Keskiviikkona Annikki ja Vilho kävelevät kulman taakse 3-linjan metroasemalle, josta vanhaa mallia oleva metrojuna itseavattavine ovineen vie heidät 9e arrondissementtiin Opéralle. Pömpöösiltä Palais Garnierilta, jossa Opéra National de Paris toimii, alkaa yksi Pariisin kalliimmista ostoskaduista. Place Vendôme’lle 1er arrondissementtiin johtavan Rue de la Paixin varrella on nimekäs kultasepänliike toinen toisensa perään eikä ensimmäistäkään kerjäläistä. Monopoli-pelin Eurooppa-versiossa Rue de la Paix on muuten se katu, jossa tonttien ja kiinteistöjen vuokrat ovat pelin korkeimmat. Mikähän se on Monopolin Parc des Princes -versiossa, jollaisen Annikki näki pari päivää sitten PSG:n kaupassa Champs-Élysées’llä?
Jalokivi- ja haute couture -liikkeet reunustavat myös upeaa Place Vendôme’a. Chopinillä oli kyllä hyvät sponsorisopimukset, Annikki miettii. Muuten säveltäjä ei olisi mitenkään voinut viettää viimeisiä elinvuosiaan kotisosoitteenaan Place Vendôme 12.
Aukion keskellä on Colonne Vendôme, johon on Roomassa olevan Trajanuksen pylvään innoittamatta kuvattu Napoleonin voittoisa Austerlitzin taistelu. Place Vendômen avaruuteen ja pylvään korkeuteen nähden sen huipulla seisova, roomalaisena keisarina esiintyvä Napoleon näyttää Annikista pieneltä ja jopa vaatimattomalta.
Jardin des Tuileries’sä Annikin on avattava sateenvarjonsa. Onneksi Susivuorten ei tarvitse juuri jonotella sateessa sillä he pääsevät valmiin pääsylipun haltijoina ohituskaistaa pitkin sisään Musée de l’Orangerie'iin. Annikki kävelee ensimmäiseksi Nymphéas-saleihin. Ovaalinmuotoisten salien seinät täyttävät kaarevat kuvapinnat alkavat heti pyörryttää Annikkia ja hän ehdottaa Vilholle, että taidekierros aloitettaisiinkin alakerran maalauskokoelmasta.
Taidevälittäjä Paul Guillaume keräsi kotinsa seinille lukuisia impressionistien ja jälki-impressionistien maalauksia, joista iso osa päätynyt Orangerier-museoon. Susivuorten kolmelta edelliseltä taidemuseokäynniltä tuttujen maalarien lisäksi nähtävissä on myös mm. Henri Matissen ja Chaime Soutinen töitä. Karikatyyrimäisiä muotokuvia ja vääristyneitä maisemia maalanneen Soutinen taulujen edessä Vilho on vannovinaan, ettei juo enää koskaan punaviiniä. Viininjuonnilla tuskin oli osuutta Annikin huimauskohtaukseen muttei hänenkään ala ainakaan viiniä tehdä mieli vinksahtaneita naamoja ja taloja katsellessa. Maalauksia tutkiessaan Annikki virkistyy nopeasti. Vilhon sanoin; taiteella on elvyttävä vaikutus.
Annikki on vähän yllättynyt siitä, ettei nähtävillä ole kuin yksi Modiglianin työ. Hän muistelee nähneensä aikaisemmin useitakin niitä L’Orangeriessa. Ehkä maalaukset ovat nyt lainassa Pariisin ulkopuolella olevassa Modigliani-näyttelyssä, jota mainostetaan metroasemilla. Tai sitten kyseessä oli muista museoista koottu vaihtuva näyttely Guillaumen lesken myytyä miehensä Modigliani-kokelman, joka näytti aikanaan riippuneen pariskunnan olohuoneen ja ruokasalin seinillä. Museossa on nimittäin hauska pienoismalli Guillaumen asunnosta tauluineen. Annikki ottaa siitä kurillaan valokuvan, josta Vilhon ystävä Antero voisi ottaa mallia rakentaessaan nukkekotia lapsilleen.
Pääosan L’Orangeriessa saavat tietenkin sen kaksi Nymphéas-salia, joissa on yhteensä kahdeksan Monet’n suurta maalausta Givernyn lumpeista. Niiden väripinnat ovat selvästi ohuempia kuin Susivuorten eilen näkemissä lummemaalauksissa ja kokonaisuutena työt ovat edellisiä kevyempiä ja eteerisempiä. Syvyysvaikutelma on molemmissa teossarjoissa yhtä kiehtova. Lummesalia kiertäessä Annikista tuntuu, että hän astelisi keskellä Givernyn puutarhaa. Taas yksi esimerkki siitä, miten taide-elämys voi elvyttää ihmisen sateesta ja pakokaasuista harmaassa Pariisissa.
***
Pariisi on Ranskassa paikka, josta saa joka puolelta maata peräisin olevia hyviä elintarvikkeita ja viinejä. Tällä kertaa Annikki lämmittää lounaaksi loput eilisestä Sürkütistä. Lähikaupasta 3.99 €:lla ostettu Choucroute d’Alsace -ainespaketti sisälsi alsacelaiseen tapaan valmistetun hapankaalin lisäksi neljää eri sorttia lihaa ja makkaraa ja painoi kilon verran. Ei siis ihme, että Annikin paketin ohjeen mukaan valkoviinillä höystämän pataruoan jälkiruokana ovat päiväunet.
Illalla Annikki siemailee samppanjaa parsaa kuoriessaan. Annikki on ollut ihmeissään parsan vähäisestä tarjonnasta vihanneskaupoissa ja marketeissa. Olisiko kylmä kevät viivästyttänyt parsakauden alkua? Tässä erittäin hyvin varustetussa asunnossa on sen verran hyvät välineet parsan valmistamiseen, että onnistuttuaan saamaan hyvään hintaan nipun rapeaa valkoista parsaa, Annikki ei malttanut olla sitä ostamatta. Vilho tietysti puistelee päätään kuunnellessaan Annikin keittiöstä kuuluvaa manailua. Riippumatta siitä millaiset parsankuorimisvälineet loma-asunnossa tai Annikilla matkatavaroissaan on, ainakin pari, kolme parsanuppua napsahtaa aina poikki varsia kuoriessa. Ja sekös saa Annikin hermostumaan. Siitä huolimatta, että hän tietää, ettei sillä ole mitään merkitystä tulevan aterian herkullisuuden tai näyttävyyden kannalta.
Finnairin business-luokan “tarjoaman” voisulan kanssa syöty valkoinen parsa yhdessä savustetun ankanrinnan kanssa on Annikista ja Vilhosta passeli illallinen. Varsinkin kuin lihaa on vain noin 40 grammaa per syöjä ja alle 20 euron hintainen samppanja sopii sen kanssa lähes täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti