Lauantaiaamuna Annikki hoputtaa Vilhoa: nyt on lähdettävä torille, jonne kaikki ljubljanalaiset näyttävät nyt suuntaavaan ostoskärryjensä kanssa. Matkaa Osrednja ljubljanska tržnicalle on onneksi vain reilun korttelin verran ja pian Annikki jo puikkelehtii Vilho kannoillaan kymmenien myyntipöytien lomassa. Harmi, että Ljubljanassa ollaan nyt vain muutama päivä eikä Annikki pääse lempipuuhaansa eli tekemään viikon ruokahankintoja torin mahtavasta valikoimasta. On tyydyttävä vain katselemaan notkuvia vihannestiskejä ja väistettävä kokonaan katetun osan juusto-, liha- ja kalaosastot. Ruokapuolelta voi sentään napata maistiaisia paikallisista savukinkuista ja riistasalameista. Annikki maistelee myös paria viiniä ennen kuin ostaa pullon voimakkaanmakuista paikallista valkoviiniä. Vilho sen sijaan ei maistiaisia tarvitse valitessaan punaviiniä toisella viinikojulla.
Kukkatori lumoaa Annikin täysin. Leikkokukkia ja kaikenlaisia koristeoksia on uskomaton, paljon esim. Helsingin kukkatukkuja parempi valikoima. Annikin on harmissaan todettava, ettei nyt ole sopiva aika hankkia materiaalia valtaviin kukka-asetelmiin. Lohdutuksekseen hän ostaa värjätyistä lastuista tehdyn perinteisen pääsiäiskoristeen, josta olisi iloa parin päivän päästäkin kotiin palattua. Myös puiset koriste-esineet ovat kivoja mutta kun niille ei ole käyttöä eikä oikein paikkaakaan kotona, Annikki ostaa mieluummin kolme kaunista, puista keittiövälinettä, joita aina tarvitaan. Annikille kirjoitetaan kolmen euron ostoksestaan kuitti ja toivotetaan sloveeniksi hyvää pääsiäistä. Tatinmuotoisen puisen pähkinänsärkijän hankkinut espanjalaisherra saa hänkin ystävällistä palvelua, mutta ilman kuittia ja italiaksi.
Annikki voisi pyöriä torialueella vaikka kuinka kauan mutta vaarana on, että silloin tulee ostettua monenmoisia halpoja elintarvikkeita, joita ei ehdikään syödä ennen kotiinlähtöpäivää. Pari pientä purkkia hunajaa voi sentään hankkia tuliaiseksi, Annikki selittelee Vilholle ennen kuin häviää tutkimaan lampaannahkatuotteita. Vilho on ihmeissään Annikin palatessa kojulta iso pussi käsissään. Takaisin majapaikassa Vilho kuitenkin myöntää, että kevyt ja pehmeä, vaalean kullanruskea sloveenilampaantalja on juuri se, mitä Annikin alati öisin palelevat nilkat tarvitsevat.
Pienen välipalan jälkeen Annikki haluaa uudelle ostoskierrokselle ennen kuin pikkuliikkeet suljetaan. Oikeastaan sillä ei ole paljon väliä ovatko putiikit auki vai ei sillä lähes poikkeuksetta Annikin ostokset ovat ns. ikkunaostoksia. Mutta niitäkään ei voi tehdä jos Vilho on koko ajan hoputtamassa eteenpäin. Sovitaankin, että Annikki lähtee pariksi tunniksi yksin kaupungille Vilhon käydessä sillä välin juoksulenkillä Tivoli-puistossa.
Annikin halu näihin ulkomaanmatkojen ostosreissuihin juontuu pitkälti siitä, että niillä ostopäätökset on tehtävä nopeasti mutta harkitusti ja lopullisesti. Yleensä kun ei ole mahdollisuutta palata samaan kauppaan uudestaan. Annikki onkin huomannut, että Suomessa tulee tehtyä aina silloin tällöin vähemmän onnistuneita vaateostoksia mutta ulkomailla ei vielä kertaakaan. Ainakaan jos mukaan ei lueta erinäisiä pareja huomiota herättävän näköisiä korkokenkiä, joille ei tunnut oikein löytyvän arvoistaan käyttöä kotimaan arjessa.
Lopulta Annikki palaa takaisin majapaikkaan pikkuostosten ja pienen ruokapussin kanssa. Vilhon vedellessä päiväunia, Annikki laittaa päivällistä ja sen valmistuttua ihmettelee itsekin, miten onnistuikaan saamaan aikaan herkullisen aterian niin minimalistisessa keittiössä ja niin vähin maustein. Tällä kertaa hyvän liharuoan salaisuus oli vahva slovenialainen punaviini, pari pientä sipulia, sushiannoksesta peräisin oleva pikkupussi japanilaista soijakastiketta, lentoyhtiön minipussit mustapippuria sekä yksi laakerinlehti ja rosmariininoksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti