Hae tästä blogista

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

5. päivä: Impressio Jacquemart-André-museosta

Vilho jää keittelemään aamukahvia Annikin käväistessä kulman takana olevassa leipomossa. Parin croissantin ja rapeakuorisen maalaisleivän lisäksi hän ostaa vastustamattoman herkullisen näköiset vadelmatortut. Kello on jo yli puolen päivän ennen kuin Susivuoret ovat nousseet aamiaispöydästä ja ovat valmiina kävelemään katua alas metroasemalle. Annikki ostaa automaatista kymmenen metrolippua hintaan 14.10 euroa ja pian Susivuoret ovat metrovaunussa matkalla kohti Pariisin ns. suuria bulevardeja.

Miromesnilin asemalta he nousevat Boulevard Haussmannille ja ovat tuotapikaa Musée Jacquemart-Andrén portilla. Vartijan tarkastettua pikaisesti Annikin käsilaukun, Susivuoret ohjataan museon lippukassalle ja sieltä edelleen hulppeaan kaupunkipalatsiin, jossa sen rakennuttajan, pohatta E. Andrén ja hänen vaimonsa N. Jacquemartin koriste-esine- ja maalauskokoelma on museoituna.

Annikkia eivät 1800-luvun interiöörit koriste-esineineen innosta ja museon italialaisten maalausten kokoelmakin on hänestä sangen keskinkertainen. Muutaman Mantegnan ja Botticellin lisäksi nähtävänä on pari-, kolmekymmentä muuta uskonnollisaiheista italialaismaalareiden taulua 1400- ja 1500-luvuilta.  Annikki onkin lähtenyt Jacquemart-Andrén museoon siksi, että siellä on näyttely L’atelier en plein air - Les impressionnistes en Normandie. Näyttely on varsin virkistävä valikoima impressionistien Normandiassa tekemiä ulkoilmamaalauksia. Näyttelyn perusteella kaikki 1800-luvun, ainakin nykyään nimekkäät ranskalaistaiteilijat tungeksivat Normandian rannoille maalaustelineineen ja olihan joukossa mukana myös  englantilainen J.M.W. Turner, joka maalasi utuisia akvarellejaan mm. Jumiègesissä.

***

Museolta Annikki ja Vilho kävelevät Boulevard Haussmania ja Avenue de Friedlandia pitkin Arc de Triomphelle. Kahdeksannen kaupunginosan liikkeet ja ravintolat ovat astetta hienompia kuin Susivuorten kotikulmilla 11e arrondissementissä. Täällä ravintoloiden katetuilla terasseilla pukumiehet ja tyylikkäät rouvat syövät lounaaksi ostereita ja tartarpihvejä. Riemukaarelta lähtevälle Pariisin kuuluisimmalla kadulla olisi sitten MacDonalds ja muita roskaruokapaikkoja.

Riemukaarella Annikki ihmettelee jälleen kerran Avenue des Champs-Élysées’n leveyttä ja pituutta. Hän ei jaksakaan helposti kipeytyvän polvensa takia kävellä sitä pitkin Luxorin obeliskille, saati asunnolle asti, vaan Susivuoret hyppäävät ennen Place de la Concordea metroon. Lähikauppaansa Susivuoret menevät muka ostamaan kahvia mutta unohtavat tietysti kahvipaketin ja palaavat asunnolleen tuoremehun ja mansikkarasian kanssa.

Ei kommentteja: