Taitaa tulla kuuma päivä, Annikki ennustaa Susivuorten tarpoessa tutuksi tullutta reittiä Kansallispuutarhan sivuitse Akropoliita kohti. Tänään, viikon Ateenassa vietettyään Annikki ja Vilho ovat valmiit kiipeämään itse Akropoliille. Lippukassalla on jonoa mutta Susivuoret voivat marssia kytkylippuineen suoraan portista sisään Akropoliin etelärinteelle. Samalla kun Annikki kaivaa kameransa ja aurinkolasinsa esiin, hän pakkaa ohuen tunikansa reppuun. Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta päivä on tosiaan lämmin.
Annikki haluaa ensimmäiseksi kiivetä Akropolin laella olevia temppeleitä katsomaan. Kukkulan alarinteillä olevia raunioita voisi tutkia paluumatkalla jos silloin on vielä aikaa ja intoa jäljellä. Hän pyyhältää ohi Dionysoksen temppelistä, jota pidetään maailman ensimmäisenä teatterina ja pysähtyy vasta roomalaisaikaisen Herodos Atticuksen odeionin yläpuolella. Hei, täältähän näkyy meri, Annikki hihkuu Vilholle tähyillessään Pireuksen satamaan ja Egeanmerelle.
Akropoliin laelle mennään samaa reittiä kuin Perikleen aikana eli Propylaionin kautta. Liukas marmori ja jyrkät portaat tekevät porttikäytävästä aikamoisen sumpun. Selfie-keppejä väistellen Anikki ja Vilho puskevat sitkeästi eteenpäin ja ruuhka loppuu heidän päästessään Parthenonin edustalle. Annikin on vaikea ymmärtää nykyuskontojen kannattajien järjenjuoksua. Mahtava temppeli seisoi Akropoliilla tuhat vuotta kaupungin maamerkkinä. Sitten kristityt ja vähän myöhemmin muslimit aloittivat sen järjestelmällisen tuhoamisen. Alunperin Athene Parthenokselle omistetussa temppelissä ollut, norsunluusta ja kullasta tehty yli kymmenmetrinen Athenen patsas vietiin 500-luvulla Konstantinnopoliin. Siellä tämä Feidiaan veistämä merkkiteos sitten tuhottiin ristiretkien melskeissä 1200-luvulla.
Kaikkein eniten Annikkia pöyristyttää skotlantilaisen lordi Elginin ryöstöretket Akropoliille. Britannian Konstantinnopolin suurlähettiläänä esiintynyt Elgin kävi röyhkeästi Akropoliin temppeleiden kimppuun ja kuljetutti Britanniaan kaikki niiden friisit, metoopit ja muut marmorikappaleet, jotka vain sai irti hakattua. Selvää on, että samassa rytäkässä tuhoutui ja katosi merkittävä osa temppelien veistoksia ja reliefejä. Kaiken huippu Annikista on se, että Elgin aikoi ryöstää Erekhtheionista sen karyatidit. Yhden kore-patsaan hän sai vietyäkin Britanniaan mutta ilmeisesti rahapula teki lopun Elginin neidonryöstöstä.
Nykyään Akropoliilla soi helposti vartijan pilli jos kajoaa jäljelle jääneisiin temppelinraunioihin. Annikki ihmettelee, mikä saa siististi pukeutuneen keski-ikäisen miehen kiipeämään aidan yli marmorinkappaleen päälle ja vielä inttämään röyhkeästi vastaan häntä ojentamaan tulleelle vartijalle. Miksi edes tulla Akropoliille jos ei yhtään kunnioita ja ole kiinnostunut todellista maailmanperintökohteesta? Barbaarihan ei kiivennyt raunioilla saadakseen kauniin valokuvan Parthenonista vaan kuvatakseen näköalatornissa heiluvia matkatovereitaan.
Pari tuntia temppelialueella käyskenneltyään Susivuoret laskeutuvat alas Akropoliilta kiertäen kukkulan kokonaan ympäri. Pohjoisrinteellä Annikki huomaa invahissin mutta on tyytyväinen, että pääsi Akropoliille omin jaloin. Hissikyyti ylös kukkulalle näyttää hurjemmalta kuin liukkaaksi kulunutta kivistä mäkeä kapuaminen. Alas laskeutuminen ottaa häijysti Annikin polveen mutta hän pysyttelee urheasti Vilhon perässä tämän harppoessa pitkillä jaloillaan rauniolta toiselle ja kohti uloskäyntiporttia.
***
Asunnolla Annikki jää ripustamaan pyykit parvekkeelle kuivumaan Vilhon käväistessä lähikaupassa. Vilho tuo kaupasta ainoastaan juomia ja Susivuoret lähtevätkin syömään illallista lähiravintolaan. Souvlaki-annoksissa parasta on raikas salaatti paksuine kastikkeineen ja maukas pitaleipä. Annikki ei kovin mielellään syö kanan- eikä sianlihaa mutta niitä kreikkalaiset ravintolat etupäässä tarjoavat. Lammasta on turha tavallisesta kortteliravintolasta havitella eikä lampaanlihaa löydy lihakaupastakaan. Näin pääsiäisviikolla tv-mainoksissa kyllä syödään pääsiäislammasta mutta lampaanpaistia saadakseen olisi lihakaupasta ostettava vähintään puolikas lampaanruho. Ainoat lammastuotteet, jotka Annikki on supermarketissa nähnyt ovat kolmen kilon pakkaus rasvaista lihaa ja rasiallinen lampaan suolia.
Vaikkeivat lampaankyljyksiä tai -paistia saaneetkaan, Susivuoret palaavat lähiravintolasta tyytyväisinä. Heidän hienoa Akropolis-päiväänsä ei pilaa edes täysin pieleen menevät Champions Leaguen pelit. Onneksi tv:stä ei löydy kanavaa, joka näyttäisi heti alussa katastrofiksi kääntyneen Juventuksen pelin. Annikki ja Vilho keskittyvätkin RAIn radiolähetyksen ohella seuraamaan Raamattu-aiheisia elokuvia. Viime kevään Kreetan matkalla Susivuoret jo totesivatkin, että Kreikka on Jeesus-elokuvien ykkösmaa pääsiäisen aikaan. ANT1-kanava aloittaa jo näin tiistaina näyttää alunperin viisiosaista tv-elokuvasarjaa "Jeesus Nasaretilainen". Franco Zeffirellin ohjaama, italalialais-brittiläinen elokuva vuodelta 1977 on monella tavalla kiehtova. TV-kuvan voimasta kertoo se, että vaaleaihoisesta, sinivihreitä silmiään räpäyttämättömästä Robert Powellin esittämän Jeesuksen kasvoista on tullut amerikkalaisillekin kelpaava Jeesuksen profiilikuva.
Jeesus Nasaretilaisen tarinassa päästään Egyptistä pakoon asti kun filmi vaihtuu elokuvaan ”La Bibbia - The Bible”. Italialais-amerikkalaisena tuotantona vuonna 1966 valmistunut kaksiosainen elokuva on pönöttävä kokoelma Vanhan Testamentin tarinoita. Sitä seuratessa Annikin Akropolis-museosta ostama hieno kopio 600-luvulta e.a.a. peräisin olevasta keraamisesta jäniksestä yrittää turhaan helistää varoituksia Asýrtiko-, Athiri- ja Savatiano-valkoviinien ylettömään nauttimiseen liittyvistä vaaroista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti