Prameiden rakennusten ja pronssipystien lailla poissaolollaan loistavat myös turistit sekä matkalipuntarkastajat. Keskustassa on metrolaiturille niin turistin kuin paikallisen kadullaeläjän turha edes yrittää ilman leimattua lippua mutta paikallisjuna-asemilla ei tarkastajia näy. Vilho on tapansa mukaan kovin huolissaan siitä, että Annikki kipitti juuri lähdössä olevaan junaan leimaamatta kiireellä ostamiaan matkalippuja. Annikki ei jaksa moisesta asiasta stressata. Kun asemalla ja junavaunussa ei edes ole lipunleimauslaitteita, tuskin nykypäivän Unkarissa joutuu pustalle vaikka piletti olisikin leimaamatta. Mutta Annikin on turha selittää Vilholle sitä, että 16 000 forintin sakolla uhataan vain junassa tupakoitsijoita, hampurilaisten syöjiä, metelöitsijöitä ja niitä, joilla ei ole minkäänlaista matkalippua.
Susivuoret jäävät junasta Aquincumissa, seisakkeella, joka näyttää olevan keskellä ei mitään. Tarkemmin katsottuna rautatien länsipuolella, aivan seisakkeen kohdalla on roomalaisen amfiteatterin rauniot. Antiikin Aquincum on tetysti se syy, että kevätlomallaan perin vetelät Susivuoret ovat lähteneet liikkeelle reilusti ennen puoltapäivää.
***
Aurinko paistaa sen verran kirkkaasti, että Vilho panee lakin päähänsä ja Annikkikin kaivaa käsilaukustaan aurinkolasit. Heidän Che Guevara - ja Sofia Loren -lookinsa sulautuvat hyvin joukkoon - ketään muuta museolle ja arkeoparkiin vievällä tiellä ei ole. Vilhon antiikin aikaisten matkaoppaiden ja samoihin lähteisiin perustavien verkkosivujen tietämä lippuluukku on Annikin arvion mukaan ollut suljettuna sitten Unkarin viimeisimmän kansannousun. Nykyiselle sisäänpääsyportille päästäkseen on ohitettava koko arkeologinen alue. Sinne aidan takaa kurkkiessaan Annikki ihmettelee, missä ovat kissat, jotka erottamattomasti kuuluvat roomalaisraunioille. Paikallinen raidallinen misse tavataan vasta museokaupan ovella, jossa se nauttii auringon lämmöstä ilman pienintäkään aikomusta johdattaa hölmöjä turisteja vanhoja kiviä kiertämään.
Kissan välinpitämättömyys ei Annikkia ja Vilhoa lannista vaan he kiertelevät arkeologisilla alueella kolmatta tuntia. Mitään kovin ennennäkemätöntä ei roomalaisen varuskuntakaupungin jäänteillä ole, mutta lämmin, aurinkoinen päivä kukkivien magnoliapuiden alla houkuttelee tutkimaan huolellisesti kaikki alueen thermet, macellummit, forumit jne. Vaikkei roomalaistalon rekonstruktio huonekaluineen ja keittiövälineineen kaikkine yksityiskohtineen vakuutakkaan Annikkia, hänestä se on mainio tapa esitellä parintuhannen vuoden takaista elämänmenoa. Myös kohtuukokoinen uusi museo - se neukkuaikainenhan on jätetty tyhjänä rapistumaan - on ihan pätevä. Museon erikoisin esine on Aquincumin muinaiselta paloasemalta löydetyt urut. Sellaisiksi 1930-luvulla esiin kaivetut metalliputket on ainakin rekonstruoitu.
Museoalueelta Annikki ja Vilho lähtevät kävelemään etelään, jossa tiettävästi olisi lisää roomalaiskaupungin jäänteitä. Suuren supermarketin kohdalla heidän intonsa taivaltaa pölyistä ja meluista pikatien laitaa kuitenkin lopahtaa ja kaupassa pistäydyttyään he oikaisevatkin Kaszásdűlőn asemalle hypätäkseen junaan. Sitä ennen Annikki on laskenut marketin mittavassa viinihyllyssä olevan 13 erilaista Törleytä. Ne eivät kuitenkaan Annikkia enää kiinnosta. Hän on nimittäin löytänyt valkoviinipullon, jonka kyljessä lukee zöld veltelini. Tämän täytyy olla sitä kaipaamaasi unkarilaista Grüner veltliner -rypäleestä tehtyä viiniä, hän ilmoittaa pikkuruista tokaji-pulloa tutkivalle Vilholle.
***
Illalla avataan kuitenkin punaviinipullo. Egri bikavér on ihan kelvollista Annikin laittaman kaurispaistin kanssa. Paistin valmistaminen täysin käyttämättömältä vaikuttaneessa kiertoilmauunissa onnistui hyvin mutta jotakin se tuntuu vielä kaipaavaan. Muistaessaan kuinka herkullista oli Sloveniassa syöty kauris hapankirsikkakastikkeessa, Annikki keksii lorauttaa lihan päälle Meggyliköriä. Kirsikkalikööri tekeekin ateriasta täydellisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti