Annikki kipaisee hakemassa tutun kahvilan tiskiltä piirakat matkaevääksi ennen kuin Susivuoret ajavat tutulle tielle A90. Nyt he poistuvat pikatieltä jo Gazin liittymästä ja suuntaavat vuorille. Marathosiin vievällä tiellä on lukuisia hurjia shikaaneja ja täkäläisen ajotavat tuntien ei ole ihme, tien laidassa on tuhkatiheään pieniä alttareita. Monissa niissä on kynttilän lisäksi valokuva paikalla rotkoon syöksyneestä hurjastelijasta. Vilho saa rauhassa ajaa Annikille sopivaa maltillista vauhtia sillä tiellä ei ole muutaman kilipukin lisäksi juurikaan muuta liikennettä.
Damástassa, paikalla jossa on saksalaisten Damástaan ja Anogiaan tekemän kostoiskun uhrien muistomerkki, Susivuoret kääntyvät hiekkatielle ylös rinteeseen. Koska Vilhomobiili ei ole mikään oikea maastoauto, se hylätään lampaiden ja vuohien juottokaukaloiden viereen ja matkaa jatketaan jalan. Kohta harmaata kiveä olevien karujen rinteiden takaa näkyviin tulee niitä korkeammat lumihuippuiset vuoret. Mikähän niistä on Psiloritis eli Kreetan korkein vuori, Annikki pohtii muttei viitsi kaivaa repustaan puhelinta selvittääkseen asian. Hänelle on ihan sama, mikä vuorenhuipusta on muutaman metrin toista korkeampi. Riittää, että näkymä vuoristoon on hieno.
Annikin ja Vilhon on pysyteltävä pienellä tiellä sillä kivikkoiselle, piikkisten varpujen ja pensaiden peittämällä rinteelle ei ole asiaa. Siellä pystyvät liikkumaan vain lampaat ja vuohet, jotka seuraavat tummanvihreää kasvustoa nyhtäen ylhäältäpäin kaksikkomme menoa. Olisipa hienoa saada viettää päivä kilipukkina vuorenrinteellä loikkien, Annikki huokaa vain loivasti nousevalla tiellä taapertaen.
Palatessaan autolle, Annikki ja Vilho kohtaavat lammaslauman, joka mäkättäen hajaantuu tieltä vuohien seuraksi rinteelle. Susivuoret puolestaan laskeutuvat Óros Idín ja Óros Kouloukonasin väliseen laaksoon. Kambos Doxarouhun päästäessä maasto on muuttunut todella vehreäksi ja pikkukylissä myydään paikallisia appelsiineja. Susivuoret käväisevät kääntymässä Moni Halepin eli 1500-luvulla rakennetun luostarin raunioilla, joilta on päivän viimeiset hienot näkymät Nida-tasangon yli Oros Idílle.
Kreetalla ei näytä olevan montakaan niin pientä kylää, ettei niissä olisi yhtään kahvilaa tai baaria. Neljä talon kylässä on aina vähintään kahvila ja kuuden talon kylässä taverna. Muutamissa, uimarantojen ja muiden turistien suosimien paikkojen läheisyydessä sijaitsevissa pienissäkin kylissä voi olla viisikin ruokapaikkaa. Annikki ja Vilho eivät pienen maastoretkensä päätteeksi hingu ravintolaan syömään vaan Annikki käy hakemassa Knossos-kadun tutusta grilliravintolasta gyrokset. Kotiterassilla syötävä iltapala on siis pitaleipää, jonka väliin on veistetty reilusti gyrosvartaasta lihaa ja mukaan on tungettu tomaattia, sipulia, jugurttikastiketta ja muutama ranskanperuna. Harmaan ja valkoisen kirjava kissa vainuaa heti Annikin gyroksen ja jättää oman ruokakuppinsa siinä toivossa, että saisi palasen Annikin annoksesta. Toki Annikki antaa kissalle lämpimän lihanpalan. Annikin ja kissan tultua kylläisiksi, kissa jää ison leivinuunin päälle katsomaan, mitä Annikki aikoo tehdä puutarhasaksiensa, alabasterimaljakon ja vanhan kuparisen oliiviöljykannun kanssa.
Annikki kantaa autonperästä suurelle, puiselle puutarhapöydälle ison kasan komeita oksia ja luonnonkukkia, jotka hän keräsi päivällä polunvarresta. Niistä ja kuivasta ja käppyräisestä piikkipensaan oksasta hän tekee kaksi pääsiäisaiheista ikebana-asetelmaa. Sen kukka-asetelman, jossa on mukana punaiseksi värjättyjä munia, Annikki purkaa otettuaan asetelmasta valokuvan. Toisen, kestävimmistä materiaaleista tehdyn asetelman Annikki jättää pääsiäistervehdykseksi talon isäntäväelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti