Hae tästä blogista

torstai 17. huhtikuuta 2014

2. päivä: Ljubljanan vanhassa kaupungissa - Annikki välttelee edelleen nähtävyyksiä

Niistä Ljubljanan supermarketeista... ei kun kulttuurinähtävyyksistä. Tosiasiahan on, ettei Annikki jaksanut ensimmäisenä iltanaan Ljubljanassa paneutua lainkaan kaupungin mahdolliseen kulttuuritarjontaan. Supermarketista ja leipäkaupasta haetut elintarvikkeet ja "lääkkeet" eli tuoreet mansikat, suklaaleivokset, appelsiinimehu ja yrttilikööri sekä mentolinenäliinat yhdistettynä pehmeään vuoteeseen ja jättimäiseen taulutelevisioon takasivat sen, ettei Annikkia saanut enää illalla lähtemään kaupungille. Hän ehti vielä skannata, että teeveestä näkyy livenä futismatseja ainakin tusinasta maasta ennen kuin kuukahti kesken Copa del Reyn finaalin.

Lääkintä kuitenkin teki tehtävänsä ja tänään Annikki on valmiina lähtemään Vilhon kanssa kävelylle kotikatua, Miklošičeva cestaa pitkin kohti vanhan kaupungin ydintä ja sen halkaiseman joen rantaa. Matkaa ei ole kuin pari korttelia ja Annikki napsii kaikessa rauhassa kuvia art deco -rakennuksista ja kaupungin ylle kohoavan kukkulan laella olevasta linnasta. Keskustan arkkitehtuuri ja sen lukuisat kahvilat kertovat yhteisestä historiasta Itävallan ja Italian Triesten kanssa. Annikkia hämmästyttää kahviloiden ja pikkuravintoloiden suuri määrä. Niitä kun tuntuu olevan  vain noin 300 000 asukkaan kaupungissa loputtomasti. Itävallasta Ljubljanassa muistuttavat kahvila-konditorioiden lisäksi huippusiisti katukuva jätteiden lajittelupisteineen sekä hillitty ja kohtelias liikennekulttuuri. Italialaisuus näkyy siinä, ettei kukaan kävelle kadulla vaelluskengissä tai muissa retkeilyvarusteissa vaikka Alpit ovat näköetäisyydellä.

Idyllisen kävelykeskustan ulkopuolella kalliit muotiliikkeet vaihtuvat kirjakauppoihin ja wieniläissekessionismi etäisesti Neuvostoliitosta muistuttavaan rakennuskantaan. Annikki huomaa viitan, joka johdattaisi roomalaiselle foorumille mutta linnan lailla tämäkin nähtävyys päätetään jättää seuraavaan päivään. Antiikin raunioiden sijasta Annikki ja Vilho suunnistavat supermarkettiin!

Ei kommentteja: