Susivuorten matka Bayonnesta Pau’hon on kuin ajelua Pohjanmaalla. Maisema on tasaisen tylsä ja uinuvat kylät eivät ole millään tavalla mieleenpainuvia. Viiniköynnöksistä ei näy vilaustakaan vaan pelloilla kasvaa maissia. Annikista on hullua, että Pyreneiden häämöttäessä taustalla, lähes jokaisen talon pihassa kasvaa banaani. Atlantin läheisyys varmaan vaikuttaa ilmastoon niin, että banaanisatoa saatetaan päästä korjaamaankin.
Vasta tien alkaessa Paun jälkeen kiemurrella kukkuloilla, näkymät paranevat. Lourdes’issa Susivuorille tulee taas kinaa Chiaran kanssa mutta Annikin komennossa pikkukaupungissa löydetään oikeaan osoitteeseen. Tosin ”oikea” osoite osoittautuu vääräksi. Portinpielessä on majatalosta San Matteo kertovat kyltit ja taloa vartioiva iso koira on ystävällinen mutta kaikki muu viittaa siihen, etteivät matkailijat ole tervetulleita tähän taloon. Annikki yrittää turhaan soittaa pariin kyltissä mainittuun numeroon kun Vilho viittelöi, että talon yläkerran ikkunasta kutsutaan ”madamea”. Sujuvasti italiaa puhuva ystävällinen rouva tulee opastamaan Susivuoret noin sata metriä katua eteenpäin, josta löytyy toinen talo ja Annikin vuokraama asunto.
Vuoden 1858 Neitsyt Marian ilmestykset Grotte de Massabiellessä ovat tietysti syynä siihen, että Lourdes’ta löytyy Susivuorille sopiva edullinen majapaikka ja kymmenittäin muitakin, nimiltään etupäässä katoliseen uskontoon viittaavia hotelleja. Ilman Mariaa piskuista kylää ei olisi tänä päivänä olemassakaan. Nyt Lourdes on yksi katolisten tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja ja siellä käy peräti kuusi miljoonaa matkailijaa vuodessa.
Ilmestysluolan kupeeseen rakennetun La basilique de l'Immaculée-Conceptionin tornit näkyvät Susivuorten ulko-ovelta ja sinne vie kotikadulta oikoreitti pitkiä portaita pitkin. Kaksikkomme kääntyy kuitenkin Lourdes’n vanhaan kaupunkiin, jossa on vastassa useita matkamuistomyymälöitä. Niissä myydään kaikenlaisen krääsän lisäksi erikokoisia pulloja ja kanistereita, joihin voi ottaa sanktuaariolta mukaansa pyhää vettä. Annikki ostaa samanlaisen pienen kääntöveitsen kuin Vilho osti aikanaan Santiago de Compostelasta. Annikin veitsen puiseen kahvaan kaiverrettu ”Lourdes”.
Italilaisten pikkuliikkeiden lisäksi Annikkia hämmästyttää se, että Lourdes’sa on lukuisia srilankalaisia ravintoloita. Ovatkohan niiden henkilökunta ja asiakkaat kaikki sukua toisilleen? Srilankalaisten lisäksi näkyy muutamia, etupäässä ranskalaisia turisteja mutta kaiken kaikkiaan pikkukaupungissa on hyvin hiljaista. Ainoa riehakkaampi porukka on ryhmä meluavia filippiiniläisiä, jotka popcornia syöden painelevat sanktuaariolle. Sinne Susivuoretkin päätyvät.
Les sanctuaires de Lourdes kolmine basilikoineen ja niiden edessä oleva iso aukio ajavat kyllä asiansa katolisten massatapahtumien näyttämönä mutta ei kompleksia kovin kauniiksi voi sanoa. Ainakin La basilique Notre-Dame-du-Rosairen ulkopuolella olevan kaarikäytävän sekalaiset mosaiikit edustavat Annikkn mielestä toritaiteen kaikkein kamalampia tyylisuuntauksia. Aurinko ehtii jo laskea ja lepakot alkavat lennellä kuunvalossa kun Susivuoret käyvät vihmomassa itseään pyhällä vedellä, jota saa vanhimman kirkon sivulla olevista hanoista. Tämä riittää heille pyhiinvaelluskokemukseksi Lourdes’ta eivätkä he käy katsomassa sen tarkemmin luolaa, jossa Marian ilmestykset tapahtuivat.
Annikin ja Vilhon hortoillessa sanktuaariolla, kaupunki on hiljennyt entisestään ja moni ravintola on ehtinyt panna ovensa kiinni. Susivuoret onnistuvat kuitenkin saamaan iltapalaa ja lasilliset viiniä ja olutta keittiönsä jo sulkeneesta tavernasta. Heidän palatessaan asunnolleen, sanktuaarion kellot alkavat soida iltapalveluksen merkiksi. Annikki ottaa kotiportailta valokuvan nyt valaistuista basilikoista ja vääntää sitten yötä vasten lämmityksen suuremmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti