5. päivä: Annikki raivostuu Iraklionin arkeologisessa museossa

Vilho ei suostu ajamaan Iraklionin keskustaan ja auto jätetään rakennustarvikeliikkeen parkkipaikalle Susivuorten kauppakadun varteen. Parin kilometrin päässä sijaitsevaan museoon mennään siis jalan. Alkumatka ei ole jalankulkijalle helppo sillä jalkakäytävä on niin kapea, että pysäköityjä autoja, kahvilan tuoleja, roskiksia ja bussipysäkkejä saa vähän väliä väistellä astumalla ajoradalle. Hiljaiselle asuinkadulle päästyä kävely auringossa  on kuitenkin mukavaa sillä Iraklionissa on mereltä puhaltavan lämpimän tuulen ansiosta raikas ilma.

Matkaoppaat tapaavat haukkua Iraklionia rumaksi mutta Annikista se on aika kiva, eläväinen kaupunki. Varmasti Kreetalla on paikkoja, jotka vastaavat paremmin turistin ideaalia pittoreskista kreikkalaiskylästä mutta ei Annikki ole nyt sellaista etsimässä. Venetsialaiselta muurilta on hyvät näkymät satamaan ja puiden takaa pilkistää myös keltainen rakennus, joka on Susivuorten kohteena oleva Iraklionin arkeologinen museo.

Museoon ei ole jonoa ja kun lippukassalla ei tarvitse asioida, Annikki ja Vilho ovat tuota pikaa ensimmäisen museovitriinin ääressä. Vanhimmat esineet ovat kahdeksan tuhannen vuoden takaa Knossoksen neoliittiselta asuinpaikalta ja Mesaran tholos-haudoista. Seuraavat yksitoista salia ovat täynnä löytöjä minolaisista palatseista parin tuhannen vuoden ajalta. Kaikki esineet ovat hyvin esillä ja niistä on tietoja kreikan lisäksi myös englanniksi. Yli sata vuotta vanhan museon  kolme vuotta sitten päättynyt,  13-vuotinen remontti on siis onnistunut hyvin.

Susivuoret tutkivat tarkkaan kaikki museovitriinit ja ottavat kuvia ja videoita vähintään joka toisesta esineestä. Minolainen keramiikka ja pienet kulttiesineet vaan ovat heistä kovin kiinnostavia. Eri juttu sitten on, riittääkö heidän kiinnostuksensa katsella kymmeniä valokuviaan niistä.

Museon toisessa kerroksessa ovat minolaiset freskot. Tai oikeastaan vain se vähä, joka niistä on jäljellä. Annikki joutuu suorastaan raivon valtaan nähdessään miten mitättömän pienten palasten perusteella Evans on rekonstruoinut Sinipukuiset naiset, Vesililjaprinssin ja muut kuulut kuvat. Suurin osa freskoista on täysin mielikuvituksen tuotetta vaikka osalle kuvastoa löytyy vastineita esim. keramiikka-astioista. Tai sitten Benkku on Knossosta kaivaessaan tuhonnut kaikki sen freskot ja maalauttanut uudet tilalle. Olisi kiinnostavaa nähdä Benkun alkuperäiset kaivausraportit piirroksineen ja valokuvineen. Luulisi, että arkeologian proffa on edes jollain tavalla dokumentoinut suorittamansa kaivaukset.

Annikin ja Vilhon palattua alakerran vitriinien ääreen museossa kuulutetaan kuudella kielellä sen sulkeutuvan viiden minuutin kuluttua. Annikkia vähän ärsyttää, että museon oma verkkosivu ja esite väittää sen olevan auki vielä kolme tuntia. Perimmäisen salin virkailija neuvoo Susivuoria kiiruhtamaan yläkertaan freskoja katsomaan ennen kuin heidät ohjataan ulos museosta. Annikki kertoo ystävälliselle naiselle, että hätää ei ole sillä Susivuoret ovat jo nähneet freskot ja  ovat nyt jo toisella kierroksella museosaleissa. Vilho käy nopeasti vilkaisemassa roomalaiset patsaat Annikin napatessa kuvan Malian kultaisesta mehiläisriipuksesta. Sen jälkeen Susivuoret poistuvat museosta suosiolla.
***

Paluumatkalla autolleen Susivuoret jatkavat Benkun sättimistä. Parilta huijaritaiteilijalta tilatut mielikuvitusfreskot ja aidoiksi tulkitut esineväärennökset ovat heille aivan liikaa. Närkästyksen lisäksi Susivuorten vatsassa alkaa kurnia nälkä.

Tutulla ostoskadulla on sopivasti houkuttelevan näköinen kebab-ravintola ja kohta Susivuoret yrittävätkin saada selvää pitkästä ruokalistasta. Jotenkin se onnistuu sillä kohta he saavat eteensä ison kulhollisen salaattia. Hyvä salaatti  fetajuustokimpaleineen riittäisi yksinäänkin viemään nälän mutta Vilholle  tuodaan vielä gyros ja Annikille aikamoinen annos grillattua lihaa ranskanperunoiden ja muiden lisukkeiden kanssa. Onneksi tilasin “pienen” annoksen, Annikki huokaa rapeaksi grillattua siankylkeä pistellen. Hän ei jaksa syödä kuin kolmanneksen rasvaisesta lihasta mutta ei pyydä loppuja mukaansa kuten tarjoilijatyttö ehdotti. Syököön talon omat kissat annoksen loppuun. Voisimme syödä Kreetalla useamminkin ravintolassa kun se ei tämän enempää maksa, Vilho toteaa maksettuaan 15 euron laskun.

Illalla Susivuoret kuitenkin kaatelevat laseihinsa sen verran tiuhaan tahtiin retsinaa ja valkoviiniä, että ravintolaillallisesta on turha haaveilla. Muutaman talon Patsidesissa ei ole ravintoloita ja baareja vaan lähimmät ovat viiden kilometrin ajomatkan päässä Knossoksessa. Sitä paitsi Annikin valmistama muunnelma tsatsikista, lampaan ja vuohen maidosta valmistettu fetajuusto, Kalamatan oliivit ja tomaatti-sipulisalaatti riittävät tuhdin lounaan jälkeen mainiosti Susivuorten iltapalaksi.