Hae tästä blogista

torstai 5. huhtikuuta 2018

10. päivä: Annikki valmistautuu vapaapäivänään Ateenassa pääsiäiseen

Kiirastorstain aamuna Annikki herää hyvissä ajoin mutta jää vielä vuoteeseen loikoilemaan Vilhon alkaessa puuhata aamiaista. Annikki siis viettää eilen sovittua vapaapäivää eikä kiirehdi tänään antiikin kohteita kiertämään. Vilho on huomattavasti pirteämpi kuin eilen ja päättää lähteä oikein juoksulenkille. Annikki tietää, ettei tulisi pysymään Vilhon perässä tämän suunnatessa Ateenan yliopiston ohi idässä kohoavan korkean kukkulan rinteille. Hän jääkin keräämään kuivat pyykit parvekkeelta ja naputtelemaan iPadiaan asunnolle.

Vilhon palattua juoksulenkiltään, Susivuoret käyvät pikaisesti kaupassa hakemassa peruselintarvikkeita eli appelsiineja, saalaattia, juustoa, halvaa ja retsinaa. Seuraavaaksi vuorossa on pitalounas parin korttelin päässä olevassa, pari iltaa sitten hyväksi havaitussa ravintolassa. Annikki syö erinomaisen, kasvispitan, jossa on täytteenä mm. munakoisotahnaa. Myös gyroslihatäytteinen pita on maukas. Susivuorten kävellessä takaisin asunnolleen Annikki muistaa, ettei ostanutkaan aamuksi leipää. Niinpä hän poikkeaa kotikadun kulmassa olevassa leipomossa hakemassa ison rapeakuorisen leivän. Samalla hän tilaa frappet eli kreikkalaisten suosikkijuomat.  Leipomo-kahvilan tyttö tekee kylmät kahvijuomat jauhekahvista, maidosta, sokerista ja jääpaloista ja laskee ne Vilhon eteen kadulle antavalle tiskille.  Pillillä nautittava vaahtoava juomaa maksaa 1,3 euroa ja sen mukana tulee vielä pieni pullollinen kylmää vettä. Taidankin alkaa käydä täällä kahvilla, Annikki tuumii silmäillessään vitriineissä olevia leivonnaisia.

Susivuorten kotitalon portinvartijakissalla taitaa olla tänään vapaapäivä. Se tervehtii Susivuoria makaillen auringossa alakerran porrastasanteen kukkaruukussa. Valkoisen ja punaisen kirjava pehmeäturkkinen kissa on ilmeisesti hyväksynyt Susivuoret talonsa asukkaiksi. Eilen illallla Susivuorten palatessa illalliselta katti oli heitä vastassa hissin ovella neljännessä kerroksessa, jossa Susivuorten asunto on. Kissa itse asuu kolmannessa kerroksessa.

Efronioukadun talossa on muuten mainio hissi. Se soittaa hissimatkan ajan klassista musiikkia. Susivuorten palatessa tänään lounaalta, hissin soittolistalla oli Wagnerin Der Ritt der Walküren. Mahtaakohan hissi soittaa Susivuorille Sibeliuksen Ateenalaisten laulun?

Koska sää Ateenassa on mukavan lämmin ja Susivuoret piipahtavat vähän väliä olohuoneen pitkällä parvekkeella seuraamassa naapuruston elämää, he pitävät päivisin parvekkeen ovia auki.  Ovista sisään tulviva auringonvalo  paljastaa armottomasti asuntoon kertyneen pölyn ja päiväunille käymiseen sijaan Annikki päätääkin siivota. Eiköhän Annikin imuroidessa olohuonetta, Vilho hae lattiamopin sisäpihan parvekkeelta. Kauaa ei pariskunnalta noin 80 neliön asunnon siivoamiseen mene ja kohta he jo taas istuvatkin parvekkeellaan naapurustoaan vahtien. Kiirastorstai näyttää olevan naapureidenkin siivouspäivä sillä mopit heiluvat useallassakin vastapäisen talon asunnossa ja parvekkeella. Täytyypä tosiaan luututa vielä parvekkeen  kaide ja lattia, ettei hienoa pölyä kulkeudu vastasiivottuun asuntoon, Susivuoret tuumivat saattaen pääsiäissiivouksensa loppuun.

Kun Susivuoret ovat taas rauhassa istuskelemassa parvekkeellaan, Annikki huomaa kotikadulla harvinaisuuden eli vapaaksi jäävän parkkipaikan. Vilho kellottaa, että se täyttyy kuudessa minuutissa. Illan mittaan kadunvarteen ilmestyy useita tyhjiä paikkoja ja Annikki miettii, mahtavatko ateenalaiset lähteä  kaupungista muualle pääsiäisen viettoon. Ateenan väkimäärä tuskin laskee pääsiäisenäkään; siitä pitänevät huolta Annikin ja Vilhon lailla kaupunkiin saapuvat ulkomaalaiset matkailijat. Susivuorten kaupunginosassa, Pagkrátissa ei turisteja näy jos ei laske mukaan kiinalaisia. Eivät kiinalaisetkaan turisteeramassa Susivuorten kotikadulla pyöri. Naapurikorttelissa vaan sattuu olemaan kiinalainen ravintola ja Susivuorten kotitalon edessä bussipysäkki, jolle ravintolaan suuntaavat kiinalaisryhmät busseistaan jätetään. Annikki laskee, että tunnin aikana pysäkillä käy ainakin neljä kiinalaisten bussia.

Annikin päiväohjelma on tänään ollut niin kevyt, ettei hänellä ole illallisaikaan ruokahalua. Kun Vilhokaan ei ole kovin nälkäinen, Susivuoret syövät vain Annikin laittaman feta-salaatin rapeakuorisen leivän ja jättipapujen kera. Sen jälkeen kaksikkomme linnottautuu retsinalasillisten kanssa teeveen ääreen katsomaan Zeffirellin elokuvan kolmatta osaa.

Ei kommentteja: