Hae tästä blogista

maanantai 6. huhtikuuta 2015

9. päivä: Hösök tere - sankarit eläintarhassa

Pääsiäissunnuntain aamuna Budapestin keskustassa ei ole Annikin ja Vilhon lisäksi liikkeellä kuin muutama muu turisti. Annikin ja Vilhon käännyttyä itään Rákóczi-kadulle, italialais- ja espanjalaisperheet saavat kadota keskenään parlamenttitalon, synagogan ja suuren kauppahallin muodostamaan Bermudan kolmioon. 

Vasta Puskás Ferenc stadionin edessä olevan päärautatieaseman kulmilla on jälleen kuhinaa. Sitten vastaan alkaa tulla kiertoajelubusseja. Annikki ja Vilho ihmettelevät mitä turisteille näytettävää suuren puiston laidalla oikein on. Suuret, rapistuneet jugendhuvilat tuskin ovat kiertoajelijoiden pääkohde. Hösök Terille eli Sankareiden aukiolle päästyään Susivuoret ymmärtävät, mistä on kysymys. Mahtipontinen aukio monumentteineen ja museoineen on juuri sellainen klassinen kohde, jonne turistit väkisin tuodaan. Turistien ihmetellessä sankaripatsasta, paikalliset oikaisevat aukion poikki laajan puistoalueen pääsiäisrientoihin. Lapsiperheiden suosikki on tietysti puiston pohjoisreunalla oleva eläintarha ja sinne Annikki ja Vilhokin suunnistavat. 

Eivät eläintarhat Susivuorten suosikkinähtävyyksiin kuulu mutta se, että sinne nyt mennään kertoo jotain Budapestistä matkailukohteena. Esimerkiksi Madridin eläintarhassa Susivuoret vierailivat oltuaan kaupungissa neljä viikkoa ja käytyään kaksi kertaa El Pradossa, kolmasti Museo Reina Sofíassa, kerran Thyssen-Bornemisza-museossa ja parissa, kolmessa muussa taidenäyttelyssä. Vaihtoehtona päiväkävylle eläintarhassa olisi kenties ollut käynti Kansallismuseossa mutta Vilholle kuulemma riittää nähdä Szent István korona kuvattuna viinipullon etikettiin. Ei Annikkikaan halua tulla toistamiseen suljetuksi museon aarrekammioon Unkarin ensimmäisen kuninkaan, Pyhän Tapanin kruunua pällistelemään. Museon arkeologinen kokoelma lienee Annikin muistin mukaan kohtuullisen kiinnostava mutta parempi on viettää päivä raikkaassa ulkoilmassa kuin pölyisissä museosaleissa.

Eläintarhakäynti ei ole kaikilta osiltaan raikas sillä sää on vielä niin viileä, että mm. kirahvit ja norsut ruokitaan tallinhajuisissa sisätiloissa. Norsunpoikanen kerää taitavasti kärsällään kaalinpaloja muttei ylety katosta roikkuvaan heinäkoriin. Sieltä emonorsu saa Vilhon mukaan norsujen trendiruokaa eli nyhtöheinää. Panttereilla, tiikereillä, sarvikuonoilla ja virtahevoilla on kovin pienet aitaukset mutta muuten eläinten asumukset ovat hyvää keskitasoa. Virtahevot eivät tosin vaikuta siltä, että niitä edes kiinnostaisi suurempi aitaus. Ne nimittäin vain makaavat uima-altaassaan kuin perunat kattilassa. Myös koalat ja laiskiaiset ovat lajityypilliseen tapaansa umpiunessa. Sen sijaan esim. muurahaiskarhu ja mesimäyrät ovat hyvin aktiivisia ja tapiirit kiiruhtavat juoksujalkaa hoitajansa luo ruokittaviksi ja rapsutettaviksi.

Susivuoret kiertävät tunnollisesti kaikki osastot eri mantereiden kala- ja käärmetaloja myöten. Amazonia-talossa Annikki on vaikuttunut valtavan, päätään pystyssä pitävän anakondan majesteetillisesta olemuksesta. 

Kolmituntinen kiertely häkiltä toiselle vaatii tietysti välipalaa. Susivuoret syövät yleensä niin kovasti halveksimansa hampurilaiset. Mutta pienessä ulkoilmaravintolassa ei olekaan tarjolla amerikkalaisten ketjuravintoloiden mautonta höttöä vaan erittäin maukkaat, pihvin lisäksi kaalilla ja sipulilla täytetyt sämpylät. 

Paluumatka tehdään metrolla. Keltainen metrolinja on asemien puuleikkaus- ja takorautakoristeista päätelleen Budapestin ja samalla manner-Euroopan vanhin.

***
Myös illallinen nautitaan kansainvälisessä ilmapiirissä. Pienessä thai-ravintolassa on paikallisten lisäksi ainakin saksalainen ja englantilainen pariskunta sekä äänekäs (tietysti) amerikkalaiskolmikko. Palvelu ja itse neljän ruokalajin kasvisateria ovat erinomaisia. Vasta cocktailiaan siemaillessaan Annikki huomaa, että seinällä oleva taulu kertoo Yoko Ononkin käyneen tässä ravintolassa. Hänkin on varmaan tullut tänne syömään paikan edullisten hintojen tähden, Annikki tuumaa Vilhon maksaessa pientä laskua.

Ei kommentteja: