Hae tästä blogista

tiistai 30. lokakuuta 2018

14. päivä: Leónista pyhiinvaeltajia vastaan — La villa romana La Olmeda

Vilho ei tahdo millään uskoa, että maissipeltojen keskeltä  löytyisi joku näkemisen arvoinen paikka. Annikki vakuuttaa, että Pedrosa de la Vegan kylän lähistöllä on merkittävä arkeologinen kohde ja kannustaa Vilhoa ajamaan kärrytietä eteenpäin. Pian näkyviin tuleekin suuri moderni rakennus ja sen edessä oleva laaja pysäköintialue. Parkkipaikalla ei ole ensimmäistäkään autoa mutta Annikki sanoo huomanneensa rakennuksessa valoa ja että sen takana on yksi auto. Henkilökunta on siis paikalla ja Annikki ja Vilho pääsevät sisään La Villa Romana La Olmedaan.


Vuonna 1968 löydetyn, linnamaisen komean roomalaishuvilan jääteitä tutkittiin parikymmentä vuotta ennen kuin alue avattiin yleisölle. Sittemmin 4400 neliömetrin kokoisen huvilan ympärille on rakennettu näyttelykeskus, jonka itse kuningatar Sofia kävi avaamassa v. 2009. Annikki ja Vilho saavat kiertää  huvilan raunioita ja sen lattiamosaiikkeja tutkimassa aivan kahdestaan. Vasta kun he ovat katsoneet kaikki, mitä aina 300-luvulle asti käytössä olleesta huvilasta on jäljellä, alueen lipputiskille saapuu ryhmä espanjalaisia eläkeläisiä ja Susivuoret livahtavat keskuksen auditorioon. Annikista siellä pyörivä opastusfilmi on harvinaisen pätevä ja hän suosittelee sitä niillekin, jotka eivät osaa espanjaa. Tosin filmin voi varmaan katsoa myös englanniksi tai ranskaksi selostettuna, onhan paikan opastaulutkin kolmikielisiä. Kaiken kaikkiaan VRO eli roomalaishuvila La Olmeda on vierailun arvoinen kohde jos sattuu liikkumaan Leónin ja Burgosin suunnalla.

VRO-lippuun kuulu myös käynti muutama kuukausi sitten avatussa El Museo de la Villa Romana La Olmedassa. Susivuoret ajavat nelisen kilometriä San Pedro de Saldañan kylään, jonka sivukadulta vanhaan San Pedron kirkkoon tehty museo löytyy. Pikku museossa on esillä La Olmedasta tehtyjä löytöjä ja paikkakuntalaiset ovat syystä ylpeitä tyylikkäästä museostaan.


Palencian provinssissa olisi La Olmedan lisäksi toinenkin roomalaishuvila, jossa on myöhäisantiikin aikaisia mosaiikkeja. Annikki ja Vilho eivät tohdi lähteä kiirehtimään La Tejadaan ehtiäkseen kunnolla tutustua paikkaan ennen kuin se menee alkuiltapäiväksi kiinni. Kylmänä ja sateisena jatkuva sääkään ei houkuttele tekemään ylimääräistä maaseutukierrosta ja Susivuoret jatkavat matkaansa etelään vievälle maantielle.

Annikki oli ajatellut, että Susivuoret olisivat jatkaneet hyvin alkanutta katedraalikierrostaan Burgosissa mutta pyhäinpäivän aattona hän ei löytänyt kaupungista Susivuoria miellyttävää, kohtuuhintaista majapaikkaa. Niinpä kaksikkomme suuntaa Burgosin ja Leónin väliseltä pyhiinvaellusreitiltä Valladolidiin. Sadeviittoihin sonnustautuneet reppuselkäiset caministat sen sijaan pysyvät reitillä jatkaen kävelyään kohti Santiago de Compostelaa. Annikki panee jälleen merkille sen, että  pyhiinvaellukset tuntuvat nykypäivänä olevan yksisuuntaisia. Kymmeniä länteenpäin käveleviä vastaan kun ei tule ainuttakaan Santiagosta palaavaa vaeltajaa.

Ei kommentteja: