Annikilla on vielä hiukset kuivaamatta kun hän kiirehtii aamulla kukkaro kädessään portinpieleen. Leipäauton merkkiäänin kuuluessa on oltava nopea jos haluaa saada aamiaiselle tuoretta leipää. Annikki valitsee pakettiauton laajasta tarjonnasta rapeakuorisen leivän lisäksi pari pinaatti- ja kaalitäytteistä piirakkaa. Erilaiset suolaiset ja makeat lehtitaikinaan leivot piiraat tuntuvat olevan täällä hyvin suosittuja ja ne ovat sopivan tukevia matkaeväitä Susivuorillekin.
Silitettyään paitansa ja suittuaan lämpimän tuulen kuivattamat hiuksensa, Annikki on valmis turistikierrokselle Chaníaan. Kiva päästä välillä kaupungille mäkättävien vuohien ja karjuvien kukkojen seurasta, Annikki iloitsee sujauttaessaan jalkaansa avokkaat.
Chaníaan ei ole matkaa kuin viitisentoista kilometriä. Tapansa mukaan Susivuoret jättävät autonsa sivukadulle puolentoista kilometrin päähän kaupungin muurista ja kävelevät ensin rantakatua ja sitten kaupungin pääkatua pitkin Chanían autoilta suljettuun vanhaankaupunkiin. Ensiksi he osuvat kauppahallille, jossa on vain muutama elintarviketiski ja pari ravintolaa. Suurin osa kauppahallin tuotteista on matkamuistoja. Susivuoret kiertelevät hetken tutkimassa oliivipuisia keittiövälineitä. Vilho muistuttaa, että Susivuorille on ennestään noin 28 paistinlastaa eli ainakaan sellaista ei nyt osteta. Oliivipuiset salaattiottimet vaikuttavat käteviltä mutta 26 euroa niistä on Annikista vähän turhan paljon. Annikki ostaa vain pienet aasinmaito- ja oliiviöljysaippuat.
Toisin kuin Kreetan suurimmassa kaupungissa, Chanían keskustassa on paljon turisteja. Matkaoppaat kun “tietävät” kertoa, että Chanía on kaunis kaupunki mutta Iraklion on ruma. Kreetan taistelu eli natsien Unternehmen Merkur vuonna 1941 tuhosi Chaníaa pahoin eikä kaupunki ole Annikista paljon kummempi kuin Iraklion. Toki Annikki myöntää, että Chanían vanhakaupunki venetsialaissatamineen ja moskeijoineen on ihan kiva. Shortseihin ja ja varvassandaaleihin sonnustautuneet matkailijat tuntuvat pyörivän vanhan sataman liepeillä vain muutaman korttelin alueella, jossa on tiheästi matkamuistokauppoja ja ravintoloita. Vähän sivummalla on pätkä 1500-luvulla pystytettyä kaupunginmuuria. Venetsialaiset näköjään rakensivat muurin kierrätysmateriaaleista. Siellä täällä korkeassa muurissa on kivenlohkareiden lisäksi paloja antiinkinaikaisista pylväistä. Rakennusmateriaalien uusiokäyttöä edustavat myös myös suoraan muurin sisään ja päälle rakennetut talot.
Vanhankaupungin sivukatujen rähjäisyys sortuneine taloineen lienee sitä “pittoreskiutta”, jota Annikin pilkkaamat matkaoppaat ihailevat. Annikki ei ole koskaan nähnyt köyhyydessä, välinpitämättömyydessä tai laiskuudessa mitään “pittoreskia”. Mikseivät matkaoppaat tiedä mitään mainostamansa “pittoreskiuden”uusimmista ilmentymistä Kreetalla? Annikin mielestä köyhyyden, välinpittämyyden jne. sekä ahneuden ja korruption takia kesken jääneet, rikkaruohojen peittämät rakennustyömaat ovat aivan yhtä “viehättäviä” kuin Chanían hyvillä keskustatonteilla sijaitsevat modernit talonrauniot.
Eräällä sivukujalla Annikki pysähtyy veitsiä valmistavan pajan eteen. Yleensä Susivuorista Vilho on se, jota kiinnostaa erilaiset teräaseet kuten keittiöveitset ja retkipuukot. Nyt Vilho jää seisoskelemaan ulos aurinkoon Annikin astuessa sisään puotiin. Nuori nainen esittelee asiantuntevasti sen laajan valikoiman. Tikarinmalliset veitset, joissa on oliivipuun ja luun raidoittamat sirot kahvat ovat Annikista hienoja. Mutta kun Annikki ei harrasta metsästämistä eikä enää edes kalastamisesta, ei hänellä olisi niille mitään käyttöä. Hän valitseekin lyhytteräisen, hänen käteensä hyvin sopivan puukon. Oliivipuukahvainen pieni puukko olisi kätevä mökillä. Kyllä Annikin muillekin puukoille, kuten keittönlaatikossa käsillä olevalle Marttiinin Ilvekselle, retkirepussa aina mukana olevalle Kurosen pienelle lapinpuukolle ja terotusta odottavalle Ahmakulman puukolle löytyy yhä käyttöä, hän vakuuttaa itselleen pannessaan uuden lempipuukkonsa olkalaukkuunsa.
Ennen poistumistaan vanhastakaunpungista, Susivuoret ostavat kuin ostavatkin 29. paistinlastansa. Kaunis, oliivipuinen lasta ei kuitenkaan päädy heidän huusholliinsa vaan se on tuliainen ruoanlaitosta pitävälle ystävälle, joka on sen verran Susivuoria nuorempi, ettei tämän keittiöön ole kertynyt kaksoiskappaleita keittiövälineistä.
***
Annikkia harmittaa kun Vilho aloittaa vauhdikkaan paluumatkan autolle. Näyttää nimittäin siltä, että kaikki Chanían ruokapaikat ovat sen vanhassakaupungissa ja muualla on vain jätskibaareja ja kahviloita. Annikki on jo heittänyt toivonsa päästä syömään aitoa kreikkalaista ruokaa kun hän huomaa kadunkulmassa tyylikkään näköisen ravintolan. Onkohan tämä liian hieno paikka meille?, hän ehtii ajatella kun tavernan isäntä jo kiiruhtaa ovelle viittelöimään Susivuoret peremmälle.
Vilho vakuuttaa, että tämä on ihan tavanomainen, paikallisten suosima paikka, jossa Susivuorille olisi hyvin varaa syödä. Annikki ja Vilho menevätkin kiltisti isännän perässä keittiön vitriinin luo nähdäkseen ja kuullakseen, mitä tänään on tarjolla. Sitten he tekevät sormella osoittaen tilauksensa ja nyökkäilevät innokkaasti isännän kysyessä, että tuleeko myös salaattia.
Kreikkalaisen salaatin, leipäkorin, vesikannun ja pienen viinikarahvillisen jälkeen pöytään kannetaan annoslautanen toisensa perään. Moussaka, samoin kuin kasvislasagne, täytetyt paprikat ja tomaatit lisukkeineen ovat hyviä ja kevyen tuntuisia ruokia. Silti Annikki alkaa pian tuntea olevansa ähkyssä ja torjuu ajatuksen jälkiruoasta. Aterian lopuksi isäntä kuitenkin tuo vielä hedelmämousset-annokset sekä rakipullon. Pienen pikarillisen rakia juotuaan, Annikki on taas kävelykunnossa ja Vilho voi maksaa kolmenkympin laskun. Tavernan isäntä kättelee ovella tyytyväisinä poistuvat Susivuoret.
***
Kotimatkalla Susivuoret poikkeavat kaupassa mutta ostokset painottuvat juomiin. Illallista ei hyvän ja runsaan lounaan jälkeen kaipaa mutta appelsiineja tarvitaan tuoremehuun ja illalla olisi taas kiva juoda terassilla viiniä vuorimaisemaa ihaillen.
Annikki kattaa naapurin kissoille ilta-aterian kauniiseen saviruukkuun, jossa oli alunperin lampaanmaidosta tehtyä jugurttia. Annikki ajatteli ensin vievänsä ruukun koti-Suomeen mutta toteaa sen olevan täällä paljon paremmassa käytössä kuin hänen jo entisestään täydessä kaapissa, jonka perälle se varmaan unohtuisi.
Annikin seurustellessa kahden puna-valkokirjavan kissan kanssa, Vilho virittelee tulet takkaan. Sihisten palavasta, painavasta oliivipuusta tulee pitkään hehkuva hiillos, joka antaa lämpöä talon pattereihin koko yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti