Nyt, kiirastorstain aamuna, Ljubljanan kaduilla on hiljaista. Annikin mielestä meno on yllättävänkin rauhallista kun kyseessä on tavallinen arki- ja työpäivä. Vastapäisestä, maineikkaasta Grand Hotel Unionista astuu ulos joukko pukumiehiä salkkujaan heiluttaen, muutama opiskelijatyttö polkee pyörillään yliopiston suuntaan. Liikenne on vähäistä ja kadunlakaisija saa tehdä työnsä rauhassa.
Annikin tuntiessa itsensä huomattavasti eilistä parempivointiseksi ja Vilhon vielä nukkuessa, on hyvä aika muistella ensivaikutelmia Sloveniasta. Annikki ei toki nuhaisena ja väsyneenä ollut eilen parhaimmillaan tarkkailemaan näkymiä ja ilmiöitä maassa, josta ei etukäteen tiennyt juuri mitään. Siitä Annikki sentään oli selvillä, että maa on pieni ja vuoristoinen ja että se selvisi Balkanin sodasta vähemmällä kuin muut entisen Jugoslavian osat. Mutta mitkä kaikki valtiot ovatkaan nykyään Slovenian rajanaapureita? Entä kuka on maan presidentti? Mitä muita eläimiä täällä voi nähdä kuin lipizzanhevosia?
Keskiviikkona Helsingistä varhain aamulla lähteneen lentokoneen tullessa Slovenian ilmatilaan, Vilho torkkui edelleen mutta Annikki valpastui katselemaan maisemia. Auringon kimallellessa näky on kuin kuvakirjasta tai dioraamasta; lumihuippusia vuoria, kauniisti kumpuilevia rinteitä, kirkkaan vihreitä peltoja, syvänvihreitä havu- ja hennonvihreitä lehtimetsiä. Iso osa lehtipuista on varmaan tammia, Annikki tuumaa muistaessaan, että ranskalaiset käyttävät paljon slovenialaisia tammitynnyreitä punaviiniensä kypsyttämiseen.
Koneen laskeuduttua Ljubljanan pienelle lentokentälle, varmistuu, että kevät on täällä jo pitkällä. Omena-, luumu- ja kirsikkapuut ja hevoskastanjat ovat kukassa ja muissakin lehtipuissa alkaa olla isot lehdet.
Reilun parinkymmenen kilometrin bussimatka kentältä Ljubljanan keskustaan vie n. 50 min. Bussi nimittäin kiertää rauhallisesti muutamankin viehättävän pikkukylän ennen kaartamistaan pääkaupungin rautatieaseman eteen. Aurinko paistaa edelleen kirkkaalta taivaalta mutta kaupunkia ympäröiviltä lumihuipuilta puhaltaa koleahko tuuli. Onneksi kävelymatka Annikin varaamaan majapaikkaan ei ole pitkä eikä villahuivia ja käsineitä tarvitse kaivaa esiin matkakassin pohjalta.
Perillä guest houseksi itseään tituleeraavan, huoneita ja pieniä ns. studioita tarjoavan paikan vastaanottoapulainen kyselee avaimia luovuttaessaan Annikin ja Vilhon lomasuunnitelmista. Nuoren naisen sutatessa museoiden, linnojen, kirkkojen, paikallisten merkkimiesten patsaiden jne. paikkoja kaupungin karttaan, kaksikkomme ei kehtaa ääneen tunnustaa, etteivät he ole vielä avanneet eilen kirjastosta hakemaansa matkaopasta ja että ainoa "nähtävyys", josta he ovat tällä hetkellä kiinnostuneet, on paikallinen supermarketti.
Tavallisen vanhan kerrostalon toisessa kerroksessa sijaitseva tilava huone minikeittiöineeen osoittautuu siistiksi ja verrattain toimivaksi kokonaisuudeksi. Annikki toki tunnistaa vaaran merkit eli tummat IKEAn keittiönkaapit ja huonekalut jo ulko-ovelta mutta kokonaisuutena studio on mukava kahvattomista kaapinovista, huterista valaisimista ja kylppärin pimeäksi tekevistä tummanruskeita kaakeleista huolimatta. Annikin vieroksuman, maitokahvin värisen päiväpeitteen päällä lepää kaksi tummanruskeaa joutsenta ja Annikin mielestä ne tehnyt pyyhetaiteilija on onnistunut sopivasti rikkomaan tämän jostain syystä designiksi mielletyn sisustustyylin.
Annikin tekisi mieli heittäytyä saman tien suuren, pehmeän vuoteen syövereihin, mutta kyllä se ensimmäinen "nähtävyys" täytyy käydä heti katsomassa. Supermarkettia etsiessä Annikki ja Vilho tulevat itse asiassa nähneeksi ison osan Ljubljanan vanhasta kaupungista ja sen muistomerkeistä. Sopiva kauppa löytyy lopulta aivan asunnon läheltä ja kun välttämättömät ostokset on tehty, palataan suorinta tietä takaisin asunnolle. Välipalan ja päiväunien jälkeen olisi aika tutustua tarkemmin tähän siistin ja rauhallisen kaupungin kulttuuriin ja historiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti