Olikohan
tämä sittenkään niin loistava idea, Annikki aprikoi taksia tilatessaan. Rahankulutuksestaan
tarkkaa Annikkia nimittäin harmittaa, ettei hän juhannuspäivän aamuna pääse bussilla
lentokentälle. Mutta ei tästä Annikin ”äkkilähdöstä etelään” ole tulossa
mitenkään kallista matkaa. Lentolippu oli kohtuuhintainen eivätkä hotelli ja
autonvuokrauskaan Annikille paljon maksaneet. Muutenhan hän ei olisi
toteuttamassa viime viikolla kesäterassilla saatua päähänpistoa lähteä Benitan
seuraksi tämän Balkanin matkalle. Annikin
viimeiset työkuukaudet ovat olleet niin poikkeuksellisen rasittavia, että
niistä selvitäkseen hän on ehdottomasti loman tarpeessa. Näin hän perustelee ylimääräistä lomamatkaansa itselleen kömpiessään taksin takaistuimelle.
Lomatunnelmaan
nuutunut Annikki pääsee jo lennolla kohti Dubrovnikia. Hän pohtii Benitan kanssa mm. sitä, ovatko Kroatia ja
Montenegro molemmat EU- ja euromaita. Perustietoja tulevista matkakohteista Annikki
ei ole ehtinyt kerätä eikä hänen yleissivistyksensä
riitä kertomaan asiaa suoralta kädeltä. Ystävykset tulevat siihen tulokseen,
että vain Kroatia on varsinainen EU-maa vaikkei Montenegron lailla käytä
euroja. Eilisen rahanvaihtoreissun jäljiltä Annikin lompakossa on nimittäin
eurojen lisäksi vain Kroatian 100:n ja 200:n kunan seteleitä. Sen sijaan maiden
historiasta, kulttuurista, jne. kummallakaan ei ole oikeastaan mitään
käsitystä. Annikin tiedot alueen poliittisesta historiasta päättyvät Balkanin
sodan loppuvaiheisiin ja nähtävyyksistä hän muistaa vain pari Jugoslavian
aikaista rantalomakaupunkia. Hänen tietämänsä
muutamat kuuluisat kroaatit ja montenegrolaiset ovat kaikki jalkapalloilijoita
eikä asiaa siten kannata edes mainita lajista mitään ymmärtämättömälle Benitalle.
Hyvän ruoan päälle Benita kyllä ymmärtää ja Annikki kertookin kroatialaisen
kollegansa kovasti kehuneen kotimaansa merenherkkuihin painottuvia ruokia.
Annikin
rentous kumpuaa pitkälti siitä, ettei matkaa ole tarvinnut suunnitella ja valmistella
kuukausia etukäteen. Benitan kanssa on päätetty ottaa rauhallisesti eikä keksiä
lomapäiville pakollista ohjelmaa. Nautitaan auringosta ja näkymistä ja
katsotaan, mitä eteen tulee.
***
Auringosta
Annikki ja Benita saavatkin nauttia heti Dubrovnikiin
saavuttuaan. Lämpömittari näyttää yli 30 astetta jo aamukymmeneltä ja
terminaalin ulkopuolella olevalle autonvuokrausfirman tiskille saa jonottaa
hyvän tovin. Autonvuokraus näyttää olevan yhtä byrokraattista ja hidasta kuin Budapestissä
mutta Annikkia se ei vaivaa hänen tarinoidessaan englantilaisen nuoren parin
kanssa. Annikki kuvaa ja tarkastaa huolellisesti vihdoin vuokraamon eteen toimitetun
auton ennen kuin Benita ajaa sen ahtaasta sumpusta Dubrovnikiin vievälle
päätielle. Benitan ollessa kuljettaja, Annikki toimii kartturina. Annikin
iPadiinsä lataamaan karttaohjelman navigaatio toimiin off line –tilassa hyvin ja perille Dubrovnikin vanhan kaupungin pohjoispuolella olevalle hotellille
päästään suorinta reittiä keskikaupungin ruuhkat välttäen.
Naapurihotelleihin
nähden vaatimattoman näköisen hotellin parvekkeelta on kelpo näköala
merenlahdelle ja hotellin uima-altaalle. Juotuaan supermarketista hakemansa virkistävät juomat
parvekkeella istuen, Annikki ja Benita ovat valmiit tutustumaan Dubrovnikin
vanhaan kaupunkiin. Sen punatiilikatothan he näkivät ylhäältäpäin lähestyessään
kaupunkia rannikkotietä pitkin.
***
Hotellin
edestä pääsee kätevästi bussilla suoraan vanhan kaupungin portille. Benita
tunnistaa tv-sarja Game of Thronesin katsojana
heti Dubrovnikin kaupunginmuurin ja linnakkeen. Annikki ei ole kyseistä sarjaa koskaan
nähnyt mutta seuraa kiinnostuneena kun muurinkupeessa olevalla lahdelmalla valmistaudutaan
kuvaamaan sen uusia jaksoja. Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella on muitakin tv-sarjasta
tuttuja paikkoja sekä useita putiikkeja, jotka myyvät aiheeseen liittyviä matkamuistoja.
Benitan kintereillä Annikki astuu sisään
kauppaan, joka on omistettu yksinomaan Game
of Thronesille. Benitan tehtyä ostoksensa, hän saa istua kaupassa olevalle ”valtaistuimelle”
Annikin napatessa siitä hölmön turistikuvan.
Dubrovnikin
kompakti vanha kaupunki on kieltämättä viehättävä kapeine, siistine kujineen.
Turisteja ei ole aivan tungokseen asti ja ravintoloiden suuri määrä takaa sen,
ettei kohtuuhintaista ruokapaikkaa tarvitse kauaa etsiskellä. Rauhallisen ja varjoisan
terassin, ystävällisen palvelun ja lupaavan ruokalistan houkuttelemina Annikki
ja Benita päätyvät ravintolaan, jonka he vasta myöhemmin huomaavat
tituleeraavan itseään ”steak houseksi”. Sillä ei ole väliä koska kohta pöytään kannetaan
suuri tarjottimellinen paistettua kalaa ja erilaisia merenherkkuja sekä
kulholliset salaattia. Tarjolla on myös öljyistä valkosipulikastiketta, joka
Annikin lieväksi hämmästykseksi
sopii todella hyvin yhteen kalan kanssa.
Ystävysten
lopetellessa ateriaansa, ravintolan henkilökunta alkaa valmistautua illan EM-jalkapallopeliin, jossa Kroatia kohtaa Portugalin. Ravintolan terassin erottaa naapuritalosta vain
kapea kuja ja niinpä tv voidaankin sijoittaa vastapäisen majatalon keittiön
ikkunalle. Ravintolan omat ikkunat somistetaan Kroatian lipuin.
Vaikka
Annikin ja Benitan ateria oli runsas ja sen kanssa on juotu litran pullo
paikallista valkoviiniä, he jaksavat syötyään kiivetä vanhan kaupungin kupeessa
olevalle köysirata-asemalle. Köysirataa
pitkin pääsee reilun 400 metrin korkeuteen Srđ-vuorelle,
josta on upeat näköalat Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin, Lokrumin saarelle ja Adrianmerelle. Vuoren laella on 1800-luvulla
rakennettu linnake, jossa on Balkanin sodasta kertova museo. Annikki ja Benita
tekevät vuorella vain pienen kävelykierroksen kurkkien jyrkänteeltä alas kaupunkiin.
Kirjavia lehmiä väistellen he palaavat takaisin köysirata-asemalle ja
laskeutuvat takaisin kaupungin pääkadulle.
Paluumatkalla
hotellille Benita keksii hypätä bussin kyydistä jo vierasvenesataman kohdalla. Pieniä
kalastajaveneitä täynnä olevien laiturien kohdalla olevat rantakadun baarit ja ruokalat
ovat paljon vaatimattomampia kuin vanhan kaupungin turisteja palvelevat
ravintolat. Herkullisia tuoksuja niistäkin kantautuu, tosin osasta myös
tunkkaista oluen ja tupakan löyhkää. Loppumatka oikaistaan leveää,
jalankulkijoille varattua puistokatua pitkin. Senkin varrella on lukuisia
ravintoloita, joissa jokaisessa on teeveet valmiina illan peliä varten. Niiden
lisäksi puistoon on viritetty jättiscreeni.
***
Hotelliin
päästyä Annikki ja Benita päättävät mennä uimaan. Läheiselle pienelle uimarannalle
asti he eivät jaksa lähteä mutta hotellin uima-altaassa voisi käydä
pulahtamassa. Pienellä altaalla ei ole
muita hotellivieraita ja sen baarikin näyttää olevan kiinni. Altaalla käväisevä
tarjoilija sanoo kuitenkin, että hän tuo hotellin ravintolasta ihan mitä halutaan.
Pian Annikki ja Benita pulikoivatkin uima-altaassa raikkaat drinkit käden
ulottuvilla. Auringon alkaessa laskea, lämpötila on yhä lähes 30 astetta. Siitä
huolimatta altaassa tulee pian vilu ja Annikki ja Benita palaavat huoneeseensa
valmistautumaan lähtemään illalliselle.
Annikilla
ei mielestään ole pitkän, kuuman päivän päättyessä nälkä mutta hän syö yhdellä puistokadun terasseista hyvällä halulla mustekaloja ja scampeja valkoviinin
kyydittämänä. Benita jaksaa syödä jälkiruoankin ennen kuin he kävelevät
lämpimässä, tummassa illassa hotellilleen. Puistokadun ravintolat ovat
hiljentyneet aika lailla sillä Kroatia on häviämässä illan ottelun ja
putoamassa EM-kisojen jatkosta. Tästä huolimatta meno täysissä ravintoloissa ja
ulkoilmabaareissa on siistiä. Ainoa metelöinti kuuluu vasta aamuyöstä kun
Annikki havahtuu tehottoman ilmastoinnin takia auki olevan parvekkeen oven
kautta kuuluvaan nuorisojoukon hihkumiseen. Tuskin kysymyksessä ovat kuitenkaan voittoaan juhlivat portugalilaiset., hän tuumii jatkaessaan uniaaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti