Kiirastorstaina Vilho on poikkeuksellisesti Susivuorista se, joka saa hoputtaa puolisonsa ylös sängystä. Annikki olisi mielellään “murmeloinut” vielä muutaman tunnin mutta silloin alkaisi olla myöhäistä ehtiä käydä missään lähiseutua eli Akrotirín niemimaata pitemmällä. Unelias Annikkikin saadaan kuitenkin nopeiden aamutoimet jälkeen vihdoin autoon ja kun Annikki naputtaa iPadinsä karttaohjelmaan Vilhon ilmoittaman kylännimen Omalós, retki talon terassilta näkyvien komeiden vuorten suuntaan voi alkaa.
Chanían eteläpuolisella tasangolla Fournésissa on appelsiinipuita kuin Espanjan Valenciassa konsanaan. Puut aivan notkuvat hedelmien painosta ja kypsiä appelsiineja on putoillut tiellekin. Tavernan edustalla on täysinäinen hedelmäkori ja kyltti, joka mainostaa vastapuristettua appelsiinimehua. Kreetalaiset appelsiinit ovat todella hyviä ja niistä Annikki saakin joka aamu mainiot lasilliset tuoremehua.
Heti Fournésin jälkeen tie alkaa kiemurrellen nousta ylös vuorenrinnettä. Rehevät appelssiinilehdot vaihtuvat pian vuohien ja lampaiden karun kivikkoiseksi valtakunnaksi. Lukuisten shikaanien jälkeen päästään Lákkin ja Karesien kylien ohi yli 1200 metrin korkeuteen. Seuraava shikaanisarja vie Susivuoret parisataa metriä alemmas Omalósin ylätasangolle. Omalóksessakin on oma mikroilmastonsa ja sen maaperä kuuluu sopivan erityisen hyvin vihannesten ja perunoiden viljelyyn. Maa on ilmeisesti hedelmällistä sillä kreetalaiset perunat ovat valtavan kokoisia. Tuskin täkäläiset perunanviljelijät käyttävät mitään kemiallista superlannoitetta vaan ylätasangolla laiduntavat lampaat hoitavat osansa lannoituksesta.
Tienlaidan viimeinen kyltti kertoo, että Samarián rotko on kilometrin päässä. Täytyyhän sitä käydä ainakin vilkaisemassa kun näin lähellä kerran ollaan, Susivuoret päättävät. Kreetan rotkoista suurin ja tunnetuin on näin huhtikuun alussa suljettu retkeilijöiltä mutta jyrkänteen reunalla olevalta tasanteelta kurkistamalla näkee ainakin vilauksen Samarián huikaisevista maisemista. Vaikka näkymät alas tummanvihreään rotkoon ja sitä reunustamilla vuorille ovat upeat, Annikki epäilee, että lähtisi kävelemään tätä reilun 15 kilometrin pituista reittiä etelärannikolle. Kesäkuumalla kun rotkoreitti olisi auki, se on takuulla täynnä väkeä eikä villeistä kri-kri-vuohista näkyisi vilaustakaan. Kuumuuteen läkähtyvän, nikkojaan nyrjäyttelevän patkijoitsijalauman yllä pyörisivät vain hanhikorppikotkat.
Räpsittyään rotkosta noin sata turhaa valokuvaa, Annikki ja Vilho palaavat takaisin risteykseen, josta lähtee reitti kohti Kallérgin vuoristomajaa. Jätettyään autonsa hienon, mutta viime metreillä keskeneräiseksi jääneet kartanon pihaan, Susivuoret lähtevät kävelemään siksakkia tekevää tietä ylöspäin. Reitti on tosiaan tie, jota pitkin saattaa päästä maastoautolla ainakin lumettomaan ja kivivyöryttömään aikaan aina 1600 metrin korkeudessa olevalle refugiolle asti.
Vaikka jyrkät nousut ovat Annikille myrkkyä ja hän tietää, että alastulo se vasta tuleekin sattumaan polveen, hän pitää tällaisista kävelyretkistä. Toki maisemien ihailun ohella on koko ajan katsottava eteensä sillä tie on hyvin kivikkoinen. Reitti on kuitenkin sen verran leveä, ettei ole välitöntä vaaraa suistua rotkoon jos joutuisi väistämään ylhäältä vierivää kivenmurikkaa tai juuriltaan irronnutta puskaa. Annikki pyrkii sitkeästi pysymään Vilhon perässä, joka tämäkin onneksi pysähtelee ottamaan valokuvia ja kiikaroimaan petolintuja.
Kuumasti paistava aurinko sulattaa tehokkaasti vuorenrinteet ja lumet solisevat jo 1300 metrissä puroina tietä alaspäin. Annikki hätkähtää takanaan kuuluvaa suhisevaa ääntä; ei kai yllä kiertelevä hanhikorppikotka ole käymässä hänen kimppuunsa luullen häntä jo aivan raadoksi. Ääni tulee kuitenkin lapsenpään kokoisesta kivenmurikasta, jonka vierintä hidastuu sulavassa lumessa.
Susivuoret jatkavat kapuamistaan aina harjanteen kohdalle, jonka toisella puolen on Samarián rotko ja yli 2000 metriset lumihuiput. Korkeusmittari on pysäytettävä lukemaan 1474 metriä jotta päästään valoisalla takaisin kotiin Akrotírin niemelle. Alaspäin palatessa Annikki vasta huomaa sen, kuinka korkealle hän on lähes huomaamattaan noussut. Omalósin ylätasanko näkyy rinteeltä kokonaan ja alppinaakat antavat lentonäytöksensä kaukana hänen alapuolellaan.
Susivuoret pääsevät Omalósiin iltalypsyn aikaan. Paimenet ohjaavat pieneen aitaukseen ensin lypsylle lampaat vuohien odottaessa vuoroaan tiellä. Paimenkoiria ei näytetä tarvittavan vaan vuohet tuntuvat uskovan vanhimman paimenen komentoja.
Selvittyään parin muunkin lammaslauman ohi vuoristoteiltä Akrotíriin, Susivuoret keksivät tehdä loppuillasta itselleen helpon. Chordakiin johtavan tien varrella on parikin ravintolaa, joista varmasti saisi noutoruokaa. Annikki painelee niistä ensimmäiseen, jonka takaosassa on kuin onkin suuri avogrilli ja gyrosvarras. Kun mitään ruokalistoihin ja muihin turhuuksiin viittaavaa ei ole, hän sanoo yksinkertaisesti haluavansa mukaansa 2 gyrosta. Tiskin takana oleva ujosti hymyilevä nuori mies ymmärtää asian ja panee pari pitaleipää grilliritilälle lämpenemään. Annikki ei ehdi montaa minuuttia nojailla tiskiin gyroksen veistelyä seuraten kun hänellä on jo kädessään 4.8 euron arvoinen eväspussi.
Keittiön pöydällä odottaa isäntäväen tervehdys eli rasiallisen kotitekoisia piiraita ja lahjapussi, josta löytyy pullolliset talon omaa oliiviöljyä, rakia ja hunajaa. Kreetalaisten vieraanvaraisuus on todellakin ylenpalttista, Annikki huokaa liittyessään gyrosaterian jälkeen Vilhon seuraan terassille iltakahville. Annikilla kun edessään iso pala talon emännän kuivakakkua, jonka he saivat jo tulopäivänään. Kirjoitan samantien isäntäväelle kiitosviestin ja toivotan hyvää pääsiäistä, Annikki päättää ja käy hakemassa sisältä iPadinsä. Sen tehtyään hän kaataa itselleen pikkupikarillisen Metaxaa, joka maistuu herkullisen kakun kanssa poikkeuksellisen hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti