Ennen lentokentälle lähtöä Annikki käväisee vielä tutuksi tulleessa leipomossa. Pariisin CDG-lentokentän terminaali 2D ei nimittäin pursua palveluita ja kun Susivuorten Helsingin lento ei heidän Pariisin lentonsa tapaan ole business-luokassa, evästä on hyvä olla matkassa. Päivästä tulisi ilman ylimääräisiä viivytyksiäkin pitkä.
Toki Susivuoret lähtevät Roissy’in hyvissä ajoin. Annikista ja Vilhosta ei olisi mukava tulla viime tipassa lentokentälle ja huomata vaikka, että viimeaikaisten tapahtumien takia turvatarkastukset vievät tuntikausia. Metro- ja RER- junamatkat vaihtoineen sujuvat nopeasti ilman odottelua. Annikki on tietoisesti valinnut tälle matkalle laukukseen sen, joka on tarkoin mitoitettu mahtumaan ongelmitta sisään Pariisin metron lipuntarkastusportista. Isompi matkalaukku olisi hankala metroasemien lukuisten portaidenkin takia. Vilho tosin kantaa pisimmissä portaissa pariskunnan molemmat matkalaukut Annikin yrittäessä vain pysyä hänen perässään.
Susivuorten saapuessa lähtöaulaan, check in -tiskille alkaa pian muodostua jonoa vaikkei niitä olla ihan hetkeen avaamassa. Annikki ja Vilho käyvät rauhassa istumaan ja lukemaan päivän verkkouutisia. Pariisin lentokentän Wi-Fi toimii onneksi siten, että yksi sisäänkirjoittautuminen riittää moneen selaustuokioon. Monilla kentillähän on se Annikkia suuresti ärsyttävä systeemi, että kun lopetat hetkeksi internetin käytön, joudut kirjautumaan uudestaan ja toisinaan jopa määräaikainen, tunnin tai parin ilmainen käyttö on katsottu jo päättyneeksi. Viereiselle penkille istahtaa Ranskassa asuva tunnettu suomalainen kuvataiteilija ja kirjailija. Se on Annikista hauska yhteensattuma sillä Annikin äiti kertoi juuri toissapäivänä lukevansa Pariiisin kartta edessään tämän Pariisiin sijoittuvaa, osittain omaelämänkerrallista romaania.
Taiteilijan perässä Susivuoret menevät lentoyhtiön baggage drop -tiskille ja saavat laukkunsa jätettyä ja boarding passit käteensä ilman jonottamista. Mitään check in -automaatteja terminaalissa ei ole ja vain käsimatkatavaroidenkin kanssa matkustavat joutuvat käymään tiskillä, jossa punnitaan kaikki laukut. Susivuorten astuessa turvatarkastukseen, varsinaisen check in -tiskin jono ei ole edennyt lainkaan vaikka tiskien takana pyörii ainakin neljä virkailijaa. Tuttua CDG:n touhua siis.
Turvatarkastus sujuu nopeasti ja Susivuoret ovat seuraavassa hetkessä tutkimassa lähtöporttien seassa olevan pienen ostosalueen tarjontaa. Annikki hakee kioskista vesipullon ja täytetyn patongin ja vinkkaa sitten Vilhon varaamaan ikkunapöydän terminaalin ainoasta baarista. Sillä välin hän käy ostamassa pikkupullolliset puna- ja valkoviiniä. Sitä siemaillen he tarkkailevat baarin vilinää ja arvailevat, minne kukakin sen asiakkaista on matkustamassa. Tällä tavoin matkapäivä kaikkine pakollisine kuvioineen ei tunnu turhan raskaalta. Aikataulussaan oleva lyhyt lentokin mene mukavasti torkkuen, omia eväitä syöden ja tietokoneita naputellen.
Lauantai-iltana bussien vuorovälit Helsingissä ovat niin harvat, että Susivuorilla on hyvää aikaa kävellä tuloterminaalistaan ykkösterminaalin pysäkille. Kun lentokentälle, tai ainakin jonnekin sen läheisyyteen viime syksynä vihdoin avattiin junayhteys, heidän omalta bussilinjaltaan vietiin lentokenttäbussin status. Linjan busseissa on enää hyvin harvoin matkatavarahyllyä ja turistien on entistäkin vaikeampi saada itsensä ja laukkunsa sopimaan bussiin jos matkustajia on vähänkin enemmän. Siksi Susivuoret nousevat nyt bussin sen lähtöpysäkiltä ja saavat näin asetettua laukkunsa kahden penkkirivin väliseen tilaan pois heidän tuloterminaalinsa edestä kyytiin pyrkivien tieltä.
Aurinko on vasta laskemassa Annikin ja Vilhon avatessa kotioveaan. Asunnossa näyttää olevan kaikki kunnossa ja Susivuoret ovat jälleen kerran tyytyväisiä siitä, että siivosivat ja panivat kaiken järjestykseen matkalle lähtiessään. Siistiin kotiin on mukava palata.
Annikki ja Vilho ehtivät hyvin purkaa laukkunsa ennen kuin telkkarista alkaa illan tärkein jalkapallo-ottelu. Eipä ihme, että matkatavarat painoivat muutaman kilon enemmän kuin lähtiessä, Annikki toteaa nostaessaan kaappiin kaksi pulloa hienoa Bordeaux’on punaviiniä ja vuosikertasamppanjan.
El Clásico tai oikeastaan El Clàssic, sillä tänään se pelataan katalaaninkielisessä Barcelonassa, ei ole ensimmäisellä puoliajalla kovin kummoinen peli. Vasta kun Madrid tekee ensimmäisen maalinsa, ottelu alkaa olla jotain muuta kuin Barçan kiukuttelua. Vaikkei kumpikaan Susivuorista ole varsinaisesti Madridin kannattajia, ovat he ilahtuneita siitä, että maalintekijä on nimenomaan Karim Benzema. Annikista on naurettavaa kaksinaismoralismia, ettei tätä huippuhyökkääjää oteta Ranskan maajoukkueeseen lähinnä mediaa kiinnostavien törttöilyjen takia, joista oikeusistuimet eivät ole antaneet yhtään langettavaa tuomiota. Presidentti Hollandekin käski viime viikolla pääministeri Vallsin ja urheiluministeri Kannerin lopettamaan typeryydet ja pitämään “turpansa kiinni” Benzemaa ja maajoukkuetta koskevista asioista. Ranska maajoukkueineen vaan on maa, jossa pienet asiat ovat suuria ja suuret asiat pieniä, on Annikin todettava tämänkin Ranskan matkansa päätteeksi.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
14. päivä: Kiinalais-arabialainen päivä Bellevillessä
TF1:n legendaarinen säätiedottaja Évelyne Dhéliat on jälleen ollut oikeassa esittäessään valloittavan performanssinsa Ranskan kartan edessä. Perjantai on sateeton ja aurinkoinen päivä.
Annikin vuorokausirytmi näyttää siirtyneen johonkin erikoiseen pariisilaiseen kesäaikaan sillä hän nousee ylös kellon ollessa jo reilusti yli kymmenen. Mutta eihän viimeisenä lomapäivänä ole kiire minnekään ja Annikki tekee check-inin huomiselle lennolle vuoteessa lojuen.
Susivuoret eivät ole kaksiviikkoisen Pariisin matkansa tehneet oikeastaan yhtäkään lukuisten Pariisin matkaoppaiden mainitsemaa ns. must-to-do -juttua. Totta kai tämä johtuu pitkälti siitä, että tämä ei ole heidän ensimmäinen - eikä viimeinen - Pariisin matkansa. Pariisi on kaupunki, jonne palataan aina uudestaan. Jos kolmannella Pariisiin vierailulla jää käymättä esim. Louvressa, sinne voisi mennä seitsemännellä reissullaan. Vaikka maailma järkkyisi ja naapurimaan lentokenttä on suljettuna päiväkausia, Pariisi on ja pysyy ja sinne pääsee aina kun vain tahtoo.
Perusnähtävyyksien lisäksi matkaoppaat tuppaavat aina tietämään jotain sellaista, josta paikallisilla ei ole aavistustakaan. Annikki ja Vilho ovat jo parikymmentä vuotta nauraneet eräänkin matkaoppaan ohjeelle VAATIA boulangeriessa voista tehtyjä aitoja croissanteja. Nykyään kun palmuöljyä tungetaan kaikkiin elintarvikkeisiin, tämä voi olla oikeutettuakin mutta se, että turisti hyppisi tasajalkaa leipäkaupassa tivaten voisarvia amerikaksi, on kyllä mahdoton ajatus. Ainakaan se ei johtaisi pitkäaikaiseen, tyydyttävään asiakassuhteeseen. Pariisilainen päättelee croissantin muodosta ja hinnasta tai ainakin viimeistään sen mausta, onko kyseessä “aito” voisarvi eikä ala vaatia tuoteselosteita.
Susivuoret eivät syö tänäänkään aamiaiseksi minkäänlaisia croissanteja. Hyvät sellaiset eivät nimittäin ole kovinkaan halpoja eivätkä varsinkaan terveellisiä. Heille maistuu aamukahvin kanssa lähileipomon rapeakuorinen Pain de campagne.
Annikki ja Vilho kääntyvät kotikadulta vaihteeksi pohjoiseen. Boulevard de Ménilmontatin kulmauksessa Annikki lataa metroaseman lippuautomaattiin kolikoita saaden RER-junaliput huomista lentokentälle menoa varten. Vilhon johdolla risteilllään katujen aurinkoista puolta Canal Saint Martinin varteen ja sieltä suuren Hopital Saint Louisin ohi Bellevilleen.
Belleville on Pariisin china town. Kaupungin toinen, vanhempi china town on 13e arrondissementissa Place d’Italien kulmilla. Bellevillessäkin on useita kortteleita, joissa on lähes pelkästään kiinalaisia kauppoja. Susivuoret pysähtyvät katsomaan mittavaa riisikeitinvalikoimaa erään keittiötarvikkeita myyvän liikkeen ikkunalla. He käväisevät myös kiinalaisessa ruokakaupassa, josta saa elintarvikkeiden ja kiinankielisten päivälehtien lisäksi hiiripatsaita ja muuta tarpeellista.
Kadun muuttuessa Boulevard de Bellevilleksi, ollaan keskellä suurta pohjoisafrikkalaisten toria. Bulevardin keskikäytävällä on myyntikoju toisensa perään. Usean korttelin matkalle ulottuvaa toria ollaan tältä päivältä jo sulkemassa. Eipä Annikki muutenkaan voisi tehdä siellä ruokaostoksia sillä jääkaappi on saatava huomisaamuun mennessä täysin tyhjäksi. Susivuoret kävelevätkin reippaasti toripöytien ohi ja ovat pian Boulevard de Ménilmontatin ja Avenue de la Républiquen kulmassa. Mehän voisimme nyt mennä syömään tuohon kulman ruokapaikkaan, Vilho ehdottaa ja samassa Annikki jo astuu sisään ravintolaan, jonka ruokalistaa he ovat vilkaiseet jo parikin kertaa siitä ohi kävellessään.
Ravintola onkin paljon suurempi ja hienompi kuin se ulkoa näyttää. Palvelu on kuitenkin mutkatonta ja annosten ja viinien hinnat kohtuullisia. Annikki ja Vilho ottavat molemmat samaa, mitä useassa muussakin pöydässä syödään eli padalliset keitettyjä sinisimpukoita ranskaperunoiden ja pienen oluen kera. Simpukat ovat moitteettomia ja niitä on paljon. Annikki saa nopeasti kerättyä patansa kannelle aikamoisen keon tyhjiä kuoria. Samoin Vilho, joka laskee syöneensä 55 simpukkaa.
Naapuripöydän pukumies jää tuijottamaan erään pöydän alle ja Annikkikin huomaa, että siellä juoksee pieni hiiri. Se nyt ei ole mikään ihme tällaisessa hyvin siistissäkin ravintolassa. Kahvilapuolen terassin kautta hiiri jos toinenkin pinkaisee crêpe-pannusta nousevien tuoksujen houkuttelemana helposti sisätiloihin. Pukumieskin vain naureskelee asiaa tarjoilijan kanssa, joka vastaa Annikin ehdotukseen panna kissa hommiin, että se ei oikein käy koska ravintolassa ei saa pitää kissoja.
Maittavan lounaansa jälkeen Annikki ja Vilho eivät suo itselleen päiväunia vaan ryhtyvät päiväkahvien jälkeen pakkailemaan laukkujaan ja panemaan asuntoa lähtökuntoon. Asunnon siivous ei ole suurikaan homma vaikka Vilho pyyhkii pölyt sellaisistakin kohdista, joita siivousliina ei ole aikoihin tavoittanut. Annikki on positiivisesti yllättynyt siitä, että pölynimuri toimii hienosti ja siihen on paketillinen pölypusseja. Yleensä vuokrattavien asuntojen imurit ovat sitä luokkaa, että niistä on siivouksen kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Siivous ja pakkailu sujuvat senkin takia mukavasti, että Annikki on avannut pullollisen kuohuviiniä. Crémant de Limoux on parin samppanjan jälkeen paras tällä matkalla nautituista kuohujuomista.
Annikki ja Vilho tekevät vielä pienen iltakävelyn Boulevard Voltairen suuntaan. Bistroissa ja baareissa alkaa olla perjantai-illan kuhinaa ja vaikkei ilta ole erityisen lämmin, terassitkin ovat aika täynnä. Susivuoret haluavat nyt selvitä iltaruokailustaan nopeasti ja helposti ja siksi he valitsevat brasserien sijasta turkkilaistyylisen pikaruokalan. Edullinen ateria döner kebabia ja lampaankyljyksiä täyttää mainiosti tehtävänsä.
Boulevard Voltairen sivukaduilla on yhdeksän jälkeen illalla hyvin hiljaista. Ainoa elonmerkki on alakoulun aprillipäivän naamiaisjuhlista kadulle purkautuvat prinsessat, zorrot ja tiikerit.
Annikin vuorokausirytmi näyttää siirtyneen johonkin erikoiseen pariisilaiseen kesäaikaan sillä hän nousee ylös kellon ollessa jo reilusti yli kymmenen. Mutta eihän viimeisenä lomapäivänä ole kiire minnekään ja Annikki tekee check-inin huomiselle lennolle vuoteessa lojuen.
Susivuoret eivät ole kaksiviikkoisen Pariisin matkansa tehneet oikeastaan yhtäkään lukuisten Pariisin matkaoppaiden mainitsemaa ns. must-to-do -juttua. Totta kai tämä johtuu pitkälti siitä, että tämä ei ole heidän ensimmäinen - eikä viimeinen - Pariisin matkansa. Pariisi on kaupunki, jonne palataan aina uudestaan. Jos kolmannella Pariisiin vierailulla jää käymättä esim. Louvressa, sinne voisi mennä seitsemännellä reissullaan. Vaikka maailma järkkyisi ja naapurimaan lentokenttä on suljettuna päiväkausia, Pariisi on ja pysyy ja sinne pääsee aina kun vain tahtoo.
Perusnähtävyyksien lisäksi matkaoppaat tuppaavat aina tietämään jotain sellaista, josta paikallisilla ei ole aavistustakaan. Annikki ja Vilho ovat jo parikymmentä vuotta nauraneet eräänkin matkaoppaan ohjeelle VAATIA boulangeriessa voista tehtyjä aitoja croissanteja. Nykyään kun palmuöljyä tungetaan kaikkiin elintarvikkeisiin, tämä voi olla oikeutettuakin mutta se, että turisti hyppisi tasajalkaa leipäkaupassa tivaten voisarvia amerikaksi, on kyllä mahdoton ajatus. Ainakaan se ei johtaisi pitkäaikaiseen, tyydyttävään asiakassuhteeseen. Pariisilainen päättelee croissantin muodosta ja hinnasta tai ainakin viimeistään sen mausta, onko kyseessä “aito” voisarvi eikä ala vaatia tuoteselosteita.
Susivuoret eivät syö tänäänkään aamiaiseksi minkäänlaisia croissanteja. Hyvät sellaiset eivät nimittäin ole kovinkaan halpoja eivätkä varsinkaan terveellisiä. Heille maistuu aamukahvin kanssa lähileipomon rapeakuorinen Pain de campagne.
Annikki ja Vilho kääntyvät kotikadulta vaihteeksi pohjoiseen. Boulevard de Ménilmontatin kulmauksessa Annikki lataa metroaseman lippuautomaattiin kolikoita saaden RER-junaliput huomista lentokentälle menoa varten. Vilhon johdolla risteilllään katujen aurinkoista puolta Canal Saint Martinin varteen ja sieltä suuren Hopital Saint Louisin ohi Bellevilleen.
Belleville on Pariisin china town. Kaupungin toinen, vanhempi china town on 13e arrondissementissa Place d’Italien kulmilla. Bellevillessäkin on useita kortteleita, joissa on lähes pelkästään kiinalaisia kauppoja. Susivuoret pysähtyvät katsomaan mittavaa riisikeitinvalikoimaa erään keittiötarvikkeita myyvän liikkeen ikkunalla. He käväisevät myös kiinalaisessa ruokakaupassa, josta saa elintarvikkeiden ja kiinankielisten päivälehtien lisäksi hiiripatsaita ja muuta tarpeellista.
Kadun muuttuessa Boulevard de Bellevilleksi, ollaan keskellä suurta pohjoisafrikkalaisten toria. Bulevardin keskikäytävällä on myyntikoju toisensa perään. Usean korttelin matkalle ulottuvaa toria ollaan tältä päivältä jo sulkemassa. Eipä Annikki muutenkaan voisi tehdä siellä ruokaostoksia sillä jääkaappi on saatava huomisaamuun mennessä täysin tyhjäksi. Susivuoret kävelevätkin reippaasti toripöytien ohi ja ovat pian Boulevard de Ménilmontatin ja Avenue de la Républiquen kulmassa. Mehän voisimme nyt mennä syömään tuohon kulman ruokapaikkaan, Vilho ehdottaa ja samassa Annikki jo astuu sisään ravintolaan, jonka ruokalistaa he ovat vilkaiseet jo parikin kertaa siitä ohi kävellessään.
Ravintola onkin paljon suurempi ja hienompi kuin se ulkoa näyttää. Palvelu on kuitenkin mutkatonta ja annosten ja viinien hinnat kohtuullisia. Annikki ja Vilho ottavat molemmat samaa, mitä useassa muussakin pöydässä syödään eli padalliset keitettyjä sinisimpukoita ranskaperunoiden ja pienen oluen kera. Simpukat ovat moitteettomia ja niitä on paljon. Annikki saa nopeasti kerättyä patansa kannelle aikamoisen keon tyhjiä kuoria. Samoin Vilho, joka laskee syöneensä 55 simpukkaa.
Naapuripöydän pukumies jää tuijottamaan erään pöydän alle ja Annikkikin huomaa, että siellä juoksee pieni hiiri. Se nyt ei ole mikään ihme tällaisessa hyvin siistissäkin ravintolassa. Kahvilapuolen terassin kautta hiiri jos toinenkin pinkaisee crêpe-pannusta nousevien tuoksujen houkuttelemana helposti sisätiloihin. Pukumieskin vain naureskelee asiaa tarjoilijan kanssa, joka vastaa Annikin ehdotukseen panna kissa hommiin, että se ei oikein käy koska ravintolassa ei saa pitää kissoja.
Maittavan lounaansa jälkeen Annikki ja Vilho eivät suo itselleen päiväunia vaan ryhtyvät päiväkahvien jälkeen pakkailemaan laukkujaan ja panemaan asuntoa lähtökuntoon. Asunnon siivous ei ole suurikaan homma vaikka Vilho pyyhkii pölyt sellaisistakin kohdista, joita siivousliina ei ole aikoihin tavoittanut. Annikki on positiivisesti yllättynyt siitä, että pölynimuri toimii hienosti ja siihen on paketillinen pölypusseja. Yleensä vuokrattavien asuntojen imurit ovat sitä luokkaa, että niistä on siivouksen kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Siivous ja pakkailu sujuvat senkin takia mukavasti, että Annikki on avannut pullollisen kuohuviiniä. Crémant de Limoux on parin samppanjan jälkeen paras tällä matkalla nautituista kuohujuomista.
Annikki ja Vilho tekevät vielä pienen iltakävelyn Boulevard Voltairen suuntaan. Bistroissa ja baareissa alkaa olla perjantai-illan kuhinaa ja vaikkei ilta ole erityisen lämmin, terassitkin ovat aika täynnä. Susivuoret haluavat nyt selvitä iltaruokailustaan nopeasti ja helposti ja siksi he valitsevat brasserien sijasta turkkilaistyylisen pikaruokalan. Edullinen ateria döner kebabia ja lampaankyljyksiä täyttää mainiosti tehtävänsä.
Boulevard Voltairen sivukaduilla on yhdeksän jälkeen illalla hyvin hiljaista. Ainoa elonmerkki on alakoulun aprillipäivän naamiaisjuhlista kadulle purkautuvat prinsessat, zorrot ja tiikerit.
lauantai 2. huhtikuuta 2016
13. päivä: Sadepäivän lakko Pariiissa
Annikki ei sateisena aamuna jaksaisi nousta vuoteesta lainkaan mutta hän haluaa tietää, miten kananmuna paistetaan Vilhon mukaan oikeaoppisesti. Annikki osaa kyllä tehdä omeletin kaiken taiteen sääntöjen mukaan mutta munan paistaminen loma-asuntojen lähes poikkeuksetta onnettomilla paistinpannuilla ei ole hänen vahvin lajinsa. Annikki onkin mielissään kun Vilho nostaa hänen aamiaislautaselleen erinomaisesti paistetun luomumunan.
Sateinen päivä ei houkuttele tungeksimaan kapeilla kaduilla ja taidemuseoissa kiertäminen kolmena peräkkäisenä päivänä on Susivuorillekin liikaa. Vilho lähteekin omia polkujaan Bellevillen suuntaan 10e ja 19e arrondissementteihin Annikin ajaessa bussilla 1er arrondissementtiin Rue de Rivolille.
Annikki pyörii aikansa Rue de Rivolilla ja sen varrella olevassa tavaratalossa muttei lopulta osta mitään sovittamistaan kengistä ja vaatteista. Paluumatkalla Place de la Bastillella autot seisovat ja torvet soivat. Bussiin pysäkkialueen ulkopuolelta kyytiin otetut rouvat tietävät kertoa, että liikenne on jumissa aina Place d’Italielta 13e arrondissementistä asti. Menossa on tähän mennessä suurin ammattiliittojen ja opiskelijajärjestöjen mielenosoitus uutta työlakia vastaan. Samaan tapaan kuin Italian Jobs Act, Ranskan La loi de El Khomri pyrkii nykyisiä työehtoja huonontamalla ja etuuksia leikkaamalla parantamaan työllisyyttä ja maan taloutta. Ympäri maata pidettävien mielenosoitusten tueksi Eiffel-torni on suljettu ja iso osa joukkoliikenteestä on pysähdyksissä. Pariisissa suurin osa busseista ja metroista kulkee mutta RER-junista vain puolet. Kaukoliikenteen junavuoroista ajetaan vain neljännes ja lentoja on peruutettu. Bussin seistessä liikennevaloissa, viereiselle kaistalle kiilaa kolme, neljä poliisiautoa. Niistä ensimmäisen kuski selaa karttakirjaa Paris et ses Banlieues. Annikista vaikuttaa siltä, etteivät poliisit ole kuitenkaan menossa mitään lähiömellakkaa hillitsemään. Ranskassa tuntuu vain olevan tapana lisätä poliisien, santarmien ja muiden viranomaisten näkyvyyttä lakkojen, mellakoiden ja terroritekojen uhatessa.
Ilman sateenvarjoa liikkeellä ollut Vilho on omalla kaupunkikierroksellaan kastunut oikein kunnolla ja on juuri ripustamassa varusteitaan kuivumaan Annikin saapuessa asunnolle. Sadetta jatkuu koko päivän eikä Annikki viitsi päivätorkkujenkaan jälkeen lähteä enää ulos. Illallinen kuitataankin avaamalla säilykepurkki. Kyseessä ei ole mikään tavallinen “nötkötti” vaan gascognelainen perinneruoka Confit de canard. Tämä herkullinen ankka-ateria on Annikista parasta kun se peräisin säilykepurkista tai silloin kuin sitä saa ravintolassa. Itse valmistettuna Confit de canard vaatisi nimittäin jälkiruoakseen keittiöremontin. Ankanrasva aiheuttaa uskomattoman sotkun ja nytkin pelkästään padan ja lautasten peseminen on tukkia keittiön viemärin ja astianpesukoneen.
Sateinen päivä ei houkuttele tungeksimaan kapeilla kaduilla ja taidemuseoissa kiertäminen kolmena peräkkäisenä päivänä on Susivuorillekin liikaa. Vilho lähteekin omia polkujaan Bellevillen suuntaan 10e ja 19e arrondissementteihin Annikin ajaessa bussilla 1er arrondissementtiin Rue de Rivolille.
Annikki pyörii aikansa Rue de Rivolilla ja sen varrella olevassa tavaratalossa muttei lopulta osta mitään sovittamistaan kengistä ja vaatteista. Paluumatkalla Place de la Bastillella autot seisovat ja torvet soivat. Bussiin pysäkkialueen ulkopuolelta kyytiin otetut rouvat tietävät kertoa, että liikenne on jumissa aina Place d’Italielta 13e arrondissementistä asti. Menossa on tähän mennessä suurin ammattiliittojen ja opiskelijajärjestöjen mielenosoitus uutta työlakia vastaan. Samaan tapaan kuin Italian Jobs Act, Ranskan La loi de El Khomri pyrkii nykyisiä työehtoja huonontamalla ja etuuksia leikkaamalla parantamaan työllisyyttä ja maan taloutta. Ympäri maata pidettävien mielenosoitusten tueksi Eiffel-torni on suljettu ja iso osa joukkoliikenteestä on pysähdyksissä. Pariisissa suurin osa busseista ja metroista kulkee mutta RER-junista vain puolet. Kaukoliikenteen junavuoroista ajetaan vain neljännes ja lentoja on peruutettu. Bussin seistessä liikennevaloissa, viereiselle kaistalle kiilaa kolme, neljä poliisiautoa. Niistä ensimmäisen kuski selaa karttakirjaa Paris et ses Banlieues. Annikista vaikuttaa siltä, etteivät poliisit ole kuitenkaan menossa mitään lähiömellakkaa hillitsemään. Ranskassa tuntuu vain olevan tapana lisätä poliisien, santarmien ja muiden viranomaisten näkyvyyttä lakkojen, mellakoiden ja terroritekojen uhatessa.
Ilman sateenvarjoa liikkeellä ollut Vilho on omalla kaupunkikierroksellaan kastunut oikein kunnolla ja on juuri ripustamassa varusteitaan kuivumaan Annikin saapuessa asunnolle. Sadetta jatkuu koko päivän eikä Annikki viitsi päivätorkkujenkaan jälkeen lähteä enää ulos. Illallinen kuitataankin avaamalla säilykepurkki. Kyseessä ei ole mikään tavallinen “nötkötti” vaan gascognelainen perinneruoka Confit de canard. Tämä herkullinen ankka-ateria on Annikista parasta kun se peräisin säilykepurkista tai silloin kuin sitä saa ravintolassa. Itse valmistettuna Confit de canard vaatisi nimittäin jälkiruoakseen keittiöremontin. Ankanrasva aiheuttaa uskomattoman sotkun ja nytkin pelkästään padan ja lautasten peseminen on tukkia keittiön viemärin ja astianpesukoneen.
perjantai 1. huhtikuuta 2016
12. päivä: Musée de l'Orangerie ja Magret de canard fumé eli elvyttäviä elämyksiä taidemuseossa ja ruokapöydässä
Keskiviikkona Annikki ja Vilho kävelevät kulman taakse 3-linjan metroasemalle, josta vanhaa mallia oleva metrojuna itseavattavine ovineen vie heidät 9e arrondissementtiin Opéralle. Pömpöösiltä Palais Garnierilta, jossa Opéra National de Paris toimii, alkaa yksi Pariisin kalliimmista ostoskaduista. Place Vendôme’lle 1er arrondissementtiin johtavan Rue de la Paixin varrella on nimekäs kultasepänliike toinen toisensa perään eikä ensimmäistäkään kerjäläistä. Monopoli-pelin Eurooppa-versiossa Rue de la Paix on muuten se katu, jossa tonttien ja kiinteistöjen vuokrat ovat pelin korkeimmat. Mikähän se on Monopolin Parc des Princes -versiossa, jollaisen Annikki näki pari päivää sitten PSG:n kaupassa Champs-Élysées’llä?
Jalokivi- ja haute couture -liikkeet reunustavat myös upeaa Place Vendôme’a. Chopinillä oli kyllä hyvät sponsorisopimukset, Annikki miettii. Muuten säveltäjä ei olisi mitenkään voinut viettää viimeisiä elinvuosiaan kotisosoitteenaan Place Vendôme 12.
Aukion keskellä on Colonne Vendôme, johon on Roomassa olevan Trajanuksen pylvään innoittamatta kuvattu Napoleonin voittoisa Austerlitzin taistelu. Place Vendômen avaruuteen ja pylvään korkeuteen nähden sen huipulla seisova, roomalaisena keisarina esiintyvä Napoleon näyttää Annikista pieneltä ja jopa vaatimattomalta.
Jardin des Tuileries’sä Annikin on avattava sateenvarjonsa. Onneksi Susivuorten ei tarvitse juuri jonotella sateessa sillä he pääsevät valmiin pääsylipun haltijoina ohituskaistaa pitkin sisään Musée de l’Orangerie'iin. Annikki kävelee ensimmäiseksi Nymphéas-saleihin. Ovaalinmuotoisten salien seinät täyttävät kaarevat kuvapinnat alkavat heti pyörryttää Annikkia ja hän ehdottaa Vilholle, että taidekierros aloitettaisiinkin alakerran maalauskokoelmasta.
Taidevälittäjä Paul Guillaume keräsi kotinsa seinille lukuisia impressionistien ja jälki-impressionistien maalauksia, joista iso osa päätynyt Orangerier-museoon. Susivuorten kolmelta edelliseltä taidemuseokäynniltä tuttujen maalarien lisäksi nähtävissä on myös mm. Henri Matissen ja Chaime Soutinen töitä. Karikatyyrimäisiä muotokuvia ja vääristyneitä maisemia maalanneen Soutinen taulujen edessä Vilho on vannovinaan, ettei juo enää koskaan punaviiniä. Viininjuonnilla tuskin oli osuutta Annikin huimauskohtaukseen muttei hänenkään ala ainakaan viiniä tehdä mieli vinksahtaneita naamoja ja taloja katsellessa. Maalauksia tutkiessaan Annikki virkistyy nopeasti. Vilhon sanoin; taiteella on elvyttävä vaikutus.
Annikki on vähän yllättynyt siitä, ettei nähtävillä ole kuin yksi Modiglianin työ. Hän muistelee nähneensä aikaisemmin useitakin niitä L’Orangeriessa. Ehkä maalaukset ovat nyt lainassa Pariisin ulkopuolella olevassa Modigliani-näyttelyssä, jota mainostetaan metroasemilla. Tai sitten kyseessä oli muista museoista koottu vaihtuva näyttely Guillaumen lesken myytyä miehensä Modigliani-kokelman, joka näytti aikanaan riippuneen pariskunnan olohuoneen ja ruokasalin seinillä. Museossa on nimittäin hauska pienoismalli Guillaumen asunnosta tauluineen. Annikki ottaa siitä kurillaan valokuvan, josta Vilhon ystävä Antero voisi ottaa mallia rakentaessaan nukkekotia lapsilleen.
Pääosan L’Orangeriessa saavat tietenkin sen kaksi Nymphéas-salia, joissa on yhteensä kahdeksan Monet’n suurta maalausta Givernyn lumpeista. Niiden väripinnat ovat selvästi ohuempia kuin Susivuorten eilen näkemissä lummemaalauksissa ja kokonaisuutena työt ovat edellisiä kevyempiä ja eteerisempiä. Syvyysvaikutelma on molemmissa teossarjoissa yhtä kiehtova. Lummesalia kiertäessä Annikista tuntuu, että hän astelisi keskellä Givernyn puutarhaa. Taas yksi esimerkki siitä, miten taide-elämys voi elvyttää ihmisen sateesta ja pakokaasuista harmaassa Pariisissa.
***
Pariisi on Ranskassa paikka, josta saa joka puolelta maata peräisin olevia hyviä elintarvikkeita ja viinejä. Tällä kertaa Annikki lämmittää lounaaksi loput eilisestä Sürkütistä. Lähikaupasta 3.99 €:lla ostettu Choucroute d’Alsace -ainespaketti sisälsi alsacelaiseen tapaan valmistetun hapankaalin lisäksi neljää eri sorttia lihaa ja makkaraa ja painoi kilon verran. Ei siis ihme, että Annikin paketin ohjeen mukaan valkoviinillä höystämän pataruoan jälkiruokana ovat päiväunet.
Illalla Annikki siemailee samppanjaa parsaa kuoriessaan. Annikki on ollut ihmeissään parsan vähäisestä tarjonnasta vihanneskaupoissa ja marketeissa. Olisiko kylmä kevät viivästyttänyt parsakauden alkua? Tässä erittäin hyvin varustetussa asunnossa on sen verran hyvät välineet parsan valmistamiseen, että onnistuttuaan saamaan hyvään hintaan nipun rapeaa valkoista parsaa, Annikki ei malttanut olla sitä ostamatta. Vilho tietysti puistelee päätään kuunnellessaan Annikin keittiöstä kuuluvaa manailua. Riippumatta siitä millaiset parsankuorimisvälineet loma-asunnossa tai Annikilla matkatavaroissaan on, ainakin pari, kolme parsanuppua napsahtaa aina poikki varsia kuoriessa. Ja sekös saa Annikin hermostumaan. Siitä huolimatta, että hän tietää, ettei sillä ole mitään merkitystä tulevan aterian herkullisuuden tai näyttävyyden kannalta.
Finnairin business-luokan “tarjoaman” voisulan kanssa syöty valkoinen parsa yhdessä savustetun ankanrinnan kanssa on Annikista ja Vilhosta passeli illallinen. Varsinkin kuin lihaa on vain noin 40 grammaa per syöjä ja alle 20 euron hintainen samppanja sopii sen kanssa lähes täydellisesti.
Jalokivi- ja haute couture -liikkeet reunustavat myös upeaa Place Vendôme’a. Chopinillä oli kyllä hyvät sponsorisopimukset, Annikki miettii. Muuten säveltäjä ei olisi mitenkään voinut viettää viimeisiä elinvuosiaan kotisosoitteenaan Place Vendôme 12.
Aukion keskellä on Colonne Vendôme, johon on Roomassa olevan Trajanuksen pylvään innoittamatta kuvattu Napoleonin voittoisa Austerlitzin taistelu. Place Vendômen avaruuteen ja pylvään korkeuteen nähden sen huipulla seisova, roomalaisena keisarina esiintyvä Napoleon näyttää Annikista pieneltä ja jopa vaatimattomalta.
Jardin des Tuileries’sä Annikin on avattava sateenvarjonsa. Onneksi Susivuorten ei tarvitse juuri jonotella sateessa sillä he pääsevät valmiin pääsylipun haltijoina ohituskaistaa pitkin sisään Musée de l’Orangerie'iin. Annikki kävelee ensimmäiseksi Nymphéas-saleihin. Ovaalinmuotoisten salien seinät täyttävät kaarevat kuvapinnat alkavat heti pyörryttää Annikkia ja hän ehdottaa Vilholle, että taidekierros aloitettaisiinkin alakerran maalauskokoelmasta.
Taidevälittäjä Paul Guillaume keräsi kotinsa seinille lukuisia impressionistien ja jälki-impressionistien maalauksia, joista iso osa päätynyt Orangerier-museoon. Susivuorten kolmelta edelliseltä taidemuseokäynniltä tuttujen maalarien lisäksi nähtävissä on myös mm. Henri Matissen ja Chaime Soutinen töitä. Karikatyyrimäisiä muotokuvia ja vääristyneitä maisemia maalanneen Soutinen taulujen edessä Vilho on vannovinaan, ettei juo enää koskaan punaviiniä. Viininjuonnilla tuskin oli osuutta Annikin huimauskohtaukseen muttei hänenkään ala ainakaan viiniä tehdä mieli vinksahtaneita naamoja ja taloja katsellessa. Maalauksia tutkiessaan Annikki virkistyy nopeasti. Vilhon sanoin; taiteella on elvyttävä vaikutus.
Annikki on vähän yllättynyt siitä, ettei nähtävillä ole kuin yksi Modiglianin työ. Hän muistelee nähneensä aikaisemmin useitakin niitä L’Orangeriessa. Ehkä maalaukset ovat nyt lainassa Pariisin ulkopuolella olevassa Modigliani-näyttelyssä, jota mainostetaan metroasemilla. Tai sitten kyseessä oli muista museoista koottu vaihtuva näyttely Guillaumen lesken myytyä miehensä Modigliani-kokelman, joka näytti aikanaan riippuneen pariskunnan olohuoneen ja ruokasalin seinillä. Museossa on nimittäin hauska pienoismalli Guillaumen asunnosta tauluineen. Annikki ottaa siitä kurillaan valokuvan, josta Vilhon ystävä Antero voisi ottaa mallia rakentaessaan nukkekotia lapsilleen.
Pääosan L’Orangeriessa saavat tietenkin sen kaksi Nymphéas-salia, joissa on yhteensä kahdeksan Monet’n suurta maalausta Givernyn lumpeista. Niiden väripinnat ovat selvästi ohuempia kuin Susivuorten eilen näkemissä lummemaalauksissa ja kokonaisuutena työt ovat edellisiä kevyempiä ja eteerisempiä. Syvyysvaikutelma on molemmissa teossarjoissa yhtä kiehtova. Lummesalia kiertäessä Annikista tuntuu, että hän astelisi keskellä Givernyn puutarhaa. Taas yksi esimerkki siitä, miten taide-elämys voi elvyttää ihmisen sateesta ja pakokaasuista harmaassa Pariisissa.
***
Pariisi on Ranskassa paikka, josta saa joka puolelta maata peräisin olevia hyviä elintarvikkeita ja viinejä. Tällä kertaa Annikki lämmittää lounaaksi loput eilisestä Sürkütistä. Lähikaupasta 3.99 €:lla ostettu Choucroute d’Alsace -ainespaketti sisälsi alsacelaiseen tapaan valmistetun hapankaalin lisäksi neljää eri sorttia lihaa ja makkaraa ja painoi kilon verran. Ei siis ihme, että Annikin paketin ohjeen mukaan valkoviinillä höystämän pataruoan jälkiruokana ovat päiväunet.
Illalla Annikki siemailee samppanjaa parsaa kuoriessaan. Annikki on ollut ihmeissään parsan vähäisestä tarjonnasta vihanneskaupoissa ja marketeissa. Olisiko kylmä kevät viivästyttänyt parsakauden alkua? Tässä erittäin hyvin varustetussa asunnossa on sen verran hyvät välineet parsan valmistamiseen, että onnistuttuaan saamaan hyvään hintaan nipun rapeaa valkoista parsaa, Annikki ei malttanut olla sitä ostamatta. Vilho tietysti puistelee päätään kuunnellessaan Annikin keittiöstä kuuluvaa manailua. Riippumatta siitä millaiset parsankuorimisvälineet loma-asunnossa tai Annikilla matkatavaroissaan on, ainakin pari, kolme parsanuppua napsahtaa aina poikki varsia kuoriessa. Ja sekös saa Annikin hermostumaan. Siitä huolimatta, että hän tietää, ettei sillä ole mitään merkitystä tulevan aterian herkullisuuden tai näyttävyyden kannalta.
Finnairin business-luokan “tarjoaman” voisulan kanssa syöty valkoinen parsa yhdessä savustetun ankanrinnan kanssa on Annikista ja Vilhosta passeli illallinen. Varsinkin kuin lihaa on vain noin 40 grammaa per syöjä ja alle 20 euron hintainen samppanja sopii sen kanssa lähes täydellisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)