Metromatka 9-linjalla taittuu kuin musiikkiklubilla. Kolme varsin taitavaa nuorukaista soittaa ja laulaa popkappaleen toisensa perään. Rahaa he eivät kierrä kerjäämässä, toisin kuin muutama laitapuolen kulkija. Susivuoret nousevat metrosta La Muetten asemalla ja kävelevät Le Jardin du Ranelaghin ohi Le Musée Marmottan-Monet’n etuovelle. Vastassa on turvatarkastus, jonka hoitavat Pariisissa poikkeuksetta mustat miehet.
Taidemuseon erikoisnäyttely on nimeltään L’art et l’enfant ja esitteen mukaan nähtävillä on Ranskan maalaustaiteen mestariteoksia Cézannesta Picassoon. Ensimmäinen sali on saada Annikin kääntymään kannoiltaan. Pallinaamaisten ylimystön lasten muotokuvat eivät häntä tosiaankaan kiinnosta. Varsinkaan kun niiden edessä tungeksii tätilauma opastaan kuunnellen ja täysin muista näyttelyvieraista piittaamatta. Esillä olevat taulut kuitenkin paranevat sitä mukaa kun näyttely kertaa kuvin lapsen aseman muuttumista perheen ja yhteiskunnan jäsenenä.
Vaihtuvan näyttelyn saleista on laskeuduttava museon alakertaan, jossa on merkittävä Claude Monet’n maalausten kokoelma. Monet’n pojan lahjoitettua lukuisat isänsä maalaukset Musée Marmottanille, sen nimi muutettiin muotoon Marmottan-Monet. Heti portaiden alapäässä on koko Monet’n edustamalle tyylisuunnalle nimen antanut työ Impression. Soileil levant. Annikki ja Vilho katselevat tätä Le Havressa sekä mm. Lontoossa ja Norjassa maalattuja töitä tarkkaan. Annikki on jo unohtanut, mikä järjetön päähänpisto vei taitelijan aikanaan Norjaan. Ei hän siellä tietenkään kauaa viihtynyt vaan valitteli samoin kuin Annikin Oslossa asuva ranskalainen ystävä sitä, kuinka Norjassa on kauhea talvi ja kelvotonta ruokaa.
Suurimman osan alakerran saleista täyttävät Givernyn puutarhan lumpeita ja muuta kasvillisuutta hehkuvin värein kuvaavat maalaukset. Susivuoret käyttävät niiden tutkimiseen hyvän tovin sillä paksuista väripinnoista löytyy aina vaan uusia ulottuvuuksia. Annikki ja Vilho risteilevät moneen kertaan pyöreän keskussalin puolelta toiselle pohtien sitä, miten taiteilija on pystynyt kutakin taulua maalatessaan huomioimaan sen, miltä läheltä katsottuna hahmoton värimassa näyttää metrien päästä. Kuten Vilho huomauttaa, Monet’n työt eivät pääse esim. Musée d’Orsayn pienissä, pimeissä saleissa täysin oikeuksiinsa sillä niitä on pystyttävä katsomaan myös matkan päästä. Annikin mielestä taiteilijalle on täytynyt kehittyä aikamoinen rutiini hänen tehdessään kymmeniä maalauksia samoista aiheista. Onhan useimpien maalausten viimeistelyyn kulunut eräitäkin vuosia. Niitä ei todellakaan ole tehty siten, että jo vanhuuden vaivoista kärsinyt sangen tukeva Monet olisi juossut puutarhansa reunalta toiselle tekeillä olevia maalauksiaan arvioiden. Sitä varten hänellä oli suuret ateljét. Annikki ei ole Givernyssä koskaan vieraillut vaikka hänen äitinsä on puutarhasta ja valtavasta L’Atelier des Nymphéasta hänelle monesti innostuneesti kertonutkin. Puutarha on jo nyt auki yleisölle mutta maaliskuun loppu on Annikista liian varhainen aika siihen, että se näyttäytyisi parhaassa loistossaan.
Poistumisreitti Monet-osastosta vie suoraan museon kauppaan, jossa on pariisilaismuseoiden tapaan erittäin hyvä kokoelma taidekirjoja. Annikki selaa niitä vain ohimennen sillä yhdellekään kirjalle ei ole tilaa eikä todennäköisesti lukijaakaan Susivuorten kodissa Suomessa. Annikki sormeilee ällistyneenä kumista lumpeenkukkaa ja ehtii piloillaan ehdottaa Vilholle lummeaiheisten superpallojen ostamista ennen kuin kiiruhtaa miehensä perään museon perusnäyttelyyn.
Musée Marmottanin vanhin osa käsittää taidehistorioitsija Paul Marmottanin ja hänen poikansa Jules’in omat kokoelmat, jotka ovat etupäässä 1300-luvun italialaisia maalauksia. Ne Annikki ja Vilho kiertävät nopeasti ja pysähtyvät vasta saleihin, jossa on museon lahjoituskokoelmat impressionistien ja jälki-impressionistien tauluja. Täytynee joskus lukea loppuun se jonnekin kirjahyllyn perukoille unohtunut elämäkerta yhdestä harvasta naistaitelijasta, Berthe Morisot’sta, tunnettujen ranskalaismaalarien suuressa joukossa, Annikki miettii. Nämä maalaukset eivät vaan ole Annikista Morisot'n mielenkiintoisimpia töitä vaan hän pitää niitä jotenkin persoonattomina ja pikkusievinä.
Annikki kurkkii myös ensimmäisen keisarikunnan eli empiretyyliin sisustettuihin huoneisiin, joissa kiiltelevät kullatut, siivekkäät leijonat ja muu empirehuonekalujen, -kattokruunujen ja -koriste-esineiden vakioväki. Lopuksi Susivuoret tekevät nopean kertauskierroksen erikoisnäyttelyyn ja Monet-saleihin ja poistuvat uutta tätiporukkaa väistellen museosta.
Marmottanien talo on aivan Bois de Boulognen vieressä jokseenkin varakkaan väen 16e arrondissementissa. Vilho huomaa museota vastapäätä olevan talon ulko-oven hienot rautakoristeet, joissa kaksi mustaa kissa vaanii köynnöksistössä pikkulintuja. Hetken päästä Annikki huomaa aivan samannäköisen mustan kissan kiipeävän puuhun läheisessä puistikossa. Hienolla kaulapannalla varustettu kissa jää puun oksalle istumaan Annikin ja Vilhon jatkaessa matkaansa viherkaistaa pitkin Périphériquen yli Bois de Boulognen puistoon.
Puistossa he kiertävät sen pienen järven, Lac Inférieurin pysähdellen kuuntelemaan tiltaltin ja pyrstötiaisen sirkutusta. Matalassa järvessä on useita nokikanoja hautomassa kelluvissa pesissään mutta liejukanat, sinisorsat ja kanadanhanhet vasta suunnittelevat pesimistä.
Puiston pohjoispuolella olisi yksi Pariisin uusista taidemuseoista, Fondation Louis Vuitton. Annikkia ei nyt huvita kävellä edestakaisin katsomaan Frank Gehryn suunnittelemaa museorakennusta ja kun sen kokoelmat ja näyttelyt eivät häntä juuri kiinnosta, jää koko museo näkemättä. Kuvien perusteella rakennus näyttää hyvin samalta kuin muutkin isot Gehryn luomukset kuten esim. Guggenheim Bilbao Museoa. Siellä Annikki taisi käväistä sisälläkin muttei kyllä sen näyttelysaleissa asti.
Annikki ja Vilho poistuvat puistosta Venäjän suurlähetystön kohdalla. Annikki sydämistyy sen vieressä olevasta, lähes samaa tyyliä edustavasta Claude Debussylle omistetusta monumentista. Kyllä yksi hänen lempisäveltäjistään olisi ansainnut tyylikkäämmän muistomerkin.
Avenue Georges Mandelia pitkin Susivuoret pääsevät Cimetière Passylle, jonka korkean muurin suojaan Debussy on haudattu. Palais de Chaillot’n edustalla he tapaavat päivän ensimmäiset turistit. Selfiehärpättämiä sojottaa väisteltäväksi asti kun Annikki kipittää Jardin du Trocadéron portaille ottamaan perinteisen turistikuvan Eiffel-tornista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti