Edellisen illan retsinoinnista ja mavrodafneilusta huolimatta, Susivuoret suuntaavat jo aamupäivällä Akropoliille. Tosiasiassa he eivät ole vielä valmiita tiukkaan kulttuurikierrokseen maailman kuuluisimmalle temppelialueelle. Nyt he tekevät vain lyhyen tiedusteluretken Akropoliin etelärinteelle.
Kävelyreitti kotikadulta Akropoliille vie Panathinaikou-stadionin sivuitse Arkhimidous-kadun kulmaan. Sinnehän ne kaikki Susivuorten näkemät vetokärryin varustautuneet rouvatkin ovat menossa. Annikkikaan ei Vilhon kännykkänavigaattorin ohjeista enää piittaa vaan painelee Vilho kintereillään katualueella olevalle ruokatorille. Vilhon mukaan Annikilla on ”torigeeni” eli karjalaisille tyypillinen viehtymys toreihin ja markkinoihin. Annikki ei moisiin heimoteorioihin usko, mutta myöntää, että torikojut vetävät häntä vastustelemattomasti puoleensa. Perjantain ruokatorin tarjonta on todella houkutteleva hedelmineen ja mittavine valikoiminen tuoreita vihanneksia ja yrttejä. Annikki olisi valmis täyttämään kassinsa mansikoilla ja artisokilla mutta Vilho puskee määrätietoisesti ohi oliivi- ja kalatiskien kohti Ateenan ensimmäistä hautausmaata, Nekrotafeío Athinón. Annikki yrittää turhaan tiedustella sitä, miksi moderni hautausmaa on nimetty kaupungin ”ensimmäiseksi” mutta Vilhon perässä pysyäkseen tyytyy selvittämään asian illalla internetistä.
Siihen nähden, miten paljon turisteja käy Ateenassa ja nimenomaan sen Akropoliilla, on turistirähinä museoalueen sisäänkäynnnin tuntumassa Annikista aika vaatimatonta. Lienevätkö ateenalaiset huonosti turismibisnestä hyödyntäviä amatöörejä vai mafiosojen hallitsemien matkatoimistojen karkottamia yrittäjiä?
Akropoliin arkeologinen museo on sen verran iso rakennus, että siellä käymiseen on varattava oma päivänsä. Tänään Susivuorilla ei ole museopäivä ja otettuaan valokuvan museosta he lähtevät kävelemään takaisin Pagkrátiin. Matkalla he käyvät katsastamassa Apsida tou Adrianou eli Hadrianuksen portin, jota yleensä kutsutaan (riemu)kaareksi. Sen luota näkyvät aidatulla laajalla nurmikentällä olevat Olympeionin eli Olympoksen Zeun temppelin raunio.
Komea marmorista tehty Panathinaikou-stadion kierretään nyt sen etupuolelta ja sieltä matka kotikadulle ei ole enää pitkä. Sen verran voipunut Annikki on päivän kävelyreissusta, että ei istu kuin hetken Vilhon seurana olohuoneen parvekkeella lämpimästä auringonpaisteesta nauttimassa vaan käy päiväunille.
Illalla Annikki puuhailee keittiössä Vilhon mopatessa lattioita. Asunto oli kyllä hyvin siivottu Susivuoria varten mutta ilmeisesti se on ehtinyt olla hetken tyhjillään. Vilhon suoritettua pikasiivouksensa, pölytön parketti suorastaan kiiltää. Keittiössä Annikki toteaa, että ilmeisesti kaikki asunnon vuokralaiset eivät ole huomanneet, että keittiössä on oma boilerinsa. Osa laseista ja keittiövälineistä on nimittäin sen näköisiä, ettei keittiön boileria ole osattu laittaa päälle sähkötaulusta ja astiat on vain huuhtaistu kylmällä vedellä. Toisaalta monelle on varmaan eduksi, ettei boileri ole ollut päällä. Hanassa ei ole rajoitinta ja jos sen kanssa ei ole tarkkana, polttaa helposti kätensä tulikuumalla vedellä.
Suomessa on tänään pitkäperjantai mutta Kreikassa vietetään pääsiäistä vasta viikon kuluttua. Annikin täytyy muistaa merkitä ortodoksiset juhlapyhät museolistaansa ennen kuin Susivuoret aloittavat aikomansa kierrokset Ateenan pääkohteilla. Suunnitelmissa kun on ostaa viisi päivää voimassa oleva yhdistelmälippu ja käydä kaikissa lipun kohteissa ja parissa muussakin museossa.
lauantai 31. maaliskuuta 2018
perjantai 30. maaliskuuta 2018
3. päivä: Toisin kuin Töölössä, Pagkrátissa on graffiteja, museoita ja supermarketteja
Susivuorten kotikatu Ateenassa on appelsiinipuiden reunustama Efroniou Akropoliin ja Kansallispuutarhan itäpuolella. Pagkráti ei ole mikään hienostolaue mutta selvästi vähän varakkaamman väen kaupunginosa verrattuna esim. Exharceiaan tai Psyríin. Yksisuuntaisten katujen reunustamat kerrostalot Pakgrátissa löytänevät helsinkiläisen vastineensa Etu-Töölöstä. Kuten muuallakin Pagkrátissa, Susivuorten asuintalossa on aula portinvartijan toimistoineen. Portinvartijoita Ateenassakaan ei kuitenkaan enää ole vaan postinlajittelutiskillä päivystää talon kolmannessa kerroksessa asuva valkeankirjava komea kissa.
Ateenan Ullanlinnassa Annikki ei ole vielä käynyt mutta muita livenä ja internetissä Ateenan kaupunginosia nähneenä, Annikki arvelee, että kaupungissa on valtavat markkinat spraymaaleille. Lähes jokainen talonseinä on spreijattu eikä kyse ole katutaiteeksi miellettävistä graffitteista vaan Kreikan pitkään jatkuneen talouslaman tai jonkun muun raivonaiheen inspiroimista töherryksistä.
Töherrysten ohella toinen ero Pagkrátisin ja Töölön ohella on se, että Ateenassa ei tarvitse kävellä puolta korttelia pidemmälle löytääkseen kahvilan, hedelmäkaupan tai huonekaluverhoomon. Toisaalta Töölön jalkakäytävillä ei ole kuoppia ja irvisteleviä laattoja mutta ei kyllä talojen seiniä pitkin kiipeileviä wisterioita eli upeasti kukkivia sinisade-köynnöksiäkään.
Kotikadultaan appelsiinipuiden ja wisterioiden alta Susivuoret kääntyvät Rizari-kadulle. Nelikaistaista Vasileos Konstantinou -pääkatua ylittäessään Annikki noudattaa tarkasti liikennevalojen käskyjä mutta muuten hän ottaa käyttöön keskieurooppalaiseen, liikennevalottomaan kaupunkiin soveltuvan käytännön. Kadun voi ylittää missä ja milloin vain haluaa kunhan osoittaa selvästi aikeensa kohti kiitävälle motoristille tai kännykkäänsä räpläävälle autoilijalle.
Polemikó Mouseíon eli sotamuseon pihalla on useita häijynnäköisiä lentokoneita ja ohjuksia. Susivuoret käyvät vilkaisemassa niitä mutta eivät mene sisälle museoon. He ohittavat myös vieressä olevan Bysanttilaisen ja kristillisen museon ja jatkavat matkaansa Vasilissis Sofias -avenueta pitkin länteen. Vasta kolmannen museon eli Museío Kykladikís Téchnisin kohdalla Susivuoret astuvat sisään ja lippuluukulle. Museovirkailijan suostuttelemana Annikki ostaa kymmenen euron liput, joilla pääsee Kykladisen taiteen museon perusnäyttelyn lisäksi myös alakerran erikoisnäyttelyyn.
Museon neljässä kerroksessa olevat peruskokoelmat on pantu hyvin esille. Esinevitriinien lisäksi näyttelysaleissa on lukuisia näyttötauluja, joita selaamalla voi katsella mm. videoita antiikin lasiesineiden tekemisestä ja esitystä kirjoitustaidon kehittymisestä itäisen Välimeren alueella. Ensimmäinen kerros on omistettu Kykladien omintakeisille litteille ihmisfiguureille. Valkoiset marmoripatsaat tuovat väistämättä mieleen elokuvien kalpeat muukalaiset vieraalta planeetalta mutta aikanaan patsaat ovat olleet monivärisiksi maalattuja.
Annikista Kykladien figuriinit ja idolit ovat kiehtovia ja hän on vähän pöyristynyt joutuessaan toteamaan, että ”kykladisen taiteen” museon neljästä näyttelysalista vain yksi esittelee tätä aihetta. Toki muutkin osastot hienoine keramiikkakokoelmineen ovat kiinnostavia mutta miten ihmeessä Kypros-salien, mm. Tukholman Medelhavsmuseetista tutut piippalakkiset terrakottahahmot liittyvät Kykladien taiteeseen? Annikkin mielestä museo olisi pitänyt nimetä joko ruotsalaisten tapaan Välimeren museoksi tai totuudenmukaisesti Dolly ja Nikolaos Goulandriksin kokoelmaksi ryöstökaivausten löydöistä.
Museon kaupassa on Annikin mielestä poikkeuksellisen tyylikkäitä matkamuistoja. Annikki ei kuitenkaan kaiva luottokorttiaan esille ostaakseen kykladista marmoripatsasta. Vaikka valkoinen hahmo näyttääkin museon vitriinissä upealta, ei ole ollenkaan sanottua, että Susivuorten olohuoneeseen siirrettynä patsas olisi edukseen.
Lopuksi Susivuoret käyvät museon erikoisnäyttelyssä. Se on Alfa-pankin numismaattisen kokoelman kolikoita yhdistettynä esineisiin, joissa on kuvattu samoja aiheita kuin antiikin kolikoissa. Joukossa on useita, mm. Louvresta lainattuja hienoja keramiikkakannuja ja -maljoja. Annikin on myönnettävä, että virkailija oli oikeassa ja näyttely kannattaa käydä katsomassa.
Susivuorten palattua asunnolle ensimmäiseltä museokäynniltään Annikki päättää, että hänen täytyy tehdä ”museosuunnitelma”. Lyhyellä kahden viikon Ateenan visiitillä ei ehtisi millään käydä kaikissa kaupungin museoissa, joissa on Susivuoria kiinnostavat arkeologiset kokoelmat. On siis mietittävä etukäteen, mihin museoon tai arkeologiselle kohteelle minäkin päivänä lähdetään. Annikki nostaa museolistansa kärkeen Kansallisen arkeologisen museon ja Akropoliin museon jättäen varasijoille pari pienempää museota, jossa on esineistöä Antiikin Kreikasta. Kreikkalaisia kansallispukuja tai perinnesoittimia esitteleviä museoita hän ei huoli listalleen lainkaan.
Annikin museosuunnitelmasta tulee sen verran realistinen, että Akropoliin ja Kerameikoksen lisäksi hän merkitsee listaansa pari kauppareissua.Iltapäivällä Susivuoret tyydyttävätkin kulttuurinjanoaan vierailemalla paikallisella Lidlissä.
Kreikkalainen ”Liiteri” osoittautuu paremmin kreikkalaisilla elintarvikkeilla varustelluksi kaupaksi kuin Susivuoret osasivat odottaa. Vilho keksii sieltä tulevan suosikkituotteensa, makeaan etikkaliemeen säilöttyjä pepperoneja ja jalopeñoja. Myös tirokafteri eli mausteinen tuorejuustosalaatti on mainiota. Saksalais-prezelien seasta leipähyllystä löytyy isoja, filotaikinasta leivottuja piiraita ja viinihyllystä makeaa Patronin Mavrodafne-viiniä. Kun ostoskorissa on myös iso pullo retsinaa, Annikki saa illalla päivittää museolistansa.
Ateenan Ullanlinnassa Annikki ei ole vielä käynyt mutta muita livenä ja internetissä Ateenan kaupunginosia nähneenä, Annikki arvelee, että kaupungissa on valtavat markkinat spraymaaleille. Lähes jokainen talonseinä on spreijattu eikä kyse ole katutaiteeksi miellettävistä graffitteista vaan Kreikan pitkään jatkuneen talouslaman tai jonkun muun raivonaiheen inspiroimista töherryksistä.
Töherrysten ohella toinen ero Pagkrátisin ja Töölön ohella on se, että Ateenassa ei tarvitse kävellä puolta korttelia pidemmälle löytääkseen kahvilan, hedelmäkaupan tai huonekaluverhoomon. Toisaalta Töölön jalkakäytävillä ei ole kuoppia ja irvisteleviä laattoja mutta ei kyllä talojen seiniä pitkin kiipeileviä wisterioita eli upeasti kukkivia sinisade-köynnöksiäkään.
Kotikadultaan appelsiinipuiden ja wisterioiden alta Susivuoret kääntyvät Rizari-kadulle. Nelikaistaista Vasileos Konstantinou -pääkatua ylittäessään Annikki noudattaa tarkasti liikennevalojen käskyjä mutta muuten hän ottaa käyttöön keskieurooppalaiseen, liikennevalottomaan kaupunkiin soveltuvan käytännön. Kadun voi ylittää missä ja milloin vain haluaa kunhan osoittaa selvästi aikeensa kohti kiitävälle motoristille tai kännykkäänsä räpläävälle autoilijalle.
Polemikó Mouseíon eli sotamuseon pihalla on useita häijynnäköisiä lentokoneita ja ohjuksia. Susivuoret käyvät vilkaisemassa niitä mutta eivät mene sisälle museoon. He ohittavat myös vieressä olevan Bysanttilaisen ja kristillisen museon ja jatkavat matkaansa Vasilissis Sofias -avenueta pitkin länteen. Vasta kolmannen museon eli Museío Kykladikís Téchnisin kohdalla Susivuoret astuvat sisään ja lippuluukulle. Museovirkailijan suostuttelemana Annikki ostaa kymmenen euron liput, joilla pääsee Kykladisen taiteen museon perusnäyttelyn lisäksi myös alakerran erikoisnäyttelyyn.
Museon neljässä kerroksessa olevat peruskokoelmat on pantu hyvin esille. Esinevitriinien lisäksi näyttelysaleissa on lukuisia näyttötauluja, joita selaamalla voi katsella mm. videoita antiikin lasiesineiden tekemisestä ja esitystä kirjoitustaidon kehittymisestä itäisen Välimeren alueella. Ensimmäinen kerros on omistettu Kykladien omintakeisille litteille ihmisfiguureille. Valkoiset marmoripatsaat tuovat väistämättä mieleen elokuvien kalpeat muukalaiset vieraalta planeetalta mutta aikanaan patsaat ovat olleet monivärisiksi maalattuja.
Annikista Kykladien figuriinit ja idolit ovat kiehtovia ja hän on vähän pöyristynyt joutuessaan toteamaan, että ”kykladisen taiteen” museon neljästä näyttelysalista vain yksi esittelee tätä aihetta. Toki muutkin osastot hienoine keramiikkakokoelmineen ovat kiinnostavia mutta miten ihmeessä Kypros-salien, mm. Tukholman Medelhavsmuseetista tutut piippalakkiset terrakottahahmot liittyvät Kykladien taiteeseen? Annikkin mielestä museo olisi pitänyt nimetä joko ruotsalaisten tapaan Välimeren museoksi tai totuudenmukaisesti Dolly ja Nikolaos Goulandriksin kokoelmaksi ryöstökaivausten löydöistä.
Museon kaupassa on Annikin mielestä poikkeuksellisen tyylikkäitä matkamuistoja. Annikki ei kuitenkaan kaiva luottokorttiaan esille ostaakseen kykladista marmoripatsasta. Vaikka valkoinen hahmo näyttääkin museon vitriinissä upealta, ei ole ollenkaan sanottua, että Susivuorten olohuoneeseen siirrettynä patsas olisi edukseen.
Lopuksi Susivuoret käyvät museon erikoisnäyttelyssä. Se on Alfa-pankin numismaattisen kokoelman kolikoita yhdistettynä esineisiin, joissa on kuvattu samoja aiheita kuin antiikin kolikoissa. Joukossa on useita, mm. Louvresta lainattuja hienoja keramiikkakannuja ja -maljoja. Annikin on myönnettävä, että virkailija oli oikeassa ja näyttely kannattaa käydä katsomassa.
Susivuorten palattua asunnolle ensimmäiseltä museokäynniltään Annikki päättää, että hänen täytyy tehdä ”museosuunnitelma”. Lyhyellä kahden viikon Ateenan visiitillä ei ehtisi millään käydä kaikissa kaupungin museoissa, joissa on Susivuoria kiinnostavat arkeologiset kokoelmat. On siis mietittävä etukäteen, mihin museoon tai arkeologiselle kohteelle minäkin päivänä lähdetään. Annikki nostaa museolistansa kärkeen Kansallisen arkeologisen museon ja Akropoliin museon jättäen varasijoille pari pienempää museota, jossa on esineistöä Antiikin Kreikasta. Kreikkalaisia kansallispukuja tai perinnesoittimia esitteleviä museoita hän ei huoli listalleen lainkaan.
Annikin museosuunnitelmasta tulee sen verran realistinen, että Akropoliin ja Kerameikoksen lisäksi hän merkitsee listaansa pari kauppareissua.Iltapäivällä Susivuoret tyydyttävätkin kulttuurinjanoaan vierailemalla paikallisella Lidlissä.
Kreikkalainen ”Liiteri” osoittautuu paremmin kreikkalaisilla elintarvikkeilla varustelluksi kaupaksi kuin Susivuoret osasivat odottaa. Vilho keksii sieltä tulevan suosikkituotteensa, makeaan etikkaliemeen säilöttyjä pepperoneja ja jalopeñoja. Myös tirokafteri eli mausteinen tuorejuustosalaatti on mainiota. Saksalais-prezelien seasta leipähyllystä löytyy isoja, filotaikinasta leivottuja piiraita ja viinihyllystä makeaa Patronin Mavrodafne-viiniä. Kun ostoskorissa on myös iso pullo retsinaa, Annikki saa illalla päivittää museolistansa.
torstai 29. maaliskuuta 2018
2. päivä: Susivuoret asettuvat taloksi Ateenaan
Annikki hämmästyy huomatessaan, että kello on yli yhdentoista hänen noustessaan vuoteesta. Tulipahan kerrankin nukuttua — ja tarpeeseen. Kotirintamalla on ollut viime aikoina kaikenlaista huolta ja töissäkin on ollut kiireistä. Sen lisäksi Annikin unta on häirinnyt sitkeä flunssa hakkaavine yskineen sekä suru-uutinen Italiasta.
Annikkia vähän nolottaa, että hän reagoi niin voimakkaasti siihen, että italialainen tv-persoona Fabrizio Frizzi on yllättäen kuollut. Annikki oli maanantaina saanut Vilholta sähköpostia otsikolla ”Ei voi olla totta” ja Annikki oli linkkiä italialaiseen lehteen avatessaan arvellut, että kyseessä on taas joku jalkapallomaailman huhu. Mutta kyseessä oli siis uutinen kuusikymmenvuotiaan Frizzin äkillisestä menehtymisestä aivoverenvuotoon. Se, että Annikin mittapuulla nuori ihminen odottamatta kuolee, panee hänet ajattelemaan omien elinpäivien rajallisuutta mutta surulliseksi tapauksen tekee se, että Fabrizio oli italialaisille ja RAIn tv-ohjelmia seuraavalle Annikille kuin perheenjäsen. Vaikka monta kertaa viikossa lähetettävä L’Ereditá on jokseenkin typerä visailuohjelma, Annikki piti siitä juuri ystävällisen, kohteliaan ja iloisesti hymyilevän Frizzin takia.
Vilho yrittää vielä jäädä vuoteeseen loikoilemaan Annikin kiskoessa painavia olohuoneen ikkunan peittäviä kaihtimia ylös. Parvekkeelle päästyään Annikki vaatii Vilhoakin katsomaan kuinka sieltä näkyy Akropolis temppeleineen. Tästä Annikille tulee déjà-vu. Kairoonkin saavuttiin aikanaan myöhästyneen lennon takia myöhään illalla ja vasta seuraavana aamuna kaihtimia avatessa Annikki huomasi, että asunnosta on komea näkymä suoraan Gizan pyramideille. Akropolis on sillä tavalla samanlainen paikka kuin pyramidit Kairossa, että sinne katse kaupungissa aina hakeutuu. Se ainakin on varmaa, että samoin kuin Gizan pyramideista, Annikki tulee ottamaan tukuttain valokuvia Akropoliista vuorokauden eri valoissa.
Keittiöstä löytyy kahvia ja pieniä croissantteja sekä hedelmiä. Niistä Susivuoret saavat kelpo aamiaisen vastapuristettuine appelsiinimehuineen ja ryhtyvät uusin voimin tutkimaan asuntoa ja sen varustelua. Makuuhuoneen vuoteineen ja peiliovisine vaatekaappeineen sekä ikkunallisen kylpyhuoneen he ovat jo todenneet kelvolliseksi. Olohuone on iso ja ainakin kaksi sen sohvista ovat mukavia. Kolmatta sohvaa ja lasista ruokasalin pöytää Susivuoret tuskin tulevat käyttämään ja vanha, lähinnä biedermeieriä oleva keinutuoli näyttää suorastaan vaaralliselta istua. Asunnon sisustus on siis sekoitus uutta ja vanhaa ja ainoat Ikea-romut ovat pieni sivupöytä ja keittiön kolme huteraa tuolia. Vaikka sisustustyyli kristallikruunuineen ja koristeellisine senkkeineen ei oikein ole Annikin makuun, hän pitää asunnon korkeiden huoneiden ja parkettilattian aikaasaamasta avarasta ja lämpimästä yleisilmeestä. Koska ruokasalin lasihyllyjen koristeelliset posliinikulhot ja lasimaljat eivät näy Annikin omimalle, suurta tauluteeveetä kohti suunnatulle sohvalle, ne saavat jäädä paikalleen. Tavallisestihan Annikki korjaa loma-asunnon kammottavimmat koriste-esineet siivouskomeroon tai kirjahyllyn kaappiin pois silmistä. Asunnon ”hienoimmat” esineet ovat Annikin veikkauksen mukaan lukitussa palvelijanhuoneessa ja hyvä niin.
Keittiön kaapeissa on kreikkalaiseen tapaan astioita ainakin parille kymmenelle hengelle. Vedenkeitin sen sijaan on yhdelle hengelle mutta muut keittiökoneet ovat kelvollisia. Vilho löytää kaapeista monenmoisia mausteita ja yrttejä mutta öljyt ovat maissi- ja auringonkukkaöljyä joten kauppalistaan on kirjattava oliiviöljy. Kauppalista alkaa muutenkin olla niin pitkä, että Susivuorten on aika lähteä ruokaostoksille.
Ensimmäisen lomapäivän kauppareissu tuottaa Susivuorille aina suurta tyydytystä. Silloin ostoskoreihin voi huoletta lastata kaikkia paikallisia, hyviksi havaittuja elintarvikkeita ja jonkun ennestään tuntemattoman kiinnostavan tuotteen. Vilhon valitessa fetajuustoa ja jättipapusäilykkeitä, Annikki ostaa palavelutiskiltä kovaa vuohen- ja lampaanmaitojuustoa, mustia oliiveja ja aimo kimpaleen halvaa. Tomaatit, sipulit ja appelsiinit täytyy hakea vihanneskaupasta, jossa ne olisivat parempia ja halvempia kuin marketissa. Vilho hakee viinihyllystä retsinaa ja Annikki valkoviinipullon. Suurin osa tarjolla olevista kreikkalaisista valko- ja punaviineistä on hinnakkaita. Annikille ja Vilholle 10-20 euron viinit ovat liian kalliita ja valitsevat viininsä alahyllyltä. He tietävät, että kohta syötävän kreikkalaisen salaatin kanssa parin, kolmen euronkin viini maistuu mainiolta.
Susivuoret ehtivät juuri parahiksi kauppakasseineen kotiovelle kun taivaalta alkaa ropista vettä. Sadekuuro on kokonaan ohi ja ilma edelleen lämmin Annikin herätessä päiväuniltaan. Susivuoret käyvät pienellä iltakävelyllä lähikorttelissa täydentäen ruoka- ja juomavarastojaan. Hedelmäkaupassa Annikki ei löydä yhteistä kieltä kaupanpitäjän kanssa mutta saa hankituksi oikeanlaisia appelsiineja. Täytyy kyllä opetella muutama muukin sana kreikkaa kuin ”ευχαριστώ”, hän päättää esitettyään pantomiimin appelsiinimehun puristamisesta.
Annikkia vähän nolottaa, että hän reagoi niin voimakkaasti siihen, että italialainen tv-persoona Fabrizio Frizzi on yllättäen kuollut. Annikki oli maanantaina saanut Vilholta sähköpostia otsikolla ”Ei voi olla totta” ja Annikki oli linkkiä italialaiseen lehteen avatessaan arvellut, että kyseessä on taas joku jalkapallomaailman huhu. Mutta kyseessä oli siis uutinen kuusikymmenvuotiaan Frizzin äkillisestä menehtymisestä aivoverenvuotoon. Se, että Annikin mittapuulla nuori ihminen odottamatta kuolee, panee hänet ajattelemaan omien elinpäivien rajallisuutta mutta surulliseksi tapauksen tekee se, että Fabrizio oli italialaisille ja RAIn tv-ohjelmia seuraavalle Annikille kuin perheenjäsen. Vaikka monta kertaa viikossa lähetettävä L’Ereditá on jokseenkin typerä visailuohjelma, Annikki piti siitä juuri ystävällisen, kohteliaan ja iloisesti hymyilevän Frizzin takia.
Vilho yrittää vielä jäädä vuoteeseen loikoilemaan Annikin kiskoessa painavia olohuoneen ikkunan peittäviä kaihtimia ylös. Parvekkeelle päästyään Annikki vaatii Vilhoakin katsomaan kuinka sieltä näkyy Akropolis temppeleineen. Tästä Annikille tulee déjà-vu. Kairoonkin saavuttiin aikanaan myöhästyneen lennon takia myöhään illalla ja vasta seuraavana aamuna kaihtimia avatessa Annikki huomasi, että asunnosta on komea näkymä suoraan Gizan pyramideille. Akropolis on sillä tavalla samanlainen paikka kuin pyramidit Kairossa, että sinne katse kaupungissa aina hakeutuu. Se ainakin on varmaa, että samoin kuin Gizan pyramideista, Annikki tulee ottamaan tukuttain valokuvia Akropoliista vuorokauden eri valoissa.
Keittiöstä löytyy kahvia ja pieniä croissantteja sekä hedelmiä. Niistä Susivuoret saavat kelpo aamiaisen vastapuristettuine appelsiinimehuineen ja ryhtyvät uusin voimin tutkimaan asuntoa ja sen varustelua. Makuuhuoneen vuoteineen ja peiliovisine vaatekaappeineen sekä ikkunallisen kylpyhuoneen he ovat jo todenneet kelvolliseksi. Olohuone on iso ja ainakin kaksi sen sohvista ovat mukavia. Kolmatta sohvaa ja lasista ruokasalin pöytää Susivuoret tuskin tulevat käyttämään ja vanha, lähinnä biedermeieriä oleva keinutuoli näyttää suorastaan vaaralliselta istua. Asunnon sisustus on siis sekoitus uutta ja vanhaa ja ainoat Ikea-romut ovat pieni sivupöytä ja keittiön kolme huteraa tuolia. Vaikka sisustustyyli kristallikruunuineen ja koristeellisine senkkeineen ei oikein ole Annikin makuun, hän pitää asunnon korkeiden huoneiden ja parkettilattian aikaasaamasta avarasta ja lämpimästä yleisilmeestä. Koska ruokasalin lasihyllyjen koristeelliset posliinikulhot ja lasimaljat eivät näy Annikin omimalle, suurta tauluteeveetä kohti suunnatulle sohvalle, ne saavat jäädä paikalleen. Tavallisestihan Annikki korjaa loma-asunnon kammottavimmat koriste-esineet siivouskomeroon tai kirjahyllyn kaappiin pois silmistä. Asunnon ”hienoimmat” esineet ovat Annikin veikkauksen mukaan lukitussa palvelijanhuoneessa ja hyvä niin.
Keittiön kaapeissa on kreikkalaiseen tapaan astioita ainakin parille kymmenelle hengelle. Vedenkeitin sen sijaan on yhdelle hengelle mutta muut keittiökoneet ovat kelvollisia. Vilho löytää kaapeista monenmoisia mausteita ja yrttejä mutta öljyt ovat maissi- ja auringonkukkaöljyä joten kauppalistaan on kirjattava oliiviöljy. Kauppalista alkaa muutenkin olla niin pitkä, että Susivuorten on aika lähteä ruokaostoksille.
Ensimmäisen lomapäivän kauppareissu tuottaa Susivuorille aina suurta tyydytystä. Silloin ostoskoreihin voi huoletta lastata kaikkia paikallisia, hyviksi havaittuja elintarvikkeita ja jonkun ennestään tuntemattoman kiinnostavan tuotteen. Vilhon valitessa fetajuustoa ja jättipapusäilykkeitä, Annikki ostaa palavelutiskiltä kovaa vuohen- ja lampaanmaitojuustoa, mustia oliiveja ja aimo kimpaleen halvaa. Tomaatit, sipulit ja appelsiinit täytyy hakea vihanneskaupasta, jossa ne olisivat parempia ja halvempia kuin marketissa. Vilho hakee viinihyllystä retsinaa ja Annikki valkoviinipullon. Suurin osa tarjolla olevista kreikkalaisista valko- ja punaviineistä on hinnakkaita. Annikille ja Vilholle 10-20 euron viinit ovat liian kalliita ja valitsevat viininsä alahyllyltä. He tietävät, että kohta syötävän kreikkalaisen salaatin kanssa parin, kolmen euronkin viini maistuu mainiolta.
Susivuoret ehtivät juuri parahiksi kauppakasseineen kotiovelle kun taivaalta alkaa ropista vettä. Sadekuuro on kokonaan ohi ja ilma edelleen lämmin Annikin herätessä päiväuniltaan. Susivuoret käyvät pienellä iltakävelyllä lähikorttelissa täydentäen ruoka- ja juomavarastojaan. Hedelmäkaupassa Annikki ei löydä yhteistä kieltä kaupanpitäjän kanssa mutta saa hankituksi oikeanlaisia appelsiineja. Täytyy kyllä opetella muutama muukin sana kreikkaa kuin ”ευχαριστώ”, hän päättää esitettyään pantomiimin appelsiinimehun puristamisesta.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
1. päivä: Lentomatkailun riemuja - laventelinallen matkassa Ateenaan
Annikin päästessä lentokentälle Vilho onkin jo ehtinyt tulostaa boarding passit ja matkatavaralipukkeet. Laukkujen jättö ja turvatarkastus sekä lentokoneeseen siirtyminen sujuvat nekin nopeasti ja vaivatta. Sen jälkeen mikään ei sujukaan. Koneen piti olla täynnä mutta tietokoneongelmien takia matkustamoon ei ole saatu Susivuorten lisäksi kuin pari tusinaa henkeä. Loppuja matkustajia odotellaan sitten lähes kaksi tuntia. Vilho ehtii sinä aikana ottaa torkut mutta Annikkia alkaa kismittää, että lentoyhtiö syyttää lentokenttää ongelmista vaikka on itse täysin kyvytön reagoimaan tilanteeseen. Paitsi että tiedottaminen kangertelee, on henkilökunnan laskutaidossakin puutteita. Kun matkustajalukuja ei saada millään täsmäämään, Annikki tietää, että seuraavaksi aletaan poistaa ruumasta ylimääräisiä matkalaukkuja. Siinä vaiheessa Annikin vieressä istuva rouva alkaa hermostua eikä Annikki viitsi jatkaa, että se tuskin on tällä lennolla kovinkaan huolestuttava juttu. Aivan toisenlainen tunne Annikilla oli vuosia sitten Jerusalemin kentällä, jossa matkalaukkuja alettiin poistaa koneesta matkustajien tunteja kestäneiden kuulusteluiden jälkeen.
Kun kone vihdoin pääsee lähtemään, kolmen ja puolen tunnin lentomatka sujuu aika mukavasti. Mutta jälleen kerran Annikki joutuu ihmettelemään sitä, miksi tällä ns. halpalentoyhtiön lennolla on internet-yhteys, ei kylläkään kovin nopea, mutta perinteisten yhtiöiden koneissa ei sitä ole. Tai jos onkin, siitä pyydetään joku naurettava lisämaksu. Eikö netissä surffailu olisi nykyihmiselle se kaikkein luontevin keino kuluttaa aikaa lennoilla? Tuskin kovinkaan montaa matkustajaa kiinnostaa edes pitkillä lennoilla lentoyhtiöiden elokuvatarjonta tai joutavat matkailumainokset. Tosin tällä lennolla Annikki kiinnostuu teeveen lyhytelokuvista. Hän tönii Vilhonkin hereille katsomaan laventelinsinisen australialaisnallen edesottamuksia. Bobbie the Bear käyttelee kyllä mallikkaasti maatalouskoneita hoitaessaan suurta laventelifarmia mutta vapaa-ajallaan tämä sympaattinen ja ilmeikäs karhu on aika tohelo.
Aurinko on jo laskenut kun Susivuoret laskeutuvat pari tuntia myöhässä Ateenan Elefthérios Venizélosille omistetulle lentokentälle. Annikilla ei tietenkään ole kuin hämärä aavistus kuka Venizélos mahtoi olla; viime keväiseen Kreetan matkan muistojen perusteella varmaan joku poliitikko, jolla oli jokin yhteys Kreetaan. Poliitikot ovat muuten Annikin mielestä yliedustettu ammattiryhmä lentokenttien nimissä. Kas kun Helsingin lentokenttä ei ole ”Urho Kekkonen” ? Euroopassa on sentään jokunen kenttä nimetty taitelijan, löytöretkeilijän tai tiedemiehen mukaan ja tietysti maailmasta löytyy parikin samalle paaville omistettua kenttää. Mutta Delhin ”Indira Gandhi” taitaa olla ainoa naiselle — poliitikolle tietty — omistettu lentokenttä.
Annikista on kuitenkin aivan sama, mikä Ateenan lentokentän vaikeasti muistettava nimi on. Nyt on tärkeintä päästä mahdollisimman pian Ateenaan keskustaan ja asunnolle, jossa vuokraemäntä odottaa Susivuoria saapuvaksi. Annikki lähettää Maria-emännälle pari tekstiviestiä ja sopii tapaamisesta tunnin päästä Evangelismoksen metroaseman edessä. Sinne kaksikkomme pääsee suoraan lentokentältä metrolla M3.
Ensikosketuksen Ateenaan Annikki saa vasta Susivuorten noustessa metrosta ja kävellessä kadunlaitaan sotamuseon eteen odottamaan Mariaa. Kaupunki on paljon lempeämpi kuin Annikki osasi odottaa. Ilma on vielä yhdentoista maissa illalla lämpimän raikas ja kaupungin tuoksu on miellyttävä. Iltataivaan pehmeää tummuutta vasten Lykovittoksen korkea, valaistu kukkula loistaa kutsuvana, ei uhkaavana.
Pian Maria saapuukin kolhitulla Hondallaan ja Vilho sulloo Susivuorten matkalaukut pienen auton tavaratilaan ja takapenkille. Matka Efroniu-kadun asunnolle ei ole pitkä mutta yksisuuntaisten katujen takia sinne on kierrettävä suurten Hilton- ja Caravel-hotellien sivuitse. Susivuorten uusi kotikatu on appelsiinipuiden reunustama ja Annikin noustessa autosta, vastaan hyökyy appelsiininkukkien huumaava tuoksu. Tässä vaiheessa iltaa hän ei tosin tajua, että voimakas tuoksu on peräisin pienistä valkoisista kukista vaan liittää ajatuksissaan voimakkaan hajun kadunkulman kauneussalonkiin ja kirkossa poltettaviin suitsukkeisiin.
Kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitseva asunto on suurempi kuin Susivuoret kuvittelivat ja siellä näyttää olevan kaikki tarvittava. Kellon lähestyessä puolta yötä Annikki alkaa olla väsynyt ja siksi hän pyrkii saamaan asunnon esittelystä mahdollisimman lyhyen. Olisihan se muutenkin absurdia kuunnella perinpohjaista opastusta pesukoneen ja hiustenkuivaajan käytöstä.
Ilman pitkiä esittelyjäkin Susivuorten matkapäivä on ollut pitkä ja he eivät kuvittelekaan lähtevänsä kaupungille yöpalaa hakemaan. Sen verran Annikilla ja Vilholla on kokemusta matkailusta ja itsestään, että he ovat varautuneet tilanteeseen pakkaamalla laukkuunsa pussilliset pikanuudeleita ja ostamalla pari pulloa halpaa retsinaa Ateenan lentokentän pienestä marketista. Nämä eväät nautittuaan Susivuoret käyvät levolle ollakseen valmiit tutkimaan loma-asuntoaan ja uutta kotikortteliaan tarkemmin huomenissa.
Kun kone vihdoin pääsee lähtemään, kolmen ja puolen tunnin lentomatka sujuu aika mukavasti. Mutta jälleen kerran Annikki joutuu ihmettelemään sitä, miksi tällä ns. halpalentoyhtiön lennolla on internet-yhteys, ei kylläkään kovin nopea, mutta perinteisten yhtiöiden koneissa ei sitä ole. Tai jos onkin, siitä pyydetään joku naurettava lisämaksu. Eikö netissä surffailu olisi nykyihmiselle se kaikkein luontevin keino kuluttaa aikaa lennoilla? Tuskin kovinkaan montaa matkustajaa kiinnostaa edes pitkillä lennoilla lentoyhtiöiden elokuvatarjonta tai joutavat matkailumainokset. Tosin tällä lennolla Annikki kiinnostuu teeveen lyhytelokuvista. Hän tönii Vilhonkin hereille katsomaan laventelinsinisen australialaisnallen edesottamuksia. Bobbie the Bear käyttelee kyllä mallikkaasti maatalouskoneita hoitaessaan suurta laventelifarmia mutta vapaa-ajallaan tämä sympaattinen ja ilmeikäs karhu on aika tohelo.
Aurinko on jo laskenut kun Susivuoret laskeutuvat pari tuntia myöhässä Ateenan Elefthérios Venizélosille omistetulle lentokentälle. Annikilla ei tietenkään ole kuin hämärä aavistus kuka Venizélos mahtoi olla; viime keväiseen Kreetan matkan muistojen perusteella varmaan joku poliitikko, jolla oli jokin yhteys Kreetaan. Poliitikot ovat muuten Annikin mielestä yliedustettu ammattiryhmä lentokenttien nimissä. Kas kun Helsingin lentokenttä ei ole ”Urho Kekkonen” ? Euroopassa on sentään jokunen kenttä nimetty taitelijan, löytöretkeilijän tai tiedemiehen mukaan ja tietysti maailmasta löytyy parikin samalle paaville omistettua kenttää. Mutta Delhin ”Indira Gandhi” taitaa olla ainoa naiselle — poliitikolle tietty — omistettu lentokenttä.
Annikista on kuitenkin aivan sama, mikä Ateenan lentokentän vaikeasti muistettava nimi on. Nyt on tärkeintä päästä mahdollisimman pian Ateenaan keskustaan ja asunnolle, jossa vuokraemäntä odottaa Susivuoria saapuvaksi. Annikki lähettää Maria-emännälle pari tekstiviestiä ja sopii tapaamisesta tunnin päästä Evangelismoksen metroaseman edessä. Sinne kaksikkomme pääsee suoraan lentokentältä metrolla M3.
Ensikosketuksen Ateenaan Annikki saa vasta Susivuorten noustessa metrosta ja kävellessä kadunlaitaan sotamuseon eteen odottamaan Mariaa. Kaupunki on paljon lempeämpi kuin Annikki osasi odottaa. Ilma on vielä yhdentoista maissa illalla lämpimän raikas ja kaupungin tuoksu on miellyttävä. Iltataivaan pehmeää tummuutta vasten Lykovittoksen korkea, valaistu kukkula loistaa kutsuvana, ei uhkaavana.
Pian Maria saapuukin kolhitulla Hondallaan ja Vilho sulloo Susivuorten matkalaukut pienen auton tavaratilaan ja takapenkille. Matka Efroniu-kadun asunnolle ei ole pitkä mutta yksisuuntaisten katujen takia sinne on kierrettävä suurten Hilton- ja Caravel-hotellien sivuitse. Susivuorten uusi kotikatu on appelsiinipuiden reunustama ja Annikin noustessa autosta, vastaan hyökyy appelsiininkukkien huumaava tuoksu. Tässä vaiheessa iltaa hän ei tosin tajua, että voimakas tuoksu on peräisin pienistä valkoisista kukista vaan liittää ajatuksissaan voimakkaan hajun kadunkulman kauneussalonkiin ja kirkossa poltettaviin suitsukkeisiin.
Kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitseva asunto on suurempi kuin Susivuoret kuvittelivat ja siellä näyttää olevan kaikki tarvittava. Kellon lähestyessä puolta yötä Annikki alkaa olla väsynyt ja siksi hän pyrkii saamaan asunnon esittelystä mahdollisimman lyhyen. Olisihan se muutenkin absurdia kuunnella perinpohjaista opastusta pesukoneen ja hiustenkuivaajan käytöstä.
Ilman pitkiä esittelyjäkin Susivuorten matkapäivä on ollut pitkä ja he eivät kuvittelekaan lähtevänsä kaupungille yöpalaa hakemaan. Sen verran Annikilla ja Vilholla on kokemusta matkailusta ja itsestään, että he ovat varautuneet tilanteeseen pakkaamalla laukkuunsa pussilliset pikanuudeleita ja ostamalla pari pulloa halpaa retsinaa Ateenan lentokentän pienestä marketista. Nämä eväät nautittuaan Susivuoret käyvät levolle ollakseen valmiit tutkimaan loma-asuntoaan ja uutta kotikortteliaan tarkemmin huomenissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)