Hae tästä blogista

keskiviikko 17. elokuuta 2016

2. ja 3. päivä: Floraliën eli kuinka Annikki huumaantuu kasvi-installaatioista Gentissä

Perjantaisen ikebanademonstraation lailla lauantaipäivän workshop on Annikista aivan mahtava. Molemmista hän saa paljon oppeja ja uusia ideoita sekä tapaa mm. belgialaisia, hollantilaisia ja englantilaisia tuttujaan ja tutustuu Marketan välityksellä italialaisiin ikebanisteihin.

Koko päivän kestäneen intensiivisen workshopin päätteeksi Annikki ja Marketta hylkäävät väsyneinä yhteistuumin ajatuksen kierrellä kaupungin nähtävyyksiä tai kukkanäyttelyä katsomassa. Voimat säästetään runsaaseen illalliseen kreikkalaisessa ravintolassa ja huomiseen Floraliën-käyntiin.

***
Sunnuntaina Gentissä ripottelee aika ajoin vettä kun Annikki ja Marketta suuntaavat heti aamusta ensimmäiseen Floraliënin tapahtumapaikoista. Rankimman sadekuuron aikaan Annikki ja Marketta sattuvat olemaan suuressa näyttelyhallissa ihailemassa mm. hortensiaseinää, kymmenien metrien mittaista katosta roikkuvaa amaryllisinstallaatiota ja  sumuista vesikasvilamparetta. Sade ja aika ajoin kolea sää eivät onneksi haittaa silloinkaan kun he siirtyvät näyttelypaikasta toiseen.

Annikki ei ala tässä kerrata kaikkea päivän aikana näkemäänsä vaan hän toteaa vain, että Floraliënin mm. tilapäisin näyttelyhalleihin, kirkkoihin, museoihin ja muihin historiallisiin rakennuksiin sekä puistoihin pystytetyt, pääosin todella suuret puutarharakennelmat, kukka-asetelmat ja muut kasvi-installaatiot ovat todella upeita. Hän ei olisi uskonut, että kasveista saa tehtyä niin monenlaisia kiinnostavia esityksiä. Annikki ei osaa kuvitellakaan kuin monta kukkaa, pensasta ja puuta lähes koko kaupungin kattavaan tapahtumaan on tarvittu. Puhumattakaan työtunneista, jotka satojen valtavankokoisten asetelmien ja installaatioiden rakentamiseen on käytetty. Hän tietää, että pelkästään iemoton ikebananäyttelyn pystyttämiseen tarvittiin parinkymmenen belgialaisen ja hollantilaisen vapaaehtoisen ikebanistin kahden viikon työpanos. Lisätietoja Floraliënista löytyy tapahtuman verkkosivulta .

Yksi päivä ei tietenkään riitä koko Floraliën-tapahtuman näkemiseen. Kun Floraliën järjestetään seuraavan kerran vuonna 2020, siellä käyntiin täytyy varata ainakin 3 - 4 päivää, Annikki päättää.

***
Majapaikkaan palattuaan Annikki tekee sen keittiöön ja ruokasalin pöydälle ikebana-asetelmat lauantain workshopissa käyttämistään materiaaleista. Jälkeenpäin hän kuulee isäntäväkensä olleen niistä hyvin mielissään. Annikki on puolestaan iloissaan siitä, että yksi talon kissoista laskeutuu ulkoseinän kissaportaita alas puutarhaan, josta Annikki päästää sen sisään asuntoonsa. Musta kissa viihtyy Annikin seurassa koko illan ja asettuu yöksi nukkumaan korituoliin Annikin sängyn viereen. Vasta Annikin sulkiessa aamulla matkalaukkuaan, kissa kiipeää takaisin yläkertaan aamiaistaan vaatimaan. 

Ei kommentteja: