran merkit eli tummat IKEAn keittiönkaapit ja huonekalut jo ulko-ovelta mutta kokonaisuutena studio on mukava kahvattomista kaapinovista, huterista valaisimista ja kylppärin pimeäksi tekevistä tummanruskeita kaakeleista huolimatta. Annikin vieroksuman, maitokahvin värisen päiväpeitteen päällä lepää kaksi tummanruskeaa joutsenta ja Annikin mielestä ne tehnyt pyyhetaiteilija on onnistunut sopivasti rikkomaan tämän jostain syystä designiksi mielletyn sisustustyylin.
Annikin tekisi mieli heittäytyä saman tien suuren, pehmeän vuoteen syövereihin, mutta kyllä se ensimmäinen "nähtävyys" täytyy käydä heti katsomassa. Supermarkettia etsiessä Annikki ja Vilho tulevat itse asiassa nähneeksi ison osan Ljubljanan vanhasta kaupungista ja sen muistomerkeistä. Sopiva kauppa löytyy lopulta aivan asunnon läheltä ja kun välttämättömät ostokset on tehty, palataan suorinta tietä takaisin asunnolle. Välipalan ja päiväunien jälkeen olisi aika tutustua tarkemmin tähän siistin ja rauhallisen kaupungin kulttuuriin ja historiaan.
Annikin tuntiessa itsensä huomattavasti eilistä parempivointiseksi ja Vilhon vielä nukkuessa, on hyvä aika muistella ensivaikutelmia Sloveniasta. Annikki ei toki nuhaisena ja väsyneenä ollut eilen parhaimmillaan tarkkailemaan näkymiä ja ilmiöitä maassa, josta ei etukäteen tiennyt juuri mitään. Siitä Annikki sentään oli selvillä, että maa on pieni ja vuoristoinen ja että se selvisi Balkanin sodasta vähemmällä kuin muut entisen Jugoslavian osat. Mutta mitkä kaikki valtiot ovatkaan nykyään Slovenian rajanaapureita? Entä kuka on maan presidentti? Mitä muita eläimiä täällä voi nähdä kuin lipizzanhevosia?
Keskiviikkona Helsingistä varhain aamulla lähteneen lentokoneen tullessa Slovenian ilmatilaan, Vilho torkkui edelleen mutta Annikki valpastui katselemaan maisemia. Auringon kimallellessa näky on kuin kuvakirjasta tai dioraamasta; lumihuippusia vuoria, kauniisti kumpuilevia rinteitä, kirkkaan vihreitä peltoja, syvänvihreitä havu- ja hennonvihreitä lehtimetsiä. Iso osa lehtipuista on varmaan tammia, Annikki tuumaa muistaessaan, että ranskalaiset käyttävät paljon slovenialaisia tammitynnyreitä punaviiniensä kypsyttämiseen.
Koneen laskeuduttua Ljubljanan pienelle lentokentälle, varmistuu, että kevät on täällä jo pitkällä. Omena-, luumu- ja kirsikkapuut ja hevoskastanjat ovat kukassa ja muissakin lehtipuissa alkaa olla isot lehdet.
Reilun parinkymmenen kilometrin bussimatka kentältä Ljubljanan keskustaan vie n. 50 min. Bussi nimittäin kiertää rauhallisesti muutamankin viehättävän pikkukylän ennen kaartamistaan pääkaupungin rautatieaseman eteen. Aurinko paistaa edelleen kirkkaalta taivaalta mutta kaupunkia ympäröiviltä lumihuipuilta puhaltaa koleahko tuuli. Onneksi kävelymatka Annikin varaamaan majapaikkaan ei ole pitkä eikä villahuivia ja käsineitä tarvitse kaivaa esiin matkakassin pohjalta.
Perillä guest houseksi itseään tituleeraavan, huoneita ja pieniä ns. studioita tarjoavan paikan vastaanottoapulainen kyselee avaimia luovuttaessaan Annikin ja Vilhon lomasuunnitelmista. Nuoren naisen sutatessa museoiden, linnojen, kirkkojen, paikallisten merkkimiesten patsaiden jne. paikkoja kaupungin karttaan, kaksikkomme ei kehtaa ääneen tunnustaa, etteivät he ole vielä avanneet eilen kirjastosta hakemaansa matkaopasta ja että ainoa "nähtävyys", josta he ovat tällä hetkellä kiinnostuneet, on paikallinen supermarketti.
Tavallisen vanhan kerrostalon toisessa kerroksessa sijaitseva tilava huone minikeittiöineeen osoittautuu siistiksi ja verrattain toimivaksi kokonaisuudeksi. Annikki toki tunnistaa vaaran merkit eli tummat IKEAn keittiönkaapit ja huonekalut jo ulko-ovelta mutta kokonaisuutena studio on mukava kahvattomista kaapinovista, huterista valaisimista ja kylppärin pimeäksi tekevistä tummanruskeita kaakeleista huolimatta. Annikin vieroksuman, maitokahvin värisen päiväpeitteen päällä lepää kaksi tummanruskeaa joutsenta ja Annikin mielestä ne tehnyt pyyhetaiteilija on onnistunut sopivasti rikkomaan tämän jostain syystä designiksi mielletyn sisustustyylin.
Annikin tekisi mieli heittäytyä saman tien suuren, pehmeän vuoteen syövereihin, mutta kyllä se ensimmäinen "nähtävyys" täytyy käydä heti katsomassa. Supermarkettia etsiessä Annikki ja Vilho tulevat itse asiassa nähneeksi ison osan Ljubljanan vanhasta kaupungista ja sen muistomerkeistä. Sopiva kauppa löytyy lopulta aivan asunnon läheltä ja kun välttämättömät ostokset on tehty, palataan suorinta tietä takaisin asunnolle. Välipalan ja päiväunien jälkeen olisi aika tutustua tarkemmin tähän siistin ja rauhallisen kaupungin kulttuuriin ja historiaan.
1. päivä: Mikä maa, mistä on kysymys? - Annikki herää mielenosoitukseen Sloveniassa
Annikki säpsähtää hereillä syvästä unesta kadulta kuuluvaan mekkalaan. Flunssaisen pääkopan ensimmäinen ajatus on vallankumous! Mutta missä maassa? On sännättävä ikkunalle katsomaan, mistä on kysymys.
Kuumehöyryjen haihtuessa päästä, Annikille valkenee, ettei ollakaan keskellä Balkanin sotaa. Kyseessä ei ole myöskään Annikin viikko sitten Roomassa näkemä pieni mielenosoitus opetusministeriön edessä. Jotain samantapaisia kuitenkin; Annikki saa sloveeninkielisistä banderolleista sen verran selvää, että kadulla marssiva väki vastustaa opetuksen yksityistämistä.
Opiskelijoiden mielenosoitus osoittautuu kovasta metelistä huolimatta perin rauhalliseksi. Kadun levyinen ja parin korttelin pituinen, iskulauseita huutava joukko pysähtyy säntillisesti punaisiin liikennevaloihin ennen kuin katoaa Annikin näkyvistä ja kuuluvista.
Kaivauduttuaan takaisin peittoihinsa, Annikin on oikein mietittävä, miten ihmeessä hän on päätynyt todistamaan opiskelijamielenosoitusta Ljubljanassa, jossa toimii - ainakin toistaiseksi - Slovenian paras julkinen yliopisto. Tietysti Annikki ja Vilho ovat saapuneet Slovenian pääkaupunkiin vain viettämään rauhallisesti pääsiäislomaansa eikä matkaohjelmaan ole varta vasten sisällytetty mitään erityisiä päivänpoliittisia teemoja.
Tosiasiassa Annikilla ja Vilholla ei ole suunniteltuna minkäänlaista matkaohjelmaa. Pääsiäisloman tarkoituksena kun on levätä eikä rasittaa itseään ylenpalttisella nähtävyyksillä kiertämisellä.
Kuumehöyryjen haihtuessa päästä, Annikille valkenee, ettei ollakaan keskellä Balkanin sotaa. Kyseessä ei ole myöskään Annikin viikko sitten Roomassa näkemä pieni mielenosoitus opetusministeriön edessä. Jotain samantapaisia kuitenkin; Annikki saa sloveeninkielisistä banderolleista sen verran selvää, että kadulla marssiva väki vastustaa opetuksen yksityistämistä.
Opiskelijoiden mielenosoitus osoittautuu kovasta metelistä huolimatta perin rauhalliseksi. Kadun levyinen ja parin korttelin pituinen, iskulauseita huutava joukko pysähtyy säntillisesti punaisiin liikennevaloihin ennen kuin katoaa Annikin näkyvistä ja kuuluvista.
Kaivauduttuaan takaisin peittoihinsa, Annikin on oikein mietittävä, miten ihmeessä hän on päätynyt todistamaan opiskelijamielenosoitusta Ljubljanassa, jossa toimii - ainakin toistaiseksi - Slovenian paras julkinen yliopisto. Tietysti Annikki ja Vilho ovat saapuneet Slovenian pääkaupunkiin vain viettämään rauhallisesti pääsiäislomaansa eikä matkaohjelmaan ole varta vasten sisällytetty mitään erityisiä päivänpoliittisia teemoja.
Tosiasiassa Annikilla ja Vilholla ei ole suunniteltuna minkäänlaista matkaohjelmaa. Pääsiäisloman tarkoituksena kun on levätä eikä rasittaa itseään ylenpalttisella nähtävyyksillä kiertämisellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)