Annikki havahtuu jo aamuneljältä kun naapurihuoneiston ovi kolahtaa ja pihakäytävällä rullataan matkalaukkuja. Miten järjettömän aikaisin pienelle Mahebourgin lentokentälle on muka lähdettävä? Ehkä naapurit menivät ennen lähtöään hotellin tarjoamalla varhaiselle aamiaiselle vai "dinbreaksikö"sitä pitäisi kutsua?
Samalla lennolla matkustavien Annikin ja Vilhon kyyti lentokentälle on tuntia myöhemmin, joka sekin on Annikista turhan aikaisin. Ja aivan niin kuin hän arvasikin, hyvin toimivalla mauritiuslaislentokentällä lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen menee vain hetki. Koneen lähtöön on reilusti yli kaksi tuntia aikaa ja Annikki ja Vilho nauttivat aamiaisensa kaikessa rauhassa lentokentän pienessä ravintolassa. Annikki on innoissaan saadessaan ensi kertaa kahteen viikkoon juomaa, jota voi nimittää kahviksi. Vilhokin on tyytyväinen Lavazzan cappuccinoon ja suureen teriyaki-kanasämpyläänsä.
Koska aamiaisen saatiin kulumaan vain noin 8 euroa rupioina, Annikin on mielestään pakko mennä pyörimään tax free - kauppoihin. Mauritiuslaista rommia saisi edullisesti monenmoisisissa kauniissa pulloissa mutta sitä on turha kantaa kotiin kun edellisetkin, monen vuoden takaisilta matkoilta tuodut väkevät juomat ovat yhä koskemattomina keittiön kaapin perukoilla. Sitä paitsi rommit ja rommicocktailit pitää nauttia niiden oikeassa ympäristössä eli palmun alla.
Kun aitoihin mauritiuslaisiin vaniljatankoihinkaan ei saa kulumaan kuin muutaman ryppyisen setelin, Annikki suuntaa kosmetiikka- ja laukkuosastolle. Yllättäen hajuvedet ja ryppyrasvat ovat kovissa hinnoissa eivätkä Korsin ja Armanin tuotteet ole ainakaan sen halvempia kuin Euroopan kentillä. Sitä paitsi trendiväreinä tuntuvat olevan tummanharmaa ja fuksia, joista kumpikaan ei ole Annikin mieleen. Sellainen mahdollisuus, että ylijääneet "delfiinirupiat" voisi vaihtaa takaisin euroiksi, ei tietenkään käy hetkeäkään Annikin mielessä hänen alkaessaan sovitella merkkiaurinkolaseja. Kassalla hänen onkin kaivettava rupioiden jatkoksi luottokorttinsa esiin. Vilholle ei tietenkään kannata mainostaa sitä, että tuli ostettua tyylikkäät aurinkolasit, joita ei ehkä ole tilaisuutta käyttää koko kesänä. Annikki ilmoittaakin vain iloisesti päässeensä eroon kaikista rupioistaan viimeistä kolikkoa myöten.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
13. päivä: Vaihtuvaa väkeä - Annikki ja Vilho valmistautuvat kotimatkalle
"Kesäsiirtolaan" on tänäänkin tullut uusia asukkaita ja Annikki ja Vilho alkavat olla pisimpään siellä viihtyneet. Huomenna kun he lähtisivät yhtä matkaa hampurilaisen äidin ja tyttären kanssa kotimatkalle, koko siirtolan väki olisi kertaalleen vaihtunut.
Vaikka lomaa voisi hyvinkin jatkaa ja Mauritiuksella olisi vielä paljon nähtävää, kaksi viikkoa kesäsiirtolassa on ihan passeli aika. Siinä ehtii nauttia uutuudenviehätyksestä ja tutkia perusteellisesti lähialueen tarjonnan sekä tehdä useita retkiä kauemmaksikin. Siirtolaelämään kuuluu myös oleellisesti muiden vieraiden ja heidän ryhmädynamiikassaan tapahtuvien muutosten tarkkailua, jota Annikki ja Vilho niin mielellään harrastavat.
Kesäsiirtolan säännöllisessä ruokailurytmissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos syö kaikki kolme runsasta ateriaa päivässä, ruokiin alkaa varmasti pikkuhiljaa kyllästyä. Toisaalta kun alkaa tuntea keittiö- ja tarjoiluhenkilökuntaa, voi pyytää pieniä erikoisannoksia. Annikin olisi tosin syytä jo alkaa välttää erikoisjälkiruokia sillä hänen matkahousunsa tuntuvat merkillisesti kutistuneet hotellin pesulassa. On siis käytävä taas vesijumppaamassa ja uimassa altaassa ennen kuin aloitteisiin todennäköisesti niitä enemmän jälkiruokakaloreita kuluttava matkalaukkujen pakkaus.
Uima-altaan ympärillä tähän mennessä kohtuullisen hyvin toiminut internetyhteys on tänään kokonaan poikki. Se vaikuttaa oleellisesti siihen, mitä seurapelejä siirtolavieraat illalla pelaavat. Saksalaisten eläkeläisten ja nuorenparin muodostama nelikko toki avaa kasinonsa heti illallisen jälkeen mutta nyt porukan "digimummo" ei voi roikkua somessa ja skypettää lastenlapsiensa kanssa kiihkeiden kortti- ja lautapelirupeamien välissä. Suomalaisten ja ranskalaisten seurapelit ovat sen sijaan kokonaan keskeytyneet. Suomalainen seurapelihän on sitä, että kaikki samassa pöydässä istuvat räpläävät herkeämättä kännyköitään ja tablettejaan puhumatta toisilleen mitään. Ranskalaisessa versiossa "pelaajat" polttavat lähes ketjussa tupakkaa. Ei olekaan yllätys, että Annikki ja Vilho viihtyvät parhaiten saksalaisten, ruotsalaisten ja englantilaisten siirtolavieraiden kanssa turisten jos eivät sitten itse pelaa sitä suomalaista seurapeliä.
Vaikka lomaa voisi hyvinkin jatkaa ja Mauritiuksella olisi vielä paljon nähtävää, kaksi viikkoa kesäsiirtolassa on ihan passeli aika. Siinä ehtii nauttia uutuudenviehätyksestä ja tutkia perusteellisesti lähialueen tarjonnan sekä tehdä useita retkiä kauemmaksikin. Siirtolaelämään kuuluu myös oleellisesti muiden vieraiden ja heidän ryhmädynamiikassaan tapahtuvien muutosten tarkkailua, jota Annikki ja Vilho niin mielellään harrastavat.
Kesäsiirtolan säännöllisessä ruokailurytmissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos syö kaikki kolme runsasta ateriaa päivässä, ruokiin alkaa varmasti pikkuhiljaa kyllästyä. Toisaalta kun alkaa tuntea keittiö- ja tarjoiluhenkilökuntaa, voi pyytää pieniä erikoisannoksia. Annikin olisi tosin syytä jo alkaa välttää erikoisjälkiruokia sillä hänen matkahousunsa tuntuvat merkillisesti kutistuneet hotellin pesulassa. On siis käytävä taas vesijumppaamassa ja uimassa altaassa ennen kuin aloitteisiin todennäköisesti niitä enemmän jälkiruokakaloreita kuluttava matkalaukkujen pakkaus.
Uima-altaan ympärillä tähän mennessä kohtuullisen hyvin toiminut internetyhteys on tänään kokonaan poikki. Se vaikuttaa oleellisesti siihen, mitä seurapelejä siirtolavieraat illalla pelaavat. Saksalaisten eläkeläisten ja nuorenparin muodostama nelikko toki avaa kasinonsa heti illallisen jälkeen mutta nyt porukan "digimummo" ei voi roikkua somessa ja skypettää lastenlapsiensa kanssa kiihkeiden kortti- ja lautapelirupeamien välissä. Suomalaisten ja ranskalaisten seurapelit ovat sen sijaan kokonaan keskeytyneet. Suomalainen seurapelihän on sitä, että kaikki samassa pöydässä istuvat räpläävät herkeämättä kännyköitään ja tablettejaan puhumatta toisilleen mitään. Ranskalaisessa versiossa "pelaajat" polttavat lähes ketjussa tupakkaa. Ei olekaan yllätys, että Annikki ja Vilho viihtyvät parhaiten saksalaisten, ruotsalaisten ja englantilaisten siirtolavieraiden kanssa turisten jos eivät sitten itse pelaa sitä suomalaista seurapeliä.
13. päivä: Elämää veden alla
Aamuksi tuulen suunta on kääntynyt ja Annikki ja Vilho päättävät lähteä uimaretkelle hieman kauemmaksi kotirannasta, jossa aallot myllertävät rantahiekkaa. Kalastajien suosiman niemekkeen jälkeen löytyy snorklailuun täydellisesti sopiva lahdelma. Tyrskyt taittuvat hieman etäämmällä syvän ja matalan veden rajalla koralliriuttaan ja tyyneen poukamaan paistaa kirkkaasti aurinko.
Annikki ei malta istua puun varjossa kuin minuutin kun hän alkaa jo kaivaa uimatossuja ja snorkkelia rantakassistaan. Intian valtamereltä tulleet vesimassat ovat selvästi viilentäneet vettä eilisestä mutta silti merivesi on täällä lämpimämpää kuin Itämeressä elokuussakaan. Annikki ja Vilho uivat maskit naamallaan matalassa vedessä rintarinnan ja osoittelevat toisilleen joka puolella uivia värikkäitä kaloja. Ensin nähdään muutama alustaansa naamioitunut kivikala, joita myrkyllisenä on syytä välttää. Muita, komeiden korallien lomassa vilahtelevia kaloja voi mennä katsomaan läheltä. Keltaisen, sinisen ja vihreän kirjavat kalat sekä mustavalkoiset perhoskalat eivät ole kovinkaan säikkyjä aivan kuten Vilhon kämmentä suuremmat tummanruskeat litteät kalat. Sen sijaan vaaleanpunertava pulleasilmäinen kala ui isoon kivenkoloon eikä tule sieltä enää esiin.
Annikki voisi uiskennella korallien seassa vaikka kuinka pitkään mutta väliin on vilkaistava, ettei ole ajautunut liian kauaksi lähtöpaikasta. Riutan sisäpuolella ei ole vaaraa, että iso maininki imaisisi uimarin kauas avomerelle mutta aaltojen mukana voi huomaamattaan kulkeutua vaikka kivikkoon, josta voi olla pitkä lenkki takaisin rantaan. Liiallista auringonsäteilyäkin välttääkseen on parempi käydä välillä rannassa huilaamassa.
Annikin ja Vilhon leiripaikalta avautuva pitkä hiekkaranta on lähes autio. Pari paikallista kalamiestä päräyttää mopoillaan onkivavat olallaan rantaan ja vedenrajassa taapertaa harvakseen niemekkeen toisella puolen olevien kahden pikkuhotellin asukkaita. Pari mainalintua lehahtaa puuhun, johon Annikki on ripustanut rantamekkonsa mutta linnut saavat turhaan odottaa, että retkeläisiltä jäisi jotain evästä niillekin. Annikilla ja Vilholla on mukanaan vain vettä ja virvoitusjuomia sillä juuri runsaasta aamiaispöydästä noustuaan heille ei olisi nälkä kuin vasta lounasajan loppupuolella eli parin kolmen tunnin päästä.
Ennen ruokapöytään palaamista käydään toistamiseen snorklaamassa. Snorkkelin mittaa syvemmälle sukeltaminen ja laitesukelluksen opetteleminen ei Annikkia kiinnosta. Kun valtavat vesimassat pään päällä tuntuvat jo ajatuksena epämiellyttävältä, Annikki on päättänyt, ettei hänen iässään ole järkevääkään ryhtyä moiseen puuhaan. Uiminen ja pulikoiminen on enemmän Annikin laji ja siinä meren elävien näkeminen on vain bonusta. Aivan rantavedessä Annikki huomaa kämmenenkokoisen kierteisen kotilon. Vaikka komea on kuori on tyhjä, Annikki jättää sen merenpohjaan. Voihan siihen vaikka tulla uusi asukas.
Annikki ei malta istua puun varjossa kuin minuutin kun hän alkaa jo kaivaa uimatossuja ja snorkkelia rantakassistaan. Intian valtamereltä tulleet vesimassat ovat selvästi viilentäneet vettä eilisestä mutta silti merivesi on täällä lämpimämpää kuin Itämeressä elokuussakaan. Annikki ja Vilho uivat maskit naamallaan matalassa vedessä rintarinnan ja osoittelevat toisilleen joka puolella uivia värikkäitä kaloja. Ensin nähdään muutama alustaansa naamioitunut kivikala, joita myrkyllisenä on syytä välttää. Muita, komeiden korallien lomassa vilahtelevia kaloja voi mennä katsomaan läheltä. Keltaisen, sinisen ja vihreän kirjavat kalat sekä mustavalkoiset perhoskalat eivät ole kovinkaan säikkyjä aivan kuten Vilhon kämmentä suuremmat tummanruskeat litteät kalat. Sen sijaan vaaleanpunertava pulleasilmäinen kala ui isoon kivenkoloon eikä tule sieltä enää esiin.
Annikki voisi uiskennella korallien seassa vaikka kuinka pitkään mutta väliin on vilkaistava, ettei ole ajautunut liian kauaksi lähtöpaikasta. Riutan sisäpuolella ei ole vaaraa, että iso maininki imaisisi uimarin kauas avomerelle mutta aaltojen mukana voi huomaamattaan kulkeutua vaikka kivikkoon, josta voi olla pitkä lenkki takaisin rantaan. Liiallista auringonsäteilyäkin välttääkseen on parempi käydä välillä rannassa huilaamassa.
Annikin ja Vilhon leiripaikalta avautuva pitkä hiekkaranta on lähes autio. Pari paikallista kalamiestä päräyttää mopoillaan onkivavat olallaan rantaan ja vedenrajassa taapertaa harvakseen niemekkeen toisella puolen olevien kahden pikkuhotellin asukkaita. Pari mainalintua lehahtaa puuhun, johon Annikki on ripustanut rantamekkonsa mutta linnut saavat turhaan odottaa, että retkeläisiltä jäisi jotain evästä niillekin. Annikilla ja Vilholla on mukanaan vain vettä ja virvoitusjuomia sillä juuri runsaasta aamiaispöydästä noustuaan heille ei olisi nälkä kuin vasta lounasajan loppupuolella eli parin kolmen tunnin päästä.
Ennen ruokapöytään palaamista käydään toistamiseen snorklaamassa. Snorkkelin mittaa syvemmälle sukeltaminen ja laitesukelluksen opetteleminen ei Annikkia kiinnosta. Kun valtavat vesimassat pään päällä tuntuvat jo ajatuksena epämiellyttävältä, Annikki on päättänyt, ettei hänen iässään ole järkevääkään ryhtyä moiseen puuhaan. Uiminen ja pulikoiminen on enemmän Annikin laji ja siinä meren elävien näkeminen on vain bonusta. Aivan rantavedessä Annikki huomaa kämmenenkokoisen kierteisen kotilon. Vaikka komea on kuori on tyhjä, Annikki jättää sen merenpohjaan. Voihan siihen vaikka tulla uusi asukas.
12. päivä: Kesäsiirtolaisen päivärytmissä
Eilinen, yhdessä hotellin uima-altaan ympärillä vietetty sadepäivä on selvästi lähentänyt Vilhon sittemmin "kesäsiirtolaksi" nimeämän hotellin väkeä toisiinsa. Illalla ruokasalissa kuuluu aikaisempaa selvästi vilkkaampi puheensorina. Annikki ja Vilhokin jäävät illallisen jälkeen viinikarahvin ääreen seurustelemaan katamaraanilla tapaamansa rostockilaisparin kanssa. Ilmenee, että pariskunnasta hiljaisempi on kotoisin Pohjois-Saksasta ja eloisampi maan eteläosasta; mies on paljasjalkainen rostockilainen ja rouva on Freiburgista. Ilta kuluu rattoisasti vertailen eri maiden ja maanosien tapoja, ruokia ja muuta kulttuuria matkailijan näkökulmasta.
Annikin ja Vilhon päiväkin on sujunut kesäsiirtola-asukkaalle sopivaan tapaan. On uitu sekä meressä että uima-altaassa, jossa Annikki innostui vesijumppaamaan ja venyttelemään kunnolla. Kolme ateriaa päivässä yhdistettynä hyvin kevyeen liikuntaa kun alkaa epäilyttävästi näkyä vyötäröllä.
Huomenna olisi pariskuntamme viimeinen lomapäivä Mauritiuksella. Vaikka Annikkia kiinnostaisi lähteä Caselan luonnonpuistoon, päätetään, että sunnuntai on paras käyttää lepäilyyn ja kevyeen puuhasteluun eikä busseissa ja takseissa rehaamiseen. Maanantaina saisi matkustaa aivan koko rahan edestä.
Annikin ja Vilhon päiväkin on sujunut kesäsiirtola-asukkaalle sopivaan tapaan. On uitu sekä meressä että uima-altaassa, jossa Annikki innostui vesijumppaamaan ja venyttelemään kunnolla. Kolme ateriaa päivässä yhdistettynä hyvin kevyeen liikuntaa kun alkaa epäilyttävästi näkyä vyötäröllä.
Huomenna olisi pariskuntamme viimeinen lomapäivä Mauritiuksella. Vaikka Annikkia kiinnostaisi lähteä Caselan luonnonpuistoon, päätetään, että sunnuntai on paras käyttää lepäilyyn ja kevyeen puuhasteluun eikä busseissa ja takseissa rehaamiseen. Maanantaina saisi matkustaa aivan koko rahan edestä.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
11. päivä: Delfiinit sateessa
Annikki avaa ikkunaverhot jo vartin yli kuusi aamulla. Ensimmäistä kertaa koko loman aikana taivas on kokonaan pilvessä ja ilmassa on sateen tuntua. Mutta keskusylängön toisella puolella, länsirannikolla voi olla ihan kirkas taivas. Siltä varalta Annikki ja Vilho ovat pakanneet reppuihinsa kameroiden lisäksi uimapuvut, aurinkovoiteet ja muut rantavarusteet.
Pikkubussia, joka vie tusinan verran aamuvirkkuja länsirannikolle, saadaan odottaa lähes puoli kahdeksaan asti. Matkanteko on paikoin hidasta Curepipen ja Vacoasin aamuruuhkien takia ja perillä Grande Riviere Noirissa ollaan vasta yhdeksän jälkeen.
Laiturilta koko porukalta kerätään sandaalit ja alukseen astutaan paljain jaloin. Annikki ja Vilho löytävät paikkansa noin kymmenmetrisen katamaraanin keulassa, kahden rungon välissä olevalla verkolla. Henkilökunta alkaa saman tien tyrkyttää juomia eikä ole hyväksyä sitä, ettei väki ole heti aamusta innostunut juomaan rommia.
Sää on edelleen pilvinen ja pari sadekuuroa ajaa porukan sisälle hyttiin. Shortseissa ja T-paidassa kuitenkin tarkenee mainiosti ja pieni tuulenvire ei katamaraania heiluta. Se kulkee matalassa vedessä tasaisesti eikä keinu etäämmälläkään rannasta juuri lainkaan. Kovin pitkään ei tarvitse ajaa kunnes siellä, missä on pari muutakin katamaraania melko lähellä rantaa, havaitaan ensimmäiset delfiinit. Pian niitä on yhteensä toistakymmentä eri puolilla venettä. Ne uiskentelevat kolmesta kahdeksaan yksilön porukoissa ja puhisevat noustessaan pintaan hengittämään. Muutama jopa tekee näyttävän hypyn vedestä ilmaan. Kovin villeiltä nämä lajiltaan ilmeisesti pullonokkadelfiinit eivät vaikuta vaan ne pyörivät näytöstyyliin veneiden ja eräästä veneestä veteen hypänneiden uimareiden ympärillä.
Kameroiden laulettua puolisen tuntia, katamaraanin purje nostetaan ja kurssi käännetään etelään. Annikki huomaa keulapaikaltaan mantereelta lähestyvän tumman pilven ja siirtyy Vilhon kanssa sisätiloihin ennen ensimmäisiä sadepisaroita. Pian hytti täyttyy enemmän tai vähemmän märistä kanssamatkustajista. Nyt sade ei jääkään pelkäksi kuuroksi vaan saderintama on laaja ja vettä tulee tauotta ja väliin hyvinkin rankasti. Hetki vielä jatketaan matkaa mutta pian henkilökunnan on todettava, etteivät kuljetus pikaveneellä snorklaamaan ja BBQ-lounas onnistu tänään. On siis palattava takaisin lähtölaituriin.
Hyttiin sateensuojaan ahtautuneelle porukalle tarjotaan juomia ja Annikki ottaa lasillisen hyvää eteläafrikkalaisia valkoviiniä suolapaloina olevien oliivin kanssa. Retken keskeytymistä naureskellaan yhdessä ruotsalaisen ja saksalaisen pariskunnan kanssa. Saksalaiset ovat aikaisemmin udelleet sitä, mitä kieltä Annikki ja Vilho oikein puhuvat keskenään ja ihmettelevät vielä enemmän kun suomen kieli vaihtuu toiseen kotimaiseen kieleen Annikin ja Vilhon jutellessa ruotsalaisten kanssa. Perillä rannassa katamaraani ei mahdukaan kiinnittymään laituriin vaan matkustajat kuljetetaan maihin pienemmällä veneellä. Tämä 50 metrin matka on ilmeisesti se luvattu pikavenematka, Annikki vitsailee.
Sade jatkuu tauotta koko bussimatkan ajan ja paikoitellen vesi roiskuu kaaressa bussin ajaessa vesilammikoihin. Keskusylängön vuorenhuiput ovat täysin sumun ja sadepilvien peitossa. Paluumatka sujuu onneksi tulomatkaa joutuisammin ja väki purkautuu bussista suoraan hotellin lounaspöytään. Annikin olisi kyllä vaihtelun vuoksi tehnyt mieli katkarapuja ja muita katamaraanilla luvattuja ruokia, mutta on silti mukava palata hyvissä ajoin hotellille. Kolme, neljä lisätuntia katamaraanin kannella loikoillen ei sittenkään ole kovin kiinnostavaa puuhaa kun delfiinitkin on jo nähty. Vaikka päivän ohjelmaan kuuluivat lopulta kuljetukset toiselle puolelle saarta ja parin tunnin veneajelu delfiineineen, Annikki saa risteilystä maksamansa summan kokonaisuudessaan takaisin vaikka puoletkin siitä olisi tuntunut ihan reilulta. Ohjelman järjestäneet ovat varmaan laskeneet, että hyvän ja luotettavan yrityksen maineeseen kannattaa satsata kun ei ole vaikea arvata, mitä retkellä olleet kertovat illalla allasbaarissa niille, jotka ovat viettäneet päivänsä huoneensa terassilla tuijottaen meren yllä olevaa harmaata sadeverhoa.
Pikkubussia, joka vie tusinan verran aamuvirkkuja länsirannikolle, saadaan odottaa lähes puoli kahdeksaan asti. Matkanteko on paikoin hidasta Curepipen ja Vacoasin aamuruuhkien takia ja perillä Grande Riviere Noirissa ollaan vasta yhdeksän jälkeen.
Laiturilta koko porukalta kerätään sandaalit ja alukseen astutaan paljain jaloin. Annikki ja Vilho löytävät paikkansa noin kymmenmetrisen katamaraanin keulassa, kahden rungon välissä olevalla verkolla. Henkilökunta alkaa saman tien tyrkyttää juomia eikä ole hyväksyä sitä, ettei väki ole heti aamusta innostunut juomaan rommia.
Sää on edelleen pilvinen ja pari sadekuuroa ajaa porukan sisälle hyttiin. Shortseissa ja T-paidassa kuitenkin tarkenee mainiosti ja pieni tuulenvire ei katamaraania heiluta. Se kulkee matalassa vedessä tasaisesti eikä keinu etäämmälläkään rannasta juuri lainkaan. Kovin pitkään ei tarvitse ajaa kunnes siellä, missä on pari muutakin katamaraania melko lähellä rantaa, havaitaan ensimmäiset delfiinit. Pian niitä on yhteensä toistakymmentä eri puolilla venettä. Ne uiskentelevat kolmesta kahdeksaan yksilön porukoissa ja puhisevat noustessaan pintaan hengittämään. Muutama jopa tekee näyttävän hypyn vedestä ilmaan. Kovin villeiltä nämä lajiltaan ilmeisesti pullonokkadelfiinit eivät vaikuta vaan ne pyörivät näytöstyyliin veneiden ja eräästä veneestä veteen hypänneiden uimareiden ympärillä.
Kameroiden laulettua puolisen tuntia, katamaraanin purje nostetaan ja kurssi käännetään etelään. Annikki huomaa keulapaikaltaan mantereelta lähestyvän tumman pilven ja siirtyy Vilhon kanssa sisätiloihin ennen ensimmäisiä sadepisaroita. Pian hytti täyttyy enemmän tai vähemmän märistä kanssamatkustajista. Nyt sade ei jääkään pelkäksi kuuroksi vaan saderintama on laaja ja vettä tulee tauotta ja väliin hyvinkin rankasti. Hetki vielä jatketaan matkaa mutta pian henkilökunnan on todettava, etteivät kuljetus pikaveneellä snorklaamaan ja BBQ-lounas onnistu tänään. On siis palattava takaisin lähtölaituriin.
Hyttiin sateensuojaan ahtautuneelle porukalle tarjotaan juomia ja Annikki ottaa lasillisen hyvää eteläafrikkalaisia valkoviiniä suolapaloina olevien oliivin kanssa. Retken keskeytymistä naureskellaan yhdessä ruotsalaisen ja saksalaisen pariskunnan kanssa. Saksalaiset ovat aikaisemmin udelleet sitä, mitä kieltä Annikki ja Vilho oikein puhuvat keskenään ja ihmettelevät vielä enemmän kun suomen kieli vaihtuu toiseen kotimaiseen kieleen Annikin ja Vilhon jutellessa ruotsalaisten kanssa. Perillä rannassa katamaraani ei mahdukaan kiinnittymään laituriin vaan matkustajat kuljetetaan maihin pienemmällä veneellä. Tämä 50 metrin matka on ilmeisesti se luvattu pikavenematka, Annikki vitsailee.
Sade jatkuu tauotta koko bussimatkan ajan ja paikoitellen vesi roiskuu kaaressa bussin ajaessa vesilammikoihin. Keskusylängön vuorenhuiput ovat täysin sumun ja sadepilvien peitossa. Paluumatka sujuu onneksi tulomatkaa joutuisammin ja väki purkautuu bussista suoraan hotellin lounaspöytään. Annikin olisi kyllä vaihtelun vuoksi tehnyt mieli katkarapuja ja muita katamaraanilla luvattuja ruokia, mutta on silti mukava palata hyvissä ajoin hotellille. Kolme, neljä lisätuntia katamaraanin kannella loikoillen ei sittenkään ole kovin kiinnostavaa puuhaa kun delfiinitkin on jo nähty. Vaikka päivän ohjelmaan kuuluivat lopulta kuljetukset toiselle puolelle saarta ja parin tunnin veneajelu delfiineineen, Annikki saa risteilystä maksamansa summan kokonaisuudessaan takaisin vaikka puoletkin siitä olisi tuntunut ihan reilulta. Ohjelman järjestäneet ovat varmaan laskeneet, että hyvän ja luotettavan yrityksen maineeseen kannattaa satsata kun ei ole vaikea arvata, mitä retkellä olleet kertovat illalla allasbaarissa niille, jotka ovat viettäneet päivänsä huoneensa terassilla tuijottaen meren yllä olevaa harmaata sadeverhoa.
10. päivä: Hotellielämää
Heti aamiaisen jälkeen Annikki käy varmistamassa, että huominen retki länsirannikolle järjestyy. Samalla hän sopii hotellin palveluihin kuuluvasta pienestä ajelusta lasipohjaveneellä. Veneretki osoittautuu sen verran vaatimattomaksi ohjelmanumeroksi, että Annikkia ja Vilhoa sekä heidän seuranaan ollutta saksalaista eläkeläispariskuntaa naurattaa. Pieni vene vie heidät nimittäin pyörimään hetkeksi parin sadan metrin päähän rannasta. Muutamia värikkäitä kaloja, meritähti ja koralleja toki nähdään muttei oikeastaan sen paremmin kuin kotirannassa uidessa.
Annikki ja Vilho menevätkin heti takaisin rantaan päästyään uimaan ja Annikki näkee nyt vaikka kuinka monta erilaista isohkoa kalaa. Vilho virkistyy uimisesta niin paljon, että päättää lähteä juoksulenkille vaikka päivä on tavalliseen tapaan hyvinkin lämmin. Lounaan jälkeen uidaan enää uima-altaassa.
Altaassa pulikoidessa huomataan, että hotelliin on tullut muita suomalaisia. Heistä kaksi nuortaparia herättää illan mittaan pariinkin otteeseen Annikissa ja Vilhossa pahennusta. Nelikko ei sinänsä mitenkään remua tai räyhää, muttei tunnu oikein huomioivan ympäristöään. Se kuuluu mm siinä, että he puhua kailottavat huomattavasti kovempaan ääneen kuin ketkään muut hotellivieraat. Onneksi muut eivät suomenkieltä taitamattomia saa selvää heidän rasistisia ja muutenkin typeristä puheistaan. Rouvista toisen liukastuessa sateen kastelemalla pihalaatoituksella, kylpyhuoneiden avoimista ikkunoista huoneisiin kantautuneet kiroukset ymmärtävät kyllä kaikki.
Epämiellyttävä suomalaisnelikko vetäytyy onneksi aikaisin huoneisiinsa ja ilta kuluu miellyttävästi muiden hotellivieraiden seurassa. Englantilaispappa, jonka kanssa Vilholla on yhteisiä musiikkiharrastuksia, ehdottaa, että hän ja Vilho voisivat yhdessä perustaa bändin ja alkaa kiertää esiintymässä Mauritiuksen hotelleissa. Annikinkin mielestä kaksikko olisi ihan hyvä lisä hotellin livemusiikkitarjontaan.
Tänä iltana uima-altaan reunalla esiintyy sega-tanssiryhmä. Meno on aika riehakasta mutta vaikuttaa hieman kornilta. Kun brestiläisiäkään ei näy, kukaan hotellivieraista ei innostu tanssimaan mukana. Vaikka Annikki välillä hieman naureskeli "Vulgaareille brestiläisille" Vilhon ennustus siitä, että vielä tullaan kaipaamaan tätä sympaattista nelikkoa, on toteutunut.
Puolenyön maissa merenlahden vastakkaisella rannalla on ilotulitus. Sen katsottuaan Annikin ja Vilhon on syytä käydä nukkumaan sillä huomenna olisi aikainen herätys.
Annikki ja Vilho menevätkin heti takaisin rantaan päästyään uimaan ja Annikki näkee nyt vaikka kuinka monta erilaista isohkoa kalaa. Vilho virkistyy uimisesta niin paljon, että päättää lähteä juoksulenkille vaikka päivä on tavalliseen tapaan hyvinkin lämmin. Lounaan jälkeen uidaan enää uima-altaassa.
Altaassa pulikoidessa huomataan, että hotelliin on tullut muita suomalaisia. Heistä kaksi nuortaparia herättää illan mittaan pariinkin otteeseen Annikissa ja Vilhossa pahennusta. Nelikko ei sinänsä mitenkään remua tai räyhää, muttei tunnu oikein huomioivan ympäristöään. Se kuuluu mm siinä, että he puhua kailottavat huomattavasti kovempaan ääneen kuin ketkään muut hotellivieraat. Onneksi muut eivät suomenkieltä taitamattomia saa selvää heidän rasistisia ja muutenkin typeristä puheistaan. Rouvista toisen liukastuessa sateen kastelemalla pihalaatoituksella, kylpyhuoneiden avoimista ikkunoista huoneisiin kantautuneet kiroukset ymmärtävät kyllä kaikki.
Epämiellyttävä suomalaisnelikko vetäytyy onneksi aikaisin huoneisiinsa ja ilta kuluu miellyttävästi muiden hotellivieraiden seurassa. Englantilaispappa, jonka kanssa Vilholla on yhteisiä musiikkiharrastuksia, ehdottaa, että hän ja Vilho voisivat yhdessä perustaa bändin ja alkaa kiertää esiintymässä Mauritiuksen hotelleissa. Annikinkin mielestä kaksikko olisi ihan hyvä lisä hotellin livemusiikkitarjontaan.
Tänä iltana uima-altaan reunalla esiintyy sega-tanssiryhmä. Meno on aika riehakasta mutta vaikuttaa hieman kornilta. Kun brestiläisiäkään ei näy, kukaan hotellivieraista ei innostu tanssimaan mukana. Vaikka Annikki välillä hieman naureskeli "Vulgaareille brestiläisille" Vilhon ennustus siitä, että vielä tullaan kaipaamaan tätä sympaattista nelikkoa, on toteutunut.
Puolenyön maissa merenlahden vastakkaisella rannalla on ilotulitus. Sen katsottuaan Annikin ja Vilhon on syytä käydä nukkumaan sillä huomenna olisi aikainen herätys.
torstai 20. maaliskuuta 2014
9. päivän ilta: Etelän ristin alle?
Illallisen jälkeen kuunnellaan hetki musikantteja, jotka soittavat sitarilla ja pienellä rummulla intialaisia sävelmiä. Annikkia väsyttää jo kymmenen jälkeen vaikkei päivä ole ollut lainkaan pitkä ja rasittava. Vilho on vähän pirteämpi ja astelee lähes täyden kuun valaisemalle rantapenkerereelle. Annikki liittyy seuraan ja hetken pariskuntamme istuskelee aaltojen pauhua kuunnellen ja tähtiä katsellen. Tähtiä on lukemattomasti ja Crux eli Etelän risti loistaa suoraan edessä. Paljon ei puutu, että Linnunrata näkyisi.
Viereisen niemekkeen rantavedessä vilkkuu valoja merkkinä siitä, että siellä on tuulastajia. Annikki jututtaa ohi kulkevaa nuorta yökalastajaa, joka näyttää hänelle saalikseen saamiaan erilaisia kaloja ja muutamaa mustekalaa.
Vilhon kysyessä sitä, voisiko Annikki asua pysyvästi Mauritiuksella, Annikin täytyy hetken harkita asiaa. Hänen vastauksensa on kyllä ja ei. Jos meneillään olevassa Krimin kriisissä tapahtuu entistäkin huolestuttavampia käänteitä, Mauritius voisi olla Suomea ja Eurooppaa parempi asuinpaikka. Moniin muihin Afrikan tai Aasian valtioihin nähden Mauritiuksessa on monia hyviä puolia, ennen kaikkea demokraattinen ja vakaa yhteiskuntajärjestys. Vaikka saaren asuttaminen on aikanaan perustunut paljolti orjuuteen tai ainakin aluksi vain vähän siitä poikenneeseen siirtotyöläisyyteen, on se nykyään hyvinkin tasa-arvoinen valtio. Koulutusta ja työtä on tarjolla kaikille kansalaisille eikä ole pelkoa sisällissodasta tai etnisistä puhdistuksista. Erilaista etnistä alkuperää olevat elävät täällä rauhallisesti rinnakkain mutta eurooppalainen voi jäädä jokseenkin yksin Mauritiuksella. Eri uskontokuntiin kuuluvilla on omat kulttuurinsa, joista he pitävät kiinni ja jos ei ole kovin kiinnostunut elämään hindulaisen, buddhalaisen, katolisen, islamilaisen jne. uskonnon mukaisesti, voi olla vaikea integroitua täkäläiseen yhteisöön muuten kuin kovin pintapuolisesti. Sen sijaan esim. Etelä-Euroopassa, jossa sielläkin on ison osan vuodesta meressä uimiseen sopivat olosuhteet, ei ole edes joten kuten kielitaitoisena kovin vaikea päästä mukaan paikalliseen elämänmenoon. Aidon sosiaalisen elämän lisäksi Annikki kaipaa myös vuodenaikojen selkeää vaihtelua. Ei sentään niin selkeää kuin kotimaassa, jossa runsasluminen pakkastalvi vaihtuu sateiseen kesään ja kypsiä tomaatteja ei saa minään vuodenaikana.
Viereisen niemekkeen rantavedessä vilkkuu valoja merkkinä siitä, että siellä on tuulastajia. Annikki jututtaa ohi kulkevaa nuorta yökalastajaa, joka näyttää hänelle saalikseen saamiaan erilaisia kaloja ja muutamaa mustekalaa.
Vilhon kysyessä sitä, voisiko Annikki asua pysyvästi Mauritiuksella, Annikin täytyy hetken harkita asiaa. Hänen vastauksensa on kyllä ja ei. Jos meneillään olevassa Krimin kriisissä tapahtuu entistäkin huolestuttavampia käänteitä, Mauritius voisi olla Suomea ja Eurooppaa parempi asuinpaikka. Moniin muihin Afrikan tai Aasian valtioihin nähden Mauritiuksessa on monia hyviä puolia, ennen kaikkea demokraattinen ja vakaa yhteiskuntajärjestys. Vaikka saaren asuttaminen on aikanaan perustunut paljolti orjuuteen tai ainakin aluksi vain vähän siitä poikenneeseen siirtotyöläisyyteen, on se nykyään hyvinkin tasa-arvoinen valtio. Koulutusta ja työtä on tarjolla kaikille kansalaisille eikä ole pelkoa sisällissodasta tai etnisistä puhdistuksista. Erilaista etnistä alkuperää olevat elävät täällä rauhallisesti rinnakkain mutta eurooppalainen voi jäädä jokseenkin yksin Mauritiuksella. Eri uskontokuntiin kuuluvilla on omat kulttuurinsa, joista he pitävät kiinni ja jos ei ole kovin kiinnostunut elämään hindulaisen, buddhalaisen, katolisen, islamilaisen jne. uskonnon mukaisesti, voi olla vaikea integroitua täkäläiseen yhteisöön muuten kuin kovin pintapuolisesti. Sen sijaan esim. Etelä-Euroopassa, jossa sielläkin on ison osan vuodesta meressä uimiseen sopivat olosuhteet, ei ole edes joten kuten kielitaitoisena kovin vaikea päästä mukaan paikalliseen elämänmenoon. Aidon sosiaalisen elämän lisäksi Annikki kaipaa myös vuodenaikojen selkeää vaihtelua. Ei sentään niin selkeää kuin kotimaassa, jossa runsasluminen pakkastalvi vaihtuu sateiseen kesään ja kypsiä tomaatteja ei saa minään vuodenaikana.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
9. päivä: Johan on nyt markkinat - kaupantekoa Flacqissa
Annikki ja Vilho ovat taas bussipysäkillä ja bussikin näkyy jo tulevan. Vaikka tämä bussi on menossa eri suuntaan kuin Annikki ja Vilho, se pysähtyy ja rahastaja viittoo takaovella hyppäämään kyytiin. Kyytiin täytyy kuitenkin kiivetä etuovesta sillä bussin perässä olevasta ovesta ei pääse sisään kuin nuoret pojat, askelmat kun puuttuvat. Bussi vie muutaman kilometrin päähän kääntöpaikalleen Troun d'Eau Douce'n laidalla olevalle rannalle. Hetki vilvoitellaan pitkäneulaisten havupuiden varjossa ennen kuin matka jatkuu takaisin tulosuuntaan.
Matka Flacqin keskustaan kulkee jo tutuksi tullutta reittiä läpi sokeriruokopeltojen. Vihannesviljelmillä näyttää olevan väki töissä. Puuha ei näytä koneistetulta tehoviljelyltä vaan työkaluina ovat omat kädet ja pienet kuokat.
Perillä Centre du Flacqissa suunnistetaan heti bussiterminaalin vieressä olevalle katetulle torille. Annikki kiertelee lähinnä intialaistyylisiä keveitä vaatteita myyvällä alueella, Vilho keskittyy keittiötarvikkeiden katseluun. Vaikka myyntikojuja ja asiakkaitakin on paljon, mitään tungosta tai mekkalaa ei ole. Kauppiaatkaan eivät liiaksi tyrkytä myyntiartikkeleitaan. Vaatteet iholle liimaava nihkeys vie Annikilta suurimmat shoppailuhalut ja hän tekee pikaisesti ostoksensa vaivautumatta kovin pitkään tinkimiseen. Hinnat ovat joka tapauksessa niin halvat, ettei voi tuntea tehneensä huonoa kauppaa vaikka hyväksyy alkuperäistä hintaa vain hieman alemman kauppasumman. Kolme helleleningeiksi sopivaa asua maksoivat yhteensä 125 rupiaa vähemmän kuin Annikin ensimmäisellä kauppareissullaan lähikylässä näkemä mekko yksinään.
Hetki kierrellään vielä ihmettelemässä vihannes- ja hedelmäpuolen tarjontaa. Annikki ei tunnista läheskään kaikkia kaupan olevia kasviksia ja hedelmiä, jotka kaikki näyttävät tuoreilta ja herkullisilta. Vilho ihailee kookospähkinöiden myyjää, joka availee pikatahtiin hedelmiä valtavankokoisella veitsellään. Annikin matkaan tarttuu vielä purkillinen mauritiuslaista chili-sitruunatahnaa. Kauppias kysyy, onko purkki tuliainen kotimaahan ja saatuaan myöntävän vastauksen, kiertää purkinkannen ympärille vahvaa teippiä.
Rupioita on sen verran vähän jäljellä, että seuraavaksi lähdetään etsimään rahanvaihtopistettä. Pääkadun varressa on kymmenittäin lisää vaatteita ja käyttötavaraa myyviä pieniä liikkeitä, mutta pariskuntamme toteaa, ettei ole syytä haalia enempää maallista mammonaa. Vaikka uusia vaatteita saisi lähes samalla summalla kuin mitä menee hotellin pesulapalveluihin, Annikki mielummin pesettää vanhat vaatteensa kuin ostaa uusia reissussa rähjääntyneiden tilalle. Varsinkin kun aamulla pestäväksi jätetyt housut ja paita tuotiin jo samana iltapäivällä puhtaana takaisin ja paremmin silitettynä kuin kotoa lähtiessä. Rahaa mennään nyt vaihtamaan siksi, että Annikki on alustavasti buukannut heille pienen purjehdusretken katamaraanilla saaren länsirannikolla.
Matka Flacqin keskustaan kulkee jo tutuksi tullutta reittiä läpi sokeriruokopeltojen. Vihannesviljelmillä näyttää olevan väki töissä. Puuha ei näytä koneistetulta tehoviljelyltä vaan työkaluina ovat omat kädet ja pienet kuokat.
Perillä Centre du Flacqissa suunnistetaan heti bussiterminaalin vieressä olevalle katetulle torille. Annikki kiertelee lähinnä intialaistyylisiä keveitä vaatteita myyvällä alueella, Vilho keskittyy keittiötarvikkeiden katseluun. Vaikka myyntikojuja ja asiakkaitakin on paljon, mitään tungosta tai mekkalaa ei ole. Kauppiaatkaan eivät liiaksi tyrkytä myyntiartikkeleitaan. Vaatteet iholle liimaava nihkeys vie Annikilta suurimmat shoppailuhalut ja hän tekee pikaisesti ostoksensa vaivautumatta kovin pitkään tinkimiseen. Hinnat ovat joka tapauksessa niin halvat, ettei voi tuntea tehneensä huonoa kauppaa vaikka hyväksyy alkuperäistä hintaa vain hieman alemman kauppasumman. Kolme helleleningeiksi sopivaa asua maksoivat yhteensä 125 rupiaa vähemmän kuin Annikin ensimmäisellä kauppareissullaan lähikylässä näkemä mekko yksinään.
Hetki kierrellään vielä ihmettelemässä vihannes- ja hedelmäpuolen tarjontaa. Annikki ei tunnista läheskään kaikkia kaupan olevia kasviksia ja hedelmiä, jotka kaikki näyttävät tuoreilta ja herkullisilta. Vilho ihailee kookospähkinöiden myyjää, joka availee pikatahtiin hedelmiä valtavankokoisella veitsellään. Annikin matkaan tarttuu vielä purkillinen mauritiuslaista chili-sitruunatahnaa. Kauppias kysyy, onko purkki tuliainen kotimaahan ja saatuaan myöntävän vastauksen, kiertää purkinkannen ympärille vahvaa teippiä.
Rupioita on sen verran vähän jäljellä, että seuraavaksi lähdetään etsimään rahanvaihtopistettä. Pääkadun varressa on kymmenittäin lisää vaatteita ja käyttötavaraa myyviä pieniä liikkeitä, mutta pariskuntamme toteaa, ettei ole syytä haalia enempää maallista mammonaa. Vaikka uusia vaatteita saisi lähes samalla summalla kuin mitä menee hotellin pesulapalveluihin, Annikki mielummin pesettää vanhat vaatteensa kuin ostaa uusia reissussa rähjääntyneiden tilalle. Varsinkin kun aamulla pestäväksi jätetyt housut ja paita tuotiin jo samana iltapäivällä puhtaana takaisin ja paremmin silitettynä kuin kotoa lähtiessä. Rahaa mennään nyt vaihtamaan siksi, että Annikki on alustavasti buukannut heille pienen purjehdusretken katamaraanilla saaren länsirannikolla.
8. päivä: Kelluntakuviot ja kuviokelluntaa
Yöllä oli satanut mutta alkava päivä näyttää siltä, ettei tänään olisi luvassa sadekuuroja. Vilho päättää, että nyt olisi aika tehdä vähän pitempi kävelylenkki kuin kotiterassilta ruokasaliin ja takaisin. Ei siis muuta kuin rutkasti aurinkovoidetta nahkaan ja menoksi.
Annikki ja Vilho taivaltavat rantaa pitkin pohjoiseen ihmetellen laskuveden paljastamassa rantahiekassa olevia, halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä koloja. Minkähän näköinen ja ennen kaikkea kokoinen eläin näitä onkaloita mahtaa asuttaa? Läpimitaltaan noin viisisenttiset rantahiekalla vilistävät ravut kun mahtuvat helposti koloon, jonka suuaukko on vain parin sentin levyinen.
Pienen niemekkeen nokassa ihaillaan hetken riuttaan iskeytyviä maininkeja ennen kuin ryhdytään valitsemaan sopivaa uimapaikkaa. Pienen hotellin aurinkovarjojen kirjoman rannan jälkeen turismista ei ole juuri merkkejä. Toinen ja samalla alueen viimeinen rantahotelli näyttää olleen tyhjillään jo useita vuosia ja rannalla harvakseen liikkuvat ihmiset ovat etupäässä paikallisia kalamiehiä. Eräs heistä näyttää saaneen saaliikseen kalojen sijaan hyvän kokoisen mustekalan.
Uimapaikaksi valitaan pieni lahdelma, jossa on helppo päästä veteen ja snorklailemaan. Annikki bongaa taas pari kolme uutta kalalajia ja Vilhokin kertoo nähneensä jonkun oudon suuren kalan.
Kellon kertoessa lounasajan alkaneen, palataan takaisin hotellille. Vesi on uimareissun aikana sen verran noussut, ettei rantahiekalla kävellen enää pääsekään aivan kotiterassille asti. Loppumatka täytyy mennä rantavallia pitkin.
Lounaan jälkeen Annikki tahtoo sittenkin uima-altaaseen. Siinä on mukava uida kaikessa rauhassa ja venytellä lihaksiaan. Uintihetken kruunaa Vilhon tilaaman hedelmäjuoman nauttiminen altaassa lilluen.
Annikki ja Vilho taivaltavat rantaa pitkin pohjoiseen ihmetellen laskuveden paljastamassa rantahiekassa olevia, halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä koloja. Minkähän näköinen ja ennen kaikkea kokoinen eläin näitä onkaloita mahtaa asuttaa? Läpimitaltaan noin viisisenttiset rantahiekalla vilistävät ravut kun mahtuvat helposti koloon, jonka suuaukko on vain parin sentin levyinen.
Pienen niemekkeen nokassa ihaillaan hetken riuttaan iskeytyviä maininkeja ennen kuin ryhdytään valitsemaan sopivaa uimapaikkaa. Pienen hotellin aurinkovarjojen kirjoman rannan jälkeen turismista ei ole juuri merkkejä. Toinen ja samalla alueen viimeinen rantahotelli näyttää olleen tyhjillään jo useita vuosia ja rannalla harvakseen liikkuvat ihmiset ovat etupäässä paikallisia kalamiehiä. Eräs heistä näyttää saaneen saaliikseen kalojen sijaan hyvän kokoisen mustekalan.
Uimapaikaksi valitaan pieni lahdelma, jossa on helppo päästä veteen ja snorklailemaan. Annikki bongaa taas pari kolme uutta kalalajia ja Vilhokin kertoo nähneensä jonkun oudon suuren kalan.
Kellon kertoessa lounasajan alkaneen, palataan takaisin hotellille. Vesi on uimareissun aikana sen verran noussut, ettei rantahiekalla kävellen enää pääsekään aivan kotiterassille asti. Loppumatka täytyy mennä rantavallia pitkin.
Lounaan jälkeen Annikki tahtoo sittenkin uima-altaaseen. Siinä on mukava uida kaikessa rauhassa ja venytellä lihaksiaan. Uintihetken kruunaa Vilhon tilaaman hedelmäjuoman nauttiminen altaassa lilluen.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
7. päivä: Värikäs päivä Port Louisissa
Bussi saapuu juuri parahiksi kun Annikki ja Vilho pääsevät hotellin portista hautausmaan viertä tienlaitaan. Vilhon äkäilystä välittämättä Annikki on keksinyt lähteä päiväretkellä maan pääkaupunkiin Port Louisiin.
Bussissa raikaa intialaismusiikki sen kurvaillessa kylien ja sokeriruokoviljelmien halki luoteeseen, kohti Flacquia. Bussin ilmastointi hoituu siten, että avonaisesta ikkunoista puhaltaa tuuli sisään. Centre du Flacqissa vaihdetaan nopeasti bussia. Uusi kyyti taittuu edellistä rauhallisemmin mutta se tarkoittaa samalla sitä, ettei ilmastointi toimi kovinkaan hyvin. Tämä bussi numero 106 ei ole muutenkaan mikään pikavuoro ja se kiertää pääkaupunkiin pohjoista reittiä mm. Pamplemousses'n kautta. Matkalla aukeavat välillä hienot näkymät sokeriruokopeltojen yli keskusylängölle ja sen teräviin huippuihin.
Matkan varren kyliä ja pieniä kaupunkeja leimaa Mauritiuksen monikulttuurisuus. Buddhalaisia temppeleitä, moskeijoita ja hindujen kotialttareita on kaikkia rintarinnan. Sekaan mahtuu pari katolista kirkkoa ja adventistienkin kirkko. Pienet kaupat, ravintolat ja ruokakojut mainostavat erikseen myyvänsä milloin kasvisruokaa, milloin sianlihaa, alkoholijuomia tai muita, osalle porukalle sopimattomia elintarvikkeita. Eräs tienlaidassa oleva pikaruokakoju ilmoittaa ranskaksi, että tässä firmassa toimii yksi yhteinen jumala.
Luoteisrannikolla sijaitsevassa Port Louisissa on kuumempaa ja kuivempaa kuin Annikin ja Vilhon majapaikassa itärannikolla. Kaksikkomme on aluksi mentävä hetkeksi ilmastoituun, lähinnä intialaisia juhlavaatteita ja uskonnollisia patsaita myyvään liikkeeseen viilentymään. Sen jälkeen kierretään jokseenkin päämäärättömästi kaduilla, joiden pienissä, hämärissä puodeissa myydään kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Annikki ja Vilho ovat yhtä mieltä siitä, että kiinalaistaustaisten kauppaama jäniksenmuotoinen saippuarasia kuuluu selvästi ensin mainittuun kategoriaan.
Muuten yksimielisyys alkaa rakoilla kun Vilho on yhä enemmän äkääntynyt siitä, että hänet on muka väkisin raahattu rannalta kuumaan kaupunkiin. Vilho on tosissaan hermostua kun Annikki ehdottaa lounasta pienessä kasvisruokabaarissa. Vilho taitaa kuitenkin olla oikeassa siinä, ettei lounas ilmastoimattomassa, mahdollisesti hyvinkin tulista ruokaa tarjoavassa paikassa ole kovin hyvä idea. Lähempää satamaa löytyy onneksi wokki- ja nuudeliannoksia tarjoava pikaruokala, jossa on kolme valtavaa ilmastointilaitetta.
Saatuaan raikasta mangomehua, kylmää vettä ja annoksen nasi gorengia nenänsä eteen, Vilho alkaa olla paremmalla tuulella. Annikki syö maukkaan annoksen nuudeleita ja katkarapuja ja virkistäytyy myös käymällä paikan siistissä toiletissa.
Lounaan jälkeen pyörähdetään vielä satama-alueella, jonne pääsee pikatien alitse jalankulkutunnelia pitkin. Rannan ravintoloissa ja matkamuistokojuilla hortoilee muitakin turisteja, muualla kaupungissa ei vaaleaihoisia tunnu tapaavan. Paluumatka Immigration Squaren bussiasemalle kulkee markkinakatua pitkin, jossa sekä asiakkaat että myyjät ovat kaikki tumma- tai mustaihoisia. Annikin tekisi vähän mieli ostaa pieniä mustia ja punaisia hedelmiä, muttei viitsi ottaa tahmaista hedelmäpussia vaivoikseen kuumaan bussiin. Eikä hänellä ole sitä paitsi aavistustakaan siitä, mitä hedelmät ovat. Sen sijaan hän kiertää valkoisessa paidassaan kaukaa myyjät, jotka kauppaavat kirkkaanvärisiä värijauheita. Värisäkkien ääressä häärivien miesten naamat ja vaatteet ovat kokonaan violetin, vihreän, punaisen ja keltaisen värin peitossa.
Bussin ikkunasta väreihin tuhrittuja miehiä, naisia ja lapsia nähdään vähän väliä ja osa värjätyistä näyttää aika villeiltä. Bussiin astuvien koulutyttöjenkin poskilla on aniliininpunaista väriä. Annikin ja Vilhon ihmetellessä sitä, mistä rituaaleista lienee kyse, kanssamatkustaja kertoo, että nyt hindujen Holi eli värien juhla. Myöhemmin Annikki lukee, että juhlassa on aikamoisia karnevalistisia piirteitä kuten se, että värijauhetta heitellään kaikken tuttujen ja tuntemattomien päälle. Eräät jopa lataavat jauheita vesipyssyihinsä.
Bussia vaihdetaan taas Flacqissa ja nyt kanssamatkustajina on luokallinen koulupoikia. Tämänkin bussin etuosaan on ripustettu monenmoista uskonnollista ja maallista amulettia ja koristetta ja radiosta soi musiikki. Perillä hotellissa Annikki tarkistaa, että hotellin järjestämä taksikyyti Flacqiin olisi maksanut 700 rupiaa ja suoraan Port Louisiin vähintään 2500 rupiaa. Jälkimmäinen kyyti on varmasti bussimatkaa nopeampi mutta bussilla matkustamisessa on oma hauskuutensa. Ja olihan se taksilla ajelua selvästi halvempaa. Kahden hengen neljä bussimatkaa maksoivat yhteensä 236 rupiaa.
Illallista odotellessa Vilho pulahtaa uima-altaassa. Itse illallinen sujuu totuissa merkeissä. Vilho juo aterian kanssa pikkukarahvillisen talon punaviiniä ja Annikki valkoviiniä. Läpi aterian tarkkaillaan jokseenkin diskreetisti muita hotellivierita. "Vulgaareiksi brestiläisiksi" nimetty ranskalaisnelikko alkaa olla taas elementissään biljardipöydän luona. Mahakkailla äijillä on paidat auki napaan asti ja minimekkoihin pukeutuneet rouvat polttavat kyllästyneen näköisinä tupakkaa. Annikin hotellin mauttomimmin pukeutuneiksi valitseman ruotsalaisen nuoren parin löllömahainen mies on kerrankin pannut päälleen jotain muuta kuin likaisenharmaan hihattoman aluspaidan ja rouvakin on vihdoin luopunut sairaalapyjamahousuistaan. Kalliisti pukeutuneella englantilaisrouvalla on tietysti taas uusi tyylikäs leninki mutta erityisesti Vilhon ihailemia tyylikkäitä ranskalaisneitosia ei enää näy. Muutenkin hotellivieraat vaihtuvat tasaiseen tahtiii
n ja illallisella näkyy jo tutuiksi tulleiden pariskuntien lisäksi monta uutta kasvoa.
Ennen kotiterassilleen siirtymistä vietetään hetki iltaa mutkattoman englantilaispariskunnan seurassa. Illan bändinä on ennestään tuttu kaksikko. Nyt banjo ja kitara ovat vaihtuneet viuluun ja kitaraan ja oranssit paidat turkooseihin. Pian olisi Annikinkin aika vaihtaa punainen iltamekko oranssiin yöpaitaan.
Bussissa raikaa intialaismusiikki sen kurvaillessa kylien ja sokeriruokoviljelmien halki luoteeseen, kohti Flacquia. Bussin ilmastointi hoituu siten, että avonaisesta ikkunoista puhaltaa tuuli sisään. Centre du Flacqissa vaihdetaan nopeasti bussia. Uusi kyyti taittuu edellistä rauhallisemmin mutta se tarkoittaa samalla sitä, ettei ilmastointi toimi kovinkaan hyvin. Tämä bussi numero 106 ei ole muutenkaan mikään pikavuoro ja se kiertää pääkaupunkiin pohjoista reittiä mm. Pamplemousses'n kautta. Matkalla aukeavat välillä hienot näkymät sokeriruokopeltojen yli keskusylängölle ja sen teräviin huippuihin.
Matkan varren kyliä ja pieniä kaupunkeja leimaa Mauritiuksen monikulttuurisuus. Buddhalaisia temppeleitä, moskeijoita ja hindujen kotialttareita on kaikkia rintarinnan. Sekaan mahtuu pari katolista kirkkoa ja adventistienkin kirkko. Pienet kaupat, ravintolat ja ruokakojut mainostavat erikseen myyvänsä milloin kasvisruokaa, milloin sianlihaa, alkoholijuomia tai muita, osalle porukalle sopimattomia elintarvikkeita. Eräs tienlaidassa oleva pikaruokakoju ilmoittaa ranskaksi, että tässä firmassa toimii yksi yhteinen jumala.
Luoteisrannikolla sijaitsevassa Port Louisissa on kuumempaa ja kuivempaa kuin Annikin ja Vilhon majapaikassa itärannikolla. Kaksikkomme on aluksi mentävä hetkeksi ilmastoituun, lähinnä intialaisia juhlavaatteita ja uskonnollisia patsaita myyvään liikkeeseen viilentymään. Sen jälkeen kierretään jokseenkin päämäärättömästi kaduilla, joiden pienissä, hämärissä puodeissa myydään kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Annikki ja Vilho ovat yhtä mieltä siitä, että kiinalaistaustaisten kauppaama jäniksenmuotoinen saippuarasia kuuluu selvästi ensin mainittuun kategoriaan.
Muuten yksimielisyys alkaa rakoilla kun Vilho on yhä enemmän äkääntynyt siitä, että hänet on muka väkisin raahattu rannalta kuumaan kaupunkiin. Vilho on tosissaan hermostua kun Annikki ehdottaa lounasta pienessä kasvisruokabaarissa. Vilho taitaa kuitenkin olla oikeassa siinä, ettei lounas ilmastoimattomassa, mahdollisesti hyvinkin tulista ruokaa tarjoavassa paikassa ole kovin hyvä idea. Lähempää satamaa löytyy onneksi wokki- ja nuudeliannoksia tarjoava pikaruokala, jossa on kolme valtavaa ilmastointilaitetta.
Saatuaan raikasta mangomehua, kylmää vettä ja annoksen nasi gorengia nenänsä eteen, Vilho alkaa olla paremmalla tuulella. Annikki syö maukkaan annoksen nuudeleita ja katkarapuja ja virkistäytyy myös käymällä paikan siistissä toiletissa.
Lounaan jälkeen pyörähdetään vielä satama-alueella, jonne pääsee pikatien alitse jalankulkutunnelia pitkin. Rannan ravintoloissa ja matkamuistokojuilla hortoilee muitakin turisteja, muualla kaupungissa ei vaaleaihoisia tunnu tapaavan. Paluumatka Immigration Squaren bussiasemalle kulkee markkinakatua pitkin, jossa sekä asiakkaat että myyjät ovat kaikki tumma- tai mustaihoisia. Annikin tekisi vähän mieli ostaa pieniä mustia ja punaisia hedelmiä, muttei viitsi ottaa tahmaista hedelmäpussia vaivoikseen kuumaan bussiin. Eikä hänellä ole sitä paitsi aavistustakaan siitä, mitä hedelmät ovat. Sen sijaan hän kiertää valkoisessa paidassaan kaukaa myyjät, jotka kauppaavat kirkkaanvärisiä värijauheita. Värisäkkien ääressä häärivien miesten naamat ja vaatteet ovat kokonaan violetin, vihreän, punaisen ja keltaisen värin peitossa.
Bussin ikkunasta väreihin tuhrittuja miehiä, naisia ja lapsia nähdään vähän väliä ja osa värjätyistä näyttää aika villeiltä. Bussiin astuvien koulutyttöjenkin poskilla on aniliininpunaista väriä. Annikin ja Vilhon ihmetellessä sitä, mistä rituaaleista lienee kyse, kanssamatkustaja kertoo, että nyt hindujen Holi eli värien juhla. Myöhemmin Annikki lukee, että juhlassa on aikamoisia karnevalistisia piirteitä kuten se, että värijauhetta heitellään kaikken tuttujen ja tuntemattomien päälle. Eräät jopa lataavat jauheita vesipyssyihinsä.
Bussia vaihdetaan taas Flacqissa ja nyt kanssamatkustajina on luokallinen koulupoikia. Tämänkin bussin etuosaan on ripustettu monenmoista uskonnollista ja maallista amulettia ja koristetta ja radiosta soi musiikki. Perillä hotellissa Annikki tarkistaa, että hotellin järjestämä taksikyyti Flacqiin olisi maksanut 700 rupiaa ja suoraan Port Louisiin vähintään 2500 rupiaa. Jälkimmäinen kyyti on varmasti bussimatkaa nopeampi mutta bussilla matkustamisessa on oma hauskuutensa. Ja olihan se taksilla ajelua selvästi halvempaa. Kahden hengen neljä bussimatkaa maksoivat yhteensä 236 rupiaa.
Illallista odotellessa Vilho pulahtaa uima-altaassa. Itse illallinen sujuu totuissa merkeissä. Vilho juo aterian kanssa pikkukarahvillisen talon punaviiniä ja Annikki valkoviiniä. Läpi aterian tarkkaillaan jokseenkin diskreetisti muita hotellivierita. "Vulgaareiksi brestiläisiksi" nimetty ranskalaisnelikko alkaa olla taas elementissään biljardipöydän luona. Mahakkailla äijillä on paidat auki napaan asti ja minimekkoihin pukeutuneet rouvat polttavat kyllästyneen näköisinä tupakkaa. Annikin hotellin mauttomimmin pukeutuneiksi valitseman ruotsalaisen nuoren parin löllömahainen mies on kerrankin pannut päälleen jotain muuta kuin likaisenharmaan hihattoman aluspaidan ja rouvakin on vihdoin luopunut sairaalapyjamahousuistaan. Kalliisti pukeutuneella englantilaisrouvalla on tietysti taas uusi tyylikäs leninki mutta erityisesti Vilhon ihailemia tyylikkäitä ranskalaisneitosia ei enää näy. Muutenkin hotellivieraat vaihtuvat tasaiseen tahtiii
n ja illallisella näkyy jo tutuiksi tulleiden pariskuntien lisäksi monta uutta kasvoa.
Ennen kotiterassilleen siirtymistä vietetään hetki iltaa mutkattoman englantilaispariskunnan seurassa. Illan bändinä on ennestään tuttu kaksikko. Nyt banjo ja kitara ovat vaihtuneet viuluun ja kitaraan ja oranssit paidat turkooseihin. Pian olisi Annikinkin aika vaihtaa punainen iltamekko oranssiin yöpaitaan.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
6. päivä: Île aux Cerfs
Annikki ja Vilho saavat hotellin tarjoaman eväslaukun mukaansa lähtiessään heti aamiaisen jälkeen läheiselle saarelle nimeltään Île aux Cerfs. Sinne pääsee veneellä aivan hotellin rannasta. Parinkymmenen minuutin venematka vie luksushotellin editse mutta yhtään filmitähteä tai kuninkaallista ei ole bongattavissa. Hotelli on listattu yhdeksi maailman parhaista mutta Annikista se ei ainakaan ulkoapäin näytä juuri sen hienommalta kuin heidän oma majapaikkansa.
Vene kiertää matalassa vedessä tiheän kasvillisuuden lomassa ja Annikki vilkuttaa kalastajille, jotka seisovat vyötäröään myöten rantavedessä. Paikallisten, matalassa vedessä kalastavien varusteisiin kuuluvat vapaongen lisäksi lyhytvartiset kumisaappaat ja kaulassa roikkuva kalalaukku.
Saarelle päästyään Annikki ja Vilho kävelevät varjoisan metsikön läpi keltaiselle hiekkarannalle, jota jatkuu saaren ympäri. Sopivan rauhallinen leiripaikka löytyy nopeasti ja pian Vilho jo keinuukin aalloissa. Annikkikin panee sukellusmaskin kasvoilleen ja painelee mereen. Tuuli sekoittaa sen verran pahasti hiekkaa veteen, ettei aivan rannassa kannata snorklailla mutta maskin avulla Annikki pystyy väistämään hiekkapohjaa täplittävät merisiilit. Vaikkei kaloja nyt näykään, rantahiekalla on tavattavissa kymmenittäin pieniä rapuja, jotka häytyytettyinä livahtavat nopeasti hiekassa oleviin koloihinsa.
Annikin toinen ja kolmas uimareissu sujuu ensimmäistä helpommin kun nousuveden ansiosta veteen kävellessä ei tarvitse väistellä vaarallisen piikikkäitä merisiilejä. Kaikki eivät ymmärrä niitä varoa ja kohta nähdäänkin kun erään rantavedessä polskutelleen jalkapohjasta kiskotaan teräviä piikkejä.
Annikin ja Vilhon availlessa eväslaatikoitaan, viereiseen niemekkeeseen alkaa kokoontua parikymmenpäinen joukkio intialaistaustaista nuorisoa. Kohta kuuluu rumpurytmi ja riehakasta hihkuntaa porukan pimujen tanssahdellessa. Ilman "esiliinaa" nuoret eivät kuitenkaan ilakoi ja rantakivillä valokuviin poseerannut tyttö tuntuukin saavan moitteet holtittomaksi katsotusta käytöksestään. Poikaystävä kun ei voinut auttaa tyttöä pois rosoisilta kiviltä, vaan apuun piti pyytää oma veli.
Kun saaressa on vietetty neljättä tuntia, Annikki toteaa, että on paras pukea pitkähihaista päälle. Käsivarsia alkaa jo kuumottaa kaikista aurinkovoiteista huolimatta. Paluumatkalla kotirantaan veneenlaidan ylin pärskähtelevä vesi ja taivaalta tihuttava sade viilentävät mukavasti. Vene ei aja hotellin laituriin vaan Annikin on riisuttava sandaalinsa ja astuttava rantaveteen maihin päästäkseen.
Loppupäivä ja -ilta sujuvat jo rutiinilla. Puoli kahdeksan maissa suunnataan illalliselle ja sen jälkeen istuskellaan vuoroon kotiterassilla ja allasbaarissa internetin piirissä. Teeveestä tulee ranskaksi selostettuna Valioliigan pelejä ja puoliajalla voi käydä kurkkimassa josko puutarhapolun varressa näkyisi taas tanrekki.
Vene kiertää matalassa vedessä tiheän kasvillisuuden lomassa ja Annikki vilkuttaa kalastajille, jotka seisovat vyötäröään myöten rantavedessä. Paikallisten, matalassa vedessä kalastavien varusteisiin kuuluvat vapaongen lisäksi lyhytvartiset kumisaappaat ja kaulassa roikkuva kalalaukku.
Saarelle päästyään Annikki ja Vilho kävelevät varjoisan metsikön läpi keltaiselle hiekkarannalle, jota jatkuu saaren ympäri. Sopivan rauhallinen leiripaikka löytyy nopeasti ja pian Vilho jo keinuukin aalloissa. Annikkikin panee sukellusmaskin kasvoilleen ja painelee mereen. Tuuli sekoittaa sen verran pahasti hiekkaa veteen, ettei aivan rannassa kannata snorklailla mutta maskin avulla Annikki pystyy väistämään hiekkapohjaa täplittävät merisiilit. Vaikkei kaloja nyt näykään, rantahiekalla on tavattavissa kymmenittäin pieniä rapuja, jotka häytyytettyinä livahtavat nopeasti hiekassa oleviin koloihinsa.
Annikin toinen ja kolmas uimareissu sujuu ensimmäistä helpommin kun nousuveden ansiosta veteen kävellessä ei tarvitse väistellä vaarallisen piikikkäitä merisiilejä. Kaikki eivät ymmärrä niitä varoa ja kohta nähdäänkin kun erään rantavedessä polskutelleen jalkapohjasta kiskotaan teräviä piikkejä.
Annikin ja Vilhon availlessa eväslaatikoitaan, viereiseen niemekkeeseen alkaa kokoontua parikymmenpäinen joukkio intialaistaustaista nuorisoa. Kohta kuuluu rumpurytmi ja riehakasta hihkuntaa porukan pimujen tanssahdellessa. Ilman "esiliinaa" nuoret eivät kuitenkaan ilakoi ja rantakivillä valokuviin poseerannut tyttö tuntuukin saavan moitteet holtittomaksi katsotusta käytöksestään. Poikaystävä kun ei voinut auttaa tyttöä pois rosoisilta kiviltä, vaan apuun piti pyytää oma veli.
Kun saaressa on vietetty neljättä tuntia, Annikki toteaa, että on paras pukea pitkähihaista päälle. Käsivarsia alkaa jo kuumottaa kaikista aurinkovoiteista huolimatta. Paluumatkalla kotirantaan veneenlaidan ylin pärskähtelevä vesi ja taivaalta tihuttava sade viilentävät mukavasti. Vene ei aja hotellin laituriin vaan Annikin on riisuttava sandaalinsa ja astuttava rantaveteen maihin päästäkseen.
Loppupäivä ja -ilta sujuvat jo rutiinilla. Puoli kahdeksan maissa suunnataan illalliselle ja sen jälkeen istuskellaan vuoroon kotiterassilla ja allasbaarissa internetin piirissä. Teeveestä tulee ranskaksi selostettuna Valioliigan pelejä ja puoliajalla voi käydä kurkkimassa josko puutarhapolun varressa näkyisi taas tanrekki.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
5. päivä: Trou d'Eau Douce - lintuturistin kauppareissu
Annikin ja Vilhon syödessä aamiaista hotellin rantaravintolassa, taivaalle alkaa kerääntyä pilviä, joista irtoaa muutama sadekuurokin. Sää ei tunnu lainkaan niin lämpimältä kuin edellisinä päivinä mutta se voi johtua enemmänkin täkäläiseen ilmanalaan tottumisesta kuin ilman varsinaisesta viilenemisestä. Lämpömittari näytti aamuyhdeksältä + 27 astetta eivätkä lyhyet sadekuurot juuri ilmaa kylmennä.
Pari lämpöastetta enemmän tai vähemmän, Annikin mielestä nyt olisi hyvä päivä lähteä läheiseen Trou d'Eau Douce'n kalastajakylään. Kilometrin kävelymatka taittuu verkkaisesti koska koko ajan täytyy pysähdellä kiikaroimaan eksoottisissa hedelmäpuissa pyörähteleviä lintuja. TV-antennissa kuuluu laulaa lirkuttavan se rubiininpunainen peippo mutta Annikki ei saa linnun nimeä mieleensä. Sähkölangalla on muuten samannäköinen pikkulintu mutta sen on enemmänkin oranssin- kuin rubiininpunainen. Kyseessä taitaa olla eri laji.
Susivuoret ohittavat kylän koulun ja pistäytyvät katolisessa kirkossa. Toisin kuin joku englantilaisturisti nettikirjoituksessaan valitti, kylässä on vaikka kuinka monta kauppaa, baaria ja ravintolaa. Sen lisäksi tien laidalla myydään parissakin kojussa jos jonkinmoisia piiraita ja muuta pikaruokaa. Turisteja palvelee muutama putiikki, joissa myydään matkamuistoja ja ranta-asuja. Annikki sovittaa kirkkaanpunaista mekkoa mutta kauppoja ei synny kun täytyy muka selvitellä vielä saaren hintatasoa. Vilhon käytyä vaihtamassa euroja rupioiksi, Annikki vaihtokurssia tutkiessaan huomaa, että mekkoon olisi ollut mainiosti varaa. Sehän ei olisi maksanut juuri mitään. Toisaalta vaateostoksien tekemiseen ei ole nyt mitään erityistarvetta.
Vilho sen sijan tuntee pakottavaa tarvetta ostaa paikallista punaviiniä. Paikallisuus kylläkin rajoittuu siihen, että viinimaista tuotu rypälemehutiiviste on käytetty ja pullotettu Mauritiuksella. Punaviiniä ei sinänsä tarvitsisi ostaa lainkaan sillä hotellissa tarjoillaan sitä ja lähes kaikkia muitakin juomia vapaasti puoleen yöhön saakka.
Hotellialue muuten hiljenee melko täydellisesti vuorokauden vaihtuessa. Omalla terassilla voi istuskella tähtien loisteessa ilman, että mistään kuuluu minkäänlaista remuamista. Eilen illallakin Annikki ja Vilho nauttivat yömyssynsä seuranaan vain terassin katossa kiipeilevät hiljaiset gekot ja kookospalmun juurella vilahtanut skinkki.
Pari lämpöastetta enemmän tai vähemmän, Annikin mielestä nyt olisi hyvä päivä lähteä läheiseen Trou d'Eau Douce'n kalastajakylään. Kilometrin kävelymatka taittuu verkkaisesti koska koko ajan täytyy pysähdellä kiikaroimaan eksoottisissa hedelmäpuissa pyörähteleviä lintuja. TV-antennissa kuuluu laulaa lirkuttavan se rubiininpunainen peippo mutta Annikki ei saa linnun nimeä mieleensä. Sähkölangalla on muuten samannäköinen pikkulintu mutta sen on enemmänkin oranssin- kuin rubiininpunainen. Kyseessä taitaa olla eri laji.
Susivuoret ohittavat kylän koulun ja pistäytyvät katolisessa kirkossa. Toisin kuin joku englantilaisturisti nettikirjoituksessaan valitti, kylässä on vaikka kuinka monta kauppaa, baaria ja ravintolaa. Sen lisäksi tien laidalla myydään parissakin kojussa jos jonkinmoisia piiraita ja muuta pikaruokaa. Turisteja palvelee muutama putiikki, joissa myydään matkamuistoja ja ranta-asuja. Annikki sovittaa kirkkaanpunaista mekkoa mutta kauppoja ei synny kun täytyy muka selvitellä vielä saaren hintatasoa. Vilhon käytyä vaihtamassa euroja rupioiksi, Annikki vaihtokurssia tutkiessaan huomaa, että mekkoon olisi ollut mainiosti varaa. Sehän ei olisi maksanut juuri mitään. Toisaalta vaateostoksien tekemiseen ei ole nyt mitään erityistarvetta.
Vilho sen sijan tuntee pakottavaa tarvetta ostaa paikallista punaviiniä. Paikallisuus kylläkin rajoittuu siihen, että viinimaista tuotu rypälemehutiiviste on käytetty ja pullotettu Mauritiuksella. Punaviiniä ei sinänsä tarvitsisi ostaa lainkaan sillä hotellissa tarjoillaan sitä ja lähes kaikkia muitakin juomia vapaasti puoleen yöhön saakka.
Hotellialue muuten hiljenee melko täydellisesti vuorokauden vaihtuessa. Omalla terassilla voi istuskella tähtien loisteessa ilman, että mistään kuuluu minkäänlaista remuamista. Eilen illallakin Annikki ja Vilho nauttivat yömyssynsä seuranaan vain terassin katossa kiipeilevät hiljaiset gekot ja kookospalmun juurella vilahtanut skinkki.
4. päivä: Mauritiuksen eläinmaailmasta
Annikki ja Vilho havahtuvat vuoteestaan siivoojaan koputtaessa ovelle. Häntä pyydetään palaamaan hieman myöhemmin ja pariskuntamme jatkaa uniaan. Annikkikin, joka tavallisesti herää lomapäivinä monta tuntia ennen Vilhoa, kietoutuu tiukemmin lakanaansa eikä vaivaudu lähtemään aamiaiselle. Lounastahan saisi jo heti puolenpäivän jälkeen ja sitä ennen voisi hakea allasbaarista vaikka mehua.
Päivä on hieman edellistä pilvisempi mutta lämpötila on edelleen lähellä kolmeakymmentä astetta. Merituuli viilentää kuitenkin niin, ettei kuumuutta oikeastaan huomaa kuin silloin kun astuu ilmastoidusta huoneesta ulos terassille. Silloin naamaan puhaltaa kunnon "lehmän henkäys".
Annikin tropikalisoitumien on jo niin syvää, ettei täksikään päiväksi ole muuta ohjelmaa kuin ruokailut, terassilla lojuminen naapureita ja lintuja tarkkaillen sekä uimaretki niemenkärjen toiselle puolelle.
Aallot ovat myllertäneet hiekkapohjaa sen verran, että on uitava vähintään parinkymmenen metrin päähän rannasta kaloja nähdäkseen. Annikin kauhuksi merisiilejä on aivan rantavedessäkin ja auringon häikäistessä, aaltojen heittäessä ja hiekan samentaessa rantavettä, on hankala löytää hyvää reittiä syvään ja kirkkaaseen veteen. Kovin syväksi ei ranta kuitenkaan muutu koralliriutan sisäpuolella ja snorklaillessakin voi nähdä erilaisia kivien kupeessa ja levien seassa vilahtelevia eväkkäitä. Annikki on innoissaan nähdessään pari kirkkaankeltaista, akvaariokirjoista tuttua kalaa. Rantavedessä uiskennellut neulamainen, hopeanhohtoinen kala on taas aivan uusi tuttavuus.
Iltapäivällä Vilhon käydessä internetin piirissä uima-altaan reunalla, Annikki yrittää saada kotiterassilla kuvia pienistä seeprakyyhkyistä ja värikkäistä linnuista, joiden hän selvittää olevan Acridotheres trisis ja Pycnonotus jocosus. Mauritiuksen eläin- ja kasvimaailmasta lukeminen on ikävä kyllä isolta osin listausta ihmisen sukupuuttoon hävittämistä lajeista. Kun Vilho vielä ottaa puheeksi Claude Levy-Straussin muistelmaklassikon, Annikki on alkaa tuntea huonoa omatuntoa kaukomailla matkailustaan.
Mauritiuksen hallitus on toki itse järjestelmällisesti edistänyt saaren turismia ja Annikin valitsemaa hotellia ei ainakaan voi syyttää hillittömästä haaskauksesta. Se, ettei kyseessä ole mikään luksushotelli, näkyy siinä, ettei huoneissa ole mitään hotelelleille tyypillisiä tuotteita kuten minishampoopulloja, yksittäispakattuja mukeja ja muita kertakäyttötuotteita sekä pyyhkeiden kuluneisuudessa. Annikkia se ei haittaa kun kaikki on kuitenkin puhdasta ja siistiä. Hän antaa pluspisteitä myös hotellin keittiölle; hänestä kokki osoittaa ihailtavaa kekseliäisyyttä loihtiessaan edellisen aterian ylijääneistä aineksista uusia ruokalajeja.
Illalliselle mennessä Vilho huomaa kukkapensaassa rapistelevan oudon eläimen. Se muistuttaa pitkäkuonoista siiliä. Se ei kuitenkaan ole mikään siili, vaan mannerafrikkalaista alkuperää oleva tenrec eli tanrekki.
Illalliseksi olisi voinut tilata buffet'n sijaan mereneläväaterian, johon sisältyisi mm grillattu hummeri. Annikki ja Vilho eivät ole vielä läheskään niin kyllästyneitä matkapakettiinsa, että valitsisivat meri-BBQ:n. Paikallista kissaa se tuntuu kyllä houkuttavan.
Päivä on hieman edellistä pilvisempi mutta lämpötila on edelleen lähellä kolmeakymmentä astetta. Merituuli viilentää kuitenkin niin, ettei kuumuutta oikeastaan huomaa kuin silloin kun astuu ilmastoidusta huoneesta ulos terassille. Silloin naamaan puhaltaa kunnon "lehmän henkäys".
Annikin tropikalisoitumien on jo niin syvää, ettei täksikään päiväksi ole muuta ohjelmaa kuin ruokailut, terassilla lojuminen naapureita ja lintuja tarkkaillen sekä uimaretki niemenkärjen toiselle puolelle.
Aallot ovat myllertäneet hiekkapohjaa sen verran, että on uitava vähintään parinkymmenen metrin päähän rannasta kaloja nähdäkseen. Annikin kauhuksi merisiilejä on aivan rantavedessäkin ja auringon häikäistessä, aaltojen heittäessä ja hiekan samentaessa rantavettä, on hankala löytää hyvää reittiä syvään ja kirkkaaseen veteen. Kovin syväksi ei ranta kuitenkaan muutu koralliriutan sisäpuolella ja snorklaillessakin voi nähdä erilaisia kivien kupeessa ja levien seassa vilahtelevia eväkkäitä. Annikki on innoissaan nähdessään pari kirkkaankeltaista, akvaariokirjoista tuttua kalaa. Rantavedessä uiskennellut neulamainen, hopeanhohtoinen kala on taas aivan uusi tuttavuus.
Iltapäivällä Vilhon käydessä internetin piirissä uima-altaan reunalla, Annikki yrittää saada kotiterassilla kuvia pienistä seeprakyyhkyistä ja värikkäistä linnuista, joiden hän selvittää olevan Acridotheres trisis ja Pycnonotus jocosus. Mauritiuksen eläin- ja kasvimaailmasta lukeminen on ikävä kyllä isolta osin listausta ihmisen sukupuuttoon hävittämistä lajeista. Kun Vilho vielä ottaa puheeksi Claude Levy-Straussin muistelmaklassikon, Annikki on alkaa tuntea huonoa omatuntoa kaukomailla matkailustaan.
Mauritiuksen hallitus on toki itse järjestelmällisesti edistänyt saaren turismia ja Annikin valitsemaa hotellia ei ainakaan voi syyttää hillittömästä haaskauksesta. Se, ettei kyseessä ole mikään luksushotelli, näkyy siinä, ettei huoneissa ole mitään hotelelleille tyypillisiä tuotteita kuten minishampoopulloja, yksittäispakattuja mukeja ja muita kertakäyttötuotteita sekä pyyhkeiden kuluneisuudessa. Annikkia se ei haittaa kun kaikki on kuitenkin puhdasta ja siistiä. Hän antaa pluspisteitä myös hotellin keittiölle; hänestä kokki osoittaa ihailtavaa kekseliäisyyttä loihtiessaan edellisen aterian ylijääneistä aineksista uusia ruokalajeja.
Illalliselle mennessä Vilho huomaa kukkapensaassa rapistelevan oudon eläimen. Se muistuttaa pitkäkuonoista siiliä. Se ei kuitenkaan ole mikään siili, vaan mannerafrikkalaista alkuperää oleva tenrec eli tanrekki.
Illalliseksi olisi voinut tilata buffet'n sijaan mereneläväaterian, johon sisältyisi mm grillattu hummeri. Annikki ja Vilho eivät ole vielä läheskään niin kyllästyneitä matkapakettiinsa, että valitsisivat meri-BBQ:n. Paikallista kissaa se tuntuu kyllä houkuttavan.
torstai 13. maaliskuuta 2014
3. päivä: Numeropeliä
Lähetä Vilho asialle ja mene itse perässä. Vilho, arkana puhumaan ranskaa kenties, sotki Annikin järjestelmällisen cocktaillistan läpikäymisen jättämällä numeron 5 eli Zou Cocon väliin ja hakemalla baarista kutosen eli Tamarinen.
Ihan kelpo tämäkin, cassis-pohjainen juoma oli mutta sen siemaistuaan Annikin on itse noustava aurinkotuolistaan ja käveltävä rantaa pitkin hotellin baariin. Uusi, kanelirommista ja appelsiini- ja mangomehuista koostuva drinkki on edellistä parempi. Mustaherukka ilman samppanjaa yhdistyy Annikin mielessä viluun ja nuhaan ja siksikin uusi auringonkeltainen cocktail sopii edellistä paremmin Mauritiuksen lämpöön ja aurinkoon. Kaiken kaikkiaan talon cocktailit ovat Annikin mieleen. Ne ovat raikkaan makuisia ja sateenvarjojen ja muiden joutavien härpättimien sijaan koristeina on vain hedelmälohkoja. Ja mikä parasta; juomissa on vain nimeksi alkoholia ja Annikki voi juoda niitä useita päivässä.
Cocktail-lista on ainoa "pakollinen ohjelma", jonka Annikki on Vilholle kertonut. Vilhollahan on tapana marmattaa Annikin intoilusta järjestää "ohjelmaa" lomapäiviksi. Marmatus tuntuu jatkuvan ihan vanhasta tottumuksesta sillä on menossa jo kolmas lomapäivä eikä Annikilla ole vieläkään yhtäkään päiväohjelmaa edes suunnitteilla. Totta puhen Annikilla jon jonkinlainen hahmotelma viikkosuunnitelmasta, mutta sitä on tässä vaiheessa turha paljastaa Vilholle; riittää, että parina ensimmäisenä lomapäivänä ilmoittaa, että tänään mennään snorklailemaaan.
Intian valtameren vesi on täällä niin lämmintä ja vedenalainen eläinmaailma niin mielenkiintoinen, että meressä voisi helposti viettää koko päivän. Nyt, puoli seitsemän maissa illalla aurinko on kuitenkin laskemassa ja on aika pukeutua illalliselle. Minkähän cocktailin Annikki valitsisi aperitiiviksi? Nouseva kuu innoittaa ohittamaan numero seiskan ja tilaaman kasin!
Ihan kelpo tämäkin, cassis-pohjainen juoma oli mutta sen siemaistuaan Annikin on itse noustava aurinkotuolistaan ja käveltävä rantaa pitkin hotellin baariin. Uusi, kanelirommista ja appelsiini- ja mangomehuista koostuva drinkki on edellistä parempi. Mustaherukka ilman samppanjaa yhdistyy Annikin mielessä viluun ja nuhaan ja siksikin uusi auringonkeltainen cocktail sopii edellistä paremmin Mauritiuksen lämpöön ja aurinkoon. Kaiken kaikkiaan talon cocktailit ovat Annikin mieleen. Ne ovat raikkaan makuisia ja sateenvarjojen ja muiden joutavien härpättimien sijaan koristeina on vain hedelmälohkoja. Ja mikä parasta; juomissa on vain nimeksi alkoholia ja Annikki voi juoda niitä useita päivässä.
Cocktail-lista on ainoa "pakollinen ohjelma", jonka Annikki on Vilholle kertonut. Vilhollahan on tapana marmattaa Annikin intoilusta järjestää "ohjelmaa" lomapäiviksi. Marmatus tuntuu jatkuvan ihan vanhasta tottumuksesta sillä on menossa jo kolmas lomapäivä eikä Annikilla ole vieläkään yhtäkään päiväohjelmaa edes suunnitteilla. Totta puhen Annikilla jon jonkinlainen hahmotelma viikkosuunnitelmasta, mutta sitä on tässä vaiheessa turha paljastaa Vilholle; riittää, että parina ensimmäisenä lomapäivänä ilmoittaa, että tänään mennään snorklailemaaan.
Intian valtameren vesi on täällä niin lämmintä ja vedenalainen eläinmaailma niin mielenkiintoinen, että meressä voisi helposti viettää koko päivän. Nyt, puoli seitsemän maissa illalla aurinko on kuitenkin laskemassa ja on aika pukeutua illalliselle. Minkähän cocktailin Annikki valitsisi aperitiiviksi? Nouseva kuu innoittaa ohittamaan numero seiskan ja tilaaman kasin!
3. päivä: Gekkosta skinkiksi - Annikki auringossa
Vaikka Annikki keskittyi tuoreisiin hedelmiin ja salaattiin, aamiaislautaselle livahtaneet omeletti ja pari crêpe'ä saivat aikaa sen, että Annikki jäi aurinkotuoliin makailemaan Vilhon lähtiessä kävelemään läheiseen Trou d'Eau Douce'n kylään. Annikille ei ollut vielä niin kovaa hinkua tutustua paikalliseen elämään ja tulomatkalla ohivilahtaneiden pikkukauppojen ja baarien tarjontaan, jotta hän olisi viitsinyt lähteä lämpimässä ilmassa tarpomaan kapeaa tietä kohti kylää. Annikki jää siis kotiterassille nauttimaan merituulesta varmana siitä, että palattuaan Vilho olisi valmis lähtemään uimaan.
Vasta hetken puolivarjossa lepäiltyään, Annikki oli valmis käymään omin päin uimassa. Kotirannassa voisi hyvin pulahtaa jos ei tohdi kiertää muutamaa sataa metriä niemenkärjen toiselle puolelle, jossa on suurempi ja parempi ranta uimiseen. Hotellin uima-altaalle Annikki ei halua mennä. Vaikka hän on muuten sosiaalinen, ajatus pulikoida altaassa suuren intialaisperheen seassa altaan reunalla olutta ja giniä lipittävien ranskalaisukkojen ja englantilaistätien valvovien silmien alla ei houkuta.
Paras vetää aurinkotuolit vähän enemmän palmun varjoon. Elektroniset lukemistotkin kannattaa vaihtaa vanhaan kunnon paperipokkariin. Muuten kaikki laitteet tahmaantuvat pysyvästi aurinkovoiteeseen. Tuskin tämä suojakertoimeltaan 50 oleva voide lähtisi iholtakaan. Annikki ei siis muuttuisi vaaleankellertävästä gekosta tummanpuhuvaksi skinkiksi, joita molempia tapaa näille kulmilla.
Vasta hetken puolivarjossa lepäiltyään, Annikki oli valmis käymään omin päin uimassa. Kotirannassa voisi hyvin pulahtaa jos ei tohdi kiertää muutamaa sataa metriä niemenkärjen toiselle puolelle, jossa on suurempi ja parempi ranta uimiseen. Hotellin uima-altaalle Annikki ei halua mennä. Vaikka hän on muuten sosiaalinen, ajatus pulikoida altaassa suuren intialaisperheen seassa altaan reunalla olutta ja giniä lipittävien ranskalaisukkojen ja englantilaistätien valvovien silmien alla ei houkuta.
Paras vetää aurinkotuolit vähän enemmän palmun varjoon. Elektroniset lukemistotkin kannattaa vaihtaa vanhaan kunnon paperipokkariin. Muuten kaikki laitteet tahmaantuvat pysyvästi aurinkovoiteeseen. Tuskin tämä suojakertoimeltaan 50 oleva voide lähtisi iholtakaan. Annikki ei siis muuttuisi vaaleankellertävästä gekosta tummanpuhuvaksi skinkiksi, joita molempia tapaa näille kulmilla.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
2. päivä: Ensivaikutelmia Mauritiuksesta - Annikki alkaa tropikalisoitua
Vihreää, vehreää. Se on Annikin ensivaikutelma Maurituksesta. Myös lentokentän toimivuus ja siisteys vaniljantuoksuisine toileitteineen sekä paikallisten ystävällisyys antoi maasta positiivisen ensivaikutelman. On palattava ensivaikutelmiin ja ensimmäisen varsinaisen lomapäivän kokemuksiin ennen kuin tropikalisoidun tyystin, toteaa Annikki loikoillessaan pariskunnan merenrantaterassilla toista hedelmädrinkkiään nauttien.
Mahebourgin lentoasema oli todellakin toimiva laitos. Jo koneessa täytetettyjen maahantulo- ja terveystietolomakkeiden jättö sujui nopeasti vaikka virkailijoiden kanssa tuli samalla jutustelua tänään vietettävästä Mauritiuksen kansallispäivästä ja suomalaisista jalkapallovalmentajista.
Noin tunnin kestänyt kyyti merenrantatietä Trou d'Eau Douciin oli itsessään jo pieni sight seeing minibussin kuljettajan kertoessa maan historiasta, tavoista ja elinkeinoista ja osoitellessa matkan varrelle sattuneita luonnonnähtävyyksiä.
Perillä majapaikassa, jonka nimi on tietysti Tropical Attitude, hotellin johtaja tuli toivottaman Annikin ja Vilhon tervetulleeksi ja samantien tarjoiltiin virvokkeita eli kosteat pyyheliinat ja jääteetä. Lyhyen hotellin palveluiden esittelyn ja mahdollisten ruoka-allergioiden selvityksen jälkeen pariskuntamme oli valmis majoittumaan huoneeseensa. Tarkempi tutustuminen matkapaketin sisältämään täysihoitoon aloitettaisiin vasta pienen lepohetken jälkeen.
Kahden maissa suunnistettiin kohti ruokasalia, jossa lounaan kerrottiin olevan BBQ-buffet. Grillatun tonnikalan lisäksi tarjolla oli mausteista makkaraa ja monenlaisia kasvisruokia. Aivan kaikkien tarjoilukulhojen kansia Annikki ei avannut vaan täytti lautasensa parilla mielenkiintoisimman näköisellä ruokalajilla. Papu-vihanneshöystö osoittautui niin tuliseksi, että Annikki ihmetteli tosissaan erästä netistä lukemaansa arvostelua hotellin ruoista. Siinä kun moitittiin sapuskoja aivan liian miedonmakuisiksi.
Merelle päin antavassa ruokasalissa ja viereisessä allasbaarissa nettiyhteys tuntui toimivan hyvin ja pian Annikki ja Vilhon syventyivät tahoillaan tabletteihinsa ja läppäreihinsä. He eivät selvästikään ole tulleet Mauritiukselle viettämään romanttisia hetkiä kuten esim. monet häämatkalaiset.
Muuten kaksikkomme alkoi jo hyvin sulautua muiden hotellivieraiden joukkoon: cocktailit juotuaan hekin vaihtaisivat ylleen ranta-asut ja lähtisivät testaamaan, kuinka lämmintä vesi on Intian valtameressä.
Mahebourgin lentoasema oli todellakin toimiva laitos. Jo koneessa täytetettyjen maahantulo- ja terveystietolomakkeiden jättö sujui nopeasti vaikka virkailijoiden kanssa tuli samalla jutustelua tänään vietettävästä Mauritiuksen kansallispäivästä ja suomalaisista jalkapallovalmentajista.
Noin tunnin kestänyt kyyti merenrantatietä Trou d'Eau Douciin oli itsessään jo pieni sight seeing minibussin kuljettajan kertoessa maan historiasta, tavoista ja elinkeinoista ja osoitellessa matkan varrelle sattuneita luonnonnähtävyyksiä.
Perillä majapaikassa, jonka nimi on tietysti Tropical Attitude, hotellin johtaja tuli toivottaman Annikin ja Vilhon tervetulleeksi ja samantien tarjoiltiin virvokkeita eli kosteat pyyheliinat ja jääteetä. Lyhyen hotellin palveluiden esittelyn ja mahdollisten ruoka-allergioiden selvityksen jälkeen pariskuntamme oli valmis majoittumaan huoneeseensa. Tarkempi tutustuminen matkapaketin sisältämään täysihoitoon aloitettaisiin vasta pienen lepohetken jälkeen.
Kahden maissa suunnistettiin kohti ruokasalia, jossa lounaan kerrottiin olevan BBQ-buffet. Grillatun tonnikalan lisäksi tarjolla oli mausteista makkaraa ja monenlaisia kasvisruokia. Aivan kaikkien tarjoilukulhojen kansia Annikki ei avannut vaan täytti lautasensa parilla mielenkiintoisimman näköisellä ruokalajilla. Papu-vihanneshöystö osoittautui niin tuliseksi, että Annikki ihmetteli tosissaan erästä netistä lukemaansa arvostelua hotellin ruoista. Siinä kun moitittiin sapuskoja aivan liian miedonmakuisiksi.
Merelle päin antavassa ruokasalissa ja viereisessä allasbaarissa nettiyhteys tuntui toimivan hyvin ja pian Annikki ja Vilhon syventyivät tahoillaan tabletteihinsa ja läppäreihinsä. He eivät selvästikään ole tulleet Mauritiukselle viettämään romanttisia hetkiä kuten esim. monet häämatkalaiset.
Muuten kaksikkomme alkoi jo hyvin sulautua muiden hotellivieraiden joukkoon: cocktailit juotuaan hekin vaihtaisivat ylleen ranta-asut ja lähtisivät testaamaan, kuinka lämmintä vesi on Intian valtameressä.
2. päivä: Asennetta! - Ja loma Mauritiuksella voi alkaa.
Lähes kahdentoista tunnin yölento ei ollut aivan niin tukala kuin Annikki etukäteen pelkäsi. Koneessa oli toki kuuma ja istumapaikka ahdas eikä nukkumisesta tullut mitään. Siitä huolimatta Annikki oli lähes virkeä koneen kaartaessa Madagaskarin pohjoiskärkeä sivuten kaakkoon. Öisen Niilinlaakson lumoavat valot ja Intian valtameren yllä loistavat tähdet oli nouseva aurinko jo häivyttänyt näkyvistä ja Annikki tähyili kirkkaan vihreää saarta, Mauritiusta, jonne pian laskeuduttaisiin.
Saapumisesta Mahebourgin lentokentälle on nyt kulunut kuutisen tuntia mutta Annikista tuntuu, että hän on jo täysin sopeutunut nauttimaan leppeästä merituulesta hedelmädrinkkiä sipittäen. Siitäkin huolimatta, että tällainen hotellin uima-allasta reunustava baari, jossa punanahkaiset britit ja kurttuiseksi paahtuneet ruotsalaiset makailevat puolialastomina rantatuoleissa, on hänelle jokseenkin vieras ympäristö. Mutta ehkä tällaiseen lomailuun, johon kuuluu myös upeat rannat, mielenkiintoinen eläin - ja kasvimaailma ja ennen kaikkea ystävällinen ja nopea palvelu, voi hyvinkin tottua. Sehän vaatii vain asennetta; tropical attitude!
Saapumisesta Mahebourgin lentokentälle on nyt kulunut kuutisen tuntia mutta Annikista tuntuu, että hän on jo täysin sopeutunut nauttimaan leppeästä merituulesta hedelmädrinkkiä sipittäen. Siitäkin huolimatta, että tällainen hotellin uima-allasta reunustava baari, jossa punanahkaiset britit ja kurttuiseksi paahtuneet ruotsalaiset makailevat puolialastomina rantatuoleissa, on hänelle jokseenkin vieras ympäristö. Mutta ehkä tällaiseen lomailuun, johon kuuluu myös upeat rannat, mielenkiintoinen eläin - ja kasvimaailma ja ennen kaikkea ystävällinen ja nopea palvelu, voi hyvinkin tottua. Sehän vaatii vain asennetta; tropical attitude!
tiistai 11. maaliskuuta 2014
1. päivä: Straussin muttei valssin tahtiin Münchenissä - alkumatkassa vielä ollaan
Matkapäivän toimet kotona ja lentokentällä sujuvat rutiinilla. Aamupäivällä Helsinki-Vantaalla on hiljaista eikä matkalaukkujen jättämiseen ja turvatarkastuksen läpäisemiseen mene kuin pari minuuttia. Lyhyehkö lento Müncheniin sujuu sekin vaivattomasti.
Franz Josef Straußin lentoasemalla alkaa sitten pyöriminen kunnon lomalaisten malliin. Ylimääräinen kävelylenkki transitalueella on kylläkin vain hyödyksi pitkää jatkolentoa ajatellen, tuumaa Annikki kaksikon palatessa saman oven pieleen, josta hetki sitten astuivat sisään terminaaliin 2. Pienen odottelun jälkeen päästään bussilla terminaalin 1, josta lento etelään lähtisi. Bussi ei kuitenkaan pysähdy lähtöalueen B kohdalla vaan on kierrettävä alueen A kautta. Oikealla portille pääsee kiipeämällä toiseen kerrokseen ja vaeltamalla autiota käytävää pitkin passintarkastusluukulle. Tarkastuspisteellä ei kuitenkaan ole ketään vaan ainoastaan neljällä kielellä kehotus soittaa seinässä olevaa kelloa ("vain kerran!"). Pian paikalle tuleekin virkailija, joka vilkaisee Annikin ja Vilhon passit ja toivottaa hyvää matkaa kaksikon suunnatessa takaisin alakertaan.
Lennon lähtöön on runsaasti aikaa. Annikin ei siis tarvitse murehtia myöhästymisestä vaan hän voi keskittyä rauhassa valitsemaan välipalaa lähtöaulaan baarista. Vilho tarttuu oitis hänelle ennestään tuntemattomaan mallastuotteeseen, tummaan vehnäolueen. Annikista juoma on yhtä kamalan makuista kuin hajuistakin ja pyytää tiskiltä radlerin. Sitä saa näppärästi kaatamalla kolpakko puolilleen sitruunalimsaa ja laskemalla hanasta lageria päälle.
Vilho käy vielä lehtikioskilla hakemassa matkalukemista ja Annikkikin päättää käydä tutkimassa vaikuttavia osterhaase-valikoimia ennen kuin heidän lentoaan alettaisiin kuuluttaa.
Franz Josef Straußin lentoasemalla alkaa sitten pyöriminen kunnon lomalaisten malliin. Ylimääräinen kävelylenkki transitalueella on kylläkin vain hyödyksi pitkää jatkolentoa ajatellen, tuumaa Annikki kaksikon palatessa saman oven pieleen, josta hetki sitten astuivat sisään terminaaliin 2. Pienen odottelun jälkeen päästään bussilla terminaalin 1, josta lento etelään lähtisi. Bussi ei kuitenkaan pysähdy lähtöalueen B kohdalla vaan on kierrettävä alueen A kautta. Oikealla portille pääsee kiipeämällä toiseen kerrokseen ja vaeltamalla autiota käytävää pitkin passintarkastusluukulle. Tarkastuspisteellä ei kuitenkaan ole ketään vaan ainoastaan neljällä kielellä kehotus soittaa seinässä olevaa kelloa ("vain kerran!"). Pian paikalle tuleekin virkailija, joka vilkaisee Annikin ja Vilhon passit ja toivottaa hyvää matkaa kaksikon suunnatessa takaisin alakertaan.
Lennon lähtöön on runsaasti aikaa. Annikin ei siis tarvitse murehtia myöhästymisestä vaan hän voi keskittyä rauhassa valitsemaan välipalaa lähtöaulaan baarista. Vilho tarttuu oitis hänelle ennestään tuntemattomaan mallastuotteeseen, tummaan vehnäolueen. Annikista juoma on yhtä kamalan makuista kuin hajuistakin ja pyytää tiskiltä radlerin. Sitä saa näppärästi kaatamalla kolpakko puolilleen sitruunalimsaa ja laskemalla hanasta lageria päälle.
Vilho käy vielä lehtikioskilla hakemassa matkalukemista ja Annikkikin päättää käydä tutkimassa vaikuttavia osterhaase-valikoimia ennen kuin heidän lentoaan alettaisiin kuuluttaa.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
0. päivä: Lomaodotuksia - Annikki transitiotilassa
Annikki muistaa vanhan kemian oppikirjan määritelmän, jonka mukaan "transitio- eli siirtymätila on epävakaa ja hyvin lyhytikäinen...". Olisikin vain lyhytikäinen. Kiireisen työviikon jälkeen pitäisi nyt siirtyä lomatilaan mutta Annikin päässä pyörii miljoona keskeneräistä työasiaa ja samaten kesken olevat matkavalmistelut.
Vaikka eihän Annikin matkavalmistelut oikeastaan ole pahasti kesken, laukku on pakattu, lähtöselvitykset tehty ja kotikin kunnossa huomista lähtöä ajatellen. Mutta ajatus lomalle lähdöstä ei nyt vain tunnu sopivan Annikin henkiseen mielentilaan ja siksi klassinen lomanalkajaispäänsärky on taattu.
Annikkia taitaa jännittää. Tällä kertaa kun ei mennäkään Annikille ja Vilholle tuttuihin Euroopan maihin vaan matkakohde on toisella puolella päiväntasaajaa. Mitenhän sitä selviää pitkästä ja rasittavasta lennosta ja muista matkustamiseen liittyvistä kommervenkeistä? Kotikatua astellessaan Annikki yrittää muistella sitä, miksi ylipäänsä meni ostamaan kalliin matkan subtropiikkiin, jossa kulttuurien sekamelska yhdistyisi sykloneihin ja eksoottisiin ötököihin ja pöpöihin. Mutta nähdessään hissin peilistä sateen kastelemat hiuksensa ja pimeän talven kalventamat kasvonsa, hänen ei tarvitse epäillä lomamatkan mielekkyyttä: aurinkoahan tässä kaivataan ja kipeästi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)