3. päivä: Amager Strandparkissa grillaamassa

Aamun sadekuuro on onneksi ohitse kun Annikki pudottaa asunnon avaimen postiluukkuun. Susivuoret laistavat tänäänkin nähtävyyksillä kiertämisestä ja päättävät mennä lähipitserian kautta suoraan lentokentälle. Puhuttua tanskaa on kyllä vaikea ymmärtää mutta jonkinlaisella ruotsin, tanskan ja englannin sekoituksella Annikki onnistuu saamaan mukaansa kaksi pitsalaatikkoa. Koska pitseriassa on vain yksi pöytä ja sekin on varattu, ja aurinko paistaa taas täydeltä terältä, Susivuoret suuntaavat pitsoineen Amager Strandparkiin. Puistossa on useita pöytiä eväiden syöntiin ja Annikin yllätykseksi myös lukuisia grillejä. Kööpenhaminalaisten ei siis tarvitse oslolaisten tapaan levittää puistot täyteen kertakäyttögrillejä vaan he ottavat vain grillihiilet mukaansa halutessaan grillailla kaupungilla.

Metromatka Kastrupiin ja sieltä lyhty lento kotiin sujuu vaivatta. Illalla kotona Annikki käy kellarissa vaihtamassa mukana olleen matkalaukun kahteen suurempaan. Tässähän täytyy alkaa jo valmistautua seuraavaan matkaan, Annikki huokaisee.

2. päivä: Annikki väistelee nähtävyyksiä,ja ravintoloita Kööpenhaminan Indre byssä ja Christianshavnissa

Annikki livahtaa pari kerrosta alemmas kellarin ovelle Vilhon sulkiessa asunnon ovea. Mennään katsomaan, josko tästä pääsisi sisäpihalle, Annikki ehdottaa. Talon kellarikäytävä jatkuu naapuritaloihin asti mutta Annikki ja Vilho nousevat maanpinnalle ja sisäpihalle ensimmäistä löytämäänsä ulkoportaikkoa pitkin. Sitä ennen he ovat ohittaneet huoneistokohtaiset varastot, pyykkituvan, useita pyykinkuivaushuoneita ja pyörävarastot. Koko korttelin yhteinen suuri sisäpiha on sekin käytännöllinen ja hyvin viihtyisä puineen ja pensaineen ja pergoloiden alla olevine puutarhakalusteineen. Porttikongista kadulle mennessään Susivuoret tutkivat vielä pari komeroa. Toisessa on hyllyillä siisteissä riveissä asukkaiden grillit ja toisessa WC. Tällaista on kaupunkirakentaminen parhaimmillaan, Vilho toteaa. Annikki on samaa mieltä siitä, että tämä Amagerin vanhempi osa 4-5 –kerroksisine punatiilitaloineen on mukava asuinalue. Se on kuulemma vasta nousemassa trendikääksi alueeksi joten asuntojen hinnat ovat toistaiseksi pysyneet kohtuullisina.

Annikki ja Vilho eivät kaupunkien trendikkäimmistä alueista juuri piittaa eikä heitä yleensä kiinnosta matkailijoiden suosimat ravintola- ja baarialueetkaan. Siksi Susivuoret eivät lähde Vesterbrohon tai Nørrebrohon asti vaan kävelevät Christianshavnin poikki ydinkeskustaan. Knippelsbrolta he huomaavat ”Mustan timantin” eli Kuninkaallisen kirjaston uudisrakennuksen Den Sorte Diamant. Annikki oli olettanut sen olevan jotenkin vaikuttavamman näköinen mutta ehkä veden päälle kurottavaa rakennusta pitäisi mennä katsomaan lähempää jotta se pääsisi oikeuksiinsa. Susivuoret jatkavat kuitenkin matkaansa sillan yli Indre byhyn, jossa monumentaalirakennukset ovat menneiltä vuosisadoilta. Susivuoret pyörähtävät Christiansborgin linnan sisäpihalla ja maleksivat sitten Nyhavnin suuntaan.

Nyhavn on kieltämättä kivan näköinen kanavan varren värikkäine taloineen. Se on näköjään se paikka Kööpenhaminaa, jonne kaikkien turistien on tultava. Muut ovat varmaan Strøgetin kävelykatualue, Tivoli ja Langelinie, jossa  Den Lille Havfrue tähyää merelle, Annikki arvelee. Susivuoret eivät lähde todentamaan Annikin arveluja vaan kääntyvät kävelysillalle, joka vie heidät takaisin Christianshavniin. Sillalle saa vähän jonottaa sillä se on nostettu ison purjeveneen takia hetkeksi ylös.

Christianshavnissa Susivuoret eivät satu rakennustyömaan takia osumaan kävelysillalle, jota pitkin he pääsisivät suorinta tietä asunnolleen. He kiertävät koko Christianian. ”Vapaakaupungin” laidalla kulkevan rantatien varrelta voi ihmetellä sekä Christianian monenkirjavia asumuksia ja rojuläjiä että kanavan länsipuolella olevia uusia, hyvin kalliinnäköisiä taloja.  Kontrasti ultramoderneihin rantahuviloihin ja kanavassa lähes upoksissa kelluviin asuntoveneisiin on jyrkkä.

Lergravsparkiin Susivuoret oikaisevat laajan nurmialueen poikki, jolle mahtuu toistakymmentä jalkapallokenttää. Erikokoisia jalkapallomaaleja on nurmella monta paria ja viereisen urheiluhallin edustalla näkyy olevan treenit käynnissä. Kas kun Tanska pärjää futiksessa mutta Suomi ei, Annikki toteaa.

Vaikka Annikkia vähän kiinnostaisi syödä aito tanskalainen smørrebrød, eivät Susivuoret lähde illalla etsimään ruokapaikkaa, josta hyviä sellaisia saisi. Lähimmän voileipäbaarin tarjonta näytti päivällä aivan kelvolliselta mutta illallispaikaksi pienestä, enemmänkin take away -kahvilaa muistuttavasta paikasta ei oikein ole. Annikki ja Vilho suuntaavatkin supermarkettiin. Reman perältä Annikki löytää pullonpalautusautomaatin, joka ottaa vastaan kaikenlaiset pullot ja tölkit. Naapurimaassahan on toisinaan se hankaluus, että eri kaupoista ostetut erimerkkiset vesipullot ja oluttölkit pitää kukin palauttaa ostopaikkaansa. Kuten kaikissa ruokakaupoissa Kööpenhaminassa, Remassakin on mittavat valikoimat luomutuotteita. Annikki ei kuitenkaan löydä oikein mitään illalliseksi sopivaa ja Susivuoret jatkavat kadun toiselle puolelle Føtexiin. Isossa myymälässä näyttää aluksi olevan hyvin laajat valikoimat. Annikille selviää kuitenkin nopeasti, että valinnanvaraa on oikeastaan vain erilaisissa sianlihamakkaroissa, - kyljyksissä jne. sekä niiden kanssa yhteensopivissa tuotteissa. Kun Norjan lohikaan ei Annikkia innosta ja muut elintarvikkeet ovat melkoisen kalliita, ostoskoriin ei kerry juuri muuta kuin pieni pullo Kijafaa, nykyään Puolassa valmistettavaa tanskalaista kirsikkaviiniä. Koska Annikki ei ole valmis etsimään paikallista “Stockan herkkua” eli Irmaa, Susivuoret painelevat tuttuun saksalaismarkettiin. Sieltä illalliseksi löytyy niinkin älytön juttu kuin kengurunlihapihvit. Vaikka Australian 50 miljoonasta kengurusta riittää muutama syötäväksi asti, ei Annikki pidä elintarvikkeiden rahtaamista maan äärestä toiseen kovinkaan järkevänä. Tältä kannalta epäilyttävät pihvit ovat kuitenkin maittavat ja vuokraemännän tarjoama punaviinikin alkaa niiden kera maistua kelvolliselta.

1. päivä: Juutinrauman (ilma)siltaa pitkin Kööpenhaminaan

Annikki kuivaa vielä samppanjalasit vaikka ollaan jo pikkutunneilla. Vilhon juokseman100. maratonin kunniaksi pidetyt pienet kekkerit olisivat tarjoilun ja vilkkaan keskustelun puolesta voineet jatkua vaikka aamuun asti mutta ne lopeteltiin yhteistuumin kohta puolen yön jälkeen. Annikki ja Vilho ovat nimittäin lähdössä aikaisin aamulla lentokentälle ja sitä ennen pitää ehtiä panna kaikki paikalleen ja nukkuakin muutama tunti.

***

Lentokoneen lähestyessä Juutinraumaa, Annikki näkee hämmästyksekseen, että Kööpenhaminasta salmen yli Malmöseen johtava silta ei yletykään Ruotsin mantereelle saakka. Hän ei ole selvästikään katsonut Suomessakin suosittua ruotsalais-tanskalaista tv-sarjaa Bron / Broen kun ei tiedä, että ennen Ruotsin puoleista rantaa rautatie- ja maaliikennesilta päättyy merenalaiseen tunneliin. Silloin kun Annikki edellisen kerran matkusti Kööpenhaminaan, junayhteys Ruotsista Tanskaan Själlannin saarelle kulki Helsingborgin ja Helsingørin kautta. Tuota vuosikymmenten takaista, tämänkertaistakin lyhyempää visiittiä Kööpenhaminaan Annikki ei ala enempää muistella. Eihän hän silloin nähnyt kaupungista kuin rautatieaseman kiiruhtaessaan Pariisin junaan. Nyt Kööpenhaminasta menee montaa junaa tunnissa suoraan Malmöhön ja autojakin sillalla kulkee jatkuvana virtana. Liikenne lienee arkipäivisin vielä vilkkaampaa sillä iso osa työssä Kööpenhaminassa käyvistä asuu Ruotsissa.

Kastrupin kentän matkatavara-aula on pimeä ja nuhjuinen. Laukkujen tulo kestää sen verran kauan, että Annikki ja Vilho ehtivät pistäytyä tax free -myymälässä hintoja tutkimassa. Annikki käväisee myös ostamassa metroliput lippuautomaatista ennen kuin Susivuoret astelevat metroasemalle. Kööpenhaminan metro on juuri sellainen, jollaiseksi Helsingin metroa on vuosikausia yritetty saada. Metrossa ei ole kuljettajia vaan siistit, avarat vaunut kulkevat kuin itsestään lyhyin vuorovälein ja aikataulussa pysyen. Turvallisuussyistä laiturin ja metrovaunun välissä on samoin kuin esim. Pietarin monilla metroasemilla seinämä, jonka portit avautuvat vain silloin kun vaunu on kohdalla. Kööpenhaminan metrossa on myös käytössä vyöhykeliput, joita suunnitellaan Helsinkiinkin.

Susivuorten Kööpenhaminan asunto on täsmälleen kahden metroaseman puolivälissä ja Annikin ostamat liput riittävät matkustamaan niistä Øresundiin. Lergravsparkeniin asti mentäessä olisi tarvittu kalliimpi, 3 vyöhykkeen lippu. Øresundin asemalta on vain muutaman  minuutin kävelymatka Caprivejlle, josta Annikin vuokraama asunto löytyy. Vuokraemäntä ei ole sunnuntaina aamupäivällä itse paikalla mutta on pyytänyt naapurimummon antamaan Susivuorille asunnon avaimet. Mummo on ilmeisen huonokuuloinen koska ei reagoi ovisummerin ja -kellon soittoon. Hänet kuitenkin tavoitetaan puhelimitse ja kohta Annikki ja Vilho pääsevät majoittumaan tyypillisessä 1950-luvun kööpenhaminalaistalossa olevaan kaksioon.

Asuntoon tutustuttuaan Annikki on erittäin tyytyväinen siitä, että löysi tämän majoitusvaihtoehdon tanskalaiselta nettisivustolta. Annikin tavallisesti käyttämät portaalit tarjosivat vain monta turhauttavaa sähköpostinvaihtoa ja hänen oli ollut pakko varata huone vaatimattomasta mutta kovin kalliilta tuntuneesta hotellista. Kööpenhaminan keskustasta on nimittäin turha etsiä edullista hotellia ja hostelienkin makuusalipaikkojen hinnat ovat pöyristyttäviä. Hotellivarauksen hän perui saatuaan tämän, hotellihuonetta huomattavasti edullisemman majapaikan.  Annikista olisi ollut noloa ostaa halvat lentoliput Kööpenhaminaan mutta maksaa maltaita yöpymisestä ja todeta, että samalla budjetilla olisi päässyt viikoksi vaikka Madridiin.

Annikki oli edellispäivänä selaillut muutamia matkaoppaita mutta päätynyt samoihin ajatuksiin kuin Vilhokin. “Palkintomatkan” ohjelmaksi riittäisi lepäily ja kevyt tutustuminen kaupunkiin. Susivuoret aloittavat tutustumisen käymällä - yllätys, yllätys - kulman takana supermarketissa. Annikin odotusten mukaisesti saksalaisen halpamyymälän hinnat ovat kaikkea muuta kuin halvat. Hieman odottamatonta on kuitenkin se, että sen valikoima varsinkin vihannesten ja maitotuotteiden osalta on perin vaatimaton. Vaikka joitakin sopivia peruselintarvikkeita löydetäänkin, Annikki on sitä mieltä, että ostoksia jatketaan asuntoa seuraavaksi lähimmässä kaupassa. Tämän toisen saksalaisketjun myymälän valikoima on kotimaasta tuttu mutta monilta osin suppeampi kuin Suomessa. Se on Annikista vähän outoa sillä Saksa, jossa halpamyymälöistäkin löytyy vaikka mitä, on ihan vieressä. Viinihylly on tietysti parempi kuin Suomessa muttei pärjää pienenkään saksalaiskylän supermarketille. Muut osastot, joissa tanskalaiskauppa vie voiton, on sianlihaa ja majoneesia pursuavat kylmäaltaat ja -hyllyt. Huomenna lienee pakko etsiä joku paikallisen S-ketjun myymälä eli Brugsen, Irma tai Kvickly, Annikki huokaa.

Myöhäiseksi lounaaksi syödyt, kaupan suuresta pølse-valikoimasta löytyneet tummat tanskalaiset makkarat ovat kuitenkin maukkaita. Jälkiruoaksi Annikki napsii Kööpenhaminassa aikoinaan perustetun, nykyään monikansallisen yhtiön tuottamia makeisia ja hiippailee sitten päiväunille.

***

Iltapäivällä Susivuoret lähtevät kävelylle läheiseen Amager Strandparkiin. Jo 1930-luvulla perustetusta rantapuistosta näkyy nykyään sekä Middelgrundenin tuulivoimalat että edellä mainittu Øresundsbroen. Puistoa on viime vuosikymmenenä laajennettu samalla kun Amagerin saaren itäosaan on rakennettu uusia kerrostaloja. Elokuun sunnuntaiksi rantapuistossa ja sen usean kilometrin pituisella hiekkarannalla on Annikista yllättävän vähän väkeä. Kuumin kesä taitaa olla Kööpenhaminassakin ohi. Puiston matalassa laguunissa kauhoo muutama kuntouimari, hekin märkäpuvut päällään. Annikki ja Vilho kävelevät ensimmäistä siltaa pitkin puiston merenpuoleiselle reunalle ja kulkevat hetken hiekkarannalla ennen kuin palaavat koko puiston kiertävälle kävelytielle. Valkealta hiekalta Annikki poimii kappaleen mustaa piikiveä. Kivikaudella tällainen teräväreunainen piinkappale olisi ollut arvostettu tuliainen Suomessa. Vaikkei nykyaikaa elävä Annikki keksikään välitöntä käyttöä piin palaselle, hän sujauttaa sen taskuunsa. Sieltä se varmaan päätyy Etnalta tuodun laavamöykyn, Korsikalta poimitun pinjankävyn ja muiden samankaltaisten matkamuistojen lailla kotiin keittiökaapin päälle tai puutarhakasvin juurelle.

6. päivä: Helteisen Kotorin kautta lautalla Kamenariin ja takaisin Dubrovnikiin

Benita menee aamiaisen jälkeen vielä hetkeksi hotellin rannalle aurinkotuoliin makailemaan ja lueskelemaan Annikin käväistessä postikonttorissa. Niin kauan kun hänen kummitätinsä on mielissään Annikin lähettämistä postikorteista, hän pyrkii sellaisen matkoiltaan postittamaan. Samalla hän lähettää muutamalle muulle iäkkäälle sukulaiselleen perinteisen kuvapostikortin.

Puolen päivän jälkeen Annikki ja Benita ovat valmiit jättämään Budvan ja lähtemään paluumatkalle Dubrovnikiin, josta heidän lentonsa Helsinkiin illansuussa lähtisi. Päivä on aurinkoinen ja nyt heillä on uusi tilaisuus päästä käymään Kotorissa. He ajavat sinne päätien sijaan vuorenrinteellä kiemurtelevaa pienempää tietä pitkin. Tien varrella ei ole montakaan taloa mutta yllättäen keskeltä autiota seutua löytyy yökerho. Siellä saa varmaan mellastaa koko yön naapurien häiriintymättä. Kotoria lähestyttäessä Annikki alkaa tähyillä vapaata parkkipaikkaa. Sellaista ei rannan pieneltä parkkipaikalta löydy ja Annikki ja Benita palaavat liikenneympyrästä takaisin päin päästäkseen kääntymään supermarketin yhteydessä olevalle parkkipaikalla. Sekin näyttää täydeltä mutta Annikki löytää alueen perukoilta vapaa parkkiruudun ja viittelöi siitä portin eteen auton kanssa odottamaan jääneelle Benitalle.

Parkkipaikalta ja sen vieressä olevilta luostarinraunioilta on vain muutaman sadan metrin kävelymatka Kotorin vanhan kaupungin jykevälle portille. Vallihaudan ylitettyään Annikki ja Benita pääsevät muiden turistien lailla kiertelemään kaupungin kujille ja aukioille. Kotorin hyvin säilynyt vanha kaupunki lukuisine kirkkoineen ja 4.5  kilometrin pituisine vuoren rinteellä kiemurtelevine muureineen kuuluu UNESCOn kulttuuriperintökohteisiin. Hyvin viehättävä ja siisti Montenegron tärkeimpiin turistikohteisiin kuuluva pikkukaupunki onkin. Annikki ja Benita kapuavat kaupungin taustalla olevaa rinnettä ylös nähdäkseen koko kaupungin ja sen edustalla kimmeltävän merenlahden. Lahdella on risteilyalus, joka on melkein yhtä iso kuin Kotorin vanha kaupunki.

Päivä on niin kuuma, että Annikki ja Benita eivät lähde kiipeämään paahteista polkua San Giovannin linnoitukselle asti vaan he laskeutuvat takaisin Pyhälle Trifonille omistetulle 1100-luvulla rakennetulle katedraalille Katedrala Svetog Tripuna. Kotorin reporankoina makailevien kissojen lailla he pyrkivät varjoon kapeille kujille. Pikkukaupungissa on lukuisia käsitöitä ja matkamuistoja myyviä putiikkeja ja Annikki pistäytyy yhdessä niistä ostamassa pari kissa-aiheista korttia. Puotia pitävä keski-ikäinen rouva sanoo, että Annikin valitsemassa kortissa on hän itse ruokkimassa kaupungin kissoja. Toden totta, kuvassa on sama rouva kymmenpäisen kissajoukon ympäröimänä.

Lyhyen Kotorin visiittinsä päätteeksi Annikki ja Benita istahtavat hetkeksi yhdelle vanhan kaupungin lukuisista terasseista. Aurinkokatoksen alla pyörivät tuulettimet, jotka levittävät kahvilan asiakkaiden virkistykseksi ilmaan kevyttä vesisumua.

***

Karttaohjelma ehdottaa, että Lepetaneen ajettaisiin nopeinta tietä Tivatin lentokentän kautta. Annikki ei karttaohjelmaa kuuntele vaan valitsee Benitan kanssa reitiksi lauttasatamaan niemen itärannan puoleisen tien. Se mutkittelee rantaviivaa seuraten ja siltä on hienot näkymät lahden yli Kotoriin ja sen takana kohoaville tummille vuorille. Tie on hyvin kapea mutta Benita löytää useita levikkeitä väistääkseen vastaantulevia ajoneuvoja. Rantatien varressa on pieniä uimarantoja ja lukuisia lomahuviloita ja pensionaatteja. Sellaiseen olisi noidenkin turistien kannattanut majoittua eikä lähteä seikkailemaan suurella matkailuautolla näin kapeille teille, Annikki toteaa. Yritettäessä kääntyä rantatieltä rinteeseen nousevalle tielle,  matkailuauto on nimittäin jäänyt takakulmastaan kiinni talon seinään, josta sitä nyt pyritään suuren joukon voimin irrottamaan.

Niemen kärjestä näkyy hienosti Kotorinlahden perimmäisten lahtien keskellä olevat kaksi kaunista pientä saarta. Pyhälle Yrjölle omistetulle Sveti Đorđe -saarella on samanniminen benediktiiniläisluostari 1200-luvulta ja viereisellä keinotekoisella saarella 1600-luvulla rakennettu Kalliomadonnan kirkko Gospa od Škrpjela. Lahdella näkyy myös rykelminä muovisia kellukkeita merkkinä sinisimpukka- ja osteriviljelmistä. Simpukkafarmi mainostaa kyltissään Kotorinlahden simpukoita puhtaiksi ja terveellisiksi ja Annikin viimepäivien ravintolakokemusten perusteella ne ovat myös maistuvat hyvältä.

Lepetanen lauttarannassa Annikki käy ostamassa lippukioskilta neljällä eurolla piletin ja Benita pääsee ajamaan suoraan autolautalle. Parikymmentä autoa vetävä lautta ajaa kapean salmen yli varttitunnissa Kamenariin. Sieltä Annikki ja Benita jatkavat tulomatkalta tuttua reittiä takaisin Kroatiaan. Ennen Montenegrosta poistumistaan he pysähtyvät lounaalle Herceg Noviin. Jätettyään auton ilmaiseen parkkiin päätien varteen, he laskeutuvat rannan tuntumassa olevaan vanhaan kaupunkiin. Tämä osa Herceg Novia on oikein viehättävä mutta turisteja siellä on huomattavasti vähemmän kuin Kotorissa, jossa pyörii joukoittain matkailijoita risteilyristeilyaluksilta.  Annikki ja Benita valitsevat nopeasti pöydän pizzerian terassilta. Merenherkkuja on tultua syötyä niin paljon, että nyt maistuu pienet pršutilla ja kasviksilla täytetyt pizzat. Valkoviiniäkään ei huvita helteellä juoda vaan Annikkikin tyytyy kuplaveteen. Ruokaa odotellessa Annikki pistäytyy viereisessä apteekissa hakemassa apua lievään kurkkukipuunsa. Kun ulkona on lähes ympärivuorokauden kolmekymmentä lämpöastetta, öisin ilmastoinnin täytyy olla päällä ja siitä on usein seurauksena Annikin kurkun karheutuminen ja toisinaan myös nuha.

Auto saadaan tankattua ja jätettyä Dubrovnikin lentokentälle suuremmitta seikkailuitta. Annikin ja Benitan käyttämä autovuokraamo kun sattuu olemaan ainoa, jolla on opaskyltit siitä, miten sen palautuspiste löytyy ajamalla maksullisen parkkialueen läpi. Vaikka he eivät kuuden päivän aikana ajaneet montakaan sataa kilometriä, ystävykset pitävät autonvuokrausta onnistuneena ideana. Oli paljon helpompaa ja mielenkiintoisempaa sekä halvempaa matkustaa yhdellä lennolla Kroatiaan ja ajaa sieltä naapurimaahan kuin lentää parin, kolmen kaupungin kautta Montenegron Podgoricaan ja körötellä sieltä bussilla Budvaan. Dubrovnikin lento Helsinkiin saapuu mukavasti etuajassa ja Annikki ehtii juuri parahiksi bussiin, jolla hän pääsee kotiin ennen puoltayötä.  Tässähän ehtii nukkua kunnon yöunet ennen kuin täytyy lähteä aamulla töihin, rantalomastaan kovasti virkistynyt Annikki tuumaa kömpiessään ikävöimänsä Vilhonsa viereen vuoteeseen.

5. päivä: Viimeinen ilta Budvassa eli kuinka Annikki päätyy luostarikierroksenkin päätteeksi kalaravintolaan

Keskiviikkona Annikki harkitsee pientä veneretkeä lähisaariin mutta sitä varten olisi pitänyt olla jo aamukymmeneltä vanhan kaupungin toisella puolella olevalla laiturilla. Perinteinen kiireetön rantalomailu sopii Annikille paremmin ja hän viettääkin koko päivän rannalla. Annikki on tyytyväinen uuteen kaksiosaiseen uimapukuunsa, jonka hän ennen matkaa kiireessä hankki. Nuori myyjätär oli todellakin oikeassa: Annikin mielestä vähän turhan räikeä, viidakkokuvioinen kirkkaanvihreä uima-asu on kuin onkin hyvännäköinen hänen päällään ja sopii täydellisesti Montenegron hehkuvaan auringonpaisteeseen ja Adrianmeren kirkkaaseen veteen. Kotona uimastadikalla pistäytyessä voisi sitten käyttää niitä hillitympiä, "suomalaisempia" uimapukuja.

Benitan työkiireet loppuvat tänään jo viiden maissa eli nyt on mahdollisuus käydä ajelulla Budvan ulkopuolella. Pääkaupunki Podgoricaan menevä päätie alkaa kivuta heti Budvassa serpentiininä vuorenrinnettä ylös ja Annikki ja Benita valitsevat loivempimutkaisen, Albanian rajalle vievän rantatien. Näin lyhyellä Montenegron matkalla ei ole aikaa lähteä tutustumaan tarkemmin maan vuoristoalueisiin ja kansallispuistoihin mutta ystävyksistä on mukava päästä edes pikaisesti näkemään muutakin kuin hotellin uimaranta ja Budvan kalaravintolat.

Rantatieltä on huikaisevat näkymät ilta-auringon valaisemalle merenlahdelle. Suoraan merestä kohoavilla vuorilla on useita luostareita, joista Annikki ja Benita pistäytyvät vilkaisemassa alarinteellä olevaa Monastir Praskvicaa. Pergolan varjossa istuva vanha munkki vilkuttaa heille kun he astelevat luostarin lehmähaan ja viinitarhan viertä ylempänä olevalle pienelle hautausmaalle. Slaavilaiseen tapaan hautoja koristavat tekokukat, jotka täällä on aseteltu lasirasioihin suojaan haalistumiselta. Hautausmaalta ja luostarilta on hienot näkymät merelle ja lempeä merituuli kuivattaa varmasti nopeasti luostarin seinustan pyykkinarulle ripustetut mustat munkinkaavut. Vuorenhuipuilla häämöttää useita 1000-luvulta alkaen perustettujen luostareiden kappeleita, mutta niitä Annikki ja Benita eivät lähde auringon alkaessa laskea jalan tavoittelemaan.

Sen sijaan he jatkavat matkaansa autolla vielä useita kilometrejä ylös vuorenrinnettä. Kapea ja kiemurainen tie johtaa Monastir Rustovolle. Nunnaluostarikaan ei ole enää näin myöhään yleisölle auki mutta Annikki ja Benita voivat katsella ulkoapäin luostarirakennuksia. Nuori mustakaapuinen nunna käy keräämässä kananmunia pienessä haassa ja saa kannoilleen kaikki aitauksen eläimet kanoja, ankkoja, lampaita, vuohia ja kaneja myöten. Ilmeisesti tämäkin luostari on hyvin omavarainen.  

Paluumatkalla alas rantatielle Annikki ja Benita pysähtyvät pienelle sankarihaudalle, jonka juurelta on hyvä näköala kauniille Sveti Stefanin saarelle. Pieni kannas yhdistää saaren mantereeseen mutta Annikin ja Benitan on turha yrittää mennä tutkimaan sitä lähempää. Saari on huippurikkaiden lomapaikka, johon tavallinen turisti ei ole tervetullut. Aurinko alkaa olla jo niin lähellä merenpintaa, ettei kannata enää ajaa Skadarsko Jezerolle eli Montenegron ja Albanian erottavalle järvelle asti.  Ystävykset lähtevät takaisin Budvaa kohti ehtiäkseen sinne ennen pimeän laskeutumista.

He ovat juuri sopivasti auringon laskettua hotellihuoneen parvekkeella voidakseen seurata viinilasit käsissään ohikiitäviä lepakkoja. Annikki on yllättynyt, ettei Benita ole kuulemma koskaan nähnyt lepakoita Suomessa ja ulkomaillakin vain muutaman harvan kerran. Vaikka Suomessa tavataan yli puolet vähemmän lepakkolajeja kuin esim. Montenegrossa, kyllä kotimaassakin onnistuu usein näkemään mm. pohjanlepakoita, korvayökköjä ja vesi- ja viiksisiippoja kunhan hakeutuu auringon laskiessa kaupungeissa puistoihin ja kesämökillä meren- tai järvenrantaan.

Lepakkonäytöksen loppuessa Annikki ja Benita ovat lähes tyhjentäneet pullollisen kevyttä montenegrolaista kuohuviiniä ja lähtevät kaupungille illalliselle. Siitä huolimatta, että heistä tuntuu, etteivät ole moneen päivään tehneet muuta kuin syöneet mustekaloja ja juoneet valkoviiniä. Tälläkin kertaa he kävelevät rantakadulle ja valitsevat ravintolan, jonka avoimen terassin pielessä on isot kala- ja hummerialtaat. Hummereita he eivät raaski tilata vaan valitsevat alkupaloiksi lajitelman montenegrolaisia juustoja ja Njeguški pršutia, Njegušin ilmakuivattua kinkkua, jossa on voimakas savunmaku sekä marinoituja mustekaloja, oliiveja ja tomaattisalaattia. Pöytään tuodaan myös pyöreä leipä ja tuttu kannullinen valkosipuliöljyä. Annikki ja Benita syövät huomaamattaan melkein kokonaisen lämpimän leivän ja lorauttelevat reilusti hyvää öljyä alkupaloilleen. Niinpä ennen kuin heidän eteensä kannetaan pääruoka eli iso vadillinen paistettua kalaa, kolmenlaisia mustekaloja, scampeja ja sini- ja kampasimpukoita pinaatti-perunagratiinilla höystettynä, he alkavat olla jo täynnä.  Täytyy pitää pieni tauko valkoviiniä maistellen ja odottaa rauhassa, että tarjoilijasetä tulee poistamaan kalasta ruodot. Viimeisen ravintolaillallisen kunniaksi Annikki on valinnut hieman heille tavanomaista kalliimman viinipullon. Tosiasia on, ettei Montenegrossa ole kovin suuri viinivalikoima ja ravintoloissa tarjolla olevat paikalliset valkoviinit aletaan olla kaikki maistettu. Tämäniltainenkin viini, Chardonnay- ja Sauvignon Blanc -rypäleistä tehty Pro Anima on maan suurimman tuottajan, Plantažen viiniä ja on oikein hyvää.

Annikkia ja Benitaa naurattaa kun ilmenee, että jonkun väärinymmärryksen takia tarjoilijasetä on saanut sellaisen käsityksen, että Annikki ja Benita ovat suomalaisia poliiseja. Pitkä ja urheilullinen Benita voisi näyttääkin vakuuttavalta kiltin poliisin univormussa mutta Annikki sopisi paremmin pahan poliisin rooliin. Ystävykset eivät ala oikoa väärinkäsitystä vaan päättävät esiintyä loppuillan nuhteettomina luku – ja kirjoitustaitoisina passipoliiseina.

4. päivä: Ranta- ja baarielämää Budvassa

Tiistaiaamunakin Annikki pääsee aamiaisterassille vasta kun Benita on jo lähtenyt kollegoineen hotellin kokoushuoneeseen. Aamiaisensa jälkeen Annikki käy pikaisesti lähimmässä kaupassa ja pakkaa sitten rantakassiinsa uimavarusteiden lisäksi eväät. Hotellin uimarannan edestä lähtee rantakallion viertä kulkeva kävelyreitti siltoineen parille muulle hiekkarannalle. Ensimmäisellä rannalla on muutama aurinkotuoli sekä baari ja pieni rantalelukauppa. Auringossa makaavat lomalaiset täyttävät lähes koko rannan ja Annikki tarpoo eteenpäin kuumalla hiekalla grillautuvia turisteja väistellen. Seuraavalle rannalle pääsee pientä puusiltaa pitkin rantakallioon kovertuneen luolan lävitse. Tämä ranta on vähän edellistä tyhjempi sillä siellä ei ole palveluita. Annikki kävelee aivan hiekkarannan päähän, josta varmaan pääsisi rantakallioita pitkin seuraavaan hiekkapoukamaan. Rosoiset rantakalliot kivineen ovat kuitenkin sen verran vaikeakulkuisia, että Annikki kääntyy pian takaisin ja levittää rantapyyhkeensä pinjan varjoon hiekkarannan reunalle.

Pian Annikki panee jalkaansa uimatossut ja taiteilee itsensä terävien kivien välistä uimasyvyiseen veteen. Merivesi on todella lämmintä ja kirkasta. Snorklaillessaan edestakaisin kivien ja rantakallioiden välissä hän näkee monenvärisiä kaloja mutta myös merisiilejä, joita on syytä väistää. Annikki pitää niin paljon lämpimässä vedessä uimisesta, että käy vedessä vielä pari kertaa ennen kuin lähtee kävelemään rannan jalkakäytävää takaisin hotelille. Hän käy pulahtamassa hotellin ulkouima-altaassakin ennen kuin alkaa siistiytyä mahdollisia iltarientoja varten.

Benita on juuri vapautunut työtehtävistään ja ilmoittaa olevansa menossa hotellin uimarannallle. Annikki tapaakin siellä Benitan kollegoineen, jotka jo kohottelevat aurinkotuoleissa drinkkejä. Annikki hakee itselleenkin happy hour –juoman ja jää juttelemaan uusien saksalaisten ja hollantilaisten tuttavuuksiensa kanssa Benitan käväistessä meressä uimassa. Tunnin päästä alkaisi Benitan kokoukseen liittyvä cocktailtilaisuus ja kun Annikki sattuu olemaan saman alan ihmisiä, kokousvieraat kehottavat häntä liittymään seuraan. Annikki seuraakin Benitaa hotellin terassille, jossa tarjoillaan viiniä ja pieniä suupaloja. Annikki huomaa pian väkijoukossa vanhan työtoverinsa ja ystävänsä Mertin Hollannista ja jää tämän kanssa pitkäksi aikaa keskustelemaan. Puheenaiheiksi nousee vääjäämättä se, miten huono työllisyystilanne alalla on ja mitä kaikille yhteisille tutuille sen seurauksena kuuluu. Mert kehottaakin suomalaisia asiantuntijoita hakemaan töitä edustamastaan kansainvälisestä järjestöstä. Annikki juttelee myös uusiseelantilaisen herrasmiehen kanssa, joka tuntee useita Annikin kollegoita Suomesta. Jo puoliksi eläkkeelle jäänyt huippuasiantuntija tuntee myös hauskan tv-sarjan, jossa kaksi epäonnista uusiseelantilaista muusikkoa seikkailee New Yorkissa. Mert ei ole Flight of the Conchords –bändistä kuullutkaan ja hän ei siksi pääse kärryille siitä, mitä Annikki ja Paul nauravat.

Kun terassilla alkaa lennellä hyttysiä, Annikki liittyy Benitan ja hänen kollegoidensa seuraan illallispöytään. Annikki vain näykkii ruokaansa sillä se on kutakuinkin samaa kuin aamiaispöydässä tarjottava sapuska. Lisänä olevat kala ja lihakin ovat aika mauttomia. Ilta on kuitenkin hauska ja ruotsalaiset ja tanskalaiset intoutuvat esittämään näytteitä eri maiden kansallislauluista vahvistaakseen Annikin teoriaa siitä, että maalla, joka aikoo voittaa futismaaottelun, täytyy olla sotilaallisen menevä kansallishymni laahaavaan itkuvirren sijaan.

Iltaa jatketaan porukalla terassilla vanhan kaupungin Citadelan edustalla. Annikin harmiksi italialainen ja maltalainen kaveri valitsevat pöydän paikasta, jossa jauhaa aivan kauhea jytkemusiikki. Annikki ihmettelee miten keski-ikäiset äijät jaksavat sellaista kuunnella. Tosin Montenegrossa ei ole helppoa löytää baaria, jossa ei vanhaan neuvostotyyliin soisi häiritsevän kova taustamusiikki. Ukot keskittyvätkin tupakointiin seurueen naisten yrittäessä jutella metelin yli. Annikki ja Benita väsyvät nopeasti hankaliin keskusteluolosuhteisiin ja lähtevät pari drinkkiä juotuaan. Illallinen oli sen verran mitätön, että pienen pizzakioskin kohdalla he sortuvat yöpalaan. Mainiot pizzapalat irtoavat parilla eurolla ja niitä mutustaen he palaavat hotellilleen.

3. päivä: Aurinkoranta- ja EM-kisaturistina Budvassa

Benita on jo aikoja sitten lähtenyt bussilla työpalaveriin kaupungin toiselle puolelle kun Annikki astelee aamiaissaliin. Aamiaistarjonta on kieltämättä erittäin runsas mutta tuoreita kirsikoita, luumuja ja persikoita lukuun ottamatta valjuhkoa. Automaatista saatava kahvikin on Annikin mielestä turhan laihaa. Hän istuu kuitenkin pitkään aamiaisensa äärellä merelle antavalla terassilla ja jää vielä viimeiset kirsikkansa syötyään selaamaan sähköpostejaan. Hotellin ilmoituksen vastaisesti wifi ei hotellihuoneissa pyöri vaan sieltä on poistuttava vähintään käytävälle verkkoon päästäkseen.

Annikki lähettää Vilholle parin rivin  raportin ensivaikutelmistaan Kroatiasta ja Montenegrosta ja liittää mukaan veikkauksensa illan pelituloksista. Täytyy muuten katsoa illaksi joku mukava paikka, jossa seurata Italian ja Espanjan välistä ottelua. Tunkkainen hotellin baari ei siihen kelpaa vaan Annikin on etsittävä paikka, jossa ei ole kiusana tupakansavua. Montenegrolaiset polttavat melkoisen paljon ja slaavilaisia kieliä puhuvilla turisteillakin tuntuu olevan koko ajan tupakka käryämässä. Annikin oli aamiaisterassillakin vaikea löytää paikkaa, johon ketjupolttajien sauhut eivät kulkeutuisi.

Pitkän aamiaisensa lopeteltuaan Annikki päättää tehdä pienen kierroksen lähialueella. Vettä ja jääteetä tarvitaan lisää sillä jatkuvassa yli kolmenkymmenen asteen helteessä kuluu janojuomia. Budvan pieni vanha kaupunki on toki pittoreski mutta samaa ei voi sanoa muista Budvan kaupunginosista. Vanhan kaupungin ulkopuolelle on rakennettu ties minkälaisia kolosseja ja jalkakäytävät ovat paljon huonommassa kunnossa kuin vanhan kaupungin monta sataa vuotta vanhat kujat. Pettämättömän supermarkettivainunsa avulla Annikki löytää lähistöltä parikin kauppaa ja epämääräisen näköisessä hallissa olevan ruokatorin. Värikkäällä torilla on hyvät valikoimat vihanneksia ja hedelmiä sekä mm. kuivattuja sieniä, kinkkuja, makkaroita ja juustoja. Annikki maistelee hänelle tarjottuja paikallisia hunajia, juustoja ja vihannessäilykkeitä mutta päätyy ostamaan vain tuoreita, makeita viikunoita ja aprikooseja. Maistiaisten kommentointi ja ostosten teko sujuu venäjää ja muutamalla kojulla myös italiaa puhuen. Kaikki torikauppiaat eivät ole aivan yhtä kielitaitoisia kuin ravintoloiden tarjoilijat, jotka järjestään puhuvat vähintään yhden slaavilaisen kielen ja italian lisäksi myös englantia ja saksaa.

Torilta Annikki jatkaa matkaansa viereiseen supermarkettiin, josta löytyy Vilholle tuliaiseksi torilla myynnissä olevia suuria lasipurkkeja matkalaukkuun paremmin sopiva sievä purkillinen paikallista ajvaria, paahdetuista paprikoista tehtyä relissiä. Vaikka Vilho syö mielellään hyvinkin tulisia paprika- ja chilituotteita, Annikki valitsee varmuuden vuoksi purkillisen keskiväkevää ajvaria. Itselleen hän ostaa pienen salaattiannoksen ja juustopalan ja suuntaa sitten viinihyllylle. Sieltä löytyykin pullollinen montenegrolaista kuohuviiniä sekä mainioksi osoittautunutta Sauvignon blanc -valkoviiniä. Kun Annikki nostaa ostoskoriinsa vielä pari vesi- ja virvoitusjuomapulloa sekä greippiradlerin, ostoksissa on aikamoinen kantaminen helteisellä kadulla. Matka hotelliin ei ole onneksi pitkä ja Annikki pääsee liiemmin hikoilematta lastaamaan saalistaan huoneensa jääkaappiin. Hotellihuoneessa on tietysti pitkä lista siitä, mitkä kaikki asiat ovat siellä kiellettyjä. Annikilla ei ole aikomustakaan pakata matkalaukkuunsa 150 €:n hintaiseksi luokiteltua hotellin kylpytakkia, 30 €:n vaateripustimesta tai 300 €:n tauluteeveestä puhumattakaan eikä hän myöskään suunnittele leikkimistä tulitikuilla. Omien eväiden syömistä ja juomista sekä pyykinpesua koskevia kieltoja hän on sen sijaan valmis rikkomaan. Eihän kukaan kuitenkaan kuvittele, että rantalomaa viettävien hotellivieraiden jano olisi sammutettavissa parilla minikokoisella mineraalivesi- ja olutpullolla ja meressä uinnin jälkeen uimapuvut jätettäisiin huuhtelematta.

Pienen lepohetkensä jälkeen Annikki sonnustautuu rantavarusteisiin ja lähtee hotellin uima-altaalle. Hän viihtyy aurinkotuolissa merelle katsellen ja altaassa pulikoiden niin kauan kunnes vuorilta alkaa laskeutua sadetta ripsiviä pilviä. Lyhyt sadekuuro ei juuri ilmaa viilennä ja loppuiltapäivän Annikki istuu varjossa  parvekkeellaan viinilasillisen ääressä. Benitalla menee työasioidensa kanssa tänään sen verran myöhään, että illansuussa Annikki lähtee itsekseen kävelemään ravintoloita ja baareja kuhisevalle rantakadulle. Sieltä hän löytää tupakansavusta jokseenkin vapaan katetun terassin, jonka takaseinällä on iso teevee. Hän istuu aivan telkkarin ääreen ja ehtii syödä salaattiannoksen ennen kuin Italian ja Espanjan välinen peli pyörähtää käyntiin venäläisellä tv-kanavalla. Pian baari täyttyy peliä seuraamaan tulevasta kansalaisuuksiltaan kirjavasta joukosta. Toisen puoliajan alettua Benitakin löytää paikalle ja Annikki tilaa lisää valkoviiniä. Benitan mennessä syrjemmälle soittamaan miehelleen, Annikki seuraa silmä tarkkana hyvää ja jännittävää ottelua. Se päättyy Annikin riemuksi Italian voittoon.

Seuraavassa baarissa, jonne Annikki ja Benita siirtyvät syömään kevyttä illallistaan ja juomaan lisää valkoviiniä, pyörii taustalla Englannin ja Islannin välinen peli. Annikki seuraa vain sivusilmällä kuinka englantilaispelaajat töppäilevät ja Islanti vie voiton. Tämäkin peli meni Annikin arvelun mukaisesti ja hän juhlistaa veikkausvoittoaan tilaamalla aterian päätteeksi Benitalle oluen ja itselleen digestiivin. Paikallinen digestiivi osoittautuu pikarilliseksi kirkasta grappaa, jonka Annikki kumoaa parilla irvistyksellä.  Benitalla on huomenna taas aikainen herätys ja hän menee aikaisin nukkumaan Annikin jäädessä katsomaan hotellihuoneensa teeveetä. Kauaa Annikki ei jaksa seurata neljällä kielellä analyysejä päivän peleistä, vaan hän sulkee teeveen lisäksi parvekkeen oven saadakseen ilmastoinnin taas toimimaan ja sukeltaa sitten viileän lakanansa alle. 

2. päivä: Toinen tehoturismipäivä eli Kotorinlahden ympäri

Annikki levittää aurinkovoidetta niskaansa aamiaiselle mennessään. Mereltä puhaltava leppeä tuuli voi saa unohtamaan, että aurinko porottaa täydeltä terältä ja nahka on vaarassa palaa terassilla jo aamukahvia juodessa ja reittikarttaa tutkiessa. Dubrovnikista Budvaan on lyhimmillään  matkaa alle sata kilometriä.  Koska Annikilla ja Benitalla on koko päivä aikaa matkustaa tuohon Montenegron rantakaupunkiin, jossa Benitalla alkaisi maanantaina työkokous, he valitsevat pitemmän reitin, joka kiertäisi koko Kotorinlahden.

Dubrovnikista sen lentokentälle vievällä rantatiellä on useita paikkoja, joille voi pysähtyä ihailemaan upeaa maisemaa vuorille ja merelle päin. Pari kertaa Benita ajaa tien sivuun vain päästääkseen muutaman kiireisen paikallisen ohitse. Kaiken kaikkiaan liikenne Kroatiassa on kuitenkin hyvin maltillista eikä mutkaisilla teillä kaahailla. Ei Annikki silti lähtisi rinneteille pyöräilemään kuten pari täyteen lastatuin polkupyörin liikkeellä olevaa slovenialaista. Jo 35 asteen lämpötilan takia se on hänestä täysin hullua hommaa.

Tien kääntyessä sisämaahan päin, maisemaa alkavat hallita karut kukkulat, joiden rinteillä kasvaa hoikkia sypressejä. Siellä täällä näkyy villisioista varoittavia liikennemerkkejä. Annikki bongaa myös kyltin, joka ohjaa Sokol Gradiin eli kukkulan laella olevalle linnoitukselle. Ennen pikkutielle kääntymistään Annikki ja Benita täydentävät juomavarastojaan Annikin huomattua auki olevan ruokakaupan. Autossa on toki ilmastointi mutta ulkona kävellessä alkaa heti hiki virrata.

Tiessä on monta zikaania sen kiemurtaessa yhä ylemmäksi rinnettä. Muuta liikennettä ei sunnuntaina aamupäivällä juuri ole ja linnoituksen pieni parkkipaikkakin on tyhjä. Annikki ja Benita saavat kierrellä aivan kahdestaan linnoituksessa. Sokol Grad on vahvasti restauroitu mutta pienine museoineen se on Annikista ihan mukava turistikohde. Parasta siellä on hienot maisemat karuille vuorenrinteille.

Linnoitukselta ei ole enää pitkälti Kroatian ja Montenegron väliselle rajalle. Rajamuodollisuudet hoituvat molemmilla tarkastuspisteillä hyvin nopeasti ja kohta ollaankin poistuttu EU-alueelta. Annikki huomaa heti, että Montenegrossa eletään enemmän Jugoslavian ajassa kuin Kroatiassa. Tienvarren kylien talot ja liikehuoneistot sekä naapurimaata huonokuntoisemmat tiet ja vanhempi autokanta kielivät neuvostotyyppisestä kotikutoisuudesta ja pysähtyneisyydestä. Vaikutelmaa korostaa se, että vaikka tienviitoissa on latinalaiset kirjaimet, iso osa muista kylteistä ja tienvarsimainoksista on kirjoitettu kyrillisin kirjaimin. Tien alkaessa taas seurata Adrianmeren rantaa Annikkki huomaa, että naapurimaansa lailla Montenegrossa on alettu panostaa turismiin. Rantatien varren pikkukaupungeissa ja kylissä on kolhojen kerrostalojen lisäksi uudehkoja hotelleja ja lomakyliä sekä lukuisia pikkuravintoloita.

Boka Kotorskan eli Kotorinlahden suulta olisi linnuntietä Budvaan vain kolmisenkymmentä kilometriä mutta siltaa ei ole. Vähäisen liikenteen ja varmaan myös seudun maanjäristysherkkyyden takia sellaista ei ole rakenteillakaan. Koko lahti kiertämällä Annikin ja Benitan määränpäähän tulee matkaa noin 90 kilometriä  mutta he ajavat mielellään Kotorinlahden rantareittiä. Maisemat ovat nimittäin aivan upeat tällä UNESCOn maailmanperintökohteeksi listatulla alueella. Turkoosinvärisenä kimmeltävää lahtea reunustavat jylhät vuoret ja asutusta on vain veden ja vuorenrinteen välisellä kapealla ranta-alueella. Kotorinlahti on oikeastaan neljän lahden muodostelma, joka on tulosta tulivuorenpurkauksista ja voimakkaasta kalkkipitoisen maaperän eroosiosta. Lahden kapeimman salmen kohdalla, Kamenarista Lepenateen on lauttayhteys mutta Annikki ja Benita jatkavat matkaansa rantatietä pitkin kohti viimeisen lahden perukkaa ja Kotorin kaupunkia.

Kolmannen lahden pohjukassa, Lipcissä Annikki huomaa uudenkarhean kyltin, joka kertoo kylässä olevan esihistoriallisia kalliopiirroksia. Kartta ei sellaista kohdetta tunne mutta Benita kääntää auton pikkutielle, jonne Annikki arvelee kyltin osoittavan. Kylätie kiemurtelee kapeana muutaman talon sivuitse ja päättyy vuoren alarinteelle. Mikään ei enää viittaa siihen, että paikalla olisi joku merkittävä nähtävyys. Annikki ja Benita lähtevät kuitenkin jo vain koipiaan oikoakseen seuraamaan metsikön halki johtavaa polkua, joka vie heidät jyrkän kallioseinämän juurelle. Pienen kallioluolan läheisyydessä, noin kymmenen metrin korkeudessa pystysuorassa kalliossa näkyy siihen uurrettuja kuvia sarvipäisistä peuroista sekä muutamia geometrisiä symboleita. Kyllä nämä varmaan ovat kolmisentuhatta vuotta vanhoja kalliopiirroksia, Annikki vakuuttaa Benitalle, joka ei ole ensin huomata kalliossa olevia kuvia.

Ystävysten päästyä takaisin rantatielle, tuulilasiin alkaa ripotella vettä ja seuraava, roomalaisaikaisista mosaiikeista kertova kyltti jätetään huomiotta. Sade alkaa yltyä niin, että Risanin paikkeilla tuntuu, että ajamisessa on syytä pitää tauko. Kun tien varresta löytyy sopivasti parkkipaikka muutaman kymmenen metrin päästä rantaravintolasta, Annikki ja Benita pääsevät kastumatta lounaspöytään. Rantaterassilla istuen he seuraavat, miten salamat välkkyvät vuorilla ja sadepilvet laskeutuvat alas rinnettä lahden ylle. Hetken aikaa vettä sataa oikein kunnolla ja tarjoilijan on valutettava sadevesi pois terassikatoksilta. Osa valuvasta vesivirrasta osuu suoraan sivupöydällä olevaan sokeripussikulhoon mutta se ei tunnu henkilökuntaa eikä naapuripöydässä olutta juovia paikallisia asiakkaita häiritsevän. Vaikkei ravintolan terassi ja sen rantatien toisella puolella sijaitseva varsinainen ravintolapuoli kovin kummoiselta näytäkään, siellä saatava ruoka on mainiota. Eivätkä Benitan grillatut mustekalat ja Annikin scampit maksakaan paljon mitään.

Lounaan aikana ukkoskuuro on mennyt ohi mutta sen verran yhä satelee, etteivät Annikki ja Benita pysähdykään viimeisen lahden pohjukassa olevaan Kotorin kaupunkiin. Heidän tuttujensa kauniiksi mainostaman vanhan kaupungin kapeilla ja liukkaiksi kuluneilla kujilla ei olisi mukava kulkea sateella. Voimme palata tänne paluumatkalla, he päättävät jatkaen matkaansa. Vrmacin parin kilometrin pituinen maantietunneli vie heidät rantatieltä vuorten toiselle puolelle, jonne sadepilvet eivät ylety. Päätie Kotorista Budvaan johtaa melko tylsännäköisen, pienteollisuuslaitosten ja huonekalukauppojen kirjoman tasangon halki. Matka ei ole kuin  kolmisenkymmentä kilometriä ja pian Annikki ja Benita kääntyvätkin kadulle, joka vie heidät aivan Budvan vanhan kaupungin kupeessa olevalle hotellille.

***

Hotellin eteispoika parkkeeraa Benitan puolesta auton takapihan parkkipaikalle sillä välin kuin toinen poika tarttuu Annikin ja Benitan matkalaukkuihin. Annikki ei ole moiseen palveluun tottunut ja pohtii pitäisikö siitä antaa juomarahaa. Kun Benita saa huoneiden avaimet, innokas henkilökunta on jo häipynyt muihin askareisiin ja Annikki saa rauhassa viedä itse laukkunsa hotellihuoneeseen. Annikki ei varmaan olisi valinnut majapaikakseen tätä suurta hotellia jos ei olisi saanut sieltä huonetta hyvin edulliseen sopimushintaan. Benitan työkokous pidettäisiin hotellin kokoussaleissa ja Annikin on kätevä majoittua Benitan kanssa samaan paikkaan.  Vastaanottotiskillä molempien käteen kiinnitetään ranneke, jonka Annikki tietysti pujottaa pois ranteestaan heti kun hotellivirkailijan silmä välttää. Valkoinen ranneke tuskin on yhtä tärkeä kuin siniset ja punaiset puoli- ja täysihoitoon oikeuttavat rannekkeet.

Hotellihuone parvekkeineen on OK vaikka massiiviset tummat huonekalut tekevät sen vähän ahtaaksi ja kylpyhuoneratkaisu on hieman erikoinen. Huoneessa on kaksi erillistä kylpyhuonetta, joista toisessa on kylpyamme ja wc ja toisessa suihku. Suihkuhuoneessa on osin lasiseinä, joka antaa suoraan makuuhuoneeseen. Pääasia on kuitenkin se, että hanoista tulee hyvällä paineella miellyttävän tuntuista vettä.

Muilta tiloiltaan hotelli on pimeä ja sokkeloinen ja täynnä merkillisiä umpikujia ja hyödyttömiä mahtipontisia auloja. Kummallisin rakennelma on pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva suuri, tummasta kivestä tehty portti. Kaikki on kuitenkin siistiä vaarallisesti rapistuneita, leveälle kävelykadulle johtavia portaita lukuun ottamatta. Ne lienevätkin peräisin jo 1930-luvulla perustetun hotellin ensimmäiseltä suuruudenajalta. Hotelli on aivan meren rannassa ja hissillä pääsee lähes suoraan sen aurinkotuolien ja -varjojen täyttämälle hiekkarannalle. Annikki ja Benita käyvät tarkastamassa myös hotellin kylpylä- ja uima-allasosaston. Pyöreä ulkoallas on kieltämättä komeassa paikassa toisessa kerroksessa hiekkarannan päällä. Siinä uidessa voi ihailla näkymiä merelle jylhine rantakallioineen sekä vieressä olevaan vanhaan kaupunkiin.

***

Annikki ja Benita kävelevät korkean muurin ympäröimän pikkuruisen vanhan kaupungin halki suunnatessaan niemekkeen toisella puolella olevalle rantabulevardille. Kävelykadun varrella on monta ravintolaa, jotka kaikki tarjoavat meren herkkuja. Annikki ja Benita aloittavat illallisensa mustekalarisotolla ja merellisellä salaatilla. Nytkin pöydässä on öljyistä valkosipulikastiketta, joka tuntuu sopivan jokaiseen ruokalajiin. Benitan tekee vaihteeksi mieli liharuokaa ja hän tilaa tarjoilijan suositteleman annoksen. Se osoittautuu suureksi määräksi lihapullia lisukkeineen. Soikeat lihapullat ovat maukkaita mutta Benita ei millään jaksa syödä niitä kaikkia. Annikin sinisimpukka-annos on onneksi vähän pienempi.

Ruoan kanssa juotu montenegrolainen valkoviini osoittautuu yhtä hyväksi kuin eilen maistetut kroatialaiset viinit. Sen sijaan hotellin baarissa siemaistut lasilliset eivät olleet kovin kummoista viiniä ja siksi hotelliin palattua Annikki avaa Kroatiasta mukana tuodun valkoviinin hotellihuoneen parvekkeella nautittavaksi. Punaviinejä Annikki ja Benita eivät ole vielä maistaneet ja kuohuviineistäkin on testattu vasta Kroatian pullollinen. Täytyypä etsiä huomenna kauppa ja tutkia valmistetaanko Montenegrossakin kuohuviiniä, kuplajuomaan mieltynyt Annikki sanoo ennen kuin toivottaa toisen tehoturismia täynnä olleen päivän päätteeksi hyvää yötä.

1. päivä: Annikin äkkilähtö Dubrovnikiin

Olikohan tämä sittenkään niin loistava idea, Annikki aprikoi taksia tilatessaan. Rahankulutuksestaan tarkkaa Annikkia nimittäin harmittaa, ettei hän juhannuspäivän aamuna pääse bussilla lentokentälle. Mutta ei tästä Annikin ”äkkilähdöstä etelään” ole tulossa mitenkään kallista matkaa. Lentolippu oli kohtuuhintainen eivätkä hotelli ja autonvuokrauskaan Annikille paljon maksaneet. Muutenhan hän ei olisi toteuttamassa viime viikolla kesäterassilla saatua päähänpistoa lähteä Benitan seuraksi tämän Balkanin matkalle.  Annikin viimeiset työkuukaudet ovat olleet niin poikkeuksellisen rasittavia, että niistä selvitäkseen hän on ehdottomasti loman tarpeessa. Näin hän perustelee ylimääräistä lomamatkaansa itselleen kömpiessään taksin takaistuimelle.

Lomatunnelmaan nuutunut Annikki pääsee jo lennolla kohti Dubrovnikia. Hän pohtii Benitan kanssa mm. sitä, ovatko Kroatia ja Montenegro molemmat EU- ja euromaita. Perustietoja tulevista matkakohteista Annikki ei ole ehtinyt kerätä eikä hänen  yleissivistyksensä riitä kertomaan asiaa suoralta kädeltä. Ystävykset tulevat siihen tulokseen, että vain Kroatia on varsinainen EU-maa vaikkei Montenegron lailla käytä euroja. Eilisen rahanvaihtoreissun jäljiltä Annikin lompakossa on nimittäin eurojen lisäksi vain Kroatian 100:n ja 200:n kunan seteleitä. Sen sijaan maiden historiasta, kulttuurista, jne. kummallakaan ei ole oikeastaan mitään käsitystä. Annikin tiedot alueen poliittisesta historiasta päättyvät Balkanin sodan loppuvaiheisiin ja nähtävyyksistä hän muistaa vain pari Jugoslavian aikaista rantalomakaupunkia.  Hänen tietämänsä muutamat kuuluisat kroaatit ja montenegrolaiset ovat kaikki jalkapalloilijoita eikä asiaa siten kannata edes mainita lajista mitään ymmärtämättömälle Benitalle. Hyvän ruoan päälle Benita kyllä ymmärtää ja Annikki kertookin kroatialaisen kollegansa kovasti kehuneen kotimaansa merenherkkuihin painottuvia ruokia.

Annikin rentous kumpuaa pitkälti siitä, ettei matkaa ole tarvinnut suunnitella ja valmistella kuukausia etukäteen. Benitan kanssa on päätetty ottaa rauhallisesti eikä keksiä lomapäiville pakollista ohjelmaa. Nautitaan auringosta ja näkymistä ja katsotaan, mitä eteen tulee.

***

Auringosta Annikki ja Benita saavatkin nauttia heti Dubrovnikiin saavuttuaan. Lämpömittari näyttää yli 30 astetta jo aamukymmeneltä ja terminaalin ulkopuolella olevalle autonvuokrausfirman tiskille saa jonottaa hyvän tovin. Autonvuokraus näyttää olevan yhtä byrokraattista ja hidasta kuin Budapestissä mutta Annikkia se ei vaivaa hänen tarinoidessaan englantilaisen nuoren parin kanssa. Annikki kuvaa ja tarkastaa huolellisesti vihdoin vuokraamon eteen toimitetun auton ennen kuin Benita ajaa sen ahtaasta sumpusta Dubrovnikiin vievälle päätielle. Benitan ollessa kuljettaja, Annikki toimii kartturina. Annikin iPadiinsä lataamaan karttaohjelman navigaatio toimiin off line –tilassa  hyvin ja perille Dubrovnikin vanhan kaupungin pohjoispuolella olevalle hotellille päästään suorinta reittiä keskikaupungin ruuhkat välttäen.  

Naapurihotelleihin nähden vaatimattoman näköisen hotellin parvekkeelta on kelpo näköala merenlahdelle ja hotellin uima-altaalle. Juotuaan supermarketista hakemansa virkistävät juomat parvekkeella istuen, Annikki ja Benita ovat valmiit tutustumaan Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. Sen punatiilikatothan he näkivät ylhäältäpäin lähestyessään kaupunkia rannikkotietä pitkin.

***

Hotellin edestä pääsee kätevästi bussilla suoraan vanhan kaupungin portille. Benita tunnistaa tv-sarja Game of Thronesin katsojana heti Dubrovnikin kaupunginmuurin ja linnakkeen. Annikki ei ole kyseistä sarjaa koskaan nähnyt mutta seuraa kiinnostuneena kun muurinkupeessa olevalla lahdelmalla valmistaudutaan kuvaamaan sen uusia jaksoja. Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella on muitakin tv-sarjasta tuttuja paikkoja sekä useita putiikkeja, jotka myyvät aiheeseen liittyviä matkamuistoja.  Benitan kintereillä Annikki astuu sisään kauppaan, joka on omistettu yksinomaan Game of Thronesille. Benitan tehtyä ostoksensa, hän saa istua kaupassa olevalle ”valtaistuimelle” Annikin napatessa siitä hölmön turistikuvan.

Dubrovnikin kompakti vanha kaupunki on kieltämättä viehättävä kapeine, siistine kujineen. Turisteja ei ole aivan tungokseen asti ja ravintoloiden suuri määrä takaa sen, ettei kohtuuhintaista ruokapaikkaa tarvitse kauaa etsiskellä. Rauhallisen ja varjoisan terassin, ystävällisen palvelun ja lupaavan ruokalistan houkuttelemina Annikki ja Benita päätyvät ravintolaan, jonka he vasta myöhemmin huomaavat tituleeraavan itseään ”steak houseksi”. Sillä ei ole väliä koska kohta pöytään kannetaan suuri tarjottimellinen paistettua kalaa ja erilaisia merenherkkuja sekä kulholliset salaattia. Tarjolla on myös öljyistä valkosipulikastiketta, joka Annikin lieväksi hämmästykseksi sopii todella hyvin yhteen kalan kanssa.

Ystävysten lopetellessa ateriaansa, ravintolan henkilökunta alkaa valmistautua illan EM-jalkapallopeliin, jossa Kroatia kohtaa Portugalin. Ravintolan terassin erottaa naapuritalosta vain kapea kuja ja niinpä tv voidaankin sijoittaa vastapäisen majatalon keittiön ikkunalle. Ravintolan omat ikkunat somistetaan Kroatian lipuin.  

Vaikka Annikin ja Benitan ateria oli runsas ja sen kanssa on juotu litran pullo paikallista valkoviiniä, he jaksavat syötyään kiivetä vanhan kaupungin kupeessa olevalle köysirata-asemalle.  Köysirataa pitkin pääsee reilun 400 metrin korkeuteen Srđ-vuorelle, josta on upeat näköalat Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin, Lokrumin saarelle ja Adrianmerelle. Vuoren laella on 1800-luvulla rakennettu linnake, jossa on Balkanin sodasta kertova museo. Annikki ja Benita tekevät vuorella vain pienen kävelykierroksen kurkkien jyrkänteeltä alas kaupunkiin. Kirjavia lehmiä väistellen he palaavat takaisin köysirata-asemalle ja laskeutuvat takaisin kaupungin pääkadulle.

Paluumatkalla hotellille Benita keksii hypätä bussin kyydistä jo vierasvenesataman kohdalla. Pieniä kalastajaveneitä täynnä olevien laiturien kohdalla olevat rantakadun baarit ja ruokalat ovat paljon vaatimattomampia kuin vanhan kaupungin turisteja palvelevat ravintolat. Herkullisia tuoksuja niistäkin kantautuu, tosin osasta myös tunkkaista oluen ja tupakan löyhkää. Loppumatka oikaistaan leveää, jalankulkijoille varattua puistokatua pitkin. Senkin varrella on lukuisia ravintoloita, joissa jokaisessa on teeveet valmiina illan peliä varten. Niiden lisäksi puistoon on viritetty jättiscreeni.

***

Hotelliin päästyä Annikki ja Benita päättävät mennä uimaan. Läheiselle pienelle uimarannalle asti he eivät jaksa lähteä mutta hotellin uima-altaassa voisi käydä pulahtamassa.  Pienellä altaalla ei ole muita hotellivieraita ja sen baarikin näyttää olevan kiinni. Altaalla käväisevä tarjoilija sanoo kuitenkin, että hän tuo hotellin ravintolasta ihan mitä halutaan. Pian Annikki ja Benita pulikoivatkin uima-altaassa raikkaat drinkit käden ulottuvilla. Auringon alkaessa laskea, lämpötila on yhä lähes 30 astetta.   Siitä huolimatta altaassa tulee pian vilu ja Annikki ja Benita palaavat huoneeseensa valmistautumaan lähtemään illalliselle.

Annikilla ei mielestään ole pitkän, kuuman päivän päättyessä nälkä mutta hän syö yhdellä puistokadun terasseista hyvällä halulla mustekaloja ja scampeja valkoviinin kyydittämänä. Benita jaksaa syödä jälkiruoankin ennen kuin he kävelevät lämpimässä, tummassa illassa hotellilleen. Puistokadun ravintolat ovat hiljentyneet aika lailla sillä Kroatia on häviämässä illan ottelun ja putoamassa EM-kisojen jatkosta. Tästä huolimatta meno täysissä ravintoloissa ja ulkoilmabaareissa on siistiä. Ainoa metelöinti kuuluu vasta aamuyöstä kun Annikki havahtuu tehottoman ilmastoinnin takia auki olevan parvekkeen oven kautta kuuluvaan nuorisojoukon hihkumiseen. Tuskin kysymyksessä ovat kuitenkaan voittoaan juhlivat portugalilaiset., hän tuumii jatkaessaan uniaaan.

4. päivä: Gentin kukkateltoista Brysselin lentokentän jonotustelttoihin

Maanantaina Annikki kuulee ilokseen, että junayhteys Brysselin lentokentälle on juuri saatu avattua. Hän kuvaa vielä Gentin Sint Pietersin rautatieaseman keskushalliin mm. sadoista punaisista flamingonkukista rakennetun kukkapylvään ennen kuin nousee Marketan kanssa Brysselin junaan.

Vaikka Annikki ja Marketta pääsevät nyt helposti junalla suoraan Brysselin kentälle, lentomatkalle lähtö on yhä paljon vaivalloisempaa kuin ennen kuukauden takaista terroristi-iskua. Rautatieasemalla hissit eivät toimi joten matkalaukkuja on kannettava pari kerrosväliä portaita pitkin. Annikin matkalaukku painaa aika lailla mm. kolmen ikebana-workshopista saadun keramiikkamaljakon takia. Annikin onneksi kentän henkilökuntaan kuuluva nuori mies huomaa kaukaa Annikin ponnistelun jyrkissä portaissa ja kiirehtii kantamaan hänen laukkunsa portaiden yläpäähän. Lentokentän lähtöselvitysalueenkaan tuhoja ei ole vielä täysin korjattu vaan matkustajat ohjataan kiertoreittiä pitkin lentoaseman sivustalla olevaan tilapäishalliin. Ensimmäiseen telttakatokseen päästäkseen Annikin ja Marketan on näytettävä matkalippunsa ja passinsa. Niitä kysytään heti uudestaan kun matkustajat ja matkatavarat läpivalaistaan. Seuraavassa kylmässä telttahallissa saa jonottaa lähtöselvitysautomaatille ja työmaakonttiin järjestettyyn vessaan. Koska check in– tai baggage drop –tiskejä ei ole, matkustajat saavat odotella kolmannessa jääkylmässä hallissa sitä, että heidän lentoyhtiölleen muodostetaan jonokarsina neljänteen telttahalliin. Pari kertaa passejaan ja matkalippujaan näytettyään Annikki ja Marketta pääsevät lentoyhtiönsä jonoon ja siitä toimistopöydän ääreen, jonne koneen ruumaan menevät matkatavarat jätetään. Lukuhihnoja ei ole vaan henkilökunta kantaa matkalaukut hallin peräseinällä kulkevalle isolle hihnalle.

Vielä pariin välitarkastukseen jonotettuaan Annikki ja Marketta pääsevät varsinaiseen lentokenttärakennukseen. Sielläkään hissit eivät toimi vaan portaita on kiivettävä neljä korkeaa porrasväliä. Tavanomaiseen turvatarkastukseen on pitkät jonot mutta nyt ollaan jo lähellä pääsyä tax free –kauppojen ja lähtöporttien tuntumaan. Lopulta lukuisissa tarkastuksissa jonotuksineen menee yhteensä vain reilu kaksi tuntia ja Annikille ja Marketalle jää vielä aikaa käydä haukkaamassa salaatit ja juomassa lasilliset valkoviiniä.

Luulevatko islamistiterroristit ja heidän kannattajansa saavuttaneensa suurenkin voiton ja kansansuosion tapettuaan ja vammautettuaan satoja ihmisiä ja hankaloittaneen kymmenien tuhansien matkustajien lentomatkoja? Kyllä nämä järjettömät terrorityöt loppuvat omaan mahdottomuuteensa, miettii Annikki.

2. ja 3. päivä: Floraliën eli kuinka Annikki huumaantuu kasvi-installaatioista Gentissä

Perjantaisen ikebanademonstraation lailla lauantaipäivän workshop on Annikista aivan mahtava. Molemmista hän saa paljon oppeja ja uusia ideoita sekä tapaa mm. belgialaisia, hollantilaisia ja englantilaisia tuttujaan ja tutustuu Marketan välityksellä italialaisiin ikebanisteihin.

Koko päivän kestäneen intensiivisen workshopin päätteeksi Annikki ja Marketta hylkäävät väsyneinä yhteistuumin ajatuksen kierrellä kaupungin nähtävyyksiä tai kukkanäyttelyä katsomassa. Voimat säästetään runsaaseen illalliseen kreikkalaisessa ravintolassa ja huomiseen Floraliën-käyntiin.

***

Sunnuntaina Gentissä ripottelee aika ajoin vettä kun Annikki ja Marketta suuntaavat heti aamusta ensimmäiseen Floraliënin tapahtumapaikoista. Rankimman sadekuuron aikaan Annikki ja Marketta sattuvat olemaan suuressa näyttelyhallissa ihailemassa mm. hortensiaseinää, kymmenien metrien mittaista katosta roikkuvaa amaryllisinstallaatiota ja  sumuista vesikasvilamparetta. Sade ja aika ajoin kolea sää eivät onneksi haittaa silloinkaan kun he siirtyvät näyttelypaikasta toiseen.

Annikki ei ala tässä kerrata kaikkea päivän aikana näkemäänsä vaan hän toteaa vain, että Floraliënin mm. tilapäisin näyttelyhalleihin, kirkkoihin, museoihin ja muihin historiallisiin rakennuksiin sekä puistoihin pystytetyt, pääosin todella suuret puutarharakennelmat, kukka-asetelmat ja muut kasvi-installaatiot ovat todella upeita. Hän ei olisi uskonut, että kasveista saa tehtyä niin monenlaisia kiinnostavia esityksiä. Annikki ei osaa kuvitellakaan kuin monta kukkaa, pensasta ja puuta lähes koko kaupungin kattavaan tapahtumaan on tarvittu. Puhumattakaan työtunneista, jotka satojen valtavankokoisten asetelmien ja installaatioiden rakentamiseen on käytetty. Hän tietää, että pelkästään iemoton ikebananäyttelyn pystyttämiseen tarvittiin parinkymmenen belgialaisen ja hollantilaisen vapaaehtoisen ikebanistin kahden viikon työpanos. Lisätietoja Floraliënista löytyy tapahtuman verkkosivulta .

Yksi päivä ei tietenkään riitä koko Floraliën-tapahtuman näkemiseen. Kun Floraliën järjestetään seuraavan kerran vuonna 2020, siellä käyntiin täytyy varata ainakin 3 - 4 päivää, Annikki päättää.

***

Majapaikkaan palattuaan Annikki tekee sen keittiöön ja ruokasalin pöydälle ikebana-asetelmat lauantain workshopissa käyttämistään materiaaleista. Jälkeenpäin hän kuulee isäntäväkensä olleen niistä hyvin mielissään. Annikki on puolestaan iloissaan siitä, että yksi talon kissoista laskeutuu ulkoseinän kissaportaita alas puutarhaan, josta Annikki päästää sen sisään asuntoonsa. Musta kissa viihtyy Annikin seurassa koko illan ja asettuu yöksi nukkumaan korituoliin Annikin sängyn viereen. Vasta Annikin sulkiessa aamulla matkalaukkuaan, kissa kiipeää takaisin yläkertaan aamiaistaan vaatimaan. 

1. päivä: Terrori-iskun tuhojen vaivaaman Brysselin lentokentän kautta idylliseen Gentiin

Vilho jää vielä vuoteeseen tuhisemaan kun itsekin puoliunessa oleva Annikki kiiruhtaa perjantaiaamuna bussipysäkille. Aikaiset aamulennot eivät ole Annikin mieleen mutta hän on tyytyväinen, että sai edes tämän lennon Brysseliin. Kuukauden takaisen terroristi-iskun takia Brysselin lentokenttä toimii edelleen vain puoliteholla ja Annikin alkuperäinen iltalento on kymmenien muiden lentojen tapaan peruttu.

Annikin muutaman päivän Belgian reissun matkatavarat olisivat mahtuneet pienempään matkalaukkuun mutta nyt hän ei voi pakata kaikkia varusteitaan käsimatkatavaroihin. Sen verran erikoinen kokoelma teräviä metalliesineitä Annikilla on mukanaan. Siksi Annikki vetää perässään puolityhjää keskikokoista matkalaukkuaan uskoen täyttävänsä sen Belgiassa tuliaisilla.

Toisaalta Annikista ei ole kovin järkevää raahata tavaraa matkalaukussa ympäri Eurooppaa. Nykyään lähi- ja verkkokaupoista saa jotakuinkin ihan kaikkea ja paljon vähemmällä vaivalla. Siitä osoituksena Annikilla on jalassaan uudet ranskalaiset kengät - samanlaiset, joita hän etsi turhaan Pariisista. Oikean kokoiset kengät löytyivät Pariisin matkan jälkeen helposti verkkokaupasta ja kenkälaatikon kantomatkaa kotiin oli vain puolen korttelin verran.

Annikin illalla saama tekstiviesti pitää paikkaansa ja Helsingin kentällä on ruuhkaa. Hän onnistuu kuitenkin valitsemaan lyhyimmät jonot ja on nopeasti lähtöportilla. Sielläkään ei kysytä minkäänlaista henkilöllisyystodistusta eli vapaa liikkuvuus Euroopan sisällä vaikka tekaistulla nimellä onnistuisi kyllä. Samaa ei kyllä kannattaisi kokeilla Brysselissä, Annikki aprikoi. Hän on jo etukäteen asennoitunut siihen, että paluumatkalla on turha yrittää marssia suoraan Brysselin lentokenttäterminaaliin ja toimittaa kenenkään valvomatta matkalaukku lentokoneen ruumaan. Brysselissä ei kuulemma pääse edes sisään terminaaliin ilman henkilöpapereita, matkalippua ja turvatarkastusta.

Brysselin lentokentällä matkustajia tarkkaileekin iso joukko univormupukuisia miehiä aseineen. Annikki ei uskalla lähestyä kypäräpäisiä, kasvonsa peittäneitä sotilaita, jotka kanniskelevat konetuliaseita vaan kysyy tietä bussiterminaalin edellisiä kevyemmin varustautuneelta poliisilta. Tämä neuvookin ystävällisesti Annikin kävelemään tyhjän parkkihallin kierreramppia pitkin ja rakennustelineiden ohitse terminaalin toiselle puolelle.  Junayhteyttä suoraan Brysselin lentokentälle ei ole pommi-iskun jälkeen saatu vielä toimimaan ja päästäkseen junaan, Annikin on ensin mentävä bussilla 272 Zawentemin rautatieasemalle.  Seuraava univormupukuinen huikkaa bussikuskin avaamaan Annikille bussin keskioven ja näin Annikki pääsee helposti matkalaukkuineen nopeasti täyttyvään bussiin. Annikki ostaa junalipun Zawentemin aseman automaatista ja on jo muutaman minuutin päässä kohti Brysselin keskustaa kulkevasta junassa. Junanvaihto Bruxelles Midi / Brussel Zuid -asemalla sujuu sekin nopeasti ja Annikki ei ehdi kauaa katsella junan ikkunasta ohi lipuvaa tasaista maisemaa kun juna jo saapuu Gentin Sint Pietersin asemalle.  Annikki on suorastaan yllättynyt siitä, miten vaivattomasti hän pääsi lentokentältä Gentiin. Iso kiitos siitä kuuluu Annikin ystävälle Marketalle, joka saapui kaupunkiin jo päivää aikaisemmin. Marketta sattui nimittäin tapaamaan lennollaan suomalaisrouvan, joka oli hänen laillaan matkalla Gentiin. Rouvan sukulainen opasti puhelimessa kaksikon löytämään oikeat bussi- ja junayhteydet, joista Marketta sitten illalla välitti tiedot Annikille. 

Marketta onkin asemalla Annikkia vastassa ja yhdessä he kävelevät reilun kilometrin matkan Annikin majapaikkaan. Se osoittautuu mukavaksi huoneistoksi rauhallisen kanavan varrella sijaitsevan pienen talon kellarikerroksessa. Nuori isäntäpari on hyvin avulias ja kertoo viimeistelevänsä asunnon kylpyhuoneremontin sillä välin kun Annikki ja Marketta käyvät lounaalla. Uuden kylpyhuoneen lisäksi Annikki on tyytyväinen asuntoonsa senkin takia, että Gentistä oli tosi vaikea löytää edullista majoitusta huhtikuun lopussa, jolloin kaupungissa on kymmeniä tuhansia kävijöitä kiinnostava Floraliën.

***

Annikkikin on matkustanut Gentiin juuri Gentse Floraliën takia vaikkei hän sitä ennen ollut tietoinen eikä edes kovin kiinnostunut tästä erittäin laajasta ”kukkanäyttelystä”. Annikin Itä-Flanderin matkan varsinainen syy on se, että Floraliën tuo Gentiin myös Sogetsu ikebanan iemoton Japanista. Iemoto Akane Teshigahara on yksi Floraliënin kunniavieraista, joka tekee Gentissä laajan näyttelynsä ja ikebanademonstraationsa muodossa ikebanaa tunnetuksi suurelle yleisölle. Iemoto myös pitää eurooppalaisille ikebanan harrastajille work shopin, johon Annikki ja Marketta huomenna osallistuisivat.

Ennen paneutumistaan ikebanan ja kasvien maailmaan, Annikki ja Marketta tekevät kierroksen mm. kirkoistaan, luostareistaan ja yliopistostaan kuuluun Gentin vanhassa kaupungissa. Huhtikuinen päivä on sen verran aurinkoinen, että he syövät myöhäisen lounaan terassilla Korenmarktin laidalla. Annikin ja Marketan iloksi parsakausi on Belgiassa parhaimmillaan ja hyvästä ateriastaan virkistäytyneenä he jatkavat kävelykierrostaan kanavien vartta Bijloken Muziekcentrumiin asti, jossa illan ikebanademonstraatio kohta alkaisi.