Vilho on nukkunut pääsiäissunnuntain vastaisen yön kuumeisena levottomasti ja tietää kertoa, että yöllä satoi vettä. Aamulla sää on aurinkoinen mutta ilmassa on sateen uhkaa. Ranskan luoteisrannikolle on iskemässä kunnon myrsky ja Pariisissakin on kohtalaisia tuulenpuuskia. Annikki tuo Vilholle mehua ja jugurtin vuoteeseen ja kömpii itsekin sinne takaisin lepäilemään.
Yöpöydän kellon näyttäessä jo puoltapäivää, Annikki siirtää sen kesäaikaan. Kello onkin siis jo yksi kun Annikki ja Vilho pääsevät liikkeelle. Annikki ottaa iPadin mukaansa sillä siihen ladatun appsin avulla pariskuntamme voisi suunnistaa viereisellä Père Lachaisen hautausmaalla. Kävellessään ympäri hautausmaata jokusen muun kännyköitään tai paperikarttojaan tutkivan matkailijan joukossa, Susivuoret pohtivat sitä, kuinka merkillinen harrastus on kierrellä bongaamassa merkkihenkilöiden hautoja.
Tällä kertaa Susivuoret käyvät katsomassa noin tusinan verran eri taiteilijoiden hautamuistomerkkejä. Niistä esimerkiksi Amedeo Modiglianin ja Yves Montandin & Simone Signoret’n hautakivet ovat hyvin vaatimattomia lukuisiin mahtisukujen mausoleumeihin ja kansalliskirjailijoiden hautamonumentteihin verrattuna. Tosin haudattiinhan esim. Moliérekin ensin kastamattomien lasten hautausmaalle ja sinnekin vain kuninkaan poikkeusluvalla ennen kuin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin reilun sadan vuoden päästä tänne kunniapaikalle La Fontainen viereen.
Annikin ja Vilhon kuljeskellessa hautapaasien välissä iPadia pyöritellen, eräs pappa kysyy etsivätkö he jotain tiettyä hautaa. Annikin vastattua, että Sarah Bernhardtin, pappa johdattaa heidät suorinta tietä sen luo selittäen samalla, että juuri tätä hautamuistomerkkiä onkin vähän vaikea löytää. Kiittäessään papparaista avusta, Annikki kysyy tältä, että eikö tällä hautausmaalla ole lainkaan kissoja. Pappa kertoo, että kyllä niitä on muttei kovin monta. Yksi niistä on hänen pieni ystävänsä, “petit ami”, jota varten hänellä on pienessä laukussaan pussillinen kissan kuivaruokaa.
Annikki on jo kääntymässä kohti Paul Éluardin hautaa kun Vilho viittoilee hautamuistomerkin suuntaan, jonka ympärille on aseteltu perunoita. Annikki arvaa heti, että kyseessä on Antoine-Augustin Parmentierin hauta. Onhan tämä 1700-luvun farmaseutti kuuluisa nimenomaan siitä, kuinka hän tutki ja edisti perunan käyttöä elintarvikkeena. Nälänhätää perunalla torjuneen varhaisen ravintotieteilijän kunniaksi ranskalaiset kutsuvat suomalaisillekin tuttua ruokalajia, liha-perunasoselaatikkoa nimellä hachis parmentier.
Hautausmaan uusimman osan täyttävät monellakin tavoin karmivat, eri keskitysleireillä murhattujen muistoksi pystytetyt suuret monumentit. Père Lachaisen sukuhautoihin ja kolumbaarioon tehdään jatkuvasti uusiakin hautauksia. Yksi viimeisimmistä sinne haudatuista on marraskuisessa Bataclanin terrori-iskussa kuollut nuori nainen, jonka hautakivi on peitetty valokuvin ja tuorein kukkasin.
Pari tuntia hautausmaalla kierreltyään, Susivuoret palaavat kotiin lounaalle. Illansuussa Vilho tuntee itsensä huonovointiseksi ja hänellä nousee uudestaan kuumetta. Vilho-paran maatessa paksun täkin alla vuoteessa, Annikki lueskelee sohvalla romaania ja silmäilee tv:ta, jossa ranskalaislapset valmistautuvat heidän pääsiäisen kohokohtaansa La chasse aux oeuf de Pâques eli pääsiäismunien metsästykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti