7. päivä: Susivuoret vetelehtivät Parque Nacional de Monfragüessa

Sierra de Monfragüen alarinteet ovat lampaiden valtakuntaa. Lammaslaumojen,  parin naudan ja hevosen sekä muutaman haukan lisäksi Torrejón el Rubiosta pohjoiseen vievän tien varressa ei näy muuta elämää. Kansallispuiston keskellä olevan tunturimaisen vuoren laella olisi Castillo de Monfragüe. Hienolla näköalapaikalla olevan linnan raunioille johtavan reitin alussa olevalla parkkipaikalla ei ole yhtään autoa eivätkä Susivuoretkaan sinne pysähdy. Vasta kun tien varressa on Roquedo de Peña Falcónin näköalatasanne, Annikki ja Vilho nousevat autosta. El Salto del Gitanona tunnettu  erikoinen geologinen muodostuma Tajo-joen molemmin puolin on puolestaan hanhikorppikotkien valtakuntaa. Suuria petolintuja kiertelee Annikin pään päällä ainakin viisitoista kappaletta ja jäniksenvaistoinen Annikki yrittää olla tarkkana jyrkänteen reunalla, ettei päätyisi korppikotkien tai ohi liitävän maakotkan ruoaksi.

El Salto del Gitano, Monfragüe

Parikymmentä vuotta sitten, lähinnä alueen monien petolintulajien suojelemiseksi perustetutun El Parque Nacional de Monfragüen toinen kylä on Villareal de San Carlos. Siellä ei ole kuin pari taloa ja Susivuoret jatkavat matkaansa Tajon sivujokea, Rió Tiétaria seuraten itään embalsojen vedenkorkeutta säätelevälle padolle asti. Padolla on jokin työrupeama menossa ja sitä katsomaan on tullut kolme kauristakin. Extremaduran ensimmäinen kansallispuisto ei ole syrjäisestä sijainnistaan ja jyrkistä rinteistään huolimatta ollut luonnontilassa satoihin, jos ei tuhansiin vuosiin. Nytkin Tajo-joen rantaan laskeutuvilla rinteillä sojottaa muovikeppi poikineen merkkinä siitä, että niille on istutettu tuhansittain oliivipuun taimia.

Parque Nacional de Monfragüe

Vetelän, alle pari kilometriä sisältäneen kansallispuistokierroksen päätteksi Susivuoret ajavat vielä parikymmentä kilometriä Plasencian kaupunkiin kaupoille.  Kuten kaikkialla Espanjassa, isossa marketissa on tarjolla mielettömät määrät kokonaisia ilmakuivattuja kinkkuja ja muita sianlihatuotteita. Siihen nähden on kummallista, että ajeltuaan jo lähes 1000 kilometriä Espanjan maatalousalueilla, Susivuoret eivät ole nähneet ensinmäistäkään sikaa. Annikki muistaa tavanneensa Iberian kuuluja Pata Negra -sikoja ainoastaan Andalucíassa ja muistaakseen myös Baskimaalla mutta ei siis lainkaan tällä matkalla Castilla - La Manchassa ja Extremadurassa.

***

Päästyään ruokaostoksineen takaisin mukavaan asuntoonsa Torrejóniin, Annikki ja Vilho viettävät loppupäivän talon patioilla. Illanvietto teeveen ja  extremaduralaisen cava-pullon ääressä Madridin valmentajan väämättämiä potkuja arvuutellen venyy pikkutunneille asti. Aamulla Annikilla on täysi työ  panna asunto lähtökuntoon eli sellaiseksi, että se näyttää siltä, etteivät  pöljät Susivuoret olisivat siellä koskaan olleetkaan.