Vai piti Annikki pääsiäiseen valmistautuvaa Ljubljanaa hiljaisena! Pääkaupungissa on jopa sateisena aamuna aivan hillittömän riehakasta verrattuna läheiseen Kranjin kaupunkiin, jonne Annikki keksi lähteä pääsiäissunnuntaina. Paikallisjuna vie Annikin ja Vilhon puolessa tunnissa tähän Slovenian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa olisi sen turisti-infon mukaan viehättävä vanhakaupunki Sava- ja Kokra-jokien yhtymäkohdassa. Kranjen asemalla Annikille alkaa valjeta, ettei kaupunki ole tästä huolimatta mikään pääisiäisturistien ykköskohde.
Eilinen aurinkoinen sää on siis vaihtunut vesisateeseen, joka ei tunnu laantuvan. On turha jäädä autiolle asemalle norkoilemaan ja Annikki ja Vilho lähtevät yhteisen sateenvarjon alla tarpomaan Savajoen yli kohti kukkulaa, jossa siintävät Kranjin kirkontornit. Kapea kujaa kiiveten ollaankin pian vanhankaupungin keskusaukiolla. Aukion laidalla näyttää olevan monta kahvilaa ja ravintolaa muttei oikeastaan mitään elonmerkkejä. Vilho huomaa kuitenkin eräässä kahvilassa valoa ja kaksikkomme ei epäröi astua sisään sadetta pitämään. Kohta Annikilla ja Vilholla on edessään riekaleisiin muotifarkkuihin pukeutuneen nuoren miehen tuomat cappuccinot ja vaikuttavan kokoinen pala suklaakakkua. Suussasulavasta kakusta uutta intoa saaneena kaksikkomme lähtee uudestaan sateeseen hortoilemaan Kranjen autioille kaduille.
Kranjissa näyttää olevan kirkkoja myöten kaikki paikat kiinni. Se, ettei pääse France Prešerenin kotimuseoon, palkintohalliin, kirjastoon, teatteriin jne. ei kyllä haittaa Annikkia yhtään. Slovenian kansallisrunoilijan jättikokoisen näköispatsaan näkeminen tyydyttää mahdollisen uteliaisuuden tästä aiheesta tyystin. Kun oikein muutakaan nähtävää kaupungista ei tunnu löytyvän, kaksikkomme suuntaa takaisin Kokrajoen ylittävälle korkealle sillalle. Sillanpielestä johtavat portaat alas joen muovaamaan kanjoniin ja sinne Annikki ja Vilho laskeutuvat. Lähempänä vedenpintaa joen yli johtaa puinen kävelysilta. Annikki ihailee jykevän sillan kiiltäviä puupalkkeja ja -kaiteita ja seuraa kuinka voimakas virta vie sinisorsaa. Sorsa pistää kuitenkin vauhtia räpylöihinsä ja pääsee kellumaan suvantokohtaan.
Vettä on päivän aikana satanut sen verran reilusti, että joenrantapolku on väliin kovin mutainen. Pienen kirkon kohdalla kivutaankin takaisin kanjonin reunalle ja palataan omakotialueen poikki vanhankaupungin keskusaukiolle. Osa näistä omakotitaloista on paremminkin pieniä maalaistaloja talleineen ja muine ulkorakennuksineen. Hyvin hoidetuilla pihoilla kukkivat magnoliat ja muut koristepuut ja vajoissa polttopuut näyttävät olevan siisteissä pinoissa. Ainoa merkki siitä, että joku alueen asukkaista on paikalla, on eräällä pihalla oleva papparainen, joka virittelee tulta suureen, ulkoilmamuseoista tuttuun tulipesään. Ehkä hän valmistautuu laittamaan pääsiäisateriaa.
Annikille ja Vilholle ei Kranjessa tarjota mitään erityistä pääsiäisateriaa. Ei heitä nälkä vaivaa mutta olisi kiva löytää paikka, jossa syödä jotain ja tappaa aikaa se kolme tuntia, joka on jäjellä paluujunan lähtöaikaan. Valinta on tehtävä muutaman kahvilan, hotellin baarin, pienen kebabkiskan ja ravintolan, jonka keittiö on kiinni, välillä. Päätetään, että ensin syödään pikaruokalounas kebabkiskalla ja sitten mennään katsomaan, onko Stari Mayer -ravintolan baari vielä auki. Vilhon kebab ja Annikin ateria, jonka nimessä on paljon c-kirjaimia eri versioineen osoittautuvat hyväksi valinnaksi. Molempiin annoksiin kuuluu reilusti rapeaa salaattia, kaalia ja muita kasviksia ja Annikin ruoan täydentää hyvä paprikatahna.
Stari Mayeriin saavuttuaan Annikkiin iskee "desis" eli hän kokee déjà vu'n. Vilhokin on samaa mieltä, että tilanne on hyvinkin tuttu heidän parinkymmen vuoden takaisilta matkoiltaan Baltiaan; milloin minkäkin päähänpiston seurauksena löydetään itsemme jonkun pikkupaikkakunnan ainoasta aukiolevasta baarista odottelemassa kyytiä jonnekin muualle. Gostilna Stari Mayer ei kuitenkaan ole mikään peräkylän baari vaikkei siellä olekaan yhden pienen seurueen lisäksi muita kuin talon oma väki, kävelemään opetteleva pikkutyttönen mukaan lukien. Kyseessä taitaa olla Kranjin ykkösravintola, jonka ravintolasali ja pihaterassit ovat nyt hipihiljaisena pääsiäissunnuntaina kiinni.
Annikki tilaa viinilasillisten jälkeen "samaa kuin naapuripöydässä nautitaan" ja kuten hän arvelikin, pöytään tuodaan pikarilliset paikallista yrttikatkeroa, Pelinkovecia. Sitä maistellessa Annikki ja Vilho muistelevat tutun eestiläisporukan kanssa tekemiänsä retkiä pitkin poikin Eestiä ja Latviaa. Niidenkään reissujen ohjelmissa ja aikatauluissa ei ollut koskaan mitään järkeä mutta näin jälkeenpäin mm käynti Viron yhdeksänneksi suurimmalla siirtolohkareella, Vormsin saaren viimeisen ruotsinkielisen mummon tapaaminen ja yölliset villisikaväijyt tahmainen marjaviinipullo kourassa tuntuvat huippuhauskoilta jutuilta. Varmaan päiväretkeä sateiseen Kranjiinkin muistellaan parin vuoden päästä hienona elämyksenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti