Bussi saapuu juuri parahiksi kun Annikki ja Vilho pääsevät hotellin portista hautausmaan viertä tienlaitaan. Vilhon äkäilystä välittämättä Annikki on keksinyt lähteä päiväretkellä maan pääkaupunkiin Port Louisiin.
Bussissa raikaa intialaismusiikki sen kurvaillessa kylien ja sokeriruokoviljelmien halki luoteeseen, kohti Flacquia. Bussin ilmastointi hoituu siten, että avonaisesta ikkunoista puhaltaa tuuli sisään. Centre du Flacqissa vaihdetaan nopeasti bussia. Uusi kyyti taittuu edellistä rauhallisemmin mutta se tarkoittaa samalla sitä, ettei ilmastointi toimi kovinkaan hyvin. Tämä bussi numero 106 ei ole muutenkaan mikään pikavuoro ja se kiertää pääkaupunkiin pohjoista reittiä mm. Pamplemousses'n kautta. Matkalla aukeavat välillä hienot näkymät sokeriruokopeltojen yli keskusylängölle ja sen teräviin huippuihin.
Matkan varren kyliä ja pieniä kaupunkeja leimaa Mauritiuksen monikulttuurisuus. Buddhalaisia temppeleitä, moskeijoita ja hindujen kotialttareita on kaikkia rintarinnan. Sekaan mahtuu pari katolista kirkkoa ja adventistienkin kirkko. Pienet kaupat, ravintolat ja ruokakojut mainostavat erikseen myyvänsä milloin kasvisruokaa, milloin sianlihaa, alkoholijuomia tai muita, osalle porukalle sopimattomia elintarvikkeita. Eräs tienlaidassa oleva pikaruokakoju ilmoittaa ranskaksi, että tässä firmassa toimii yksi yhteinen jumala.
Luoteisrannikolla sijaitsevassa Port Louisissa on kuumempaa ja kuivempaa kuin Annikin ja Vilhon majapaikassa itärannikolla. Kaksikkomme on aluksi mentävä hetkeksi ilmastoituun, lähinnä intialaisia juhlavaatteita ja uskonnollisia patsaita myyvään liikkeeseen viilentymään. Sen jälkeen kierretään jokseenkin päämäärättömästi kaduilla, joiden pienissä, hämärissä puodeissa myydään kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Annikki ja Vilho ovat yhtä mieltä siitä, että kiinalaistaustaisten kauppaama jäniksenmuotoinen saippuarasia kuuluu selvästi ensin mainittuun kategoriaan.
Muuten yksimielisyys alkaa rakoilla kun Vilho on yhä enemmän äkääntynyt siitä, että hänet on muka väkisin raahattu rannalta kuumaan kaupunkiin. Vilho on tosissaan hermostua kun Annikki ehdottaa lounasta pienessä kasvisruokabaarissa. Vilho taitaa kuitenkin olla oikeassa siinä, ettei lounas ilmastoimattomassa, mahdollisesti hyvinkin tulista ruokaa tarjoavassa paikassa ole kovin hyvä idea. Lähempää satamaa löytyy onneksi wokki- ja nuudeliannoksia tarjoava pikaruokala, jossa on kolme valtavaa ilmastointilaitetta.
Saatuaan raikasta mangomehua, kylmää vettä ja annoksen nasi gorengia nenänsä eteen, Vilho alkaa olla paremmalla tuulella. Annikki syö maukkaan annoksen nuudeleita ja katkarapuja ja virkistäytyy myös käymällä paikan siistissä toiletissa.
Lounaan jälkeen pyörähdetään vielä satama-alueella, jonne pääsee pikatien alitse jalankulkutunnelia pitkin. Rannan ravintoloissa ja matkamuistokojuilla hortoilee muitakin turisteja, muualla kaupungissa ei vaaleaihoisia tunnu tapaavan. Paluumatka Immigration Squaren bussiasemalle kulkee markkinakatua pitkin, jossa sekä asiakkaat että myyjät ovat kaikki tumma- tai mustaihoisia. Annikin tekisi vähän mieli ostaa pieniä mustia ja punaisia hedelmiä, muttei viitsi ottaa tahmaista hedelmäpussia vaivoikseen kuumaan bussiin. Eikä hänellä ole sitä paitsi aavistustakaan siitä, mitä hedelmät ovat. Sen sijaan hän kiertää valkoisessa paidassaan kaukaa myyjät, jotka kauppaavat kirkkaanvärisiä värijauheita. Värisäkkien ääressä häärivien miesten naamat ja vaatteet ovat kokonaan violetin, vihreän, punaisen ja keltaisen värin peitossa.
Bussin ikkunasta väreihin tuhrittuja miehiä, naisia ja lapsia nähdään vähän väliä ja osa värjätyistä näyttää aika villeiltä. Bussiin astuvien koulutyttöjenkin poskilla on aniliininpunaista väriä. Annikin ja Vilhon ihmetellessä sitä, mistä rituaaleista lienee kyse, kanssamatkustaja kertoo, että nyt hindujen Holi eli värien juhla. Myöhemmin Annikki lukee, että juhlassa on aikamoisia karnevalistisia piirteitä kuten se, että värijauhetta heitellään kaikken tuttujen ja tuntemattomien päälle. Eräät jopa lataavat jauheita vesipyssyihinsä.
Bussia vaihdetaan taas Flacqissa ja nyt kanssamatkustajina on luokallinen koulupoikia. Tämänkin bussin etuosaan on ripustettu monenmoista uskonnollista ja maallista amulettia ja koristetta ja radiosta soi musiikki. Perillä hotellissa Annikki tarkistaa, että hotellin järjestämä taksikyyti Flacqiin olisi maksanut 700 rupiaa ja suoraan Port Louisiin vähintään 2500 rupiaa. Jälkimmäinen kyyti on varmasti bussimatkaa nopeampi mutta bussilla matkustamisessa on oma hauskuutensa. Ja olihan se taksilla ajelua selvästi halvempaa. Kahden hengen neljä bussimatkaa maksoivat yhteensä 236 rupiaa.
Illallista odotellessa Vilho pulahtaa uima-altaassa. Itse illallinen sujuu totuissa merkeissä. Vilho juo aterian kanssa pikkukarahvillisen talon punaviiniä ja Annikki valkoviiniä. Läpi aterian tarkkaillaan jokseenkin diskreetisti muita hotellivierita. "Vulgaareiksi brestiläisiksi" nimetty ranskalaisnelikko alkaa olla taas elementissään biljardipöydän luona. Mahakkailla äijillä on paidat auki napaan asti ja minimekkoihin pukeutuneet rouvat polttavat kyllästyneen näköisinä tupakkaa. Annikin hotellin mauttomimmin pukeutuneiksi valitseman ruotsalaisen nuoren parin löllömahainen mies on kerrankin pannut päälleen jotain muuta kuin likaisenharmaan hihattoman aluspaidan ja rouvakin on vihdoin luopunut sairaalapyjamahousuistaan. Kalliisti pukeutuneella englantilaisrouvalla on tietysti taas uusi tyylikäs leninki mutta erityisesti Vilhon ihailemia tyylikkäitä ranskalaisneitosia ei enää näy. Muutenkin hotellivieraat vaihtuvat tasaiseen tahtiii
n ja illallisella näkyy jo tutuiksi tulleiden pariskuntien lisäksi monta uutta kasvoa.
Ennen kotiterassilleen siirtymistä vietetään hetki iltaa mutkattoman englantilaispariskunnan seurassa. Illan bändinä on ennestään tuttu kaksikko. Nyt banjo ja kitara ovat vaihtuneet viuluun ja kitaraan ja oranssit paidat turkooseihin. Pian olisi Annikinkin aika vaihtaa punainen iltamekko oranssiin yöpaitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti