4. päivä: Dóhany utcai zinagóga

Annikki ja Vilho eivät osaa sanoa aamun ihanuudesta mitään sillä se menee heiltä  edellisen illan valvomisen takia ohitse. Vasta puolen päivän jälkeen he ovat valmiita lähtemään kaupungille, joskaan eivät mihinkään museoon tms. Sellaiseen he eivät tunne olevansa tarpeeksi levänneitä. Niinpä askel vie taas suureen kauppahalliin.

Kauppahallissa Vilho etupäässä katselee ihmisvilinää Annikin puikkiessa myyntitiskiltä toiselle. Vilhoa naurattaa Annikin intohimo kauppahalleissa ja toreilla pyörimiseen ja hän kiusoittelee välillä Annikkia sanomalla tätä pula-ajan lapseksi. Ei Annikki ole koskaan todellista puutetta kärsinyt vaikkei olekaan kuin vasta aikuisena päässyt ostoksille ison kauppahallin tapaiseen ruokaparatiisiin. Annikin lailla hänen isänsä tuntee vastustamatonta vetoa ruokatoreihin ja -halleihin ja vaikkeivät Annikki ja isä ole koskaan matkustaneet yhdessä ulkomailla, heillä on monta "yhteistä" muistoa niin Budapestin kuin Viipurin, Riikan, Pariisin ja Barcelonan kauppahalleista. 

***

Annikki on pettynyt kun kauppahallin pohjakerroksessa olevasta kaupasta ei löydykään enää sitä hyvää, kuivaa Hungária-kuohuviiniä, jota juotiin toissailtana. Kumma miten huonosti maan pääkaupungissa on saatavilla kotimaisia kuohuviinejä. Aikoinaan Törleyn kuohuviinejä oli pienimmissäkin kaupoissa koko iso värisarja. Nyt viineihin keskittyneissä puodeissakin on vain satunnaisesti makeaa tai puolimakeaa Törleytä. Kuivaa Törleytä Annikki ei siis tällä erää löydä mutta toisen supermarketin hyllyssä on vaaleanpunaetikettinen Hungária eli unkarilainen kuiva rosékuohuviini. Asunnolla pulloa tutkiessa Annikille selviää, että Hungária ja Törley ovat nykyään osa samaa, saksalaisomistuksessa olevaa viinialan jättiä. Enää ei siis tarvitse toistaa sitä temppua, että joisi jokaisesta neljästätoista erilaisesta Törley-pullosta lasillisen, toteaa unkarilaisten kansallisylpeyden puutteesta loukkaantunut Annikki.

***

Vilhon laittaman kevyen lounaan syötyään Susivuoret lähtevät taas kaupungille vaikka Annikki olisi mieluiten jäänyt päiväunille. Annikki taitaa kuitenkin olla kaksikostamme se virkeämpi osapuoli koska Vilhon arpoessa joka toisessa kadunkulmassa hän on se, joka suunnistaa epäröimättä Dóhany Utcai Zinagógalle. Euroopan suurin synagoga Dóhany-kadulla rakennettiin Budapestin runsaslukuisen juutalaisyhteisön käyttöön 1850-luvulla. Annikin mielestä on erikoista, että synagoga on rakennustyylillisesti maurilais-bysanttilainen ilmiselviä minareetteja myöten. Hänestä synagoga on ulkoapäin hyvin levottoman näköinen. 

Suuren synagogan sisäarkkitehtuurissakin on muutamia erikoisuuksia mutta niitä Annikki ja Vilho eivät mene tutkimaan. Eivätkä myöskään synagogan kuuluisia urkuja, joita on soittanut yksi Annikin mielisäveltäjistä eli Camille Saint-Saëns. Taisi niitä soitella myös Ferenc Liszt.

Budapestissä on nykyään kolme synagogaa mutta ennen sotaa niitä on varmasti ollut enemmän. Olihan Budapestissä yksi Euroopan suurimmista juutalaiskaupunginosista ja sittemmin ghetoista. Unkarilaiset natsien kannattajat tuhosivat Suuren synagogan jo vuonna 1939.  Se saatiin kuitenkin sodan jälkeen jälleenrakennettua lahjoitusvaroin. Yksi merkittävimmistä lahjoittajista oli muuten suuren amerikkalaisen kosmetiikkayrityksen perustaja eli unkarinjuutalaista alkuperää ollut Estée Lauder. Saksalaisten ja neuvostoliittolaisten murhattua puoli miljoonaa Unkarin juutalaista, ei elämänmeno Budapestin juutalaiskaupunginosassa ole kuitenkaan palannut entiselleen.