Hae tästä blogista

torstai 28. maaliskuuta 2019

7. päivä: Autoilua Napolin metropolissa

Lepäiltyään edellisen päivän Campanian takamailla Laurossa, Susivuoret ovat valmiita autoilemaan Napolin esikaupunkeihin. Matkaa Vesuviuksen ja meren välissä sijaitsevaan Torre Annunziataan on vain kolmisenkymmentä kilometriä mutta ajomatka sinne kestää lähes tunnin. Ajoreitti vie nimittäin viljelysalueiden lisäksi kaikkien mahdollisten kylien keskustojen kautta. Kun lisäksi tulevat autonavigaattorin sanelemat ylimääräiset kierrokset kaikkein kapeimmilla yksisuuntaisilla kujilla, matkanopeus ei ole suuren suuri. Toki Vilho ajelee keskimääräistä napolilaiskuskia rauhalisemmin mutta eivät Susivuorten takapuskurissa tuskallisen pitkät kaksi sekuntiakaan ohitusta kärkkyneet pääse sen nopeammin perille. Aina on edessä uudet liikennevalot, kääntyvän auton tai keskelle risteystä rupattelemaan pysähtyneiden kuskien aiheuttama sumppu.  Vaikka tilannenopeudet ovat kovia ei keskinopeus ole sittenkään kummoinen. Autojen lommoista päätellen hyvin monelta kuluu aikaa myös peltikolareiden selvittämiseen.

Napolin seudun liikennekulttuuri saattaa siihen tottumattomasta vaikuttaa kaoottiselta. Liikenne kuitenkin sujuu koska paikalliset ovat näppäriä autoilijoita, jotka eivätkä hermostu pienistä. Nopeusrajoitukset, stop-merkit ja kaistamerkinnät ovat lähinnä suuntaa-antavia ja risteyksissä etuajo-oikeus on sillä, joka sen haluaa ottaa. Vaikka kapeilla asuinkaduilla on väliin ruuhkaa, vain autojonossa viimeisenä oleva saattaa toisinaan painaa torvea. Tämäkin vain sen takia, ettei takaa näe, että suman aiheuttaja on alhaalla oleva tasoristeyksen puomi tai äärimmäisen hitaasti autoonsa könyävä pappa.

Ajelu Napolin metropolialueella on kuitenkin Susivuorista aikamoisen rasittavaa. Varsikaan rattia vääntävä Vilho ei voi käsittää, miksi alueella on parikin kartingrataa. Miksi joku haluaisi mennä varta vasten kaahailemaan autolla radalle kun sitä saa tehdä kyllästymiseen asti kaupungin kaduillakin? ”Kartodromo” taitaakin tarkoittaa paikallisella kielellä ”autoscuolaa”, Annikki toteaa tähän.

Ei kommentteja: